Mainos

Unkari

  • 58 353
  • 286

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Puola oli saanut samanlaisia nuhteita oikeusvaltion rapauttamisesta ja semidiktatuuria kohti menemisestä ja kun EU koitti rangaista Puolaa, Unkari tuli apuun. Puola on tehnyt paljon samaa ja kun pyritään yksimielisyyteen niin Puolan ei tarvitse sanoa kuin "Ei käy tuommoinen rangaistus" niin sitten ei tule mitään. Slovakia on myös vähän samassa tilanteessa uuden hallituksen myötä eli vaikka Puola ei jatkossa estäisi rankaisua niin sitten Slovakia voi niin tehdä.

On muuten harvinaisen mielenkiintoista nähdä, miten Slovakia toimii Unkarin suhteen.

Unkarin ja Slovakian välit ovat hyvinkin jäiset, mikä johtuu pääosin juuri Ficon ja Orbánin suhtautumisesta Slovakian puolen miljoonan ihmisen unkarilaisvähemmistöön. Tilanne ei näytä myöskään juuri nyt kovin merkittävästi parantuvan: Fico on muodostamassa hallitusta äärioikeistolaisen Slovakian kansanpuolueen kanssa, joka suhtautuu maan unkarilaisvähemmistöön avoimen vihamielisesti ja rasistisesti, ja on muun muassa kutsunut sitä "Slovakian syöväksi, joka pitää välittömästi poistaa".

Orbán taas hyökkää aktiivisesti naapurimaidensa (erityisesti Slovakian, Romanian ja Ukrainan) kimppuun syyttäen näitä unkarilaisvähemmistön huonosta kohtelusta.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En väitä olevani itäisen Keski-Euroopan suhteen minkäänlainen asiantuntija, mutta sikäli mielenkiintoista (ja huolestuttavaa), kääntyvätkö maat yksi toisensa jälkeen dominopalikoiden tapaan orbanismin tielle. Unkari, (Puola), Slovakia... Seuraavana Tsekki ja Romania? Serbiahan nyt on Jugoslavian hajoamisesta lähtien ollut suoranainen Venäjän etäpesäke.

Oikeistopopulismilla toki on suosiota kaikkialla Euroopassa.
 
Juuri tästä tuossa aiemmin mainitsemassani Anne Applebaumin kirjassa varoiteltiin.

Itäinen Keski-Eurooppa on myös mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten laitaoikeistolaisten valtaannousu useissa maissa heikentää välittömästi maiden keskinäisiä suhteita juuri vanhojen kaunojen esiinnousun ja esimerkiksi vähemmistöjen kohtelun takia. Tästä esimerkkinä juuri Slovakian ja Unkarin välit. Hetken aikaa EU-vastainen "the enemy of my enemy is my friend" -ajattelu voi pitää suhteita yllä, mutta homma lävähtää aika pian käsille.

Eurooppa on täynnä valtioiden historiallisia kaunoja ja historiallista vihaa toisiaan kohtaan. Se on hiillos, jolla on todellinen vaara roihahtaa liekkeihin, jos "yhteiseurooppalainen projekti" vaarantuu. Tähän Venäjä pyrkii ja siksi se tukee EU-vastaisia voimia ympäri mannerta.
 
Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Aikanaan asuin Unkarissa vuoden opiskelijavaihdon nimissä. En ollut silloinkaan kulttuuriantropologi, mutta vilkaisin. Aivan ihme maa. Kaupunkikuvallisesti Wall Street, Jugend, Derkkula ja Mogadishu saattavat paiskata kättä samassa korttelissa. Sama koskee meininkiä muutenkin.

Toisaalta ollaan todella byrokraattisia ja kunnioitetaan auktoriteetteja. On tiukat säännöt ja ukaasit noudattaa niitä.

Samaan aikaan säännöistä huolimatta, kun Neuvostoliitosta on enemmän aikaa kuin monella kansalaisella on ikää, niillä pyyhitään persettä ja kaikki tehdään vasemmalla kädellä. Neuvostoaikainen yksilön selviytymisvietti tms. ohjasi vahvasti toimintaa. Yksilöt yrittivät etsiä kaikista järjestelmistä aukkoja omanvoiton pyynti mielessä. Tämä kai oli elinehto sovjeettien luvatussa maassa.

Oli hämmentävä miettiä, että jos opiskelija olisi käyttänyt saman energian varsinaiseen opiskeluun kuin lunttaamiseen, huijaamiseen ja järjestelmän ohittamiseen, olisi hän todennäköisesti läpäissyt kurssin parhailla arvosanoilla ja oppinut siitä ns. kaiken mahdollisen. Kärjistetysti. Tämä näkyi mielestäni joka paikassa jokaisessa meiningissä.

Paikallista liike-elämää en päässyt näkemään palveluntuottajia lukuunottamatta. Veikkaan, että sama meno sielläkin. Kunhan julkisivu kiiltää, sen takana saa olla hometta ja ruostetta pilaamassa toimintaa.

Paikalliset opiskelijat miettivät ja tuskailivat Unkarin olevan köyhä maa. Miettivät miten saavat enemmän rahaa ulkomailta ja miten elintaso nousisi. Kerroin sitten oman valistuneen mielipiteeni: ”Tehkää kunnolla, älkää huijatko, osatkaa.” Ei kuulema ollut oikea vastaus. Fiksu pioneeri kuulema etsii aukon markkinasta ja rahastaa sillä. Ilmeisesti etsivät sitä aukkoa vieläkin, kun huutoa ”aukko, täällä!” ei kuulu.

Sitten se, kun joku rikkoi sääntöjä ja kyrvähti. Se olisi jo toisen pitkän viestin paikka.

Köszi ja anteeksi
 
rpeez

Jäsen
Kerroin sitten oman valistuneen mielipiteeni: ”Tehkää kunnolla, älkää huijatko, osatkaa.” Ei kuulema ollut oikea vastaus. Fiksu pioneeri kuulema etsii aukon markkinasta ja rahastaa sillä.
Helppo uskoa. Olisiko niin että kunnolla tekemistä ja ponnistelua pidetään tyhmänä kun helpommallakin pääsee.

Katselin taannoin romanialaista elokuvaa, jossa päähenkilöt onnistuivat varastamaan ison läjän rahaa tyylipuhtaasti. Olivat hyvin ylpeitä tästä rehellisestä varkaudesta, koska ainakaan eivät olleet tyhmiä (= suomalaistyyppinen rehellisyys).
 
P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Reilu 2/3 10 miljoonasta unkarilaisesta asuu kaupungeissa, joten pelkkä maalaisuus ei selitä Fideszin suosiota. En tiedä onko unkarilaisten käyttäytymiseen muuta selitystä kuin yksi tunnetuimmista Fermin paradoksin ratkaisuista.
Sanoisin, että kyseessä on maalaisuus ikään kuin HIFK-kannattajan sanavarastolla kerrottuna. Kun ei ole muita isoja kaupunkeja kuin Budapest, kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän maalaisjuntteja. Kakkoskaupunki Debrecenissä 200k asukasta - samankokoisessa Ruotsissa kolmoskaupunki Malmössä yli 300k. Tshekin kolmonen Ostravakin (283k) on ihan kunnon kaupunki, jolla on oma identiteettinsä. Unkarissa identiteetti vaikuttaa olevan aika tiukasti koottu sen ympärille, että ne Budapestin juppihippipunkkarit on itse pahuus.
 
P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Orbán taas hyökkää aktiivisesti naapurimaidensa (erityisesti Slovakian, Romanian ja Ukrainan) kimppuun syyttäen näitä unkarilaisvähemmistön huonosta kohtelusta.
Tämä on totta, mutta samalla Orbánilla on korruptiopäällikkönä paljon löysää rahaa. Sitä käytetään ulko-unkarilaisten hyväksi, esimerkiksi aina varmistaen, että unkarinkielinen koulu on slovakkikoulua hienompi jokaisessa kaksikielisessä kaupungissa. Niin kauan kuin tätä melko virallista rahaa virtaa rajan yli, en näe Slovakian suhteen mitään ongelmaa. Tilanne ei ole erityisen hyvä, mutta melko vahvasti tasapainossa.
 
Sanoisin, että kyseessä on maalaisuus ikään kuin HIFK-kannattajan sanavarastolla kerrottuna. Kun ei ole muita isoja kaupunkeja kuin Budapest, kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän maalaisjuntteja. Kakkoskaupunki Debrecenissä 200k asukasta - samankokoisessa Ruotsissa kolmoskaupunki Malmössä yli 300k. Tshekin kolmonen Ostravakin (283k) on ihan kunnon kaupunki, jolla on oma identiteettinsä. Unkarissa identiteetti vaikuttaa olevan aika tiukasti koottu sen ympärille, että ne Budapestin juppihippipunkkarit on itse pahuus.
Ohhoh. Katsoin Unkarin kaupunkien kehitystä ja jokaikisessä yli 100K kaupungissa väki vähenee Budapest mukaanluettuna. Vuodesta 1989 Budapestin väkiluku on pudonnut melkein puoli miljoonaa!

Veikkaisin että melkoista aivovuotoa on tapahtunut sitten kommunismin romahtamisen. Unkari lähti kommunismin romahduksen jälkeiseen aikaan itä-blokin parhaista asemista, mutta jäi telineisiin kun Tsekit, Baltit ja Puolat on painanu ohi oikealta ja vasemmalta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unkarin väkiluku oli korkeimmillaan vuonna 1980 (10,7 miljoonaa) ja tästä lähtien väkiluku on vähentynyt joka vuosi ollen viime vuoden lopulla 9,6 miljoonaa. Huomionarvoista on se, että maahanmuuttajia etenkin Euroopan ulkopuolelta tulleita asuu Unkarissa erittäin vähän. Kaiketi unkarilaiset eivät näe sitä samalla tavalla mahdollisuutena?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Bestis-Fico ei tainnut olla paikalla?

Sikälihän olettaen Unkarin olevan Suomen kaltainen aktiivinen kansalaisyhteiskunta, olisi mielenkiintoista tietää, todellako se keskivertounkarilainen ihailee Viktor Orbania "Siinäpä mies paikallaan ja hieno pääministeri, josta voimme olla ylpeitä.", vai sataako kritiikkiä, siinä missä omille viimeaikaisille pääministereille.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Bestis-Fico ei tainnut olla paikalla?

Sikälihän olettaen Unkarin olevan Suomen kaltainen aktiivinen kansalaisyhteiskunta, olisi mielenkiintoista tietää, todellako se keskivertounkarilainen ihailee Viktor Orbania "Siinäpä mies paikallaan ja hieno pääministeri, josta voimme olla ylpeitä.", vai sataako kritiikkiä, siinä missä omille viimeaikaisille pääministereille.

Ei ilmeisesti Slovakian uusi hallitus ole vielä aloittanut virallisesti (?). Mutta pian voivat kokouksissa yhdessä Robertin kanssa katsella vihaisen näköisinä muita EU-johtajia.

Keskiverto-magyaari ei taida pystyä näkemään Orbánille vaihtoehtoja, koska valtamedia* ei niitä tuo esiin muuten, kuin naurettavassa valossa. Ainoastaan ne unkarilaiset, jotka aktiivisesti viitsivät kaivella esiin oppositiomedioita netin syövereistä sekä ne, jotka lukevat kv-mediaa, tekevät äänestyspäätöksensä lähtökohtaisesti samalla tiedolla, kun Suomessa jokainen Pihtiputaan mummo.

Unkarissa ei myöskään ole semmoista iltapäivälehdistöä, joka voisi nostaa metelin siitä, jos Viktor on laittanut aamiaismuronsa veronmaksajien piikkiin. Jota sitten voidaan Budapestissa paikallisella Töölöntorilla aamukahvin merkeissä taivastella porukalla. Kun ei siellä ole semmoistakaan lehdistöä, joka voisi nostaa meteliä siitä, jos muutama satamiljoonaa veroforinttia lipsahtaa Viktorin sukulaisille ja frendeille.

*Käytin sanaa "valtamedia" tarkoituksella, koska Unkarissa semmoinen on. Meillä media taas on vapaa, joten ei ole valtamediaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@BitterX Kiitos ansiokkaasta vastauksesta!

Muuten, lähes aavemmaista yhdennäköisyyttä dynaamisessa duossa Orban-Fico. Hyvin voisi heidät kuvitella serkuiksi. Olisi jännä nähdä EU:n (ja kohta Naton) toisella laidalla olevien Petterin ja Ulfin debatti näiden sankareiden kanssa jossain brysseliläisessä baarissa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Unkarin ulkoministerille kelpasi Lavrovin käsipäivää. Yllättyneet?
Onneksi noita kättelijöitä oli vain yksi ja onneksi veljeskansamme Viro päätti boikotoida koko tapahtumaa. Unkari on täydellisesti unohtanut historiansa, mikä on varmasti suuri järkytys kaikkein vanhimmille unkarilaisille, jotka muistavat nuo ajat kirkkaasti mielessään.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nuo Unkarin touhut ovat kyllä päässeet syvälle ihoni alle. On ihan Top-5 maita Turkin ohella, joita pyrin välttämään kaikin keinoin. Meinasin esimerkiksi tuossa yhtenä päivänä ostaa Pirkka wc-paperia. Onneksi huomasin että tuote oli valmistettu Unkarissa. Päädyin sitten ostamaan suomalaista Serlan paperia. Pieni ja ehkä myös mitätön teko mutta sainpahan itselleni hyvän mielen vähäksi aikaa.
 
rpeez

Jäsen
Eniten ihmettelen miten tällainen maa voi olla Naton jäsen, eikö tuossa ole suuri vaara että tiedot vuodetaan venäjälle? Itse en uskaltaisi päästää Unkaria salaisiin kokouksiin.

Vai onko Unkarin suhde venäjään vain vahvasti riippuvainen taloudesta ja energiasta, ja turvallisuus asioissa se haluaa kuulua länteen?

Joskus tuntuu, että Unkari haluaa olla ns ystävällismielinen valtio venäjälle (supersuomettunut) jottei sieltä kohdistuisi siihen mitään vaaraa tai kiusantekoa, ja se tietää ettei länttä tarvitse pelätä (ja aivan oikein) perseilee tai ei. Edes että se potkaisisi ulos Natosta.

Ihmettelenpä vain.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vai onko Unkarin suhde venäjään vain vahvasti riippuvainen taloudesta ja energiasta, ja turvallisuus asioissa se haluaa kuulua länteen?
Orbanin Unkarihan vaikuttaa sellaiselta valtiolta, joka haluaa vaan keräillä rusinat pullasta. Melko puhtaasti opportunistista politiikkaa.
 
rpeez

Jäsen
Orbanin Unkarihan vaikuttaa sellaiselta valtiolta, joka haluaa vaan keräillä rusinat pullasta. Melko puhtaasti opportunistista politiikkaa.
Joo, tämä on yksi todennäköisimmistä skenaarioista. Jos kaikki on myytävissä, myös se aiheuttaa mielestäni vakavan huolen Naton kannalta voiko luottaa.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Eniten ihmettelen miten tällainen maa voi olla Naton jäsen, eikö tuossa ole suuri vaara että tiedot vuodetaan venäjälle? Itse en uskaltaisi päästää Unkaria salaisiin kokouksiin.

Vai onko Unkarin suhde venäjään vain vahvasti riippuvainen taloudesta ja energiasta, ja turvallisuus asioissa se haluaa kuulua länteen?

Joskus tuntuu, että Unkari haluaa olla ns ystävällismielinen valtio venäjälle (supersuomettunut) jottei sieltä kohdistuisi siihen mitään vaaraa tai kiusantekoa, ja se tietää ettei länttä tarvitse pelätä (ja aivan oikein) perseilee tai ei. Edes että se potkaisisi ulos Natosta.

Ihmettelenpä vain.
Ongelman ydin lienee se, ettei NATO:a perustettaessa tultu ajatelleeksi mahdollista erottamismekanismia. NATO ei voi potkia ketään pihalle, siitä voi erota, mutta edes Unkari tuskin on niin tyhmä.

Ja periaatteessa potkimismekanismin puuttumisen ymmärtää, aikansa tuotos. Kun NATO perustettiin 1949, ei varmastikaan ajateltu, että joku päivä sinne vielä liittyisi vihollisen riveistä irronneita semidemokratioita. Perustajajäsenet olivat ainakin sen verran järjellisiä, ettei odotettu nähtävän nykyisen kaltaista sekoilua.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotenkin sitä olettaisi joidenkin unkarilaistenkin pohtivan, mitä elefantti hänestä ajattelee. Kaiketi Unkarin kansa, kun ovat Orbanin ja Fideszin valtaan kerta toisensa jälkeen äänestäneet, on kuitenkin suurelta osin tyytyväinen maan nykymenoon ja myös sillä, mitä se on maan kansainväliselle maineelle aiheuttanut.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Orbanin ja Fideszin valtaan kerta toisensa jälkeen äänestäneet, on kuitenkin suurelta osin tyytyväinen maan nykymenoon ja myös sillä, mitä se on maan kansainväliselle maineelle aiheuttanut.
Fidesz on kansallismielinen konservatiivisia arvoja korostava puolue, joka vastustaa maahanmuuttoa, on EU kriittinen, ei välitä kansainvälisistä sopimuksista vaan edustaa Unkarin etu ensin politiikkaa. Kuulostaako tutulta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös