Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 178
  • 6 875
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tämmönen välihuomio koskien Venäjän aivan sairaalloista propagandaa: Venäjällä uutisissa puhutaan noin 100 poliisin tulleen ammutuksi Kiovassa, kun totuus lienee kymmenen paikkeilla, eikä kaikkia todellakaan ole ammuttu.

Venäjän mukaan Janukovitsh joutuu käyttämään koko arvovaltaansa saadakseen keskusteluyhteyden oppositiojohtajiin. Todellisuudessa asia on päinvastoin.

Jälleen Venäjän mukaan Janukovitsh on Euroopan talutusnuorassa ja sen takia pakotettu tekemään hölmöjä päätöksiä. Totuus tässäkin aivan päinvastoin.
Olen monin osin samaa mieltä tilanteesta ja sympatiani ovat ehdottomasti Ukrainan kansannousussa länsimielisen kansanosan puolella. Pyytäisin silti erästä tarkennusta: mitä tarkoitat, kun puhut Venäjästä? Ovatko esimerkiksi duuma, presidentti Putin, pääministeri Medvedev tai ulkoministeri Lavrov antaneet referoimiasi lausuntoja, vai ovatko ne poimintoja paikallisista uutismedioista? Jos ja kun ovat, mistä?

Kannattaa nimittäin pitää mielessä, että "totuus on sodan ensimmäinen uhri", kuten joku viisas (Arthur Ponsonby) on aikoinaan todennut, ja tämä pätee mielestäni myös Ukrainan äärimmäisen valitettaviin väkivaltaisuuksiin. Pitää epäilemättä paikkansa, ettei Venäjän tiedotusvälineiden kansalaisilleen välittämä informaatio vastaa kaikilta osin sitä, mikä tilanne tällä hetkellä Ukrainassa on, mutta nykyisen tilanteen räjähdysherkkyys huomioiden ei kannattane luottaa sokeasti myöskään Ukrainan valtiojohdon tai oppositiovoimien (ja/tai mielenosoittajien) antamiin tilannearvioihin.

En tiedä, onko YLEn Aamu-tv:n tämänpäiväinen tallenne jo katsottavissa Areenassa, mutta jos on, kannattaa siitä katsoa studio-osuus, jossa oli vieraana eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.). Salolainen antoi mielestäni erittäin pragmaattisen, asiallisen ja analyyttisen lausunnon Ukrainan tilanteesta ja totesi mm., että sekä mielenosoittajien että Ukrainan valtiojohdon tulisi kantaa vastuunsa ja pitäytyä ykskantaan väkivallasta. Haastattelun lopussa Salolainen viittasi myös spekulaatioihin Ukrainan jakamisesta ja kuittasi ne "ennenaikaisina".

Painotan vielä, että olen ehdottomasti Ukrainan länsimielisen kansanosan linjoilla ja mielestäni Ukrainan EU-jäsenyys sekä integraatio Euroopan taloudelliseen etupiiriin olisi Euroopalle kaikkinensa äärettömän paljon parempi asia kuin Itä-Euroopasta aiemmin EU:iin "pakkonaitettujen" Venäjä-puskurien, Bulgarian ja Romanian täysin juostenkustut jäsenyydet. Tästä huolimatta Ukrainassa on vallassa kansanäänestyksellä ja laillisin vaalein valittu itämielinen presidentti, jonka valintaprosessissa (2010) ETYJ:n vaalitarkkailijat eivät löytäneet "mitään huomautettavaa". Ukrainan laillisella valtiojohdolla - presidentti Janukovitsilla ja maan hallituksella - on myös luonnollisesti alueellaan perustuslain suoma oikeus turvata laillinen valtiojärjestys tarvittaessa voimatoimin (väkivallan legitiimi monopoli).

Huolestuttavinta tilanteessa onkin ennen kaikkea se, että eskaloitunut kahdenvälinen väkivalta poliisiviranomaisten ja muiden hallituksen joukkojen sekä mielenosoittajien välillä täyttää Kiovan keskustan ulkopuolelle levitessään sisällissodan ja kansallisen verenvuodatuksen tunnusmerkit. On toisaalta selvää, että avoimen sisällissodan lopputulos olisi hyvin todennäköisesti Ukrainan hajoaminen (l. jako Länsi- ja Itä-Ukrainaan), jota on toivottu ja uumoiltu useissa eri asiayhteyksissä aina vain enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ei varmasti haittaa niitäkään, joiden omaisuutta pannaan säpäleiksi...

Järki käteen, oikeesti.

Miksi pitäisi ottaa järki käteen? Suomessa on ollut järki kädessä viimeiset melkein 100 vuotta ja kaikki on päin helvettiä. Jospa heitettäisiin järki johonkin helvettiin ja seurataan Ukrainan mallia.

Edellinen pääministeri on vankilassa ja luultavasti nykyinen presidentti on kohta lettipään tilalla siellä kaltereiden takana. Onko tämä väärin. Mieletäni ei... Pienet materiaalivauriot eivät kiinnosta ketään. Edes niitä omistajia.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Miksi pitäisi ottaa järki käteen? Suomessa on ollut järki kädessä viimeiset melkein 100 vuotta ja kaikki on päin helvettiä. Jospa heitettäisiin järki johonkin helvettiin ja seurataan Ukrainan mallia.

No eihän se vaadi muuta kuin toimintaa, anna palaa vain jos tuntuu siltä. Kun kerran kaikki on niin päin helvettiä täällä, niin luulisi että saat helposti samanhenkisiä tueksesti ja Senaatintorilla varmaan palaakin kohta.

---

Oppositio on julistanut Lvivin poliittisesti autonomiseksi.

Lähde: HS/twitter
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juuri parhaillaan näytetään YLEn uutisissa jotain Suomessa asuvaa ukrainalaista, joka lensi tänään Kiovaan osoittamaan mieltään.

Hänen viestinsä (läntiselle) Euroopalle oli seuraava: auttakaa meitä!
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En ymmärrä miksei maata panna keskeltä halki, ukrainalaiset länsipuolelle ja venäläiset itäpuolelle. Ei tuosta muuten mitään tule.

En usko, että tämä muuttaisi tilannetta juuri miksikään ja syitä tähän on hyvin monia.

Ensinnä on tietty se, että tällainen maan jakaminen kahtia tarkoittaisi sitä, että etenkin idästä miljoonat Ukrainan ukrainalaiset joutuisivat muuttamaan länteen, koska ajatus siitä, että jäädä asumaan itään ja mahdollisesti jossain vaiheessa Venäjän vallan alle tuntuu monista hyvin mahdottomalta ajatukselta. Käytännössä tämä ihmisjoukko joutuisi jättämään kaiken omaisuuden taakseen ja aloittamaan elämän lännessä täysin tyhjästä, koska sikäläisen toimintatavan tuntien kukaan heistä ei koskaan tulisi saamaan hryvnaakaan asunnoistaan tai muusta omaisuudestaan - siis sellaisesta jota he eivät voi viedä mukanaan.

Esim. ystäväni ei tähän päivään mennessä ole saanut äitinsä jättämää perintöä itselleen, aikanaan perintöjä tai mitään vastaavia omaisuuksia ihmiset eivät saaneet itselleen vaan finanssikriisin kourissa painiva hallinto takavarikoi kaikki tällaiset varat lupauksella, että ne maksetaan takaisin myöhemmin. Lupauksen antamisesta on kulunut aikaa reilusti yli vuosikymmen eikä rahoja ole maksettu, eikä niitä tulla maksamaan. Joten kun huomioi tällaiset asiat niin olen aivan varma siitä ettei tilanteessa jossa ihmiset joutuvat jättämään omaisuutensa taakseen kukaan tule saamaan hryvnaakaan itselleen vaikka kuka lupaisi ja mitä, ja vähiten jos lupaajana olisi itäisen Ukrainan hallinto. Eikä kukaan ostaisi tällaisen lähtijän myyntiin laittamaa asuntoa vaan viisaina odottaisivat kunnes henkilö pakenee maasta ja sen jälkeen yksinkertaisesti asettuisivat taloksi ja entinen omistaja menettäisi oikeutensa asuntoonsa.

Tämä yskilön kannalta asiaa tarkasteltuna, mutta toinen ja kenties suurempi syy sille miksi maata ei haluta jakaa on geopoliittinen syy. Etenkään Ukrainan ukrainalaiset ja länsimieliset eivät luota siihen, että Venäjä pysyisi toimettomana mikäli maa jaettaisi kahtia. Voisin melkeinpä veikata ettei tällaisen tapahtuman jälkeen kuluisi montaakaan kuukautta kunnes Ukrainan itäosan hallinto tekisi Moskovan kanssa sopimuksen ja hyvin pian alueelle sijoitettaisi pysyvästi venäläisiä joukkoja, ja eihän tämä skenaario kenties meistä pahalta tunnu, saahan jokainen itsenäinen valtio pyytää alueelleen vieraan vallan joukkoja jos niin haluavat.

Mutta ongelma onkin se, että ukrainalaiset eivät luota siihen, että Moskova tyytyisi maan itäosiin, koska Moskovasta katsoen koko Ukraina on heidän etupiiriään, joten mitä tapahtuisi tulevaisuudessa jos idästä alettaisi esittämään uusia vaatimuksia ja ne kohdistettaisi läntiseen osaan Ukrainaa? Juuri kukaan Ukrainan urkainalainen ja länsimielinen ei luota siihen, että Putin tyytyisi Itä-Ukrainaan ja loppujen lopuksi tässä kriisissä on paljolti myös kyse siitä kuinka paljon Putin on valmis tukemaan Janukovitshia ja toisaalta kuinka paljon Janukovitsh on valmis "myymään" maataan venäläisille ja Putinille. Veikkaan ettei Janukovitsh selviydy voittajana tästä kriisistä jos Putin vetää tukensa pois - mitä hän taasen ei omista/Venäjän poliittistaloudellisista intresseistä johtuen tule tekemään.

Kenties ukrainalaisten kannalta paras vaihtoehto olisi vallankumous ja sen myötä sellaisten venäläisten häätäminen pois maasta jotka eivät halua sopeutua noudattamaan Ukrainan lakia. Tämäkin tietty aiheuttaisi suuria inhimillisiä ja taloudellisia tappioita mutta kenties jälkiselvittelyjen myötä Ukraina ja kv. yhteisö saattaisivat päästä sopimukseen, jonka mukaan Venäjälle muuttaville henkilöille maksetaan edes jonkin sortin käypä korvaus menetetystä omaisuudesta. Toinen asia on sitten se, että haluaako Venäjä maahansa yllättäen useamman miljoonan venäläismielisen maahanmuuttajan Ukrainasta, nimittäin tämän ryhmittymän muuttaminen takaisin Venäjälle tarkoittaisi osaltaan sitä, että Venäjän kyky painostaa ukrainalaisia vähenisi olennaisesi kun maassa ei olisi pysyvästi miljoonien suuruista venäläismielistä kansanosaa, jonka johtohenkilöt ovat hyvin voimallisesti Venäjän ohjailussa ja tätä kautta Venäjän esittämät vaatimukset leviävät laajalle tähän kansanosaan ja moni heistä kokee tärkeämpänä ajaa Venäjän intressejä kuin Ukrainan.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Painotan vielä, että olen ehdottomasti Ukrainan länsimielisen kansanosan linjoilla ja mielestäni Ukrainan EU-jäsenyys sekä integraatio Euroopan taloudelliseen etupiiriin olisi Euroopalle kaikkinensa äärettömän paljon parempi asia kuin Itä-Euroopasta aiemmin EU:iin "pakkonaitettujen" Venäjä-puskurien, Bulgarian ja Romanian täysin juostenkustut jäsenyydet. Tästä huolimatta Ukrainassa on vallassa kansanäänestyksellä ja laillisin vaalein valittu itämielinen presidentti, jonka valintaprosessissa (2010) ETYJ:n vaalitarkkailijat eivät löytäneet "mitään huomautettavaa". Ukrainan laillisella valtiojohdolla - presidentti Janukovitsilla ja maan hallituksella - on myös luonnollisesti alueellaan perustuslain suoma oikeus turvata laillinen valtiojärjestys tarvittaessa voimatoimin (väkivallan legitiimi monopoli).

Toisaalta sitten edelliset parlamenttivaalit eivät enää täyttäneetkään vapaiden vaalien määritelmää vaan niissä tapahtui useita väärinkäytöksiä ja sama on tapahtunut alueellisissa vaaleissa, joissa erityisesti Alueiden puolueen toimesta on syyllistytty systemaattisiin vilppeihin. Ja tässä kohdin ongelmaksi muodostuu presidentti Janukovitshin rooli, siinä missä Suomessa presidentti pyrkii olemaan puoluepolitiikan ulkopuolella ja olemaan koko kansan presidentti - mitä se sitten tarkoittaakaan - niin Ukrainassa tilanne on käytännössä aivan toinen eli presidentti on lisännyt valtaoikeuksiaan ja puuttuu jatkuvalla syötöllä päivänpolitiikkaan ja pyrkii määrittelemään hyvin tarkasti sen mitä maassa saa tehdä ja mitä ei, ja häneen kohdistettu kritiikki kuuluu kiellettyjen asioiden listalle.

Samaten presidentti Janukovitshin kauden edetessä entistä pidemmälle puoluetta suosiva korruptio on edennyt entistä laajemmalle ja presidentti Janukovitsh on alkanut esittää ajatuksia "jatkuvasta presidenttiydestä" reilu vuosi sitten ts. hänen valta-asemansa sementoitaisi ja maa ajautuisi entistä enemmän kohden diktatuuria. Ukrainassa on Alueiden puolueen toimesta aidosti esitetty ylistäviä lausuntoja Valko-Venäjän hallinnosta ja siitä kuinka siellä maata johtaa suuri ja oikeamielinen johtaja.

Eikä tervettä toimintaa ole sekään, että Kiovasta lähetetään ukaaseja ympäri Ukrainaa jossa valtiollisissa ja alueellisissa virastoissa ja instansseissa työskenteleviä ihmisiä vaaditaan ottamaan osaa presidenttiä tukeviin mielenosoituksiin. Tällaisia vaatimuksia on tullut esim. ystäväni työpaikalle yliopistolliseen koulutuskeskukseen Donetskissa - tosin vastakaikua ei ole kuulunut ja kovin harva on ottanut osaa presidenttiä tukeviin mielenosoituksiin.

Kun myös huomioi tällaiset detaljit niin ei ihme, että osalla ukrainalaisista kuppi on mennyt nurin eikä enää katsota, että presidentti Janukovitsh olisi oikeutettu jatkamaan vallassaan. Jos Suomessa tapahtuisi sama niin mitä mieltä olisit, olisiko ymmärrettävää se, että jotkut kansalaiset ryhtyvät vaatimaan presidentin eroa ja ottamaan osaa myös väkivaltaisiksi muuttuneisiin mielenosoituksiin? Minä ymmärrän oikein hyvin se, että epätoivo ajaa ihmiset kadulle ja lopulta epätoivoisiin tekoihin. En tiedä mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa kun en koe itseäni suomalaiseksi eikä minulla ole mitään kotiseuturakkautta puhumattakaan rakkaudesta Suomea kohtaan mutta kenties kaikesta huolimatta ryhtyisin protestoimaan sellaista presidenttiä vastaan jonka katson ylittäneen valtaoikeutensa ja ajavan maahan jopa diktatoorista hallintomallia.

vlad.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taitaa olla tankkien ilmestyminen kuvioihin aika lähellä.

Toinen vaihtoehto on, että armeija valitsee puolensa ja kääntyykin presidenttiä vastaan. Voi hyvinkin olla, että armeijassakin tiedetään tilanteen kestämättömyys, ja siellä osa joukoista on aidosti mielenosoittajien puolella. Tämä komentajan vaihdos kielii siitä, että jotain ratkaisua tulee suuntan tai toiseen tapahtumaan pian. Vaihtoehdot ovat, että armeija pysyy taustalla, asettuu yhtenäisenä toisen osapuolen taakse tai hajoaa eri osapuolia tukeviin ryhmittymiin. Jälkimmäinen vaihtoehto tietää sisällissotaa.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Pyytäisin silti erästä tarkennusta: mitä tarkoitat, kun puhut Venäjästä? Ovatko esimerkiksi duuma, presidentti Putin, pääministeri Medvedev tai ulkoministeri Lavrov antaneet referoimiasi lausuntoja, vai ovatko ne poimintoja paikallisista uutismedioista? Jos ja kun ovat, mistä? .

Anteeksi lähteiden pois jättäminen. Propagandaan ei missään nimessä tule vastata propagandalla. Viime päivät olen joutunut jälleen kirjoittamaan tänne puhelimella ja se on mulle aina haasteellista. Sen vuoksi kirjotukset voivat olla joiltain osin vaillinnaisia.

Nuo kirjoittamani asiat ovat ukrainalaisilta tv-kanavilta ja itse en ukrainaa puhu, niin joudun käyttämään erästä ukrainalaista tulkkia ja siinä ei sitten aina ole hajua kuka ihmme on joku venäläinen poliitikko. Nuo kirjoittamani asiat ovat ukrainalaisen tv-kanavan poimintoja venäläisistä uutisista, enkä tosiaan tiedä kuka ne on tarkalleen lausunut. Ei kuitenkaan Putin itse. Pyrin täst edes tuomaan lähteet paremmin esille.

Tästä tulikin mieleeni, etten malta enempää täällä turista, sillä tuo aiemmin mainitsemani ukrainalainen "tulkkini", joka sivumennen mainittuna on Oranssin vallankumouksen veteraaneja sekä muodoiltaan kaunis ja kasvoiltaan lähinnä jumalatar, on juuri tullut suihkusta kainalooni ja jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä tiedän, ettemme käytä tätä yötä uutisten katseluun.

Make love, not war - parhaita oppimiani opetuksia!
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Eilen kerroin ettei presidentti Janukovitsh ottanut vastaan Merkelin eikä Barroson puhelua, yöllä hän on viimen keskustellut myös Merkelin sekä Barroson että Puolan presidentin (Komarovsky tjsp) kanssa. Merkel on ilmeisesti esittänyt taloudellisia sanktioita Janukovitshin hallintoa vastaan.

Mutta näiden puheluiden lisäksi Janukovitsh on keskustellut Putinin kanssa ja epävarmojen tietojen mukaan Putin olisi vaatinut Janukovitshia käyttämään kovempia otteita EuroMajdanin hajoittamiseksi, painotan - nämä ovat epämääräisiä huhuja. Mutta hallinnon taholta on aiemminkin tihkunut sen suuntaista tietoa, että Putin vaatisi Janukovitshia käyttämään kovempia otteita ja lopettamaan mielenosoitukset voimakeinoin.

Näm siis tietoja ystäväni lähettämistä uutisista Ukrainasta. Hänen kertomansa mukaan tilanne idässäkin on osin muuttumassa ja jopa Donetskissa on esiintynyt presidentin vastaista liikehdintää, mikä on huomionarvoinen asia, koska Donetsk on presidentti Janukovitshin todellista ydintukialuetta. Maan kaakkoiskulma, jossa Donetskin sijaitsee, on Janukovitshin todellista tukialuetta jossa on paljon raskasta teollisuutta ja kemianteollisuutta - ja työläisiä, ja alue on hyvin riippuvainen myös Venäjästä, joten jos niilläkin seuduilla edes osa kansasta alkaa liikehtiä presidenttiä vastaan tilanne voi tulevaisuudessa muodostua hyvin mielenkiintoiseksi.

vlad.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Toinen vaihtoehto on, että armeija valitsee puolensa ja kääntyykin presidenttiä vastaan.
...

Tottahan tämä. Tuolla komentajanvaihdoksella pyritään varmistamaan, että armeijan komentaja on presidentin taskussa, mutta toisaalta stalinmaisiin puhdistuksiin ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa enää aikaa ja armeijassa on varmasti väkeä kenen sympatiat ovat mielenosoittajien puolella (samoin kuin poliisivoimissakin on).

Armeijan tuleminen mukaan kuvioihin on joka tapauksessa viimeinen, ehdoton, tapahtumaketjun osa. Jos koko (tai lähes) armeija tukee Janukovitshia, on tuloksena mielenosoitusten tukahduttaminen voimakeinoin ja maan muuttuminen täydelliseksi diktatuuriksi. Vastavuoroisesti armeijan siirtyminen suurimmalta osin kansan puolelle tarkoittaisi vallanvaihdosta samaan tyyliin, kuin Venäjällä reilu 20 vuotta sitten. Verisin vaihtoehto olisi luonnollisesti, että armeija jakaantuu osiin siten ettei kummallakaan osapuolella ole merkittävää (tai ainakaan riittävää) ylivoimaa toiseen nähden. Tosin siinä vaiheessa Putinin talvikisat olisi jo käyty ja itämaan rauhanpanssareiden osallistuminen kinkereihin hyvinkin todennäköistä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ukrainan presidentinkanslian verkkosivuilla kerrotaan presidentti Janukovitšin julistaneen "tulitauon".

"Vaikuttaa siltä, että tiistai-iltana Itsenäisyydenaukiolle rynnäköinyt mellakkapoliisi ei toimisikaan enää protestileirin hajottamiseksi. – Osapuolet julistivat tulitauon ja neuvotteluprosessin alkamisen, jossa tähdätään verenvuodatuksen loppumiseen ja maan tilanteen vakauttamiseen siviilirauhan vuoksi, kerrotaan presidentinkanslian verkkosivuilla julkaistussa lausunnossa." (YLE).

Mitä se sitten loppujen lopuksi tarkoittaa, sen näyttää aika - jos sitä on enää kovinkaan paljoa jäljellä tiimalasissa.

Tällä hetkellä Kiovassa ei näytä siltä, että Berkut yrittäisi tukahduttaa EuroMajdan mielenosoituksia, renkaat kyllä liekehtivät aukiolla ja hajanaista paukuttelua kuuluu mutta kaikkiaan eiliseen verrattuna tunnelma on nyt rauhallisempi ja odottavampi.

vlad.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Erikoinen tämä tulitaukoehdotus. Ensinnäkin retoriikka viittaa sisällissotaan, toisekseen Kiovassahan (ja Ukrainassa yleensäkin) touhu oli jo rauhoittunut ja väki odotti pääsääntöisesti neuvotteluratkaisuja ennen Janukovitshin määräystä protestien väkivaltaisesta ja nopeasta lopettamisesta. Putikka ilmoitti käskyläiselleen että "No joo niin patistin lopettamaan mellakat, mutta olympialaisten JÄLKEEN! ...pässi..." ?
 
Niin, tulitauko todellakin julistetaan silloin kun kyseessä on jonkinlainen sotatila. Sikäli aika raju termi tähän yhteyteen. Tahtooko sanoa sitä että hallituksen joukot ovat keskeyttäneet operaationsa?

Mites muuten Vlad, kun sinulla tuntuu olevan syvällisempää tietoa ja näkemystä Ukrainan asioista, uskotko että maan oppositiojohtajilla on riittävää auktoriteettia suhteessa mielenosoittajiin?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulitauko on pettänyt, ja Kiovassa on täysi rähinä päällä. Ilmeisesti mielenosoittajat ovat hyökänneet poliisin kimppuun ja vallanneet koko keskusaukion takaisin itselleen. Yleisradion kirjeenvaihtajan mukaan poliisi olisi ampunut mielenosoittajia kovilla.

Kyllähän tuo erittäin karulta vaikuttaa. Onko näin, että mielenosoittajien anarkistisiipi haluaa nyt verta, eikä anna edes mahdollisuutta neuvotteluille? Ei sillä, että Janukovitshin porukkaa puolustelisin. Muistelin vain, että tuo opposition epäyhtenäisyys voisi näkyä siinä, että osa on vain rähisemässä, osa taas käyttää voimakeinoja neuvotteluihin pyrkimisen tehostamisessa.

Aiheesta mm. Iltalehdessä: Kiovan keskusaukiolla täysi yhteenotto päällä - keskustan kuvissa näkyy ruumiita | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tulitauko on pettänyt, ja Kiovassa on täysi rähinä päällä. Ilmeisesti mielenosoittajat ovat hyökänneet poliisin kimppuun ja vallanneet koko keskusaukion takaisin itselleen. Yleisradion kirjeenvaihtajan mukaan poliisi olisi ampunut mielenosoittajia kovilla.

Kyllähän tuo erittäin karulta vaikuttaa. Onko näin, että mielenosoittajien anarkistisiipi haluaa nyt verta, eikä anna edes mahdollisuutta neuvotteluille?
Järkyttävä mutta - ikävä kyllä - täysin odotettu uutinen, sillä Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministerien oli tarkoitus matkustaa tänään Kiovaan arvioimaan tilannetta. Nyt matka lienee kaikin järkisyin peruttu, mikä ei jätä EU:lle ja länsivalloille mitään muuta vaihtoehtoa kuin talouspakotteiden asettamisen Ukrainalle.

Eräs "tulitauon" päätarkoituksista lienee nimittäin ollut tilanteen rauhoittaminen ainakin em. delegaation vierailun ajaksi, joten väkivaltaisuudet tuskin riistäytyivät täysin sattumalta käsistä juuri tänään.
 
Järkyttävä mutta - ikävä kyllä - täysin odotettu uutinen, sillä Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministerien oli tarkoitus matkustaa tänään Kiovaan arvioimaan tilannetta. Nyt matka lienee kaikin järkisyin peruttu, mikä ei jätä EU:lle ja länsivalloille mitään muuta vaihtoehtoa kuin talouspakotteiden asettamisen Ukrainalle.

Käsittääkseni EU:ssa ei ole keskusteltu lainkaan talouspakotteista. Niiden huono puoli on se, että ne eivät kohdistu maan valtaeliittiin - se kyllä saa kaiken haluamansa pakotteidenkin oloissa - vaan tavalliseen kansaan. Niinhän kävin esim. Irakissa jossa talouspakotteista huolimatta Saddam porskutti kun taas ihmisten terveydenhoidon taso romahti pakotteiden seurauksena.

Lähinnä kai tuossa tulisi kysymykseen Ukrainan hallinnon varojen jäädyttämistä (sikäli kun sitä on ulkomailla) ja jotain matkustuskiellon tapaisia symbolisia eleitä. Kaiken kaikkiaan kauhistuttava tilanne. Meikäläisellä on kiinnostus Sotshikin kisoihinkin mennyt oikeastaan täysin noiden tapahtumien takia.

Edit: Viimeisimpien uutisten mukaan Puolan, Saksan ja Ranskan edustajat ovat sittenkin parhaillaan tapaamassa Janukovitshia.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuinka paljon tuolla nyt sitten on oikeasti aseita ja muita pyssyjä, jos se lähinnä kai teoreettinen sisällisota alkaisi.

Kyllähän Syyriassakin on opeteltu vähän sotaleikkejä, vaikka alku olikin vähän hankalaa.
 
...ja samaa aikaan Venäjän edellinen presidentti (onko nykyään vuorostaan pääministerinä?) Medvedev vaatii Ukrainan hallitusta koventamaan otteitaan. On tää. Jotenkin muuten meni maku Venäjän olympiakisoistakin. Taidan tehdä oman henkilökohtaisen kannanottoni ja lopettaa kisojen seuraamisen tähän. Kiekkofinaali nyt jää näkemättä mutta ei sekään niin iso asia ole.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Kuinka paljon tuolla nyt sitten on oikeasti aseita ja muita pyssyjä, jos se lähinnä kai teoreettinen sisällisota alkaisi.

Kyllähän Syyriassakin on opeteltu vähän sotaleikkejä, vaikka alku olikin vähän hankalaa.

Useita kuvia löytyy Instagramista ja Twitteristä esim. hakusanalla euromaidan, joissa näkyy kuinka armeijaa aseistetaan.

Ihmiset ovat pyrkineet kohti parlamenttia, mutta sen ympäristö on täynnä snaippereita, jotka ovat ammuskelleet kohti toimittajia (esim. ABC-kanavan), lääkintämiehiä, hotelli Ukrainan aulaan on ammuttu viisi ihmistä ja hotellissa huhutaan olevan muualla lisää uhreja.

Sadat poliisit ovat jo vaihtaneet puolta ja virta jatkuu. Monet Berkutit sen sijaan ovat ruvenneet käyttämään muiden ammusten lisäksi esim. luotiliivit läpäiseviä luoteja. Monet Berkutitkin ovat tosin vaihtaneet puolta, mutta ei samalla vimmalla kuin normaalit poliisivoimat. Useita todisteita (näköhavaintoja, haavoittumisia, kuolleita), että hallituksen joukot pyrkivät ampumaan suoraan päähän. Ei armoa-meininki siis. Berkutit käyttävät suljettuja metro-linjoja liikkuessa ympäri kaupunkia. Tästä ymmärtää, että armeijakin tekee varmasti samaa.

Janukovitshin "tulitauko" vaikuttanee olleen vain tapa saada hieman aikaa strategioiden luomiseen ja joukkojen sijoittamiseen. Janukovitshin läheltä tulevat lähteet (keite sitten onkaan) osaavat kertoa Janukovitshin asettavan maan hätätilaan.

Kaikki Kiovan bensa-asemat pyritään sulkemaan mahdollisimman pian.

Mielenosoittajat ovat pysäytelleet henkilöautoja, busseja ja jopa junan, joka oli kuljettamassa titushkoja lisää Kiovaan. Tekevät siis samaa mitä hallituskin.
Titushkoilta on löytynyt enenevässä määrin tuliaseita näissä siviiliratsioissa.

Ainakin 11 ihmistä on lääkäreiden mukaan ammuttu snaipperien toimesta.

Liikkuu paljon huhuja venäläisten joukkojen liittyneen Janukovitshin puolelle. Yksi (suurimmista?) syistä lienee se, että monilla sotilailla ei ole tunnistettavaa univormua. Itse en vielä usko moiseen, mutta kuka tietää.
Sotilaita virtaa busseilla Kiovaan. Lvovin sotilasvoimat vannovat täysin rinnoin olevansa kansan puolella.

Lukuisat Party of Regionsin jäsenet ovat jättäneet puolueen ja vauhti kiihtyy.

Lähteinä omat kontaktit Kiovassa, hs.fi, Twitter, Instagram, kyivpost.com ja facebook.
 

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
...ja samaa aikaan Venäjän edellinen presidentti (onko nykyään vuorostaan pääministerinä?) Medvedev vaatii Ukrainan hallitusta koventamaan otteitaan. On tää. Jotenkin muuten meni maku Venäjän olympiakisoistakin. Taidan tehdä oman henkilökohtaisen kannanottoni ja lopettaa kisojen seuraamisen tähän. Kiekkofinaali nyt jää näkemättä mutta ei sekään niin iso asia ole.

Arvostan päättäväisyyttäsi ja uhrautumiskykyäsi. Itse en moiseen pystyisi.
"Muistatko, kun Suomi voitti sen olympiakullan kiekossa, ukki?
- En muista, koska päätin boikotoida kisoja kun ryssät kommentoi Ukrainan tilannetta ilkeästi silloin "

Ja itse tilanteeseen, hyi Venäjä, jee länsi!
 
Arvostan päättäväisyyttäsi ja uhrautumiskykyäsi. Itse en moiseen pystyisi.
"Muistatko, kun Suomi voitti sen olympiakullan kiekossa, ukki?
- En muista, koska päätin boikotoida kisoja kun ryssät kommentoi Ukrainan tilannetta ilkeästi silloin "

Ja itse tilanteeseen, hyi Venäjä, jee länsi!

No joo, ei nyt pelkästään tuohon lausuntoon liity oma inhoni Venäjää kohtaan. Kyllähän Venäjällä on iso, ehkä jopa ratkaisevan iso rooli tässä koko kriisissä. Varmasti Venäjä on ratkaiseva tekijä nimenomaan siinä, miksi Janukovitsh on nyt pysynyt sitkeämmin vallankahvassa kuin Oranssin vallankumouksen aikaan 2005.

Mitä kiekkoon tulee niin minulle maajoukkue ei merkitse erityisempää enkä edes usko että Suomesta on näiden kisojen Ruotsia voittamaan. Ruotsi - Kanada olisi varmasti tasoltaan huikea finaali. OT:ta toki mutta ei nyt kovin suuresta uhrautumisesta ole kyse. Sitten olisi jos pitäisi jättää katsomatta joku Blegin play off -sarja tai champions liigan finaali.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hieno meno kyllä ja siellähän protestoijat ampuvat takaisin kovilla, siinä missä niitäkin on ammuttu. Lopussa tapahtuva silmitön maassa makaavien poliisien hakkaaminen puistatti, varoitus: LiveLeak.com - Ukrainian protesters with guns caught on tape. Aika järkyttävää, miten verenhimoiseksi "tavalliset" kansalaiset muuttuvat, kun anarkia ottaa vallan. Jos nuo nyt ovat edes tavallisia kansalaisia, palkattuja huligaaneja opposition puolelta?!

Sisällissotaa odotellessa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös