Työelämä & työttömyys

  • 119 711
  • 683

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tärkeä aihe ja aito ongelma. Valitettavasti nykypäivälle tyypillisesti myös vastatoimet ampuvat herkästi yli. Omassa työpaikassa joidenkin kommenteista ja kehonkielestä aistii heidän pitävän ongelmallisena sitä, että aikuiset ihmiset haluavat satunnaisesti vapaa-ajallaan (oli se lounastauko tai ilta-aika) viettää aikaa haluamassaan seurassa. Aivan kuin aina pitäisi jokaisen yhteisen hetken olla avoimia kaikille. Ja kyse nimenomaan siitä että isossa yhteisössä luonnollisesti syntyy niitä tiiviimpiä porukoita. Olisi eri asia jättää jokin yksittäinen henkilö pelistä pois.
Tämä on vähän hankala aihe kyllä. Muistan alakouluaikoina protestoineeni useita kertoja, kun opettajat pakottivat ottamaan leikkeihin ja peleihin mukaan tyyppejä, joiden läsnäolo yleensä pilasi koko aktiviteetin. En tiedä oliko se parempi tilanne, että saatiin yksinäinen lapsi mukaan porukkaan, jossa kukaan ei heidän läsnäoloaan kaivannut. Ymmärrän kuitenkin miksi niin tehtiin, mutta en välttämättä ole sitä mieltä että olisin ketään kiusannut siksi, että halusin vaikka katusählyä pelata vain sellaisten kanssa jotka osaavat pitää mailasta kiinni.

Työpaikalla tilanne on vähän eri, kun siellä ollaan aikuisia ihmisiä ja ymmärretään miltä oma toiminta näyttää ja miten se vaikuttaa. On eri asia pyytää lounasseuraksi parhaita kavereita, kuin kaikkia muita paitsi yhtä. Kaikille on varmaan aika selvää, että ongelma syntyy vasta kun kutsumatta jättäminen on henkilökohtaista. Mustavalkoista ei tietysti aina ole sekään. On selvää, että ketään ei saa tahallaan jättää ulkopuolelle, mutta tilanne ei ole ihan helppo jos työpaikalla on ihmisiä, joista ei yksinkertaisesti pidetä. Pitääkö kusipäillekin olla mahdollisimman ystävällinen 40 tuntia viikossa ja mahdollisesti osa vapaa-ajastakin? Sekin käy nopeasti raskaaksi.

Rajanveto on hankalaa. Syrjivän porukan on helppo väittää, että omien kavereiden kanssa tässä vaan pyöritään, eikä ketään erikseen jätetä ulkopuolelle. Toisaalta sitten hankalan persoonan voi olla helppo vedota siihen, että yhteisössä on vain päätetty jättää hänet huomiotta. Paljon todellisia ongelmatilanteita jää varmasti tämän vuoksi käsittelemättä asian vaatimalla vakavuudella. Todistaminen on kummaltakaan puolelta vaikeaa, ellei mahdotonta ja tuskinpa kaikki edes ymmärtävät toimivansa väärin.

Toivotan kuitenkin aiheen tiimoilta viimeaikoina yleistyneen keskustelun tervetulleeksi. Kun ongelma tunnetaan paremmin, on sen tunnistaminenkin helpompaa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olen kuullut parikin kertaa siitä, kun nuoria vastatyöllistyneitä kohdellaan tähän tyyliin. Muistuttaa jotain ala-asteen kiusaamista, jossa aina yksi suljetaan leikin ulkopuolelle.
Hoitoalalta olen itse kuullut, että harjoittelijat eivät saa syödä hoitajien kanssa samassa pöydässä. Ihan älytöntä. Muistan esimerkiksi omasta alakoulustani, kuinka koulun keittäjä sai istua opehuoneessa kahvilla. Noinhan sen pitäisi olla kaikkialla, kun loppuviimein samasta syystä jokainen on työpaikalla.

Sitten ihmetellään, kun on niin raskasta
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hoitoalalta olen itse kuullut, että harjoittelijat eivät saa syödä hoitajien kanssa samassa pöydässä. Ihan älytöntä.
Kuulostaa vähän erikoiselta, kun heillä on luultavasti joku ohjaaja, jonka kanssa vuorossa on.

En Muista tuollaista tilannetta 12 vuoden aikana missään nähneeni, ellei opiskelija ole hakenut ruokaa jostain ruokala tyyppisestä paikasta ja jäänyt sinne syömään, muiden syödessä osastolla eväitä.

Mutta täytyy sanoa, että kesä on ollut aika hankala nuorten kesäsijaisten kanssa.

Jatkuvasti outoja poissaoloja, työt tehdään ihan vasemmalla kädellä ja sitten jos asiasta sanotaan, niin jäädään saikulle ja lopulta ei tulla enää töihin...valitettavasti heille on tehty työvuoroja useaksi vikkoksi ja niille ei yhtäkkiä löydy tekijää.

Jotenkin asioita ei voida käsitellä, vaan juostaan karkuun heti, kun ei ole kivaa. Itsekin olen nuorena suorittanut huonommin ja ottanut sitten opin niistä hetkistä ja palautteista, ei se ole niin vaarallista...jopa kovin hyödyllistä kasvaa vähän.

Ei tee hyvää poistua paikalta, kun tulee vähän painetta... Ei elämä ole aina mukavaa ja aina ei voi juosta karkuun.

Ainakin neljästä erin paikasta kuullut samankaltaisen tarinan.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Jatkuvasti outoja poissaoloja, työt tehdään ihan vasemmalla kädellä ja sitten jos asiasta sanotaan, niin jäädään saikulle ja lopulta ei tulla enää töihin...valitettavasti heille on tehty työvuoroja useaksi vikkoksi ja niille ei yhtäkkiä löydy tekijää.

Jotenkin asioita ei voida käsitellä, vaan juostaan karkuun heti, kun ei ole kivaa. Itsekin olen nuorena suorittanut huonommin ja ottanut sitten opin niistä hetkistä ja palautteista, ei se ole niin vaarallista...jopa kovin hyödyllistä kasvaa vähän.

Ei tee hyvää poistua paikalta, kun tulee vähän painetta... Ei elämä ole aina mukavaa ja aina ei voi juosta karkuun.
Itse huomannut vähän samaa meillä töissä. Rekryäminen on todella haasteellista nykyään, kun erinomaiselta palkkaukselta vaikuttanut tyyppi irtisanoutuu kun tulee pari isompaa vastoinkäymistä tai ikävä tilanne asiakkaan kanssa. Mieli pahoittuu nopeasti ja moni toteaa minun mielestäni liiankin nopeasti, että ei työ olekaan häntä varten ennen kun on kunnolla päässyt edes vauhtiin. Ikäviä tilanteita pyritään keskustelemaan läpi esihenkilön tai kokeneemman työkaverin kanssa, mutta joskus se ei enää riitä kun päätös on jo tehty.

En tiedä onko paineensietokyky nykyään heikompi kuin vielä joitakin vuosia sitten. Aiemmin nuorikin työntekijä ehkä tiedosti paremmin, että paineessa ja tiukoissa tilanteissa kokemus karttuu ja että siitä on hyötyä jatkoa ajatellen. "Paineessa ne timantitkin syntyvät" ei olekaan enää hyvällä ymmärretty fraasi.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse huomannut vähän samaa meillä töissä. Rekryäminen on todella haasteellista nykyään, kun erinomaiselta palkkaukselta vaikuttanut tyyppi irtisanoutuu kun tulee pari isompaa vastoinkäymistä tai ikävä tilanne asiakkaan kanssa. Mieli pahoittuu nopeasti ja moni toteaa minun mielestäni liiankin nopeasti, että ei työ olekaan häntä varten ennen kun on kunnolla päässyt edes vauhtiin. Ikäviä tilanteita pyritään keskustelemaan läpi esihenkilön tai kokeneemman työkaverin kanssa, mutta joskus se ei enää riitä kun päätös on jo tehty.

En tiedä onko paineensietokyky nykyään heikompi kuin vielä joitakin vuosia sitten. Aiemmin nuorikin työntekijä ehkä tiedosti paremmin, että paineessa ja tiukoissa tilanteissa kokemus karttuu ja että siitä on hyötyä jatkoa ajatellen. "Paineessa ne timantitkin syntyvät" ei olekaan enää hyvällä ymmärretty fraasi.
Ehkä tämä liittyy siihen, että kaiken pitää olla mukavaa ja ennen kaikkea ajatukseen, että aina löytyy jotakin parempaa on kyse sitten parisuhteesta tai työpaikasta. Kuitenkaan ei tunnuta olevan sen onnellisempia kuin aikaisemmat sukupolvet.

En toisaalta ihmettele, jos nuoremmilla ihmisillä on vaikeaa. Multa olisi pää hajonnut jo aikaa sitten kokonaan pelkästään, jos nuorena olisi ollut some ja jatkuva vertailu kaikkiin muihin monin tavoin onnistuneempiin ja lahjakkaampiin koko ajan läsnä.
 

ipaz

Jäsen
Ehkä tämä liittyy siihen, että kaiken pitää olla mukavaa ja ennen kaikkea ajatukseen, että aina löytyy jotakin parempaa on kyse sitten parisuhteesta tai työpaikasta. Kuitenkaan ei tunnuta olevan sen onnellisempia kuin aikaisemmat sukupolvet.

En toisaalta ihmettele, jos nuoremmilla ihmisillä on vaikeaa. Multa olisi pää hajonnut jo aikaa sitten kokonaan pelkästään, jos nuorena olisi ollut some ja jatkuva vertailu kaikkiin muihin monin tavoin onnistuneempiin ja lahjakkaampiin koko ajan läsnä.
Eikös suurimpana mielenterveysongelmana pidetä nykyään tätä valtavaa mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen utopiaa. Että kaikki unelmat olisi mahdollista saavuttaa ja että sinusta on ihan mihin vaan. Monelle ihmiselle valinnanvaihtoehtoja on aivan liikaa ja samalla on annettu ymmärtää jo lapsesta saakka, että tulet saavuttamaan sen mitä haluat.

Ja sitten aikuisiällä työuran alussa tuleekin todellisuuden märkä rätti naamaan, niin meneehän siinä pasmat sekaisin.

edit. Tutkitusti ihmiset olivat "vanhaan aikaan" onnellisempia koska olivat tietämättömämpiä mahdollisuuksista, tai ainakin opetettu olemaan sinut sen kanssa että oma elämänpolku on suurelta osin määrätty jo valmiiksi. Nykyään kauhea ajatus henkilön itsemäärämisoikeuden ja omien unelmien tavoittelun kannalta.

Toinen mikä juolahti mieleen jonka kuulin eilen aamulla televisiosta, niin Suomessa ihmiset ovat tyhmentyneet. Armeijan pällikokeiden tuloksia kun vertaa takavuosiin, niin nykyään tulokset ovat heikompia. Omia aivoja ei tarvitse rasittaa enää niin paljoa mitä aiemmin, kun tiedon saa googlattua sekunnissa. Ulkoaopiskelu ja matemaattisten pähkinöiden ratkaiseminen ilman apuvälineitä kun stimuloi ja vahvistaa aivotoimintaa. Nykyään riittää kun on tarpeeksi fiksu löytämään valmiin vastauksen verkosta. Samalla tavalla aivot tarvitsevat treeniä kun lihaksetkin, jotta toimivat tehokkaammin.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös suurimpana mielenterveysongelmana pidetä nykyään tätä valtavaa mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen utopiaa. Että kaikki unelmat olisi mahdollista saavuttaa ja että sinusta on ihan mihin vaan. Monelle ihmiselle valinnanvaihtoehtoja on aivan liikaa ja samalla on annettu ymmärtää jo lapsesta saakka, että tulet saavuttamaan sen mitä haluat.

Ja sitten aikuisiällä työuran alussa tuleekin todellisuuden märkä rätti naamaan, niin meneehän siinä pasmat sekaisin.
Näin juuri olen itsekin asiaa pähkäillyt.

Lisäksi tavallinen arkinen elämä tuntuu olevan todella myrkyllinen juttu ja sitä ei meinaa jaksaa millään. Oma kokemus on lähinnä naisista, mutta varmasti samaa näkyy myös miesten puolella.

Lisäksi nykyajan internet-kulttuuri jossain määrin "mustamaalaa" työelämää ja samalla kuitenkin kääntää sen jotenkin sellaiseksi onnettomien me-hengeksi.

Nämä lyhyet videot on lähinnä suunnattu miehille ja videoissa on aina sama kaava... Mies herää sotkuisesta asunnosta, syö jotain, menee töihin, tulee kotiin, jossa juo kaljaa ja katsoo leffaa.... Herää ja aloittaa alusta. Välillä käy baarissa ja naiset ei ole kovin kiinnostuneita duunarista...elämä on kärsimystä ja kaikki rahat menee laskuihin.

Elämästä saa aika kurjaa, jos sen ottaa sellaisena.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin juuri olen itsekin asiaa pähkäillyt.

Lisäksi tavallinen arkinen elämä tuntuu olevan todella myrkyllinen juttu ja sitä ei meinaa jaksaa millään. Oma kokemus on lähinnä naisista, mutta varmasti samaa näkyy myös miesten puolella.

Lisäksi nykyajan internet-kulttuuri jossain määrin "mustamaalaa" työelämää ja samalla kuitenkin kääntää sen jotenkin sellaiseksi onnettomien me-hengeksi.

Nämä lyhyet videot on lähinnä suunnattu miehille ja videoissa on aina sama kaava... Mies herää sotkuisesta asunnosta, syö jotain, menee töihin, tulee kotiin, jossa juo kaljaa ja katsoo leffaa.... Herää ja aloittaa alusta. Välillä käy baarissa ja naiset ei ole kovin kiinnostuneita duunarista...elämä on kärsimystä ja kaikki rahat menee laskuihin.

Elämästä saa aika kurjaa, jos sen ottaa sellaisena.
Elämä on helpompaa, jos kestää tylsyyttä ja rutiineja. Mukavampaa elämästä saa, jos pystyy käyttämään omaa mielikuvitustaan itseään viihdyttääkseen tylsinä hetkinä.

Elämässä pitäisi osata myös tyytyä johonkin oman mielenrauhansa takia. Luopuminen on myös osa elämää ja kyseisen asian hyväksyminen tulee eteen niin pienemmissä kuin isommissa asioissa kaikille. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän se on tarpeen hyväksyä.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Omassa työpaikassa joidenkin kommenteista ja kehonkielestä aistii heidän pitävän ongelmallisena sitä, että aikuiset ihmiset haluavat satunnaisesti vapaa-ajallaan (oli se lounastauko tai ilta-aika) viettää aikaa haluamassaan seurassa. Aivan kuin aina pitäisi jokaisen yhteisen hetken olla avoimia kaikille.

Tätä on tullut itselläkin vastaan. Lisäksi ihmetellään miksi ei haluta osallistua juttuihin iltaisin tai viikonloppuisin. Ihmetellään kun ei haluta käyttää sitä viikon toista vapaata iltaa johonkin firman salibandyvuoroon.

Kuvottavin termi nykyään on tuo, kun työpaikasta ja työkavereista puhutaan "perheenä".
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös suurimpana mielenterveysongelmana pidetä nykyään tätä valtavaa mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen utopiaa. Että kaikki unelmat olisi mahdollista saavuttaa ja että sinusta on ihan mihin vaan. Monelle ihmiselle valinnanvaihtoehtoja on aivan liikaa ja samalla on annettu ymmärtää jo lapsesta saakka, että tulet saavuttamaan sen mitä haluat.

Ja sitten aikuisiällä työuran alussa tuleekin todellisuuden märkä rätti naamaan, niin meneehän siinä pasmat sekaisin.


Toinen mikä juolahti mieleen jonka kuulin eilen aamulla televisiosta, niin Suomessa ihmiset ovat tyhmentyneet. Armeijan pällikokeiden tuloksia kun vertaa takavuosiin, niin nykyään tulokset ovat heikompia. Omia aivoja ei tarvitse rasittaa enää niin paljoa mitä aiemmin, kun tiedon saa googlattua sekunnissa. Ulkoaopiskelu ja matemaattisten pähkinöiden ratkaiseminen ilman apuvälineitä kun stimuloi ja vahvistaa aivotoimintaa. Nykyään riittää kun on tarpeeksi fiksu löytämään valmiin vastauksen verkosta. Samalla tavalla aivot tarvitsevat treeniä kun lihaksetkin, jotta toimivat tehokkaammin.

Tyhmyydestä voi olla montaa mieltä, mutta järjenjuoksu on "välillä haastavaa". Yksinkertaisiakin asioita voi joutua sanomaan monta kertaa, eikä siltikään mene perille. Perinteinen kesähessun perehdytys, jotkut jopa toista tai kolmatta kesää, näytän työkierron miten tehdään ja siittä, anna palaa. Hetken päästä tyyppi istuu pöydällä luuri kädessä. Eikun kysymään mikä ongelma, niin jannu sanoo että mä tein sen jo, mitä sitten? Vastasin että aloitat kierron alusta ja lopetat syyskuussa. Se ilme oli näkemisen arvoinen kun sille valkeni mitä tänä kesänä töissä tapahtuu, eikä olla lähelläkään päällikkötason liksaa.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin olen joutunut opettamaan täysi-ikäiselle jannulle miten pajavasaraa käytetään.

Väitän, että suurin työelämää haittaava asia on mukana kannettava älylaite ja sen itselle personoitu sisältö.

Valitettavasti tämä sketsi ei enää naurata;



 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Tätä on tullut itselläkin vastaan. Lisäksi ihmetellään miksi ei haluta osallistua juttuihin iltaisin tai viikonloppuisin. Ihmetellään kun ei haluta käyttää sitä viikon toista vapaata iltaa johonkin firman salibandyvuoroon.

Kuvottavin termi nykyään on tuo, kun työpaikasta ja työkavereista puhutaan "perheenä".
Itse olen varmaan ollut aika raskas työtoveri, kun haluan säilyttää työkavereihin ja työ-yhteyksistä tuttuihin ihmisiin asialliset ja viralliset välit ja en ole osallistunut työajan ulkopuolella järjestettäviin työnantajan tapahtumiin (pikkujoulut, kuntoilut, kesäjuhlat) kertaakaan, enkä myöskään jaksa small talkin lisäksi jakaa työkavereilleni henkilökohtaista elämääni tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaa-aikana.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Itse olen varmaan ollut aika raskas työtoveri, kun haluan säilyttää työkavereihin ja työ-yhteyksistä tuttuihin ihmisiin asialliset ja viralliset välit ja en ole osallistunut työajan ulkopuolella järjestettäviin työnantajan tapahtumiin (pikkujoulut, kuntoilut, kesäjuhlat) kertaakaan, enkä myöskään jaksa small talkin lisäksi jakaa työkavereilleni henkilökohtaista elämääni tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaa-aikana.

Itse olen ollut aika samoilla linjoilla. Kerran vuodessa jaksaa johonkin pikkujouluihin mennä. Joskus palaverissa esimies totetsi, että voidaan jakaa myös henkilökohtaisia juttuja enemmän tiimin kesken. En nyt tuohon heittoon jaksanut tarttua, mutta eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia miten paljon omasta elämästään jakaa tietoa. Työkaverit tuntuu sitä jakavan aika paljon, vaikka ei ne asiat minua kyllä kiinnosta.

Varsinkin tässä lapsen saamisen jälkeen on huomannut, että ihmisille syntyy joku illuusio siitä, että minun pitäisi jakaa tietoa lapsestani ja että minua kiinnostaisi heidän lastensa jutut.

Luojan kiitos, ei tarvitse olla joka päivä toimistolla :D
 

Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Itse olen varmaan ollut aika raskas työtoveri, kun haluan säilyttää työkavereihin ja työ-yhteyksistä tuttuihin ihmisiin asialliset ja viralliset välit ja en ole osallistunut työajan ulkopuolella järjestettäviin työnantajan tapahtumiin (pikkujoulut, kuntoilut, kesäjuhlat) kertaakaan, enkä myöskään jaksa small talkin lisäksi jakaa työkavereilleni henkilökohtaista elämääni tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaa-aikana.
Tähän on itsekin vuosien varrella enemmän ja enemmän taipunut, ainakin noihin työnantajan tai työporukan yhteisiin tapahtumiin liittyen. Näin vaikka työ itsessään on todella sosiaalista, niin tällaiselle perusluonteeltaan kuitenkin kohtuu introvertille ihmiselle on aika tärkeä saada valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa kallisarvoista vapaa-aikaansa viettää. Usein sitä ei halua jakaa yhtään kenenkään kanssa.

Toki myös se, että jos vaikka pikkujouluissa tai muissa nautitaan kuperkeikkaöljyä, niin tässä on jo senkin oppinut itsestään vuosien varrella, ettei siinä suhteessa meikäläisellä ole mitään kohtuullisuutta tehdasasetuksena. Lopputulos on yleensä tasolla "turkkilainen vessassa", joten on parempi kaiketi jättää sellaiset sitten vallan sinne ihan muihin sosiaalisiin ympäristöihin.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse olen ollut aika samoilla linjoilla. Kerran vuodessa jaksaa johonkin pikkujouluihin mennä. Joskus palaverissa esimies totetsi, että voidaan jakaa myös henkilökohtaisia juttuja enemmän tiimin kesken. En nyt tuohon heittoon jaksanut tarttua, mutta eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia miten paljon omasta elämästään jakaa tietoa. Työkaverit tuntuu sitä jakavan aika paljon, vaikka ei ne asiat minua kyllä kiinnosta.

Varsinkin tässä lapsen saamisen jälkeen on huomannut, että ihmisille syntyy joku illuusio siitä, että minun pitäisi jakaa tietoa lapsestani ja että minua kiinnostaisi heidän lastensa jutut.

Luojan kiitos, ei tarvitse olla joka päivä toimistolla :D
Ihmiset ovat usein lopulta niin kiinnostuneita itsestään, että uteliaimmatkin heistä pystyy sujuvasti harhauttamaan muutamalla lyhyellä ja harkitulla vastauksella ja taas pääsee turvalliseen kuuntelijan rooliin eikä tarvitse kertoa itsestään oikein mitään, jos ei halua.
 

rpeez

Jäsen
Näissä haluissa pysyä erillään työkavereista varmaan näkyy maailmanmuutos myös, eli toisin sanoen some. Voit jakaa elämääsi sukulaisten kanssa netin kautta ja muuta sellaista.

Entisaikaan kun ei ollut somea, työpaikalla oli hyvinkin sellainen perhemeininki tauoilla. Vitsailtiin ja kerrottiin tarinoita elämästämme. Yhteisiä iltamenoja oli paljon. Pidän sellaista läheistä työporukkasuhdetta hyvänä, koska myös työongelmat oli helppo jakaa kavereiden kesken eikä ne jääneet niin paljon yksin mietittäviksi.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Näissä haluissa pysyä erillään työkavereista varmaan näkyy maailmanmuutos myös, eli toisin sanoen some. Voit jakaa elämääsi sukulaisten kanssa netin kautta ja muuta sellaista.

Entisaikaan kun ei ollut somea, työpaikalla oli hyvinkin sellainen perhemeininki tauoilla. Vitsailtiin ja kerrottiin tarinoita elämästämme. Yhteisiä iltamenoja oli paljon. Pidän sellaista läheistä työporukkasuhdetta hyvänä, koska myös työongelmat oli helppo jakaa kavereiden kesken eikä ne jääneet niin paljon yksin mietittäviksi.

Näissä näkyy myös ymmärtämyksen kasvaminen ihmisten erilaisista neurologisista malleista. Ennen sosiaalisuus ja yhteisöllisyys töissä oli normi ja nekin joille se oli vaikeaa sopeutuivat siihen useammin.

Nyt kun aletaan tajuta ettei tuo ole kaikkien normaali niin introvertitkin hyväksytään helpommin
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Näissä haluissa pysyä erillään työkavereista varmaan näkyy maailmanmuutos myös, eli toisin sanoen some. Voit jakaa elämääsi sukulaisten kanssa netin kautta ja muuta sellaista.

Entisaikaan kun ei ollut somea, työpaikalla oli hyvinkin sellainen perhemeininki tauoilla. Vitsailtiin ja kerrottiin tarinoita elämästämme. Yhteisiä iltamenoja oli paljon. Pidän sellaista läheistä työporukkasuhdetta hyvänä, koska myös työongelmat oli helppo jakaa kavereiden kesken eikä ne jääneet niin paljon yksin mietittäviksi.

Monissa tapauksissa näkyy myös se, että ne työkaverit ovat niitä ainoita. Toisinsanoen ei ole elämää työpaikan ulkopuolella. Nähtävissä etenkin monissa virastohommissa, kun ollaan virkamiehiä ja virkamieshän ei lähde edes kulumalla. Siinä sitä aina 9.00-9.15 ja 14.00-14.15 turistu elämästä, niin mitäs sitä muuta kaipaakaan. Oli erittäin hyvin huomattavissa eräässä valtion erikoisvirastossa korona-aikana, kun vanha virastomaisuus törmää nykyaikaisempaan toimintaan.

Että silleen...
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, valmentajapolku
Itse olen varmaan ollut aika raskas työtoveri, kun haluan säilyttää työkavereihin ja työ-yhteyksistä tuttuihin ihmisiin asialliset ja viralliset välit ja en ole osallistunut työajan ulkopuolella järjestettäviin työnantajan tapahtumiin (pikkujoulut, kuntoilut, kesäjuhlat) kertaakaan, enkä myöskään jaksa small talkin lisäksi jakaa työkavereilleni henkilökohtaista elämääni tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaa-aikana.
Sama juttu itsellä melko pitkälti. Tuo sai jopa hymyilyttämään, kun ilmaisit "raskas työkaveri". Nimittäin osa työkavereista tuntuu, että asuu toimistolla vaikka jopa 100% etätyö olisi sallittua. Sitä piilovittuilun ja kettuilun määrää kun itse jaksan raahautua ehkä kerran kuussa toimistolle käymään. "Oho, teikäläistäki näkee", "äijäki töissä täällä vielä" tms. raskasta settiä - ei ainakaan houkuta käymään useammin toimistolla.

Olen siis varmaan raskas työkaveri heille, kun en ole joka päivä puhumassa paskaa ja smalltalkaamassa toimistolla, vaan "sluibailen" kotona.

Kyllä tuo etätyö ja harvoin työpaikan juhliin osallistuminen kiteytyy aika pitkälti introverttiin luonteeseen itsellä(kin) minkä @Kafka kiteytti jo yllä - kuin olisi omalta näppäimistöltä tullut. Ei lisättävää sen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
"Oho, teikäläistäki näkee", "äijäki töissä täällä vielä" tms. raskasta settiä - ei ainakaan houkuta käymään useammin toimistolla.

Olen siis varmaan raskas työkaveri heille, kun en ole joka päivä puhumassa paskaa ja smalltalkaamassa toimistolla, vaan "sluibailen" kotona.
Pakko myöntää, että alkoi hieman naurattamaan nuo kommentit, on sen verran aidon kuuluisia ja todennäköisiä. Mietin vaan tuota kun puhutte, että olette raskaita työkavereita niin itse jostain extron ja intron puolestavälistä olevana en kyllä koskaan hiljaisista introverteista työkavereista raskaina ajatellut. Aina joukossa on ollut hiljaisia eikä heitä pahalla katsota.

Ehkä noissa letkautuksissa on enemmän smalltalkin avaamista herjan ominaisuudessa kun toisesta tulee mieleen ihan ensin jatkuva etätöissäolo, eikä sitä niinkään pidä ottaa vittuiluna.

Ennemmin raskaita on sellaiset extrovertit jotka tuo itseään liikaa esiin negatiivisen sanoman ja ilmapiirin luojina, tai olemalla ihan jatkuvasti äänessä ilman että on jotain sisältöä puheessa.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä on tullut itselläkin vastaan. Lisäksi ihmetellään miksi ei haluta osallistua juttuihin iltaisin tai viikonloppuisin. Ihmetellään kun ei haluta käyttää sitä viikon toista vapaata iltaa johonkin firman salibandyvuoroon.

Kuvottavin termi nykyään on tuo, kun työpaikasta ja työkavereista puhutaan "perheenä".


Millä tavalla kuvottava termi? Kyllä sitä jotkut voi hyvinkin pitää sitä työpaikkaa ja työkavereita myös hieman "perheenä", varsinkin jos itsellä ei ole sitä omaa perhettä.

Sitten kun joskus niiden työkavereiden kanssa tulee vietettyä sitä aikaa jopa 12-14 tuntia vuorokaudessa, jos työvuorot venyvät pitkiksi, niin näin ollen joidenkin kanssa sitä tulee vietettyä aikaa huomattavasti enemmän kun niiden omien perheenjäsenten.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen varmaan ollut aika raskas työtoveri, kun haluan säilyttää työkavereihin ja työ-yhteyksistä tuttuihin ihmisiin asialliset ja viralliset välit ja en ole osallistunut työajan ulkopuolella järjestettäviin työnantajan tapahtumiin (pikkujoulut, kuntoilut, kesäjuhlat) kertaakaan, enkä myöskään jaksa small talkin lisäksi jakaa työkavereilleni henkilökohtaista elämääni tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaa-aikana.


Ymmärrän kyllä, jos kaikki eivät halua muodostaa niistä työkavereista itselleen sellaista "perhettä", joiden kanssa sitä jakaisi kaikki elämän ilot ja surut ja joita näkisi aktiivisesti myös sen työajan ulkopuolellakin.

Ainakin omilla työpaikoillani oon huomannut sen, että yleensä me aikuisemmat ihmiset elämme sitä omaa elämää työpaikoilla ja sen ulkopuolella, ilman että sitä oltaisiin niiden työkavereiden kanssa sen suurempia ystäviä, saati että oltaisiin tekemisissä myös vapaa-ajalla. Sen sijaan taas nuoret työntekijät tuntuvat usein olevan enemmän kavereita myös työn ulkopuolellakin.

En ole kyllä itsekään osallistunut koskaan mihinkään työpaikkojen pikkujouluihin, illanviettoihin ym. turhiin rientoihin, kun työpaikkani ovat vaihtuneet melko usein, eli näitä rientoja ei ole kohdalleni sattunut ja silloin kun on, niin ei vaan ole viitsinyt/jaksanut lähteä viettämään sitä aikaa vapaapäivänä ja kenties viikon ainoana sellaisena niiden yli puolta itseä nuorempien teinien kanssa, joiden kanssa ei oikeastaan ole edes mitään yhteistä juteltavaa. Sitten kun usein myös ne muut oman ikäluokan työkaverit ovat tuntuneet ajattelevan juuri samalla tavalla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihminen tuskin voi kauhean hyvin silloin, jos hänen pitää palkata joku ihminen juoksemaan lenkkejä puolestaan, jotta voi sitten somessa brassailla näillä valheellisilla lenkkituloksilla, jotka joku toinen on juossut hänen puolestaan?

Herättää monenlaisia ajatuksia, että miten vituillaan tämä turboahdettu kulttuurimme voi äärimmillään olla.

 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen ilmiö siinäkin mielessä, että kai se nyt näkyy henkilön ulkonäössä/fysiikassakin, jos hän ei oikeasti kuntoile; vai onko tuloksia saavutettavissa puhtaasti joillain laihdutuslääkkeillä tai ravintopuolen jutuilla? Ehkä, mutta tuskin yhtään pidemmällä aikajänteellä.

e. ilmeisesti näissä kuvio on pääosin se, että henkilöt kyllä itsekin kuntoilevat, mutta buustailevat lukuja ostokilometreillä. Oli miten oli, ihme hommaa.
 
Viimeksi muokattu:

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos joku on kiinnostunut Turun seudulla ostamaan multa kilometrejä, niin laita YV. Tällä viikolla meni 30km 6.05/km. 2€ per km on hinta ja jos kovempaa täytyy juosta, niin maksaa extraa.

Tämä oli vitsi.
 

Liitteet

  • IMG_7659.jpeg
    IMG_7659.jpeg
    126,1 KB · kertaa luettu: 122
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös