Ulkomaalaiskiintiö

  • 116 373
  • 674

scholl

Jäsen
Bluesilla saattaa olla asiassa oljenkorsi. Oljenkorren nimi on Bern Bruckler. Hän on EU-kansalainen ja asunut ja työskennellyt Suomessa jo yli kaksi vuotta. Blues hakenee hänelle myös Suomen kansalaisuutta.

On täysin kohtuutonta ja jopa rikollista, että henkilön pitäisi EU:ssa hakea vieraan valtion kansalaisuutta, jos hänellä ei ole sinne mitään sukujuurisiteitä. Jos olisin Brückler niin kieltäytyisin ehdottomasti kaikista hankkeista Suomen kansalaisuuden suhteen. Hän on itävaltalainen ja se passi pitää kelvata joka EU-maassa.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Kävin tutkimassa maahanmuuttoviraston sivuja. Kansalaisuuden saantia Bruclerin osalta voisi tuntuvasti helpottaa naimisiinmeno Suomalaisen tyttöystävänsä kanssa. Silloin hän on oikeutettu poikkeusmenettelyyn ja EU kansalaisena kansalaisuus olisi aika selvä vaikka vaadittua kuutta vuotta Suomessa ei olisi tullut täyteen.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Brücklerin työnteon estäminen Suomessa on rikollista. Mikään "herrasmiessopimus" ei asiaa muuksi muuta. Eiköhän Blues peluuta Brücksiä ilman mitään kikkailuja Suomen kansalaisuudella. Työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n alueella on koko järjestön tärkeimpiä arvoja.
 

scholl

Jäsen
Työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n alueella on koko järjestön tärkeimpiä arvoja.

Aivan, mutta Suomessa se ei tunnu missään. Olen 10 vuotta mussuttanut siitä, että autoverotus estää työvoiman vapaata liikkuvuutta, eikä asialle ole tehty mitään.

edit.
viime kaudella aloitin sm-liigan boikotoinnin. Mietin, että pitäisikö perustaa ketju, johon kerätään nimet niistä kirjoittajista, jotka eivät suostu ostamaan pääsylippua kunnes herrasmiessopimus on kumottu
 

Fordél

Jäsen
Kyseessä on herrasmiessääntö eikä mikään laki, joten puljaus on sitä kautta ihan turhaa. Ainoa keino Bluesin peluuttaa kaikkia neljää on hankkia Bernille Suomen passi, mutta sekään ei tule tilaamalla, jos tulee vielä ollenkaan. Toinen vaihtoehto on tietysti viedä asia EU-tuomioistuimeen, mutta sitä kautta Blues tuskin saisi kovinkaan paljoa sympatiapisteitä muilta seuroilta. Lisäksi päätös tuskin kerkeisi täksi kaudeksi. Kyllä tämä asia pitää käsitellä liigan hallituksessa eikä missään EU-tuomioistuimessa. Tosin täksi kaudeksi on säännöt ja herrasmiessäännöt lyöty lukkoon sielläkin.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Brücklerin työnteon estäminen Suomessa on rikollista. Mikään "herrasmiessopimus" ei asiaa muuksi muuta.
Kylläpäs muuttaa. Herrasmiessopimus kun tarkoittaa juuri sitä, että kukaan ei estä kenenkään pelaamista, vaan joukkueet ovat ihan keskenään sopineet peluuttavansa vain tiettyä määrää ulkomaalaisia.

Minun puolestani sopimuksen voi kyseenalaistaa, mutta se on tehtävä ajoissa kabineteissa, eikä alkusyksystä sopimusta rikkomalla. Monet joukkueet ovat jo rakentaneet tulevan kauden rosteriaan pitkälle ja jopa valmiiksi asti. Nuo joukkueet ovat jo joutuneet tekemään kompromisseja herrasmiessopimuksen takia. Blues ottaisi siis itselleen epäreilun kilpailuedun tulevalle kaudelle, jos se rikkoisi sopimuksen syksyllä. Touhu olisi "mailan mittaamista" isossa mittakaavassa ja siis halveksittavaa.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Kyseessä on herrasmiessääntö eikä mikään laki, joten puljaus on sitä kautta ihan turhaa. Ainoa keino Bluesin peluuttaa kaikkia neljää on hankkia Bernille Suomen passi, mutta sekään ei tule tilaamalla, jos tulee vielä ollenkaan. Toinen vaihtoehto on tietysti viedä asia EU-tuomioistuimeen, mutta sitä kautta Blues tuskin saisi kovinkaan paljoa sympatiapisteitä muilta seuroilta. Lisäksi päätös tuskin kerkeisi täksi kaudeksi. Kyllä tämä asia pitää käsitellä liigan hallituksessa eikä missään EU-tuomioistuimessa. Tosin täksi kaudeksi on säännöt ja herrasmiessäännöt lyöty lukkoon sielläkin.

Totta, että sääntö on herrasmiessopimus ainakin alunperin oli näin, mutta on ollut puhetta myös että se olisi SM-Liigan osakassopimuksen ehto. Mahdollisen kikkailun hyöty olisi siinä, että Brückler voisi olla pelikykyinen ilman riitauttamista. Tulkittaisiin, että hän on pelikykyinen EU-kansalaisena, koska kansalaisuuskäsittely on keskeneräinen. Sopimus ei murtuisi, eikä asiasta tulisi virallista riitaa.

Paras vaihtoehto olisi ehdottamasti, että EU-pelaajat jätetään yhteisellä sopimuksella kiintiön ulkopuolelle. Muilta kiintiö voi olla koripallon tyylin kolme pelaajaa. Se olisi ehdottomasti selkein ja paras vaihtoehto.

Nyt typerällä käytännöllä suomalaiset kiekkoseurat antavat kv-peileissä suhteettomasti tasoitusta mm. Ruotsalaisille joukkueille. Nykyisellä säännöllä on todella vaikeaa suomalaisten joukkueiden menestyä uudessa Mestareiden liigassa. Joukkueet on käytännössä tuomittu täysin kotimaisen tuotannon varaan. Näistä pelaajista käydään armotonta vääntöä Suomessa ja myös muista Euroopan kiekkomaista. Hinnat peruspelaajilla menevät siksi pilviin ja rosterit jäävät muita kovia joukkueita väistämättä heikommiksi.
 

Fordél

Jäsen
Brücklerin työnteon estäminen Suomessa on rikollista. Mikään "herrasmiessopimus" ei asiaa muuksi muuta. Eiköhän Blues peluuta Brücksiä ilman mitään kikkailuja Suomen kansalaisuudella. Työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n alueella on koko järjestön tärkeimpiä arvoja.

Kuka tässä estää Brückleriä tekemästä työtä? Hänellehän maksetaan palkkaa ja mies käy sitä varten treeneissä. Pelit kuuluvat tottakai osaksi työtä, mutta eihän kukaan voi vetää seuraa siitä oikeuteen, että häntä ei peluuteta (ellei tällaisesta ole sovittu sopimuksessa). Jos näin olisi niin eiköhän Nielikäinen olisi jo vetänyt HIFK:n oikeuteen...

Siinä olen samaa mieltä, että Brücks tuskin on se, joka tulee tästä tilanteesta kärsimään. Kyllä se on Eaves-Keller-Clarke, jotka sitä kierrätystä harjoittavat mikäli siihen on tarvetta (huom. loukkaantumiset)
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen kummemmin Bluesin tilannetta kommentoimatta on kyseenalaistettava, minkä takia kiintiötä ylipäänsä pudotettiin. Muistaakseni vielä kaudella 2002-03 ulkkarien maksimimäärä oli 5. Mitkä ovat perusteet pudottamiselle? Mun puolesta tämän aiheuttaneet (ja SM-liiga, joka ei puutu asiaan) voivat imaista paskaa.

Pohjoisamerikkalaisten pelaajien jonkinasteisen rajoittamisen vielä ymmärrän, mutta miksi EU-pelaajatkin? Ei vaan pysty ymmärtämään.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ainoa keino Bluesin peluuttaa kaikkia neljää on hankkia Bernille Suomen passi, mutta sekään ei tule tilaamalla, jos tulee vielä ollenkaan.
Vähän tuolla Blues-puolella ounastelin, että saattaisit olla tämän kiintiön puolestapuhuja ja nyt taisi tulla varmistus. Tuskin Brücksille mitään passeja ruvetaan hankkimaan.
Toinen vaihtoehto on tietysti viedä asia EU-tuomioistuimeen, mutta sitä kautta Blues tuskin saisi kovinkaan paljoa sympatiapisteitä muilta seuroilta. Lisäksi päätös tuskin kerkeisi täksi kaudeksi.
Päätöstähän ei varsinaisesti tarvita täksi kaudeksi. Sehän riittää, että päätös tullessaan toteaa Bluesin olleen oikeassa. Ja juuri sitä päätös tulisi toteamaan.
Kyllä tämä asia pitää käsitellä liigan hallituksessa eikä missään EU-tuomioistuimessa. Tosin täksi kaudeksi on säännöt ja herrasmiessäännöt lyöty lukkoon sielläkin.
1) SM-Liigan hallitus jyrää EU:n asettaman lain?
2) Virallisissa säännöissähän tätä pykälää ei ole, vaan kyseessä on nimenomaan tällainen tunnettu salaisuus.

Ainoa keksimäni syy kiintiön noudattamiselle on se, että se olisi reilua muita joukkueita kohtaan, jotka ovat koonneet joukkueensa kiintiön mukaan. Sympatiapisteet laskisivat varmasti. Etenkin maaseudulla. Tulevaisuudessa taas Bluesia kiiteltäisiin mediassa liigan kiinnostavuuden lisäämisestä sekä joukkueiden toimesta palkkamenojen pienentymisestä.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
On täysin kohtuutonta ja jopa rikollista, että henkilön pitäisi EU:ssa hakea vieraan valtion kansalaisuutta, jos hänellä ei ole sinne mitään sukujuurisiteitä. Jos olisin Brückler niin kieltäytyisin ehdottomasti kaikista hankkeista Suomen kansalaisuuden suhteen. Hän on itävaltalainen ja se passi pitää kelvata joka EU-maassa.

Nyt on sokealla kanalla jyvä hallussa eli juuri näin.

Täysi tuki Pluusille, Junno ottakoon mun puolesta mallia.
 

Fordél

Jäsen
Mahdollisen kikkailun hyöty olisi siinä, että Brückler voisi olla pelikykyinen ilman riitauttamista. Tulkittaisiin, että hän on pelikykyinen EU-kansalaisena, koska kansalaisuuskäsittely on keskeneräinen. Sopimus ei murtuisi, eikä asiasta tulisi virallista riitaa.

Eiköhän se logiikka mene niin, että Brücks olisi tuossa tilanteessa pelikelpoinen vasta kuin se kansalaisuuskäsittely on loppunut ja myönteinen päätös tullut. Ei keskeneräinen käsittely mun mielestä voi mitenkään taata pelipaikkaa tai samantien sitä voisi Jokeritkin ottaa kymmenen ulkkaria joukkueeseensa ja laittaa kaikilta hakemukset vetämään. Mielellään vielä mahdollisimman epäselvät ja puutteelliset, jolloin käsittely viivastyisi.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Hyvin on mielenkiintoinen tilanne. Itsehän olen ehdottomasti rajoittamattoman ulkomaalaispolitiikan kannalla. Olisi mukava kuulla Bluesin johdon kommentteja tätä asiaa koskien. En millään usko, että noin nimekkäästä nelikosta kukaan istuisi katsomossa. Yhtä mielenkiintoista on kuulla muiden seurojen mielipiteet jos kaikki noista neljästä samaan aikaan jäälle astelevat. Tapparahan joutui ymmärtääkseni laskemaan esim. Nichlas Hardtin pois juuri kiintiön takia.
 

scholl

Jäsen
Kuka tässä estää Brückleriä tekemästä työtä? Hänellehän maksetaan palkkaa ja mies käy sitä varten treeneissä. Pelit kuuluvat tottakai osaksi työtä, mutta eihän kukaan voi vetää seuraa siitä oikeuteen, että häntä ei peluuteta

Liigan voi vetää oikeuteen. Ihan pelkästään ennakkotapauksen vuoksi. Sanoa vaikka että se haittaa hänen ansaintamismahdollisuuksia (sponsorisopimukset jne.) jos ei saa pelata ja perustella sen, että on parempi pelaaja kuin se, joka on rivissä kun hän on katsomossa.

Tuo asia olisi pitänyt viedä silloin oikeuteen kun Peter Freiberg ei saanut IFK:n juniorina enää peliaikaa liigajoukkueessa, vaikka loukkaantumisia oli paljon, kun muut ulkkarit olivat kuntoutuneita. Hänhän joutui käsittääkseni jopa muuttamaan seuraavaksi kaudeksi Tsekkeihin, jotta pystyi harjoittamaan ammattiaan.
 

scholl

Jäsen
Hyvin on mielenkiintoinen tilanne. Itsehän olen ehdottomasti rajoittamattoman ulkomaalaispolitiikan kannalla. Olisi mukava kuulla Bluesin johdon kommentteja tätä asiaa koskien.

Varsinkin kun kevään Kauppalehden jutussa nimenomaan Kivimäki oli se, joka puolusti kolmen miehen kiintiötä viitaten seurajohtajien huonoon ammattitaitoon.
 

Fordél

Jäsen
Vähän tuolla Blues-puolella ounastelin, että saattaisit olla tämän kiintiön puolestapuhuja ja nyt taisi tulla varmistus. Tuskin Brücksille mitään passeja ruvetaan hankkimaan.
Päätöstähän ei varsinaisesti tarvita täksi kaudeksi. Sehän riittää, että päätös tullessaan toteaa Bluesin olleen oikeassa. Ja juuri sitä päätös tulisi toteamaan.

En ole tämän kiintiön puolestapuhuja. Totesin vain mikä on tilanne. Mutta menisikö asia noin, että liiga antaisi Bluesin peluuttaa Brückleriä, sillä perusteella, että käsittely on vielä EU-tuomioistuimessa vielä kesken? Tämä tarkoittaisi varmasti sitä, että muut seurat seuraisivat perässä ja koko herrasmiessääntö rikkoontuisi.

1) SM-Liigan hallitus jyrää EU:n asettaman lain?
2) Virallisissa säännöissähän tätä pykälää ei ole, vaan kyseessä on nimenomaan tällainen tunnettu salaisuus.

Ei jyrää koska kyseessä on herrasmiessopimus, joka kyllä rikkoontuu jos vain seurat niin haluaa, joista äärimmäisin keino on viedä asia EU-tuomioistuimeen. Ongelma on vain se, että säännöllä on kait seurojen tuki ja hehän sen takana ovat. Näin ollen järkevin vaihtoehto olisi noudattaa sääntöä ja hakea muutosta liigahallitukselta. Se taas tuskin ehtisi tähän kauteen, mutta tuleville kausille.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
(ehdottamasti kielletty rajoittaa työehtoja) Tämä on jo EU:n perussopimuksessa. Tässä SM-Liigan sääntö on ehdottamasti lain vastainen.
Ei ole lainvastainen, koska asiasta ei ole mainittuna mustaavalkoisella. Eli siis lain mukaan saa tulla vaikka 15 EU-pelaajaa joukkueeseen. Herrasmiessääntöähän ei ole missään vaiheessa kirjoitettu mihinkään. Sportin Tamminenkin on ajanut säännön poistamista, koska tyrkylle olisi useampikin ulkomaalainen pelaaja Sportiin. Mestiksessä käsittääkseni eivät samat säännöt päde, mutta liigakarsinnoissa viimeistään tulisi noudattaa tuota "herrasmiessopimusta". Tiedä sitten, mitä tapahtuu, jos sopimus jätetään noudattamatta. Kurinpidollisia toimia SM-liigan puolelta? En jotenkin jaksa uskoa, koska sääntö ei perustu mihinkään oikeaan sääntöön.
 

Fordél

Jäsen
Liigan voi vetää oikeuteen. Ihan pelkästään ennakkotapauksen vuoksi. Sanoa vaikka että se haittaa hänen ansaintamismahdollisuuksia (sponsorisopimukset jne.) jos ei saa pelata ja perustella sen, että on parempi pelaaja kuin se, joka on rivissä kun hän on katsomossa.

Kyllähän aina oikeuteen voi vetää, mutta eria asia on se, että riittäisikö tuo pelaamattomuus perusteeksi sille, että Blues jotenkin estäisi Brückleriä ansaitsemasta elantoaan. Enkä usko, että Brückler on tässä se, joka lähtisi hakemaan oikeutta vaan eiköhän se ole Blues. Tosin siihenkään en usko, että se lähtee.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En pidä niin pahana Bluesin "rikkuruutta", jos Bluesin johto on heti alussa ilmoittanut, ettei aio noudattaa kolmen ulkomaalaisen kiintiötä. Kuitenkin jos Blues tähän kiintiöön alunperin suostui, linjasta lipsuminen on arveluttavaa tässä vaiheessa, kun osa joukkueista on kasattu kolmen kiintiön mukaisesti.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Pakko olla vähän samaa mieltä Borren kanssa. Oliko Kivimäki todella julkisesti kolmen kiintiön kannalla? Mielestäni silloin oli jo iso mahdollisuus ongelmasta Bluesin kohdalla, koska Clarkella ja Brücklerillä oli voimassa olevat sopimukset ja molempien hyökkäjien haluttiin jatkavan joukkueessa. Myös jonkun muotoiset alustavat sopimukset olivat tehtynä jo varhaisessa vaiheessa. Toki silloin ei tiedetty Bluesin pääsevän Mestareiden liigaan, eikä siitä ollut edes varamaa lopullista päätöstä. Tämä on toki erittäin merkittävä syy siihen miksi Blues joutuu lähtemään kauteen laajalla rosterilla.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lainaanpa Juha Hiitelän haastattelua tämän vuoden helmikuulta:

"Järjen ääni EU-lakien puolesta löytyy onneksi SM-liigasta.

– Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että EU-laki sanoo jotain ja en näe mitään syytä miksi sitä pitäisi rikkoa. Parempi olisi, kun mitään herrasmiessopimuksia ei ole ja noudatettaisiin EU:n määräyksiä, sanoo toimitusjohtaja Vuorinen.

– Ymmärrän, että asioissa voi olla monta näkemystä ja liigaseurojen pitää olla asiasta yksimielisiä."

Eli siis selväkielisesti näin: Kun on laki, niin olisi kiva, jos sitä noudatettaisiin. Näin aina.

Tätä herrasmiessopimustahan yleensä puolustellaan sillä että näin tarjotaan mahdollisuuksia nimenomaan nuorille suomalaisille pelaajille. Ainakaan tätä periaatetta Blues ei halua kunnioittaa, sillä käytännössähän espoolaisilla on nyt kolmen sijasta kuusi ulkomaalaista.

Eivät kai nämä kahden passin miehet ole se suunta, mihin liigamme haluaa kehittyä?


Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että herrasmiessopimuksesta pitäisi päästä eroon. Tämän kauden Blues taitaa näyttää hyvin konkreettisella tavalla kabineteissa rakennetun järjestelmän mielettömyyden.
 

PJx

Jäsen
Sen kummemmin Bluesin tilannetta kommentoimatta on kyseenalaistettava, minkä takia kiintiötä ylipäänsä pudotettiin. Muistaakseni vielä kaudella 2002-03 ulkkarien maksimimäärä oli 5. Mitkä ovat perusteet pudottamiselle? Mun puolesta tämän aiheuttaneet (ja SM-liiga, joka ei puutu asiaan) voivat imaista paskaa.
Eiöhän kysymys ole yrityksestä saavuttaa kustannussäästöjä. Ulkkarit ovat aivan kärkipelaajia lukuun ottamatta kalliimpia pelaajia (kuin "vastaava" suomalainen), joten logiikka tulee sieltä. Taitaa olla näitä keskikastia suosivia virityksiä, joista kärsii sekä häntäpään että kärkijoukkueet. Erityisen arveluttavaksi säännön tekee se, että osa pikkuseuroista joutuu ilmeisesti maksamaan "ylihintaa" kotimaisista rivipelaajista eikä ulkomaan apuja voi käyttää paikkaamaan tilannetta. Se tuskin on oikeasti kenenkään etu.
 

Fordél

Jäsen
Tätä herrasmiessopimustahan yleensä puolustellaan sillä että näin tarjotaan mahdollisuuksia nimenomaan nuorille suomalaisille pelaajille. Ainakaan tätä periaatetta Blues ei halua kunnioittaa, sillä käytännössähän espoolaisilla on nyt kolmen sijasta kuusi ulkomaalaista.

Bluesia ei kyllä voi millään ilveellä syyttää siitä, että siltä ei löytyisi halua viedä nuoria suomalsia pelaajia eteenpäin.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Tätä herrasmiessopimustahan yleensä puolustellaan sillä että näin tarjotaan mahdollisuuksia nimenomaan nuorille suomalaisille pelaajille. Ainakaan tätä periaatetta Blues ei halua kunnioittaa, sillä käytännössähän espoolaisilla on nyt kolmen sijasta kuusi ulkomaalaista.

En näkisi kyllä Bluesin kohdalla tällä hetkellä ongelmaksi sitä, että nuorille ei annettaisi vastuuta ja mahdollisuuksia.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En näkisi kyllä Bluesin kohdalla tällä hetkellä ongelmaksi sitä, että nuorille ei annettaisi vastuuta ja mahdollisuuksia.

Ei tietenkään.

Sanoin että herrasmiessopimusta PUOLUSTELLAAN tuolla periaatteella. Nuo puolustelut ovat kuitenkin vain sananhelinää.

Suomalaisen nuoren kannalta on kuitenkin täysin samantekevää viekö hänen paikkansa yhden vai kahden passin ulkki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös