USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 760 454
  • 6 909

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Georgian odotettava äänimäärähän on tässä koko ajan vaihdellut eri lähteissä. Jos se on se huonoin ilmoitettu (25k), niin vaikeaa on kääntäminen, mutta silloinkin vielä jotenkin mahdollista. Isommilla luvuilla sitten aletaan olla jo todennäköisessä. Ei uskalla ennustaa mitään, kun ei tiedä äänimäärää.

Nevada näyttää hyvältä, vaikka @Telaketju sitä tuossa pohtiikin. Siellä on lähinnä demokraattivaltaisilta alueilta ääniä ja postiääniä. Sen ovat oikeastaan jo republikaanitkin antaneet periksi.

Tässä on aika pitkälti nyt sitten kai kyse siitä onko kaikki laskettu äänet raportoitu. Jos on niin tuo 25k ei riitä Bidenille enää voittoon Georgiassa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Niin, he ovat siis ammattisijoittajia ja rahamarkkinoiden ammattilaisia, eivät politiikkavedonlyönnin ammattilaisia.

Se että rahamiehet pistivät muihin omiin sijoituksiinsa nähden häviävän pieniä summia fiilispohjalta vedonlyöntiin, ei tee heistä vedonlyönnin ammattilaisia.

Ne oikeat rahamarkkinat eivät ole reagoineet vaalilaskennan etenemiseen n. yhtään mitenkään. Jos oikea markkina olisi reagoinut vedonlyöntikertoimien tapaan tilanteen etenemiseen, olisi VIX tehnyt historiansa ennätyksen.

Betfairin läpi tässä kohteessa liikkuva raha on oikeasti ihan hiirenpapanoita todellisiin rahamarkkinoihin nähden.

Se että joku "seuraa Twitter-tilejä" ei kyllä tee hänestä politiikkavedonlyönnin ammattilaista. Pikemminkin sanoisin, että tietonsa ja mahdollisen vetonsa tuollaiseen perustuva henkilö lähtökohtaisesti ei ainakaan ole ammattilainen.
Eikö sinulle tullut yllätyksenä Trumpin odotettua parempi menestys vaalipäivänä tai Bidenin, jopa odotettua parempi menestys ennakkoäänissä? Kertoimet lähtivät laskuun siinä vaiheessa, kun Biden pärjäsi Arizonassa odotettua paremmin, eikä sen jälkeen ole enää taakse katsottu.

Kun et kuitenkaan sitä tehnyt, niin saanko kysyä miksi et lyönyt isolla summalla vetoa Bidenin voiton puolesta siinä vaiheessa, kun hänelle sai yli 5 kertoimia? Tai miksi et lyönyt isolla summalla vetoa sen puolesta, että Biden kääntää itselleen näitä vaa'ankieliosavaltioita siinä vaiheessa kun mm. Bidenin Wisconsinin, Michiganin ja Pennsylvanian voitoista sai 5-6 kertoimia? Jos kerta tiesit tämän tai pidit Bideniä tässä vaiheessa ennakkosuosikkina,, oli suorastaan tyhmyyttä olla sijoittamatta rahaa peliin näiden näkemysten puolesta.

Jokainen tiesi, että Biden tulee voittamaan posti- ja ennakkoäänet selvästi, luki tätä palstaa tai ei. Bidenin suoranainen murskaava ylivoima yllätti ilmeisesti kaikki muut paitsi sinut.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Maailmassa on kaksi toimistoa, joita seurataan. Pinnacle ja Berfair. Nykyään valtaosalle (myös Veikkaukselle) sama taho laskee kertoimet. Ne ovat siis kaikilla samat, vain yhtiön osuus, deduktio, vaihtelee.

Veikkaus ei tarjonnut vaaleihin kertoimia, joten ei oikein ketjuun liity, mutta Veikkaus kyllä laskee itse kertoimet kaikkiin merkittäviin sarjoihin. Osa mariginaalisista lajeista ja sarjoista tulee muualta, mutta kaikki suomalaiset sarjat, KHL, NHL, SHL, CHL, 6 suurinta eurooppalaista futisliigaa, UCL ja UEL ainakin Veikkaus laskee itse, minkä vuoksi välillä on kerroineroa markkinaan.

Pelosi on mahdollinen vaihtoehto seuraavaksi pressaksi, jos hommat sössitään oikeasti. Muut vaihtoehdot Bidenin ja Trumpin lisäksi lie varapresidenttiehdokkaat. Harris, Pence ja Pelosi antaa Betfairilla kaikki kertoimeksi 1000, sinne vaan lottoa vetämään.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Itse olin koko yön yhteydessä hyvän kaverini kautta yhteen vaalivalvojaisiin, joissa oli juurikin vastaavia ammattilaisia paljon paikalla. Kun lakoi tulla alkuun Trumpin kannalta hyvää dataa, he tekivät heti piennennystä riskeihinsä ja tasottelivat pottia ja taas ennen kuin kertoimet laskivat Bidenille, lisäsisvät taas sinne rahaa. Kyllä se ryhmä oli kaikessa koko ajan edellä kertoimia. Heillä oli kyllä kaikki ajantasalla oleva data hyvin tiedossa.
Tämähän on vähän kuin aikoinaan nettipokerin pelaaminen keskellä yötä umpitollojen jenkkien, joilla on liikaa rahaa, vastaan. Eli kyllä siellä smart money varmaan tietää mitä tekee ja tuularit ja evanderholyfieldit sitten hakkaa rahansa miten sattuu.

Betfairilla kohteen vaihto ollut yli 500 miljoonaa, eli ei se ihan nappikauppaa ole. Kannattaa pitää mielessä, että niitä kertoimia ostetaan ja myydään molemmin puolin, eri pörsseissä ja automatiikalla höystettynä, mikä aiheuttaa heti poikkeavaa heiluntaa. Nytkin jengi varmasti vain seiftaa noita Bidenin aiempia isoja kertoimia ostamalla Trumpia. Tässä markkinassa aktiivinen treidaaja on kyllä tehnyt hyvin myttyä!
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä on aika pitkälti nyt sitten kai kyse siitä onko kaikki laskettu äänet raportoitu. Jos on niin tuo 25k ei riitä Bidenille enää voittoon Georgiassa.


Tämän mukaan olisi vielä yli 230 k ääntä laskematta. Se riittää Bidenille komeasti ja menee vielä hyvin johtoonkin. En tiedä tosin tiedä, että mistä nuo tiedot haettu.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eli Nevadako se nyt tänään on se, joka saadaan oikeasti loppuun asti äänestettyä? Onko missään esiintynyt vielä kellonaikaa, koska jatkavat noiden äänien laskemista, tai ovatko jo aloittaneet?
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Kuinka todennäköisesti seuraava presidentti olisi Nancy Pelosi (edustajahuoneen puhemies) eikä Trump tai Biden? Kerroin 1000. Eikös jenkeissä ole kaikki mahdollista?
Mistä tällaisen kertoimen saa? Kympin voisin laittaa heti sisään.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Vedonlyöntitoimistothan olivat täysin kujalla yön ja aamun aikana (Suomen aikaa) - verrattuna esim. meidän palstaamme, jossa useat olivat kartalla paljon paremmin.
Joo näin ne oli ja siksi ammattilaiset voittavat usein isosti vedonlyönnistä. Mutta kyllä ne reagoi sitten lopulta aika nopeasti kertoimiin. Ja sanoisin, että nyt ne kertoimet ovat aivan kohillaan. toki jos olettamukset muuttuu ja esim. Nevada menisi Trumpille, kyllähän kertoimet muuttuu heti selvästi. Olihan se jo alunperin laskettu niin, että jos annettiin Trumpille 10% saumat ja kun Florida voitto tuli, ne nousi heti todella paljon.

Yöllä muuten tämä kertomani ryhmä teki valtavia panostuksia. Kuusinumeroisia summia meni useampia yön aikana. Ja valtaosa taisi lyödä molempia riskiarvion perusteella.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieman outoa (tai ei ihan hiemankaan), että valtio joka omaa hirmuisen arsenaalin ydinaseita ja joka on myös kehittänyt teknologiaa millä voidaan mennä naapuri planeetoille, ei kykene järjestämään vaaleja missä äänet lasketaan puolueettomasti ja nopeasti.

Pitäisiköhän Esko Seppänen lähettää tuonne vaalivalvojaksi?
 
F

Flonaldo

Kun et kuitenkaan sitä tehnyt, niin saanko kysyä miksi et lyönyt isolla summalla vetoa Bidenin voiton puolesta siinä vaiheessa, kun hänelle sai yli 5 kertoimia? Tai miksi et lyönyt isolla summalla vetoa sen puolesta, että Biden kääntää itselleen näitä vaa'ankieliosavaltioita siinä vaiheessa kun mm. Bidenin Wisconsinin, Michiganin ja Pennsylvanian voitoista sai 5-6 kertoimia?
Minä en väitä olevani vedonlyönnin ammattilainen, varsinkaan politiikkavedonlyönnin. Minä en väitä, että minulla olisi jotain eksklusiivista dataa, jota n. koko maailmalla ei olisi ollut saatavilla koko ajan.

(Minä olin myös syvässä unessa silloin, kun ne kertoimet tuolla ~5 paikkeilla kävivät, ja olin omaan riskirajaani asti kyllä pistänyt piikin jo täyteen paljon aiemmin.)

Ne jotka väittävät vedonlyöntimarkkinan olevan erehtymätön ja sitä ohjaavan täydellisen tiedon varassa olevan ammattilaisrahan, sen sijaan ovat sitä mieltä, että tuolloin yöllä Trumpin puolesta 1,20 kertoimilla rahansa peliin laittaneet tekivät perusteltuja, dataan pohjautuvia ja järkeviä päätöksiä. Eikö kannattaisi heitä kyseenalaistaa pikemminkin?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokainen tiesi, että Biden tulee voittamaan posti- ja ennakkoäänet selvästi, luki tätä palstaa tai ei. Bidenin suoranainen murskaava ylivoima yllätti ilmeisesti kaikki muut paitsi sinut.

Tämä oli @Flonaldo lle, mutta sivusta sen verran, että kyllä postiäänten ylivoima yllätti ainakin ison osan tutkijoita. Koronan takia demokraatteja kehotettiin äänestämään postitse ja republikaanit eivät sitä halunneet. Osin taktisistakaan syistä, arvaan. Lopputulos oli kuitenkin Bidenille todella selvästi, tämä näkyi ensin markkinoilla ja heti perään kommenteissa.

Taisi olla Suomessa jokainen politiikan ja USA:n professori noin 16:00 asti sitä mieltä, että demokraatteilla on aika katsoa peiliin. Tämä ei tarkoittanut Trumpin voittoa, mutta ennen USA:n avautumista siihenkin varauduttiin politiikan tutkijoiden joukossa kohtuullisen todennäköisenä vaihtoehtona.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hauska vaalikiimassa hiukan muistella, mitä todella hyvä ehdokas merkitsee demokraateille. Bill Clinton oli täydellinen: riittävän valkoinen enemmistölle, riittävän dixie junteille, riittävän edistysmielinen rannikoiden älymystölle, riittävän nuori nuorisolle ja riittävän kokenut vanhoille, vaikka edustikin uutta sukupolvea. Tuo Amerikan keskilännen pohjoisesta halkova ja syvään etelään kurkottava sininen vyö on aika komeaa katsottavaa. Ja tämä oli se viimeinen (tovottavasti saa kohta sanoa edellinen) kerta, kun demokraatit saivat Georgian.

Yllä olevaan twiittiin, jos pitää paikkansa, niin Biden tarvitsee 68 prosenttia lopuista äänistä Pennsylvaniassa.

Tämän tuloksen analysoiminen on mielenkiintoista. Biden ei varmaan kenessäkään herättänyt mitään hirveää innostusta, vaan nämä olivat vaalit Trumpia vastaan. Vaikuttaa, ettei jenkit ole kovin tyytyväisiä demokraateihinkaan tai maan yleiseen mielipideilmastoon.
 

ijuka

Jäsen
Georgian odotettava äänimäärähän on tässä koko ajan vaihdellut eri lähteissä. Jos se on se huonoin ilmoitettu (25k), niin vaikeaa on kääntäminen, mutta silloinkin vielä jotenkin mahdollista. Isommilla luvuilla sitten aletaan olla jo todennäköisessä. Ei uskalla ennustaa mitään, kun ei tiedä äänimäärää.
NYTimesing trackerin mukaan on ainakin paljon paljon enemmän kuin 25k jäljellä, joten mikähän tämän lähde on?
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Eli Nevadako se nyt tänään on se, joka saadaan oikeasti loppuun asti äänestettyä? Onko missään esiintynyt vielä kellonaikaa, koska jatkavat noiden äänien laskemista, tai ovatko jo aloittaneet?

Nevada taisi olla se, jossa voi mennä vielä päiviä tuloksen varmistukseen.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaus ei tarjonnut vaaleihin kertoimia, joten ei oikein ketjuun liity, mutta Veikkaus kyllä laskee itse kertoimet kaikkiin merkittäviin sarjoihin. Osa mariginaalisista lajeista ja sarjoista tulee muualta, mutta kaikki suomalaiset sarjat, KHL, NHL, SHL, CHL, 6 suurinta eurooppalaista futisliigaa, UCL ja UEL ainakin Veikkaus laskee itse, minkä vuoksi välillä on kerroineroa markkinaan.

Pelosi on mahdollinen vaihtoehto seuraavaksi pressaksi, jos hommat sössitään oikeasti. Muut vaihtoehdot Bidenin ja Trumpin lisäksi lie varapresidenttiehdokkaat. Harris, Pence ja Pelosi antaa Betfairilla kaikki kertoimeksi 1000, sinne vaan lottoa vetämään.

Pitäisköhän laittaa satku Kamalalle. Veikkaan, että Bidenin terveys ei kestä koko kautta, joten Kamala ehtii antamaan näytöt osaamisestaan presidenttinä jo ennen seuraavia vaaleja.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ja mitä tulosten ennustamiseen tulee niin onhan tämä täysin uusi tilanne ja sen ennakoiminen on ollut ihan äärimmäisen vaikeaa. Silloin kun alkoi tulla postiääniä isoista piirikunnista, jotka menivät 85-15 suhteella Bidenille, niin väitän, että harvassa olivat ne jotka tuollaista odottivat. Tuo on ihan valtava marginaali.
 
NYTimesing trackerin mukaan on ainakin paljon paljon enemmän kuin 25k jäljellä, joten mikähän tämän lähde on?

Se oli jonkun haastattelun mainittu lukema. Saattoi tarkoittaa myös niitä, joihin ei ole vielä edes koskettu. Oletan niitä olevan enemmän, joita ei ilmoitettu, mutta Georgian äänimäärä on koko ajan vaihdellut eri lähteissä. Ja sen takia siitä on ollut vaikeaa tehdä arvioita, että miten hyvin Bidenilla riittää. Toivotaan, että on se 200k ja riittää kevyesti. Mutta pointti oli siinä, että sieltä tosiaan vaihtelee tiedot. Kuten yllä oli myös Pennsylvanian kohdalta yksi twiitti.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
NYTimesing trackerin mukaan on ainakin paljon paljon enemmän kuin 25k jäljellä, joten mikähän tämän lähde on?
En luottaisi enää tässä vaiheessa noihin trackereihin, ensinnäkin ne vaihtelee eri mediasta riippuen ja toisekseen ääniä on niin vähän jäljellä että pienikin heitto voi vaikuttaa paljon.

Tämän ja muiden vastaavien perusteella arvioisin, että konsensus on 50k laskematta + 20k laskettu muttei vielä raportoitu. Edit. Eli tuo viimeinen twitti siis. Ensimmäisessä SoS sanoi että 25k, mutta hetki sitten sanoikin 50k...

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös