Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 319 759
  • 6 498

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Vinkki: älkää myykö lippuja yläkatsomoon, kaikki alas-> tiiviimpi ja parempi tunnelma. Ja vois tulla tilanne että liput olisikin loppuunmyyty joskus. Yläkatsomoiden eteen vain tepsin ja sponssien

Käytännöllisempi ratkaisu voisi olla katkaista yläkatsomoista neljä-viisi ylintä riviä pois. Näin saataisiin kapasiteettia laskettua ihan mukavasti. Tarpeen mukaan niitä voisi avata, mutta suurimmassa osassa otteluita ne voisi olla kiinni. Näin saataisiin porukka tiivimmin. Varsinkin pikkunaskaleita on suhteellisen paljon tuolla ihan ylhäällä hengailemassa. Tosin TPS:n päätettävissä nämä ei ole, varsinkin kun mainoksen yläkertaan myy halliyhtiö, joka ei ole edes kyennyt myymään hallin nimeä.

Myöskin areenan kaikki valkoiset pinnat voisi vetää tumman harmaalla maalilla. Tästä on ollutkin joskus juttua, arkitehdille kuulemma kelpaisi, mutta ilmeisesti ei ole vaan saatu aikaan tai päättäjät eivät ole koenneet sitä tärkeäksi, mutta uskoisin sen vaikuttavan yllättänkin paljon ottelutapahtuman tunnelmaan. Nyt fiilis on kuin pelaisi sairaalassa.

- Yleisöä 6800, ei ikinä!
Ei niin, taisi olla 6700 ja risat. Tänä vuonna yleisömäärät ovat suhteellisen hyvin täsmänneet siihen mitä ovat ilmoitettu. Kai niissä aina jonkin verran on ilmaa, mutta suhteelisen tarkkoja ovat olleet.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
http://i33.photobucket.com/albums/d98/PasilanPoika/13102007579.jpg

Tässä olisi TPS-HIFK pelistä 1 kuva, otettu toisen erän aikana. Aika väljältä näyttää.

Se puoli josta kuva on aika paljon aina täydempi kuitenkin jostain syystä aina. Lauantai peleissä baareissa on aika täyttä, ja myöskin seisomassa katsoimoiden takana, ja se porukka vielä painottuu toiseen päätyy tuossa erässä aika vahvasti, joten pidän edelleen kiinni siitä, että kyllä siellä aika lähellä ilmoitettua oli porukkaa.

Jos sulla enemmän kuvia pelistä, niin laita vaikka privana.
 
Viimeksi muokattu:

Kostaja#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Hiki-Hockey. Sympatiat Rauman Lukolle.
Tepsin jäälletulo"seremonia"

Tepsin jäälletulo on ollut jo kauan vaisu, mutta tuon tiistaisen TPS-Lukko -ottelun jäälletulo oli kyllä munattomin, vaisuin ja flegmaattisin mitä ikinä olen missään nähnyt. Musa ei soi kunnolla, hallissa on täysi paraativalaistus, ei mitään kunnon hehkutusta saati hallia pimeäksi. Joku hikinen savukone toimii mutta senkin merkitys poistuu kun valot on jo täysillä päällä. Siis aivan uskomatonta paskaa, onko kyse viitsimisestä, rahasta, taidosta, niistä kaikista vai jostain muusta? Ei ihme että joukkue aloitti pelin unisena kun jäälletulokin oli kuin jostakin Nukkumatti-sadusta. Perkele.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin jäälletulo on ollut jo kauan vaisu, mutta tuon tiistaisen TPS-Lukko -ottelun jäälletulo oli kyllä munattomin, vaisuin ja flegmaattisin mitä ikinä olen missään nähnyt. Musa ei soi kunnolla, hallissa on täysi paraativalaistus, ei mitään kunnon hehkutusta saati hallia pimeäksi. Joku hikinen savukone toimii mutta senkin merkitys poistuu kun valot on jo täysillä päällä. Siis aivan uskomatonta paskaa, onko kyse viitsimisestä, rahasta, taidosta, niistä kaikista vai jostain muusta? Ei ihme että joukkue aloitti pelin unisena kun jäälletulokin oli kuin jostakin Nukkumatti-sadusta. Perkele.
Joo aivan täysin samaa mieltä. Offseasonina viestit ottelutapahtumasta (sen uudistumisesta/parantumisesta/siihen panostamisesta) näyttivät hyviltä, mutta nyt on kyllä todettava kaikki tämän kauden spektaakkelit nähneenä että aivan hirveätä räpellystä kaikki tekniikkaan liittyvä. Onneksi sentään kenttäkuulutuksissa on joku todella raskaan tason rautaratkaisu tyyliin on/off -nappi jolla saadaan ne tulemaan kunnolla. Kaikki muu mättää. Eilen oli bonuksena vielä tulostaulusta hävinnyt värejä ja kontrastia ja sitten välillä molempia liikaa. Hienoa. Myötähäpeän tunteita herättää lähinnä spektaakkelin seurailu.. Vaikuttaa todella amatööripuuhastelulta kaikki liikkuvaan kuvaan & ääneen liittyvä turkuhallissa ja uskallan väittää että varmaan jokaisella mestis -paikkakunnallakin homma toimii paremmin. Vaikka ei niin "hienosti", mutta paremmin. Musa-uudistus oli ehkä suurin vitsi näin "uudistuksena" lopputulos näyttäisi olevan että soita tosta cd:lta taas kaikki biisit putkeen niin kuin aina ennenkin tjsp..
MUTTA onneksi peli kulkee kotona (tai on ainakin viihdyttävää) poislukien eilisen pelin vieraskiertue markkinointihengessä pelatut kaks ekaa erää..
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Tänään taas mulgaisemaan maan kovinta jääshowta. Voi vittu miten hävetti tiistaina sisääntulo. Talkkari duunas valot päälle ja lähti kahville 3 min ennen kotijoukkueen sisääntuloa. Ja vielä ilmeisesti sama talonmies hoitaa musankin kun unohti laittaa winampista sisääntulo kappaleen. Joka tosin omasta mielestä aika perseestä. Youtubista imastu nightwish raita jota ei ole julkaistu millään levyllä. Moro.

Aika vaan perkeleen noloa kun näillä puitteilla ei vaan saada hommaan toimimaan.Varmaan tulevissa MM-kisoissakin ( jos edes Turussa pelataan) imuroidaan netistä väärät kansallislaulut. Oikeasti jopa aika todennäköistä.

Olin viime viikolla Jyväskylässä tarkastamassa Hippoksen kotiluolan. Ja ai perkele kun oli tunnelmaa. Panteran Cowboys from Hellin tahtiin sisään ja stropot vilkkui. Ei varmaan ihan perkeleesti ole rahaa kiinni. Mutta mennään me tällä paskalinjalla ja mainostetaan vitun kovasta jääshowsta.


http://www.youtube.com/watch?v=xqSbDIDpofo. ( Tähän kyllä biisi duunattu kotona mutta ideana kuitenkin tämä)
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
No joo, eipä kovinkaan kummoinen shöy ollut tiistaina ainakaan. Hauskin hetki oli kun screenillä näytettiin jotain espanjalaista kaveria ja onniteltiin elämänsä ensimmäisestä lätkämatsista. Tähän kaverini totesi että voivat sitten pelin jälkeen vaihtaa Salakin kanssa kuulumisia. Heh, heh.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Tänään meni sisääntulo sitten ihan pieleen. Siinä vaiheessa, kun pelaajat tulee sisään niin musat katoavat täysin ja pelaajat tulevat kentälle hiljaisuudessa.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Tänään meni sisääntulo sitten ihan pieleen. Siinä vaiheessa, kun pelaajat tulee sisään niin musat katoavat täysin ja pelaajat tulevat kentälle hiljaisuudessa.

Jep, näin tosiaan kävi!

Aluksi vitutti ihan huolella hetken aikaa ja sen jälkeen alkoi käymään jo sääliksi.... eikö edes yhtä perkeleen sisääntuloa voi saada laitetuksi kuntoon!?!? Ei sen nyt niin kauhean vaikeaa luulis olevan....
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jep, näin tosiaan kävi!

Aluksi vitutti ihan huolella hetken aikaa ja sen jälkeen alkoi käymään jo sääliksi.... eikö edes yhtä perkeleen sisääntuloa voi saada laitetuksi kuntoon!?!? Ei sen nyt niin kauhean vaikeaa luulis olevan....
samoilla linjoilla. ne on muuten ne valot sen tulostaulun alla olleet siinä käyttämättä koko viime kaudenkin.. Hyvä meininki ja oikein tekemisen tahto paistaa läpi tosta touhusta
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jooh

Ei voi kun ihmetellä, että miksi tuota sisääntuloakaan ei saada onnistumaan.. Ei se voi olla niin vaikeaa että joku painaa nappulaa oikeaan aikaan ja musiikki alkaa soimaan jne. Ja jos vielä samaan aikaan joku tajuaisi vähän himmentää ja vaikka vilkutella valoja ja biisiksi heitettäsiin vaikka Nightwishin Master Passion Greed instrumentaali tms biisi, jossa on edes jonkinlaista meininkiä ja samaan aikaan nuori ja energinen joukkue luistelisi kentälle niin luulisi yleisönkin syttyvän hieman eri tavalla.

Vielä kun ottelun alkuun saisi edes yhden kunnon taklauksen tms sähköä, niin eiköhän se tunnelmakin paranisi... Mistä siis kiikastaa? Onko siellä hallissa kädetöntä porukkaa? Vai eikö ketään vaan kiinnosta? Ei nyt luulisi että musiikin soittaminen riittävällä voluumilla yms pieni kikkailu vaatii kovinkaan suurta taloudellistakaan panostusta... Ellei ole varaa tai toimivia valoja niin laittakaa sitten vaikka valotalussa kokonaan pois ja cheerleaderit tms vilkuttamaan maglighteja ... Jooh, ehkä se olisi nykybudjetille sopiva vaihtoehto ja kuvaisi muutenkin sitä että yritystä ehkä on, mutta jokin jää uupumaan.

Noh kausi on vasta melko alussa. Jospa se siitä kauden mittaan... Toivoa ainakin voi ja muistella niitä vanhoja hyviä Enter Sandman aikoja...
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Paskaa jälleen oli tarjolla sisääntulo "show":ssa. Myötähäpeä nousi jälleen kerran. On se vaan vittu kun ei saada noin yksinkertaista asiaa kuntoon. Pitäiskö oikeasti kohta alkaa harkitsemaan koko seremonia lopettamista. Tunneli myyntiin ja palautetaan savukone. Toisaalta varmaan noudetaan muutenkin erääntyvien laskujen johdosta piakkoin.

Taidankin muuten jatkossa tulla vasta kun kiekko tippuu jäähän niin on yksi vitutus vähemmän...
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Kysyin onko shöyw oikeasti noin vaikea tehdä.

Vastaus:

Kyllä se valitettavasti on vaikeaa. Hallia ei saa pimeäksi, vaikka uusien
valojen myötä halliyhtiö näin hieman lupailikin. Onneksi täksi kaudeksi
saimme hyvän tunnelin ja pelaajat tulemaan sisään keskeltä, mistä sentään on
tullut kiitosta. Olemme niiden laitteiden armoilla mitä halli meille
tarjoaa. Valot eivät olleet luvatun kaltaiset ja äänentoisto on todella
vanhanaikainen. Sadalla tuhannella eurolla saisi jo paljon tehtyä, mutta
sille rahalle on paljon muutakin käyttöä.
Bluesilla on SM-liigan paras sisääntulo ja musiikkilaitteiden toimiessa
mekin tulemme seuraavassa satsissa. Suurin osa tulee jäälle ihan miten
sattuu ilman sen ihmeempiä miettimisiä.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Kysyin onko shöyw oikeasti noin vaikea tehdä.

Vastaus:

Sadalla tuhannella eurolla saisi jo paljon tehtyä, mutta
sille rahalle on paljon muutakin käyttöä.
Bluesilla on SM-liigan paras sisääntulo ja musiikkilaitteiden toimiessa
mekin tulemme seuraavassa satsissa. Suurin osa tulee jäälle ihan miten
sattuu ilman sen ihmeempiä miettimisiä.

Ilmeisesti kysyit asiasta Ruissalosta? Itse olen käynyt aika monessa hallissa ja en kyllä muista yhtään paikkaa missä tultaisiin jäälle miten sattuu. Ja tuo sata tonnia on nyt niin paksua kun voi olla. Varmaan jos tälle projektille perustetaan oma 30 hengen työryhmä niin saadaan ko. raha palamaan. Kannattaisi ehkä lukea tätä palstaa ja palkata hiukan halvemmalla vaikka floikkari.

Jos on tarvetta, niin lupaudun 2500 euron summalla ilman omaa korvausta hommaamaan arvon DJ:lle läppärin ammattitason ulostuloilla, tarvittavan softat ja kokopitkän kiipparin, jolla herra voi triggeröidä täsmällisesti soivat kappaleet ja mainokset eetteriin. Lupaan myös tarvittaessa opettaa laitteen loppukäyttäjälle, miten niihin soitettaviin pätkiin saadaan automattisesti tehtyä siisti fade in/out. Turkuhallin nykytilanteesta en noiden feidien suhteen tiedä, mutta yllättävän monissa tapahtumissa musiikki suorastaan töksäytetään ulos PA:sta. Halvan ja tökerön kuuloista.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Em. viestejä lukiessa on hilpeää ajatella, että Turku on täynnä tyyppejä, jotka voisivat hoitaa ottelutapahtuman mennen tullen kuntoon. Kokemuspohjaa löytyy euroviisutuotannoista festareihin, klubeihin, äänimainontaan, raflatoimintaan, you name it. Nykyinen crew ei pääosin kuulu yhteenkään näistä pro-viiteyhmistä. Hassu yhteensattuma, semminkin kun minun korviini ongelmat kuulostavat edelleen äänentoistopuolen tietotaidon vakavilta puutteilta, laiteongelmat tulevat listalla vasta kakkosena-kolmosena. Ei TPS voi tässäkään asiassa vain syytellä olosuhteita.
 

miklaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät (Sympatiat HIFK)
Kysyin onko shöyw oikeasti noin vaikea tehdä.

Vastaus:
... Sadalla tuhannella eurolla saisi jo paljon tehtyä, mutta
sille rahalle on paljon muutakin käyttöä....
.

Olisi nyt sanonut, että 100 000 asia saataisiin kuntoon. Tuolla satasella siis päästään hyvään alkuun... Jotenkin TPS:mäinen ilmaisu. Ei loppuun asti mietitty.
 

Veijari

Jäsen
Toimistolta kuultua:Tätä ei voi laittaa yhden henkilön piikkiin, koska ottelutapahtumaan osallistuu pelkästään "yläparvella" 5-6 ihmistä. Musiikki, hidastukset, mainokset, screenin käyttö jne. eivät hoidu parilla ihmisellä.

Samalla tyrmättiin Metallicat ja Enter Sandmanit "vanhana", eli toimi silloin 10v sitten, mutta ei kuulemma toimi enää. Ihmiset vaativat enemmän.

Hah, nykyinen show on todella enemmän Saija Palineineen mutta sen viihdearvosta voidaan olla montaa mieltä.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
100 000 euroa

100 000 euroa saa kulumaan vaikka näin:

A)
Kaverin firma(t) tai omat pojat tekemään selvitystä konsulttityönä, sitten pari kokous- ja tutustumismatkaa niin taitaa olla jo siinä

B)
Koulutetaan ottelutapahtumasta vastaavaa henkilökuntaa koko summalla

C)
Annetaan kaikille ottelutapahtumasta vastaaville kenkää ja maksetaan erorahoja 100 000 euroa


Kyllä tepsissä raha saadaan kulumaan vrt. edellisten kausien tulokset. Nyttenkin menobudjetti on 3,9milj. EUR..
 

Jazzy76

Jäsen
Em. viestejä lukiessa on hilpeää ajatella, että Turku on täynnä tyyppejä, jotka voisivat hoitaa ottelutapahtuman mennen tullen kuntoon.

Joskus asiat ovat kovin yksinkertaisia. Kyllä siellä hallilla niitä ammattilaisiakin on. Mukana on vain kovin paljon lähinnä kadulta poimittuja. Hommaa tekee sekä TPS:n palkkaamia että Turkuhallin omaa henkilökuntaa. Turkuhallin ja TPS:n sopimus ei anna myöden homman ulkoistamiselle. Tässä tositarinaa hallilta.

1)
Ongelma: Hallia ei saada pimeäksi

Ratkaisu: Sammutetaan mainosvalot

Mutta, mutta: Valot sammuvat muutaman kerran ja sitten Turkuhallin henkilökunta sanoo, että ei enää onnnistu. Liikkuvia mainosvaloja ei voi sammuttaa, "Kun niiden ohjelma menee sekaisin ja niihin pitäisi saada sähkömies sarjoittamaan valot jne..."

2)
Ongelma: Liikkuvat (siis ne show-valot) eivät toimi

Ratkaisu: Kutsutaan Suomen suurin valofirma korjaamaan ne

Mutta, mutta: Valot ovat niin vanhoja, että ne eivät korjaamisesta huolimatta toimi. Uusiin ei ole varaa. Valofirmaan ei ole varaa.

3)
Ongelma: Videotaululla pitäisi olla sisältöä

Ratkaisu: Tehdään sisältöä. Statistiikkaa, maalikoosteita, hidastuksia jne...

Mutta, mutta: Vaikka Turkuhallin videotaululla on sisältöä enemmän kuin missään muussa hallissa, (ihan oikeasti) niin sisältö hukkuu teknisiin vikoihin.

Videotekniikka on pääosin vuodelta 1990-1991. Lähinnä kameroita on uusittu.

Lukko-ottelussa oli rikki hidastusnauhuri (dv-cam) ja värit olivat mitä olivat. Ottelussa oli myös taulu säädetty väärin ja näin paikoin värit olivat tuplasti sekaisin.

Turkuhallin henkilökunta ei tee elettäkään kamojensa huoltamiseen. Ole siinä tv-alan ammattilainen ja tee rautalankaviritysten kanssa töitä.

Hallin videotietokone kaatuilee yhtenään. Videoiden laittamisen jälkeen koko kone pitäisi defragmentoida, siis koko kone. Maalikoosteita ei siis voi tehdä millekään muistitikulle saati dvd:lle vaan dv-nauhalle. Ylempänä lukikin jo mitä dv-nauhurille kuuluu.

Hallin tarkkaamossa on ammattilaisia töissä, mutta sekaan mahtuu suuri joukko Turkuhallin "värväämää" kaveriporukkaa, jonka referenssi on lähinnä innostus tietokoneisiin.

4)
Ongelma: Ääni menee poikki, kun pelaajat tulevat jäälle

Ratkaisu: Pelaajat tulevat jäälle musiikin tahdissa

Mutta, mutta: Turkuhallin videotietokoneen käyttäjä painaa väärää nappia

5)
Ongelma: Ääni tulee jumalattoman lujaa

Ratkaisu: Säädetään ääntä

Mutta, mutta: Niinpä.

6)
Ongelma: Turku on täynnä tyyppejä, jotka voisivat hoitaa ottelutapahtuman mennen tullen kuntoon.

Ratkaisu: Kääritään hihat

Mutta, mutta: Yrittäneitä on, mutta kaikki ovat luovuttaneet. Tämähän on Turku ja Turkuhalli!

Kirjoittajien joukossa tuntuu olevan niin monta professionaalia, että pistäkääs laittaen viestejä, niin saatte kaikki tulla kokeilemaan hommaa :)
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Joskus asiat ovat kovin yksinkertaisia. Kyllä siellä hallilla niitä ammattilaisiakin on. Mukana on vain kovin paljon lähinnä kadulta poimittuja. Hommaa tekee sekä TPS:n palkkaamia että Turkuhallin omaa henkilökuntaa. Turkuhallin ja TPS:n sopimus ei anna myöden homman ulkoistamiselle. Tässä tositarinaa hallilta.

Tokihan siellä on projengiä mukana mutta myös Tepsin puolelta mukana on kaverikauppaa, jolla ei ole kompetenssia hoitaa asiaa. Tämä se pointti on, asiaan perehtyneet tietävät mistä puhun. 100 000 euron investointipuheet ovat lähinnä vitsi seuran taholta. Viestejä jakavat ihmiset jotka eivät tiedä mistä puhuvat. Hommahan oli vajanaisten resurssien puitteissa kunnossa kunnes totaalinen itsetekeminen alkoi.

Ja jos hallin ja TPS:n diilit eivät ole kunnossa, ne pitää laittaa kuntoon eikä selitellä. Missä TPS:n uhoama valta, voima ja kaikki toimialat kattava asiantuntemus nyt on? Löytyykö Ruissalosta todellisia tekijämiehiä? Vai meneekö puuhasteluksi?
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Helpoin tapa pistää videopuoli kuntoon olisi TPS:n jalkapallon tyylinen ratkaisu ulkoistaa videointi erilliselle firmalle, joka tuo omat laitteet. Hankalaksi tämän homman tekee vielä se, että SM-liiga maksaa Turkuhallille videoinnista ja osan maksaa TPS. Hauska soppa.

Jaaha? Tämä selvittääkin jo paljon. Sutela hoitakoon homman kuntoon. Ollut itseasiassa yli vuosi aikaa jo.

Ei videojengillä mitään suuria ongelmia minun mielestäni ole. Tietenkin jos laitteiston kapasiteetti ei kestä, ei liene tarkoituksenmukaista myöskään sitä ylikuormittaa jatkuvasti. Takaisin perusasioihin, tietenkin, jos näin on. Tosin, ymmärtääkseni tietsikkaohjelman saaminen kuntoon hoituu kuntoon kaksi nollaa pienemmällä panoksella kuin seura tiedottaa. Ohjaako joku muuten hallin kameratyöskentelyä? Miten työ on organisoitu?

Onko hallivalotkaan varsinaisesti ongelma? Jos mainosvaloilla tarkoitetaan niitä yläparven alla olevia valoja kyllä ne voivat olla päällä muun hallin ollessa pimeänä. Täksi kaudeksi homma on ollut ihan OK, enempää ei tarvitse hifistellä. Nykyinen setti on OK, jos ne seurantavalot kerran ovat ratkaisematon ongelma.

Äänipuolihan hallilla eniten kassalla on. Se oli kunnossa aiemmin, viime kausina ei. Ratkaisu: joko nykyinen äänimies koulutetaan tehtäviinsä (DJ-toiminta, saliääni plus em. tekniiikan hallinta) viimeinkin, tai sitten ukkoa/ukkoja vaihdetaan. Yksittäiset biisivalinnat eivät ole mitenkään olennaisia. Mainokset, tunnarit, spiikit jne. balanssiin. Simple as that.
 

dexteri

Jäsen
TV-pelit turkuhallissa

Ensi tiistaina kotipeli, tv-peli ja kerhoa vastaan. Yhtälö jonka pitäisi hilataa katsojia hallille, tunnelmaa halliin ja kovaa kannustusta sehä tseppiä ja hullua yritystä peliin. Tuleva näyttää meneekö koko homma läskiksi.

Toivottavasti saadaan nyt edes tv kuvaan se alku jotenkin siedettäväksi. Vilauksen edellisestä tappara pelin sisääntulosta näin ja sehä oli surkuhupaisaa, teini kissat pomppi sisääntulon lähellä ja joku valo kiersi tms.. Oli niin surkuhupaisaa että lähetys seurasi tilannetta ehkä 5 sekuntia jonka jälkeen käänntettiin studioon jatkaen ennakkospekuloinneilla :D ja katsomo kuulosti tässä vaiheessa hiiren hiljaiselta...

Katsojiakin tais olla aika niukasti tappara matsissa, mielestäni tää on se seikka et sitä sakkia siellä pitäs olla että jatkossakin näytettäis niitä matseja turkuhallista... Esim eilen ku katto jokerit lukko peliä neloselta ni sitä saatto katsoa vaikkei kummastaka joukkueesta niin perustanut ku oli loistavaa hokia ja katsojia niin maan hitosti paikalla... Nyt kun futis on ohi ni eikös ois syytä saada se yleisöryntäys lätkämatseihin.. Meneekö turkulaiset tosiaan mieluummin ulos kattoon futista ku halliin kattoon lätkää?? Itse kävisin varmaan likemmäs jokamatsissa jos asuisin lähempänä turkua
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Katsojiakin tais olla aika niukasti tappara matsissa, mielestäni tää on se seikka et sitä sakkia siellä pitäs olla että jatkossakin näytettäis niitä matseja turkuhallista... Esim eilen ku katto jokerit lukko peliä neloselta ni sitä saatto katsoa vaikkei kummastaka joukkueesta niin perustanut ku oli loistavaa hokia ja katsojia niin maan hitosti paikalla... Nyt kun futis on ohi ni eikös ois syytä saada se yleisöryntäys lätkämatseihin.. Meneekö turkulaiset tosiaan mieluummin ulos kattoon futista ku halliin kattoon lätkää?? Itse kävisin varmaan likemmäs jokamatsissa jos asuisin lähempänä turkua

Mikä on realistisesti hyvä yleisömäärä nykyään kun ei mestaruudesta pelata? TPS on edelleen yksi Suomen eniten porukkaa katsomoon vetäviä joukkueita. Ei ole olennaista kuinka monta tyhjää penkkiä hallissa on vaan se, että kuinka paljon siellä on porukkaa. Oikeastaan Jyppiä lukuunottamatta millään joukkeella ei kovin paljon ole loppuunmyytyjä otteluita.

Futis on Turussa kyllä tällä hetkellä huomattavasti trendikkäämpää kuin jääkiekko tämän huomaa varsinkin, jos puhutaan alle 30-vuotiasta. Turku on aina ollut Tukholman vaikutksen alaisena, mitä tredeihin tulee ja saman huomaa katsomossa nykyään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös