Yritin tässä selata pitkäänkin foorumia, mutten oikeastaan löytänyt mitään omaa ketjuaan täältä tälle. Luulen, että en vain osannut hakea, koska luulisi yllä mainituista aiheista löytyvän ihan valtavan määrän erilaisia ketjuja. Toisaalta enpä nopeasti huomannut vastaavaa ketjua koulutuksestakaan, vaikka sitäkin varmasti monessa paikassa sivutaankin osana keskustelua.
Kun en löytänyt niin päätin perustaa itse, koska tällainen keskustelu on mielestäni aina paikoillaan. Pohjustan hieman asiaa tällaisella artikkelilla, joka liittyy työttömyyteen:
Henkilökohtainen rajapinta aiheeseen mullistui vuonna 2016. Koska en halua ehkä kokonaista ketjua avata omaa kokemustani niin jätän sen nyt niin lyhyeksi kuin suinkin osaa: ennen tuota vuotta minä myönnän ajatelleeni, että jokainen on oman onnensa seppä ja työttömyys on yksilön valinta - työttömänä oleminen on henkilön omaa surkeutta. Kun työttömyys sitten osui omalle kohdalleni niin jouduin oikeasti elämäni ensimmäiseen kunnon testiin: työttömyyteen liittyi niin paljon omaa ajatteluani, että minun oli suoraan sanoen vaikea hengittää tilanteen kanssa. Jos joku on elämässään niin onnekas, että selviää ilman pidempiä työttömyysjaksoja niin ottakaa oikeasti kaikki ilo siitä irti. Ihmisenä myönnän nykyään ajattelevani kyllä, että jokaisen pitää myös kokea vähintään yksi pidempi työttömyysjakso elämässään, koska se kasvattaa kummasti ja saa kummasti uutta puhtia moneen arkisempaan valituksen aiheeseen.
Itse olin tehnyt työurani tuohon työttömyyteeni asti eräässä isossa kaupparyhmässä ja jotenkin olin ajatellut, että tämä on sellaista duunia, johon pääsee aina. Sattuneesta syystä kuitenkin minulla oli tuossa työpaikassa niin ristissä hommat, että lähdettyäni työpaikkakiusaamisen takia pois yksiköstä, koko ketju käytännössä geoblokkasi minut. Työttömyyden suurin ongelma olikin nopeasti se, ettei minulla ollut varaa pitää esimerkiksi omaa autoa, joten edes keikkatyö ei tahtonut onnistua, vaikka sellaiseen hakeuduinkin heti työttömyyden alettua. Jouduin tyytymään pariin työpaikkaan kotini lähellä - ja harvenevaan työtahtiin. Sieltä sai hyvin minimalistiset tulot, mutta ei oikeastaan käytännössä mitään järkevää elantoa. Arki oli todella masentavaa: minulla ei ollut yhtään mihinkään varaa - ei jääkiekkoon, ei harrastamiseen, ei ystävien näkemiseen yms. Käytännössä en edes voinut panostaa liikunnallisiin harrastuksiin, koska mihinkään kävelyä kummempaan minulla ei ollut varaa - saati uusiin vetimiin tai kenkiin, jos vanhat kovalla käytöllä vaikka puhkoisivat.
Näiden omien kokemuksien takia päätin, etten koskaan unohda työttömän asiaa. Minusta tuntui, että koko yhteiskunta ympärilläni oli tuolloin 2016 unohtanut minut - ihmiset yrittivät tukea, mutta samalla päässä jyskytti vain ajatus siitä, kuinka viallinen olen kuin olen työtön. Hain valehtelematta kymmeniä työpaikkoja, mutten päässyt edes haastatteluun. Samalla oppi, kuinka rekryajat eivät suurimmaksi osaksi pidä mitään yhteyttä ja edes tiedusteluihin ei vastata. En voinut välttyä tunteelta, että pelkästään se hakemus, jossa lukee, että olet nyt töiden välissä, tekee sinusta jonkun silmissä luuserin. On hauska sattuma, että kun viimein sain työpaikan niin yhtäkkiä kelpasin kaikille muillekin. Jouduin jatkuvasti kieltäytymään työtarjouksista - ikään kuin olisin aivan eri ihminen. Ei - olin se sama tyyppi, mutta minä olin saanut työpaikan.
Tämän vuoksi katson, että olisi hyvä jatkoajassakin keskustella kokemuksista työelämästä - mutta myös niistä huonommista kokemuksista. Ja miten niistä on selvitty eteenpäin?
@Moderaattorit jos vastaava ketju on olemassa niin viestini voi siirtää siihen tai poistaa koko ketjun kokonaisuudessaan.
Kun en löytänyt niin päätin perustaa itse, koska tällainen keskustelu on mielestäni aina paikoillaan. Pohjustan hieman asiaa tällaisella artikkelilla, joka liittyy työttömyyteen:
Sadat kesätyöläiset ottavat yhteyttä ammattiliittoihin – PAMin aluepäällikön mukaan osa työnantajista sumuttaa nuoria tahallaan
Nuorten työsopimuksia voidaan yrittää naamioida joksikin muuksi, työnantajan velvollisuuksien kiertämiseksi.
yle.fi
Henkilökohtainen rajapinta aiheeseen mullistui vuonna 2016. Koska en halua ehkä kokonaista ketjua avata omaa kokemustani niin jätän sen nyt niin lyhyeksi kuin suinkin osaa: ennen tuota vuotta minä myönnän ajatelleeni, että jokainen on oman onnensa seppä ja työttömyys on yksilön valinta - työttömänä oleminen on henkilön omaa surkeutta. Kun työttömyys sitten osui omalle kohdalleni niin jouduin oikeasti elämäni ensimmäiseen kunnon testiin: työttömyyteen liittyi niin paljon omaa ajatteluani, että minun oli suoraan sanoen vaikea hengittää tilanteen kanssa. Jos joku on elämässään niin onnekas, että selviää ilman pidempiä työttömyysjaksoja niin ottakaa oikeasti kaikki ilo siitä irti. Ihmisenä myönnän nykyään ajattelevani kyllä, että jokaisen pitää myös kokea vähintään yksi pidempi työttömyysjakso elämässään, koska se kasvattaa kummasti ja saa kummasti uutta puhtia moneen arkisempaan valituksen aiheeseen.
Itse olin tehnyt työurani tuohon työttömyyteeni asti eräässä isossa kaupparyhmässä ja jotenkin olin ajatellut, että tämä on sellaista duunia, johon pääsee aina. Sattuneesta syystä kuitenkin minulla oli tuossa työpaikassa niin ristissä hommat, että lähdettyäni työpaikkakiusaamisen takia pois yksiköstä, koko ketju käytännössä geoblokkasi minut. Työttömyyden suurin ongelma olikin nopeasti se, ettei minulla ollut varaa pitää esimerkiksi omaa autoa, joten edes keikkatyö ei tahtonut onnistua, vaikka sellaiseen hakeuduinkin heti työttömyyden alettua. Jouduin tyytymään pariin työpaikkaan kotini lähellä - ja harvenevaan työtahtiin. Sieltä sai hyvin minimalistiset tulot, mutta ei oikeastaan käytännössä mitään järkevää elantoa. Arki oli todella masentavaa: minulla ei ollut yhtään mihinkään varaa - ei jääkiekkoon, ei harrastamiseen, ei ystävien näkemiseen yms. Käytännössä en edes voinut panostaa liikunnallisiin harrastuksiin, koska mihinkään kävelyä kummempaan minulla ei ollut varaa - saati uusiin vetimiin tai kenkiin, jos vanhat kovalla käytöllä vaikka puhkoisivat.
Näiden omien kokemuksien takia päätin, etten koskaan unohda työttömän asiaa. Minusta tuntui, että koko yhteiskunta ympärilläni oli tuolloin 2016 unohtanut minut - ihmiset yrittivät tukea, mutta samalla päässä jyskytti vain ajatus siitä, kuinka viallinen olen kuin olen työtön. Hain valehtelematta kymmeniä työpaikkoja, mutten päässyt edes haastatteluun. Samalla oppi, kuinka rekryajat eivät suurimmaksi osaksi pidä mitään yhteyttä ja edes tiedusteluihin ei vastata. En voinut välttyä tunteelta, että pelkästään se hakemus, jossa lukee, että olet nyt töiden välissä, tekee sinusta jonkun silmissä luuserin. On hauska sattuma, että kun viimein sain työpaikan niin yhtäkkiä kelpasin kaikille muillekin. Jouduin jatkuvasti kieltäytymään työtarjouksista - ikään kuin olisin aivan eri ihminen. Ei - olin se sama tyyppi, mutta minä olin saanut työpaikan.
Tämän vuoksi katson, että olisi hyvä jatkoajassakin keskustella kokemuksista työelämästä - mutta myös niistä huonommista kokemuksista. Ja miten niistä on selvitty eteenpäin?
@Moderaattorit jos vastaava ketju on olemassa niin viestini voi siirtää siihen tai poistaa koko ketjun kokonaisuudessaan.