Mainos

USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 779 811
  • 6 897

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On tapahtumarikas vaalivuosi, koronavirus tappaa 200 000 amerikkalaista, työttömyys roihahtaa, poliisiväkivaltaa vastaan mellakoidaan (toki tämä on ns. normisettiä), ja sitten RBG kuolee jättäen republikaaneille kauan himoitun mahdollisuuden muokata korkeimmasta oikeudesta konservatiivinen linnoitus mahdollisesti vuosikymmeniksi eteenpäin.

Vaikea sanoa miten tulee käymään. Aikaa on vähän ennen vaaleja ja jotkut senaattorit saattavat empiä Trumpin ehdokkaan puolesta äänestämistä, jos se vaikeuttaa uudelleenvalintaa. Mutta republikaaneilla on 53-47 enemmistö, joten eiköhän ne tuon harjaa. Jos ei ennen vaaleja, niin sitten sen jälkeenkin on vielä aikaa, vaikka häviäisivät vaalit. Vissiin vain Arizonassa (demokraattien astronautti Kelly on todennäköinen voittaja) senaattoria voidaan vaihtaa marraskuussa, joten republikaaneilla on joka tapauksessa 52-48 enemmistö tammikuuhun asti.

Molempia puolueita voi tietysti syyttää tekopyhyydestä, kun kannat sen suhteen saako ennen vaaleja nimittää uusia korkeimman oikeuden tuomareita on vaihtunut päikseen. Niin se käy.

Trumpilla on kai valkoihoiset uskonnollisen oikeiston äänestäjät ollut kohtalaisen hyvin taskussaan jo aiemmin, mutta tämä kiista korkeimmasta oikeudesta tulee tuota osastoa vielä vahvistamaan. Kaikki evankelikaaliset kristityt eivät välttämättä Trumpista henkilönä niin innostu, mutta korkeimman oikeuden valtaaminen on ollut haaveena jo kauan ennen Trumpin ilmaantumista maisemiin. Jos uusi tuomari on nimitetty ennen vaaleja, niin kiitoksena äänestävät Trumpia jatkokaudelle, ja jos ei ole vielä nimitetty, niin äänestävät että näin tapahtuisi. Sataa siis Trumpin laariin joka tapauksessa.

Tosin varmaan Bidenkin saa boostia liberaalien äänestysinnokkuuteen tästä taistelusta. Kumpi efekti sitten nousee hallitsevaksi, jää nähtäväksi. Mutta Bidenilla oli kohtuu hyvä johto ennen RBG:n kuolemaa, joten hänelle tämä on uhka, Trumpille mahdollisuus.

Sellainenkin veikeä mahdollisuus on, että Trump häviää vaalit, mutta kiistää tuloksen, ja republikaanit menettävät senaatin enemmistön, mutta ehtivät kuitenkin ennen tammikuun vallanvaihtoa nimittämään sen uuden konservatiivisen tuomarin korkeimpaan oikeuteen. Heti ensi töikseen korkein oikeus joutuu uudella kokoonpanolla ottamaan kantaa presidentinvaalien tulokseen (esim. hylätäänkö jotain postiääniä tietyissä osavaltioissa), ja tekevät äänin 5-4 sellaisen päätöksen, joka laittaa Trumpin jatkokaudelle. Senaatissa on sitten 50-50 tilanne, jolloin varapresidentti Pencen ääni on ratkaiseva.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Vaalihurmoksessa on myös hyvä huomata, että Susan Collins on todennäköisesti häviämässä Mainessa. Tällä hetkellä gallupit näyttävät 42% Susanille ja 54% demokraattiehdokas Sara Gideonilla. Mainen osavaltiossa myös presidenttikilvassa äänet jakautuvat äänestyspiirien mukaan ja Trump voitti 2016 2. piirin 10 prosentilla, mutta nyt Biden johtaa sitä 9 prosentilla. Ensimmäisen piirin Trump hävisi 2016 ja tällä hetkellä siellä Bidenin johto on tukevat 32%. Toisin sanoen Hillary-kilpaan verrattuna tästä tulee suora pudotus Trumpin valitsijamäärään.

Leningrad-Lindsey Grahamilla tekee myös toistaiseksi tiukkaa, sillä hän on tasapäin demokraattien Jaime Harrisonin kanssa (48%). Toivottavasti Etelä-Carolinassa käytetään Grahamin omia takinkääntöjä surutta ja isosti hyväksi, jotta tuosta niljakkeesta päästään eroon. Jos gallupit näyttävät tasaprosentteja vaalipäivän lähestyessä, veikkaisin Lindseyn olevan kuitenkin todennäköinen jatkaja.

Demokraattien näkökulmasta vielä Grahamia isompi paholainen ja jopa Trumpin tasoinen saatana eli Moscow-Mitch McConnell johtaa gallupeissa tukevasti Kentuckyssa 53% äänestäjäsaaliilla vs. demokraattien Amy McGrath 41%.

Tietynlaisena riemuvoittona sitä kyllä voidaan pitää jos takinkäännön USA:n senaatin piirimestari Lindsey Graham saadaan heivattua pois senaatista, sekä Collins nyt on jo lähestulkoon varma putoaja. Moscow-Mitchiä ei taida hevillä saada Kentuckystä pois, mutta vähemmistön puheenjohtajan paikka olisi hänelle huomattavasti nykyistä sopivampi yleisen hyvän kannalta.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tuoreet gallupit vahvistavat sen, että KO:n tuomarin nimitys ennen vaaleja ei saa kannatusta amerikkalaisilta, luvut ovat melkein samat kuin Trumpin heikoimmat kannatuslukemat 62-38, jossa jälkimmäisessä luvussa on siis mukana eos-osasto. Tämä ymmärrettävästi herättää häviämässä olevien rebusenaattorien huolta, sillä Trumpin nimitys on antamassa poliittisen kuolinsuudelman juuri heille.

Samalla täytyy taas ihmetellä tiettyjen kolumnistien reaktiota tilanteeseen: Ginsburgin kuolema ei ole mikään ennenaikainen lokakuun pommi, joka muuttaa vaalien asetelmaa ratkaisevasti. Kansa ei pidä rebujen ja "reilun pelin" Trumpin aikeista, joten itse asiassa asetelma pikemminkin toimii demokraattien eduksi: värisuora on nyt entistä todennäköisempi. Voittaa korkein oikeus, mutta hävitä vaalit joka rintamalla ei ole se paras skenaario niille, jotka ovat jo uhraamassa uransa Trumpin takia.

Uskonnollinen oikeisto ei ratkaise näitä vaaleja, sen tekevät taas poliittisesti riippumattomat ja toisaalta maltilliset konservatiivit. Onnistuisiko Trump vielä kaivamaan kaniinin hatustaan vai joko taikurin henkinen reppu on tyhjä. Kun vastassa on decent Biden ja con man Trump, tilanne on jälkimmäiselle aika vaikea. Mistään ei voi oikein henkilökohtaisella tasolla haastaa: jos puhutaan vaikka naisten ahdistelusta, Bidenillä taitaa olla pari lääpäisyä, Trumpilla taas valkoisen talon täydeltä leidejä odottamassa oikeutta eriasteisista kosketuksista raiskaukseen. Jne. Jne. Toteutuisiko jonkinlainen poeettinen oikeus näissä vaaleissa viimein?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Molempia puolueita voi tietysti syyttää tekopyhyydestä, kun kannat sen suhteen saako ennen vaaleja nimittää uusia korkeimman oikeuden tuomareita on vaihtunut päikseen. Niin se käy.
Rebujen tekopyhyys on jo selkeästi tullut ilmi, kun tapauksilla on vain 4 vuotta eroa, mut mites demarien takinkääntö? Viittaat samoihin aikoihin?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No nyt DDT alkaa pääsemään jäniskevennysten tasolle. Jos rebujen leiristä ei tule meteliä tästä, niin ne on silloin valmiita diktatuuriin! Siis 40% väestöstä....
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
No nyt DDT alkaa pääsemään jäniskevennysten tasolle. Jos rebujen leiristä ei tule meteliä tästä, niin ne on silloin valmiita diktatuuriin! Siis 40% väestöstä....
Eihän sieltä tule. Selitykset on sitten sitä, että (aineissa ja) läpällähän suuri johtaja tuon sanoi tai eivät ole nähneet tai kuulleet asiasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rebujen tekopyhyys on jo selkeästi tullut ilmi, kun tapauksilla on vain 4 vuotta eroa, mut mites demarien takinkääntö? Viittaat samoihin aikoihin?

Tietty nyt ollaan lähempänä vaaleja, kuin 4 vuotta sitten, että siinä mielessä voi ajatella ettei demokraattien kohdalla ole kyse tekopyhyydestä. Mutta joo, 4 vuotta sitten heidänkin kantansa tuomarin korvaamiseen vaalien alla oli eri.
 
Tietty nyt ollaan lähempänä vaaleja, kuin 4 vuotta sitten, että siinä mielessä voi ajatella ettei demokraattien kohdalla ole kyse tekopyhyydestä. Mutta joo, 4 vuotta sitten heidänkin kantansa tuomarin korvaamiseen vaalien alla oli eri.

Nyt ollaan huomattavasti lähempänä vaaleja. Jos tuomarinimityksessä menisi normaaliaika, niin se ei ehtisi ennen vaaleja. Ei edes lähelle. Kun sitten huomioidaan, että on vaaliaika ja senaattorien pitäisi olla myös tekemässä vaalityötä, niin siinä kuvittelisi kestävän hieman normaalia kauemmin vielä.
 

Histo

Jäsen
RBG kuolee jättäen republikaaneille kauan himoitun mahdollisuuden muokata korkeimmasta oikeudesta konservatiivinen linnoitus mahdollisesti vuosikymmeniksi eteenpäin.
Nykyään tietysti tuntuu kaikki olevan kärjistyneempää, mutta kun korkein oikeus käsitteli vuonna 1992 Planned Parenthood v. Casey-juttua, oli yhdeksästä tuomarista kahdeksan republikaanien nimittämiä (Nixon, Reagan, Bush) ja ainoa jäljellä ollut demokraatin (Kennedyn) nimittämä, Byron White, oli Roe v. Wadessa ollut abortin kieltämisen kannalla, ja oli samaa mieltä myös 1992. Silti Roe pysyi voimassa tuolloin äänin 5-4. Muiden vastaavien tapausten myötä voitaneen olettaa tuomareiden korkeimmassa oikeudessa harkitsevan asioita puolueettomasti, olipa heidät nimittänyt kuka presidentti tahansa. Jospa tämä pitäisi paikkansa edelleen.

Linkit vievät Wikipediaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nykyään tietysti tuntuu kaikki olevan kärjistyneempää, mutta kun korkein oikeus käsitteli vuonna 1992 Planned Parenthood v. Casey-juttua, oli yhdeksästä tuomarista kahdeksan republikaanien nimittämiä (Nixon, Reagan, Bush) ja ainoa jäljellä ollut demokraatin (Kennedyn) nimittämä, Byron White, oli Roe v. Wadessa ollut abortin kieltämisen kannalla, ja oli samaa mieltä myös 1992. Silti Roe pysyi voimassa tuolloin äänin 5-4. Muiden vastaavien tapausten myötä voitaneen olettaa tuomareiden korkeimmassa oikeudessa harkitsevan asioita puolueettomasti, olipa heidät nimittänyt kuka presidentti tahansa. Jospa tämä pitäisi paikkansa edelleen.
Abortista tuli isompi kysymys konservatiiveille vasta 80-luvulla. Sitä ennen tuota vastustivat lähinnä katoliset ja evankelisen mielestä kyseessä ei ollut merkittävä kysymys vielä 1970-luvulla. Uskonnollisille oikeistolle tuo tuli erittäin merkittäväksi asiaksi vasta 1990-luvulla kun Pat Robertson ja muut tv-evankelistat alkoivat puhumaan siitä jatkuvasti.
 

Histo

Jäsen
Abortista tuli isompi kysymys konservatiiveille vasta 80-luvulla. Sitä ennen tuota vastustivat lähinnä katoliset ja evankelisen mielestä kyseessä ei ollut merkittävä kysymys vielä 1970-luvulla. Uskonnollisille oikeistolle tuo tuli erittäin merkittäväksi asiaksi vasta 1990-luvulla kun Pat Robertson ja muut tv-evankelistat alkoivat puhumaan siitä jatkuvasti.
No joo, käytin tuota tapausta lähinnä tuon ajatukseni tuomiseksi, että tuomareiden arvomaailma on valituksi tultuaan heidän omansa, eikä nimittäneiden presidenttien tai näiden takana vaikuttavien ryhmien haluilla ole isoa vaikutusta. Virka on elinikäinen, ja siten riippumaton. Siksi en jatkossakaan jaksa uskoa, että oikeuden linjauksiin tulisi jyrkkiä muutoksia, vaikka toisen puolueen presidentti pääsisi nimittämään enemmistön tuomareista. Nimitysprosessin aikana pitää tietysti vastailla kieli keskellä suuta asioihin.

Ginsburgin kuoleman jälkeen oikeuden vanhin jäsen on 82-vuotias Stephen Breyer ja seuraavaksi vanhin 72-vuotias Clarence Thomas. Voi siis olla, että Ginsburgin korvaajan jälkeen tulee seuraavan vuosikymmenen aikana vain yksi nimitys tyrkylle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mike Bloomberg aikoo maksaa noin 31000 ex-rikollisen sakot, jotta nämä pääsisivät äänestämään Floridassa. Siellähän rikoksesta tuomitulla ei ole äänioikeutta, mutta vuonna 2018 lakia muutettiin siten, että äänioikeus palautetaan, kun tuomio on lusittu. Rebut toki laittoivat vielä lakiin hiukan pikkuprinttiä, eli tuomion lusimisen lisäksi kaikki sakot/oikeudenkäyntikulut/muut vastaavat on myös oltava maksettu ennenkuin äänioikeus palautetaan.

 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Bloomberg tosiaan panostaa Floridaan, mikä lienee ihan valtiollisestikin järkevä suunnitelma - mikäli Trump ei voita Floridaa, on vaalit käytännössä hänen kannaltaan ohi. Florida taitaa olla myöskin yksi niistä harvoista osavaltioista, jotka saavat myös postiäänet laskettua vaalipäivänä. Mikäli tuo saataisiin maalattua siniseksi vaali-iltana, saattaisi se rauhoittaa hieman tulevien päivien postiäänten laskun aiheuttamaa kaaosta.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Mike Bloomberg aikoo maksaa noin 31000 ex-rikollisen sakot, jotta nämä pääsisivät äänestämään Floridassa. Siellähän rikoksesta tuomitulla ei ole äänioikeutta, mutta vuonna 2018 lakia muutettiin siten, että äänioikeus palautetaan, kun tuomio on lusittu. Rebut toki laittoivat vielä lakiin hiukan pikkuprinttiä, eli tuomion lusimisen lisäksi kaikki sakot/oikeudenkäyntikulut/muut vastaavat on myös oltava maksettu ennenkuin äänioikeus palautetaan.


Hieno demokratia, jos äänioikeuden voi menettää osassa maata ja se pitää ostaa takaisin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäli tuo saataisiin maalattua siniseksi vaali-iltana, saattaisi se rauhoittaa hieman tulevien päivien postiäänten laskun aiheuttamaa kaaosta.
Se on salaliitto joka tapauksessa, jos ddt häviää vaalit. Ja siitä seuraa kaikki trikit mitä vaan keksii sairaassa pääkopassaan. Ja se tulee olemaan hyvin sairasta, kun mennään covid-19 "hoitelemisen" ohi...sen presidentiys on maksanut USA:lle ja vähintään 2x Vietnamin sodan tappiot ilman yhtään ammuttua laukausta...
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Se on salaliitto joka tapauksessa, jos ddt häviää vaalit. Ja siitä seuraa kaikki trikit mitä vaan keksii sairaassa pääkopassaan. Ja se tulee olemaan hyvin sairasta, kun mennään covid-19 "hoitelemisen" ohi...sen presidentiys on maksanut USA:lle ja vähintään 2x Vietnamin sodan tappiot ilman yhtään ammuttua laukausta...

Huoli on siinä, ettei kaaokseen välttämättä vaadita edes salaliittoa. Hyvin mahdollinen skenaario on se, että Trump johtaa valitsijamiehissä kun vaalipäivänä aurinko laskee horisonttiin - mutta kun kun kymmenet miljoonat postiäänet saadaan laskettua niin tilanne kääntyy Bidenille.

Tämä skenaario aiheuttaa tuohon maahan kaaoksen toteutuessaan, jo ilman mitään salaliittoja - joita kyllä varmasti postiäänten tapauksessa viritellään ihan puolin ja toisin. Floridan kääntyminen siniseksi jo vaalipäivänä saattaisi hieman helpottaa tätä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Floridan kääntyminen siniseksi jo vaalipäivänä saattaisi hieman helpottaa tätä.
Mun on vaikea nähdä, että miten, kun tuo donaldin 40% siivu kansasta ei usko oman maansa järjestelmään tai tiedotusvälineisiin. Tai jos uskoo, niin se on FOX, OAN tms. WWG1WGA. Noita ei faktat haittaa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Uskonpuute on itse asiassa yksi kansaa yhdistävä tekijä, valtamediaan ei luoteta kummallakaan puolella käytävää - ja ihan hyvästä syystä. Myös usko järjestelmään on ollut koetuksella ja laskussa - tätä faktaa Trump saa pitkälti kiittää 2016 jytkystään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
valtamediaan ei luoteta kummallakaan puolella käytävää - ja ihan hyvästä syystä.
Ja tuo hyvä syy pitäisi ostaa tuosta vaan kaikkien salaliittoa tuputtavien iloksi? Kai valaiset minua tuosta hyvästä syystä?

Myös usko järjestelmään on ollut koetuksella ja laskussa - tätä faktaa Trump saa pitkälti kiittää 2016 jytkystään.
Jytky on iso voitto, ddt voitti täpärästi. Mut kai tuo on pakko myöntää tässä asiayhteydessä jytkyksi.

Se suolsi salaliittoja voittoon vievällä tavalla -16 ja sama resepti on käytössä nyt. Miten käy, sen näyttää vaalit. Jos jatkot tulee, niin jenkkilän demokratia taitaa olla menneen talven lumia..
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ja tuo hyvä syy pitäisi ostaa tuosta vaan kaikkien salaliittoa tuputtavien iloksi? Kai valaiset minua tuosta hyvästä syystä?

Media on tuossa maassa ollut jo pitkään valtaapitävien käsikassara, ja molemmilla puolilla on omat kanavansa. Rebuilla on Fox, ja DNC:llä MSNBC (ja pienemmissä määrin CNN). Jos ei näitä tunnista osaksi puolueidensa propaganda-koneistoa, on syytä pikkuhiljaa kaivautua poterostaan ulkomaailmaan.

Järkevä kansanosa kyllä näkee tuon propagandan läpi, ja siitä syystä luotto medioihin on laskussa - sivutuotteena valitettavasti myös siihen osaan valtamediasta joka on edes auttavissa määrin onnistunut pitäytymään puolueettomana.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nykyään tietysti tuntuu kaikki olevan kärjistyneempää, mutta kun korkein oikeus käsitteli vuonna 1992 Planned Parenthood v. Casey-juttua, oli yhdeksästä tuomarista kahdeksan republikaanien nimittämiä (Nixon, Reagan, Bush) ja ainoa jäljellä ollut demokraatin (Kennedyn) nimittämä, Byron White, oli Roe v. Wadessa ollut abortin kieltämisen kannalla, ja oli samaa mieltä myös 1992. Silti Roe pysyi voimassa tuolloin äänin 5-4. Muiden vastaavien tapausten myötä voitaneen olettaa tuomareiden korkeimmassa oikeudessa harkitsevan asioita puolueettomasti, olipa heidät nimittänyt kuka presidentti tahansa. Jospa tämä pitäisi paikkansa edelleen.

Linkit vievät Wikipediaan.

No tietysti on näin, että tuomari saattavat liikkua uransa aikana konservatismin ja liberalismin välillä, ja on myöskin jonkin verran vaikea arvioida tuomarin ideologian pitävyyttä ennen kuin tämä on sitten nimitetty ja tarttuu käytännössä toimiin. Tästä johtuen republikaanien nimittämät tuomarit ovat monesti olleet pettymyksiä uskonnollisille konservatiiveille.

Mutta siis. Ei tässä tällä kertaa tule näin mukavasti käymään. Ei mitään mahdollisuutta. Tässä viime aikoina monet konservatiiveja harmittaneet päätökset ovat menneet 5-4 liberaalien eduksi, kun tuomari Roberts (maltillinen konservatiivi) on liittynyt neljän liberaalin rintamaan. Nyt sinne jää vain kolme liberaalia, ja Trumpin nimittämä uusi tuomari tulee olemaan paljon enemmän oikealla ja luotettavammin konservatiivinen kuin Roberts. Roberts siis menettää asemansa konservatiivien ja liberaalien välisenä vaa'ankielenä, ja sen roolin saa Trumpin aiemmin nimittämä Kavanaugh.

Esim. Aborttiin liittyvät kiistakysymykset ratkeavat 5-4 tai 6-3 konservatiivien eduksi tästä lähin. Välttämättä se ei tarkoita, että Roe vs Wade peruttaisiin, ja osavaltiot saisivat suoraan kieltää abortin. Mutta käytännössä abortin saamisesta voidaan tehdä hyvin hankalaa osavaltion laeilla, ja korkein oikeus äänestää sitten 5-4 että laki saa olla näin. Ja sitten kun republikaanien hallitsemissa osavaltioissa huomataan, että läpi menee, niin ryhtyvät tosissaan testaamaan korkeimman oikeuden venymiskykyä myös muissa asioissa kuin abortissa.

Eli näkisin että muutos konservatiivisempaan suuntaan tulee olemaan Amerikan laintulkinnassa melkomoisen huomattava. Nyt näyttää jo aikalailla varmalta, että republikaanit saa tarvittavat äänet senaatissa tuomarin nimittämiseksi ennen vaaleja. Demokraateilla voi sitten vaalien jälkeen olla parhaassa tapauksessa jopa kaikki kolme, presidentinvirka, senaatin enemmistö ja edustajainhuoneen enemmistö hallussaan, mutta välttämättä eivät uskalla korkeimman oikeuden laajennusta 11 tuomariin toteuttaa, koska tällä voi olla pahempia negatiivisia vaikutuksia sitten myöhemmin.

Joten kyllä tässä nyt valitettavasti Ginsburgin kuolema ja sen ajoitus antaa Trump-McConnell setämieskaksikolle harvinaisen mahdollisuuden muovata korkeimman oikeuden enemmistöstä arvomaailmaltaan jonnekin 1950-luvulle jäänyt linnake. Ja se vaikutus saattaa kestää tuonne jonnekin 2050-luvulle saakka kunnes sieltä alkaa nuo Kavanaugh, Korsuch ja kumppanit kupsahdella.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin, nyt se on sanottu sitten ihan suoraan Trumpin suulla ettei Valkoisestatalosta olla lähdössä rauhallisesti, jos tappio vaaleissa koittaa.


"We're going to have to see what happens. I've been complaining very strongly about the ballots. And the ballots are a disaster.... get rid of the ballots and there will be—there won't be a transfer, there will be a continuation. You know it. You know it. And the Democrats know it."



Myös tämmöinen löytyi aiheesta




Redditistä löytyi myös hyvä kooste Bidenin haastattelusta


“I’m an old athlete and I’m used to dealing with bullies,” Biden said when asked about the debates. ”Rather than say how I’m gonna do, again watch me. I’ve not been a bad debater and we’ll see.”

“What I’m gonna do is insist that we talk about what the president’s failures. He’s gonna want to make it personal. He’s gonna want to get in the mosh pit,” he said. “I’m gonna talk about why I want to be President of United States, what I’m gonna do and where he’s failed.”

Asked what he would say to people who might believe President Trump’s baseless attacks on his physical or mental fitness, Biden said, “Watch me. Look at him.”

“I’m not the guy who by the way said the problem with the revolutionary war was we didn’t have enough airports. I’m not the guy who said the attack that took down the trade towers was on 7-11. I’m not the guy who can’t run up or down the ramp to get to the deliver a commencement speech at an academy and I’m not the guy who says inject bleach in your arm,” he said.

“I do know the difference between truth and lies, between good and bad between hope and fear so just watch me and make your decision,” he added.




 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tehdääs tästä ihan oma viestinsä, koska aihe on hieman eri. Eli kun Bloomberg avasi pelin tuolla porukan sakkojen maksulla, niin nyt myös Arnold Schwarzenegger on lähtenyt auttamaan ihmisiä äänestämisessä:

Linkki vie kuvaan Arskan twiiteistä.

Onhan tuo systeemi nyt ihan saatanan älytön, että tämmöisiä edes pitää miettiä tai tehdä, mutta samalla tätä on hyvin mielenkiintoista seurata sivusta. En usko, että tämä jää tähän. Tuossakin maassa on niin monta miljardööriä, jotka voivat halutessaan tehdä isojakin liikkuja.
 

Liitteet

  • 1600924225931.png
    1600924225931.png
    675,4 KB · kertaa luettu: 171

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Olisi mukava nähdä minkälaiset itkupotkuraivarin vallassa Trump on kun sotilaat raahavat hänet ulos talosta.

Varmaan vähän niin kuin Marco de Witille on käynyt kerran pari.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös