Oletko tuntenut joskus, että on vaikeaa elää? Vaikea jaksaa ja elää? Tarkoitan syvää tunnetta siitä, en hetkellistä ajatusta.
Olen. Joskus taannoin isäni (onneksi isäni paras ystävä "adoptoi" minut ottopojakseen) ja siskoni kuoli parin viikon sisällä toisistaan ja olin peliongelmainen, joka samaan hengenvetoon oli hävinnyt kaiken omaisuuden. Silloin tuntui pitkän aikaa, että on hankala jatkaa ja jaksaa. En tiedä mitä tarkoitat syvällä tunteella, en osaa kuvailla oikeen tuntemuksiani tuolloin, mutta pitkään meni, että pääsin sängystä ylös. Sitten kun pääsin monen viikon jälkeen ylös, elämä oli yhtä itsesäälissä kiereskelyä monta kuukautta. Mikään ei onnistunut, eikä mikään kiinnostanut. Kaikki oli ihan sama. En yrittänyt itsemurhaa, mutta en myöskään väistellyt sitä. Yritin vähän niinkun edesauttaa kuolemistani, koska en kumminkaan ollut varma haluanko/jaksanko enää elää. Edesauttamisella tarkoitan epäsuoraa itsemurhaa. Esimerkiksi menin kävelemään talvella heikoille jäille sillä ajatuksella, että jos pettää, niin sitten se on tarkoitettu niin. Puomittomissa tasoristeyksissä ei kiinnostanut katsoa tuleeko junaa vai ei, jos osuu kohdalle, se on tarkoitettu niin. Viinaa vedin aivan älyttömästi ja kävin aina tietoisesti nukkumaan selälleni umpikännissä, jos sattuisi oksennus tulemaan, niin siihen tukehtuisi sitten sammuneena. Näin esimerkkinä nämä. Vaikea oli jaksaa, mutta siitä kammettiin yli, ja nyt olen onnellisempi, kun koskaan.
En oo varma mitä hait takaa, mutta kirjoitinpahan silti.