Mainos

Työehtosopimus vuodesta 2012 eteenpäin

  • 883 995
  • 2 038

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tänään taas neuvotellaan. Paikka on salainen ja mukana on taas sovittelija. Eihän toi sovittelija viimeksikään mitään aikaan saanut, mutta siitä viime kerrasta osapuolet ovat lähestyneet toisiaan ja edelleen uskon että osapuolten on helpompi hyväksyä jonkun puolueetoman tahon tekemä sovintoesitys kuin toisen osapuolen tarjous.

Jos ne paukapäät nyt saisi tällä viikolla aikaan sopparin niin vielä ois mahdollista aloittaa ne pelit jossain 26 - 28. päivän tienoilla vaikka ne pelit nyt on peruttu alustavasti 30. päivään saakka.

Tässä kun pitäisi suunnata jouluostoksille niin kävipä mielessä että aikamoinen lovi on tulossa joulunaikaseen fanikrääsän myyntiin kun fanit suunittelee lähinnä boikotteja ennemin kuin ostoksia. Mitenköhän osapuolet aikoo sen 0$ jakaa? 50-50? Kovasti ne on ainakin siitä tän sykysn aikana tapellu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pari kommenttia: Jos NHL-miehet eivät pelaa Sotsissa, niin kestää todella kauan, ennen kuin venäläiset lähtevät mihinkään World Cuppeihin. Saattaa olla, että liipaisimella on myös vuoden 2018-kisat (siis Venäläisten NHL-miesten osalta).
Tämä NHL:ää varmasti pelottaakin niin ettei uni tule illalla. World Cup on NHLPA:n järjestelmä turnaus, joten sen tuotot menevät NHLPA:lle. Se kyllä osoittaisi NHL-pelaajien nerokkuuden, että he sitä boikotoisivat.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olisihan se hullunkurista jos maailmassa olisi yksi liiga, joka ei voi päästää pelaajiaan kahden viikon maajoukkueturnaukseen edes neljän vuoden välein. Jostain kumman syystä muilla liigoilla ei ole valittamista.
Kyllä, esim Mestistä tai SM-liigaan Olympialaiset eivät haittaa ollenkaan. Yksi mahdollinen selitys tosin voi olla, että välttämättä kummastakaan ei yhtään pelaajaa kisoihin lähde.

Aika monesti on nähty ettei liiga-joukkueissa olla innoissaan pelaajien lähtemisestä johonkin venäjän EHT-höntsäilyihin ja se on varsinkin selvä juttu.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vaikka NHL tietenkin haluaisi olympialaiset ja kaikki muut kv. turnaukset pelaajiltaan kieltää, niin hyvin vaikea nähdä tilannetta, jossa sellaiseen päädyttäisiin. Joko tilanne olisi sellainen, että pelaajille yksinkertaisesti tarjottaisiin niin paljon kaikkea muuta, että olisivat valmiit luopumaan tästä mahdollisuudesta (ei oo Bettmanin aikana tapahtumassa), tai pelaajien rintama saadaan aivan totaalisen täydellisesti murrettua, siis pahemmin, kuin kertaakaan aikaisemmin. Ei ole sekään näköpiirissä. Jos tämä kriisi päättyy "tavanomaisella" tavalla, niin viimeistään tyyliin johonkin konferenssien uusjakoon tai vastaaviin saadaan pelaajilta suostumus vastauksena pelaajien tietyille toiveille.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jos ne paukapäät nyt saisi tällä viikolla aikaan sopparin niin vielä ois mahdollista aloittaa ne pelit jossain 26 - 28. päivän tienoilla vaikka ne pelit nyt on peruttu alustavasti 30. päivään saakka.

Taitavat neuvottelut olla juuri nyt meneillaan, aloittivat klo 11 New Yorkin aikaan. Mutta enpa usko, etta saavat paperia puristettua muutamassa paivassa, ensi viikolla ehka. Viime viikolla oltiin jo lahella eraiden arvioiden mukaan, mutta sitten kaikki levisikin yhtakkia kasiin. Auki taitaa olla kaikki muu paitsi HRR:n jakaminen fifty-fifty, jos olen jotain ymmartanyt.
 

Pengu

Jäsen
Jaaha ja taas jatketaan neuvotteluja. Kalpan Derek Stepan palaa kotiin ja syynä oli että uskoo NHL:n kauden alkavan pian, onkohan miehellä mitään luotettavaa tietoa? En tiedä. Itsellä on aika luottavainen fiilis ja uskon Hiitelän tapaan NHL:n kauden alkavan piakkoin. Saa nähdä....
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
SM-liigan puolella "NHL-lockout - ketä tulee Suomeen"-ketjussa heitettiin ilmoille twitteristä löytynyt tieto, että Rangers on kutsunut muutkin Euroopassa olevat pelaajansa takaisin Atlantin toiselle puolelle. En tiedä luotettavuudesta, mutta kyllä tämä jotain kielii..

Ai niin, Ottawankin pelaajat kutsuttu ja Gonchar ilmoittanut saapuvansa, kun virallisesti kausi alkaa.
 

ipaz

Jäsen
SM-liigan puolella "NHL-lockout - ketä tulee Suomeen"-ketjussa heitettiin ilmoille twitteristä löytynyt tieto, että Rangers on kutsunut muutkin Euroopassa olevat pelaajansa takaisin Atlantin toiselle puolelle. En tiedä luotettavuudesta, mutta kyllä tämä jotain kielii..

Ai niin, Ottawankin pelaajat kutsuttu ja Gonchar ilmoittanut saapuvansa, kun virallisesti kausi alkaa.

Mahtaako seurat mitenkään virallisesti pystyä kutsua pelaajiaan kotiin, kun heillä ei ole työvelvollisuutta ilman työehtosopimusta? Epävirallisesti varmastikin, mutta ei yhdenkään pelaajan tarvitse ottaa kutsua tosissaan, jos sellainen on esitetty. Gonchar on siinä oikeassa, että parempi lähteä vasta sitten kun sopimus on tehty.

Jouni mainitsi blogissaan, että olisi NHL:lle huikeaa pr:ää jos kausi saataisiin käyntiin 1.1. kuten Gratzky ennusti. Lähes kaikilla on vapaapäivä, perheet ovat yhdessä ja talkkarista tulisi ottelua ottelun perään. Korvaisi perutun Winter Classicin tuottaman aukon edes jotenkin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viimeisimmän tiedon mukaan Douglas Murray on tänään NHLPA:n 11 pelaajan joukossa neuvottelemassa sopimusta.

Pääni sisältä saamani varman tiedon mukaan sopimus onkin juuri allekirjoitettu koska kukaan ei halunnut suututtaa Dougia - kukaan ei halunnut nähdä häntä vihaisena.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Nick Kypreos ‏@RealKyper

#CBA meeting over. No progress. #NHL remains firm on "take it or leave it" last offer to #NHLPA.

Melko rohkea veto NHL:ltä. Mikäli pelaajayhdistys ei hyväksy tuota NHL:än tarjousta, lienee kauden peruuntuminen tosiasia.

Edit.

Renaud Lavoie ‏@RenLavoieRDS

No future meeting set at this time between the NHL and NHLPA.

Hyvää yötä.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Melko rohkea veto NHL:ltä. Mikäli pelaajayhdistys ei hyväksy tuota NHL:än tarjousta, lienee kauden peruuntuminen tosiasia.

Odotettu veto ja kaiken järjen mukaan pelaajien tulisi äänestää tuosta. Se jos Fehr sanoo, ettei kannata hyväksyä on 100% tulojen menetys tästä kaudesta palaajille, mutta hyväksymällä ehdotus saataisiin kausi käyntiin.

Matthew Barnaby twiittaa: That's what i asked goodenow lol“@SunGarrioch: Here's what the players have to decide: Is the deal going to ge better the longer they wait?

ja

"I think at some point players demand a vote and it passes. League goes right over Fehr to get deal they want."

Barnaby entisenä pelaajana ja kahden työsulun läpikäyneenä on varmasti pätevä antamaan isällisiä kommentteja nyky-PA:n edustajille. NHL:n ehdotus ei tule tuosta enää paranemaan, joten nyt on Fehrin lopetettava vedättäminen ja otettava mitä on tarjolla. Muuten ei NHL:ää pelata tällä kaudella.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllä, esim Mestistä tai SM-liigaan Olympialaiset eivät haittaa ollenkaan. Yksi mahdollinen selitys tosin voi olla, että välttämättä kummastakaan ei yhtään pelaajaa kisoihin lähde.

Aika monesti on nähty ettei liiga-joukkueissa olla innoissaan pelaajien lähtemisestä johonkin venäjän EHT-höntsäilyihin ja se on varsinkin selvä juttu.
Se on kyllä totta että ei kotoisessa liigassakaan olla välttämättä innoissaan EHT-turnauksista, eli varmaan jotain nupinaa on asian tiimoilta, mutta ei mitään sen suurempaa. Viikon maajoukkuetaukoja on siis monta kappaletta per kausi eikä eurooppalainen yleisö silti kaikkoa, ja kyse on vain EHT-pelailusta. Ehkä se tekee pelaajillekin vain hyvää kun saa välillä levätä ja parannella vammoja. Ehkä se muiden pelaajien lepomahdollisuus vähän kompensoi sitä EHT-pelaajien loukkaantumisriskiä. Saattaisivat NHL-pelaajatkin tykätä EHT-tauoista tms, koska 82 ottelun ohjelma kuudessa kuukaudessa ei ole kropalle mikään kevyt setti.

Mestiksestä ja SM-liigasta ei ole paljon pelaajia olympialaisissa, mutta silti ainakin puolet olympiapelaajista tulee NHL:n ulkopuolelta. Ei ole kuin kolme NHL-pelaajista koostuvaa joukkuetta (Kanada, USA ja Ruotsi), sitten NHL-pitoisia joukkueita (Venäjä, Suomi, Tshekki, Slovakia) ja lopuissa joukkueissa NHL-pelaajat ovat vähemmistö tai niitä ei ole juuri nimeksikään. Ehkä ison meren tällä puolen ajatellaan vähän enemmän lajin yhteistä etua ja vastaavasti NHL:ää ei kiinnostaa mikään muu kuin sen oma etu ja Pohjois-Amerikka.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
SM-liigasta tyypilliseen EHT-turnaukseen lähtee 5-10 pelaaja eli 95-97% pelaajista saa levätä (noissahan on vielä vuorottelut eli samat pelaajat eivät useita turnauksia kierrä). NHL:stä Olympialaisiin lähtee todennäköisesti toistasataa pelaajaa eli kaikki kirkkaimmat tähdet. He jotka lepoa eniten tarvitsevat eivät sitä saa, päinvastoin edessä on matkustaminen toisella puolella maailmaan jet-lagit molempiin suuntiin jne. Yksikin vakavampi loukkaantuminen tarkoittaa helposti useiden miljoonien menetystä.

Vaikka pelaajia tulee paljon muistakin sarjoista lukumäärällisesti, niin ne jakautuvat paljon tasaisemmin. Mistään joukkueesta ei lähde mitään 7-8 pelaajaa, niinkuin jostain Detroitista on voinut pahimmillaan lähteä.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Joo, ymmärrän hyvin NHL:n perustelut. En vaan keksi toista lajia jossa parhaat pelaajat eivät pääsisi mukaan ainoisiin arvokisoihin vain koska yksi liiga ei uskalla ja raaski päästää pelaajia mukaan. Suurin osa lajiliitoista on kansainvälisten turnausten järjestämisen puolesta, mutta sitten on tämä yksi liiga jolle ei oikein käy mikään. Kyllä raha liikkuu muissakin lajeissa. Jääkiekon tapainen marginaalilaji nimenomaan tarvitsisi kaiken mahdollisen medianäkyvyyden.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
En vaan keksi toista lajia jossa parhaat pelaajat eivät pääsisi mukaan ainoisiin arvokisoihin vain koska yksi liiga ei uskalla ja raaski päästää pelaajia mukaan.

Mitä merkitystä sillä on sattuuko keksimään toista vai ei? Ei se muuta NHL:n ongelmia olympialaisten suhteen mihinkään. Suurin ongelma on tietenkin ajankohta keskellä kautta (mitä ongelmaa esimerkiksi NBA:lla ei ole, koska koripalloa pelataan kesäkisoissa).

Sitä en kyllä ihan ymmärrä että miksi osallistuminen MM-kisoihin (tosin tästä ei taida olla mitään muuta tietoa kun Fetisovin spekulointi) haluttaisiin kieltää, toki loukkaantumisia voi sattua mutta ne pitää olla melko vakavia jotta vaikuttaa NHL kauteen. Toisaalta NHL:lle on mielestäni myös etua että pelaajat pelaavat kisossa koska se antaa monille kovia pelejä jotka kehittävät, tai jotkut pelaajat saattavat saada uutta virtaa kisoista. Toki voi olla että tällä haluavat lyödä kiilaa pelaajien väliin, erityisesti amerikkalaisten ja eurooppalaisten(jotka todennäköisesti ovat paljon kiinnostuneempia MM-kisoissa pelaamisesta).
 
Viimeksi muokattu:

PJx

Jäsen
Olet aika lailla asian ytimessä. Loppujen lopuksi kansainväliset pelit pelataan joko NHL:n kanssa tai ilman Potentiaalisesti vetäytymällä kansainvälisestä toiminnasta samalla sahataan sitä oksaa, jolla NHL istuu.

Viimeksi, kun Pohjois-Amerikka käytännöllisesti katsoen vetäytyi kansainvälisistä tosipeleistä joskus 60-luvulla, löysivät he itsensä varsin nopeasti tilanteesta, jossa oli vaikea väittää, että NHL:ssä pelataan maailman parasta kiekkoa. Sittenkin tarvittiin vielä mullistus naapurimaassamme, ennen kuin asetelma todella "normalisoitui" NHL:n vikkelistä. Sekään jälkeen ei ollut toviin helppoa väittää, että PA tuottaa parhaat kiekkoilijat... kehitys oli sisäsiittoisena kulkenut huonoon suuntaan.

Englannin jalkapallo on oikeastaan vielä karumpi tarina. Kun Englanti, jalkapallon"kehto", suostui vihdoin viimein "täysimääräiseksi" osaksi kansainvälistä jalkapalloa, niin alkumenestyksen jälkeen ei sitten ole tapahtunut vieläkään sitä todellista läpimurtoa, valtavista resursseista huolimatta. Paikallinen kulttuuri oli ilmeisesti ehtinyt kääntyä asentoon, josta paluu on ollut sangen "rauhallista". Urheilullinen menestys ei ole seurannut taloudellisia resursseja täysimääräisesti.

Veikkaisin, että NHL:n näkökulmasta kansainväliset pelit ovat olleet murheellisia: väärät maat ovat menestyneet. Eurooppalaisten menestys ei paranna jääkiekon asemaa NHL:n markkina-alueella. Kvarttaali-kapitalismin näkökulmasta kansainvälisistä peleistä tulee tuplavahinko...
 

OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Miten palstatoverit näkevät tällä hetkellä NHL:n tulevaisuuden? Allekirjoittaneelle tullut ikävä fiilis, että jos tämä kausi perutaan, ei seuraava tule alkamaan ajallaan, jolloin voidaan puhua jo useamman kuin parin seuran konkurssista ja koko jääkiekon aseman todellisesta heikkenemisestä Amerikassa. Voisiko yhtenä vaihtoehtona olla vakavaraisten seurojen irtaantuminen NHL:stä ja uuden kilpailevan sarjan perustaminen? Veikkaan, että monilla perinteisillä ja vakavaraisilla seuroilla voi tällä hetkellä olla aika vittuuntuneita johtajia, kun rahaa ei tule ja olisivat ihan hyvin voineet pelata vielä vanhallakin CBA:lla. Onko kenelläkään tietoa minkälainen prosessi seuralla on irtaantua NHL:stä, voisiko kilpailevan sarjan perustaminen olla edes mahdollista? En ole niin perillä näistä asioista, joten jos jollain on valistunut arvaus asiasta, arvostaisin suuresti :)
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Onko kenelläkään tietoa minkälainen prosessi seuralla on irtaantua NHL:stä, voisiko kilpailevan sarjan perustaminen olla edes mahdollista?

No on kai se mahdollista, mutta uuden sarjan perustaminen vaatii paljon rahaa ja todennäköisesti joutuu ottamaan hurjia riskejä. Tosin en ole kaikista oikeuksista tietoinen, ratkaisevaa olisi ainakin joukkueen logo ja vastaavat oikeudet, mielestäni NHL omistaa ne, joten jos joku eroaisi niin tuskin voisi käyttää samoja logoja.

Mitä tulee uudeen sarjaan niin oleellisin kysymys on hallikysymys. Missä halleissa joukkueet pelaisivat? NHL joukkueilla on kuitenkin isoimmissa kaupungeissa halleihin olemassa vuokrasopimukset tai omistavat hallit suoraan. Ok, jos NHL:stä joku eroaisi niin voisi ehkä omassa hallissaan pelata mutta jos tarvittaisiin ihan uusia joukkueita sarjaan niin mahdollisesti jouduttaisiin rakentamaan uusia halleja joka tietenkin maksaisi maltaita, tai pelata jossain pikkuhalleissa jne.

Vähän turhaa spekuloida uudella sarjalla, mielestäni tuo ei ole kovin realistista, ainakaan se että joku perutaisi kilpailevan liigan.
 

OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Jeps, eipä tällainen spekulointi kovinkaan realistista ole, saatikka ajankohtaista, kuhan vain tuli mieleen ajatus, kun aloin miettimään, että kauankohan tietyt seurat jaksavat katsoa työsulkua, kun pystyisivät kuitenkin elämään ja jopa tekemään voittoa vanhallakin CBA:lla. Varsinkin jos kausi 2013-2014 ei myöskään käynnisty ajallaan.

Hyvä pointti tuo logo-homma, enpäs tullut tietenkään sitä ajatelleeksi. Jos/kun seura irtisanoutuu NHL:stä, niin todennäköisesti tosiaan seuran nimi ja logo jää ainakin joksikin aikaa NHL:n haltuun (näin ainakin veikkaan) ja mahdollisessa uudessa sarjassa vanhojen fanien houkuttelu voi olla aika vaikeaa. Mutta kuten todettua, vähän turhan aikaista tällainen spekulointi, mutta eipä tässä ole muutakaan tekemistä, koska ei näistä "tarjous on paras mahdollinen, ottakaa tai jättäkää - eipäs olekkaan, tässä on paras mahdollinen" -piirileikeistä jaksa enää jauhaa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mites KHL:n laajentaminen ympäri maailman? IHL (international hockey league) tai vastaava jos nimi on käytössä. Kaudessa vähemmän pelejä ja pidempiä vieraskiertueita (esim yksi viikko pelkästään tällä puolella tuota rapakkoa ja toinen puoli toisella puolella yms).
 

riknor

Jäsen
Itse lähdin tähän hommaan nyt täysillä mukaan.

Tämä pelleily pitää nyt saada loppumaan, vaikka vaikea on suomesta täysipainoisesti asiaa ajaakkaan niin itse jätän tältä kaudelta streamien ostot yms.
Ei ole kanavapakettejakaan mistä pitäisi huolehtia eikä tule kyllä hommattuakaan.

Nyt perkele riitti.

Samat sanat. Streamit ja kaikki fanikama jää aivan varmasti ostamatta.

Hienoa nähdä että näiden jätkien liike kasvaa tasaiseen tahtiin, video leviää ympäri maailmaa ja Facebook-sivun jäsenien tuhatluku kasvaa päivittäin. Kansainvälinen mediakin on huomionut liikkeen kiitettävästi, mm. ESPN kirjoitti heistä ja Kanadan yleisradio CBC on nostanut liikkeen esille nettiartikkeleiden ja radiohaastattelun muodossa.

Pienistä pisaroista se valtamerikin koostuu. Toivotaan että kasvu jatkuu ja tällä olisi jotain vaikutusta sitten kun herrat neuvotteluhuoneessa eivät enää jaksa pelleillä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei tule minultakaan menemään senttiäkään tällä kaudella NHL:lle, vaikka pelejä pelattaisiinkin. Ja jos ei pelata, niin ei mene sitten ensikaudellakaan. Mielestäni ainoa keino osoittaa mieltään tätä täysin absurdia näytelmää vastaan, jota on ollut pakotettu seuraamaan nyt jo useita kuukausia. Melkein toivoisi, että peruuttaisivat sen kauden sitten kokonaan heti kerrasta, niin ei tarvitse aikuisten miesten pelleillä tuolla tavalla. NHL ansaitsee kunnon tappiot ainakin parilta seuraavalta kaudelta tästä perseilystä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En vaan keksi toista lajia jossa parhaat pelaajat eivät pääsisi mukaan ainoisiin arvokisoihin vain koska yksi liiga ei uskalla ja raaski päästää pelaajia mukaan.
Sellainen laji tulee mieleen kuin jalkapallo, jossa parhaat eivät pelaa Olympialaisissa. Toki kyseessä ei teknisesti ole siitä, että yksi liiga ei raaski päästää pelaajiaan mukaan. Koripallossa Dream Team oli kasassa ekaa kertaa 1992, eli ihan tuossa hetki sitten. Toki siinäkään ei nimenomaisesti ole kyse, etteikö NBA olisi pelaajia päästänyt. Jenkkifutiksessa ja Baseballissakaan parhaat eivät käsittääseni missään arvokisoissa pelaa, joten melkeinpä vähimmistössä ovat vertailukelpoisset isot palloilulajit, joissa parhaat arvokisoissa kävisivät toisten kuin palkanmaksajansa pusseihin rahaa takomassa.

Jääkiekossa parhaat pelaa -Olympialaisia on ollut toistaiseksi neljät, niin joten itse en niitäkään minään sellaisina asioita, että näin on aina ollut osaa nähdä.
 
Viimeksi muokattu:

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sellainen laji tulee mieleen kuin jalkapallo, jossa parhaat eivät pelaa Olympialaisissa. Toki kyseessä ei teknisesti ole siitä, että yksi liiga ei raaski päästää pelaajiaan mukaan. Koripallossa Dream Team oli kasassa ekaa kertaa 1992, eli ihan tuossa hetki sitten. Toki siinäkään ei nimenomaisesti ole kyse, etteikö NBA olisi pelaajia päästänyt. Jenkkifutiksessa ja Baseballissakaan parhaat eivät käsittääseni missään arvokisoissa pelaa, joten melkeinpä vähimmistössä ovat vertailukelpoisset isot palloilulajit, joissa parhaat arvokisoissa kävisivät toisten kuin palkanmaksajansa pusseihin rahaa takomassa.

Jääkiekossa parhaat pelaa -Olympialaisia on ollut toistaiseksi neljät, niin joten itse en niitäkään minään sellaisina asioita, että näin on aina ollut osaa nähdä.
Jalkapallossa sentään on arvokisat, joissa parhaat ovat mukana. Baseball ja jenkkifutis ovat hyvin "amerikkalaisia" lajeja ja yhdysvaltalaiset eivät tunnetusti piittaa maajoukkueturnauksista yhtä paljon kuin mitä monessa muussa maailman kolkassa piitataan. En tiedä sitten minkä verran noiden lajien muilla kansallisilla lajiliitoilla on kiinnostusta kansainvälisiin turnauksiin.

Kyllähän noille lajeille on yhteistä se että Pohjois-Amerikasta löytyy ylivoimaisesti vahvin ja rahakkain liiga. Koripallo ei sentään ole marginaalilaji, mutta silti muu maailma tuntuu olevan vähän rengin roolissa kun NBA on isäntä. Tuohon kun vielä lisätään jääkiekko niin siinä onkin ne rahakkaat Pohjois-Amerikka-keskeiset lajit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös