Hyvää tavaraa, katsoin sattumalta itse juuri viime kuussa. Perustuu Elmore Leonardin lyhyttarinaan ja herra ollut tuottajan ominaisuudessakin vissiin mukana jollain lailla sen aikaa, kun oli hengissä. Ihan jäätävän kuivaa, tummaa huumoria ja dialogia, vaikkei sinänsä komedia missään nimessä olekaan kyseessä. Sarjahan on nykyaikaan sijoittuva neo-western, jossa loistavan Timothy Olyphantin (täydellinen mies hänelle jälleen täydellisessä roolissa) näyttelemä lainvalvoja palaa takaperuiseen kentuckylaiseen kotikaupunkiinsa. Siellä on uudisnatseja, tyhmiä punaniskoja ja vaikka mitä rikollista ainesta. Sarjan näyttelijäkaartissa on sivuosissa draaman ohella hyviä komediantaitajia alusta saakka ja kausien mittaan siellä käy aika isojakin nimiä. Itse valitsin tuon Deadwoodin hengessä ja katsoin vain, että Elmore Leonard+Timothy Olyphant+Walton Goggins+Peabody-palkinto = todennäköisesti hyvä.Täytyy tsekata Justified, en ollut kuullutkaan tästä.
Sellainen vanha minisarja on kova kuin Shogun. Kertoo länsimaalaisesta miehestä, joka haaksirikkoutuu Japaniin joskus 1600-luvulla (?). Siinä myös tuotantoarvot kohdallaan.
Just tämä. Hyvää tietoa sinulla. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa japanilainen kulttuuri sekä klassikot.Perustui James Clavellin romaaniin Shōgun. Pääosassa tuonajan TV tähti Richard Chamberlain, joka varmaan muistetaan parhaiten sarjasta Okalinnut. Japanin sijaishallitsijana, Toranagan, on Toshirō Mifune, joka taas oli se nuori kolli Seitesemän Samuraita klassikossa.
Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa japanilainen kulttuuri sekä klassikot.
Hyvät pointit sun kirjoituksessa. Olen nimittäin katsonut useamman jakson jo ja juuri samansuuntaiset fiilikset. Parhaat vinkit saa Jatkoajasta.Hyvää tavaraa, katsoin sattumalta itse juuri viime kuussa. Perustuu Elmore Leonardin lyhyttarinaan ja herra ollut tuottajan ominaisuudessakin vissiin mukana jollain lailla sen aikaa, kun oli hengissä.
Sellainen vanha minisarja on kova kuin Shogun. Kertoo länsimaalaisesta miehestä, joka haaksirikkoutuu Japaniin joskus 1600-luvulla (?). Siinä myös tuotantoarvot kohdallaan.
Hyvät pointit sun kirjoituksessa. Olen nimittäin katsonut useamman jakson jo ja juuri samansuuntaiset fiilikset. Parhaat vinkit saa Jatkoajasta.
Pidän juuri tuosta western-tyylisestä viipyvästä tunnelmasta kun ollaan pahiksen kanssa vastakkain. Ja hienosti saatu myös klassiset nopeat aseen vedot mukaan olematta korni siinä, hyvin realistista ja uskottavaa jenkkimeininkiä.
Elmorn Leonard oli mulle tuttu leffatuotannoista ja vahvisti tosiaan alkutekstit nähtyäni sitä että tämän haluan nähdä. Jackie Brown, Get Shorty, Out Of Sight, jokainen leffa omia suosikkeja ainakin kaudella milloin ilmestyivät.
Toinen täällä vinkattu HBO sarja mikä mulle vakiintunut katseluun on Mr Inbetween, tässä aussi rikossarjassa on kyllä loistava päähahmo. Ja aussien huumori mukavan kuivaa, menee sinne brittihuumorin suuntaan. Tässä vahvasti perhekeskeisyys mukana mutta pääroolin sekopäisyys on ihailtavaa, ja miten yrittää hallita kiukkuaan kun maailma on täynnä mulkkuja.
Kolmas täältä bongattu HBO sarja mikä on edelleen kaikista ykkönen pitkään aikaan on UMBRE. Katsoin kaikki kaudet ja nyt harmittaa jos lisää ei ole tulossa. Ylisanat ei riitä. Tämä jokaisen rikosdraaman ystävän on nähtävä, siinä sarjassa kaikki on kohdallaan, näyttelijät, musta huumori, väkivalta, mafiahenkinen perhekeskeisyys. Paras rikossarja miesmuistiin ja aika montaa on tullut seurattua. Umbren nähtyään jopa Sopranosin kaltaiset jenkkituotannot tuntuvat liian silotelluilta, siistityiltä ja harkituilta.
Sauli toimii yhä erinomaisena krapulalääkkeenä, vaikka Kimin rooli ketuttaakin.Ai saatana että Braking Bad on sitten hyvä sarja. Vuosien tauon jälkeen uusintakierros on ollut paikallaan. Tässä juuri tulilla kauden viisi jakso kuusi ja mahdollisesti yksi parhaista kohtauksista koko sarjassa, nimittäin Jessen, Waltin ja Skylerin lämminhenkinen illallinen jälkimmäisten kotona. Varmaan täällä(kin) ennenkin maininnut, mutta mainitaan vielä kerran: tässä sarjassa on draaman kaari ja ennenkaikkea rytmitys aivan helkkarin kohdillaan.
Onko tietoa mistä näkisi Shane Meadowsin The Virtuesin?
This is England oli likimain 2000 -luvun parasta tv-draamaa.
Olen mielestäni katsonut tuon jo vuosia sitten yleltä.Huom! Tänään lakaa sit tää BBC:n megasarja toisesta maailmansodasta. Tarkotushan ois tulla kausi joka vuodesta
Maailma liekeissä
Tänään klo 21:15, Yle TV1
Mistäs tämän näkee?Cosmos toinen kausi(Cosmos: Possible Worlds) alkoi myös hiljattain. Pari jaksoa tullut jo ulos. Kovaa settiä.
Onko tietoa mistä näkisi Shane Meadowsin The Virtuesin?
This is England oli likimain 2000 -luvun parasta tv-draamaa.
Katottiin tämä just vaimon kanssa seiskakauden loppuun asti. Oli jäänyt joskus minulta kesken kolmoskaudella. Nyt toisella katselukerralla upposi itseasiassa paljon paremmin.Pitkään tuli pohdittua mitä sarjaa sitä alkaa seuraamaan ja päädyin Homelandiin. Pilotti takana ja oli sen verran hyvä että eiköhän ainakin ensimmäinen kausi tule katsottua jo alkuviikosta.
Pari jaksoa tätä takana ja joku tässä tökkii.Umbre kun maistui niin kannattaa katsoa Hbo Blinded by the light jos et ole vielä katsonut.