Ukrainan puolelta nousee (suomalaisen) uutiskynnyksen yli, jos tappiot on luokkaa 5 sankarivainajaa päivässä. Tämän kirjoituksesi perusteella venäläisten tappiot on paljon kovemmat. Ja tapa käyttää elävää voimaa hyvin stalinmainen. Eroaako Vladin arvio tästä?
Ukrainan asevimien ja niitä tukevien joukkojen kokonaistappiot ovat tähän mennessä noin 2500 miestä ja naista, vihollisen eli venäläistappioiden noustessa jopa yli 30 000 taistelijaan, joista asevoimien ja sisäministeriön sekä kansalliskaartin osuus on max. pari tuhatta.
Venäjän sodankäyntitavassa on syytä huomioida ainakin kaksi tekijää, joista Ukrainassa nähdään sota, jossa Venäjä sotii, mutta pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon "sijaissotijoita" eli joukkoja, jotka eivät kuulu valtiollisiin organisaatioihin (asevoimat, MVD, FSB etc.), jolloin virallinen Venäjä ei pahemmin piittaa sodankäynnin synnyttämistä tappioista niin kauan kun korvaavaa materiaalia on riittävästi.
Ukrainassa Venäjän toimia näyttää tällä hetkellä ohjaavan eniten se, että Krimin miehityksen, Itä-Ukrainan sodan ja kollaboraattoreiden avulla pyritään halvaannuttamaan yhteiskuntaa ja synnyttämään tilanne, jossa uudistukset etenevät mahdollisimman hitaasti, jolloin Ukrainaan syntyisi sisäisiä jännitteitä, jotka omalta osaltaan auttaisivat Venäjää löytämään reitin ulos sodasta. Venäjälle käivisi mitä parhaiten se, että Ukraina halvaantuu yhteiskuntana, jolloin klänsi kenties hylkää sen, josta seuraa se, että Venäjän on pitkittyvällä konfliktilla mahdollista ohjata maa takaisin Venäjän syliin. Tai hajoittaa maa, josta seuraisi Ukrainan itäosien luisuminen Venäjän syliin. Länsimaistuva Ukraina on oikeastaan pahinta mitä Putin kaipaa, koska se voisi välittää signaalin Venäjälle - venäläisille - siitä, että värivallankumous voi olla ratkaisu Venäjän ongelmiin.
On sanottu, että Venäjä ei ole suurvalta ilman Ukrainaa - nyky-Venäjä kaipaa (tarvitsee) Ukrainan yli 40 miljoonaa asukasta, koska ne tasapainottaisivat maan väestöä. Nyky-Venäjällä slaavilaisten kansojen osuus on pienenevä, vastaavasti muslimeiden ja keski-aasialaisten ynnä etnisesti kiinalaisperäisten määrä kasvaa, joten koko tämä yhtälö huomioiden, Venäjän valtaeliitti, tuskin piittää siitä, että Donbasissa muutama kymmenen tuhatta "vapaaehtoista" tapetaan ulkopuolisen silmin täysin järjettömässä sodassa.
Toisaalta Syyriassa on nähty toisenlainen Venäjä, jolloin erikoisjoukoilla ja ammattilaisilla on saatu aikaan tuloksia tilanteessa, jossa esim. Syyrian hallinnon joukot eivät ole saaneet mitään tulosta aikaan. Ukrainassa Venäjä on sotinut tällä tavalla vain paikoin, Syyriassa Venäjän sodankäyntitapa on sellainen, jossa omien ammattilaisten tappioita on pyritty minimoimaan, toisaalta Syyriassakin näitä "sijaissotijoita" sitten on ihan riittämiin, mutta heidän rooli ei ole sama kuin Ukrainassa.
Syyriassa maan omien asevoimien sodankäyntikyvyn heikkous on osaltaan perua siitä, että arabikevään jälkeen asevoimista poistui/loikkasi paljon ei-alaviitti-upseereita, samoin pitkä sota, ennen ennenkuin Venäjä siihen aktiivisesti alkoi puuttua, oli jo rapauttanut asevoimat, josta johtuen sen sodankäyntikyky oli ratkaisevasti laskenut - sen tärkein tehtävä oli pitää Bashar al-Assad vallassa, missä se ei olisi onnistunut, jollei maan hallinto olisi saanut huomattavia apuja ulkomailta - Venäjältä, Iranista, hezbollahin myötä Libanonin suunnalta ja lopulta Irakista maan miliisijoukkojen lähettäessä tuhansia taistelijoita sotimaan Syyrian hallinnon rinnalla.
Ihan kummoinen tarkailija ei tarvii olla, niin huomaa kv. yhteisön hyvin mielellään haluavan uskoa tähän kulissiin. Halu ja kyky uskoa valheisiin ei ole katoamassa minnekään ja siksi on vaikea nähdä todellisen tilanteen kentällä vaikuttavan politiikkaan. Vähän niin kuin Suomen turvallisuuspolitiikan kanssa on...
Tässä olen kuitenkin näkemässä selkeää muutosta, entistä useampi länsimaa ei enää suhtaudu Venäjään naiivin hyväuskoisesti, josta voi seurata se, että mikäli Venäjä aloittaa mittavan offensiivin Itä-Ukrainassa, suhtautuminen lännessä tulisi olemaan olennaisesti tiukempaa kuin muutama vuosi sitten.
Tietty edelleen tulee pitää mielessä se, että vaikka suhtautuminen Venäjään on pääsääntöisesti muuttunut kriittisemmäksi - muutama poikkeus vahvistaa säännön - on lännen kynnys nostaa konflikti omalta osaltaan seuraavalle tasolle huomattavasti Venäjää korkeampi. Venäjällä valtiollinen propaganda ja hallinto on valmistellut maata mittavaan sotaan, kynnys siirtyä sanoista tekoihin totalitaarisessa valtiossa, jossa hallinto on käytännössä hirttäytynyt valta-asemaansa, siirtyminen sanoista tekoihin vaatii olennaisesti pienemmän kynnyksen ylittämisen kuin lännessä, jossa on edelleen voimakas halu ratkaista konflikti/sota dialogin kautta kuin sotimalla. Lännelle rauhan menettäminen on olennaisesti suurempi uhraus kuin Putinille.
Olettaisin, että Putin ymmärtää sen, ettei hänellä todellisuudessa ole enää kuin yksi tie kuljettavanaan, mikäli länsi on riittävän määrätietoinen. Putin vastaavasti toivoo, ettei länsi olisi riittävän määrätietoinen, että pelottelu, uhkailu, valehteleminen etc. toimet saavat aikaan sen, että länsi vetäytyy ja Putin saa haluamansa, johon kuuluu tietty se, että hän pysyy vallassa jatkossakin.
Jos katsotaan Venäjän omia doktriineja, niin niiden mukaan Venäjä käy meitä -länttä ja myös Suomea- vastaan sotaa. Tämä on tiedossa päättäjillä. Valheet on paljon mukavampia ja siksi politiikka -myös Suomen- perustuu niiden varaan. S Niinistön rooli on tulossa murheelliseksi tässä, sillä hän on jo aika lähellä Putinin esivalehtelijaa.
edit
USA alkaa avustaa Ukrainan puolustusvoimia - Venäjän mielestä kyseessä on sota- eikä rauhantoimi
Joko Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa olisi tullut lännen vuoro tunnustaa faktat ja avata asehanat Ukrainalle?
Venäjä on useamman kerran toistanut kevään ja kesän 2014 jälkeen olevan sodassa - maa on sodassa länttä vastaan. Länsi, ymmärrettävästi, näkee tilanteen toisin - kuten yllä viittasin, lännessä uskotaan dialogin voimaan ja toivotaan sen tuovan ratkaisun. Tässä kohdin länsimaisten johtajien kannattaisi kysyä itseltään, kuinka usein valtaan hirttäytynyt diktaattori tai semidiktaattori on luopunut valta-asemastaan vapaaehtoisesti, kuinka usein tällainen konflikti on onnistuttu ratkaisemaan ilman verenvuodatusta?
Itse olen sitä mieltä, että pakoteruuvia olisi pitänyt kiristää enemmän, ja Suomen tehdä itsenäisiä ratkaisuja, joilla Venäjän vaikutusvaltaa saadaan vähennettyä. Tässä kohdin huomioisin myös sen, että Suomessa kannattaisi aloittaa keskustelu kansallisesta Magnitsky Act'ista.
Asehanat olisi syytä viimeistään nyt avata, kuten Kurt Volker (USA:n Ukraina-neuvottelujen erityisedustaja) aiemmin tämän vuoden puolella viittasi, puolustuksellisten aseiden toimittamisen Ukrainalle ei pitäisi olla mikään ongelma myöskään Venäjälle, mikäli maa ryhtyy noudattamaan Minsk II-sopimusta. Puolustukselliset aseet ovat ongelma vain hyökkääjälle, ja jos Venäjä näkee kyseiset aseet ongelmana... Tämän enempää Volker ei asiaa alleviivannut.
