Tyler Redenbach HIFK:hon

  • 250 757
  • 787

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Hyvä peli Redenbachilta tänään. Jakeli muutamia hyviä paikkoja ketjukavereilleen ja teki yhden näyttävän nousun maalille, jolla aiheutti Kalpa-pelaajalle jäähyn. Lisäksi ainakin tämänpäiväisen perusteella tuntuu oudoilta ne puheet flegmaattisesta puolustuspelaamisesta, sillä hän oli mielestäni varsin aktiivinen myös puolustuspäähän. Korvaa kyllä tämänkautisen Hirson heittämällä; peliälyä ja taitoa löytyy vaikka muille jakaa, mutta tämän lisäksi on myös Hirsoa nopeampi ja suoraviivaisempi, jota Matikaisen pelikirja tuntuu tietyssä mielessä edellyttävän. Plussana vielä ratkaiseva häkki rankkareissa.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Plussana vielä ratkaiseva häkki rankkareissa.

Jottei yltiöpäiseksi kehumiseksi meni niin todettakoon, että ainakaan minä en huomannut Redenbachin kaapineen hirveän hyvällä prosentilla alotuksia omalle joukkueelleen. Kummiskin kyseessä sentterin yksi tärkeimmistä tehtävistä.
Ps. Ei sillä että Hirsokaan näin teki.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kolmannessa erässä alkoi hävitä enemmän, mutta kahdessa ekassa erässä vei kyllä aloitukset järjestäen. Eniten mua miellyttää tässä pelaajassa se, että hän haluaa kiekkoa ja myös tekee työtä sen eteen, että pääsee siihen kiinni. Oli hyvää kaksikamppailua ja usein tuli voittajana niistä hyökkäyspäässä, jonka jälkeen antoi hyvän syötön tai sitten itse yritti ratkaisua. On suoraviivainen pelaaja, joten sopii hyvin tämän päivän SM-liigaan. Pesonen on kuitenkin edelleenkin tämän kakkosketjun kurko.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Lisäksi ainakin tämänpäiväisen perusteella tuntuu oudoilta ne puheet flegmaattisesta puolustuspelaamisesta, sillä hän oli mielestäni varsin aktiivinen myös puolustuspäähän.

Tähän sama. Muistetaan pari faktaa:

1. Redenbach ei ole junnuvuosien jälkeen onnistunut pohjois-amerikassa. Läpmurto puuttuu AHL:stä

2. Pari hyvää kautta Saipassa ei ole vielä järisyttävän kova meriitti.

Miten tämä sitten liitty "Bachin" esityksiin ifk:ssa?

Onnistuminen ifk:ssa olisi hänelle erittäin kova juttu tulevaisuuden kannalta. Bach näyttää tajunneen tämän heti alusta asti, koska näissä kahdessa ottelussa on kyllä pelannut kovalla asenteella ja näyttänyt ansaitsevansa paikan sm-liigan nimekkäimmän hyökkäyksen kärkiketjuissa.

Itse tykkään tästä kaverista. Tosiaan yllättävänkin suoraviivainen ja näkee ketjukaverit hyvin. Toimittaa kiekkoa maalia kohti ripeästi eikä pelkää kulmissa. Tästä on hyvä jatkaa.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kyllä täytyy olla tyytyväinen tämän herran suorituksiin, ei tule helppoon paikkaan kaveri meinaan sisään. Ihan uudet kaverit ympärillä ja vaihtuvat erikoistilanteiden myötä vaan uudempiin ja uudempiin kasvoihin. Silti lähestulkoon aina kun Redenbachilla on kiekko vastustajan päädyssä, voi odottaa maalipaikkaa. Kaveri jakaa hienoja syöttöjä ja välillä Mikael Granlund tyylisesti silmät kiinni toivotaan toivotaan tapauksia joista tulee vaan vaarallisempia paikkoja. Tänään oli hieno peli Bachilta ja toivottavasti parantaa vielä tästäkin. Sopii hyvin kakkos-kolmos kenttään ja kakkos ylivoimaan.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Niin omituinen hankinta etten viitsinyt edes kommentoida Ässä pelin jälkeen, jossa annettiin ilmaiseksi pinnat pois. Äijä oli kuitenkin tänään paikka paikoin todella hyvä, joten annetaan kehut. Pelaa kyllä Hirson vilttiin, ei voi mittään.

edit: Ilmeisesti Kimi ei edes jatka meillä, joten vähän syvempi viltti kyseessä. Sääli.
 
Viimeksi muokattu:

henkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins
edit: Ilmeisesti Kimi ei edes jatka meillä, joten vähän syvempi viltti kyseessä. Sääli.

Mikä sääli? Kannatatko mielelläsi joukkueurheilussa kaveria, joka ei saa itsestään irti puolen kauden aikana oikeastaan yhtään mitään? Kaveria, jonka kaiken muun soheltamisen lisäksi pitäisi olla kannattamasi joukkueen 2-sentteri? Siis onko tarkoituksena nyt oikeasti hävitä tämä kausi tahallaaan? Laitetaan Miken takaisintultua Hirso ykkössentteriksi ja toivotaan parasta? Ja kun homma ei toimi, syytetään valmentajaa??
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
On kyllä kummallista, että pitkin aktiivisia ketjuja toitotetaan Redenbachin tulleen hyvin sisään joukkueeseen. Omin silmin nähtynä en tosiaan allekirjoita mitään tuollaista. Tuolla peliajalla (17.42) 0+0 pisteet ja -2 pakkasella. Hyvänä esimerkkinä eilinen maali:
Janne Pesonen 3-2 SR (Eero Somervuori, Siim Liivik)
Liivik veti parikymmentä sekuntia kyseisessä ketjussa ja heti verkko heilui.

Ylivoimaketju, jossa Redenbach pelaa, ei saa mitään järkevää aikaiseksi. Roolit ovat aivan sekaisin, puolustajan tekemä maali ei asiaa miksikään muuta.

Aloitukset tökitään tarkoituksella eteenpäin vastustajalle, mitä järkeä tuossa on?

Redenbach on täysin Hyvösen vauhdissa, eikös Hyvönen juuri yhden rankkarivoiton tuonut ennen poistumistaan...?
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Mikä sääli?

Se, ettei pelaaja saanut itsestään irti oikeastaan mitään tällä kertaa. Laita housut takaisin jalkaan en ole jakamassa tuomioita Hirson pois laittamisesta. Pidän Hirsoa kuitenkin täysin omana jätkänä ja toivotan miehelle kaikkea hyvää minne sitten päätyykin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kakku pöytään, Reddis avasi pistetilinsä, tänään 0+1. Siitä vaan samaan malliin! En tiedä kuinka meni plusmiinustilaston tiimoilta? Ja matsin nähneet: miten pelasi? Turggulaisen tuttuni mukaan näkymätön.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kakku pöytään, Reddis avasi pistetilinsä, tänään 0+1. Siitä vaan samaan malliin! En tiedä kuinka meni plusmiinustilaston tiimoilta? Ja matsin nähneet: miten pelasi? Turggulaisen tuttuni mukaan näkymätön.

Ekassa matsissa olis tullut maali, ellei olisi maila katkennut, tokassa matsissa ratkaisi rankkareissa meille 2 pistettä, tänään siis ensimmäinen syöttöpiste tilastoihin ja plusmiinustilastoihin +1, eli on enää 6 pisteen päässä Hirsosta.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
2. Pari hyvää kautta Saipassa ei ole vielä järisyttävän kova meriitti.
Mikäli oikein muistan, niin SaiPa pelasi tuolloin SM-liigaa. Eli nuo pisteet tulivat nimenomaan muita Liigajoukkueita vastaan. Myös IFK:ta. Ja jos muistat vielä, että ketjukaverit saattoivat olla heikommat, niin voinet varmaan hieman miettiä tuota ontuvaa logiikkaasi uudestaan?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ekassa matsissa olis tullut maali, ellei olisi maila katkennut, tokassa matsissa ratkaisi rankkareissa meille 2 pistettä, tänään siis ensimmäinen syöttöpiste tilastoihin ja plusmiinustilastoihin +1, eli on enää 6 pisteen päässä Hirsosta.

Ei paha, mutta miten pelasi yleisesti ottaen? (niin ja Kimiltä vietiin yksi maali Blegiä vastaan) Kuulin, että Kibellä ei kulkenut ja ennustinkin jo ennen matsia, että Kibe & Eero eivät kovin hyvin istu samaan ketjuun.
 
Viimeksi muokattu:

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Sanoisin, että Hirso +. Eli ei todellakaan mitään maata järisyttävää. Syöttöpiste ei ollut syöttö, vaan taistelu ribarista, josta kiekko tuli Fernholmille, joka heitti vanhanaikaisella sisään.

Redenbach jäätyy kyllä aika hyvin paikossa, tänäänkin sai kiekon hyvin riistettyä (muutenkin pari hyvää riistoa, jotka olivat parasta antia tän illan matsissa), mutta heti riiston jälkeen heitti ihan rehelliset turvat, kun IFK:lla oli ylivoimahyökkäys lähellä TPS:n maalia.

Sitä laiskuutta omaan päähän en ole nähnyt, mutta ei kyllä mitään maagista syöttötaitoakaan. Laittoi kuitenkin vissiin ekassa erässä Kuhdalle tekopaikan maalin eteen, mutta kiitos Urhon loistavan ohjaajan, tämä tilanne jäi näkemättä ja selostajan varassa tämä.

Annetaan kuitenkin aikaa, jälleen kerran.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ei paha, mutta miten pelasi yleisesti ottaen? (niin ja Kimiltä vietiin yksi maali Blegiä vastaan) Kuulin, että Kibellä ei kulkenut ja ennustinkin jo ennen matsia, että Kibe & Eero eivät kovin hyvin istu samaan ketjuun.

No sanotaan näin, että molemmat Rede (ainakin suurimman osan mielestä) ja Hirso ovat tarpeellisia joukkueelleen ainoastaan, jos tekevät pisteitä. Eli kun tätä kautta katsotaan Hirson osalta, niin Reden ei tarvitse kun kurvailla ympäri kenttää ja bongailla Suzkeja katsomosta, niin pelaa samalla tasolla kuin Hirso tälläkaudella, mutta jos tulee pisteitä, niin on paljon edellä.

Molemmilla siis yksi "lähes" maali. Redellä 3 matsia 1 bojo. Hirsolla 30 matsia 7, bojoa. Veikkaan, että Redellä on noi 7 bojoa kasassa 10 matsin jälkeen, joten silloin on selkeä parannus joukkueeseen. Näköjään ei myöskään Hirson lähtö haitannut ainakaan joukkueen taistelutahtoa kun voitto hakattiin sisään aikaisemmin kaudella vaikeasta vastustajasta TPS:stä, eli 12 sekkaa ennen matsin päättymistä voitto himaan!
 

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Syöttöpiste ei ollut syöttö, vaan taistelu ribarista, josta kiekko tuli Fernholmille, joka heitti vanhanaikaisella sisään.

Laittoi kuitenkin vissiin ekassa erässä Kuhdalle tekopaikan maalin eteen, mutta kiitos Urhon loistavan ohjaajan, tämä tilanne jäi näkemättä ja selostajan varassa tämä.

Annetaan kuitenkin aikaa, jälleen kerran.
Molemmista eri mieltä. Riisti ribarin ja mun mielestä syötti Fernholmille, joka teki tyhjiin vanhanaikaisen. Näin myös Urholta ton laiton Killelle, josta hätänen onetimer jonka Schwarz, vai mikä vittu se oli, torju jollain mailanpäällä. Ei kyllä näkyny uusintana.
Puolustuspäässä ihan ok. Voitti tosiaan jonkun aloituksenkin
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Aika hassua että täällä niinkin kokeneet kaverit kun JHag tuntuvat syyttävän Redeä siitä että Hirso ulostettiin joukkueesta?!? Näyttää ihan siltä kun osa toivoo Reden epäonnistuvan. Ihan kun se jotenkin parantaisi Hirson suorituksia?!?

Itse annan 110% tukeni Redelle ja toivon että pelaa paljon paremmin kun Hirso.

Ikävä katsoa kun omaa uutta pelaajaa dissataan jo etukäteen. Redenkö syy Hirson vaisuun peliin?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolme peliä nyt herralta nähneenä sanoisin, että ei korvaa edes Hirsoa. Väitän, että Hirso olisi suoriutunut näistä kolmesta pelistä paremmin, kuin Redenbach samalla vastuulla, peliajalla ja ketjukavereilla. Hirsohan oli juuri vähän heräämässä, kun pääsi isompaan rooliin Granlundin poissaollessa. Toki voidaan kysyä, että mitä Hirso teki sen alkukauden, mutta silti...

Redenbach väläyttelee satunnaisesti sen hyvä passin jostain kulmasta/maalin takaa, kun on hyökkäysalueelle päästy, mutta itse pelin eteenpäin viemisessä, eli kun omista lähdetään hyökkäämään, niin Redenbach on ollut tähän asti suoritustasoltaan aika lähellä nollaa. Laiturit siinä joutuvat kiekon kanssa sen duunin tekemään, kun omista ylös lähdetään. Redenbach ei hae kiekkoa keskustasta ja toimita sitä nopealla syötöllä eteenpäin. Itse asiassa hän oli tänäänkin monesti se pelaaja, joka yritti epätoivoisesti puskea kiekkoa läpi vastustajan siniviivan. Yleensä tuloksena kiekon menetys tai paitsio.

HIFK:n tämän kauden menestys tulee riippumaan näillä näkymin Mikael Granlundin ja Petteri Wirtasen ketjujen tuloksista. Redenbach lienee lopulta sellainen kolmosketjun sentteri, koska kyllä Wirtanen saa enemmän tulosta aikaan hyökkäyspäässäkin, kuin Redenbach. Kumman laittaisit YV:lle?

Toisaalta viime kausina HIFK on tehnyt huikeita kesken kauden hankintoja, kuten Bates ja Hamilton, mutta ei heistä keväällä ole mitään hyötyä ollut. Olisiko kerrankin niin päin, että ensin vaikeaa ja tulos tulee lopussa. Olisi tosin mielenkiintoista tietää, että minkälainen diili herran kanssa on tehty? Tryout?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Toki voidaan kysyä, että mitä Hirso teki sen alkukauden, mutta silti...

Jossain ruotsalaislehdessä olleessa haastattelussa Hirso totesi olleensa kesällä jalkaleikkauksessa, jonka takia harjoittelu oli vaillinaista. Nyt oli viimein pääsemässä täyteen kuntoon loukkaantumisen jäljiltä, mutta peliaikaa ei ollut tullut. Tiedä sitten, kuinka paljon tällä on ollut vaikutusta, mutta selittäisi osittain huonoja esityksiä ja ehkä sitä, miksi homma lähti menemään vinoon alusta alkaen.

Nyt Hirso on kuitenkin poissa ja Redenbach kehissä, joten toivoa sopii, että #91 pistää pistelingon laulamaan. Tänään ei juuri erottanut häntä kentältä, kaipasi Pesosta laidalleen.
 

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirsohan oli juuri vähän heräämässä, kun pääsi isompaan rooliin Granlundin poissaollessa. Toki voidaan kysyä, että mitä Hirso teki sen alkukauden, mutta silti...
Voidaan myös kysyä, mitä Hirso olisi tehnyt Granlundien ja Villen palattua.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun Redenbach on täällä ja Hirso muualla, niin eiköhän ole aika katsoa tulevaisuuteen. Joukkue menestyy ja pikkuhiljaa IFK alkaa saada ykkösmiehistöään jalkeille... annetaisiinko Redenbachille vähän aikaa sopeutua joukkueeseen jne. Muutama ensimmäinen ottelu ei aina välttämättä kerro kaikkea.

Jos Kimille ei annettu reilua mahdollisuutta, niin pitäisikö sitten tehdä sama virhe tehdä Redenbachin kanssa? Saisiko Hirso sitä kautta jotain oikeutta?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mitä itse näin pelejä Hirsolta ennen nuorten MM-kisoja, niin Hirso kyllä lähinnä sai muiden ketjussa olleiden pelin huonommaksi. Todella veltto ja säikky tilanteihin menijä. Kyllä tämä Redenbach on tuosta parempia otteita osoittanut selvästi ja sanotaanko parannus edeltäjään. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään huippusena sanan varsinaisessa merkityksessään (ainakaan vielä nähdyillä näytöillä), jos joku sellaista luuli saavansa, mutta sentään pelaaja joka vie peliä eteenpäin. Toisin kuin Hirso ja vähän samaa voi sanoa siitä Tuomaisestakin.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
On turha verrata....

Nyt kun Redenbach on täällä ja Hirso muualla, niin eiköhän ole aika katsoa tulevaisuuteen. Joukkue menestyy ja pikkuhiljaa IFK alkaa saada ykkösmiehistöään jalkeille... annetaisiinko Redenbachille vähän aikaa sopeutua joukkueeseen jne.....

....keskenään koko alkukauden eri hallien jäillä kontaten laahustaneen Hiiruksen ja kolmatta otteluaan eilen pelanneen Redebachin suorituksia. Hiirus nähtiin ja kauden tulokseksi jäi 7 pistettä ilman papukaijamerkkiä. Redenbach on osoittanut jo tähän mennessä, että pelisilmää on aivan riittävästi, samoin vauhtia ja pyrkimystä kohti maalia. Muutama viikko lisää joukkueessa osoittaa, että kysymyksessä on kunnon hankinta.

IFK:lla on nyt joukkueessa vihdoin koossa ainekset kahteen hyökkäävään ketjuun ja kahteen puolustavaan "jarruketjuun", joista viimeksi mainituista Märkä-Simo & Co ovat parantaneet viime aikoina suoritustasoaan selvästi saatuaan vastuuta. Mi & Ma Granlundin palatessa kehiin hyökkäyksen tilanne on suorastaan hyvä, samoin maalivahtiosaston (kiitos Endrasin).
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Aika hassua että täällä niinkin kokeneet kaverit kun JHag tuntuvat syyttävän Redeä siitä että Hirso ulostettiin joukkueesta?!? Näyttää ihan siltä kun osa toivoo Reden epäonnistuvan.

Mittee sie höpäjät ?? Ettei olisi vaan tullut luettua sellaista, mitä haluat lukea? Näin vastasin veli Stigulle 9.1. peliesitykset -ketjussa Reddiksestä:

Ja siis, en mä HALUA nähdä Redenbachia floppina. Haluan oikeasti, että kaveri kiistatta korvaa Hirson ja olen kuitenkin loppujen lopuksi niin yksinkertainen kaveri, että mulle riittää näytöksi omat silmät ja tapahtumat sarjataulukossa / pistepörssissä.

Ei tuota tuon selvemmin kai pysty sanomaan? Tikulla ja takulla silmään sellaista HIFK-fania, joka toivoo jonkun pelaajan epäonnistumisen myötä joukkuelleen huonoa! Reddis on mulle sitä ookoompi, mitä paremmin pelaa, mutta suonethan mulle sen, että kolme ekaa hänen matsiaan eivät ole saaneet mua vielä täysin vakuuttumaan? Pelaajakauppoja HIFK:ssa tekevät Nyba ja Petu ja tosiaankaan Redenbach ei ole millään lailla vaikuttanut Hirson kuvioihin. Toivoin kuitenkin, että Reddis olisi tehnyt jo tähän mennessä Batesit/Hamiltonit, jonka jälkeen kenelläkään ei olisi muuta tekemistä kuin hymyillä onnellisena. Ei muuta kuin zemiä Reddikselle loppukaudeksi!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Saiskos tältä illalta vähän infoa miten tää meitin Tyler tänään pelasi? Tehopisteitä ei tartte kertoa ne mä osasin bongata itekin. Oliko yhtään ns. valoa tunnelin päässä vai miltä näytti?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös