Modernit miehet 4. kausi katsottu nyt kokonsisuudessaan. Omasta näkökulmasta ei ollut sentään karsea pettymys, lievästi pettymys kuitenkin. Jotain kuitenkin kertoo se, että tuli katsottua tuo kausi kolmessa erässä - Ihan surkeaa kontenttia ei jaksaisi useampaa jaksoa putkeen, vaikka melko lyhyitä olivatkin.
Kyllähän odotuksetkin putosivat sitä myöten, kun selvisi, että Jarkko ei ole enää mukana. Tökä on ihan hyvä komedian tekijä, mutta tämä rooli ei oikein istunut hänelle. Toisaalta kuten tuossa edellisellä sivulla joku sanoikin, että entisen lätkäpelsajan roolihahmosta olisi voinut kehitellä vaikka mitä. Nyt tuntuu, ett5 mentiin siitä, missä aita oli matalin.
Kyllä sarjassa hyvätkin hetkensä oli, mutta vain hetkensä. Mattihan sitä pääosin kannatteli, Pete ja Tuomas siinä säestivät. itseasiassa, tarkemmin ajateltuna Matti ja Pete sitä kannattelivat tasavahvasti.
Peten hahmo on kyllä hyvin kirjoitettu, vaikka vetääkin samalla sapluunalla jo neljättä kautta (toki kaksi muutakin alkuperäistä tekevät). Oikeassa elämässähän tuollainen kaksilla rattailla ajelija vituttaisi viiden minuutin jälkeen mutta tässä sarjassa, ainakin nyt viimeisimmällä kaudella, oli niitä parhaita hetkiä.
Kyllähän tuo nyt Jarkkoa huutaisi takaisin, tai sarjan elinkaari alkaa olla tiensä päässä. On sitä ehkä jo muutenkin. Ja taisi näyttelijä omasta halustaan lähteä pois, minkäs sille voi.
Onneksi on jo sen verran aikaa kulunut aiempien kausien katsomisesta, että nuo voisi taas katsoa. Olis sitä Jarkkoakin.