Tykkäykset

  • 14 889
  • 109

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tykkäykset on last season. Odotankin, että pian tulee muotiin niiden välttely. Sillä voi saada uskottavuuspisteitä, kun ei ole muodin mukana peesailemassa suosittuja mielipiteitä.

Jopa Monopolysta on anti-versio. Tykkäysten osalta tavoiteltavaksi voisi tulla mahdollisimman heikko ratio viestin ja tykkäysten välillä. Eipähän kukaan pahoittaisi mieltään, jos omaa, kallisarvoista tajunnanvirtaa ei koko ajan tökitä. Saattaisi jopa tuoda särmää joidenkin kirjoitustyyliin.

Edit: tullut välillä mieleen, että entisaikaan oli jonkinlainen "rangaistus", kun punainen huomionappi välähti. Piti nimittäin raahautua johonkin mamu-ketjuun miekkailemaan perustuslaista, tai muuta mukavaa. Taisikin olla ainoa reaktio, jonka kirjoituksilleen sai.
 
Nick Neim

Jäsen
@MustatKortit vetää tässä omassa kastissaan.
Äsken oli kaksi, nyt on enää yksi. Kävin meinaa kuikuilemassa kuka hänen viesteistään oli tykännyt, ja allekirjoittanut varmaan onnistunut jossain vahinkotykkäyksessä. Tai sitten pistetään humalan piikkiin.

1/30 000 on kyllä ihan komea lukema.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
MustatKortit oli asiallinen kirjoittaja, näin tuoreemmille palstalaisille kerrottakoon se. Teki kuitenkin lyhyehkön mutta sitäkin aktiivisemman uransa juuri ennen tykkäysten saapumista palstan toimintoihin.

Niin.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Eikös homma kosahtanut lopulta varsin naurettavalta tavalla? Tuli vain ko. nimimerkki mieleen ja meno voisi olla varsin aktiivista edelleen kun tykkäykset hivelisi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eikös homma kosahtanut lopulta varsin naurettavalta tavalla? Tuli vain ko. nimimerkki mieleen ja meno voisi olla varsin aktiivista edelleen kun tykkäykset hivelisi.
Olikos se veto sun kanssasi vai kuka siinä Trumpin valinnassa oli toisella puolella? Se jälkeen ei näkynyt.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olikos se veto sun kanssasi vai kuka siinä Trumpin valinnassa oli toisella puolella? Se jälkeen ei näkynyt.

En ollut minä, mutta muistan vain ettei ihan putkeen mennyt ja taisi pientä paskamyrskyä olla.

Silti vähän turhalta tuntui lopputulema.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Olikos se veto sun kanssasi vai kuka siinä Trumpin valinnassa oli toisella puolella? Se jälkeen ei näkynyt.

Eikö Klose16 (tai mikä olikaan) ollut toisella puolella. Tai näin ainakin muistelen.

MustatKortit oli todella hyvä kirjoittaja, joskin tämä katoaminen vedon jälkeen oli aika vässykkä veto (heh).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös