Tunnistavatko koirat omistajansa äänen näiden kutsuessa lemmikkiään nimeltä? Entä jos kaksi eri omistajaa on antanut sattumalta koirilleen täsmälleen samat nimet ja sattuvat liikkumaan koiriensa kanssa samassa koiratarhassa, niin pystyvätkö koirat erottamaan, kuka on niiden oikea omistaja, kun niitä kutsutaan nimeltä?
Todennäköisesti pystyvät, mutta varma en ole. Koirat tunnistavat isäntänsä tai emäntänsä ensisijaisesti hajun perusteella. Toki kuulokin niillä on hyvä, ja ainakin meidän hauvat tunnistavat moottorin äänestä tuliko parkkipaikalle meidän vai naapurin auto. Samoin pihaportin avaamisäänestä tietävät onko tulossa vieras vai kotiväkeä.
Mutun ja kokemuksen kautta väittäisin, että koira tunnistaa kutsun (nimi tai muu sana) ensisijaisesti tutun äänensävyn perusteella. Koiran koulutushan perustuu ehdollistamiseen: koira ei minun mielestäni "ymmärrä" sanoja, vaan minkä tahansa sanan voi liittää mihin tahansa haluttuun koiran toimintaan. Toki on mukavampi ajatella, että koira tunnistaa "nimensä".
Finnjewel on osaltaan oikeassa, että normikoira (ei poikkeavia aistihäiriöitä) perustaa toimensa paljolti hajuun, mutta kysymykseen liittyen väittäisin, että tässä esimerkkitapauksessa tärkeämpää on kutsujan ääni kuin haju.
Minulle on avautunut sellainen äänenkäyttöön liittyvä asia, millä tuntuu olevan erittäin suuri merkitys koiran (ja lopulta koiranomistajan) kannalta: käyttäkää kiittämiseen korkeita ääniä, jopa falsettia ja olkaa oikeasti innostuneita kun koira tekee sitä mitä haluatte ja onnistuu tekemisessään