Työelämä & työttömyys

[peterra]

Yritin tässä selata pitkäänkin foorumia, mutten oikeastaan löytänyt mitään omaa ketjuaan täältä tälle. Luulen, että en vain osannut hakea, koska luulisi yllä mainituista aiheista löytyvän ihan valtavan määrän erilaisia ketjuja. Toisaalta enpä nopeasti huomannut vastaavaa ketjua koulutuksestakaan, vaikka sitäkin varmasti monessa paikassa sivutaankin osana keskustelua.

Kun en löytänyt niin päätin perustaa itse, koska tällainen keskustelu on mielestäni aina paikoillaan. Pohjustan hieman asiaa tällaisella artikkelilla, joka liittyy työttömyyteen:

Sadat kesätyöläiset ottavat yhteyttä ammattiliittoihin – PAMin aluepäällikön mukaan osa työnantajista sumuttaa nuoria tahallaan

Nuorten työsopimuksia voidaan yrittää naamioida joksikin muuksi, työnantajan velvollisuuksien kiertämiseksi.

yle.fi

Henkilökohtainen rajapinta aiheeseen mullistui vuonna 2016. Koska en halua ehkä kokonaista ketjua avata omaa kokemustani niin jätän sen nyt niin lyhyeksi kuin suinkin osaa: ennen tuota vuotta minä myönnän ajatelleeni, että jokainen on oman onnensa seppä ja työttömyys on yksilön valinta - työttömänä oleminen on henkilön omaa surkeutta. Kun työttömyys sitten osui omalle kohdalleni niin jouduin oikeasti elämäni ensimmäiseen kunnon testiin: työttömyyteen liittyi niin paljon omaa ajatteluani, että minun oli suoraan sanoen vaikea hengittää tilanteen kanssa. Jos joku on elämässään niin onnekas, että selviää ilman pidempiä työttömyysjaksoja niin ottakaa oikeasti kaikki ilo siitä irti. Ihmisenä myönnän nykyään ajattelevani kyllä, että jokaisen pitää myös kokea vähintään yksi pidempi työttömyysjakso elämässään, koska se kasvattaa kummasti ja saa kummasti uutta puhtia moneen arkisempaan valituksen aiheeseen.

Itse olin tehnyt työurani tuohon työttömyyteeni asti eräässä isossa kaupparyhmässä ja jotenkin olin ajatellut, että tämä on sellaista duunia, johon pääsee aina. Sattuneesta syystä kuitenkin minulla oli tuossa työpaikassa niin ristissä hommat, että lähdettyäni työpaikkakiusaamisen takia pois yksiköstä, koko ketju käytännössä geoblokkasi minut. Työttömyyden suurin ongelma olikin nopeasti se, ettei minulla ollut varaa pitää esimerkiksi omaa autoa, joten edes keikkatyö ei tahtonut onnistua, vaikka sellaiseen hakeuduinkin heti työttömyyden alettua. Jouduin tyytymään pariin työpaikkaan kotini lähellä - ja harvenevaan työtahtiin. Sieltä sai hyvin minimalistiset tulot, mutta ei oikeastaan käytännössä mitään järkevää elantoa. Arki oli todella masentavaa: minulla ei ollut yhtään mihinkään varaa - ei jääkiekkoon, ei harrastamiseen, ei ystävien näkemiseen yms. Käytännössä en edes voinut panostaa liikunnallisiin harrastuksiin, koska mihinkään kävelyä kummempaan minulla ei ollut varaa - saati uusiin vetimiin tai kenkiin, jos vanhat kovalla käytöllä vaikka puhkoisivat.

Näiden omien kokemuksien takia päätin, etten koskaan unohda työttömän asiaa. Minusta tuntui, että koko yhteiskunta ympärilläni oli tuolloin 2016 unohtanut minut - ihmiset yrittivät tukea, mutta samalla päässä jyskytti vain ajatus siitä, kuinka viallinen olen kuin olen työtön. Hain valehtelematta kymmeniä työpaikkoja, mutten päässyt edes haastatteluun. Samalla oppi, kuinka rekryajat eivät suurimmaksi osaksi pidä mitään yhteyttä ja edes tiedusteluihin ei vastata. En voinut välttyä tunteelta, että pelkästään se hakemus, jossa lukee, että olet nyt töiden välissä, tekee sinusta jonkun silmissä luuserin. On hauska sattuma, että kun viimein sain työpaikan niin yhtäkkiä kelpasin kaikille muillekin. Jouduin jatkuvasti kieltäytymään työtarjouksista - ikään kuin olisin aivan eri ihminen. Ei - olin se sama tyyppi, mutta minä olin saanut työpaikan.

Tämän vuoksi katson, että olisi hyvä jatkoajassakin keskustella kokemuksista työelämästä - mutta myös niistä huonommista kokemuksista. Ja miten niistä on selvitty eteenpäin?

@Moderaattorit jos vastaava ketju on olemassa niin viestini voi siirtää siihen tai poistaa koko ketjun kokonaisuudessaan.

 

[Knox]

Hyvä avaus!

Samanlaisia kokemuksia itselläni. Joka puolelta toitotettiin, miten tekevälle on aina töitä. Ja siihen minäkin uskoin, kuvittelin että omalla ahkeruudella saan kyllä työpaikan. Pätkätöitä pätkätöiden perään, olet tavallaan jatkuvasti hälytystilassa, kun käsky töihin voi tulla milloin vaan. Lähettelin hakemuksia, soittelin firmoille ja tein kaikkeni, jotta olisi napannut. Vaan ei napannut, käytännössä pari vuotta meni noin.

Se on henkisesti aivan helvetin raskasta, ja huomasin miten itseluottamukseni mureni päivä päivältä. Hävettikin, pidin itseäni toisen luokan kansalaisena, ja jatkuva persaukisuus johti siihen, että olin kotona mahdollisimman paljon. Työkkäri laittoi käymään turhanpäiväisiä kursseja, joista ei ole mitään hyötyä.

Parin vuoden kurimuksen jälkeen tärppäsi, ja sillä tiellä ollaan vieläkin, tavallaan. Minut vakinaistettiin, etenin korkealle esimiesasemaan, ja nykyisin pyöritän omaa firmaa.

Minä selvisin helpolla, ei tuollainen parin vuoden työttömyys (jonka aikana oli kuitenkin pätkätöitä) ole pitkäkään. Olin tuolloin velaton, nuori mies. Mutta sen se opetti, että työttömyys ei todellakaan ole oma valinta. Osalle se tietysti on, mutta todella todella monelle ei.

Tästä on jäänyt minulle eräänlainen "soft spot" rekryihin. Tietysti puhtaat hupiosaston hakemukset lyön roskiin surutta, mutta mikäli hakijan tilanne muistuttaa yhtään omaani, haluan hänet yleensä haastatella. Joskus on tullut hukattua aikaa, muutaman kerran sieltä on löytynyt todella hyviä tekijöitä.

 

[peterra]

Se on henkisesti aivan helvetin raskasta, ja huomasin miten itseluottamukseni mureni päivä päivältä. Hävettikin, pidin itseäni toisen luokan kansalaisena, ja jatkuva persaukisuus johti siihen, että olin kotona mahdollisimman paljon. Työkkäri laittoi käymään turhanpäiväisiä kursseja, joista ei ole mitään hyötyä.

Tämä yhdistelmä on se, josta pitää puhua. Työttömyyden alkutaipaleella tulee tietoiseksi omista asenteistaan (tai ainakin luulen suurimman osan tulevan) - ensin ymmärtää sen, että itse on syyllistynyt täysin samanlaiseen ajatteluun työttömiä kohtaan. Seuraavaksi kun tilanne etenee niin alkaa myös itse saada todisteita, ettei ole ainoa, joka ajattelee työttömyyden olevan oma vika. Ennen kuin itse pääsee oikeasti kokemaan sen työttömyyden ja miltä tuntuu laitella työhakemuksia, kun takana on esim. kuuden tai seitsemän kuukauden työttömyys niin alkaa todella ymmärtää, miksi asiasta pitää puhua ihan helvetisti enemmän kuin nykyään.

Työttömälle ne vastaukset erilaisista työpaikoista - vaikka ne olisivat "tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun" ja "vastaamme kysymyksiisi mielellään" niin niillä on ihan valtava merkitys yksilölle. Sen sijaan se, että sinuun suhtaudutaan kuin ilmaan - sitä ei pää kestä. Tähän liittyy yksi jännä kokemus tuolta omalta työttömyysajalta - soitin yhden teknisen asiakaspalvelijan (saksan kieli tarpeen) tehtävän perään ja sieltä vastasi minulle hyvin kyllästyneen oloinen rekrytoija. Kerroin lähettäneeni jo hakemuksen ja innostuneeni tehtävästä, koska olen opiskellut saksaa näin ja näin kauan yliopistossa ja palan halusta saada kielen aktiivikäyttöön. Kysymykseni koski, millaista teknistä osaamista tuo tehtävä tarvitsee ja tähän tämä herra vastasi aika kursailematta "sellaista teknistä kokemusta, jota sinulla ei ole". Puhelu päättyi aika nopeasti ja vieläkin mietin, oliko tämä kaveri ollenkaan oikeissa hommissa.

Yksi puoli maailmaa on se, mitä tekee työtön, mutta toinen puoli on sitten se, mitä miettii potentiaalinen työnantaja. Jälkeenpäin naurahdin tuolle kyseiselle tyypille, koska hänellä ei selvästi ollut minkäänlaista käsitystä, ettei Suomessa tuollaista tekijää välttämättä löytyisi ikinä, jolla olisi sekä tekninen ymmärrys että tietotaito kielessä riittävällä tasolla. Jäin seuraamaan tuota rekryprosessia ja huomasin, että koko haku meni kiinni aika pian soittoni jälkeen. En valitettavasti tiedä, saivatko ikinä ketään palkattua - veikkaan, etteivät saaneet. Tärkeämpää tuossa puhelussa kuitenkin oli, että tyyppi oli lukenut hakemukseni ja selvästi hänellä oli jo erittäin voimakas ennakkokäsitys - hän teki myös selväksi, ettei käsitys muutu.

Paljon puhutaan tänä päivänä tasa-arvosta kaikilla eri tasoilla, mutta yksi eriarvoistavin asema tässä maassa on edelleen työttömyys. Ja toisin kuin ajatellaan, työttömyys voi tulla kenen tahansa vieraaksi ja aika moni huomaa, että työtarjouksia alkaa tulla heti, kun saat työpaikan. Eli ongelma on status - ei hakemus tai ihminen.

 

[adolf]

Siinä on kyllä monilla ihmisillä melkoinen sokea piste elämässä, jos kuvittelee, että kyllähän sitä nyt jokaiselle työtä löytyy, kun "vaan ottaa itseään niskasta kiinni", ja mitä näitä muita legendaarisia nyt onkaan. Se on kanssa hyvä, että "no kun minäkin silloin nuorena sitä ja tätä tein, niin on se nyt kumma kun ei ihmiselle työ kelpaa" ja niin pois päin.

Totta hemmetissä se työttömäksi ajautuminen on paljolti ja monissa tapauksissa myös omasta asenteesta kiinni. Ei se työttömän sääliminen ja vääränlainen ymmärtäminen ole muuta kuin sitä, että sitä hänen kuoppaansa kaivetaan vaan entistä syvemmäksi. Mutta on se nyt aikamoista mielen köyhyyttä yleistää kaikki työttömät tuohon samaan työtä välttelevien nahjusten laariin.

Todellisuudessa työttömyys on valtavan monipolvinen ongelma, ja syitä työttömyyden taustalla on lukuisia. Kyllä itse näkisin, että työttömäksikin tai paskoihin työsuhteisiin monesti vaan ajaudutaan. Se lähtee jo sieltä ihan nuoruudesta, ja miten se oma usko itseensä lähtee kehittymään.

Olin itse syksystä 2013 yhtä mittaa helmikuuhun 2016 asti työttömänä. Uhriutumaan en silloinkaan ruvennut, mutta olihan se omalla tavallaan rankkaa aikaa. Siinä rupesi jo monenlaisia syrjäytymisen piirteitä esiintymään omaankin mieleeni. Ja sitten kun se mahdollisuus työelämään tarjottiin, niin siihen oli tartuttava. Ja onneksi tartuin. Tuosta se ensin määräaikaisten sopimusten kautta lähti, ja nyt olen muutaman vuoden ollut jo vakituisessa työsuhteessa ja osana ihan mukavaa työyhteisöä.

Mutta muistan vaan sen, että se kynnys tuossa 2,5 vuodessa sieltä omasta komerosta täyttä työaikaa tekeväksi ihmiseksi oli noussut hurjan korkeaksi. Sanotaan näin, että oli opettavaista aikaa, enkä jälkeenpäin minkäänlaisella katkeruudella sitä muistele.

 

[Vellihousu]

Paljon puhutaan tänä päivänä tasa-arvosta kaikilla eri tasoilla, mutta yksi eriarvoistavin asema tässä maassa on edelleen työttömyys. Ja toisin kuin ajatellaan, työttömyys voi tulla kenen tahansa vieraaksi ja aika moni huomaa, että työtarjouksia alkaa tulla heti, kun saat työpaikan. Eli ongelma on status - ei hakemus tai ihminen.

Tämä on juuri näin, mitä pidempään olet työttömänä sitä vaikeampi on saada työtä ja sitä epäluuloisempia ovat rekrytoijat ja työhaastattelijat. Erityisen hankala on hyvän pohjakoulutuksen ja pitkän työttömyyden yhdistelmä: henkilö joka on hankkinut hyvän koulutuksen mutta ei ole jostain syystä työllistynyt on monen työnantajan silmissä kaksinkertainen luuseri. Eikä siihen välttämättä auta vaikka osoittaisikin "hyvää asennetta" ja hakisi mitä tahansa koulutuksensa alapuolella olevaa työtä. Ylikoulutettu työntekijä on monelle yhtä kuin huonosti motivoitunut työntekijä ja siksi tällainen karsitaan helposti hauista.

Muutenkin tuntuu että yhteiskunnan ja työelämän suhde koulutukseen on skitsofreeninen. Meillä ylpeillään mielellään koulutusmahdollisuuksien määrällä ja koulutuksen korkealla tasolla ja "unelmien opiskelupaikkoja" markkinoidaan aktiivisesti. Mutta kun koulutus on hankittuna ja oletkin työttömänä, ei koulutuksella välttämättä olekaan arvoa. Ei riitä että hakee oman alan töitä, on haettava kaikkia tarjolla olevia töitä, mihin usein myös painostetaan sanktioiden uhalla. Työ ja töissä oleminen on jotakin niin pyhää sinänsä ettei millään muulla näytä olevan väliä.

Itselleni ratkaisu em. ongelmiin ja työttömyyteen yleensä oli joskus aikanaan kuntouttava työtoiminta. Niin halvalta ja nöyryyttävältä kuin se periaatteessa kuulostaakin, oli se tapa todistaa itselleni ja yhteiskunnalle että pystyn olemaan ja toimimaan työelämässä ja olemaan hyödyksi jollekin. Tämä oli lopulta hyvä tapa päästä eteenpäin, mutta turhan usein tukityöllistämisessäkin on kyse tuurista ja oikeasta ajoituksesta, Sekä kontakteista: pääsin itselleni tuttuun paikkaan missä oli tuttuja ihmisiä. Kaikilla näin ei ole ja kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksistä liikkuukin täysin syystä karmeita tarinoita.

Kaiken kaikkiaan suurin ongelma näissä asioissa ovat asenteet ja lainsäädäntö jotka molemmat laahaavat jossain kaukana menneisyydessä. Yllättävän moni ei tunnu vieläkään käsittävän että jos 80-luvulla töitä sai sillä että meni paikan päälle kysymään, niin nykyään näin ei käy ja toisaalta ymmärtävän että moni työtön tekisi mielellään pätkätöitä työttömyyden ohessa ellei sitä olisi tehty niin tolkuttoman vaikeaksi. Asenteet ja lainsäädöntö ovat kuitenkin vaikesta muokattavissa ja siksi keskusteluissa valitaan usein se helpoin vaihtoehto eli työttömien syyllistäminen.

 

[Jerry100]

Työttömyys on hyvin usein erittäin monitasoinen juttu.
Kyse ei aina todellakaan ole laiskuudesta.

Itse olen koko elämäni ollut erittäin tunnollinen ja säntillinen työntekijä mutta olen vaihdellut työpaikkaa aivan järkyttävän usein. Lähes aina omasta aloitteesta. Sellainen selittämätön, kaiken yli vyöryvä ahdistus on iskenyt.
Lopulta työpaikan löytäminen alkoi olla vaikeampaa ja vaikeampaa. Joutui kaunistelemaan cv:tä, suoristamaan mutkia ja selittelemään että pääsi töihin. Jostain syystä olen ollut aina erittäin vakuuttava.
2019 olin niin ahdistunut että en kestänyt tilannetta enää, yli vuoden kestävien tutkimusten jälkeen sain hyvin selkeän adhd diagnoosin ja siihen tehokkaat lääkkeet. Se auttoi asiaa jonkin verran.

Nyt olen ollut jo pian 2 vuotta samassa firmassa, hyvällä palkalla ja neuvottelin vielä työsopimukseen vain 4 päivän työviikon. Välillä ahdistaa mutta jotenkin toistaiseksi pysyy hallinnassa.

Toistaiseksi menee hyvin mutta luulenpa että maailman tilanne kiristää markkinoita sen verran että voi olla että syksyllä on lomautuksia tai vastaavaa.

 

[Wingman]

Kerran kun sai jalkaa kunnolla oven väliin, niin sen jälkeen ei ole tarvinnut töitä vailla olla. Mutta opintojen loppuvaiheessa oli aika vaikeitakin hetkiä, kun tuntui ettei mistään löydy sitä oman alan työpaikkaa. Sellainen limbo kun jatkuu pidempään, niin pikkuhiljaa alkaa häpeämään omaa tilannettaan. Sosiaalisissa tilanteissakin on mieluummin vain hiljaa, ettei tarttis selitellä omaa tilannetta. No oma tarinani on työttömyysmaailmassa varsin mitätön, mutta se tunne siitä on jäänyt mieleen, ja hiipii kyllä aina esiin kun lueskelee aiheeseen liittyviä juttuja.

 

[Peter Pocklington]

Ketjuun on varmaan monilla oma tarinansa kerrottavana, omani "lyhyesti"...

Peruskoulu- ja lukioaikoina olin luokassani se, joka oli paras matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa ja oletin, että olen se, joka parhaalla todennäköisyydellä menestyy työelemässä. Luonnollisesti jatkoin lukion jälkeen tekniikan alalle ja muutin kotipaikkakunnaltani Espooseen TKK:lle elektroniikan koulutusohjelmaan. Vuosituhannen alussa TKK:lta valmistumisen piti tarkoittaa varmaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa ja hyvää työuraa opintojen päätyttyä.

Valmistumiseni aikoihin vuoden 2008 talouskriisi tuntui vielä vaikuttavan työllistymiseen ja koulusta paperit saatuani olin vailla työtä. Koska olin kituuttanut opintotuilla valmistumiseen asti, peruspäivärahalla + harrastuksista saaduilla satasilla selvisin kuukausittaisista kuluista ja työttömänä oleminen ei juuri eronnut opiskeluajasta.

Olin muuttanut Espoosta takaisin kotikunnalleni ja hain koulutusta vastaavaa työtä ensin kotikaupunkini alueelta menestyksettä ensimmäisen vuoden ajan (tähdennetään, että erikoistuin melko kapealle sektorille). Toisena vuotena laajensin hakua koko Suomeen - ei menestystä. Kaksi vuotta valmistumisen jälkeen aloin hakea töitä ulkomailta: kului jälleen reilu vuosi ja aloin saada palautetta, että koska valmistumisestani oli vuosia, niin olin kuulemma työnantajien silmissä arvoton. Kuluneina vuosina olin hankkinut kotikuntani yliopistoon opinto-oikeuden ja neljäntenä vuonna aloin kävin alani kursseja paikallisessa yliopistossa näyttääkseni työnantajille, että työ omalla alla kiinnostaa edelleen.

Elettiin syksyä 2015 ja turvapaikkashoppailu Euroopassa oli alkanut. En voi sanoin kuvailla sitä suuttumuksen tunnetta, kun se vitun Juha Sipilä sanoi, että Suomi tarvitsee koulutettua työvoimaa ja siksi Suomeen pitää saada kaikki Irakin englantia osaamattomat ja passittomat 17-vuotiaat insinöörit. En voinut ymmärtää, miksi valtio ei ensin pyri huolehtimaan omista, joiden kouluttamiseen on kulunut aikaa ja rahaa. Päätin, ettei minua enää kiinnosta jäädä Suomeen ja lopulta sain todella hyvän tarjouksen Länsi-Euroopasta ja muutto ulkomaille oli edessä.

Vietin edellisellä työnantajalla kuusi vuotta ja muutin toiseen maahan Euroopassa uuden työn perässä alkuvuodesta 2022. Työnhaku oli tällä kertaa muutamaa astetta helpompaa ja varteenotettavia työtarjouksia oli useita. Uskon, että omalta osaltani työnhaku tulevaisuudessa on helppoa ja päiväni työttömänä ovat takana päin, mutta se stressi ja henkinen painolasti, jota työttömyys aiheuttaa, on jotain mitä en enää aliarvioi. Kokemani neljä vuotta oli niin helvetillistä aikaa, etten toivo vastaavaa kenellekään. Ymmärränkin siksi hyvin ihmisiä, joiden itsetunto ropisee työttömyyden myötä.
_____

Vaikka koenkin, että valtio olisi voinut tehdä enemmän sen eteen, että kaltaiseni ihmiset työllistyvät Suomeen eivätkä joudu etsimään töitä ulkomailta, niin tiedostan, että olisin voinut itsekin tehdä enemmän työllistyäkseni Suomessa. Suomi on kuitenkin helvetin hyvä paikka asua ja elää (hyvin organisoitu, ihmisiin voi luottaa, kaikkineen ns. "high quality") eikä kukaan halua jättää taakseen kaikkia ja kaikkea tuntemaansa.

 

[UnenNukkuja]

Työttömyyden suurin ongelma olikin nopeasti se, ettei minulla ollut varaa pitää esimerkiksi omaa autoa, joten edes keikkatyö ei tahtonut onnistua, vaikka sellaiseen hakeuduinkin heti työttömyyden alettua.

Lainaanpa tätä, josko jotain saisin itsekin avauduttua elämästäni. Olen toki jo työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta seuraan työpaikkailmoituksia, josko jotain osa-aikaista haluaisin koittaa.

Olen siistiin sisätyöhön koulutettu ja sairauteni takia ajokortiton neitokainen (okei, virallisesti ilmeisesti rouva vieläkin). Tässä olen törmännyt liiaksi siihenkin puoleen, että ihan toimistotöidenkin ilmoituksessa lukee usein se "oma auto ois kiva" tms. kaunis vihjaus. Tarvitseeko tuollaisissa töissä oikeasti autoa, vai onko jokin työnantajan asenne autottomia kohtaan? Tuossa rinnalla, kun vielä 15v sitten olin se eräs nuori nainen, joka ehkä pian olisi raskaana (työnantajien mielestä), ei kaikkea työnhakua helpoksi haluttu tehdä. Eli pakettina en ole ollut helppo koskaan.

Mitä olen seurannut sairaiden keskustelua, on noissa asenteet parantunut ja osataan kuunnella. Mutta silti pariin tuttuunikin tuo on jättänyt jälkiä, kun työhaastattelussa on erehtynyt sairauden mainitsemaan. Itse muistan, kuinka eräs kauppaketju pyysi täyttämään esitietolomakkeen ennen haastattelua ja tuossa oli oma kenttänsä "sairaudet". Miksi? Istuisinko siinä, jos sairauteni estäisi työnteon? Ja silti olin tilanteessa liian rehellinen.

Olen työni tehnyt julkisella sektorilla, jossa surullista on epävarmuus määräaikaisten suhteiden jatkosta ja siitä, laittaisiko työnantaja virkoja aivoimeksi. Saattaisin olla yhdessä työssäni edelleen (kyllä, huolimatta terveydentilastani), jos olisin ajoissa saanut tiedon, että virka aiottiin minua varten vakinaistaa. Kuulin tuon vaihdettuani työpaikkaa, joka sekin oli määräaikainen.

Tavallaan ilahduttaa se, ettei jokaisen onneksi tarvitse edes avata avoimia työpaikkoja tutkiakseen kiinnostavia paikkoja. Lähipiirini eräs tyyppi sai vaihtaa työpaikan, kun kilpailevan firman edustaja otti yhteyttä ja tarjosi työpaikkaa paremmilla eduilla. Eli ei, nykyään ei tarvitse kaikkia työpaikkojakaan ilmoittaa molleihin ja oikoteille. Tämä kysyy taitoa toki myös työttömiltä hakijoilta, että minne niitä käsiään ujuttaakaan. Tällaisia reittejä itsekin tutkailen tällä hetkellä.

 

[Murkula]

Työttömyys on hyvin usein erittäin monitasoinen juttu.
Kyse ei aina todellakaan ole laiskuudesta.

Laiskuus ei ole ainoa asia, vaan osaaminen on toinen. Ainakaan yksityisellä puolella ei voi määräänsää enempää palkata ihmisiä joiden osaaminen ei riitä tuottamaan kuluja enempää, riippumatta siitä miten ahkerasti haluaa ja yrittää. Toki yleensä haluava ja yrittävä ei ole se josta ei tuottavaa työntekijää tule vaan se on osaamaton ja laiska.
Siinä mielessä sanoisin kuitenkin aasinsillalla että kyllä se näin on. Halukkuus osata, pärjätä ja tehdä, on suurin asia.
Kävin taannoin tutustumassa yhteen isoon konepajaan opiskellessani IWS tutkintoa. Muistan kun kaveri sanoi, ettei heillä kovinkaan suuret vaatimukset ole, kun vain ihminen osaisi itse sitoa kengännauhat ja tuntisi kellon, niin muu kyllä opetetaan, mutta kun valitettavasti moni meille hakeutunut ei ole sitä kelloa osannut.

Minulla oli itselläni tänä kesänä vain kaksi kesätyöntekijää, toinen toisen vuoden ammattikoululainen ja toinen ensimmäisen vuoden lukiolainen. Lukiolainen tuli alunperinkin sovitusti vain tekemään puolet lomastaan ja ammattikoululainen koko kesäksi.
Noh paljastui nopeasti että lukiopoika oli just se joka halusi ja olinkin pirun tyytyväinen pojan työpanokseen.
Amispoika ei osannut eikä halunnut ja myöhemmin tässä paljastui että oli ihan pokkana jättänyt tekemättä yksinkertaisiakin toimeksiantoja ja käynyt vaan X ajan päästä hakemassa uuden. Eli ko aika oli vietetty puhelinta nappaillessa tms. Pari viikkoa kun kaveri oli ollut niin kävi sanomassa että pitääkin lähteä lomalle jos sopii. No eipä ollut paljon vastaan sanomisia.

Jos oltaisiin paska työpaikka ja paskoja pomoja niin tuskin tuo toinen olisi käynyt erikseen kiittämässä ja kysymässä voiko jatkossa tulla uudelleen.

Ihmisiä vaan on erilaisia ja helppo on tuosta sanoa kumpi varmemmin työllistyy ja kumpi ei.
Näillä näytöillä olen valmis palkkaamaan toisen ilman ammattitaitoa ja olen varma että oppii. Toista ammattiin opiskelevaa en palkkaisi ja tässäkään ei ollut esim. pojan käyttäytymisessä mitään vikaa.

 

[Kälvis]

Olen siistiin sisätyöhön koulutettu ja sairauteni takia ajokortiton neitokainen (okei, virallisesti ilmeisesti rouva vieläkin). Tässä olen törmännyt liiaksi siihenkin puoleen, että ihan toimistotöidenkin ilmoituksessa lukee usein se "oma auto ois kiva" tms. kaunis vihjaus. Tarvitseeko tuollaisissa töissä oikeasti autoa, vai onko jokin työnantajan asenne autottomia kohtaan?

Olin aikanaan opiskelijana kesätöissä paikassa, jonka työpaikkailmoituksessa mainittiin auton tarve. Itse työssä ei autolla tehnyt mitään, mutta työpaikan sijainti oli sellainen että julkisilla sinne olisi ollut haasteellista saapua, lähin bussipysäkki oli parin kilometrin päässä eikä siinäkään kulkenut kuin ns. pitkän matkan busseja. Kaipa tuossa haluttiin jo valmiiksi sulkea pois ne hakijat, joille olisi ollut vaikeaa saapua paikalle.

Noin muuten auton tarve töissä on kyllä hankala paikka työttömälle; harvalla on varaa pitää autoa pelkästään siltä varalta, että sattuisi saamaan työn jossa autoa vaadittaisiin. Jos lisäksi puuttuu vielä ajokortti lei sellaisen hankkimiseen ole työttömällä varaa ellei TE-keskus myönnä maksusitoumusta, joka lienee omanlaisensa byrokratian takana.

 

[Jerry100]

Laiskuus ei ole ainoa asia, vaan osaaminen on toinen. Ainakaan yksityisellä puolella ei voi määräänsää enempää palkata ihmisiä joiden osaaminen ei riitä tuottamaan kuluja enempää, riippumatta siitä miten ahkerasti haluaa ja yrittää. Toki yleensä haluava ja yrittävä ei ole se josta ei tuottavaa työntekijää tule vaan se on osaamaton ja laiska.
Siinä mielessä sanoisin kuitenkin aasinsillalla että kyllä se näin on. Halukkuus osata, pärjätä ja tehdä, on suurin asia.
Kävin taannoin tutusumassa yhteen isoon konepajaan opiskellessani IWS tutkintoa. Muistan kun kaveri sanoi, ettei heillä kovinkaan suuret vaatimukset ole, kun vain ihminen osaisi itse sitoa kengän nauhat ja tuntisi kellon niin muu kyllä opetetaan, mutta kun valitettavasti moni meille hakeutunut ei ole sitä kelloa osannut.

Minulla oli itselläni tänä kesänä vain kaksi kesätyöntekijää, toinen toisen vuoden ammattikoululainen ja toinen ensimmäisen vuoden lukiolainen. Lukiolainen tuli alunperinkin sovitusti vain tekemään puolet lomastaan ja ammattikoululainen koko kesäksi.
Noh paljastui nopeasti että lukiopoika oli just se joka halusi ja olinkin pirun tyytyväinen pojan työpanokseen.
Amispoika ei osannut eikä halunnut ja myöhemmin tässä paljastui että oli ihan pokkana jättänyt tekemättä yksinkertaisiakin toimeksi antoja ja käynyt vaan X ajan päästä hakemassa uuden. Eli ko aika oli vietetty puhelinta nappaillessa tms. Pari viikkoa kun kaveri oli ollut niin kävi sanomassa että pitääkin lähteä lomalle jos sopii. No eipä ollut paljon vastaan sanomisia.

Jos oltaisiin paska työpaikka ja paskoja pomoja niin tuksin tuo toinen olisi käynyt erikseen kiittämässä ja kysymässä voiko jatkossa tulla uudelleen.

Ihmisiä vaan on erilaisia ja helppo on tuosta sanoa kumpi varmemmin työllistyy ja kumpi ei.
Näillä näytöillä olen valmis palkkaamaan toisen ilman ammattitaitoa ja olen varma että oppii. Toista ammattiin opiskelevaa en palkkaisi ja tässäkään ei ollut esim. pojan käyttäytymisessä mitään vikaa.

Joo ilman muuta osaaminen myös, kuten itsekin totesit, jos on tarpeeksi halua oppia työ, asenne kunnossa niin hyvin, hyvin monen työn oppii ihan tekemällä. Mielummin itse palkkaan tyypin jolla on asenne kunnossa mutta osaaminen ei vielä välttämättä tapissa kun kokeneen, ennakkoasenteisen ja usein mielestään kaiken tietävän tekijän.

Sun tarina näistä kahdesta oli aika hyvä esimerkki siitä miten kaksi "ihan tavallista" ihmistä voi edustaa ääripäätä, eikä kyse ole osaamisesta vaan elämäntaidosta. Taidosta olla työlämässä. Jos et muuta osaa niin tule nyt edes ajoissa töihin. Se kun sinänsä ei vaadi taitoa.

Tämä että ei tarvita muuta taitoa kuin kellon tuntemus ja kengännauhan sitominen on kyllä sinänsä jännä ilmiö, ihan silläkin saralla että nykyaikana nämä ei ole enää itsestään selvyyksiä. Ei ole itsestään selvää että jos työ on sovittu alkavaksi klo 8 aamulla, klo 8 aamulla ei ole työntekijä paikalla, vaan enemmänkin hieman ennen yhdeksää.
Itse otin näiden itsensäselvyyksien suhteen aika raakan linjan, ekalla kerralla asiasta mainitaan, jos sama toistuu (niinkuin toistuu tiettyjen kohdalla melkein heti) niin jämäkämpää viestiä, ja kun kolmas tulee niin aletaan kattelee toisia töitä. jos annat yhdelle vähän periksi, pian annat kaikille paljon periksi.

 

[Sanainen arkku]

@peterra kiitos loistavasta avauksesta.

Siitä poimin esille yhden jutun: on tehty selvityksiä, miten vääränlainen nimi haittaa työllistymistä. Sama hakemus esimerkiksi maahanmuuttajataustaan viittaavalla nimellä lentää ensimmäisellä karsintakierroksella hylsyjen ämpäriin.
Ratkaisuksi tarjotaan anonyymia hakuprosessia (itse kun hyödyn sukupuolesta työnhaussa, kierrän "tasa-arvon" esimerkiksi kertomalla armeijan käymisestä, harrastuksesta tms. joka jättää hyvin vähän arvailulle sijaa) mikä tietysti antaakin himppusen paremmat saumat.

Voisi ehkä olla paikallaan myös ihan laillistaa "mahdollisimman pieni valehtelu" työhakemuksessa, jos sillä piilotetaan hakuhetken työttömyys. Tuo on käytännössä niin vahvasti nähty, että työttömiä syrjitään rekrytoinnissa.

 

[ISH]

Ainakin jatkuvasti ylhäällä olevissa ketjuissa "Töitä, mutta mistä" ja "Työhaastattelun syvin olemus" käsitellään/sivutaan tämän ketjun otsikkoa n. 3000 viestin verran.

 

[hammer lynx]

@peterra kiitos loistavasta avauksesta.

Siitä poimin esille yhden jutun: on tehty selvityksiä, miten vääränlainen nimi haittaa työllistymistä. Sama hakemus esimerkiksi maahanmuuttajataustaan viittaavalla nimellä lentää ensimmäisellä karsintakierroksella hylsyjen ämpäriin.
Ratkaisuksi tarjotaan anonyymia hakuprosessia (itse kun hyödyn sukupuolesta työnhaussa, kierrän "tasa-arvon" esimerkiksi kertomalla armeijan käymisestä, harrastuksesta tms. joka jättää hyvin vähän arvailulle sijaa) mikä tietysti antaakin himppusen paremmat saumat.

Voisi ehkä olla paikallaan myös ihan laillistaa "mahdollisimman pieni valehtelu" työhakemuksessa, jos sillä piilotetaan hakuhetken työttömyys. Tuo on käytännössä niin vahvasti nähty, että työttömiä syrjitään rekrytoinnissa.

Itse näen että nimen ei pitäisi vaikuttaa hakuprosesissa. Riippumatta nimestä kaikkien pitäisi saada mahdollisuus.

Osaaminen punnitaan sitten haastattelussa. Naulanaamoilta kysyn aina sotilasarvoa, ulkomaalaisilta en.

 

[Ollakseni]

Osaaminen punnitaan sitten haastattelussa. Naulanaamoilta kysyn aina sotilasarvoa, ulkomaalaisilta en.

Eikös tuo ole laitonta nykyään? Siis sotilasarvon kysyminen ylipäätänsä työhaastattelussa?

 

[Sanainen arkku]

Eikös tuo ole laitonta nykyään? Siis sotilasarvon kysyminen ylipäätänsä työhaastattelussa?

Voihan sitä kysyä vaikkapa, milloin haastateltava on viimeksi juossut Cooperin testin. Aika harva sitä intin jälkeen on juossut kuitenkaan.

 

[DAF]

Voihan sitä kysyä vaikkapa, milloin haastateltava on viimeksi juossut Cooperin testin. Aika harva sitä intin jälkeen on juossut kuitenkaan.

Ei taida olla sekään useimpien töiden kannalta olennainen ja tarpeellinen asia, jollaisia voi työhaastattelussa kysyä.

Ja kyllä, mikä tahansa asevelvollisuusaihe on laiton kysymys, jollei sitten armeijan suorittaminen ole formaali edellytys tehtäviin, sellaisia tehtäviä vain on hyvin vähän.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Itse näen että nimen ei pitäisi vaikuttaa hakuprosesissa. Riippumatta nimestä kaikkien pitäisi saada mahdollisuus.

Osaaminen punnitaan sitten haastattelussa. Naulanaamoilta kysyn aina sotilasarvoa, ulkomaalaisilta en.

Naulanaaman voi jättää yksityisessä firmassa muutenkin palkkaamatta, jos tyyppi ei nappaa. Riippuu tietysti kokonaisuudesta. Yhden semisti niittinaamaisen olen joskus palkannut, oli hyvä ja osaava tyyppi. Piti tuossa kohden vähän haistella, ettei vaan ole kommarielkeitä tai muita rettelö- ja lusmuilutaipumuksia, mutta tyyppi oli jo haastattelussa hyvin asiallinen ja fiksu. Muuten hakijoiden poliittiset näkemykset voivat olla mitä tahansa, enkä niitä suoraan kysykään, mutta luokkataistelua tai feminististä kumousta harrastamaan en palkkaa ketään.

Olen yleensä toiminut firmoissa, joihin ei edes hae sellainen porukka, jota kiinnostaa heilua barrikadeilla tai lietsoa vallankumouksia. Tosin niissäkin mestoissa vaikkapa viestintään ja it-puolelle voi pyrkiä sisään melkoisen sekavaa sakkia. Soveltuvuustestit ja huumeseula ovat rekryissä usein ihan hyödyllisiä juttuja.

 

[Sanainen arkku]

Ei taida olla sekään useimpien töiden kannalta olennainen ja tarpeellinen asia, jollaisia voi työhaastattelussa kysyä.

Ja kyllä, mikä tahansa asevelvollisuusaihe on laiton kysymys, jollei sitten armeijan suorittaminen ole formaali edellytys tehtäviin, sellaisia tehtäviä vain on hyvin vähän.

Voihan kysymyksen funktio olla sekin, että miten haastateltava reagoi yllätykseen.

 

[Ollakseni]

Voihan kysymyksen funktio olla sekin, että miten haastateltava reagoi yllätykseen.

Tuo ei itsessään ole syy sille että kaikki kysymykset olisivat sallittuja. Samoin voi kysyä minkä mittainen muna hakijalla on, tai kuppikokoa naiselta ja katsoa millainen vastaus tulee. Voi kysyä muitakin kysymyksiä, jotka ovat vähän erikoisia. Kuten montako pianonvirittäjää Suomessa on.

 

[DAF]

Voihan kysymyksen funktio olla sekin, että miten haastateltava reagoi yllätykseen.

Ei voi. Henkilöön liittyviä kysymyksiä saa kysyä vain, jos ne liittyvät oleellisesti työhön tai sen suorittamiseen.

 

[nummenkallio]

Työelämä | Jonnan puutarhakuvat ja Heikin juhlavideot eivät jääneet pomoilta huomaamatta – Milloin työnantaja saa puuttua alaisten somepostauksiin?

Tässä jutussa kolme työntekijää kertoo, mitä tapahtui, kun he joutuivat tikunnokkaan somen vuoksi. Lakiin kirjatun lojaliteettivelvollisuuden turvin työnantaja voi puuttua myös työntekijöiden julkaisuihin sosiaalisessa mediassa, kertoo työsuojelutarkastaja Eila Hasunen.

www.hs.fi

Jutussa yksi haastatelluista valittaa, kuinka esimies on huomannut viikonlopun baarireissut somesta ja vielä huomautellut niistä. Herää kysymys, että mikä pakko niitä baaritouhuja on laittaa someen ja vielä julkisiksi. En tiedä miten tanakkaa juopottelua kyseisen kaverin somepäivitykset ovat sisältäneet, mutta itse olisin kyllä hyvin varovainen tuollaisten päivitysten kanssa. Jos ei ole valmis kasvotusten kertomaan pomolle, että vedinpä viikonloppuna perseet, niin ei sellaista tietoa kannata jakaa somessakaan julkisesti.

On myös turha vedota siihen, ettei vapaa-aika kuulu työnantajalle. Ei kuulukaan, mutta on typerää heikentää omaa asemaansa työnantajan silmissä. Jos työnantajalle tulee sellainen kuva, että työntekijä ottaa viikonloput kuppia, niin joku maanantainen sairaspoissaolo alkaa hyvin nopeasti epäilyttää - vaikka syy olisi ihan joku muu. Juopottelu ei nyt muutenkaan ole kovin kummoinen meriitti nykyisessä työelämässä.

Jutun mukaan kyseisen työntekijän työpanos on ollut tähän saakka kiitettävä. Mutta niin pitää tässä tilanteessa ollakin. Jos tälle kaverille tulee joskus vaikeuksia suoriutua töistään, niin työnantaja alkaa nopeasti miettiä, vaikuttaako kupin ottaminen työsuoritukseen jotenkin. Aika vaarallista peliä kaveri pelaa.

 

[Gostisbehere]

Omaan mieleeni tulee yksi hauska tapaus. Sillon aamulla työntekijä X soitti että tänään millään pääse töihin kun on kuumetta. Pomo ei laittanut hakemaan todistusta tästä. Meillä taisi tuolloin olla käytäntö että vuodessa sai 10 soittovapaata. Sitten piti lähteä lääkäriin. Ei mitään oltiin vielä samana iltana pomon kans lähdössä laivalle. Kuinka olla niin tämä kuumeessa ollut työntekijä tuli illalla tax freessä vastaan. Pomo sanoi työntekijä x:lle että nyt kannattaa nauttia risteilystä ja maanantaina klo08 hänen toimistolle raikkaana. En tiedä mitä siellä juteltiin mutta tämän jälkeen herra x oli yli 5vuotta ilman yhtään poissaoloa

 

[skode]

Työelämä | Jonnan puutarhakuvat ja Heikin juhlavideot eivät jääneet pomoilta huomaamatta – Milloin työnantaja saa puuttua alaisten somepostauksiin?

Tässä jutussa kolme työntekijää kertoo, mitä tapahtui, kun he joutuivat tikunnokkaan somen vuoksi. Lakiin kirjatun lojaliteettivelvollisuuden turvin työnantaja voi puuttua myös työntekijöiden julkaisuihin sosiaalisessa mediassa, kertoo työsuojelutarkastaja Eila Hasunen.

www.hs.fi

Jutussa yksi haastatelluista valittaa, kuinka esimies on huomannut viikonlopun baarireissut somesta ja vielä huomautellut niistä. Herää kysymys, että mikä pakko niitä baaritouhuja on laittaa someen ja vielä julkisiksi. En tiedä miten tanakkaa juopottelua kyseisen kaverin somepäivitykset ovat sisältäneet, mutta itse olisin kyllä hyvin varovainen tuollaisten päivitysten kanssa. Jos ei ole valmis kasvotusten kertomaan pomolle, että vedinpä viikonloppuna perseet, niin ei sellaista tietoa kannata jakaa somessakaan julkisesti.

On myös turha vedota siihen, ettei vapaa-aika kuulu työnantajalle. Ei kuulukaan, mutta on typerää heikentää omaa asemaansa työnantajan silmissä. Jos työnantajalle tulee sellainen kuva, että työntekijä ottaa viikonloput kuppia, niin joku maanantainen sairaspoissaolo alkaa hyvin nopeasti epäilyttää - vaikka syy olisi ihan joku muu. Juopottelu ei nyt muutenkaan ole kovin kummoinen meriitti nykyisessä työelämässä.

Jutun mukaan kyseisen työntekijän työpanos on ollut tähän saakka kiitettävä. Mutta niin pitää tässä tilanteessa ollakin. Jos tälle kaverille tulee joskus vaikeuksia suoriutua töistään, niin työnantaja alkaa nopeasti miettiä, vaikuttaako kupin ottaminen työsuoritukseen jotenkin. Aika vaarallista peliä kaveri pelaa.

Pakko myöntää että ajattelen näistä kyllä täysin päinvastoin. Jos et korvausta työnantajalta saa ja päivitykset ovat yksityisiä/et millään tavalla mainitse työnantajaa, niin siinähän sitten kyttäävät vaikka todellakaan asia ei työantajalle kuulu. Jos esimiehellä on jotain naputtamista, niin helppo se on poistaa myös kavereista.

Jos työnantajalla katsoo sairausloman myöntämisperusteet "epäilyttäviksi", niin siinä tapauksessa voin ihan suoraan sanoa että ongelmat ovat huomattavasti syvemmällä työnantajan puolella, eikä ainakaan meikäläisen silmissä ole työnantajana luotettava. Työantaja-työntekijä suhte perustuu luottamukseen, eikä työajan ulkopuolella tapahtuvat toimet ole millään tavalla työnantajan asioita (ellei nyt lasketa näitä erityistä luottamusta vaativia toimia, joissa nyt ei ihan joka jantteri kuitenkaan ole).

Työnantajalla pitää olla selvät sävelet jos alkoholismiin tulee viitteitä. Suomessa enemmänkin jaksetaan kyräillä, kytätä ja huomautella, mutta jos oikeasti on ongelmia kukaan ei puutu asiaan vaan kiinnitetään huomiota näihin lillukanvarsiin että joku vetelee viikonloput keittoa ja jaksaa someen niitä päivitellä.