Mainos

Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 896 007
  • 11 247

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Miksi ei saisi olla kateellisuutta? Esimerkiksi, jos minun tekemisistäni joku kateellistuu, niin miksei näin saisi käydä? Kannattaako siis kateellisuutta pelätä?

En tarkoita, että pitäisi ylpeillä alkamaan, mutta toisaaltahan kateellisuus on merkki siitä, että kateellisuuden kohde on tehnyt jotain oikein elämässään. Eihän sille muuten kateellisia oltaisi.

Eli miksei kateellisuuteen voisi suhtautuakin negatiivisuuden sijaan positiivisesti?

Ja onko kateellisuudella merkitystä, jos ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa elämääsi?

Näin. Jos itsetunto on kohdallaan niin voi todetta että rakkikoirat räskyttää ja karavaani vaan kulkee. Eli ei tarvi välittää.
Täälla Pohjanmaalla sitä kateutta vasta onkin. Pitää olla aina isompaa, komeampaa, kalliimpaa kuin naapurilla. Toisaalta. Täällä se on ollut sitten juurikin eteenpäin vievänä voimana. On joka nurkka täynnä pienyrittäjiä ja aika monta menestystarinaa on näistä pikkupajoista syntynyt. Ilman kateutta tuskin.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kummalla on parempi versio All Along The Watchtowerista, Dylanilla vai Hendrixilla? Itse kallistun Hendrixiin puoleen ihan vain kitarariffien takia. Ei sillä, Bobin versio on hyvä myöskin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Haluavatko kaikki kiekkoilijat kehittyä yhtä paljon? Vai jakautuuko into kehittymiseen samalla lailla kuin normiduunareillakin? Osa haluaa hullun kiilto silmissään paremmaksi ja osa tekee työtään vain siksi, että pitää siitä sekä saa liksaa siitä?

Vai onko kenenkään ammattina urheileminen vain siksi, että saa elätettyä itsensä ja kenties perheensä pitämällään duunilla? Vaatiiko urheilu-ura niin paljon, että sen luominen ja ylläpitäminen vaatii painavamman syyn?
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Vai onko kenenkään ammattina urheileminen vain siksi, että saa elätettyä itsensä ja kenties perheensä pitämällään duunilla? Vaatiiko urheilu-ura niin paljon, että sen luominen ja ylläpitäminen vaatii painavamman syyn?

Tämä on useasti tullut mieleen kun katsoo tämän päivän suomalaisia yleisurheilijoita. Kun pääsee Suomi-Ruotsi -maaotteluun edustajaksi, pysyy leivän syrjässä kiinni ja voi tehdä pekkapäivärinnat EM-kisoissa juoksemalla tukevasti tarkkailuasemissa. Alusta loppuun.

Tunnen Coloradon suden ja hänen kanssaan on tuosta turistu enemmänkin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Teoreettinen kysymys:

Jos urheilija on syntyjään niin varakas, että ei issään vaiheessa uraansa ole tarvinnut urheiluharrastukseensa ulkopuolista taloudellista apua, ei yhteiskunnan eikä sponsorien, niin onko hänellä moraalinen oikeus, niin halutessaan, kieltäytyä miltä-nyt-tuntuu-haastatteluista?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Haluavatko kaikki kiekkoilijat kehittyä yhtä paljon? Vai jakautuuko into kehittymiseen samalla lailla kuin normiduunareillakin? Osa haluaa hullun kiilto silmissään paremmaksi ja osa tekee työtään vain siksi, että pitää siitä sekä saa liksaa siitä?

Vai onko kenenkään ammattina urheileminen vain siksi, että saa elätettyä itsensä ja kenties perheensä pitämällään duunilla? Vaatiiko urheilu-ura niin paljon, että sen luominen ja ylläpitäminen vaatii painavamman syyn?

Ainakin "Sugar" Ray Robinson totesi useampaankin otteeseen ettei erityisemmin pidä nyrkkeilystä ja rukoilee ennen joka ottelua ettei kumpikaan loukkaannu.

Kaveri on kuitenkin ehkä kaikkien aikojen paras nyrkkeilijä ja ainakin yksi, ellei kaksikin vastustajaansa kuoli kehään.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jos perheellä on apulainen, joka vastaa kotitöistä sisällä, hän on sisäkkö. Jos perheellä on apulainen, joka vastaa ulkotöistä, onko hän ullakko?
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Laktoositon maistuu ihan tavalliselta maidolta ja Hyla makealta tuon edellä mainitun lisäksi.

Makeus tulee siitä kun laktoosi on pilkottu entsyymillä, laktoosittomassa maidossa laktoosi on poistettu suodattamalla ja tätä ongelmaa ei ole.
Toki myös hylaa voi tehdä suodattamalla, mutta kun se on kalliimpi prosessi.

Ja juu, teen työssäni molempia, joten siitä päteminen.
 

Teemu Aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HC Andersen
Missä Kummeli-pätkässä seikkailee hahmo nimeltä "Fazer"? Muistaakseni Olli Keskisen esittämä hahmo...
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja kuka enää tämän päivän Suomessa pitää lompakkoa takataskussa? Toki sitä voi pitää takataskussa, jos siellä ei säilytä kuin kondomeja, mutta noin muuten saattaa tulla suomipummi, romanikerjäläinen tai muusikko ja viedä helposti rahasi.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Ketokaahan tyhmälle miksi oikea jalkani puutuu aina kun istun lompakko oikeassa takataskussa?

Astun varmaan helppoon miinaan, mutta eiköhän lompakko paina jotain isompaa verisuonta tai valtimoa/laskimoa ja estää veren kiertämisen jalassa, jonka takia jalka puutuu. Lahjoita ne kolikot sieltä lompakosta RAY:lle, niin ei paina niin paljoa.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
Otetaan esimerkiksi Nokia. Sillä on ziljoona Windows Phonen kehittäjää. Windows Phone on Microsoftin tuote ja sillä myös omat ziljoona kehittäjää.

Miten heille kaikille löytyy ihan oikeasti tekemistä? Tehdäänkö niissä oikeasti kokopäivästä työtä ja näkyykö niiden kaikkien työpanos valmiissa tuotteessa? "Pakersin kolme viikkoa ja sain valmiiseen puhelimeen yhteen ikoniin neljä pikseliä" tai "koodasin viisi päivää yötä myöten ja nyt kuuluu piippaus kun painaa nappia".

Itse kun tekee joka päivä ihan suorittavaa työtä eikä työt tekemällä lopu, niin välillä ihmettelee miten kaikille tuhansille insinööreille ja muille (Nokia on tässä vain esimerkkinä) löytyy kokopäiväisiä hommia, joiden tulos oikeasti näkyy jossain.
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Eikö lottoarvonta ollut ennen perinteisesti lauantai-iltana? Koska se on sunnuntaille siirretty?
Aina kesäisin, jotta mökkikansakin ehtii maksaa tyhmyysveronsa palatessaan kotiin ennen maanantaista työpäivää.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Eikö lottoarvonta ollut ennen perinteisesti lauantai-iltana? Koska se on sunnuntaille siirretty?

Kesäisin lotto on tullut ainakin pari viime vuotta sunnuntaisin. Sitä en tiedä, miksi tähän on ryhdytty. Ihan hyvinhän tuon voisi lauantaisin suorittaa kesälläkin.

edit: karvan verran hidas.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt on ongelma koskien futis-illan mättöjä, apua tarvitaan.

Ongelman osapuolet:

Taffel Broadway sourcream & onion -sipsipussi
Valion kermaviilipurkki
Taffel Ranch -dippijauhe
Taffel American -dippijauhe.

Kysymys:

Kumpi dippi sopii paremmin noille sipseille, kumman valitsen? Ongelma on kiireellinen.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Onko katsastusinsinöörin hommissa vaatimuksena että pitää olla mulkku?
 

Rabbinaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Mikkel Bødker, Justin Azevedo
Nyt on ongelma koskien futis-illan mättöjä, apua tarvitaan.

Ongelman osapuolet:

Taffel Broadway sourcream & onion -sipsipussi
Valion kermaviilipurkki
Taffel Ranch -dippijauhe
Taffel American -dippijauhe.

Kysymys:

Kumpi dippi sopii paremmin noille sipseille, kumman valitsen? Ongelma on kiireellinen.

Ei löytynyt jatkoajasta sipsiasiantuntijoita. No kumman valitsit? Vai olitko kapinallinen ja valitsit molemmat?
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi Yleisurheilun EM-Kisat pidetään saman vuonna kuin olympialaiset? Miksei parittomina vuosina, niin ei menisi MM- tai olympiakisojen kanssa samalle vuodelle. Tätä samaa asiaa on varmaan kysytty monet kerrat, joten pahoittelen toistoa.

Jääkiekon MM- kisatkin voisi pelata parittomina vuosina ja parillisina sitten olympialaiset ja "World cup" tms. Mutta ei tule toteutumaan tietenkään.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Miksi olympialaisten jalkapallossa ei pelaa parhaat vaan on joku ikäraja systeemi?

Siks ettei Litmanen saa osallistua olympialaisiin vuonna 2200.

Ja suoraan sanoen en tiedä. En edes tiennyt että maailman suurimman ja parhaimman parhaita syrjitään näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös