Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
AnaMasa sanoi:
Huonot
- En ehtinyt hallille pelin alkuun, joten sisääntulo jäi näkemättä. Ilmeisesti Sandman sai taas kerran väistyä jonkin paskan tieltä?
Joukkue tuli sisään pelaajaesittelyn aikana. Ennen pelaajaesittelyä soi muistaakseni Thunderstruck.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
snake sanoi:
Tepsin kissat???, todellakin kissanpentuja, en kehdannut edes kauheesti katsoa, aika nuorta typykkää.
Tanssitytöt voisi heivata pihalle tyystin. Kun kobrista vihdoin päästiin eroon, tilalle tuotiin vielä säälittävämpää "viihdettä". Ja mistä ihmeestä on keksitty nimitys "kissat"? Millä aasinsillalla kissat liittyy Tepsiin?

snake sanoi:
Urkuri aivan paska, musat muutenkin aika syvältä(ramstein ok).
Mieluummin minä urkuria olisin kuunnellut kuin mainoksia.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli kyllä suuri pettymys koko perhanan lauantai-ilta.

- Ensin melkein myöhästyin pelin alusta kun bussien "non-stop" lähtö Kauppatorilta hallille oli kaikkea muuta kuin non-stoppia. Noh, ei se mitään, kuka nyt olettaa että puoli tuntia ennen ottelun alkua kukaan haluaisi torilta hallille päin lähteä? 10-15 minsaa odoteltuani se bussi sitten vihdoin saapui. 16.57 olin hallissa, eli missasin joukkueen jäälletulon (jos siinä nyt mitään missattavaa edes oli).

- Urkuri? Mitä helvettiä sekin oli olevinaan? Kaikki kappaleet kuulostivat samalta kuin musa niissä netissä lähetettävissä onnittelukorteissa. Maalilaulu alkoi väärästä kohtaa, ja sumutorvi oli unohtunut kokonaan pois. Pitkä miinus siitä. Nyt kun TPS teki maalin, jäi tunnelma aika vaisuksi. Tosin paikalla olikin vain 6000 katsojaa ja vähän päälle, eli ei siinäkään mielessä parannusta viime kauteen. Dirlandaakin puuttui. Yksi harvoista kappaleista, joka yleisöä edes jotenkin herättelee. Ei näin!

- Tanssityttöparat. Teki ihan pahaa kun hallissa oli ihan jäätävän kylmä ja tytöt joutuivat hyppimään siellä minihameissa. Eikä jokaisessa portaikossa yksin lippua heilutteleva teinityttö mitään suurta vaikutusta tehnyt. En koskaan kobria pahemmin katsellut, mutta nyt täytyy sanoa että myötähäpeän tunne oli lähes yhtä suuri kuin Idolsia katsellessa. Huh huh.

Enpä olisi arvannut, että viime kauden Turkuhallin "viihde"tarjonnasta voidaan tulla vielä alemmas. Ei olisi pitänyt valittaa niistä miljoonasta Matti Ovi -mainoksesta viime kaudella, kun nyt täytyy kuunnella virsipimputusta, Viking Linen korkeavolyymista "ah-miten-romanttista" -mainosta ja katsella hyppiviä katteja.

Dirlandaa ja sumutorvi takaisin, sekä Hunajata oikeasta kohtaa! Siinä minimivaatimukset seuraavaan kotipeliin. Vastassa muuten Blues. Jeah.
 

Konsta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura ja lounaisrannikko
Pressiboxi sanoi:
Eniten tuossa eilisessä spektaakkelissa ihmetyttää se miksi TPS haluaa antaa itsestään halvan ja viimeistelemättömän kuvan maailmalle. Talous seurassa on kuralla, nyt se näkyi jopa sisäisissä palveluissa, joista oli senttejä venyttäen tingitty (vai oliko MIB vaan unohtanut hoitaa asiat?) mutta ei kai silti ole tarkoitus lauantaiselle halpahallilinjalle kokonaisvaltaisesti ryhtyä? Mitä helvettiä tälläinen touhu on? Miksei tätäkin asiaa annettu ammattilaisten käsiin. Ns. itsetekeminen kun se etenee nyt nähdylle tasolle on se suoranainen uhka joukkueen brändille ja jopa sisääntulevan rahan määrälle. Mielikuva uudesta Tepsistä on avajaisillan perusteella halpa ja amatöörimäinen. Tätä ei uskoisi yhdenkään toimitusjohtajan ainakaan tietoisesti ajavan takaa.
Tässäpä olivat hyvin kiteytettynä omatkin päällimmäiset aatokset lauantain massiivisen viihdespektaakkelin jälkeen. Kun ei peli kentällä näyttänyt kiinnostavan poikia kahdessa ensimmäisessä erässä paskaakaan ei sitä sitten enää kiinnostanut seuratakaan enää katsomon puolelta ja silloin huomio kiinnityi oheistoimintoihin jotka eivät enää näämmä toimi nekään. Kyllä taitaa asiat olla todella huonolla tolalla Palloseurassa, lauantaipeli ja suurin osa ravintoloistakin oli kiinni ja oikein mikään muukaan hallitoiminnoista ei pelannut kuten joskus ennen. Käsittämätöntä miten kauan tämä yksi törppö saa heilua puikoissa, hän on TJ aikanaan saanut tuhottua käytännöllisesti katsottuna kaiken hyvän mitä seuraan on liittynyt. Jos ei kyseessä olisi negatiivinen asia olisi suoritus todella hatunnoston arvoinen, niin perusteellista työtä on Jokke setä tehnyt. Tätä menoa ei todellakaan mene kauan kun seura on oikeasti velkasaneerauksessa tms., ei lauantain kaltainen esitys kentällä eikä sen vieressä ole omiaan ainakaan katsojalukuja nostamaan. Ei senpuoleen saa valmennuskaan puhtaita papereita, kyllä äijät olisi sen ensimmäisen nukutun erän jälkeen pitänyt saada herämään mutta nyt sensijaan koomailtiin täydet kaksi erää. Tästä ei todellakaan ole enää kuin yksi suunta, paljon tämän alemmas tuskin enää pääsee. Nämä puolipukeiset teinit ynnä muut urkurijoosepitkin sietäisi kun edes itse päätuote olisi kunnossa mitä se ei todellakaan tällä hetkellä ole.
 

Morgoth

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi sanoi:
Eniten tuossa eilisessä spektaakkelissa ihmetyttää se miksi TPS haluaa antaa itsestään halvan ja viimeistelemättömän kuvan maailmalle.
Vaikka kyseessä oli Saipa-peli, niin suurin osa nakkikioskeista oli kiinni. MIKSI?
Ainoassa aukiolevassa kioskissa sitten hirveät jonot, vaikka halli on lähes tyhjä. Vessasakin voisi olla saipuaa edes ennen peliä.

TPS Kissat - Mitä näissä oli sellaista, että piti kobrat korvata?

Urkuri - C'moon! Lähde jätkä kirkkoon soittamaan niitä virsiä! Hautajaisissakin on parempi tunnelma kuin lauantain pelissä oli. Ilmeisesti rokki korvattu ihan täysin 'urkumusiikilla'? Todella vaisua.

Sisääntuloa ei oltu harjoiteltu ollenkaan? Joukkue tulee yhtäkkiä jäälle kesken pelaajaesittelyn. YEAH! TPSn toisen maalin jälkeen hunajata alkaa soimaan n. 2 minuutin päästä?

Maton jäätyminen jäähän oli sentään aika hyvää settiä.

Ei jumalauta! Eihän tuossa ole edes yritystä enkä millään usko, että Turun kokoisessa kaupungissa ei löytyisi tahoa, jotka osaisivat tuollaisen tapahtuvan järjestää.

KIITOS! Ei ole kiire tulla uudestaan paikan päälle. Impivaaran jäähallissakin on parempi meno eikä sinne maksa edes mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Hirveää hakemista koko ottelushow. Urkurin nopeasti pois. Mitä nopeammin niin sen parempi. Tanssitytöt menettelivät, vaikka kuviot ovat vielä haussa. Toisaalta minulle on ihan sama, että onko niitä edes siellä. Vanhat sisääntulot ja summeri+hunajat editointi lienee edellisen dj:n oma viritelmä, joten sitä ei kai sellaisenaan takasin saada. Todella keskeneräinen vaikutelma kuitenkin tuli. Toivottavasti homma tosta kehittyy. Tosin itse päätuotteen kuntoon saaminen pitäisi olla ykkössijalla tällä hetkellä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kaapo ja Rantasen Mikko
Onks urut hyvin, näkyyks kissat?

Ainoa asia mikä tässä lohduttaa on se, että onneksi Tepsin peli on vielä enemmän sekaisin kuin urkuri, kissat, avaruuspoika ja punaisen maton levittäjä yhteensä. Tästä on hyvä jatkaa...
 

tony

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Southampton, Deutsches Afrika Korps
Enpä ollut paikalla nauramassa "uudelle ilmeelle", mutta eipä ole hirveesti kehuja sadellut. Joku päivä kyllä täytyy saapua paikan päälle oikein monttu auki ihmettelemään. Hufvudstadsbladet kirjoitti että kuollut tunnelma on vesittynyt entisestään uuden shown myötä.
Täytyy nostaa hattua Ruissalolle, en olisi uskonut että siinä voisi enää onnistua mutta...
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
tony sanoi:
Hufvudstadsbladet kirjoitti että kuollut tunnelma on vesittynyt entisestään uuden shown myötä.
REPS! Nyt tunnelma Tepsin peleissä on jopa 37,5% kuolleempaa! Tule!
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Nyt on jo ehkä...

.. riittävästi kulunut aikaa, jotta voi palautetta antaa otteluTapahtumasta.

Ensinnäkin musiikin suhteen on viimein päästy siihen hissimusiikkitasolle sekä laadultaan että volyymiltään. Pariin otteeseen tuli jopa ihan hautajaismusiikki mieleen. Tarkoitus luulisi olevan luoda tunnelmaa ja saada lisää virtaa eikä päinvastoin. Rock-musiikkia riittävällä voimakkuudella eli aika lujaa, kiitos. Mikä siinä on niin helv... vaikeaa?

Kissat, typyt vai mitä ne nyt on? Muutaman mitä näin, niin ihan nättejähän tuntuivat tytöt olevan. Tanssimisesta ei ollut vaan heillä hajuakaan, puhumattakaan siitä että olisivat samaan aikaan tanssineet. Yksi katsoo toista mitä tekisin, seuraava samalla lailla, sitten yksi aloittaa heilumisen, sitten toinen ja siinä tauko jo menikin. Jatkuvasti samalla tavalla aina hiukan myöhässä. Mikä esti tytöillä esiintymisen musiikin soidessa eli heiluttiin vain kun urut soi. Mitä järkeä siinä on? Ja mitä järkeä on todellakaan siinä , että kissat ovat yksinään ripoteltu pitkin hallia. Eihän niitä erota sieltä kukaan. Säälittävän näköistä touhua. Ei kaikkea kannata tehdä eri tavalla kuin Kobrat tekivät vain eritavalla tekemisen takia. Voisi kuvitella muutenkin, että olisi nuorille tytöille helpompi/mukavampi esiintyä ryhmässä kuin yksinään.

Kuka HELVETTI on antanut luvan koskea maalilauluun tippaakaan. Eihän siinä ole aikaa kuunnella koko kappaletta, vaan nimenomaan heti kertosäkeestä pitää antaa palaa. Käsittämätöntä touhua.

Sisääntuloa erikseen ei sitten ilmeisesti enää ole, kun joukkue vaan tulee kentälle samaan aikaan kokooonpanon esittelyn kanssa. Hieno homma tämäkin.

Sitten Turkuhalli -> ei nyt lauantain kotipelissä voi hitto soikoon pitää joka pirun putiikkia kiinni. Onnistuimme porukalla varmaan käymään juuri niissä mitkä olivat suljettuina, vain sitten palataksemme niihin avoinna oleviin aika ruuhkaisiin kuppiloihin.

Mielipiteitä ei muuten ainakaan pehmennä se, että kotijoukkueen peli oli kaksi erää aivan tolkuttoman syvältä. Ainoastaan Nurmisen(ainoa pelaaja joka saa tilanteita luoduksi?) tosi hieno laukaus ja Hulkkosen 4-5 komeaa taklausta jäivät positiivisena mieleen. Ja Backmanin yksi komea taklaus kanssa.

ps. Se maton liimautuminen(tytöt hyppi piikkareilla hyvin sen kiinni) sopi kuvioon erinomaisesti ja antoi hyvin suuntaa tuleville elämyksille.
 

Birchman

Jäsen
Ei luulisi sen nyt olevan niin vaikeaa...

Tosiaan tuli katsottua lauantain "show" ja matsi siinä samassa. Pelistä nyt en jaksa kommentoida mitään, mutta pakko avautua tuosta "showsta".

Ensinnäkin olin hallilla jo aamupäivällä ja pelon sekaisin tuntein näpyttelin tekstaria kaverille "Urut ovat löytäneet tiensä hallille, vitun vittu". Pelkoni ei ollut aiheeton. Aluksi ajattelin, että "Ookoo kyllä ne urut nyt siinä kestää, eihän sitä tarvitse kuunnella kuin pari kertaa erässä." Ensimmäisen erän puolessa välissä pahimmat pelkoni kävivät toteen. Ainoa musiikki mitä soitettiin oli radio NRJ:n mainoksessa soiva poppi, muu musiikki olikin tätä urkumusiikkia ja voitte kuvitella miltä kuulostaa Coolion Gangsta's Paradise uruilla soitettuna - Juuri niin. Onko se nyt niin vaikeaa tehdä sinne Winampiin playlist josta löytyisi mm. Rammsteinia, Megadethiä, Metallicaa ja Maidenia? Kysyn vaan. Ei sitä tunnelmaa saada todellakaan nostatettua tuolla tavalla. Taisi olla huonoin tunnelma pelissä tämän vuosituhannen puolella.

Joukkueen sisälle tulosta sai sellaisen kuvan, että pelaajat halusivat nopeasti jäälle, jotta suurin nöyryytys jäisi näkemättä. Minkä takia enää nykyään ei voida käyttää sitä, että pelaajat tulevat keskeltä vaihtoaitioita strobojen ja savun saattelemana. Se toimi, mutta eiköhän sekin ole löytynyt Joukon "Check" listalle.

Toinen asia mitä tuli seurattua olivat nämä "Kissat". Tyttöjen iät olivat varmasti alle 18 ja sääliksi kävi kun joutuivat siellä yksin heilumaan. Ei varmasti mikään mukavin debyytti. Ei ollut Taina Kovalainenkaan kuulemma tyytyväinen.

Kolmas asia mikä tulee mieleen on Pelitapahtuman markkinointi. Onko kukaan nähnyt TPS:n tämän kauden kotiotteluiden tv mainoksia? Siis voi saatana mitä paskaa! Neon valot vain välkkyy ihan samalla tavalla kuin 90-luvun alussa kun tietokonetekniikkaa alettiin mainoksissa käyttämään. Miksei mainosta voi tehdä esim tyyliin näin. Aluksi kuvataan jotain TPS:n pelaajaa luistelemassa pimeällä jäällä, josta kuva nopeasti feidataan vaikka Hulkkosen pommiin ja Kaitsun lämärimaaliin. Taustalle rokki soimaan ja kunnon möreällä äänellä "Lauantaina Elysee Areenalla TPS - Saipa." Ei tarvitse paljon enempää. Ei markkinoinnin ideana kuulu olla vain ja ainoastaan se, että kerrotaan katsojille koska TPS:n seuraava ottelu on. Ideana pitäisi olla se, että saadaan ihmisille pommien ja maalien avulla vaikutelma siitä, että siellä hallilla todellakin tapahtuu jotain. Olen varma, että edellisen kaltaisella toiminnalla saataisiin ihmisten mielenkiintoa nostettua.

Ja Jouko sä kuitenkin luet tätä niin voit ihan vapaasti käyttää näitä ideoita.
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rallar sanoi:
Ei sitä tunnelmaa saada todellakaan nostatettua tuolla tavalla. Taisi olla huonoin tunnelma pelissä tämän vuosituhannen puolella. .
Turkulainen yleisö on muutenkin vaisua ja sitten kun vielä viedään se kovaääninen rokki pois ja korvataan se jollakin hiljaisella urkuhissimusiikilla ja vielä kun urkurillakin tuntuu olevan lähinnä virsikirja käytössä, niin tunnelma oli kerrassaan ikimuistoinen.

Maton jäätyminen ja kissojen epämääräinen heiluminen ennen peliä, jonka jälkeen kissat lähes katosivat sekä että joukkue vain tulee jäälle yhtäkkiä.
Ihan käsittämätöntä! Ilmeisesti tuota hommaa ei ole yhtään viitsitty suunnitella etukäteen puhumattakaan että oltaisi vähän harjoiteltu?
En tiedä kenen vastuulla tuo koko show oli vai oliko yhtään kenenkään vastuulla, mutta 'uusiutuminen' oli lähinnä tuntui siltä että kaikesta yritetään säästää ja tehdä halvemalla ja vähemmällä vaivalla ihan kaikki mahdollinen, jopa kaukalossakin.

Oli tuo sen verran kamala kokemus, vaikka Saipa-peliltä ei nyt hirveästi mitään odotakaan, että en todellakaan halua mennä halille ennen kuin on edes vähän yritetty panostaa tuohon tapahtumaan.

12 € tuollaisesta on aivan älytöntä riistoa, jos katsojatavoite on 7500 / peli, niin tuolla menolla Jokke saa olla tyyväinen sellaiseen 2000 / peli.

Sääliksi käy niitä kausarin ostaneita.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
En ymmärrä tätä kapinahenkeä, muutoksista on kysytty asiakkailta ja nyt ne on toteutettu. Turha tästä on pullikoida ja soittaa suuta jälkikäteen. Vai väitättekö ettei kansa ole halunnut näitä nähtyjä sekundasettejä, mikäli niin tällöin väitätte myös ettei ole kysytty/haluttu ja että Jouko valehtelee. Räikeää panettelua.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
kausi sanoi:
Vai väitättekö ettei kansa ole halunnut näitä nähtyjä sekundasettejä, mikäli niin tällöin väitätte myös ettei ole kysytty/haluttu ja että Jouko valehtelee. Räikeää panettelua.
En epäile hetkeäkään, etteikö katsojien mieltymyksiä oltaisi kyselty. Jouko tai Joukon adjutantit ovat hyvinkin voineet laskeutua tavallisen kansan pariin TPS Loungeen, TPS Business Clubiin tai alakerran peililasi-aitioihin kuulostelemaan rahvaan mielipidettä ottelutapahtumasta. Jos ei joissain noissa paikoissa ole ollut paikalla kertomassa mielipiteitään, niin itseään saa syyttää. Ihme vastafaneja täällä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
jtuominen sanoi:
.. riittävästi kulunut aikaa, jotta voi palautetta antaa otteluTapahtumasta.

Ensinnäkin musiikin suhteen on viimein päästy siihen hissimusiikkitasolle sekä laadultaan että volyymiltään. Pariin otteeseen tuli jopa ihan hautajaismusiikki mieleen. Tarkoitus luulisi olevan luoda tunnelmaa ja saada lisää virtaa eikä päinvastoin. Rock-musiikkia riittävällä voimakkuudella eli aika lujaa, kiitos. Mikä siinä on niin helv... vaikeaa?
Asia ei tieytysti oikeastaan minulle kuulu (sanoi Pätkä). Mutta kohta he varmasti kuuluttavat hallissa että se joka vielä vaatii Rocken Rollia saa poistua, jääkiekko on pääasia ja pois turhat äänet ja värit. (Mistäköhän ovat muuten mahtaneet linjansa napata), silloin kun katsotaan ja seurataan jääkiekkoa pitää olla vihko mukana että saa välillä tehdä merkintöjä maalintekijöistä sun muista, mikäli musiikki huutaa kuin hullu, ei onnistu ei.

Ps. Hymy perseeseen ja hymyhuulet soimaan.
 

dabs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asia ei tieytysti oikeastaan minulle kuulu (sanoi Pätkä). Mutta kohta he varmasti kuuluttavat hallissa että se joka vielä vaatii Rocken Rollia saa poistua, jääkiekko on pääasia ja pois turhat äänet ja värit. (Mistäköhän ovat muuten mahtaneet linjansa napata), silloin kun katsotaan ja seurataan jääkiekkoa pitää olla vihko mukana että saa välillä tehdä merkintöjä maalintekijöistä sun muista, mikäli musiikki huutaa kuin hullu, ei onnistu ei.
Itse lauantain kausiavausta en ollut paikanpäällä todistamassa, mutta näitä kommentteja lukiessani huomasin että musiikin voluumia/tasoa ollaan entisestään laskettu.
Tässä on juurikin hyvin tärkeä pointti koko ottelutapahtuman onnistumisen suhteen. Eli musiikin tulisi toimia niin pelaajia, kuin katsojia sytyttävänä tekijänä, eikä se todellakaan hissimusiikkivoluumeillä sytytä sitten yhtään ketään.

Eli kunnon ryminät volyymeilla! kun tulee kajareista esim. sisääntulossa "hiekkamies", niin kyllä siinä alkaa sydän kiihdyttämään tahtia ja tunnelma nousta välittömästi. Uskon että kyseinen kunnon meininki sytyttäisi myös kotijoukkueen kunnon taisteluhenkeen, eikä latistaisi tunnelmaa heti alkuunsa.(lauantai 2 erää???) Eiköhän sitä muniinpuhaltelua ole muutenkin nähty jo riittämiin. Rokki siis takaisin ja heti!

Viime kaudelta ainut paikanpäällä katsomani ottelu missä mielestäni tunnelma oli kohdallaan, oli tietysti Kuninkaan paluu.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
dabs sanoi:
Viime kaudelta ainut paikanpäällä katsomani ottelu missä mielestäni tunnelma oli kohdallaan, oli tietysti Kuninkaan paluu.
En viime kaudella muita runkosarjan pelejä katsonutkaan kuin kyseinen matsi. Sen lisäksi kaksi pleijaripeliä tuli seurattua paikan päällä. Saas nähdä, että tuleeko tällä sesongilla käytyä yhdessäkään pelissä.

Kun on lukenut kommentteja lauantain pelistä, niin eihän sieltä ole tullut yhtään positiivista viestiä. Siis sellaista, jossa katsoja olisi ollut tyytyväinen oheistapahtumiin (pelistä nyt puhumattakaan). Päätelmänä voi siis olla ainoastaan se, että huonommin ei enää itse kiekkospektaakkelia voi järjestää. Viimeistään nyt pitäisi hälytyskellojen soida myös siellä Ruissalossa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
champselyse sanoi:
Päätelmänä voi siis olla ainoastaan se, että huonommin ei enää itse kiekkospektaakkelia voi järjestää.
Voi, ei tarvitse kuin kysyä katsojilta ja poistaa loppukin järkevä oheistoiminta. Paljon on vielä tuhottavaa jäljellä. Valittu tie on kyllä tässä "Ruissalon prosessissa" oikea, ensin vietiin pelistä mielenkiinto ja nyt ollaan laittamassa loppua menestyksellä pakettiin. Jo tämän ketjun otsikko laittaa epäilemään että tämä koko setti on tämän vuosituhannen merkittävimpiä käytännön piloja, pian vanhat kuviot palautetaan ja tälle nauretaan.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
dabs sanoi:
Viime kaudelta ainut paikanpäällä katsomani ottelu missä mielestäni tunnelma oli kohdallaan, oli tietysti Kuninkaan paluu.
No, olin minäkin paikalla ja siinäkin pelissä oli kyllä pitkiä aikoja hiljaista kuin hautuumaalla kun täysi halli odotti mitä se Saku tekee kentällä. Alussa oli yritystä äänen suhteen, silloinkaan tosin väki ei millään tajunnut että standing ovation on paikallaan, ei vaikka kuinka yritti käsillään viittoilla porukkaa ylös.

Niin ja uudesta ottelutapahtumasta purkauduin jo Saipa-otteluketjussa. Kiusallista ja häpeällistä lyhyesti sanottuna. Vituttaa edelleen.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Käväsin pienellä lomalla netin ulottumattomissa ja täälähän on perin mielenkiintoista luettavaa. Nolo häviäminen kauden ensimmäisessä kotiottelussa munattomalla esityksellä, "ottelutapahtuma" raiskattu perinpohjin, ei tunnelmaa, suurin osa kioskeista kiinni ja lipun hinnat minimissään 12 euroa. Onneksi en ollut paikalla, olisi varmaan myötähäpeä- ja vitutusmittari taas kaakossa.

Tästä on hyvä jatkaa. Hohhoijaa.

Ainiin. Missäs ne pirkuleen urut siellä hallissa fyysisesti sijaitsevat?
 
Viimeksi muokattu:

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asiaan!

Eiköhän tämä asia ala saada vähän liian suuret mittasuhteet, itseäni nyt ainakin kiinnostaisi tietää mitä tapahtui Tepsin joukkueelle ennen liigan alkua, kun viimeisessä harjoitusottelussa oli n. 150% kovempi tempo kuin liigan kotiavauksessa. Ja vastassa oli sen tason joukkue joita ei SM-liigassa vastaan tule kuin korkeintaan yksi. Itseäni ei vähääkään kiinnosta tanssitytöt, musiikki yms. niin kauan kun joukkue alisuorittaa nähdyllä tavalla.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tunnelman kannalta musiikilla on pieni vaikutus ja tanssitytöillä käytännössä ei mitään. Tietenkin on aina plussaa, jos ne on kunnossa, mutta kuitenkin suurin osa siitä, mikä siellä soi on mainoksia. Jos joitain positiivista haluaa sanoa avausottelusta, niin meidän porukka B2:ssa oli kasvanut ihan mukavasti. Varsinkin kun mukaan oli tullut juuri sellasia vanhempia äijiä, eikä mitään pikkutyttöjä. Turha sitä on koko hallia yrittää saada normaalissa ottelussa kannustamaan tuli sieltä ämyreistä vaikka mitä. Pääasiassa se tunnelma päädystä käsin ottelussa kuitenkin luodaan, joten eiköhän sitä tunnelmaan saada jossain ottelussa tällä kaudella ihan hyvinkin aikaiseksi, kun vaan joukkue viitsisi pelata niin että kannustaminenkin kiinnostaisi vähän enemmän.
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaakko sanoi:
kun vaan joukkue viitsisi pelata niin että kannustaminenkin kiinnostaisi vähän enemmän.
Nimenomaan tämä on sellainen oravanpyörä, joka vielä jollain lailla liittyy tuohon "oheistoimintaan".

Jos urut pauhaa koko ajan virsikirjalauluja, lätistyy yleisön fiilis. Kun yleisö on ihan pystyyn kuollutta ja urkumusiikki on mitä on, niin pelaajiltakin menee ne viimeisetkin rokkifiilikset pois. Ja kun pelaajat puhaltelee muniin, niin vieläkin vähemmän kiinnostaa yleisöä kannustaa. Tästä sitten maksat 12€.
Kaikki mikä nostaa v-käyrää (kioskien ja sen henkilökunnan vähyys, ei saippuaa vessassa jne...) hallissa, näkyy suoraan yleisön käyttäytymisessä.Siinä mielessä näen tuon "oheistoiminnan" hyvinkin tärkeänä.

Perkele Metallicaa, Rammsteinia ja muita ryminäbändejä kehiin niin eiköhän jonkinlaista heräämistä jossain päin viljasiiloa tapahdu. Ai niin! Ja ne urut, narvanmaa ja ansas helvettiin sieltä!
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Musiikista ...

..ja sen merkityksestä olen aivan eri mieltä. Sillä on mielestäni selkeä vaikutus tunnelmaan/fiilikseen suuntaan tai toiseen, soitettavasta musiikista riippuen. Myöskin sillä millaisella voimakkuudella sitä sitten lopulta soitetaan on oma merkityksensä.

On minusta päivänselvää, että jos hallissa soitetaan esim. kohtuullisen nopeatempoista rock-musiikkia riittävällä volyymilla se tuo sinne oman energisen lisänsä. Tottakai siellä on aina ne mainokset "pilaamassa", mutta yllättävän paljon ehtii ottelun aikana soittamaan musiikkia. Eikä ole realistista missään olettaa kannattajien aina olevan äänessä, ainakaan Turussa. Ja nimenomaan näihin väleihin(mahd hiljaisiin) vähintäänkin pitäisi sitten sitä tykitystä tulla. Ja vaikka musiikki ja kannatushuudot menisivät päällekkäin ei sekään ole niin valitettava asia kuin ne kuolleet hetket hallissa. Ääntä pitää olla ja kyllä sitä sinne mahtuu -samaankin aikaan.

Vastaavasti voidaan toimia aivan päinvastaiseen suuntaankin eli soitetaan sellaista hissimusiikkia ja sitäkin niin hiljaa, että rauhallisimmat vaipuu horroksen kaltaiseen uneen vain heratäkseen loppusummeriin. Siinä samalla sitten kun hallissa on auttamattoman hiljaista muutenkin niin nostetaan ihmisten kynnystä entisestäänkin avata omaa suutaan hallissa.

Em. vielä sen verran , että urheilijatkin psyykkaavat itseensä virtaa musiikin avulla ennen suoritusta -> eikä siinä rauhalliset urkumusiikit auta asiaa.

Ja mitä tulee näihin tanssityttöihin ynnä muihin mitä ottelun oheistapahtumaan nyt kuuluukin, niin ainakin minua häiritsee nimenomaan se, että asiat hoidetaan tavalla josta jää paska maku suuhun. Voisi olettaa, että tehtäisiin asiat kerralla kunnolla jos niitä kerran tehdään. Eikä muutettaisi jo toimivia asioita vain muuttamisen vuoksi.

Kaikki se ei niin välttämätön oheistoiminta on juuri niitä hetkiä varten KUN joukkueen peli ei kulje, vaikka tällaista ei tietenkään Turussa tapahdu, mutta kuitenkin. Olisi hienoa jos silloin olisi kaikki muu oheissälä kunnossa, jos sattuu niin ettei pelin taso taivaisiin nouse sillä kertaa. Voisi jäädä jotain positiivista silti mieleen ja ehkäpä kyseinen ihminen voisi tulla uudestaan.
Ja aina parempi jos joku on tullut ihan sitä kaikkea katselemaan hallille jääkiekon ohessa. Mutta kun/jos kaikki on luvalla sanoen hälyttävän surkealla tolalla ei pidä ihmetellä Elysee Areenan laskevia katsojalukuja.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Andy_McCoy sanoi:
Jos urut pauhaa koko ajan virsikirjalauluja, lätistyy yleisön fiilis. Kun yleisö on ihan pystyyn kuollutta ja urkumusiikki on mitä on, niin pelaajiltakin menee ne viimeisetkin rokkifiilikset pois. Ja kun pelaajat puhaltelee muniin, niin vieläkin vähemmän kiinnostaa yleisöä kannustaa. Tästä sitten maksat 12€.
Kaikki mikä nostaa v-käyrää (kioskien ja sen henkilökunnan vähyys, ei saippuaa vessassa jne...) hallissa, näkyy suoraan yleisön käyttäytymisessä.Siinä mielessä näen tuon "oheistoiminnan" hyvinkin tärkeänä.
Olin Tuossa Syksyllä katsomassa Hammarby IF:n futispelin. Matsina aika heikko 0-0 vääntö. Kovat ruuhkat, Päädyssä taisi olla yksi piste, josta sai olutta. Vessat olivat sellaisessa kunnossa, että ei siellä montaa kertaa viitsinyt hengittää, ja niitäkin oli aivan liian vähän. Oheistoimintaa ei edes muistaakseni ollut. Silti tunnelma oli ottelussa parempi Suomessa missään ottelassa on varmaan koskaan ollut. Enkä usko, että tarvitsee edes liioitella.

Tietenkin on parempi, että mitä paremassa kunnossa oheishommat ovat. Itseläkin paloi hermo ensimmäisellä erätaolla, kun kymmenen minuuttia yhtä kaljaa odotin. Musiikissa minäkin raskasta mättöä siellä mieluiten kuuntelisin ja näitä muutamaa TPS-klassikkoa. Pitäisiköhän väsätä urkurille joku banderolli?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös