TV-sarjaketju

  • 2 181 157
  • 9 688

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Pitkän tauon jälkeen tulee kulutettua The Wire.

Henkilöhahmojen luonne, uskottavuus, painotukset. Narcosin kakkoskauden päähenkilö Felix saattaa olla vaikka sarjan realistisin hahmo/esitys, silti vaikuttaa jotenkin heikolta ja pehmeältä muihin verrattuna, esitettyyn vaikutusvaltaansa peilaten.

The Wiren satamakausi on timanttia, siitä huolimatta tuo Ziggy hyppää esiin melko överiks vedettynä tyyppinä, kuin sarjakuvahahmo. Miks kukaan lähipiirin kumppaneista ottais sitä mitenkään vakavasti bisnesideoineen? Asema isänsä poikana ei selitä kaikkea.

Ziggyn hahmo pilaa aika paljolti tuota toista kautta. En oikein tiedä, mitä tuolla hahmolla yritettiin tuoda mukaan. Sukulaissuhteita? Ymmärrän kyllä, että serkkupoikaa ja samalla parasta kaveria autetaan niin paljon kuin mahdollista, mutta hieman tuo meni yli. Jos kyse olisi mistä tahansa muusta sarjasta, tuo hahmo ei erottuisi niin kovasti joukosta, mutta tässä sarjassa Ziggy hyppää kyllä naamalle kuin Alienin facehugger.

Itse voisin katsoa, vaikka loputtomiin tarinoita Baltimoresta noilla hahmoilla tai alati vaihtuvilla hahmoilla.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Laitan nyt spoileritageihin, mutta jos on nähnyt seiskakauteen asti niin ei mitään ihmeellistä. Itseäni ärsyttää se:
että Carrie on pelastanut presidentin hengen, uhrannut itsensä useasti, selvittänyt venäläisen juonen savustaa presidentti ulos, pelastanut Berliinin räjähdykseltä ja mitä vielä, niin silti Carrie ja hänen motiivinsa ovat aina epäilyksen alaisina. Toki sillä saadaan draamaa, mutta come on?
Eipä tullut tuo spolereissa oleva edes mieleen, mutta näin jälkikäteen kyllä aivan täysin totta. Itse onnistuin pitämään aina kausien välillä niin pitkän tauon, että niitä pystyi pitämään täysin erillisinä kokonaisuuksina, joten sinänsä ikäänkuin kaikki aina alkoi alusta.

Homelandiin vähän liittyen, tuo Sacha Baron Cohenin The Spy oli katsomisen arvoinen ja myös aiemmin hehkuttamani Fauda on kovaa kamaa. Näemmä kolmaskin kausi tulee flixiin ensi kuussa! Huzzah!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
HBO:lla Westworldin aloitus on saanut kaiken huomion. Ja toki siinä on odotukset korkealla omasta mielestä surkean 2. kauden jälkeen.

Katsoimme juuri tuon 2. kauden uusiksi kolmannen kauden aloitusta varten ja muistui kyllä nopeasti mieleeni, miksi mielestäni tosi hyvän 1. kauden jälkeen tuo oli niin kova pettymys.

Ensinnäkin 1. kauden teema oli mukavan filosofinen ja arvoitukset, eri aikajanat ja vastaavat palvelivat juonen tarkoitusta. Westworld-maailma oli kutkuttava ja taitavasti käsikirjoitettu/rakennettu. Toisen kauden arvoitukset ja aikajanat taas näyttäytyvät sekavina ja itsetarkoituksellisina - käsikirjoittajan pitäisi herätä kyseenalaistamaan omia draivereitaan, jos hän huomaa tavoittelevansa katsojan maksimaalista hämäystä toimivan tarinan sijaan.

Muotoseikkoja pahempi ongelma on silti sarjan luopuminen omasta sisäisestä logiikastaan juonen kuljettamiseksi, klassinen laiskan/"puraisin liian ison palan"-kirjoittamisen merkki. Robottien vahinkomallinnukset (miksi joku mikä on kuolettavaa Maevelle ei tunnu Doloreksella missään?), ihmisten älykkyys/typeryys yms. yksinkertaisesti vaihtelee liikaa sen mukaan, mitä halutaan seuraavaksi tapahtuvan. Ristiriitaisuudet tuhoavat mahdollisuuden uppoutua ja elää sarjan tapahtumia.

Kun sarjan pääteema ihmisen kuolemattomuuden tavoittelun ympärillä on vielä täysin vajavainen, eikä sarja kohtalaisen syvällisestä tekoälyfilosofoinnistaan huolimatta keskity mielen kopioimisen ongelmiin (sarjassahan ei siis mitään ikuista elämää olla tavoittelemassa ainakaan kuolevan yksilön näkökulmasta), jää moni yksityiskohta ärsyttämään.[/quote]

Ensimmäisen kauden lupauksella täytyy nyt kuitenkin tuo 3. kausikin huomenna aloittaa. Odotukset eivät ole korkealla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Linc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Mitäs mieltä jengi on Westworldin uudesta kaudesta? Kaksi jaksoa katsoneena aika positiiviset fiilikset tästä uudesta kaudesta.

Vähän oli pelkona se, että hommasta katoaa fiilis, kun siirrytään puistosta oikeaan maailmaan. Mutta mielestäni tuo on hoidettu tosi hyvin tähän asti. Uusimmassa jaksossa oli muuten aika hauskat Game of Thrones cameot ja hauska viittaus Jurassic Parkkiin.

Toimii todella hyvin,
Aaron Paul on saatu kivasti tarinaan mukaan ja viime kauden ärsyttävin hahmo Dolores on paljon parempi ja kiinnostavampi. Maeve/Bernard-jakso oli myös hyvä, vaikka siitä vähemmän pidinkin kuin ensimmäisestä ja kolmannesta. Eikä siitä tosiaan haittaa ole että sarja on visuaalisesti jäätävän kaunis.
Williamin paluu luvassa ensi jaksossa, tälle massiivinen peukku.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eikä siitä tosiaan haittaa ole että sarja on visuaalisesti jäätävän kaunis.
Otin spoilereista tämän ulos, tosin spoilaa että sarja on jäätävän kaunis. Mutta menköön.
Mä olen ehkä hiukan vanha ja tylsä, mutta aika ajoin kaipaan ykköskauden tunnelmaa ja etenkin alkuperäisen leffan fiilistä joka oli mun suosikki jo teininä. Eihän kukaan oikeasti yllä Yul Brynnerin kivikasvoisuuteen kun puhutaan ihmisroboteista.

Ymmärrän toki että nykyaikana pitää kaiken olla suurta, visuaalisesti hienoa ja juonenkäänteitä täynnä. Kun mikään ei riitä.
Tietysti katson kauden loppuun, mutta vetäydyn kohta puolin taas sohvan nurkkaan katsomaan 70-luvun elokuvia joiden parissa kasvoin kasarilla.
Parasta Westworldin 3. sesongissa on Vincent Cassel ja otaksun että myös Ed Harris, mun arvostus on suurta laadukkaita näyttelijöitä kohtaan ja sitä "lavakarismaa" jonka tuovat hyvin toteutettuun kohtaukseen.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kotimainen rikosdraama Karppi, toinen tuotantokausi, kytätty läpi nyt kahden illan aikana. Tuli perjantaina nähtäväksi kokonaisuudessaan Areenaan. Piti kyllä ihan tiukasti otteessaan koko sarjan ajan. Sinällään ei kyllä tuonut genreen mitään uutta tullessaan. Arvosana 8-.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kotimainen rikosdraama Karppi, toinen tuotantokausi, kytätty läpi nyt kahden illan aikana. Tuli perjantaina nähtäväksi kokonaisuudessaan Areenaan. Piti kyllä ihan tiukasti otteessaan koko sarjan ajan. Sinällään ei kyllä tuonut genreen mitään uutta tullessaan. Arvosana 8-.

Oli kyllä täynnä idioottimaisuuksia ja juoneen upotettu turhia täytteitä.

Lisäksi tuntuu leikkauksissa jatkuvuuden saaminen olevan täysin mahdottomuus. Hypätään räntäsateessa autoon, kehällä on syksy ja Herttoniemessä on talvi. Ei nyt vittu voi olla niin vaikeaa.

Pormestari yritetään murhata, Karhut pelastaa. Sitten heti perään sen vie partiopoliisi kotiin jättää ovelle. Koska miksi mennä mukaan.

Tehdashallissa jahdataan ampujaa, kun se hukataan kävellään keskellä isoa hallia koska miksei, suoja on ihan turhaa.

Karpin ongelmat muksun kanssa, täysin turhaa täytettä. Luulisi, että päähahmoon koitetaan saada sidettä. Mutta ei, tehdään halpaa Silta-kopiota ja aikaansaadaan hahmo jonka poistuminen ei vaikuttaisi mihinkään muuhun kuin sarjan nimeen.

Ei vaan tajua ja silti tuli katsottua läpi.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Karpista vielä sen verran, että ei voi kuin ihmetellä Viitalan muminapainotteista artikulointia. Tai sitten mulla on kuulossa vikaa. Piti laittaa Areenassa tekstitykset päälle.

Kyllähän tuon katsoi läpi mutta ei esittänyt mielestäni mitään kovin ihmeellistä tai uutta. Noita yksityiselämän juttuja olis voinut tosiaan karsia, olivat aika pakkopullaa.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viime viikonloppuna katsoin YLE Areenasta loppuun BBC:n sarjan ”Maailma liekeissä” (World on Fire).

Mielelläni katsoin tätä toiseen maailmaansotaan sijoittuva sarjaa. Viimeisen osan loppukohtauksessa tajusin, että tämän on varmaan suunniteltu jatkuvan ja tosiaan sarjasta on tilattu toinen tuotantokausi.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko kukaan muu katsonut netflixin Tiger Kingiä? Sarja on siis True Crime dokumentti, joka kertoo tiikerinkasvattaja Joe Exoticista.

Joe sattuu olemaan lisäksi country-laulaja, homo, harrastaa polyamoriaa, hänellä on upea takatukka, asefanaatikko ja mitähän muuta? Kaikki sarjassa esiintyvät ihmiset on varmaan kaivettu jostain toisesta ulottuvuudesta, sen verran erikoista porukkaa ruutuun ilmestyy.

Todella erikoinen ja viihdyttävä sarja.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mitäs mieltä jengi on Westworldin uudesta kaudesta? Kaksi jaksoa katsoneena aika positiiviset fiilikset tästä uudesta kaudesta.

Vähän oli pelkona se, että hommasta katoaa fiilis, kun siirrytään puistosta oikeaan maailmaan. Mutta mielestäni tuo on hoidettu tosi hyvin tähän asti. Uusimmassa jaksossa oli muuten aika hauskat Game of Thrones cameot ja hauska viittaus Jurassic Parkkiin.

Ei toimi minulle oikeastaan juuri ollenkaan enää.

1. kausi oli rauhallisesti etenevää, AI:n heräämiseen keskittyvää teemallisesti mielenkiintoista ja laadukkaasti toteutettua scifi-draamaa. 2. kausi ultraväkivaltaista palapelin rakentelua, jossa juoni kompuroi omaan nokkeluuteensa. Ilmeisesti 3. kaudella sarjan realistisesta otteesta (jos nyt tätä sanaa voi Westworldin kaltaisesta scifisarjasta käyttää) on ilmeisesti päätetty luopua täysin. Nyt tämä on vain ihmeellistä Black Mirror-actionia, jossa voi hetken mielijohteesta kuristaa ilman seurauksia jonkun hengiltä yksityiskoulun vieressä jne. Eli siis omasta mielestäni ihan kuolettavan tylsää. Ehkäpä jaksan jatkaa kauden loppuun, mutta valehtelisin, ellen sanoisi sen olevan vähän työlästä.

Edit. Lisätään nyt sen verran tähän, että mielestäni sarja on elokuvallisilta arvoiltaan sinänsä ihan huippuluokkaa - ohjaus/leikkaus huippuluokkaa ja näyttelytyöskentely paikoitellen ihan viiden tähden kamaa. Sellaiselle katsojalle, joka tykkää arvoituksista ja vihjeiden koostamisesta tämä edelleen varmasti toimii hyvin. Pinnan alla muhii taas ties miten monta plot-twistiä, joita arvuuttelemalla voi viihdyttää itseään.

Itselleni tyylitelty kerronta toimii joissain tapauksissa, mutta tässä jää ihan liikaa kysymysmerkkejä leijumaan väärissä asioissa.

Miten Dolores pystyy "vanhalla naamallaan" liikkumaan ultrarikkaiden seurapiireissä?
Ultramodernin teknologiamaailman jäljitys-systeemit ovat tasan sellaiset, mitkä sattuvat sarjan käsikirjoittajille kätevimmin sopimaan.
Jne, jne.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tietynlainen kulttuuriteko tämä kyllä. Pieni talo preerialla. Laura Ingalls uudisraivaajaperheineen pelmahtaa Areenaan 1.5. Tuossa yhteydessä nähdään myös ennennäkemätön pilottijakso ja sarjan kaikki 202 jaksoa julkaistaan Areenaan.

Nyt o nuorisollakin mahdollisuus selvittää, mistä se Maija Vilkkumaa laulo...
"ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran"
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Joe sattuu olemaan lisäksi country-laulaja, homo, harrastaa polyamoriaa, hänellä on upea takatukka, asefanaatikko ja mitähän muuta? Kaikki sarjassa esiintyvät ihmiset on varmaan kaivettu jostain toisesta ulottuvuudesta, sen verran erikoista porukkaa ruutuun ilmestyy.
Joe Exoticin kutsuminen country-laulajaksi on vähän kyseenalaista, sillä hänen nimellään tehdyt kappaleet on laulanut ihan toinen solisti. Joe on sitten kuvannut itseään tussari olalla tiikereiden seassa lipsyncaten ja kutsuu niitä musavideoiksi.

Kaiken mainitsemasi lisäksi hänellä oli pyrkyä poliittisellekin uralle presidentin- ja kongressivaalien ehdokkaana. Merkillinen jantteri ja keskimääräistä paskempi tyyppi.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tietynlainen kulttuuriteko tämä kyllä. Pieni talo preerialla. Laura Ingalls uudisraivaajaperheineen pelmahtaa Areenaan 1.5. Tuossa yhteydessä nähdään myös ennennäkemätön pilottijakso ja sarjan kaikki 202 jaksoa julkaistaan Areenaan.

Nyt o nuorisollakin mahdollisuus selvittää, mistä se Maija Vilkkumaa laulo...
"ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran"
Nykynuorison täytyisi toki ensin aloittaa selvittämällä kuka on Maija Vilkkumaa ja mikä on tuo biisi, josta puhuit. :D
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Outlander tuli vihdoin katsottua ja olihan se helkkarin hyvä. Aikamatkustus luo draamaan ihan oman syvyytensä. Sellaisen mitä ei voi IRL saavuttaa. Toivottavasti jatkuu vielä useamman kauden. Yield woman! WPISH!
 
6. Kausihan on tuotannossa... 5 ja 6 tilattin samaan aikaan, koska 4 tuotannon ja 5 tilauksen väliin jäi liian pitkä aika, ja näyttelijät ehti hankkia töitä muualta. Syksyllä viimestään pitäs tulla tietoa seiskasta
 
Buster

Jäsen
Onko kukaan muu katsonut netflixin Tiger Kingiä? Sarja on siis True Crime dokumentti, joka kertoo tiikerinkasvattaja Joe Exoticista.
Alkoi kuulumaan niin paljon pöhinää niin nopeasti tuosta sarjasta, että puolisentoista viikkoa sitten kahlasin läpi. Meni sitten saman päivän aikana kaikki jaksot, kun ei kestänyt yhteensä kuin viitisen tuntia.

On komediaa, murhaa, mysteereitä, saippuadraamaa ja uskomaton katras ihmisiä, joiden ei uskoisi olevan todellisia. Tuo on vähän kuin katsoisi autokolaria hidastettuna. Olisi aika raskasta kamaa jos ei olisi ruutua välissä suojana ja etäännyttämässä tuota tosimaailmasta. Oikein kunnon kulttifiilis läsnä useammassa paikassa.

Jos tuo tosisarja olisi elokuva, niin se ei olisi ikinä nähnyt päivänvaloa, koska se olisi genreen kuin genreen liian epärealistinen. Nauraa sai ja paljon, erityisesti se läski jätkä vesiskootterilla coolin musiikin soidessa piirtyi ikuisesti verkkokalvoille. Joe Exoticin musiikkivideoiden kohdalla ei voi sekuntiakaan pitää naamaa peruslukemilla, kun kliseemittari ampaisee välittömästi punaiselle. Ovat melkein kuin ison budjetin karaokevideoita.

Ja Carol fucking Baskin... Vaikeaa olla vihaamatta tuollaista jeesustelijaa, jonka laillinen ja tuettu bisnes ei eroa mitenkään olennaisesti Exoticin roadside-eläintarhasta. Ilmeisesti nainen on miljonääri ja ihmiset tekevät hänen eläinsuojassaan ilmaista hyväntekeväisyystyötä. Vuoden verran painat hommia niin saat sinisen paidan, hei! Viisi vuotta ja saat vihreän tai jotain paskaa. Joku tyttö painoi 12 tuntisia päiviä edetäkseen mahdollisimman nopeasti tuon työohjelman läpi. Varmaan näyttää hyvältä cv:ssä tuo hyväntekeväisyystyö tuossa tekopyhyyden luvatussa maassa, mutta silti ihmettelen, miksi porukka tuolla ilmaiseksi painoi tosissaan noin paljon hommia.

Melkoinen fakta, että Yhdysvalloissa on enemmän tiikereitä vankeudessa, kuin muussa maailmassa vapaana. Hyvin pyörittää tuo sarja tunneskaalaa ja narratiivia. Kannattaa kyllä katsella. Ainakin Light Out With David Spaden Youtube-kanavalta löytyy myös useampi haastattelu tässä sarjassa mukana olleilta hahmoilta - eikun siis ihmisiltä, jos kiinnostaa vielä sarjan jälkeen saada vähän tietoa sisäpiiristä ja mitä materiaalia jätettiin dokkarisarjasta ulos, ja mitä ajatuksia noilla ihmisillä on näin jälkikäteen tuosta kaikesta.

Youtuben videosuosituksissani on vilahtanut myös joku aiempikin dokumentti Joe Exoticista vuodelta 2016. Ehkä katson jossain vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kulttuuritoimitus listaa koronakaranteeniin sarjoja katsottavaksi. Osa tietty tässäkin ketjussa käsitletyjä, osa kuitenkaan ei.. BTW DNA alko YLE:llä sunnuntaina, ite seuraan TV tahdissa, kuten yleensäkiin pohjoismaisia sarjoja (Heder lähenee loppuaan ja Wistingissä alkoi uusi tarina ja DNA eka jakso siis just tuli.. Areenassa nämä)

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ja Carol fucking Baskin... Vaikeaa olla vihaamatta tuollaista jeesustelijaa, jonka laillinen ja tuettu bisnes ei eroa mitenkään olennaisesti Exoticin roadside-eläintarhasta. Ilmeisesti nainen on miljonääri ja ihmiset tekevät hänen eläinsuojassaan ilmaista hyväntekeväisyystyötä. Vuoden verran painat hommia niin saat sinisen paidan, hei! Viisi vuotta ja saat vihreän tai jotain paskaa. Joku tyttö painoi 12 tuntisia päiviä edetäkseen mahdollisimman nopeasti tuon työohjelman läpi. Varmaan näyttää hyvältä cv:ssä tuo hyväntekeväisyystyö tuossa tekopyhyyden luvatussa maassa, mutta silti ihmettelen, miksi porukka tuolla ilmaiseksi painoi tosissaan noin paljon hommia.

Eikös se eronnut Joen tarhasta sillä melko merkittävällä tavalla että hän ei "pentutehtaillut"? Eli ei pitänyt noidankehää hengissä?
Jokatapauksessa kaukana puhtaista papereista silti.

Offtopicina OJ Simpsonin twitter-tili on parasta mitä some voi tarjota. Kyseessä siis ihan virallinen miehen tili jossa hän pää-asiassa puhuu golfista ja jenkkifutiksesta mutta ottaa myös kantaa muihin asioihin. Kehui myös Tiger Kingiä ja naurahti kameralle että on varma että Carolin mies on tiikerinruokaa. Naurahdin ääneen.
 
Unohdinkin jo tuon pentutehtailun, karua touhua.
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Unohdinkin jo tuon pentutehtailun, karua touhua.
Ja eikös siitä juonnettu karu fakta että söpöt pikku tiikerit olivat tuottoisia nimenomaan pentutehtailun tiimoilta ja niin kauan kun niitä pystyi antamaan silitettäväksi tai selfie-kuvattavaksi, kun kasvoivat tuosta pentuiästä ulos niin mitäs kävikään...
kuula kalloon ja mullan alle, tai voi tehdä itse päätökset dokkarista mitä tiikereille kävikään
 
Itse käsitin, että Joe ei tähän niinkään kovasti syyllistynyt, koska myi noita tiikereitä ulos aika paljon. Sen sijaan Doc Antlea syytti ihan suoraan siitä, että tämä hävittää tiikerinpennut tuhkauksen kautta, kun niillä ei enää voi tehdä rahaa. Viisi ammuttua tiikeriä, mistä useammasta sadasta ei ole kovin iso prosentti Joe Exoticin kohdalla. Toki tämä ei tee siitä yhtään hyväksyttävämpää, mutta ei ainakaan ollut mitään systemaattista hävitystä tuon perusteella hänellä tuo touhu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös