ijuka

Jäsen

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Biden on presidentti vasta 20.1. Ennen sitä hänellä ei ole valtaa eikä valtaoikeuksia. On aika paradoksaalista että nimittelet häntä heikoksi presidentiksi tilanteessa jossa hän ei edes ole presidentti.

Mutta kiva kaikkea on tietysti maalailla, eipä siinä mitään.
Valittu presidentti omaa jo arvovaltaa, puhevaltaa ja vaikutusvaltaa. Suunnittelee ja kokoaa hallintoaan. Kyseessä ei ole ihan tavallinen ehdokas enää. Se vaikutelma, minkä Biden puheillaan luo, on epävarmuus. Että oikein imehtelee sitä, mittee se Trumppi nyt tuolleen tekee. Vaikka Trumpin tavoitteet ovat selkeät, on toteutustapa tosin vailla mahdollisuuksia.

Tähän tilanteeseen ei päde normaaliaikojen sivistyneet vallanvaihdokset, jossa toinen osapuoli toivottaa onnea ja toinen puhuu yhteisymmärryksen puolesta. Huomannet, ettei kukaan rebujohtajista ole vielä julkisesti toivotellut Bidenille yhtään mitään. Tämä antaa selvän signaalin tulevalle presidentille toimintatavasta. Ei ole järin rohkaiseva enne se, ettei valittua presidenttiä edes muodollisesti onnitella, ennenkuin poliittinen taistelu ensi vuonna taas alkaa.

Tällöin kannattaa myös sovinnonhieronta unohtaa: rebut eivät anna demokraateille yhtään mitään, elleivät saa jotakin parempaa tilalle. Jos Georgia luo tasatilanteen senaattiin, vasta siinä vaiheessa sopu alkaa kiinnostaa. Mutta tässä tilanteessa Bidenin kannattaa olla luja eikä haikailla jotakin kansallista sopua. Lujuus kannattaa viestittää jo nyt, tai sitten Bidenin pitää pistää Kamala asialle. Bidenin ei tarvitse unohtaa sitä, minkä rebut tekivät demokratialle ennen virkaanastujaisiaan. USA on jakautunut ja sellaisena tulee pysymään myös Bidenin kauden jälkeen.

Maalaillaanpa lisää. Mielestäni tässä tilanteessa ylimielinen suvaitsevaisuus, jonka liberaali luonnostaan valitsee suhtautumistavakseen asioihin, ei toimi. USA:ssa on 30-40 miljoonaa äänestäjää, jotka eivät usko vaalitulokseen. Sekä saman verran ihmisiä, jotka on helppo taivutella ainakin epäilyyn, kunhan poliittiset kiistat taas tulevat ilmeisiksi. Vaikka USA:ssa on ollut pienessä määrin aina vaalitulosten kiistäjiä, Trumpin toiminnan kautta asia tuli suuren yleisön tietoisuuteen nyt.

Jos tässä tilanteessa vältellään kannanottoa ja Hillaryn tapaan aliarvioidaan äänestäjiä, joudutaan pian taas vaikeuksiin. Seuraavat vaalit ovat jo kahden vuoden päästä ja seuraavat presidentinvaalit neljän vuoden. Vaaleissa ei valitettavasti mitata ihmisten sivistyneisyyden tasoa, vaan hullulla ja viisaalla on tasan yksi ääni. Siksi myös toiminta juuri nyt on tärkeää, selkeä viesti myös poliittiselta eliitiltä siitä, että Trump tulee joutumaan toimistaan tutkintaan myös tässä asiassa on parempi kuin laiska sivustaseurailu. Ja mietipä vielä suvaitsevaisuudessasi sitä, minkälaisen viestin Bidenin tulee antaa omille äänestäjilleen: onko hän taipumaton demokratian puolustaja tai löysä kuin Jaska Jokunen?

Tässä on mallia siitä, miten pitää toimia:
Trumpisteja tulee olemaan neljän vuoden päästäkin. Mutta olennaista on se, että vaalien legitimiteetin epäily tulee rajoittaa mahdollisimman pieneen väestönosaan. Trump on saatava pois pelistä ensi vaaleihin, tähän tavoitteeseen pääseminen on myös Bidenin hallinnon tehtävä voitavansa.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Tuamas

Jäsen
Jos tässä tilanteessa vältellään kannanottoa ja Hillaryn tapaan aliarvioidaan äänestäjiä, joudutaan pian taas vaikeuksiin. Seuraavat vaalit ovat jo kahden vuoden päästä ja seuraavat presidentinvaalit neljän vuoden. Vaaleissa ei valitettavasti mitata ihmisten sivistyneisyyden tasoa, vaan hullulla ja viisaalla on tasan yksi ääni.
Siis yliarvioidaan äänestäjiä tarkoitit sanoa.

Koska sitähän se on, kun oletetaan että aikuiset ihmiset käyttäytyisivät kuten aikuiset ihmiset.

Trumpin ydinkannattajat ovat usein herkkiä lumihiutaleita, jotka usein kärsivät tasapainoharhan vaikutuksista ja jotka loukkaantuvat verisesti jos joku pointtaa miten esimerkiksi Giulianin tämän viikon pressi oli pääsääntönä valheita ja kuinka sen jokainen aiheeseen tutustunut näki jo livenä.

Kyse on nimenomaan siitä, että osaa kansasta pitäisi nykyään kohdella kuin lapsia ja heidän herkkiä sielujaan pitäisi varoa, eikä ainakaan vaatia heiltä mitään kykyä järjenkäyttöön.

Surulliseksi on maailma mennyt.
 
Viimeksi muokattu:
Åja.

Hillary ajatteli, ettei hän tarvitse konservatiivisia huonosti koulututettuja, mutta ei välttämättä republikaanien baseen kuuluvia äänestäjiä, koska liberaalien äänet riittävät voittoon. Niin ei käynyt. Bidenillä on myös omat vankkumattomat kannattajansa, jotka odottavat vahvempaa viestiä Bideniltä. Näitä ei tule aliarvioida, he pysyvät demareilla, jos viesti on kyllin selkeä. Selvää on se, että vankkaan rebuun ei voida vaikuttaa.

Mutta muuten tosiaan näin: osa kansasta on kuin lapsia, joihin eivät tehoa selkeät argumentit, joita jopa vaalivirkailijoina toimivat rebut käyttävät. Erikoista on sekin, että Guiliani varoo oikeudessa sanomasta mitään vaalipetoksista, mutta heittää baselle aivan hervotonta kamaa ja se nielee kaiken. Jotakin vikaa lienee koulusysteemissäkin: suotavaa olisi, että ihmisille opetettaisiin jotakin siitä, miten vaaleissa toimitaan ja miten äänet lasketaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Jotakin vikaa lienee koulusysteemissäkin: suotavaa olisi, että ihmisille opetettaisiin jotakin siitä, miten vaaleissa toimitaan ja miten äänet lasketaan.
Kansa uskoo, mitä johto sanoo. Jossain toisessa maassa presidentti väittää palovakuutuksen saavan vaikka talo jo palaa, ja kansa uskoo. Vaikka ovatkin kohtuullisesti koulutettuja. Tai siinä toisessa maassa erään lähes 20 prosentin kannatuksen omaavan puolueen tunnettu edustaja sanoo halveksivansa oikeusvaltiota ja liimailee rakkautta Unkarille ja Puolalle. Ja se sama puolue äänestyttää oikeusvaltioperiaatteesta perään ja näkee puheenjohtajansa kynällä Unkarin jotenkin positiivisena esimerkkinä Suomelle. Onko vika koulusysteemissä vai siinä, että ihmiset ovat helposti johtajien vietävissä.

USA:ssa toimitaan kuitenkin fiksusti suhteessa ihmisiin, jotka uskovat Trumpia.

Republikaanijohtajat haluavat viedä asian päätökseen laillisesti. Se on ymmärrettävää ja tuettavaa. Niin kauan kun voi tehdä valituksia vaaleista, valitukset tulee ottaa vakavasti ja käsitellä ne. Mutta ei itse tarvitse tähän mukaan mennä ja niin republikaanijohtajat ovat pääsääntöisesti tehneetkin. He kuuntelevat Trumpia ja toteavat - kuten Michiganin edustajainhuoneen puhemies Lee Chatfield eilen - että mitään ei löytynyt, mutta tutkitaan kaikki mitä tarvitsee.

Kun republikaanien johtajat eivät nouse Trumpia vastaan, osa kannattajista näkee sen vaalien epärehellisyytenä. Mutta todellisuudessahan kyse on lainmukaisesta toiminnasta. Trumpin kanssa askeleet on valittava tarkkaan ja näin parhaillaan tehdään. Sekä republikaanien että demokraattien toimesta.

Trump on vaarallinen. Siksi on oltava tarkka miten häntä vastaan toimitaan.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Republikaanijohtajat haluavat viedä asian päätökseen laillisesti. Se on ymmärrettävää ja tuettavaa. Niin kauan kun voi tehdä valituksia vaaleista, valitukset tulee ottaa vakavasti ja käsitellä ne.
No tuosta olen eri mieltä. Ei ole ok tehtailla lakijuttuja, joissa ei ole mitään perusteita ja joiden tarkoituksena on vain viivyttää vaalituloksen virallistamista siinä toivossa että kansan tahto saadaan käännettyyä prosessin jossain vaiheessa päälaelleen. Se on kyyninen ja moraaliton suhtautuminen demokraattiseen prosessiin, josta toivoisi republikaanien saavan vähintään poliittisen rangaistuksen kannatuksen vähenemisen muodossa (hiljaista taitaa olla tosin).

Ja selkeästi Trumpilla ja lähimmillä tukijoillaan olisi tarkoitus mennä lakijuttuja pidemmällekin ja vaikuttaa suoraan valitsijamiesvaaliin, mutta toistaiseksi osavaltioiden republikaanit ovat olleet penseitä lähtemään mukaan tähän juoneen. Mutta johtuuko sekään mistään moraalista ja selkärangasta, vai onko kyseessä vain laskelmointi, ettei homma tule onnistumaan? Trumpin pitäisi saada useammassa osavaltiossa tulos muutettua tai mitätöityä, ja kun useassa noista osavaltiossa on demokraattinen kuvernööri ja edustajainhuone on demokraattienemmistöinen, niin on epäselvää onko mitään onnistumisen mahdollisuuksia.

Mutta kuvitellaanpa tilanne, että Bidenin voitto olisi kiinni yhden ainoan osavaltion tuloksesta, joka olisi kuvernööriä myöten republikaanien hallinnassa. Lisäksi edustajainhuone olisi republikaanienemmistöinen. Laittaisivat varmasti Trumpin toiselle kaudelle tuossa tapauksessa. Korkein oikeus voisi estää, mutta todennäköisesti päättäisivät olla sekaantumatta.

Tämän vuoksi lasken tämän "pehmeäksi" vallankaappausyritykseksi, joka kuihtunee lähinnä siihen että osavaltioiden rividemokraatit ei uskalla lähteä täysillä mukaan, kun lopputulos on epävarma ja heille voi tulla seurauksia. Mutta tulevissa vaaleissa, jos demokraatti voittaa vaalit niukasti, saatetaan nähdä tämä loppuunvietynä, jos eivät saa korjattua tuota systeemiään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
No tuosta olen eri mieltä. Ei ole ok tehtailla lakijuttuja, joissa ei ole mitään perusteita ja joiden tarkoituksena on vain viivyttää vaalituloksen virallistamista siinä toivossa että kansan tahto saadaan käännettyyä prosessin jossain vaiheessa päälaelleen. Se on kyyninen ja moraaliton suhtautuminen demokraattiseen prosessiin, josta toivoisi republikaanien saavan vähintään poliittisen rangaistuksen kannatuksen vähenemisen muodossa (hiljaista taitaa olla tosin).
Ei todellakaan ole OK tehtailla lakijuttuja ilman perusteita. Kyse on moraalittomasta toiminnasta, kuten kirjoititkin. En mielestäni asettunut tämän toiminnan kannalle - päinvastoin.

Trump on lähes yksin. Hän on saanut vastaansa republikaanien valitsemat virkamiehet ja hallintovirkamiehet. USA:ssa oli vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit. Mutta Trumpin kanssa asettuminen vastahankaan puolueessa ei ole ollut helppoa. Näin on silti vähitellen käymässä. Politicolta osuva artikkeli, jossa republikaani ja konservatiivinen henkilö on pettynyt vaalitulokseen, mutta haluaa ihmisten voivan luottaa vaalitulokseen silti:

Tämän vuoksi lasken tämän "pehmeäksi" vallankaappausyritykseksi, joka kuihtunee lähinnä siihen että osavaltioiden rividemokraatit ei uskalla lähteä täysillä mukaan, kun lopputulos on epävarma ja heille voi tulla seurauksia. Mutta tulevissa vaaleissa, jos demokraatti voittaa vaalit niukasti, saatetaan nähdä tämä loppuunvietynä, jos eivät saa korjattua tuota systeemiään.
Tästä oli jo aiemminkin keskustelua ja en usko kovaan tai pehmeään vallankaappaukseen nyt tai tulevaisuudessa. Selkärankaisia kansalaisia löytyy molemmista pääpuolueista riittävästi ja myös niiden ulkopuolelta. USA:ssa on tästä erilaista keskustelua ja mitä olen sitä seurannut, Trumpia pidetään hyvin vaarallisena ja sen takia tämä nykyinen tilanne tulee hoitaa oikein. Näin Bidenin porukat tekevätkin huolimatta siitä, että Trump toimii täysin ala-arvoisesti ja kansan tahdon vastaisesti.

Tulevaisuudesta on paha sanoa, mutta itse pidän mahdollisena kahtiajaon lievenemistä Bidenin aikakaudella. Hän saa valkoisille ja muille republikaaneille myös etuja.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Valittu presidentti omaa jo arvovaltaa, puhevaltaa ja vaikutusvaltaa. Suunnittelee ja kokoaa hallintoaan. Kyseessä ei ole ihan tavallinen ehdokas enää. Se vaikutelma, minkä Biden puheillaan luo, on epävarmuus.
Minusta Biden on aika selvästi sanonut mitä Trumpin toimista ajattelee. Viimeksi tässä eilen julkaistussa uutisessa. Mitä muuta hänen pitäisi tehdä? Uhkailla Trumpia oikeustoimilla? Mitä se edistäisi? Suostuisiko Trump sen jälkeen vallanvaihtoon yhtään nopeammin? Olisivatko hänen kannattajansa suopeampia Bidenia kohtaan? Pelastuisiko maailma?

Ja totta kai tulevalla presidentilla on puhe - ja vaikutusvaltaa. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin konkreettinen määräysvalta ja sitä Bidenilla ei ole ennen kuin hän on vannonut virkavalansa. Minusta Biden ei luo toimillaan epävarmuutta vaan nimenomaan varmuutta. Varmuutta siihen että hän on juuri sellainen presidentti jollaiseksi hänet on valittukin. Presidentti joka ei kärjistä jo valmiiksi kireää tilannetta vaan odottaa kärsivällisesti sitä että pääsee oikeasti vaikuttamaan asioihin. Bidenilla on virkavalansa jälkeen neljä vuotta aikaa toteuttaa haluamaansa politiikkaa ja hän on aika selvästi myös kertonut mitä on aikeissa tehdä. Sinä et ilmeisesti ole hänen puheitaan liiemmin seuraillut kun on varaa heitellä tuollaisia kommentteja.

Tähän tilanteeseen ei päde normaaliaikojen sivistyneet vallanvaihdokset, jossa toinen osapuoli toivottaa onnea ja toinen puhuu yhteisymmärryksen puolesta. Huomannet, ettei kukaan rebujohtajista ole vielä julkisesti toivotellut Bidenille yhtään mitään. Tämä antaa selvän signaalin tulevalle presidentille toimintatavasta. Ei ole järin rohkaiseva enne se, ettei valittua presidenttiä edes muodollisesti onnitella, ennenkuin poliittinen taistelu ensi vuonna taas alkaa.

Tällöin kannattaa myös sovinnonhieronta unohtaa: rebut eivät anna demokraateille yhtään mitään, elleivät saa jotakin parempaa tilalle. Jos Georgia luo tasatilanteen senaattiin, vasta siinä vaiheessa sopu alkaa kiinnostaa. Mutta tässä tilanteessa Bidenin kannattaa olla luja eikä haikailla jotakin kansallista sopua. Lujuus kannattaa viestittää jo nyt, tai sitten Bidenin pitää pistää Kamala asialle. Bidenin ei tarvitse unohtaa sitä, minkä rebut tekivät demokratialle ennen virkaanastujaisiaan. USA on jakautunut ja sellaisena tulee pysymään myös Bidenin kauden jälkeen.
Jos näin hyviä neuvoja on kerran jaettavana, niin turhaan tuhlaat aikaasi täällä palstalla. Mailaa Bidenille ja kerro mitä hänen pitää tehdä. Sillä hän eikä yhtään kukaan hänen tiimissään ei ole varmasti tullut ajatelleeksi asioita tuosta näkökulmasta. Bidenin kokemushan Yhdysvaltojen politiikasta ihan sieltä sisältä käsin on tunnetusti ohut. Voin kuvitella että hän on tällä hetkellä täysin paniikissa siitä että rebut eivät toivota hänelle onnea.

En käsitä miksi kansallinen sopu olisi huono tavoite. Bidenin koko kampanjointi perustui sille että hän ei ole Donald Trump ja nyt hänen pitäisi sinun mielestäni toimia juuri kuten Trump: "osoitettava lujuutta" ja kostettava kaikille vastustajilleen ja mieluiten jo etukäteen. Eli toisin sanoen jatkettava sitä samaa kahtiajakoa jonka Trump omalla toiminnallaan vei äärimmilleen.

Eikä pyrkimys sopuun tarkoita vihollisten rakastamista. Se on vain sen tajuamista että Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä vastapuolet ja viholliset myös tarvitsevat toisiaan. Biden haluaa tuoda perinteisen politiikan tekemisen takaisin maahansa eikä se tule onnistumaan ilman jonkinlaista pyrkimystä dialogiin.

Jos tässä tilanteessa vältellään kannanottoa ja Hillaryn tapaan aliarvioidaan äänestäjiä, joudutaan pian taas vaikeuksiin. Seuraavat vaalit ovat jo kahden vuoden päästä ja seuraavat presidentinvaalit neljän vuoden. Vaaleissa ei valitettavasti mitata ihmisten sivistyneisyyden tasoa, vaan hullulla ja viisaalla on tasan yksi ääni. Siksi myös toiminta juuri nyt on tärkeää, selkeä viesti myös poliittiselta eliitiltä siitä, että Trump tulee joutumaan toimistaan tutkintaan myös tässä asiassa on parempi kuin laiska sivustaseurailu. Ja mietipä vielä suvaitsevaisuudessasi sitä, minkälaisen viestin Bidenin tulee antaa omille äänestäjilleen: onko hän taipumaton demokratian puolustaja tai löysä kuin Jaska Jokunen?
Ei tässä ole kyse suvaitsevaisuudesta vaan siitä että asioiden on tapahduttava oikeassa järjestyksessä. Trumpin uhkailu tilanteessa jossa hän on yhä presidentti ja joe Biden ei on monessakin mielessä vaarallista ja itse asiassa myös demokratian vastaista.

Tämä taipumaton demokratian puolustaja on sinänsä jännä käsite. Sinun nettianaalisessa maailmassasi demokratia ja sen puolustaminen tuntuvat tarkoittavan voittajan oikeutta. Minusta demokratian puolustaminen on myös sen myöntämistä että yli 70 miljoonaa ihmistä äänesti näissäkin vaaleissa Trumpia.

Tätä ei pidä ymmärtää niin ettei Trumpia mielestäni pitäisi saattaa oikeuden eteen tekemisistään. Samalla pitäisi kuitenkiin pystyä näkemään jo pidemmälle. Johonkin Trumpin yli ja ohi, Yhdysvaltojen tulevaisuuteen.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Trump on nyt kahdessa Valkoisen talon puheessaan sanonut lauseet "I hope they keep it" ja "whoever is in the office in January". Eli pieniä vihjeitä on rivien välistä luettavissa vaalitappion hyväksymisestä, vaikka hän ei sitä vieläkään julkisesti myönnä. Trump Keeps Dropping Hints He Knows He Lost The Election
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Minusta Biden on aika selvästi sanonut mitä Trumpin toimista ajattelee. Viimeksi tässä eilen julkaistussa uutisessa. Mitä muuta hänen pitäisi tehdä? Uhkailla Trumpia oikeustoimilla? Mitä se edistäisi? Suostuisiko Trump sen jälkeen vallanvaihtoon yhtään nopeammin? Olisivatko hänen kannattajansa suopeampia Bidenia kohtaan? Pelastuisiko maailma?

Ja totta kai tulevalla presidentilla on puhe - ja vaikutusvaltaa. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin konkreettinen määräysvalta ja sitä Bidenilla ei ole ennen kuin hän on vannonut virkavalansa. Minusta Biden ei luo toimillaan epävarmuutta vaan nimenomaan varmuutta. Varmuutta siihen että hän on juuri sellainen presidentti jollaiseksi hänet on valittukin. Presidentti joka ei kärjistä jo valmiiksi kireää tilannetta vaan odottaa kärsivällisesti sitä että pääsee oikeasti vaikuttamaan asioihin. Bidenilla on virkavalansa jälkeen neljä vuotta aikaa toteuttaa haluamaansa politiikkaa ja hän on aika selvästi myös kertonut mitä on aikeissa tehdä. Sinä et ilmeisesti ole hänen puheitaan liiemmin seuraillut kun on varaa heitellä tuollaisia kommentteja.
Se, mitä haen tässä takaa, on seurausta pitkästä kehityksestä USA:n sisäpolitiikassa. Trump on tässä vain tilanteen kärjistymä. Toista osapuolta pitää varoa kuin pahatapaista lasta, ettei vaan suututtaisi sitä. Koronatilanteen hoidon luulisi olevan valtakunnan ykkösongelma, mutta näköjään siihenkin pitää Bidenin erikseen panostaa, koska se ei tunnu tarpeeksi kiinnostavan republikaaneja. Odotetaan mitä Trump tekee, eikä viitsitä vaivata pikkuasioilla, kuten sillä että 2 000 amerikkalaista kuolee joka päivä tautiin.

Jos lähdetään siitä, että toinen osapuoli D, haluaa kauppaa, mutta toinen osapuoli R, on kiinnostunut kaupasta vain jos parempaa diiliä ole tarjolla, on tilanne valmiiksi epätasapainossa. Kaiken lisäksi R vaatii D:ltä ehdotetun sopimuksen noudattamista, jos sillä kuitenkin tulisi eteen tilanne, jolloin olisi pakko sopia. Tältä se tilanne näyttää USA:ssa, eikä pelkästään minun mielestäni:

Politiikkaa seurataan ja kannattaisi sinunkin, nimittäin seurata muita kuin omia suosikkejasi.

Jos näin hyviä neuvoja on kerran jaettavana, niin turhaan tuhlaat aikaasi täällä palstalla. Mailaa Bidenille ja kerro mitä hänen pitää tehdä. Sillä hän eikä yhtään kukaan hänen tiimissään ei ole varmasti tullut ajatelleeksi asioita tuosta näkökulmasta. Bidenin kokemushan Yhdysvaltojen politiikasta ihan sieltä sisältä käsin on tunnetusti ohut. Voin kuvitella että hän on tällä hetkellä täysin paniikissa siitä että rebut eivät toivota hänelle onnea.

En käsitä miksi kansallinen sopu olisi huono tavoite. Bidenin koko kampanjointi perustui sille että hän ei ole Donald Trump ja nyt hänen pitäisi sinun mielestäni toimia juuri kuten Trump: "osoitettava lujuutta" ja kostettava kaikille vastustajilleen ja mieluiten jo etukäteen. Eli toisin sanoen jatkettava sitä samaa kahtiajakoa jonka Trump omalla toiminnallaan vei äärimmilleen.

Eikä pyrkimys sopuun tarkoita vihollisten rakastamista. Se on vain sen tajuamista että Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä vastapuolet ja viholliset myös tarvitsevat toisiaan. Biden haluaa tuoda perinteisen politiikan tekemisen takaisin maahansa eikä se tule onnistumaan ilman jonkinlaista pyrkimystä dialogiin.
Kansallinen sopu ei tietenkään ole huono tavoite, mutta sitä ei pidä tehdä alistuneesti eikä millä hinnalla hyvänsä. Kuten nyt vaikka valitsemalla hallintoon vain rebujen hyväksymiä virkamiehiä. Vastapuolet tarvitsevat toisiaan ja nythän covid tarjoaa oivan mahdollisuuden yhteispeliin.

Miksi tuhlaan aikaani - jälleen liberaalin viittaus siihen, että nyt tuli raja vastaan, enempää Bidenin kritiikkiä en suvaitse! Vaikka toisaalta myös progressiivisten taholla Bideniä kritisoidaan jo nyt. Eikö olekin kauheaa, erilaisia mielipiteitä tällä palstalla? Mutta tämä ei ainakaan ole tarkoitettu Bidenin fanipalstaksi, joten jos kaipaat yhteisymmärrystä, löydät sitä sieltä. Miten muuten amerikkalainen ajatusmaailma on mennyt sinulta näin täysin ohitse: edes demokraatit ei ole mikään yhtenäinen mielipiteiden möykky, vaan varmasti eriäviä mielipiteitä löytyy joka lähtöön. Suosittelen niidenkin lukemista.

Ei tässä ole kyse suvaitsevaisuudesta vaan siitä että asioiden on tapahduttava oikeassa järjestyksessä. Trumpin uhkailu tilanteessa jossa hän on yhä presidentti ja joe Biden ei on monessakin mielessä vaarallista ja itse asiassa myös demokratian vastaista.

Tämä taipumaton demokratian puolustaja on sinänsä jännä käsite. Sinun nettianaalisessa maailmassasi demokratia ja sen puolustaminen tuntuvat tarkoittavan voittajan oikeutta. Minusta demokratian puolustaminen on myös sen myöntämistä että yli 70 miljoonaa ihmistä äänesti näissäkin vaaleissa Trumpia.
Nettiananaalisessa? Täytyy sanoa, että tämä viimeinen rivi on Jatkoajan tekopyhyyden ennätys, onnittelut vaan sinulle? Ja voimia. Olet siis tosissasi huolestunut rebuista, jotka olisivat olleet valmiit hyväksymään Trumpinkin puljauksen, jos vain niin olisi lopulta käynyt? Eiköhän vain kuitenkin sinun tapauksessasi ole kyse siitä, että suvaitset vain omat mielipiteesi ja loukkaat lopulta niitä, joilla on erilaisia. Ja koomisesti vedät esiin kortin, joka on tässä kontekstissa naurettava. Oletko todella puolustamassa rebuja vaiko vain etsit jotakin onnetonta kommenttia tyypille, joka ei jaa omia visioitasi? Kaikella kunnioituksella.

Demokratiassa ei hävinneelläkään käy kovin huonosti, jos joutuu olemaan vallan syrjästä poissa neljä vuotta. Uskon, että rebut kyllä kestävät sen, kestivät Obamankin. Mutta ensin tietysti pitää olla demokratia, jota puolustaa. Joten senkun vaan tuot esiin, miten esim. McConnell on demokratiaa puolustanut.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Michiganin tulevana maanantaina pidettävä sertifiointi on herättänyt tämänviikkoisen episodin jälkeen kysymyksen, mitä jos sielläkin päädytään tasatulokseen. Jos tulos olisi 2-2, tulee oikeudelta määräys sertifioida tulos. Sertifiointia vastustavat jäsenet voivat saada syytteen velvollisuutensa tahallisesta laiminlyönnistä ja asiattomasta käytöksestä. MIchiganin demokraattikuvernööri Gretchen Whitmerillä on myös valtuudet poistaa sertifiointia vastustavat lautakunnan jäsenet ja korvata heidät uusilla, puolueettomilla jäsenillä. Whitmer ei myöskään osavaltion lain mukaan tarvitse tähän oikeuden päätöstä. Valitsijamiesten vaihtaminen on myös osavaltion laissa kielletty ja lain muuttaminen tarvitsisi kuvernöörin allekirjoituksen. Michiganin vaalilautakunnan johtaja Jocelyn Benson sanoi jossain haastattelussa, että lakia rikkovia odottaa 10 vuoden vankeustuomio.

Arizonassa Maricopa Countyn rebuenemmistöinen vaalilautakunta sertifioi Joe Bidenin voiton yksimielisesti lukemin 4-1.
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Se, mitä haen tässä takaa, on seurausta pitkästä kehityksestä USA:n sisäpolitiikassa. Trump on tässä vain tilanteen kärjistymä. Toista osapuolta pitää varoa kuin pahatapaista lasta, ettei vaan suututtaisi sitä. Koronatilanteen hoidon luulisi olevan valtakunnan ykkösongelma, mutta näköjään siihenkin pitää Bidenin erikseen panostaa, koska se ei tunnu tarpeeksi kiinnostavan republikaaneja. Odotetaan mitä Trump tekee, eikä viitsitä vaivata pikkuasioilla, kuten sillä että 2 000 amerikkalaista kuolee joka päivä tautiin.
Niin, ja sinun ratkaisusi on siis mikä? Bidenin pitäisi jo kertaalleen valittuna tulevana presidenttinä ottaa valta väkisin?

Se, mitä minä tässä haen takaa on se, että Trump on edelleen virallisesti presidentti. Hänellä on laajat valtaoikeudet mitä Bidenilla ei ole. Vaikka Biden heittäisi kuinka räväköitä lausuntoja ja uhoaisi mitä tahansa, valta on yhä Trumpilla. Silloin kaikki Bidenin puheet ovat turhaa louskutusta joka ei sovi tulevan presidentin arvolle eikä muutenkaan vaikeaa lähtötilanteeseen.

Siihen mitä Bernie Sanders tai kuka tahansa muu on sanonut on ihan turha vedota, sillä Joe Biden on tällä hetkellä maailman ainoa ihminen joka on valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Se tarkoittaa että hän ei voi sanoa mitä tahansa jos aikoo saavuttaa ne tavoitteet joita on presidentin kaudelleen asettanut. Lähtökohdat kun ovat jo riittävän vaikeat ilmankin. Siksi hän tekee viisaammin keskittyessään ennemmin tulevan hallintonsa rakentamiseen kulisseissa kuin Trumpista mouhoamiseen,

Eikä tämä ole mitään idolisointia.

Miksi tuhlaan aikaani - jälleen liberaalin viittaus siihen, että nyt tuli raja vastaan, enempää Bidenin kritiikkiä en suvaitse!
Sinä siis haukut minua liberaaliksi Biden-faniksi? Mahdankohan koskaan toipua sanan säiläsi sivalluksesta?

Kyllä, demokraattisessa puolueessa on monia mielipiteitä ja myös Biden-kriitikoita. Taas yksi itsestäänselvyys joista luennoit täällä sormi pystyssä.

Tästä ei nyt kuitenkaan ollut kysymys. Vaan siitä Biden tuntee Yhdysvaltojen politiikan ja myös monet republikaanit riittävän hyvin ymmärtääkseen että koko vaalijupakassa on kysymys myös ja ennen kaikkea poliittisesta pelistä jonka kaikkia nappuloita hän ei pysty itse hallitsemaan. Viimeinen asia mitä hänen nyt kannattaisi tehdä olisi hyökätä isolla äänellä johtavia rebuja vastaan, koska heidän kanssaan hänen on kuitenkin tulevaisuudessa pärjättävä.

Ja tämä ei nyt tarkoita että Bidenia ei saisi kritisoida. En vain näe että korostettu "lujuuden osoittaminen" ja syyttely hyödyttäisi yhtään mitään. Ei ainakaan ennen kuin valta on virallisesti hänellä.

Olet siis tosissasi huolestunut rebuista, jotka olisivat olleet valmiit hyväksymään Trumpinkin puljauksen, jos vain niin olisi lopulta käynyt?
En minä ole puolustelemassa republikaanien toimintaa. Näen kuitenkin että Trump on myös heille ongelma ja heidän on siksi toimittava tietyllä tavalla. Hän on vähän kuin lätkäjoukkueen ylipalkattu, oikutteleva tähtihyökkääjä joka on mahdoton joukkuekaveri mutta joka tekee niin paljon tehoja ja on niin monen fanin rakastama että hänestä ei päästä eroon sormia napsauttamalla. En suoraan sanoen usko että monikaan republikaani olisi missään vaiheessa tosissaan uskonut siihen että Trumpin puljauksen onnistuvat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Bidenin pitää saada Senaatin lävitse oma kabinettinsa ja jos Senaatti on republikaanien niin nyt ei varmaan kannata alkaa huutamaan siitä kuinka Mitch McConnell on paskahousu, Lindsey Graham maksettu huora ja Marco Rubio luopio. Siinä voi mennä aika jännäksi jos senaattia ei sanaakaan haltuun ja republikaanit kieltäytyvät hyväksymästä ketään. Ei Biden voi nimetä ketä tahansa kabinettiinsa ja sanoa "Deal with it".
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voihan niitä kabinetin jäseniä nimittää virkaatekevinä ilman senaatin hyväksymistäkin. Trumpilla taisi olla paljonkin sellaisia.

Ei sikäli että kaipaisin Bidenilta tiukempaa retoriikkaa. Ehkä se sopii paremmin pääjehulle käyttäytyä korrektisti. Antaa muun porukan hoitaa ne räväkämmät lausunnot. Mutta ei republikaaneille tarvitse mielin kielin olla Bideninkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, Windsor Spitfires
Trump hakee vain tietä näyttää hävitessäänkin voittajalta, tappio kun ei sovi hänen voittajabrändiinsä tai egoonsa, muistetaan että 90-luvun epäonnistumiset bisneksissäkin on aika tehokkaasti häivytetty. Tilanne ehkä laukeaisi jos Biden lupaisi Trumpille jotain jolla säilyttää kasvonsa jos lopettaa temper tantruminsa, mutta tuokin sisältää monia ongelmia, päällimmäisenä se että tuo loisi ennakkotapauksen jota häviävä presidentti käyttäisi tulevaisuudessakin. Ja Trump tietenkin käyttäisi tuota hyväkseen yrittäessään takaisin valtaan seuraavissa vaaleissa.(itse tosin uskon että miehen elintavat tulevat murtamaan terveyden 2024 mennessä niin ettei pysty lähtemään enää mukaan)
 
"Kyllähän siellä liikutaan taas lähellä rienausta, mutta haittaako se toisaalta aurinkoakaan jos kysytään onko kuu sitä lämpimämpi?" -Nimimerkki Clocks

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Niin, ja sinun ratkaisusi on siis mikä? Bidenin pitäisi jo kertaalleen valittuna tulevana presidenttinä ottaa valta väkisin?

Se, mitä minä tässä haen takaa on se, että Trump on edelleen virallisesti presidentti. Hänellä on laajat valtaoikeudet mitä Bidenilla ei ole. Vaikka Biden heittäisi kuinka räväköitä lausuntoja ja uhoaisi mitä tahansa, valta on yhä Trumpilla. Silloin kaikki Bidenin puheet ovat turhaa louskutusta joka ei sovi tulevan presidentin arvolle eikä muutenkaan vaikeaa lähtötilanteeseen.

Siihen mitä Bernie Sanders tai kuka tahansa muu on sanonut on ihan turha vedota, sillä Joe Biden on tällä hetkellä maailman ainoa ihminen joka on valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Se tarkoittaa että hän ei voi sanoa mitä tahansa jos aikoo saavuttaa ne tavoitteet joita on presidentin kaudelleen asettanut. Lähtökohdat kun ovat jo riittävän vaikeat ilmankin. Siksi hän tekee viisaammin keskittyessään ennemmin tulevan hallintonsa rakentamiseen kulisseissa kuin Trumpista mouhoamiseen,

Eikä tämä ole mitään idolisointia.

Sinä siis haukut minua liberaaliksi Biden-faniksi? Mahdankohan koskaan toipua sanan säiläsi sivalluksesta?

Kyllä, demokraattisessa puolueessa on monia mielipiteitä ja myös Biden-kriitikoita. Taas yksi itsestäänselvyys joista luennoit täällä sormi pystyssä.

Tästä ei nyt kuitenkaan ollut kysymys. Vaan siitä Biden tuntee Yhdysvaltojen politiikan ja myös monet republikaanit riittävän hyvin ymmärtääkseen että koko vaalijupakassa on kysymys myös ja ennen kaikkea poliittisesta pelistä jonka kaikkia nappuloita hän ei pysty itse hallitsemaan. Viimeinen asia mitä hänen nyt kannattaisi tehdä olisi hyökätä isolla äänellä johtavia rebuja vastaan, koska heidän kanssaan hänen on kuitenkin tulevaisuudessa pärjättävä.

Ja tämä ei nyt tarkoita että Bidenia ei saisi kritisoida. En vain näe että korostettu "lujuuden osoittaminen" ja syyttely hyödyttäisi yhtään mitään. Ei ainakaan ennen kuin valta on virallisesti hänellä.

En minä ole puolustelemassa republikaanien toimintaa. Näen kuitenkin että Trump on myös heille ongelma ja heidän on siksi toimittava tietyllä tavalla. Hän on vähän kuin lätkäjoukkueen ylipalkattu, oikutteleva tähtihyökkääjä joka on mahdoton joukkuekaveri mutta joka tekee niin paljon tehoja ja on niin monen fanin rakastama että hänestä ei päästä eroon sormia napsauttamalla. En suoraan sanoen usko että monikaan republikaani olisi missään vaiheessa tosissaan uskonut siihen että Trumpin puljauksen onnistuvat.
Liberaali ei välttämättä käytössäni ole haukkumasana, mutta älä vaan käytä sitä säilää liikaa itseesi. Mutta asiaan, kaikki sinun kommentointisi perustuu otaksumaan, joka ei ole ollut totta Obaman kaudella ja joka tuskin tulee olemaan totta jatkossakaan. Kyse on poliittisen pelin ja kentän syvästä asetelmasta, jakolinjasta, jota ei vaan kurota umpeen, vaikka kuinka haluttaisiin.

Tässä on hiukan taustaa Obaman kaudesta: https://nymag.com/intelligencer/201...erything-they-said-about-obama-was-a-lie.html

Asian pointti on lyhykäisyydessään se, että republikaanien on tällä kertaa otettava enemmän kuin yksi askel sovintoon. Toivottavasti Biden ei kuitenkaan jää odottelemaan soittoa myöskään McConnellilta. Kun tarkastellaan Obaman kautta, siellä olisi ollut monta tilaisuutta tehdä rakentavaa yhteistyötä niin että kumpikin osapuoli olisi hyötynyt tästä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jo heti Obaman kauden alussa republikaanit heittäytyivät poikkiteloin. Ja myöhemmin heistä sitten tuli taas perinteisesti ankaran talouskurin vaalijoita.

Voimme tietysti itkeä kyyneleitä republikaanien vaikean tilanteeen johdosta, mutta tosiasia on myös se, että he ovat itse kuoppansa kaivaneet. Kukaan ei ole heitä pakottanut Trumpin taskuun niin täydellisesti hänen presidenttikaudellaan. Nyt tässä tilanteessa trumpistit pitävät rebuja panttivankeinaan. Jos edustaja tekee jotakin heidän mielestään Trumpin vastaista, tästä seuraa jopa uhkauksia. Miten luotettavana yhteistyökumppanina pitäisit rebuja vaalien jälkeenkään? Muistellaanpa ACB:n nimitystä, tämä ei taatusti lisännyt luottamusta puolueiden välillä. Rebut käyttävät joka tilaisuuden, minkä saavat, poliittisiin voittoihin. Olisi kutakuinkin järkevää, ettei niitä heille hirveästi tarjota.

Äänestäjät eivät katoa minnekään ja siellä on pesässä edelleen kaikkien aikojen toiseksi kovin tulos presidentinvaaleissa, 72 M ääntä. Tämä sitoo rebujen eliitin ja juuri tässä olisi se luottamuksen askel tai loikka, jonka rebujen olisi nyt otettava. Unohtaa hetkeksi base ja pyrkiä yhteistyöhön, edes rajatulla alueella. Toivotaan, että edes covid aikaansaa jotakin yhteistyötä. Toisaalta, covidinkin suhteen on olemassa vakaa MAGA, joka ei rajoituksista piittaa.

Itse näen, että pallo on täysin republikaaneilla, Bidenin on vain puolustettava nyt demokratiaa, oltava skarppi Trumpin seuraavista toimista ja otettava myös huomioon, että Trumpin toimien tutkintaa ei saa jarruttaa kansakunnan edun vuoksi. Sillä ei ole mitään väliä, mitä trumpistit tästä ajattelevat: tärkeintä on, että Trumpin ja hänen perheensä tie Valkoiseen taloon on pysyvästi tukossa.

Mitä tulee sisäpolitiikkaan, ei tarvitse kovin vahvasti ennustaa, että riitely jatkuu. Ja jos Georgia kääntyisi demareille, silloin toki rebujen pitää muistaa, kuka on vallassa ja kuka ei. Yhteistyö lähtee tästä oivalluksesta. Demokraatit eivät tarvitse rebujen basen tai trumpistien ääniä, joten heidän ei tarvitse kumartaa näihin suuntiin. Jos jonnekin suuntaan pitää kumartaa, on se porukka, joka takasi heille historiallisen suuren voiton vaaleissa. Eikä tällä nyt ihan kauheasti lukkarinrakkautta ole nykyrebujen eliittiinkään.

Lopuksi ennuste, Biden jatkaa hallitsemista presidentin asetuksilla. Senaatti ei taivu yhteistyöhön, jos se on rebuilla. Ja hyvä niin, tärkeintä on, että Trumpin hallinnon irrationaalinen toiminta on viimein päättynyt.

Lisään tähän vielä loppukommenttini ja samalla oman päätökseni tähän keskusteluun: Lähihistoria antaa aiheen päätelmään, että republikaanien asenne suhteessa demokraatteihin ei muutu. Koska näin on, silloin on sama mitä Biden tekee. Tietynlaisen itsekunnioituksen ja äänestäjien vuoksi on parempi valita tiukka linja kuin pehmeä suhteessa rebuihin. Kansalle voidaan toki heittää juttua kansallisesta sovusta ja muusta asiaankuuluvasta.

Pahoittelen toki, jos ilmaisin asiani turhan kärkevästi. Mutta toisaalta on helppo havaita, että näissä keskusteluissa tuppaa olemaan vain yksi totuus, jota kulloinkin paikalla olevat keskustelijat sitten innokkaasti kannattavat.
 
Viimeksi muokattu:

ijuka

Jäsen

Mjaa, taas on oikeusjuttu hylätty. Yrittivät mitätöidä 7 miljoonaa ääntä Pennsylvaniassa, koska olivat joissakin piirikunnissa ilmoittaneet että niiden äänilappuset oli täytetty väärin ja että voisivat tulla korjaamaan äänensä. Sanoi että näiden tarjoamat väitteet ja todisteiden puutteet eivät riittäisi kumoamaan edes yhtä ääntä, saatika seitsemää miljoonaa.

Heti kun tämä hylättiin niin joku rebu nosti toisen lakijutun Pennsylvaniassa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Liberaali ei välttämättä käytössäni ole haukkumasana, mutta älä vaan käytä sitä säilää liikaa itseesi. Mutta asiaan, kaikki sinun kommentointisi perustuu otaksumaan, joka ei ole ollut totta Obaman kaudella ja joka tuskin tulee olemaan totta jatkossakaan. Kyse on poliittisen pelin ja kentän syvästä asetelmasta, jakolinjasta, jota ei vaan kurota umpeen, vaikka kuinka haluttaisiin.
Sinulla on omituinen tapa pistää jatkuvasti sanoja suuhuni ja väittää että olisin "otaksunut" jotakin mikä ei pidä paikkaansa. Tosiasiassa minä en ole tässä otaksunut yhtään mitään enkä ole missään vaiheessa väittänyt etteikö mitään syvää jakolinjaa olisi olemassa.

Tässä palataan taas Joe Bideniin ja hänen kokemukseensa. Kenties muistatkin että hän oli Obaman aikana varapresidentti. Hän toisin sanoen tietää aika paljon siitä mitä tapahtuu kun republikaanit heittäytyvät poikkiteloin. Voisin kuvitella että hänellä on tiimeineen joku suunnitelma/suunnitelmia tällaisen tilanteen varalle. Se, että hän ei nyt huutele ja uhoa asioista julkisuudessa, ei vielä tarkoita että hän vain odottaisi passiivisesti mitä seuraavaksi tapahtuu. Republikaanit eivät ole vaalien jälkimainingeissa mikään luotettava yhteistyökumppani, mutta kenenkään demonisointi ei tule tässä johtamaan mihinkään.

Toki Biden voi käyttää hallitsemiseen myös presidentin asetuksia ja sitähän häneltä on jo julkisesti vaadittukin mm. Elisabeth Warrenin toimesta. En epäile etteikö näin myös tapahtuisi koska milloinpa presidentin asetuksiin perustuvaa valtaa tarvittaisiin enemmän kuin korona-aikoina. Sen sijaan en heti keksi miten Trumpin perheen tie Valkoiseen Taloon voitaisiin saada "pysyvästi tukkoon" millään tulevan presidentin mahtikäskyllä. Niin irvokasta kuin se onkin, Trump ei ole tehnyt juridisessa mielessä mitään laitonta kiistäessään vaalituloksen ja viivättyessään vallanvaihtoa. Häntä myöhemmin odottavat oikeusjutut ovat tietysti eri asia mutta nehän eivät liity Bideniin.

Mutta tokihan tässä ehtii vielä tapahtua yhtä ja toista, sellaistakin jolla Trump voidaan saada myöhemmin kuseen.

Noin muuten tässä tuntuu olevan valloillaan outo post-Trumpilainen trauma jossa tuleva presidentti näyttää heikolta toimiessaan kuten presidentit ovat yleensä toimineet. Siihen kannattanee tottua että Biden tulee jatkossakin kuuntelemaan avustajiaan ja hallitsemaan kärsivällisesti lakien ja asetusten mukaan. Julkisuudessa hän esiintyy säännöllisesti mutta harvakseltaan eikä pyri joka hetki saamaan kaikkea huomiota itseensä milloin mitenkin. Jatkuva vittuilu, provoilu, uhkailu, äkilliset käänteet ja mielivaltaiset päätökset eivät myöskään kuulu hänen tyyliinsä. Minä luulin että se on hyvä asia ja sitten saankin lukea täältä että kyseessä on munaton mies ja heikko presidentti.

Oma loppukaneettni on että annettaisiinko sille Bidenille hiukan aikaa, edes nyt sen verran että hän ylipäätään on toimivaltainen presidentti ennen kuin lähdetään suu vaahdossa julistamaan mitä kaikkea hänen pitäisi tehdä ja haukkumaan häntä siitä mitä hän ei ole jo tehnyt. On elämä edes vähän helpompaa.

Eikä tämäkään ole mitään Bidenin idolisointia.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

”Tämä kanne, kuin Frankensteinin hirviö, on kurottu kasaan miten sattuu”, tuomari Matthew Brann sanoi Reutersin mukaan.

Brann on Trumpin edeltäjän Barack Obaman nimittämä tuomari, mutta kuuluu republikaanipuolueeseen.

”Tämän tuomioistuimen eteen on tuotu äärimmilleen venytettyjä väitteitä sekä spekulatiivisia syytöksiä, joita todistusaineisto ei tue. Yhdysvalloissa ei tällä tapaa voi perustella äänioikeuden viemistä edes yhdeltä ainoalta äänestäjältä, puhumattakaan siitä, että se vietäisiin väestöltään kuudenneksi suurimman osavaltion kaikilta äänestäjiltä”, hän kirjoitti päätöksessään.
Löytyy tuolta sentään vielä selkärankaisiakin ihmisiä.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Löytyy tuolta sentään vielä selkärankaisiakin ihmisiä.

Rudyn mukaan tämä oli haluttu tulos, että saadaan juttu mahd. nopeasti Supreme Courttiin. Kova on luotto siihen, että nuo tuomarit tekevät päätöksensä hänen kannalta myötämielisesti vain koska hän on heidät nimittänyt, vaikka mitään todisteita ei ole mistään.
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dynamo Moskova
Hillary ajatteli, ettei hän tarvitse konservatiivisia huonosti koulututettuja, mutta ei välttämättä republikaanien baseen kuuluvia äänestäjiä, koska liberaalien äänet riittävät voittoon. Niin ei käynyt. Bidenillä on myös omat vankkumattomat kannattajansa, jotka odottavat vahvempaa viestiä Bideniltä. Näitä ei tule aliarvioida, he pysyvät demareilla, jos viesti on kyllin selkeä. Selvää on se, että vankkaan rebuun ei voida vaikuttaa.

Mutta muuten tosiaan näin: osa kansasta on kuin lapsia, joihin eivät tehoa selkeät argumentit, joita jopa vaalivirkailijoina toimivat rebut käyttävät. Erikoista on sekin, että Guiliani varoo oikeudessa sanomasta mitään vaalipetoksista, mutta heittää baselle aivan hervotonta kamaa ja se nielee kaiken. Jotakin vikaa lienee koulusysteemissäkin: suotavaa olisi, että ihmisille opetettaisiin jotakin siitä, miten vaaleissa toimitaan ja miten äänet lasketaan.
Hillary Clintonin avustajatiimi teki vuoden 2016 vaalien yhteydessä varmaan useita virhearviointeja, kuten myös Donald Trumpin taustavoimat.

Hyvä muistaa kuitenkin HRC:n saaneen vaaleissa kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump. USA:n vaalijärjestelmä mahdollisti kaikkien äänestäjien keskuudessa epäsuositumman ehdokkaan valinnan.

Liian vähälle huomiolle on jäänyt yksi todennäköisesti vuoden 2016 vaalien lopputulokseen merkittävästi vaikuttanut asia, johon HRC ei voinut itse vaikuttaa laisinkaan - väärä sukupuoli.

Naisen on käytännössä vaikea (mahdotonta?) tulla valituksi presidentiksi USA:ssa, koska naisen asema on niin heikko amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Siellä ollaan sukupuolten välisessä tasa-arvossa kaukana esim. Pohjoismaiden tilanteesta, vaikka täälläkään tasa-arvo ei ole vielä toteutunut.

Naisten asemasta USA:ssa kiinnostuneille suosittelen YLE Areenasta löytyvää 1,5 tunnin dokumenttia USA:n korkeimman oikeuden vastikään edesmenneen tuomarin Ruth Bader Ginsburgin elämästä. Dokumentin nimi on RBG - tuomari ja tasa-arvotaistelija.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy