Uneton yö

[finnishninja]

Mikä on tapaus joka on saanut sinut viettämään unettoman yön?

Unettomaan yöhönhän ei tietenkään tarvitse joskus muutakuin pari kuppia kahvia illalla, mutta jos puhutaan tapauksista, jotka saavat painamaan sinua rinnasta, pyörimään sängyssä ja miettimään.

Muistan kun vanha työkaveri hirtti itsensä ovenkahvaan - omaan vyöhönsä. Minua puistatti hänen päättäväisyytensä. Hän avasi ensin kaikki ikkunat. Oli kai huolissaan, että saattaa kestää ennenkuin hänen löydetään.

Hiljattain se tapahtui taas. Eräs nuori kaveri oli ilkeä tyttöystävälleen, ajoi hänet periaatteessa ulos. Sen jälkeen hän pakkasi kaikki vaatteensa laatikkoihin, siisti asuntonsa ja hyppäsi sillalta alas. Myös tässä tapauksessa oli mukana päättäväisyys. Hän ei hypännyt veteen, vaan sillan alta kulkevalle tielle.

Mikä saa ihmisen tekemään tälläisen päätöksen? Molemmissa tapauksissa henkilöt olivat ihan normaalitapaisia ja -käytöksisiä.

Oletko sinä koskaan harkinnut lopettaa elämäsi oman käden kautta?

 

[varjo]

Pointtihan itsemurhassa on se että sen jälkeen ei tarvitse enää ajatella mitään tai kokea mitään. Itsemurhaa on negativisoitu aivan tarpeeksi nyky-yhteiskunnassa ja siitä on tehty taas yksi tapa millä "syrjäytyneet" ihmiset vahingoittavat itseään.
Miten joku voi vahingoittaa itseään itsemurhalla koska kuoleman jälkeenhän hän ei enää tunne mitään?
Ihmisellä on oikeus elämään joten miksei myös kuolemaan.
Tottakai jos jälkeen jää perhe itkemään niin tiettyjä negatiivisia piirteitäkin hommassa on mutta silloin todennäköisesti syykin on ollut "pätevä", ainakin tekijälle itselleen.
En edes ota huomioon näitä huume/alkomahoolitapauksia koska niissä ihminen ei ole ollut täysissä hengen voimissa.

Aina kun itsemurhasta puhutaan aletaan jossittelemaan ym. skeidaa mutta aina unohdetaan se että kuolema tosiaan on lopullinen ratkaisu ja tekijä takuulla tietää sen. Epäonnistuneen yrityksen jälkeiset "kääntymiset" johtuvat usein siitä että ihminen syyllistetään teostaan mutta toisaalta häntä "tuetaan" ja "säälitään". On aivan sama mitä ihminen olisi voinut tehdä jos hän ei olisikaan tappanut itseään koska se ei ole merkityksellistä tässä tapauksessa. Jos joku päättää tappaa itsensä siihen on usein syy ja henkilöä näkee että kuolemalla hänen ei tarvitse enää kärsiä jostain asiasta. Tottakai aina asian voisi puhumalla/terapialla ym. hoitaa kuntoon mutta toisaalta eikö tällöin kyseessä ole kyseisen ihmisen alistaminen normien mukaiseksi, hänen itsemääräämisoikeutensa poistaminen yhteiskunnan "oikeassa olon" takia.
Itsemurhien ennaltaehkäisy on tottakai hyväksyttävää ja suotavaa niin kauan kuin se pysyy yhteishyödyllisenä eikä tekijän "pakottamisena" pois ratkaisustaan.

Jos minä näen jonkun heiluvan sillan laidalla niin mikä minä olen arvostelemaan häntä ja estämään häntä toteuttamasta omaa päätöstään. Harvassa ovat ne hommassa onnistuneet jotka ovat tulleet takaisin valittamaan päätöksestään. Epäonnistuneet taas saattavat joutua katumapäälle juuri epäonnistumisen takia-> jos en onnistu edes tappamaan itseäni niin... tjsp.

En ole psykiatri mutta olen kyllä satavarma että nykyaikana ihminen saadaan uskomaan vaikka mitä jos häntä tietoisesti "hoidetaan" ja pistetään terapiaan. Itsemurha on tällaisessa yhteiskunnassa yhtälailla oikeus kuin oikeus elämiseen.

 

[Punalippu]

Jesus-pontikka-kokkivisailukierroksen kautta itsemurhaan. Oli pakko heittää tähän kun pari viikkoa sitten kaverini hirtti itsensä myös ovenkahvaan ja koirantalutushihnaan. Oli sitonut toisen pään oven toiselle puolelle ja heittänyt hihnan oven yli ja eikun siitä roikkumaan. Tapauksessa ihmettelin myös päättäväisyyttä, mutta tottahan se ei hetken päähän pisto ollut, mutta oli vain jättänyt muijakaverinsa kapakkaan ja lähtenyt himaan vetämään itsensä hirteen. Itsellä on huolestuttavasti viiden viimeisen vuoden aikana kaverit kuolleet ympäriltä, eikä vanhoista kamuista ole montaa jäljellä, tosin ei muut oman käden kautta, yksi kaveri tosin kymmenen vuotta sitten teki itsarin vetäen autolla suoraan kalliota päin. Niin kaitpa jokainen ihminen jossain vaiheessa tajuaa että p*kele elämähän on yhtä suurta vitsiä ja suuren luokan kupla, jotkut tekee itsemurhan hetkellisestä päähänpistosta... Itseltä tosiaan kuoli läheisin frendi joulun alla ja hän nuoruudessaan yritti itsemurhaa tosissaan ja melkein onnistui, sattuma pääsi väliin ja pelastui sillä kertaa, useasti hänen eläessään juteltiin näistäkin asioista ja hän oli sitä mieltä ettei hänelle enää tullut itsemurha mieleen enää koskaan sen jälkeen. Itselle on joskus tullut mieleen, mutta ehkäpä elämässä on tullut koettua kaiken näköistä, joten osaan sitä arvostaa omassa mielessäni sen verran että en luopuisi tästä omastani luultavastikkaan vapaaehtoisesti missään tilanteessa, paitsi ehkä jos olisin vakavasti sairas ja kivut olisivat kovat ja kuolema muutenkin varma (mene ja tiedä)...Ratkaisut ovat jokaiselle unikkeeja ja henkilökohtaisia, mutta jokaiselle joka tälläistä harkitsee suosittelisin vielä kerran vakavaa harkitsemista, ratkaisu kun on lopullinen...

 

[mauri]

Fn:n avauspuheenvuoro oli aika rankka, joten täytyypä oikein miettiä...Unettomia öitä vietän, kun stressiä on liikaa - ja hyvä oravanpyörähän siitä syntyy...masennus aiheuttaa saman efektin...
Tämä hirttäytymis- ja sillaltahyppäämisjuttu onkin sitten astetta kovempaa tarinaa...Uskon, että useimmat meistä törmää jossain vaiheessa elämää sellaisiin tilanteisiin/tunteisiin/ vastoinkäymisiin/tyhjyyteen...että eläminen ainakin vaikuttaa turhalta. En tosin puhu muiden puolesta; mutta itsestäni voin sanoa joutuneeni matkan varrella joskus niin koville, että mielessä on käynyt ajatus "kun saisi lakata olemasta". Se ei ehkä ole kirjaimellisesti sitä, että haluaisi päättää elämänsä oman käden kautta - se on ennemminkin hiljainen "huokaus" silloin, kun elämä näyttäytyy järjettömänä. Olenkin nykyisin todella tarkkana, etten väsytä itseäni liialla työllä, vastuuntunnolla, täydellisyyteen pyrkimisellä, valvomisella, opiskelulla...sillä kun uupumus saa yliotteen, alkavat ongelmat saada vääristyneet mittasuhteet - ja olo voi käydä todella tukalaksi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jos minä en pidä itsestäni huolta - ei sitä tee kukaan muukaan. Yksi merkittävä asia, jonka olen oppinut, on avun vastaanottaminen eli kun omat paukut on lopussa, kannattaa suostua siihen, että toiset (puoliso, ystävät, perhe tms...) tukee. "Kyllä minä pärjään itsekin" -ajatuksesta ei kannata pitää liian pitkään kiinni. Heikkouden tunnustaminen ei ole heikkoutta, vaan päin vastoin.

Saattaa olla, että saan jonain toisena hetkenä kirjoitettua tänne lisää hieman selkeämmin. Tulipahan kuitenkin aloitettua...

 

[finnishninja]

Hurjintahan on yleensä se, että itsemurhan tekee ihminen, joka ei ole näyttänyt siihen viittaavia merkkejä missään vaiheessa. Yllätys on monesti täydellinen. Taas toisaalta se todistaa aina miten huonosti sitä tunteekaan ihmisen, jonka kanssa puhuu lähes päivittäin ja miten vaikea on joskus nähdä kun joku voi todella huonosti.

 

[pykli]

Jooh, synkkää settiä tässä ketjussa.

Vuosi pari sitten nukuin kotona viikonloppuna puolenpäivän tienoilla kun heräsin siihen kun joku vieras saapui.

Tuli kertomaan vanhemmille että äidin kotipaikan naapurissa vanha perhetuttu oli tappanut vaimonsa ja itsensä. Oli jo pitkään sairastanut kai skitsofreniaa mutta olivat päättäneet vaihtaa tämän tyypin lääkitystä joten sillä hetkellä ei ollut ollut kai mitään lääkitystä päällä. Illan pimeinä tunteina kaverilla (ihan selvin päin) oli vain napsahtanut, vienyt vaimon navettaan, tappanut kirveen hamaralla ja sen jälkeen posauttanut aivonsa pellolle.

Tyypin velipoika oli sitten seuraavana päivänä löytänyt parin. Tarkoitus olisi ollut lähteä viemään veljeä sairaalaan just sitä uutta lääkitystä hakemaan.

Sikäli unettomaksi veti kun mietti mitä tästä tyypistä muisti lapsuuden mummolareissujen ajoilta. Semmoinen leppoisa maalaismies josta ei mitään epänormaalia olisi arvannut, viljeli sukutilan maita mutta kai lopetti sen kun ei enää taloudellisesti kannattanut.

Seuraavana yönä oli kyllä hiukkasen ahdistava olo.

--- pykli

 

[Paitselo]

Itsemurha... itsekästä?
Tulipahan vain mieleeni, että tuo itsensä tappaminen tuntuu melko itsekkäältä tempulta? Kyllähän sen tempun tekijän huolet loppuvat siihen, mutta läheiset ihmisensä hän jättää kyllä hirveään kuseen.
1980-luvun alussa hyvä lapsuuden ystäväni teki itsarin. Olimme tunteneet toisemme ihan koulun alimmalta luokalta asti ja ystävyysside oli todella kova. Hän oli minulle kuin oma veli. Tai niin minä luulin... koska mistään en voinut ennakoida, että mitä oli tulossa! Hän ei mitenkään, millään teoillaan koskaan vihjaissutkaan itsemurhaan päin. Oli päinvastoin hilpeä veikko, sellainen oikea "sähikäinen"... yksi niistä harvoista tuntemistani ihmisistä, joka oli kaatokännissäkin hauska ja ystävällinen, eikä mikään räyhähenki.
Sitten eräänä päivänä hänen siskonsa soitti minulle ja kertoi että velipoika on kuollut edellisenä iltana. Oli jäänyt junan alle. Se oli kamala isku minulle, mutta se kamalin isku tuli vasta hautajaisissa, kun tämä sisar kertoi, ettei kyseessä ollutkaan onnettomuus, vaan poika oli hypännyt asemalaiturilta suoraan junan eteen. Tapauksen nähneitä todistajia oli muitakin kuin se junankuljettajaparka, joka varmaan myös sai loppuelämäkseen jutusta jonkinlaisen trauman. Eikä siis mitään jäähyväiskirjeitä, ei mitään viestejä, ei selityksiä... olen edelleen yli kaksikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen aivan äimänä...

 

[Tapio Rautalapio]

Nouseehan se aurinko huomennakin

Itsemurha on tosiaankin kaksiteräinen miekka. Siitä varmaankin ollaan melko lailla yhtä mieltä, että toisen henkeä ei saa riistää, mutta entä omaansa? Tästä päästään nopeasti tuttuun oikeuseettiseen dilemmaan eli onko itsemurha rikos? -ainakin syyllistä on kohtalaisen vaikea enää rangaista. Omasta mielestäni jokainen tekee itse ratkaisunsa tässäkin asiassa, tosin tulisi myös hieman ajatella omaisiaan ja muita läheisiään. Itsemurha on kyllä äärimmäisen itsekäs ratkaisu.

Aivan omakohtaisia kokemuksia minulla ei itsensä lopettamisesta ole, en koskaan itse ole vakavasti harkinnut, eikä kukaan lähimmästä tuttavapiiristäni ole koskaan omaa henkeään riistänyt.
Muutamia tapauksia tunnen kyllä. Eräs tutun tuttu liikunnanopettaja sai kuulla sairastavansa syöpää ja sen verran koville ilmeisesti otti, että riisti henkensä seuraavana päivänä hirttäytymällä koirantalutushihnaan. Toinen tapaus oli sellainen, jossa eräs tuttavaperheen poika opiskellessaan ruotsissa yritti tappaa itsensä heittäytymällä jostain lähetintornista. Ei (onneksi) onnistunut. Kovin paikka tämä varmasti oli pojan vanhemmille. Syy ei vieläkään ole ainakaan minun korviini kantautunut.

Pitäisi kuitenkin kaikkien muistaa, että vaikka nyt tuntuu kuinka vaikealta, niin nousee se aurinko huomennakin ja jollei huomenna niin ainakin sitä seuraavana päivänä.

 

[finnishninja]

Itsekästä ja voi olla joskus myös raukkamaista! Tunnen erään naisen, jonka elämä sai ikävän käänteen kun aviomies meni halkoliiteriin, työnsi hirvikiväärinsä piipun suuhunsa ja painoi liipasinta. Hän jätti jälkeensä lesken ja kolme pientä lasta.
Noh, vaikea kritisoida kun ei ole taustat täysin selvillä, mutta kuitenkin.

Erään vanhan ystäväni isä on eläkkeellä oleva veturinkuljettaja. Hänellä on pari ikävää muistoa. Kerran raiteilla seisoi nuori nainen, joka katsoi suoraan veturinkuljettajaa silmiin, ennenkuin juna ajoi hänen ylitseen. Mies ei koskaan toipunut tästä.

Myös tapa tehdä itsemurha voi olla itsekästä. Esim. juuri junan alle heittäytyminen vaatii siivouksen pitkältä matkalta. Ikävän turha ammatti joillekin...

 

[jyp17]

Itsemurha on käynyt itselläni tasan kaks kertaa mielessä. Toinen kerta oli jo itestänikin paljon pelottavampi. Sillaan kaiteeseen tunnin verran siinä nojailin ja mietin mitä siinä tehdä - kuitenkin taisi koko ajan aivoissa olla semmonen iskostuma että ei musta siihen hommaan ole. Ja nyt kun ajattelee, niin hyvä, ettei ollut. Syy ehkä kuulostaa harvinaisen tyhmältä ja aiheettomalta, mutta vaikka miten näin jälkeenpäinkin ajattelen, ei se sitä ollut. Syy oli nimittäin yksinkertaisuudessaan koulu. Ei mikään koulukiusaaminen tai muukaan, vaan ihan itsessään koulu. Oli pieniä erinäisiä asioita, mikä siinä mätti, ja mättää vähän vieläkin. Että näin. Ja todellakin.. jos jonkun itsemurhaan johtanut syy tuntuu todella heiveröiseltä, niin pyydän, ettette tuomitse sitä. Siinä tosiaan voi taustalla olla vaikka mitä, ja yleensä onkin - just semmosta mitä vähiten ehkä osais kuvitellakkaan..

 

[varjo]

Toisaalta kuinka paljon rahaa kuluu turhiin terapioihin ym. jos henkilö oikeasti haluaisi kuolla. Siivouskulut ovat pieni summa verrattuna noihin kustannuksiin.

Itsekkyys on pelkästään yhteiskunnan luoma harha. Jokainen periaatteessa vastaa itsestään ja tekee omat päätökset omasta elämästään. Jos ihmiset suhtautuisivat kuolemaan rationaalisemmin ei ongelmia esiintyisi läheskään niin paljoa kuin nykyään. Jos joku on tekemässä itsemurhaa niin todennäköisesti hän ei tee sitä sen takia että hänellä on yleensä ottaen kivaa vaan sen takia että ympäristö on hänelle vihamielinen tms. Vaimo voi pettää...tms. Ihminen tappaa itsensä kun muut keinot ovat hänen omasta mielestään poissa laskuista, onko huono arviointikyky itsekkyyttä. Ei kaikilla ole finnishninjan ylivertaista arvostelukykyä jolla voi kutsua kuolleita raukoiksi.
Onko parempi että isä on mielisairaalassa/kotona häiriköimässä kuin että hän on tappanut itsensä?

 

[Paitselo]

Varjo hei...

Minä ainakin puhuin tuossa aikaisemmin VAIN JA AINOASTAAN omasta kokemuksestani. Se junan eteen hypännyt ystäväni ei todellakaan ollut mikään kotona(tai muuallakaan) riehuva psykopaatti, vaan aivan tavallinen nuori mies. Ja sehän tässä minua RASSAA, kun luulin tuntevani tyypin hyvin... enkä huomannut mitään "ennemerkkejä" siitä mitä oli tulossa. Eikä huomanneet pojan vanhemmatkaan, tai sisaret, tai tyttöystävä. Ja tämä tyttöystäväjuttu tekee tämän itsemurhan vielä omituisemmaksi. Nimittäin tämä tyttö ja itsarin tehnyt olivat olleet yhdessä vasta puoli vuotta ja AINA kun minä heidät yhdessä näin, niin vaikuttivat niin maan perusteellisen rakastuneilta.
En siis ymmärrä. En! Enkä myöskään unohda sitä ikinä, kun hautajaisissa tämä tyttö putosi itikien kuraiseen maahan polvilleen, kun arkkua laskettiin hautaan...

 

[Chip]

Eräs mun tuttu oli vähän aikaa isänsä kuoleman jälkeen kerännyt kaikki kotoaan löytyneet lääkkeet ja aikoi tosiaan yrittää itsaria, oli siinä sitten miettinyt vähän aikaa ja todennut, että kaikkein itsekkäin teko olis tehdä se. Tähän johti erinäiset syyllisyyden tunteet yms. joiden kanssa on pitänyt kamppailla myöhemminkin, mutta itsemurhaa ei ole enää tarvinnut edes harkita.

Täällä mun kotikaupungissa oli muutama vuosi takaperin oikein itsemurhasuma. Tyypit hyppäs korkealta sillalta, tappo ittensä lääkkeillä tai ampuivat itsensä. Ja jokaisella näistä ihmisistä jäi useita ihmisiä suremaan ja kyselemään MIKSI? Eräskin lääkäri oli niellyt lääkkeitä ja soittanut apua, mutta apu tuli liian myöhään ja mies kuoli.

Itsemurhan tekijä ei välttämättä halua mitään muuta, kuin päästä irti ongelmistaan eikä tiedä muutakaan keinoa. Voi olla, että hän on yrittänyt puhua, mutta häntä ei ole kuunneltu tai hän on syrjäytynyt. On myös tapauksia, joissa ihminen on pitänyt kaiken sisällään eikä kukaan ole aavistanut mitään. Jos joku oikeasti haluaa kuolla, hän kyllä löytää jonkun keinon, mutta itsemurhayritys voi myös olla hätähuuto: "Kuunnelkaa minua! Mulla on ongelmia!!" Jos mä näkisin jonkun sillan kaiteella seisomassa, yrittäisin puhua hänelle ja selvittää tilannetta sitä kautta. Sillä itsemurhan tekijän kannalta ongelmat kyllä loppuvat, mutta hän ei ehkä ole ajatellut, mitä hänen teostaan seuraa hänen omaisilleen.

 

[finnishninja]

Viestin lähetti varjo
einot ovat hänen omasta mielestään poissa laskuista, onko huono arviointikyky itsekkyyttä. Ei kaikilla ole finnishninjan ylivertaista arvostelukykyä jolla voi kutsua kuolleita raukoiksi.

Älä ala taas isottelemaan varjo.. YRITÄ edes pysyä aiheessa -tai painu vientiin!

On mahdotonta vetää mitään yleisiä johtopäätöksiä jonkun itsemurhasta. Siihen on varmasti jokaisella pätevä syy. Syy voi olla pieni tai iso, mutta sillä ei ole merkitystä silloin kun maailma kaatuu päälle.

En usko että ihminen tappaa itsensä jonkun varsinaisen asian johdosta. Joku ulkoinen tekijä saattaa tietysti laukaista ja ajaa hänet siihen, mutta esim. yksin vaimon pettäminen.. en usko että se riittää. Kyllä pintaa syvemmällä täytyy olla jotain joka vetää / ajaa häntä siihen.

Jostain kumman syystä minulla on se käsitys, että mitä enemmän ihmisellä vastustaa, sitä suurempi hänellä on elämänhalu. Maailmassahan on paljon ihmisiä, joilla on periaatteessa kaikki mitä he tarvitsevat, mutta kuitenkin deppis vetää puoleensa tasaisin välein.

Esim. syvän masennuksen kuvaan kuuluu monesti egoismi. Masennuksessa oleva ihminen näkee harvoin ympärillä olevia ihmisiä, joille hän on tärkeä.
Sairaus tai ei, mutta minusta jokainen muu ratkaisu on parempi, kuin mennä halkoliiteriin hirvikiväärin kanssa.

Terapian hyödyllisyyttä tai turhuutta ei voi ratkaista etukäteen. Sitäpaitsi oikea hoito on nostanut monta syvälläkin käynyttä ihmistä.

 

[Corkscrew]

Läheisen sukulaisen itsemurha on ollut elämäni pysäyttävämpiä hetkiä. Hautajaisissa istuin syvästi surevien lähiomaisten takana, ja oikeastaan vasta tuolloin sitä todella ymmärsi mitä peruuttamatonta joitain päiviä aiemmin oli tapahtunut. Rippikouluikäiselle ikätoverilleni isän menettäminen näin oli varmasti todella järkyttävä kokemus. Itku ei todellakaan ollut kaukana minultakaan, enkä halunnut missään tapauksessa lukea arkulla seppeleen muistosanoja - tuskin olisin pystynyt.

Tuon muutama vuoden takaisen tapahtuman jälkeen olen päättänyt, että missään elämäntilanteessa, vaikka umpikuja näyttäisi kuinka toivottomalta, en voi edes ajatella itsemurhaa pakokeinona tilanteesta. Se on todella itsekäs ratkaisu, ja tuottaa järkyttävää tuskaa ihmisille jotka välittävät. Jos minä vietin tuon kesäkuisen tapahtuman jälkeen unettomia öitä, millainen tilanne oli omaisille? En pysty edes kuvittelemaan, emmekä ole vieläkään pystyneet asiasta keskustelemaan. Tällaiset haavat arpeutuvat hitaasti, eikä kipu hellitä koskaan.

Vielä järkyttävämpiä ovat tapaukset, joissa kuolleen motiivi tekoon jää ikiajoiksi mysteeriksi. Kokemassani tapauksessa syyt olivat ainakin osapuilleen tiedossa, mutta kodistani muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa talossa sattui jokunen vuosi sitten murhenäytelmä, kun ylioppilaaksi loistavin arvosanoin kirjoittanut nuori riisti hengen itseltään. Jo teon suunnitelmallisuus kauhistuttaa, nuori oli ostanut viikkoja ennen lahjarahoilla aseen, jolla päätti täysin ilman ennakkovaroitusta elämänsä eräänä kesäkuisena yönä. Jäähyväiskirjeessä hän oli vain kehoittanut vanhempia olematta syyttämättä itseään tapahtuneesta. Todella järkyttävää, eikä kukaan saa koskaan tietää miksi.

 

[Punalippu]

Niinpä, todettakoon kuitenkin ettei ihmisen eikä minkään muunkaan lajin normaalin käyttäytymismalliin kuulu itsensä tuhoaminen, eli ihminen joka riistää itseltään hengen on aina mieleltään häiriintynyt jollakin muotoa. Mikähän noissa ovenkahvoissa itsemurhatapana viehättää, kun aika usea siihen hirttäytyy? Hirttäytyminen ei sido suruun muita kuin itsemurhan tekijän lähimmäiset+ystävät, mutta nämä junan alle hyppijät ja rekkaa päin ajavat kyllä tappaa itsensä jollakin toisella tavalla, osoittaa tekijän mielen tilan häiriötä että samalla kun tuhoaa oman elämänsä, tuhoaa samalla jonkun toisenkin, esim junan kuljettajan... Niin kyllä nämä terapiat sun mut ajavat asiansa, toisaalta itsetuhoa miettivä voi tulla toisiin ajatuksiin kun näkee tarpeeksi kuolemaa, kokee ns.läheltä liippasi tilanteen ja selviää siitä elävien kirjoihin jne...

 

[Annuli]

Olen itse joutunut kokemaan aivan liian monta läheisen itsemurhaa tai ei aivan läheisen ihmisen, mutta osa oli sukulaisia, toiset kavereita. Mikään ei ole kamalampaa. Näistä kaikki olivat nuoria miehiä. Itse en ole koskaan harkinnut vastaavaa, sillä olen nähnyt läheltä, miten suuren surun tuollainen teko aiheuttaa. Olen lisäksi sen verran suuri pelkuri, että tuskin edes pystyisin siihen.

Kyllä noiden juttujen takia on tullut vietettyä melko monta unetonta yötä. Nyt on onneksi totaalinen väsymyskausi. Olen surkean väsynyt koko ajan... Mutta nyt, kun asiat palasivat jälleen mieleen, tekee mieli itkeä noiden turhaan hukkaanheitettyjen elämien vuoksi.

Mikä minä olen kuitenkaan toista tuomitsemaan.

 

[Jonna79]

Olin itse 9-vuotias kun isäni ampui itsensä. Ja n. vuosi sitten eräs ystäväni tappoi itsensä. Häneltä jäi avovaimo ja 2-vuotias poika. Molemmat tapaukset tulivat aivan yllättäen. Ja siihen ei voi sanoa muuta kun että sitä todellakaan ei voisi ikinä toivoa kenenkään kokevan. Vieläkin joskus (14 vuotta jälkeenpäin) itken kun mietin, että isälläni oli joku niin suuri ongelma, ettei hän voinut elää ja kukaan meistä ei sitä huomannut...
Enkä nyt hae mitään sääliä. Toin vain omat kokemukseni julki.

 

[pernaveikko]

Joo... mulla ei ole niinkaan henkikohtaisia kokemuksia, mutta Norjassa 1999 MM-kisoissa yksi surullisen olonen ja muutenkin huonokuntoinen keski-ikainen ruotsalaismies tuli meilta ostaa bissea, kun paivalla ennen pronssipelia istuttiin aurinkoa ottamassa.

Ihmeteltiin, mutta ei ajateltu sen kummempaa, mutta sitten yksi jamppa tuli kertomaan meille, etta tan miehen veljenpoika oli pistany edellisena yona haulikon suuhunsa, kun oltiin tiputettu Ruotsi finaalista.

Ja siihen viela lisaksi, etta mies oli itse kuolemassa leukemiaan saman kevaan aikana. Kyllahan siina oli vahan outo fiilis pari tuntia, vaikka olivatkin taysin tuntemattomia ihmisia.

 

[pest]

Lyriikkaa, Timo Rautiainen

jäähyväiset

me emme tiedä
mikä harhaan käänsi pään
mikä voima veti
valokiilaan lähestyvään
rekan alle
viimeinen huuto hukkuu
ei vielä poika tiedä mitään
kun kotona nukkuu

jää talon ovi auki
se odottaa palaavaa
viima huoneessa
kynttilät sammuttaa
poika herää
kylmän syleilyyn
ei tiennyt vielä kynttilöiden
pöydällä saavan syyn

on isä mennyt
ja poika käsittää nyt
ettei voi milloinkaan
ei neuvoa antaa
ei elon taakkaa kantaa
ei enää milloinkaan

jos voisi viimeisen tunnin
jotenkin saada takaisin
kiittää vai hyvästellä
kuinka sen ajan jakaisin
vaan ei saa enää nähdä
poika isää poislähtevää
pihaan jäi vain jalanjäljet
myös meistä jäljet toisiimme jää

on isä mennyt
ja poika käsittää nyt
ettei voi milloinkaan
ei neuvoa antaa
ei elon taakkaa kantaa
ei enää milloinkaan


häpeän lävistämä

poika ullakolla yksinään
isän ladattu ase kädessään
rinta raastaa julma tuska
kättä polttaa kylmä rauta

yksin istuu miettien
tätäkö on elämä ihmisen
ilma täynnä pelkoa
tuskaa ja epätoivoa

hiljaa ovat kiusaajat
vaikeina he pois katsovat
vanhemmat arkun vierellä
kynttilät ja kuva pöydällä

miksi teitte hänelle tämän
hän olisi valinnut elämän
lapsi häpeän lävistämä
poika mullan peittämä

 

[Paitselo]

Nimimerkki "pest", HALOO!

Mikä oli tuon masentavan "runon" tarkoitus? Et kai vain meinaa tehdä itsellesi jotakin älytöntä? ETHÄN?? ETHÄN??
Voi hemmetti, kun meni kylmät väreet tuota lukiessa...

 

[mauri]

Re: Lyriikkaa, Timo Rautiainen

Viestin lähetti pest
jäähyväiset

me emme tiedä
mikä harhaan käänsi pään
mikä voima veti
valokiilaan lähestyvään
rekan alle
viimeinen huuto hukkuu
ei vielä poika tiedä mitään
kun kotona nukkuu

jää talon ovi auki
se odottaa palaavaa...


...vanhemmat arkun vierellä
kynttilät ja kuva pöydällä

miksi teitte hänelle tämän
hän olisi valinnut elämän
lapsi häpeän lävistämä
poika mullan peittämä

Pest - kerrothan, miksi kirjoitit nämä runot tänne. Ne ovat herättäneet monessa huomiota. Jos kirjoitit ne "vain" aiheeseen sopien, en huolestu, mutta jos viestitit jotain - voit luottaa, että moni miettii runojen taustoja. Täällä kannattaa käyttää anonyymiyttä hyväkseen silloinkin, kun täytyy saada "puhua" jollekin muustakin kuin jääkiekosta tai Viivistä. En ole mikään Mauri Tempakka, vaan ihan tavallinen heppu, joka ei halua ohittaa asiaa ilman selitystä. Vastaathan!

 

[Paitselo]

Re: Re: Lyriikkaa, Timo Rautiainen

Viestin lähetti mauri


Pest - kerrothan, miksi kirjoitit nämä runot tänne. Ne ovat herättäneet monessa huomiota. Jos kirjoitit ne "vain" aiheeseen sopien, en huolestu, mutta jos viestitit jotain - voit luottaa, että moni miettii runojen taustoja. Täällä kannattaa käyttää anonyymiyttä hyväkseen silloinkin, kun täytyy saada "puhua" jollekin muustakin kuin jääkiekosta tai Viivistä. En ole mikään Mauri Tempakka, vaan ihan tavallinen heppu, joka ei halua ohittaa asiaa ilman selitystä. Vastaathan!

Mauri! Juuri noin! Kiinnitit huomiota samaan asiaan kuin minäkin. Toivottavasti nimim. "pest" reagoi asiaan. Varsinkin tuo jälkimmäinen runo pisti minulla hälytyskellot soimaan! Toivottavasti vaan reagoin yliherkästi...

 

[bisnesman]

Itsemurha on todella itsekäs teko, siinä kärsii moni muukin kuin itse. Silti olen sitä mieltä että ihmisellä pitää olla oikeus päättää oman elämän loppumisesta.

En kiellä että itsellä ei olisi joskus ollut halu lopettaa elämänsä, mutta onneksi ympäriltä on aina löytynyt ihmisiä jotka ovat saaneet elämänilon takaisin.


Useinhan itsemurhan aiheuttaa muut ihmiset, joko kiusaamalla tai sitten käyttäytymällä ilkeästi/välinpitämättömästi.
Miettikää hyvät ihmiset millälailla te kohtelette ympärillänne olevia ihmisiä, joku päivä voi kuulua ikäviä uutisia ja silloin on jo myöhäistä..

 

[varjo]

Hmm joku kirjoittaa tänne yhden viestin ja heti useampikin nimimerkki on puolipaniikissa kirjoituksen/lainauksen takia.
Kannattaisi varmaan miettiä omia elämänarvoja jos yhden ihmisen pessimistinen asenne aiheuttaa noin paljon huolta ja murhetta. Huolehtiminen=jees mutta liiallinen toisten asioista huolehtiminen on sairaus.
Maailmassa kuolee itsemurhaan joka minuutti joku joten tilastollisesti kyse on vain yhdestä 60 sekuntin suruajasta.
Kuitenkin itse arvelen että pest laittoi tuon tekstin tänne ihan vain sen takia että se sopii aika hyvin asiayhteyteen.
Musiikkimaailmassahan on useita näitä "itsemurha"-lauluja joista aina välillä nousee hirveä kohu, Metallican Fade to Black ehkä suurimpana. Loppupeleissä kuitenkin niiden merkitys on hyvin vähäinen koko itsemurhajakaumassa.
Ei elämästä selviä hengissä jos suhtautuu elämään jonain sellaisena jonka arvo on määrittelemätön, jokainen kuitenkin kuolee joskus ennemmin tai myöhemmin. Ehkä kaikken onnellisimpia ovat ne jotka kuolevat ennenkuin ehtivät edes asiaa ajatella=> tuntea kuoleman uhkana.