Urheilujohtaja Timo ”Tillu” Koskela

  • 66 165
  • 347

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Lancasterin sössiminen harmittaa minuakin suuresti. Toki jos tilanne oli se, että Les oli jo päättänyt kauden jälkeen lähteä ulkomaille niin oli ihan fiksua päästää kaveri lähtemään jo nyt eikä turhaan pitää panttivankina kun selvästi ei Pendon systeemissä toiminut. Mutta jos näin ei ollut vaan olisi ollut mahdollista pitää Les vielä ensi kaudellakin niin kyllähän tuo aivan helvetin huono siirto oli. Pendolla kun kuitenkin oli jo takaraja.
 

Kyle

Jäsen
Toivottavasti Kodytek nähdään vielä Ilves-paidassa. Upea pelaaja.

Tarkoitus ei ollut dissata Kodytekiä vaan sitä, että se mielestäni alleviivaa sitä mikä heikkous Koskelan joukkueenrakentamisessa on. Ihan hyvä olisi yhden ketjun sentteriksi, mutta kun omasta takaa löytyy jo Mäntykivi niin väkisin sentteriosasto alkaa muodostua ”Mikki hiiri”-tasolle.

Itse panostaisin jatkossa isosti roolitukseen ja siihen, että siinä pysytään. Jos tarvitaan kolmosketjuun fyysinenaituri niin hankintaan sellainen, eikä jotain maalintekijää jos tarvetta ei ole. Jos tarvitaan kokemusta ja voittamisen kulttuuria niin hankitaan sellaista.

Tänä vuonna meillä oli ennätykselliset viisi 20 maalin miestä, kuusi 19 maalin miestä. Pudotuspeleissä ei tehty yhtään ylivoimamaalia. Viime kaudella oli puhe ihan Koskelan suulla(ainakin mielikuva tälläisestä jossain launchissa), että fyysisesti jäätiin Pelicansin jalkoihin. Tänä vuonna Liigan pienikokoisin joukkue alisti meitä puolivälieräsarjassa. Kaikkien aikojen puolustus vs. joukkue jossa on kolme ex-puolustajaa(+Mattila).
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
AL:ssä tänään Tillun haastis...

toimittaja kysyy:
"Miten arvioit kesken kauden tehtyjä hankintoja?"
Tillu vastaa:
”En ole ikinä halunnut julkisesti arvostella yksittäisiä pelaajia, koska heitä on vaikea irrottaa kokonaisuudesta."

öö? Kaiketi kyseltiin SUN tekemiä valintoja hankitojen suhteen, ei miten ne hankinnat onnistu.

Ja tietty kaikkien havaitsema itsestäänselvyys
"Tämä oli kallein joukkue, mitä meillä on ollut jalkeilla.”
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tarkoitus ei ollut dissata Kodytekiä vaan sitä, että se mielestäni alleviivaa sitä mikä heikkous Koskelan joukkueenrakentamisessa on.
Juu en oikeastaan niin ajatellutkaan, että olisit Kodyä dissannut. Hyvä pointti suhteessa Mäntykiveen, joka tosiaan jatkaa myös ensi kaudella. Matiaksen kohdalla roolin löytäminen on aina ollut vaikeaa. Liian pehmeä ja "hidas" sentteriksi ja laidassakaan ei ole oikein lähtenyt. Kuitenkin tilastot puhuu puolestaan - Mänty on hyvä pelaaja.

Mitä Tillun kommentteihin joukkueesta ja sen rakentamiseen tulee, niin mielestäni epäonnistuttiin siinä nimenomaan suhteessa valmentajaan. Joukkue oli paperilla vahva, mutta en tiedä oliko se Pennasen peli-ideologiaan sopiva.

Toki vaikea ymmärtää miten tuosta pakistosta ei saanut enempää irti. Kiekolliselta osaamiseltaan lähes ylivertainen, mutta silti nimenomaan kiekolla oli vaikeaa.

Käytännössä kaikki lopulta alisuoritti raskaasti: Lancaster, Clendening, Niku, Pelli, Jurmo, Parikka.. kaikki nämä nähdäkseni vähintään euroopan tasolla erittäin hyvin kiekollista puolustajia, mutta ei niin ei.

Ketkä sitten onnistuivat Pennasen aikakaudella? Palve oli runkosarjassa hyvä ja Stransky loppukaudella. Muuten pelaajat suoritti alle odotetun tasonsa. Sen voi huomata esim. siitä ettei ketjut taaskaan asettuneet oikein kohdalleen. Jopa sellainen luottoratsu kuin Ikonen ei pysynyt tutulla tasollaan, enkä kyllä häntä pysty syyttämään.

Mulla on sellainen teoria, että mitä heikompi materiaali, sen hitaammin joukkueen tulee pelata. Tarkoittaa enemmän viivelähtöjä ja vastustajan pelinopeuden tappamista. Meidän peli perustuu pitkälti tähän eli näin altavastaaja pystyy haastamaan nopeammat joukkueet.

Siksi Pennanen ei ollut oikea valmentaja tämän kauden Ilvekselle, eikä ole sitä myöskään maajoukkueelle.

Tämä myös Tillun olisi pitänyt ymmärtää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä... Pennanen ja pelitapa vs rosteri ei ehkä natsannut.. Mutta!

Jo kolmannen kevään kerran... eli kolmatta kertaa.. peräänkuulutan Tillulta kamppailuvoimaisten pelaajien hankintaa. Tämä on laiminlyöty joka hemmetin kevät, kun joukkuetta rakennetaan... Tai Tikka osui.. mutta tarkoitan että ei ne alakenttien pelaajien ”raastamiskyky” riitä, vaan kärkiäijissä on oltava "markusnurmeja", isokokoisia vahvoja kamppailupelaajia, joilla on myös tuloksentekokykyä. Pelkillä "mäntykivillä" ei pärjätä.

NytKin rakennettiin ”optimaalista” nelosta ajatuksella, että kun se on kunnossa, niin homma rokkaa.. no nelonen rokkasikin, ”kukkakepit” ja ”vain töissä” jätkät ei niinkään


Edellleen, mitä ihmeen joukkueenrakennusta olivat Ratinen ja Könönen? Lopulta eivät mitään, mutta eivät siis lähtökohtaisestikaan korjanneet kamppailupelaamisen puutteita viimekauden joukkueesta. Ja siis nämä sen jälkeen kun Tillu itte puhu, että Pelsuille hävittiin fyysisyydessä ja korjaavia liikeitä tehdään.. no ei tehty.

Josko nyt tehtäs, ja siä olisi kikkapoikien ohella myös vääntövoimaa. JA jospa siä olisi myös logolle pelaavia pelaajia enemmän kuin "kolme".

launcheja taas odotellessa.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
AL:ssä tänään Tillun haastis...

toimittaja kysyy:
"Miten arvioit kesken kauden tehtyjä hankintoja?"
Tillu vastaa:
”En ole ikinä halunnut julkisesti arvostella yksittäisiä pelaajia, koska heitä on vaikea irrottaa kokonaisuudesta."

öö? Kaiketi kyseltiin SUN tekemiä valintoja hankitojen suhteen, ei miten ne hankinnat onnistu.
Hankalahan noita on irroittaa toisistaan. Toki voisi filosofisemmalla tasolla pohtia kesken kauden tehtäviä pelaajahankintoja yleensä, mutta väistämättä se lopulta ratkaisee kesken kauden tehtyjen hankintojen järkevyyden, miten hyvin ne hankinnat onnistuivat.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Uskallan väittää, että Ilves ei yksilötasolla olisi KalPalle hävinnyt fyysisyydessä. Hävittiin, koska oltiin koko ajan potku jäljessä. Enkä puhu pelkästään kunnosta ja voimasta vaan kyvystä reagoida, sijoittumisesta ja motorisesta herkkyydestä.

Jos jäät potkun jälkeen aina tai joudut hetkenkin miettimään liikkeitäsi, olet auttamatta myöhässä. Ilves ei toiminut joukkueena, eikä asioita tehty yhdessä. Esimerkiksi kärkikarvaajan ohjauspeli menee hukkaan mikäli kaveri ei iske toiselta puolelta kiinni.

Tämä on se asia, miksi Ilves häviää "fyysisesti". Ja valmennuksen olisi pitänyt saada tämä toimimaan. Siihen kuuluu myös fysiikkavalmentaja Näppilä.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Jos jäät potkun jälkeen aina tai joudut hetkenkin miettimään liikkeitäsi, olet auttamatta myöhässä. Ilves ei toiminut joukkueena, eikä asioita tehty yhdessä.
Kiitos, tässäpä onkin minun mielestäni kaikkein olennaisin asia Ilveksen tämän kevään mahalaskusta. Yksilötasolla tuon rosterin olisi pitänyt tehdä KalPasta silppua, mutta jos kompuutteri on ladattu täyteen kaikenlaista sujuvaa pelaamista haittaavaa kuonaa, niin joka asiassa ollaan hetki myöhässä ja kaikkea tekemistä pitää miettiä. Silloin ollaan jo joukkuetta vastaan myöhässä, vieläpä korostetusti playoffseissa, jossa rauhaa, tilaa ja aikaa on vähemmän. Tämä yhdistettynä Pennasen pelikirjan ohuuteen ja kyvyttömyyteen reagoida yhtään mihinkään (kokoonpanon sekoittaminen ei auta jos kokoonpanon palaset on jumissa) tuotti tällaisen lopputuloksen. Tillu ei voi sille yhtään mitään, jos hänen hankkimiaan palikoita ei käytetä oikein.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Uskallan väittää, että Ilves ei yksilötasolla olisi KalPalle hävinnyt fyysisyydessä. Hävittiin, koska oltiin koko ajan potku jäljessä.

Tätä nyt ei kuitenkaan tue joukkueen pelaajaprofiilit.

Kamppailuvalmiita ja halukkaita pelaajatyyppejä ei juuri ollut.

Suomikin kamppailuhalukkaana oli varjo itsestään, Iksa ei päässyt myöskään mukaan vääntöihin.. kyllä… ei päässyt mukaan on juurikin kuvaamasi ongelma liikkeen osalta, mutta kun ei me pelaajatyyppivertailussa hävitä myöskään liikkeessä.. se missä hävittiin nuo tilanteet oli tahdossa. Kiekkoon luistelevista pelaajista Kalpa pelaaja tahtoi kiekkoa enemmän. Se on ryhmädynamiikan ja pelitavan ongelma ja valmennuksen piikkiin, kyllä... Samoin että jokin koriven välissä kollektiivisesti vaikuttava asia sai syötöt menemään metrin taakse tai eteen.. kyllä, laitan Pendon piikkiin


Mutta…


rostetri ei ollut tälläkään kertaa optimaalinen pleioffkiekon pelaamiseen. Kato nyt vaikka TPS:ä joka oli ihan sukka runkosarjassa, mutta kun lähdetiinkin pelaan kamppailupelaamista, se olikin kova pala Tapparalle.


Tillu on kasannut nyt isolla rahalla pari joukkuetta peri-ilvesläisellä mentaliteetilla, jossa luisteluvauhti ja henkilökohtainen taito on etusijalla.. haetaan edelleen niitä kikkapoikia.
Jos katsoo tota naapuria tai muita viemisen kymmenenvuoden mestareita, niin ne ovat nimoenmaan kamppailuvoimaisia joukkueita... koska vaikka erotuomarijohtaja muuta väittää, niin linja muuttuu pleijareihin, on muuttunut niin kauan kun mää muistan ja se on jostain kasarin alkuajoilta. Silloin alkaa kamppailu ja vääntö ja silloin kentällä on oltava joka vaihdossa pelaajia, jotka kykenee tilan tekemiseen fysiikalla.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Kamppailuvalmiita ja halukkaita pelaajatyyppejä ei juuri ollut.

Suomikin kamppailuhalukkaana oli varjo itsestään, Iksa ei päässyt myöskään mukaan vääntöihin.. kyllä…

En ole ihan varma ymmärrätkö mitä ajan takaa. En usko, että Ilveksen pelaajat oli ja on fyysisiltä ominaisuuksiltaan yhtään kalpaa perässä, lähtökohtaisesti.

Tullaan ensin päivittäiseen tekemiseen ja harjoittelun laatuun. Ensin on todettava, että joudun tekemään päätelmäni ainoastaan peleistä, mutta niissähän tekemisen laatu mitataan.

Ensinnäkin mitä harjoitellaan ja miten harjoitellaan. Jäsen @tinkezione tuossa jo mainitsikin pelaamista haittaavasta kuonasta: Pennanen tullessaan nosti esiin toisteisuuden ja se näkyi kentällä. Ilves teki tiettyjä juttuja ja joskus (usein?) ne toimi. Runkosarjassa vastustajia tulee ja menee ja ehkä näin voi pärjätä. Playoffeissa sama joukkue tulee vastaan peräkkäin ja niin viime kauden Pelicans kuin nyt KalPa näytti tehneen läksynsä.

Ilveksen eväät syötiin luvattoman nopeasti. Pennanen ei pystynyt muuttamaan sarjan aikana oikein mitään.

Sitten tullaan siihen, ettei ehdi. Kyse tietysti ajoituksista ja pelitavallisista asioista, mutta KalPaa vastaan odotin että olisi jossain vaiheessa lyöty urku auki: kiekkoa ristikulmaan ja painottoman puolen pelaaja oikealla ajoituksella ensimmäisenä kiekkoon. Ehkä tätä ei oltu harjoiteltu tai jotain, mutta kyse on aika perinteisestä tavasta pelata jääkiekkoa. Ilves ei tähän kyennyt, koska koko kausi on yritetty pelata kiekolla ja tulla sen kanssa alueelle hieromaan pitkää hyökkäystä. KalPa luki tämän pois, Ilves ei pystynyt luomaan vauhtieroja keskialueella ja pelistä tuli pakottamista ja puskemista.

Sarjan nelospelissä tämä vielä korostui, kun pyrittiin passiivisemmalla puolustamisella tukkimaan keskusta, mutta siitä on pidemmän pyörityksen jälkeen tosi vaikea päästä liikkeelle.

Ilveksen pelistä puuttui reagointinopeus ja -herkkyys, tukipelaaminen, ratkaisumallit epätyypillisissä tilanteissa jne. Ainoa pilkahdus paremmasta oli kolmospelin puolenvaihdot, mutta oliko ne kuitenkaan suunniteltuja? En tiedä.

Sori hajoaa vähän fokus kirjoittaessa, mutta ehkä näistä joku saa kiinni tai sitten ei. En väitä tietäväni asioista enempää kuin muutkaan ja kaikki on omaa spekulointia.

Niemelä vaikuttaa juttujensa perusteella olevan lähempänä yksilölähtöistä valmentajaa ja uskon sen olevan oikea tapa valmentaa pallopelijoukkuetta. Pelitapa on tietysti aina olennainen asia, mutta se ei voi liikaa ohjata tekemistä.
 

Kyle

Jäsen
En ole ihan varma ymmärrätkö mitä ajan takaa. En usko, että Ilveksen pelaajat oli ja on fyysisiltä ominaisuuksiltaan yhtään kalpaa perässä, lähtökohtaisesti.

.

Vastaan vaikkei minulta kysytäkkään, koska olen samaa mieltä @Tarinankertoja kanssa ja samaa asiaa olen peräänkuuluttanut.

Ilveksen joukkueen olisi pitänyt olla sellainen, että se ylikävelee Kalpan fyysisyydellään. Vähän kuten Pelicans teki Ilvekselle. Nyt Ilves oli fyysisesti ehkä samalla viivalla Kalpan kanssa ja sitten taas KalPa kun pelasi niin hyvin ja tiiviisti ne saivat pelattua Ilveksen taito eron kurottua. Ilveksellä taitaa olla karkeasti 1/3 kalliimpi pelaajabudjetti kuin Kalpalla.

Sitten taas jos vastaa ntulisi Pelicansin tapainen fyysinen joukkue, niin joukkueen tulisi olla fyysisesti samalla viivalla mutta olla Nikun, Mäntykiven, Palven ja Stranskyn verran taitavampi.

Eli joukkueessa ei voi olla kolme ketjua kikkapoikia, eikä myöskään kolmea ketjua santapaperia. Ihanteellisin olisi sellainen neljä tasapainoista ketjua jossa olisi sekoitus liigan kärkipelaajia sekä fyysisessä mielessä että taitopuolella.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Eli joukkueessa ei voi olla kolme ketjua kikkapoikia, eikä myöskään kolmea ketjua santapaperia. Ihanteellisin olisi sellainen neljä tasapainoista ketjua jossa olisi sekoitus liigan kärkipelaajia sekä fyysisessä mielessä että taitopuolella.

Näinhän se nimenomaan ei mene. Lisäksi kikkapojista puhuminen aliarvioi pahasti meidän jätkiä, kuten Suomi, Ikonen, Stransky ja Kodytek. Jääkiekossa fyysisyys on moniulotteinen asia. Se on sekoitus nopeutta, ketteryyttä, tasapainoa, kovuutta ja lopulta aika vähän tommitikkamaista tai benbloodmaista fyysisyyttä.

Eniten vaikeuksissa meidän pelaajista oli ehkä joukkueen isoin ja vahvin(?) pelaaja eli Latvala.

Joka tapauksessa joukkue on yhtenäinen kokonaisuus, jonka pitää olla parempi kuin osiensa summa.

Nyt kävi päinvastoin ja siitä voi minusta syyttää valmennusta.
 

Kyle

Jäsen
Näinhän se nimenomaan ei mene. Lisäksi kikkapojista puhuminen aliarvioi pahasti meidän jätkiä, kuten Suomi, Ikonen, Stransky ja Kodytek. Jääkiekossa fyysisyys on moniulotteinen asia. Se on sekoitus nopeutta, ketteryyttä, tasapainoa, kovuutta ja lopulta aika vähän tommitikkamaista tai benbloodmaista fyysisyyttä.

Eniten vaikeuksissa meidän pelaajista oli ehkä joukkueen isoin ja vahvin(?) pelaaja eli Latvala.

Joka tapauksessa joukkue on yhtenäinen kokonaisuus, jonka pitää olla parempi kuin osiensa summa.

Nyt kävi päinvastoin ja siitä voi minusta syyttää valmennusta.

Mielestäni esimerkiksi Kalpan sentteristä: Kapanen, Rissanen, Räsänen ja Lantta on kokonaisuudessaan Ilveksen sentteristöä fyysisempi. Se, että meiltä löytyy Suomea(loukkaantunut?) tai Stranskya laidoilta ei kellauta Ilveksen hyökkäystä kokonaisuutena fyysisesti vahvemmaksi. Ja huom. en puhunut että Ilves olisi ollut fyysisesti Kalpaa heikompi puhuin siitä että me ei saatu etulyöntiasemaa siitä, että kohdattiin Liigan pienikokoisin joukkue. Saa nähdä kuinka Tappara pärjää maalinedustalla tai laitaväännöissä Kalpaa vastaan. Veikkaan, että Kalpan puolustuksella on hikinen iltapuhde maalinedustalla ja siitä kolmen metrin sektorilta Tappara tulee tekemään maalit jos he tekevät. (Pois lukien Levtchi)

Omasta mielestäni ei ole sattumaa, että nimenomaan O’Leary ja Gregoire erottuivat KalPa sarjassa. Pieni röyhkeys ja se, että on valmiita menemään iskuja kaihtamatta mailaviidakkoon näkyy.

Itseä ei henkilökohtaisesti yllätä, että tänä vuonna useammin kuin kerran pudotuspeleissä on maalin tehnyt pelaajat kuten Björkqvist, Tyrvänen, Lantta, Rask, Jääskä. Vakionimien kuten Suomi, Savinainen, Repo, Nurmi lisäksi. Niin paljon se peli kuitenkin muuttuu runkosarjasta kun tila ja aika viedään pois.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Koskela myös myöntää Ilveksen joukkueen olleen kallein hänen kasaamansa joukkue. @McTorso saattaa siis olla hajulla ja alan itsekin epäillä, miten siinä budjetissa sitten lopulta pysyttiinkään:

Käytittekö jokaisen euron pelaajabudjetista?

”Avaamme yhtiökokouksessa rahankäyttöä lopullisen toteuman kautta. Tämä oli kallein joukkue, mitä meillä on ollut jalkeilla.”
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mielestäni esimerkiksi Kalpan sentteristä: Kapanen, Rissanen, Räsänen ja Lantta on kokonaisuudessaan Ilveksen sentteristöä fyysisempi.

No ei nyt paperilla juurikaan, mutta Palve ja Mänty katosivat kuvasta täysin. Väitän yhä, että fiksummin treenattuna ja paremmalla pelitavalla meidän sentterien olisi pitänyt hyvin riittää kalpaa vastaan.

Muistetaan yhä, että viime vuonna Tikka ja Konna katosivat täysin kuvasta Pelicansia vastaan. Ja tiedän kyllä NE ongelmat, mutta kuitenkin.

Omasta mielestäni ei ole sattumaa, että nimenomaan O’Leary ja Gregoire erottuivat KalPa sarjassa.

Tämä on totta. He ovat ehkä aiemmin tottuneet pelaamaan perus dump'n chase -kiekkoa, joten pystyivät sitä kautta mukautumaan helpommin kiekottomaan pelaamisen.

Pysyn kannassani. Vaikka Ilveksellä olisi ollut Connor ja Sid niin takkiin olisi tullut mikäli olisivat viettäneet Ilveksessä koko kauden ja pyrkineet toteuttamaan Pendon mepeä
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Koskela myös myöntää Ilveksen joukkueen olleen kallein hänen kasaamansa joukkue. @McTorso saattaa siis olla hajulla ja alan itsekin epäillä, miten siinä budjetissa sitten lopulta pysyttiinkään:

Käytittekö jokaisen euron pelaajabudjetista?

”Avaamme yhtiökokouksessa rahankäyttöä lopullisen toteuman kautta. Tämä oli kallein joukkue, mitä meillä on ollut jalkeilla.”
Kaikkihan sen tietää, että pelaajabudjettia on suunnitelman mukaisesti nostettu joka vuosi.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaikkihan sen tietää, että pelaajabudjettia on suunnitelman mukaisesti nostettu joka vuosi.
Niinpä. Viimeiset viisi kautta Ilveksen pelaajabudjetti on noussut joka kausi. Tällekin kaudelle oli budjetoitu noin 200 000 euron nosto 3,1 miljoonaan. Ei voi tulla yllätyksenä kenellekään, että näin toimittiin, kun se kerrottiin jo syksyllä.

Torso on huudellut millin ylityksistä budjetissa, ne höpinät voi jättää omaan arvoonsa. On siellä voitu hiukan riskiäkin ottaa, mutta ei varmasti noin paljoa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On tämä Ilveksen budjetissa pysymiseen uskominen jo kyllä melkeinpä hurmoksellista. Teidän urheilujohtajalta kysyttiin, jotta käytittekö jokaisen euron pelaajabudjetista. Tuohon olisi ollut helppo vastata, että pysyimme budjetissa tai emme ylittäneet budjettia. Sen sijaan hän vastasi, että tämä oli kallein joukkue, mikä meillä on ollut jalkeilla. Palataan asiaan.

Huomaan, että nyt on päällä samankaltainen tilanne kuin aikanaan uskossa siihen, että Marjamäki on Ilveksen uusi valmentaja. Nimimerkit olivat päättäneet, että niin se on, vaikkei olekaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Taloussuunnitelman mukaan pitikin olla kallein joukkue mitä Koskelan aikana on ollut. Tämä on kerrottu jo vuosia sitten, että pelaajabudjettia nostetaan. Ylityksestä ei ole luotettavaa tietoa, jos @McTorso siitä pahastuu, että häntä ei pidetä luotettavana tietolähteenä Ilveksen asioista tässä niin eihän sille mitään voi. Mietitään, että millainen taho voisi tässä vaiheessa kautta tietää Ilveksen ylittäneen pelaajabudjettinsa, niin tuskin on mennyt asiaa McTorsolle kertomaan.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Muutenkin vähän itsestäänselvyys budjetin ylitys, kun ne yleisestikin ilmoitetaan kauden alla miten sattuu.

Ilveksen kohdalla ylitys lienee selviö, kun katsoo ketä sisään kesken kauden tuli.
 

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
On tämä Ilveksen budjetissa pysymiseen uskominen jo kyllä melkeinpä hurmoksellista. Teidän urheilujohtajalta kysyttiin, jotta käytittekö jokaisen euron pelaajabudjetista. Tuohon olisi ollut helppo vastata, että pysyimme budjetissa tai emme ylittäneet budjettia. Sen sijaan hän vastasi, että tämä oli kallein joukkue, mikä meillä on ollut jalkeilla. Palataan asiaan.

Huomaan, että nyt on päällä samankaltainen tilanne kuin aikanaan uskossa siihen, että Marjamäki on Ilveksen uusi valmentaja. Nimimerkit olivat päättäneet, että niin se on, vaikkei olekaan.
Milloin viimeksi Ipan pelaajabudjetti on ollut yli 3,x miljoonaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös