Mietin yksi ilta elämääni taakse päin ja asioita, jotka ovat eniten vaikuttaneet elämääni. Päädyin siihen, että yksi merkittävimpiä asioita elämässäni on ollut ujous. Olen ujo, olen sitä ollut pienestä pitäen ja tulen aina varmasti olemaan.
Ujous on vaikuttanut elämässäni hyvin läpikeikkaavasti lähes kaikkeen: pari- ja kaverisuhteisiin, koulunkäyntiin ja opiskeluihin, työelämään ja harrastuksiin. Pitkälti vaikutukset ovat olleet toki rajoittavia. Kun en viihdy vieraiden ihmisten parissa enkä halua olla huomion keskipisteenä, aika monia asia vaikeutuu tai rajoittuu pois eri elämän osa-alueilla. En esimerkiksi omaa kovin laajaa kaveripiiriä ja olen hyvin huono solmimaan uusia kaverisuhteita. Onneksi on hyvä läheinen ja tiivis kaveripiiri, jossa voi olla oma itsensä ja monesti olenkin siinä porukassa kaikkea muuta kuin ujo.
Lapsena kuitenkin ujous ahdisti, kun tuntui, että lähipiiri ja 'ympäristö' eivät ymmärtäneet ujouttani. Esimerkiksi vanhempani ovat kaikkea muuta kuin ujoja, ja jotenkin tuntui, että he olettivat heille sopivien käyttäytymismallien sopivan automaattisesti myös minulle. Vuosien myötä ujous on helpottanut, ja olen myös haastanut sitä puolta itsessäni menemällä epämukavuusalueilleni. Vanhempana olen oppinut olemaan myös armollinen itselleni ja hyväksymään asian. Hyvin tämä elämä sujuu ujonakin.
Mites muut ovat kokeneet oman mahdollisen ujoutensa tai ujot ihmiset?
Ujous on vaikuttanut elämässäni hyvin läpikeikkaavasti lähes kaikkeen: pari- ja kaverisuhteisiin, koulunkäyntiin ja opiskeluihin, työelämään ja harrastuksiin. Pitkälti vaikutukset ovat olleet toki rajoittavia. Kun en viihdy vieraiden ihmisten parissa enkä halua olla huomion keskipisteenä, aika monia asia vaikeutuu tai rajoittuu pois eri elämän osa-alueilla. En esimerkiksi omaa kovin laajaa kaveripiiriä ja olen hyvin huono solmimaan uusia kaverisuhteita. Onneksi on hyvä läheinen ja tiivis kaveripiiri, jossa voi olla oma itsensä ja monesti olenkin siinä porukassa kaikkea muuta kuin ujo.
Lapsena kuitenkin ujous ahdisti, kun tuntui, että lähipiiri ja 'ympäristö' eivät ymmärtäneet ujouttani. Esimerkiksi vanhempani ovat kaikkea muuta kuin ujoja, ja jotenkin tuntui, että he olettivat heille sopivien käyttäytymismallien sopivan automaattisesti myös minulle. Vuosien myötä ujous on helpottanut, ja olen myös haastanut sitä puolta itsessäni menemällä epämukavuusalueilleni. Vanhempana olen oppinut olemaan myös armollinen itselleni ja hyväksymään asian. Hyvin tämä elämä sujuu ujonakin.
Mites muut ovat kokeneet oman mahdollisen ujoutensa tai ujot ihmiset?