Ottamatta nyt liikaa kantaa tuohon uutisoituun prosessiin ja positioihin, ainakin itselleni nuorena miehenä oli varsin arvokasta oppia, kun hiki hatussa sai hakea töitä, rustailla hakemuksia, soitella firmoihin ja opetella erottumaan joukosta jo alustavissa karsinnoissa omalla aktiivisuudellaan.
Omassa nuoruudessani aktiivisuudesta vielä palkittiin. Minäkin sain useamman kesätyön menemällä työpaikalle ja kysymällä. Sen jälkeen työnantaja pyysi laittamaan hakemuksen ja sen luettuaan palkkasi. Joskus palkkasi suoraankin.
Nykyään aktiivisuus ei palkitse, vaan kysymys on tuurista, performanssista, jossa käytännössä sattuma määrää, tuleeko valituksi.
Pahoin myös pelkään, että työnantajille aktiiviset työnhakijat ovat nykymaailmassa pikemminkin riesa kuin myönteinen asia. Automarkettien ei edes tarvitse ilmoitella kassaduuneistaan, mutta jos pitäisi, niihin tulisi vähintään satoja hakemuksia, mahdollisesti tuhansia. Ihan hirveästi kauppiasta ei varmasti nappaa, jos hakijat rupeavat osoittamaan aktiivisuuttaan.
Kun hakuprosessi on vakioitu, myös hakijat oppivat vakioimaan hakemuksensa. Lopputuloksena on samanlaisten hakijoiden tulva, jossa pärjää vain tuurilla.
Minusta on myös ihmeellistä, miksi työnantajat vaativat hakijoita valehtelemaan. Harvalle ihmiselle pienipalkkainen asiakaspalvelijan työ, jossa joutuu olemaan haukuttavana ja pahimmillaan uhkailtuna, on mikään unelmaduuni. Miksi työnantajat siis vaativat hakijoita loruilemaan, että paskatyö olisi hakijalle unelmien täyttymys? Eikö tärkeämpää olisi, että hakija hoitaa työnsä tunnollisesti, vaikka se ei nappaisikaan?
Minä ainakin palkkaisin mieluummin ihmisen, jolla on työstä realistinen kuva ja joka tahtoo tehdä sitä siitä huolimatta, kuin ihmisen, joka valehtelee ummet ja lammet, koska hakuprosessi vaatii valehtelemaan.