Mainos

Työehtosopimus vuodesta 2012 eteenpäin

  • 883 976
  • 2 038

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ehdottomasti pienillä joukkueilla on riski, että hylkäämällä touhu loppuu.

Markkinatalousmielessä toiminnan lopettaminen on fiksumpaa kuin jatkuvan tappion tekemiinen, joten so what.

Sitä ei valitettavasti ole muuten kukaan pystynyt kertomaan, että mitkä ovat seurojen kiinteät kulut esim. suhteessa normaalitappioihin. Ja tietenkin pitkässä juoksussa kiinteistäkin kuluista pääsee eroon.

Mitä pidempään kiista kestää, sitä useammilta pelaajilta sopimukset loppuvat ja sitä helpommaksi korvaavien käyttö tulisi. En minä kuvittele että ensi syksynä vielä franchicing-pohjalta pelattaisiin, vaan vaatisi tietenkin isomman jumpan. Ehkä parin vuoden taukoakin peleihin. Vaikea on nähdä että kukaan tuohon haluaisi mennä, mutta tuo pelaajien valitsema PA:n purku olisi hyvä ensimmäinen askel.

Samaa mieltä olen, että tuossa tilanteessa koko NHL:n as we know it tulevaisuus olisi vaakalaudalla ja varmasti joukkueita kaatuisi, mikä tietenkin on pelaajienkin hyvä muistaa.

Korostan vielä, että minä en minä omistajana tätä haluaisi tai lähtisi ajamaan tässä tilanteessa. Se olisi vaihtoehto vasta siinä vaiheessa kun PA purettaisiin.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tänään taas sitten mennään ja nyt neuvotellaan myös "avioliittoneuvojan" kanssa. Toivottavasti se että tulee ulkopuolinen näkemys ja ehdotus pöytään toisin nyt sen kaivatun sovun. Siellä on kuitenkin niin paljon turhaantumista ja vituuntumista toiseen osapuoleen että näen että ainoa ratkaisu tilanteeseen on just puolueeton ehdotus jonka molemmat voi hyväksyä ja eikä siis menetä kasvojaan häviämällä toiselle osapuolelle.

Toivottavasti nyt molemmat osapuolet nyt hiffaa sen että oma ehdotus ei tuu menee sellaisenaan läpi eli vielä pitää jostain vaatimuksista luopua ja löytää kompromissi että kausi lähtee käyntiin. Mutta jos käy niin että toinen osapuolista hyväksyy puluettoman ehdotuksen ja toinen hylkää niin sitten 100% varmasti kausi on kyllä ohi.

Hen.koht en jaksa uskoa että kauden peruutamiseen menään koska molemilla osapuolilla on tahoja joilla on paljon menetettävää. Mutta toisaalta ihmisten typeryys ja ahneus ei tunne rajoja joten ei se kauden peruutus yllätyskään olisi...
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Baituvei, voiko pelaajayhdistys purkaa itsensä sopimuksen aikana vai pitäisikö mahdollisesti tehty sopimus yhdistyksen paperilla hengissä, sopimuskauden ajan, vaikkei toimintaa enää olisi? Eli jos pelaajat nyt suostuisivat omistajien vaateisiin ja alottaisivat yhdistyksen purkamisen vaikka ensi kesänä, niin pelattaisiinko CBA silti loppuun?
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire

Mielenkiintoinen kysymys. Näissä kiistoissa eri lajeissa tuo ei varmaankaan ole tullut ikinä eteen. Jo tällaisessakin tilanteessa ilman CBA:ta oikeuden hyväksynnän saaminen purkamiselle vaatii erityislaatuisia olosuhteita. Käytännössä pelaajien pitää pystyä osoittamaan, että NHL ei todellisuudessa halua neuvotella sopimuksesta, vaan haluaa pakottaa omat ehtonsa käyttöön. Vasta sitten hajottamisesta on mitään hyötyä tulevissa oikeusjutuissa. Jos CBA on jo hyväksytty, niin arvaisin, että se on "yleissitova" voimassaoloaikansa, eikä NHLPA:n puuttuminen toiselta puolelta vaikuta CBA:n laillisuuteen työsopimuksena. Pelaajien edustus on sen jo kertaalleen hyväksynyt ja allekirjoittanut.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tänään taas sitten mennään ja nyt neuvotellaan myös "avioliittoneuvojan" kanssa. Toivottavasti se että tulee ulkopuolinen näkemys ja ehdotus pöytään toisin nyt sen kaivatun sovun. Siellä on kuitenkin niin paljon turhaantumista ja vituuntumista toiseen osapuoleen että näen että ainoa ratkaisu tilanteeseen on just puolueeton ehdotus jonka molemmat voi hyväksyä ja eikä siis menetä kasvojaan häviämällä toiselle osapuolelle.

Käväisi hullunkurinen ajatus mielessä, että voisiko jompikumpi olla teoriassa valmis hyväksymään ehdot nyt jo muttei tahdo tehdä sitä koska saisi leiman, että olisi hävinnyt neuvottelut. Nyt ulkopuolisen tullessa tekemään ehdotus, se hyväksymällä saataisiin ulospäin näytettyä ettei kumpikaan oikeastaan voittanut tai hävinnyt neuvotteluissa? Eli olisiko toinen (molemmat?) voinut näytellä osapuolten olevan kauempana toisistaan kuin oikeasti olevatkaan? Tai sitten tämä(kin) on vain omaa toiveajatteluani..

Jokatapauksessa mahtavaa, että neuvottelut jatkuu. Millä mielin täällä lähdetään päivään? Pelkoja enemmän kuin toiveita sovusta?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Käväisi hullunkurinen ajatus mielessä, että voisiko jompikumpi olla teoriassa valmis hyväksymään ehdot nyt jo muttei tahdo tehdä sitä koska saisi leiman, että olisi hävinnyt neuvottelut. Nyt ulkopuolisen tullessa tekemään ehdotus, se hyväksymällä saataisiin ulospäin näytettyä ettei kumpikaan oikeastaan voittanut tai hävinnyt neuvotteluissa? Eli olisiko toinen (molemmat?) voinut näytellä osapuolten olevan kauempana toisistaan kuin oikeasti olevatkaan? Tai sitten tämä(kin) on vain omaa toiveajatteluani..

Kyllä mielestäni hyvinkin mahdollista. Ja tuo "näyttelijätaho" on silloin ehdottomasti omistajat. Siellä voi hyvinkin olla laskeskeltu, että nyt sopu on tehtävä ja pelit saatava pyörimään, oli mikä oli, kun nämä pahat kuukaudet (kun jenkkifutis ja baseball painaa päälle) ovat ohi. Pelaajapuolta on saatu tulemaan tarpeeksi vastaan, että nyt vielä kun mediaattorin avulla vedetään se lopputulos johonkin sinne ehdotusten keskikohtaan, niin sillä saadaan riittävä tulos tyydyttääkseen myös näitä köyhempiä seuroja, tai mikä lie se vastaryhmittymä siellä omistajanipussa sitten onkaan.
 
Pengu

Jäsen
Jaaha elikkäs tänään neuvottelut jatkuvat, neuvotteluiden pitäisi alkaa jenkeissä 1pm ja täällä tuo tarkoittaisi kello 20.00. Itsellä aika odottavaiset tunnelmat ja toivotaan että välittäjät ratkaisevat tuon pulman. Tsajarilla oli hyvää pohdintaa ja voisihan tuo pitää paikkaansakin. Mutta palataan 20.00 jälkeen kun neuvottelu on loppunut.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

Ei se sovittelija mikään ihmeidentekijä ole, joka yhdeltä istumalta ratkaisisi NHL:n ja NHLPA:n riidat. Eli enpä odottaisi tältä päivältä mitään. Jos nyt ei mitään uutisia kuulu tapaamisen jälkeen, niin se olisi parasta mitä tältä päivältä voi toivoa. Jos sieltä jompi kumpi osapuoli vuotaa jotain tietoja julkisuuteen, niin se on sitä PR-peliä jota ollaan saatu seurata jo kyllästymiseen saakka ja joka ei edistä sovun syntymistä millään tapaa.
 
BigD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars

Aikalailla samoilla fiiliksillä. Paras olisi tietysti jos sopu syntyisi samantien, mutta vaikea uskoa siihen aikaisempien neuvottelujen perusteella. Pitäköön turvat tukossa, jos ei oo mitään positiivista uutisoitavaa.

Turhauttavaa on ollut seurata koko syksy tätä omistajien ja pelaajien tappelua keskenään. Välillä on toiveet noussut itse kullakin, mutta aina on loppupeleissä paska maku neuvottelujen jälkeen jäänyt suuhun. Jos nyt ei taaskaan sopuun päästä, niin mieluummin vaikka peruuttaisivat koko kauden samantien. Faneja on kidutettu jo ihan tarpeeksi tällä pelleilyllä.
 
Olisi kyllä hyvä jos ensi kertaa varten sopisivat asiat niin, että neuvottelut aloitetaan jo pudotuspelien aikaan. Silloin ketään ei kiinnosta se uutisointi miten hommat etenevät.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Olisi kyllä hyvä jos ensi kertaa varten sopisivat asiat niin, että neuvottelut aloitetaan jo pudotuspelien aikaan. Silloin ketään ei kiinnosta se uutisointi miten hommat etenevät.

Silloin kun neuvotteluissa väännetään käytännössä vain osuudesta yhteen "yhteiseen" resurssiin, ei aloitusajalla ole mitään merkitystä. Vasta kun riski menetysten realisoitumisesta on riittävän suuri, tai menetyksiä on jo riittävästi, on sopimus mahdollinen. Tuollaisessa tilanteessa kun kyse on aina toisen edusta ja toisen tappiosta. Siitähän tässäkin on kyse - kumpi taipuu tulonmenetysten edessä. Ei mistään muusta. Tuohon ei lisäaika auta, koska mitään menetyksiä ei tapahdu edellisen sopimuskauden aikana.

Lisäaika auttaa käytännössä vain, jos voidaan sopia erilaisten resurssien vaihdosta - palkka pienemmäksi ja paremmat sopimusehdot, ja voidaan miettiä noita erilaisia kombinaatioita.

Edit: Tarkennuksena: Neuvotteluajalla on merkitystä siis silloin, kun molemmat osapuolet luottavat siihen, että neuvotteluissa ollaan yhdenvertaisina tai ainakin partnereina. Silloin voidaan luottaa toisen osapuolen näkemyksiin tilanteesta, ja lähteä hakemaan sitä parasta yhteistä tulosta, jolla molempien osuus on mahdollisimman suuri. Tämä on ikävä kyllä ollut aina kateissa NHL:n neuvotteluissa. PA on edelleen joillekin seurapomoille täydellinen mörkö, ja pelaajat muistavat tai ymmärtävät edelliset neuvottelut tappiona, eivätkä he halua taipua tälläkin kertaa.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei se sovittelija mikään ihmeidentekijä ole, joka yhdeltä istumalta ratkaisisi NHL:n ja NHLPA:n riidat. Eli enpä odottaisi tältä päivältä mitään.
Eiköhän tää eka sessio mene siihen että neuvottelija kuuntelee kumpiakin osapuolia ja koittaa päästä mahdollisimman hyvin kartalle sen kanssa missä mennään. Vasta sen jälkeen hän voi tehdä kunnollisen sovintoesityksen osapuolille joka voisi mennä läpi.
 
Ei se sovittelija mikään ihmeidentekijä ole, joka yhdeltä istumalta ratkaisisi NHL:n ja NHLPA:n riidat. Eli enpä odottaisi tältä päivältä mitään.

Ei tietenkään ole mikään ihmeidentekijä. Jos spekuloidaan tuossa ylempänä heitettyä ajatusta siitä, että toinen (tai molemmat) osapuolet ovat valmiina hyväksymään sopimuksen, niin sittenhän ihmeitä ei edes tarvita. Tarvitaan ainoastaan ulkopuolinen taho, joka saa homman näyttämään siltä, ettei kumpikaan osapuoli häviä.
 
Pengu

Jäsen
Ei se sovittelija mikään ihmeidentekijä ole, joka yhdeltä istumalta ratkaisisi NHL:n ja NHLPA:n riidat. Eli enpä odottaisi tältä päivältä mitään. Jos nyt ei mitään uutisia kuulu tapaamisen jälkeen, niin se olisi parasta mitä tältä päivältä voi toivoa. Jos sieltä jompi kumpi osapuoli vuotaa jotain tietoja julkisuuteen, niin se on sitä PR-peliä jota ollaan saatu seurata jo kyllästymiseen saakka ja joka ei edistä sovun syntymistä millään tapaa.

Enkä nyt tarkoittanut että sovittelija saa heti riidat ratkottua, vaan sitä että saisi ratkottua riidat edes ennenkuin koko kausi perutaan. Mängimiehen kanssa samaa mieltä.
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tietääkö joku onko tästä jotain seurantaa Twitterissä tai muualla?
Veikkaan kyllä, että tästä ei hirveesti tihku tietoa, ennenkun on oikeasti jotain sanottavaa.
 
Chipa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura ja New York Rangers
Tietääkö joku onko tästä jotain seurantaa Twitterissä tai muualla?
Veikkaan kyllä, että tästä ei hirveesti tihku tietoa, ennenkun on oikeasti jotain sanottavaa.

Darren Dregerin twitter-tili.
 
Pengu

Jäsen
Darren Dregerin twitter-tili.

En tiedä mitä tarkoitat mutta Dregerin seuraajana häneltä ei ole tullut tänään mitään neuvotteluihin liittyvää paitsi neuvottelujen alkamisaika.

Tää menee siten kuin Bosco toivoi, eipä twitteristä paljon löydy tietoa tämän päivän neuvotteluista. Hyvä vai huono juttu? Mene ja tiedä. Toivottavasti hyvä.
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Eihän näistä neuvotteluista mitään liveseurantaa ole aikaisemminkaan ollut. Dreger ja muut kyllä kertovat sitten kun jotain tietävät, kenties sieltä joku vielä astelee mediankin eteen kun saavat hommat valmiiksi.
 
No viime keskiviikkona oli ainakin liveseurantaa. Tietoja pelaajayhdistyksen tarjouksesta vuosi julkisuuteen samalla, kun sitä vasta esiteltiin NHL:lle. Taisi olla jopa ennen kokouksen alkamista jotain tietoja vuotanut julkisuuteen. Ja sitten Fehrit ja kumppanit antoivat medialle kommentteja tarjouksestaan ennenkuin olivat edes kuulleet NHL:n vastinetta siihen, mitä ei hyvällä katsottu NHL:n leirissä.
 
Kuten sanoit tarjous vuosi julkisuuteen ja sitten sitä toki kommentoitiin medialle ihan asiallisesti neuvotteluiden ollessa tauolla. Mutta tuolta salista ei mitään liveseurantaa ole aikaisemminkaan ollut sitä tässä tarkoitin. Ja tänäänhän kaiketi mitään tarjouksiakaan ei ole pöydällä.
 
OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Twitter-viestien perusteella neuvottelut kestivät viime yönä kuusi tuntia ja tänään jatketaan uudelleen. Enempää kommenttia ei tullut, mm. PA:lta tuli tiedote, jossa todettiin vain, että tänään jatketaan uudelleen ja NHL:n puolelta sanottiin, että mitää ei kommentoida. Tiedä sitten onko hyvä vai huono uutinen, itse pidän positiivisena, että oltiin ihan hissukseen neuvottelujen jälkeen.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
OutlawPuppet, eli mitään suoraa tyrmäystä ei ainakaan ole tapahtunut, ehkä hyvä vaan kun jatketaan heti putkeen toiseen istuntoon. Pidetään peukkuja!
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Twitter-viestien perusteella neuvottelut kestivät viime yönä kuusi tuntia ja tänään jatketaan uudelleen. Enempää kommenttia ei tullut, mm. PA:lta tuli tiedote, jossa todettiin vain, että tänään jatketaan uudelleen ja NHL:n puolelta sanottiin, että mitää ei kommentoida. Tiedä sitten onko hyvä vai huono uutinen, itse pidän positiivisena, että oltiin ihan hissukseen neuvottelujen jälkeen.

Eilen neuvottelut taisivat mennä niin, että sovittelijat keskustelivat molempien osapuolten kanssa erikseen, jotta pääsevät tosiaan kartalle missä mennään, mistä ollaan samaa mieltä ja mistä ollaan eri mieltä (ja kuinka paljon). Ilmeisesti NHL ja PA eivät sinänsä neuvotelleet keskenään (näin ainakin Dreger & kumppanit epäilivät).

Olisiko tänään sitten "ryhmäterapia" vuorossa, eli sovittelijat tekevät yhteenvedon ja osapuolet jatkavat siitä (tai ovat jatkamatta). Neuvotteluyhteyden jatkuminen taitaa olla nyt se kaikkein tärkein asia.

Kauden alkamisesta, pelit 14.12. asti on peruttu, joten seuraava potentiaalinen alkupäivä olisi 15.12. IMO kuulostaa vähän liian aikaiselta, sopimus pitää sorvata, allekirjoittaa, joukkueet kasata ja ehkä jonkinlainen training camp täytyy pitää.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Pelien perumisen merkitys on lähinnä siinä, että pelipäivät areenoilta vapautuvat. Esimerkiksi alkuperäisessä ohjelmassa 14.12. oli Minnesota-Edmonton. Näin tarpeen tullen Xcel Energy Centeriin voidaan järjestää tuolle päivälle jotain muuta ohjelmaa. Luultavasti jos kausi lähtee pian käyntiin, kotipeleille varattuja päiviä käytetään, mutta vastustajat voivat vaihtua. 16.12. ohjelmassa pitäisi olla NY Rangers-Anaheim, mutta jos esimerkiksi kausi alkaa 15. päivä ja otteluita pelataan vain konferenssin sisällä, tuo ottelu jää pelaamatta. Mahdollisesti Rangers kohtaisi MSG:ssä sitten jonkun muun joukkueen samana päivänä.

Itse ainakin toivon, että tuo välittäjä on saanut selville tarkan mielipiteen toisen osapuolen sopimusehdotuksesta. NHL on toki hylännyt pelaajayhdistyksen sopimusesityksen ja päinvastoin, mutta lähinnä siis ajatellen sitä, mitä osia toinen osapuoli on tarjouksesta hyväksymään.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kauden alkamisesta, pelit 14.12. asti on peruttu, joten seuraava potentiaalinen alkupäivä olisi 15.12. IMO kuulostaa vähän liian aikaiselta, sopimus pitää sorvata, allekirjoittaa, joukkueet kasata ja ehkä jonkinlainen training camp täytyy pitää.

No ei pelien alkamiseen kauaa mene siitä, jos osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen CBA:sta. NHL:n lokakuussa tekemän ehdotuksen mukaan kausi olisi alkanut marraskuun 2.päivä, ja olisi vaatinut että sopimus olisi syntynyt viimeistään lokakuun 25.päivä eli viikkoa ennen kauden alkua. NBA:ssa meni joku 10 päivää sovun syntymisestä kauden alkamiseen viime vuonna. Eli nopeasti ne asiat etenevät, jos siihen pisteeseen päästään.

Tuo NHL:n Board of Governorsin kokoontuminen joulukuun 5.päivä lienee deadline sille, että kausi voisi alkaa joulukuun 15.päivä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös