USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 781 267
  • 6 897

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tämön ollut näin jo eilisestä illasta saakka. Eli ei muutosta, sen mukaan siis puuttuu vielä Georgia, NC, Pennsylvania, Nevada, Alaska.

On kyllä hidasta touhuilua, panis nyt sen Nevadan pakettiin.

No mähän olin jo tutimassa silloin.

On tuo upea maa. Sanoin tämän sekä ironisesti että ei-ironisesti. Hirveesti ei FB:ssäkään viitti vittuilla kun maailman vapaimman maan kansalaiset voivat pahoittaa mielensä. Vissiin kaikki demokraatteja. Kuplasta kuplaan tässä mennään. Yhden persun tunnen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan hyvin tuo sotiminen onnistui täällä Suomessakin sata vuotta sitten vaikkei varsinaisia armeijoita, aseita tai resursseja ollut.
Duoda duoda... Juuri itsenäistyneen Suomen luurankoarmeijan vertaaminen kaikkien aikojen suurimpaan sotilasmahtiin ei nyt ihan näin yksioikoisesti mene suoraan vertaamalla.

Eli siellä vastapuolellakin on ihan "pikkaisen" toisenlaiset voimat kapinoitsijoita vastassa, jonka vuoksi näitä sisällissotapuheita pidetään tällä hetkellä aika tavalla epärealistisina.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Niin, miten sitten armeija suhtautuu siihen jos ensin nähdään aseellisia yhteenottoja ja ne alkavat eskaloitua isommiksi kahakoiksi? Kumman puolen armeija tai tässä tapauksessa ehkä kansalliskaartit ottavat, vai jakautuvatko nekin "omiensa" puolelle? Ei tässä ole selvää vihollista, jota vastustaa.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tämön ollut näin jo eilisestä illasta saakka. Eli ei muutosta, sen mukaan siis puuttuu vielä Georgia, NC, Pennsylvania, Nevada, Alaska.

On kyllä hidasta touhuilua, panis nyt sen Nevadan pakettiin.

Periaatteessa Nevada voi muuttua aina tuonne 12. päivä asti, koska hyväksyvät postiääniä, jotka ovat postileimattuja vaalipäivä. Tänään kuitenkin aamulla paikallista aikaa pitäisi tulla päivitystä, ja luultavasti ratkeaa samalla kumpi voittaa Nevadan. Nythän eivät ole päivittäneet tuloksiaan sitten vaaliyön.

Myös NC:ssä otetaan vastaan viimeistään vaalipäivänä leimattuja postiääniä muistaakseni 8.11 asti, mutta ei taida riittää äänet kuromaan nykyistä eroa umpeen. Pennsylvaniassa ilmeisesti ovat viranomaiset luvanneet. että viimeistään huomenna ovat laskeneet jäljellä olevat äänet. Georgiassakin ollaan aika finaalissa ja aika kiikun kaakun on tuo voiko Biden vielä ohittaa Trumpia.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kyllä tuo Arizonankin tilanne on vielä auki, kun NYT:sikaan ei ole sitä vielä pistänyt sitä kummallekkaan ehdokkaalle.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ihan hyvin tuo sotiminen onnistui täällä Suomessakin sata vuotta sitten vaikkei varsinaisia armeijoita, aseita tai resursseja ollut. Jenkeissä noita aseita on ihan helvetisti ja erilaisia puolisotilaallisia hulluja riittää, niin minä en suhtaudu asiaan yhtä tyynesti etteikö mitään voisi sattua. Lopputuloksena on maan jakautuminen kahtia, eli jotkut osavaltiot päättävät olla kuulumatta liittovaltioon eli nähdään jako keskuvaltoihin ja ympärysvaltoihin, jos vanhoja nimiä saa kierrättää.

Yksi toive minulla kuitenkin on. Jos sodanjulistus tulee, niin toivottavasti se lähetetään postilla.

No, Suomella ei ollut silloin perustuslakia tai edes valtiomuotoa, eikä käytännössä turvallisuuskoneistoa, joka sitä suojelisi. Suomessa sen sijaan oli kaksi yhteiskunnallista blokkia, joilla oli molemmilla omat turvallisuusjoukkionsa. Ei kovin hyvä yhtälö.

USA:saa on kyllä kaikennäköisiä joukkioita, mutta siellä on myös monisatavuotinen perustuslaki sekä erittäin vahva ja vakiintunut turvallisuuskoneisto, joka perustuslakia suojelee ja jonka toiminnan perustuslaki määrittelee. En näe, että näillä joukkioilla olisi kovinkaan realististista mahdollisuutta estää turvallisuuskoneistoa toimimasta.

Hässäkkää nuo porukat voivat toki aiheuttaa ja varmaan aiheuttavatkin. Eli en minäkään sano, etteikö mitään voisi sattua. Sisällissodasta puhuminen nyt vain on älytöntä liioittelua.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Georgian trendit

Georgia
TimestampIn The LeadVote DifferentialVotes Remaining (est.)ChangeBlock Breakdown Block Trend Precincts ReportingHurdle
19 minutes agoTrump18,540223,8628,468Trump 23.6% / 76.4% BidenBiden is averaging 79.3%99.5%Biden needs 54.14% [-0.811%]
5 hours agoTrump23,009232,33010,461Trump 22.2% / 77.8% BidenBiden is averaging 79.1%99.5%Biden needs 54.95% [-0.985%]
6 hours agoTrump28,827242,7914,344Trump 16.4% / 83.6% BidenBiden is averaging 77.4%99.5%Biden needs 55.94% [-0.487%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%99.5%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%98.1%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%97.0%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%96.9%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%96.3%Biden needs 56.42% [0.000%]
8 hours agoTrump31,748247,1353,128Trump 25.2% / 74.8% BidenBiden is averaging 73.9%96.2%Biden needs 56.42% [-0.230%]
8 hours agoTrump33,300250,2636,682Trump 19.9% / 80.1% BidenBiden is averaging 70.9%96.2%Biden needs 56.65% [-0.610%]
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Georgian trendit

TimestampIn The LeadVote DifferentialVotes Remaining (est.)ChangeBlock BreakdownBlock TrendPrecincts ReportingHurdle
Georgia
19 minutes agoTrump18,540223,8628,468Trump 23.6% / 76.4% BidenBiden is averaging 79.3%99.5%Biden needs 54.14% [-0.811%]
5 hours agoTrump23,009232,33010,461Trump 22.2% / 77.8% BidenBiden is averaging 79.1%99.5%Biden needs 54.95% [-0.985%]
6 hours agoTrump28,827242,7914,344Trump 16.4% / 83.6% BidenBiden is averaging 77.4%99.5%Biden needs 55.94% [-0.487%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%99.5%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%98.1%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%97.0%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%96.9%Biden needs 56.42% [0.000%]
7 hours agoTrump31,748247,1350N/ABiden is averaging 77.4%96.3%Biden needs 56.42% [0.000%]
8 hours agoTrump31,748247,1353,128Trump 25.2% / 74.8% BidenBiden is averaging 73.9%96.2%Biden needs 56.42% [-0.230%]
8 hours agoTrump33,300250,2636,682Trump 19.9% / 80.1% BidenBiden is averaging 70.9%96.2%Biden needs 56.65% [-0.610%]

Eli kyllähän tämäkin näyttää kääntyvän?
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oliko Trump muuten pitkästä aikaa presidentti kuka ei aloittanut sotaa?

Aloittiko Obama mitään sotaa, vai jatkoiko "vaan"?

Tässä tullaan alueelliseen ongelmaan. Uskoisin että tällä äänestystavalla noin isossa liittovaltiossa tullaan ongelmiin kun "liberaalit" kaupungit määräävät Yhdysvaltain suunnan hamaan maailman tappiin.

Mitä mieltä olisit Euroopan presidentistä tällä kaavalla? Suomalaisten merkitys olisi tasan nolla. Kyllä noilla isoilla asutuskeskittymillä on se voima että joukossa tyhmyys/miksei viisauskin tiivistyy.

Esimerkiksi Suomessakaan takuulla ei helsinkiläinen vihreä tiedä vittuakaan ongelmista Kainuussa. Toisinpäin toki sama asia.

Minusta Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rinnastaminen on teennäistä.

EU (tai edeltäjä) on ollut olemassa 1950-luvulta ja perustuu kaikesta yhtenäistämisestä huolimatta kansallisvaltioihin. Euroopassa vallitsee, ainakin pääosin, myös monipuoluejärjestelmä.
Yhdysvalloilla on taas nimenomainen liittovaltiohistoria, johon osavaltiot ovat kuuluneet pääosin yli 100 vuoden ajan (Alaska ja Havaii 1959). Lisäksi USA on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä.

Jos leikkimme, että EU olisi 27 osavaltion liittovaltio, jossa olisi kaksipuoluejärjestelmä, niin mielummin henkilökohtaisesti ottaisin järjestelmän, jossa presidentti valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Sama myös monipuoluejärjestelmässä.

Liittenä olevan listauksen mukaan Yhdysvaltojen 500 suurimmassa kaupungissa oli vuonna 2010 asukkaita noin 103 miljoonaa. Samana vuonna väkiluku koko maassa on ollut 309 miljoonaa. Listauksessa on mukana paljon noin 60 tuhannen asukkaan kaupunkeja, joista osa on varmasti hyvinkin konservatiisia. Pääsisivätkö liberaalit kaupungit määräämään USA:n suunnan, jos senaatti ja edustajain paikkoihin ei puututtaisi?
 
Liitteet

  • 500-cities-listed-by-state.pdf
    270 KB · kertaa luettu: 740
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni tämä on aina ollut ihan älytön puolustus vaalijärjestelmälle, kun näen sen oikeasti enemmänkin suurimpana syynä miksi järjestelmä kusee. Ihan samalla tavalla noissa rebujen vahvoissa osavaltioissa on demokraatteja, jotka eivät äänestä ja se on juuri se ongelma. Maassa on miljoonia ihmisiä joiden äänillä ei ole mitään merkitystä. Jos kaikkien ääni olisi saman arvoinen, voitaisiin nähdä missä oikeasti mennään.
Varsin erikoinen näkökanta. Jos kaikki Kalifornian demokraatit jättäisivät äänestämättä kun se kerran on turhaa, niin potti menisi republikaaneille. Eli kyllä minun logiikalla jokaisella äänellä on merkitys samalla tavalla kuin Suomessa, vaikka esimerkiksi jonkun pienpuolueen äänestäminen on sinänsä yhtä tyhjän kanssa, kun eivät kuitenkaan saa ketään läpi. Tai Salen äänestäminen viime pressanvaaleissa kun valinta oli muutenkin selvä.
 
Esoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menee vielä jopa selkeästi jos ääniä on tosiaan tuo yli 200k jäljellä. Erinomainen asia niin jää Trumpille taas vähän vähemmän ammuksia oikeustaisteluihin ja uudelleenlaskentoihin!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tämähän se, ei mitään järkeä siinä että äänet voivat jakautua 51%-49% minkä jälkeen valitsijamiehet 30-0.

Onkos kukaan laskenut, miten vaalien tulokset menisi jos kaikkien osavaltioiden valitsijamiehet jakautuisivat prosenttiosuuden mukaan?

Olisihan se aika helppo laittaa Wisconsinissa valitsijamiehet tasan 5-5, kun äänetkin meni käytännössä tasan.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
NYT-sivuston mukaan Bidenia on tässä vaiheessa äänestänyt 50,4 prosenttia ja Trumpia puolestaan 47,9 prosenttia äänestäneistä. Muita ehdokkaita on äänestetty sitten tuo puuttuva 1,7 prosenttia. Laskin tuossa, että tähän mennessä USA:n presidentinvaaleissa äänestäneitä on ollut yli 150 miljoonaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Menee vielä jopa selkeästi jos ääniä on tosiaan tuo yli 200k jäljellä. Erinomainen asia niin jää Trumpille taas vähän vähemmän ammuksia oikeustaisteluihin ja uudelleenlaskentoihin!
Tämä. Mitä selvempi tulos ja ennen kaikkea hyvä äänestysprosentti, niin vähemmän sijaa selittelyille.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No, Suomella ei ollut silloin perustuslakia tai edes valtiomuotoa, eikä käytännössä turvallisuuskoneistoa, joka sitä suojelisi. Suomessa sen sijaan oli kaksi yhteiskunnallista blokkia, joilla oli molemmilla omat turvallisuusjoukkionsa. Ei kovin hyvä yhtälö.

USA:saa on kyllä kaikennäköisiä joukkioita, mutta siellä on myös monisatavuotinen perustuslaki sekä erittäin vahva ja vakiintunut turvallisuuskoneisto, joka perustuslakia suojelee ja jonka toiminnan perustuslaki määrittelee. En näe, että näillä joukkioilla olisi kovinkaan realististista mahdollisuutta estää turvallisuuskoneistoa toimimasta.

Hässäkkää nuo porukat voivat toki aiheuttaa ja varmaan aiheuttavatkin. Eli en minäkään sano, etteikö mitään voisi sattua. Sisällissodasta puhuminen nyt vain on älytöntä liioittelua.
Sisällissota voi terminä olla harhaanjohtava. Mihinkään 1860-luvun uusintoon eli vuosia kestävään sotaan, jossa pyritään valloittamaan laajoja vihollisalueita en minäkään usko, mutta tuollainen Ukrainan tyylinen jakautuminen sotitaallisen konfliktin seurauksena tai siihen liittyen on mahdollinen. Ei todennäköinen, mutta ei myöskään poissuljettu.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
NYT-sivuston mukaan Bidenia on tässä vaiheessa äänestänyt 50,4 prosenttia ja Trumpia puolestaan 47,9 prosenttia äänestäneistä. Muita ehdokkaita on äänestetty sitten tuo puuttuva 1,7 prosenttia. Laskin tuossa, että tähän mennessä USA:n presidentinvaaleissa äänestäneitä on ollut yli 150 miljoonaa.

Mediassa on ollut puhetta että äänestysprosentti olisi suurin sitten 1908, ja Biden on nyt jo saanut (ja todennäköisesti myös Trump tulee saamaan) enemmän ääniä kuin kukaan yksittäinen ehdokas aiemmin. Edellinen ennätys oli Obaman 69 miljoonaa vuonna 2008.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämähän ratkeaa jo parin tunnin kuluttua kun Georgia saa äänet laskettua ja muuttuu siniseksi
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Jos nyt kävisi niin, että valitsijamiehet jakautuisivat hyvin tasaisesti, esim. 270-268 Bidenille, eikö edelleen jäisi ilmaan epävarmuus siitä, miten valitsijamiehet lopulta äänestävät. Eihän tuossa Trumpin tarvitsisi kuin 'ostaa' kaksi Bidenin valitsijamiestä ja homma menisi päälaelleen. Onko tällaisia loikkauksia nähty USA:n pressavaaleissa ja onko riski ylipäätään edes varteenotettava?
 
Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Menee vielä jopa selkeästi jos ääniä on tosiaan tuo yli 200k jäljellä. Erinomainen asia niin jää Trumpille taas vähän vähemmän ammuksia oikeustaisteluihin ja uudelleenlaskentoihin!
Betfairin kerroin Bidenilla 1.5 (Trump 2.5). Onko kukaan lyönyt vetoa Bidenin voitolle Georgiassa? 10 000 € sijoituksella tulisi 5000 € voittoa. Ei huono sijoitus, jos homma "varma"...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Georgia on kiinnostava myös senaatin enemmistön kannalta. Mikäli David Perdue, toinen Georgian istuvista republikaanisenaattoreista, saa alle 50 prosenttia äänistä, edessä on toinen kierros tammikuussa. Tällä hetkellä tuo lukema on äärimmäisen niukasti yli rajan eli 50.03%. Mikäli hän lopulta alle 50 prosenttiin jäisi, niin Georgian molemmista senaattorinpaikoista olisi vaalit edessä tammikuussa. Mikäli demokraatit voittaisivat molemmat niistä paikoista, senaatin paikkajako olisi 50-50 ja varapresidentti toimisi tasatilanteessa ratkaisevana äänenä.

Toki myös Pohjois-Carolinan tilanne on vielä auki, ja siellä istuva republikaanisenaattori Thom Tillis johtaa lukemin 48.73–46.94.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös