En ole katsonut nyt oikein mitään ns. oikeaa sarjaa, mutta pari dokumenttisarjaa kuitenkin. Niistä kommentit alla.
Depp vs Heard: Tämä kolmiosainen kokonaisuus käsitteli siis Johnny Deppin ja Amber Heardin surkuhupaisiin mittasuhteisiin yltänyttä oikeustaistelua. Etukäteen en tiennyt aiheesta juuri muuta kuin Facebookin Naistenhuoneelta noukkimani irralliset tiedonjyvät, mutta niiden perusteella olin siinä käsityksessä, että Depp oli enempi oikeassa tuossa casessa. Olin myös kuullut, että jompikumpi oli jossakin vaiheessa syyttänyt toista sänkyyn ulostamisesta (wtf), ja tuo väite kiinnosti minua kaikessa absurdiudessaan.
Dokumenttisarjan katsominen vahvisti ennakko-oletuksiani. Aluksi mietin, voisiko Heardin tarinoissa sittenkin olla jotain perää, kun hänen puheenvuoronsa olivat niin tunnepitoisia, mutta varsin pian aloin nähdä tuon teatterin läpi. Selvästi hän vain feikkasi kaikki emootionsa – muka itkiessään hän ei esimerkiksi saanut yhtäkään kyyneltä tiristettyä. Enpä ihmettele, että hän on jäänyt B-luokan tähdeksi noin kököillä näyttelijäntaidoilla varustettuna. Tuli melkeinpä psykopaatin vibat kyseisestä henkilöstä; vaatiihan tuo nyt melkoista pokkaahan valehdella koko maailmalle ihan silmää räpäyttämättä. Depp puolestaan on toki osaavampi näyttelijäkin, joten saattoihan hänkin kyllä lasketella luikuria ainakin joiltain osin, vaikka onnistui ehkä peittämään sen paremmin.
Myös kouriintuntuvat todisteet olivat kuitenkin enemmän Deppin puolella. Heardilla oli tallenteita Deppistä huutamassa ja tavaroita paiskomassa, mutta ei mitään konkreettista varsinaisista väkivallanteoista. Lisäksi kaikki hänen todistajansa olivat ystäviä ja sukulaisia, eivätkä sellaisten todistukset riitä mielestäni sinänsä mihinkään. Deppin todistajatkin tosin olivat joko ystäviä tai palkollisia kaikki tyynni – varsinkin eräs heistä vaikutti hyvin epämääräiseltä varhaisdementikolta. Ihmistodistajien väitteiden tueksi Deppin puolustuksella oli kuitenkin esittää tallenteita Heardista myöntämässä lyöneensä miestään ja ikään kuin pilkkaamassa tätä perheväkivallan uhriksi joutumisesta. Eli aika vedenpitävää matskua.
Dokumenttisarjassa näytettiin oikeudenkäyntipätkien lomassa jatkuvasti somen ”asiantuntijoiden” mölinää ja hihittelyä, mikä tuntui ärsyttävältä – oikeiden asiantuntijoiden tai vaikka itse asianomaisten kommentit olisivat olleet rutkasti hedelmällisempiä. Toisaalta tässä sarjassa olikin pointtina pyrkiä esittämään somen mahti langettaa omatekoisia tuomioita ilman tarkempaa tietoa asioista. Vaikka Heard todennäköisesti olikin syyllinen, niin kieltämättä minäkin olin tuominnut hänet jo etukäteen joidenkin kuppaisten Facebook-kommenttiketjujen perusteella tietämättä oikeasti mistään mitään. Eli Depp vs Heardin katsomisen jälkeen päällimmäiset fiilikset olivat, että Depp on perseestä ja Heard on vielä enemmän sieltä, mutta kaikkein syvimmältä perseestä on some.
Niin ja se paskomiscase. Kaikkia varmasti kiinnostaa (tai sitten ei kiinnosta paskaakaan), mistä siinä lopulta oli kyse. Kaikki oli siis alkanut, kun Heardille ja Deppille oli tullut riitaa ja Depp oli lähtenyt litomaan. Myöhemmin kun hän oli aikonut palata hakemaan heidän yhteisestä huoneistostaan omia tavaroitaan, jokin turvamies tai vastaava oli toppuutellut, että nyt ei ehkä ole kaikkein sopivin hetki. Sanojensa vakuudeksi kyseinen turvamies oli näyttänyt puhelimestaan kuvaa pariskunnan makuuhuoneesta, jossa Deppin puoli parivuoteesta oli tahrittu yltä päältä ihmisen ulosteella ilmeisesti Heardin toimesta. Heard tosin oli väittänyt, että ne olivat vain koiran jätöksiä – heidän koiransa kun oli kärsinyt anaali-inkontinenssista syötyään epähuomiossa huumausaineita –, mutta uskokoon ken tahtoo.
Aikamoista.
Curious Case of Natalia Grace: Huh, tämä oli varsin creepy tapaus – aivan kuin suoraan kauhuleffasta. Yhdysvaltalaisperhe adoptoi harvinaista luuston kasvuhäiriötä sairastavan ukrainalaislapsen, jota adoptiovirkailijat väittivät kuusivuotiaaksi, mutta kasvattivanhempien mielessä alkoi pian herätä epäilys siitä, että hän olisikin huomattavasti oletettua vanhempi ja päälle päätteeksi vakavasti häiriintynyt. Dokumenttisarjassa on molemmat näkökulmat (Natalian ja vanhempien) hyvin edustettuina ja twistejäkin riittäisi monenkin leffan tarpeiksi. Välillä cliffhangerit tosin jäävät tässä tosielämän kauhujutussa ilmaan roikkumaan ja katsojaa harmittaa sekin, että erästä pitkään pohjustettua oikeussalidraamaa ei lopulta varsinaisesti näytetä (vaikka minkäs teet, jos kamerat eivät kerran olleet salissa sallittuja). Lopullinen totuus ei oikein selvinnyt (vaikka minkäs teet, jos sitä ei vain tosiaan kukaan tiedä) ja dokumenttisarja tuntuikin jäävän suorastaan keskeneräiseksi. Ehkäpä joskus tulisi toinen kausi.