TV-sarjaketju

  • 2 209 069
  • 9 789
Suosikkijoukkue
HIFK
Viaplaystä on viime aikoina tullut katsottua tuoretta komediasarjaa nimeltä Loudermilk. Farrellyn veljekset asialla, joten paikoin mukavan räävitöntä menoa. Jos aikoinaan David Duchovnyn tähdittämä Californication miellytti, pitäisi myös Loudermilkin toimia. Kepeää katsottavaa, mainiota dialogia.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä vika on enemmän minussa, mutta ei oikein vaan sitten lopulta lähtenyt nämä HBO:n kehutut sarjat.. Succession, Barry, The Last Of Us..

Omalla kohdalla Successionin kanssa tuli uusi ennätys. Wiren kanssa tuli aloitettua ensimäinen jakso todella moneen kertaan ja lopulta se vaati 4-5 jakson katsomisen, että homma alkoi kiinnostamaan, loppu olikin sitten TV-historiaa. Succession vaati 7 jaksoa ja oikeastaan 1. kauden viimeinen jakso koukutti vasta lopullisesti. Huikea sarja, joka kannattaa ehdottomasti katsoa…
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Omalla kohdalla Successionin kanssa tuli uusi ennätys. Wiren kanssa tuli aloitettua ensimäinen jakso todella moneen kertaan ja lopulta se vaati 4-5 jakson katsomisen, että homma alkoi kiinnostamaan, loppu olikin sitten TV-historiaa. Succession vaati 7 jaksoa ja oikeastaan 1. kauden viimeinen jakso koukutti vasta lopullisesti. Huikea sarja, joka kannattaa ehdottomasti katsoa…
Joo, itselläkin vasta se eka yritys takana. Tänä kesänä tuli tuo Wire kuitenkin katsottua.
Myös uusioversio Quantum Leapista tarkastettu, ihan ok viihdettä.
Antologiasarja Accused oli myös ihan toimiva, ei ihan yhtä synkkä kuin Black Mirror. Osa jaksoista päättyy jopa onnellisesti.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuli nyt kesällä tsekkailtua Apple-TV:ltä Siilo ja Hijack. Hijack oli sellaista kevyttä kesäviihdettä mutta Siilo tuntui vähän junnaavan paikallaan ajoittain. Ehkä joku 6-7 jaksoa olis ollu parempi omaan makuun. Jatkoahan tälle on luvassa mutta saa nähdä onko tekijöillä jo kuviot selvillä vai venytetäänkö tätä kausi kerrallaan niin kauan ku katsojia riitää Lostin tyyliin? Toivottavasti ei.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Tuli nyt kesällä tsekkailtua Apple-TV:ltä Siilo ja Hijack. Hijack oli sellaista kevyttä kesäviihdettä mutta Siilo tuntui vähän junnaavan paikallaan ajoittain. Ehkä joku 6-7 jaksoa olis ollu parempi omaan makuun. Jatkoahan tälle on luvassa mutta saa nähdä onko tekijöillä jo kuviot selvillä vai venytetäänkö tätä kausi kerrallaan niin kauan ku katsojia riitää Lostin tyyliin? Toivottavasti ei.

Ensimmäinen kausi kattoi noin puolet kirjasta, johon sarja pohjautuu. Eiköhän toisella kaudella käsitellä jälkimmäinen puolisko ko. kirjasta. Siilo-kirja on ensimmäinen osa trilogiaa, mutta sen enempää tarinaa spoilaamatta voisin hyvin kuvitella ettei jälkimmäisiä osia ihan sellaisenaan tulla ruudulle kääntämään. Toisaalta, enpä uskonut että Foundationiakaan kukaan lähtisi ruudulle kääntämään, ja sama palvelu sitäkin paraikaa tekee.
 

Teresa

Jäsen
Koskisen kolmas kausi on nyt katsottu. Itselläni alkaa näköjään puskea pintaan tympääntyminen tätä sarjaa kohtaan. Eniten minua häiritsee epärealistisuus niin keissien laadun kuin juonenkuljetuksenkin osalta. Jokaisessa jaksossa tutkitaan aivan uskomattoman raflaavia tapauksia ja epäuskottavia sattumia putkahtelee kuin sieniä sateella. Toistoa on esiintynyt myös aika paljon – esimerkiksi sarjamurhaajia on ollut niin runsaasti, että sekosin laskuissa jo ajat sitten. Kyllä vähän maanläheisemmistäkin tapauksista olisi mahdollista saada draamaa irti, jos keissiin joko tekijän tai uhrin muodossa sekaantuneiden sivuhenkilöiden mielenmaisemaan pureuduttaisiin kunnolla. Koskisessa mennään kyllä päähenkilön ajatusten suhteen pintaa syvemmälle ja muiden poliisienkin dilemmoja kuvataan välillä, mutta nuo rikolliset ja uhrit tuppaavat jäämään aika pinnallisiksi hahmoiksi. Kauden alku ja loppu olivat kuitenkin vahvoja, koska niissä keskityttiin erityisesti itse Koskisen – siis sarjan ainoan kiinnostavan hahmon – henkilökohtaiseen elämään ja rakennettiin draamaa sitä kautta. Alla vielä tarkempaa ruodintaa yksittäisistä jaksoista.

Ajomies: Kakkoskausi jäikin melkoiseen cliffhangeriin, joten suurella mielenkiinnolla tämän uutukaisen parissa aloitin. Ensimmäinen jaksokokonaisuus oli ihan vahva. Roineen kuolema kirpaisi kunnolla. Eipä sarjassa ollut aikaisemmin kukaan keskeinen hahmo kuollutkaan, joten oli tervetullutta nähdä että juonihaarniskat eivät kuitenkaan ihan joka hetki ole paikoillaan. Näin saatiin oikein kunnolla tunteita puristettua verrattuna vaikkapa ykköskauden lopun räjähdykseen, jossa ei massiivisista puitteista huolimatta kuukahtanutkaan kuin yksi vähäpätöinen hahmo. Harmillista silti menettää Roine, sillä hän oli samalla myös sarjan ainoa kiinnostava sivuhenkilö noiden muiden persoonattomien paperinukkejen rinnalla. Hänen poismenonsa jälkipyykit oli jaksokokonaisuudessa ihan hyvin toteutettu, mutta olisi niitä ehkä hieman enemmänkin voinut olla. Tämänkertainen keissi oli ihan looginen, mutta ei siltikään uskottava. Virolainen mafia ja kauppakeskuksessa käydyt tulitaistelut menivät nimittäin aika överiksi. Harvemmin tuommoista Suomessa oikeasti tapahtuu.

Kuka sellaista tekisi: Tämä jaksokokonaisuus poikkesi mukavasti Koskisen peruskaavasta. Päähenkilö oli kerrankin lomalla, mutta se ei häneltä oikein luonnistunut, vaan hän tunki väkisin töihin tutkimaan tavallisilta laitapuolenkulkijoiden sekakäyttökuolemilta vaikuttavien tapausten sarjaa, jossa hän oli näkevinään jotakin hämäräperäistä. Tietysti aika klishee, että päähenkilö haistaa jollakin mystisellä kuudennella aistilla palaneen käryä, vaikka muiden mielestä juttu on hyvinkin selvää pässinlihaa. Koskisen caseissa on kuitenkin yleensä ollut alusta alkaen tiedossa, että nyt ollaan henkirikosten äärellä, joten sikäli tämänkertainen lähestymistapa oli virkistävää vaihtelua. Eri kuolemantapaukset myös nivoutuivat toisiinsa saumattomasti ilman mitään väkisin väännettyjä aasisiltoja. Loppuratkaisun oli kai tarkoitus olla yllättävä, mutta minun mielestäni se edusti lähinnä sellaista itsetarkoituksellista yllätyksellisyyden hakemista, johon vaikkapa Agatha Christie välillä sortui. Joku hahmo vaikuttaa siltä, ettei hänellä olisi minkään valtakunnan motiivia surmatöille ja muutenkin päällisin puolin niin viattomalta, että hänessä on kerta kaikkiaan pakko olla jotakin mätää. Tuollaiset käänteet on itse asiassa helppoa arvata ennalta, kunhan vain tuntee lajityypin. Eikä rikostarina voi olla kovin onnistunut, jos syyllisen onnistuu arvaamaan. Muuten ihan hyvä jakso.

Räätälöity ratkaisu: Kolmosjakso lähti tyypilliseen Koskis-tyyliin punoutumaan hajanaisesti. Oli rettelöivä nuorisoporukka ja Eppu Salmisen tähdittämä juoppo liikemies, joiden juonikuviot elivät pitkälti omaa elämäänsä. Alusta alkaen oli tosin selvää, että "Eppu Salmisen" tytär kuuluu tuohon mainittuun nuorisoporukkaan, mutta sattumoisin muitakin yhteyksiä paljastui tarinan edetessä. Suoraviivaisen tarinankulun ja realistisen juonenkuljetuksen ystävänä en tosiaankaan pidä tuosta Koskis-tyylistä juurikaan. Ei tämä kuitenkaan mitenkään surkea jakso ollut, sillä loppu oli varsin dramaattinen. Ei ehkä uskottava sekään, mutta dramaattinen. Surkeat nuorisonäyttelijät tosin rokottivat katselunautintoa paljon.

Vihan sukua: Neljäs jaksokokonaisuus jatkoi totutulla epäuskottavan teatraalisten keissien linjalla – tällä kertaa käsiteltävänä oli pommi-isku. Eikä siinä mitään, jos moisia harvinaisuuksia tulisi tällöin tuolloin vastaan sarjan keissivalikoimassa, mutta kun Koskisessa joka jakson keskiössä tuntuu olevan noita pommeja, sarjamurhaajia tai tulitaisteluita, jotka oikeasti ovat käsittääkseni ainakin kotomaassa ihan "once in a lifetime" -kamaa keskivertopoliisille. Siihen turtuu, eikä se ole uskottavaa. Oli tosin yllättävää, että tuon pommituksen ja sen läheisyydessä tapahtuneen kaksoismurhan taustalta paljastui tällä erää suht banaali sukuriita, eikä millään terroristijärjestöllä ollut osaa eikä arpaa asiaan. Toimiva loppuratkaisu nosti jakson osakkeita silmissäni niin, että ei se sarjan heikoimpaa osastoa kuitenkaan edustanut.

Hervantalainen: Viimeinen jaksokokonaisuus Hervantalainen taas nousi kauden parhaaksi dramaattisuutensa takia. Tällä erää draama oli nimittäin niin vetävää ja henkilökohtaiselle tasolle tulevaa, ettei mahdollisiin epäuskottavuuksiin juurikaan kiinnittänyt huomiota. Aluksi tosin vaikutti siltä, että koko tarina oli ihan tuttua huttua, sillä vastaavanlainen muiden kokemia vääryyksiä kostava oman käden oikeuden käyttäjä on nähty sarjassa aikaisemminkin. Syyllisen paljastuminen Koskisen vakiorautakaupan myyjäksi tuntui myös hiukan kaukaa haetulta ratkaisulta. Ne jakson loppupuolen käänteet olivat kuitenkin sitä luokkaa, että alkoi ihan hengästyttää nimenomaan positiivisessa mielessä – ensin Koskisen työtoverin Tarun ja ex-työtoverin Luttisen kärähtäminen tietojen vuotamisesta, sitten Koskisen pojan pahoinpitely ja lopulta päähenkilömme oma henkikulta joutui vaakalaudalle. Harvoin sitä tulee jännitettyä ihan noin paljon fiktiivistä sarjaa katsoessa. Huippupäätös kaudelle.
 

tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Siilo tuntui vähän junnaavan paikallaan ajoittain. Ehkä joku 6-7 jaksoa olis ollu parempi omaan makuun. Jatkoahan tälle on luvassa mutta saa nähdä onko tekijöillä jo kuviot selvillä vai venytetäänkö tätä kausi kerrallaan niin kauan ku katsojia riitää Lostin tyyliin? Toivottavasti ei.
Just sama fiilis jäi meilläkin. Mukaan mahtui huonoja jaksoja ja tosiaan sellaista venytystähän tuo oli alusta loppuun. Koko ajan odotettiin sitä, että milloin sieltä siilosta lähdetään helvettiin ja aika monet muut juonikuviot tuntuivat tylsiltä.

Näyttelijäsuoritukset eivät vakuuttaneet ja monet kohtaukset saivat lähinnä puistelemaan päätä, että ihan oikeastiko voi olla näin köykäinen meininki.

Päätarina on kiinnostava. En tiedä lähdemateriaalista mitään, mutta jos tässä on tosiaan puolet ensimmäisestä kirjasta niin odottaa sopii, että sama etanavauhti jatkuu. Koko tarina olisi pitänyt tiivistää yhteen tai kahteen kauteen niin tämä olisi voinut olla ihan laadukas sarja. Mitään tragikoomisia generaattorin pysäytystalkoita ynnä muita vastaavia ei olisi tarvinut päästää televisioon asti.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jaa sarjoja tossa kesänaikana…

Dark Winds

Tää on trilleri joka perustuu Tony Hillermanin Leaphorn & Chee -romaanisarjaan. Sarja seuraa kahta navajopoliisia Joe Leaphornia ja Jim Cheeä 1970-luvulla Navaho reservaatissa. Ekan kauden katsoin, koska olen ollut aina kiinnostunut alkuperäiskansojen alueilla tapahtuviin tai näistä kertoviin sarjoihin ja leffoihin

Gallupissa, New Mexicossa, rosvot ohjaavat helikopteria ryöstämään panssaroitua kuorma-autoa ja tappaen kaksi vartijaa. Pakeneva helikopteri lentää läheisen Navajo-reservaatin yli, missä Hosteen Tso-niminen vanhempi mies näkee sen. Kolme viikkoa myöhemmin Tso löydetään kuolleena motellihuoneesta yhdessä Anna Atcittyn kanssa, lääkintänaisen tyttärentytär, jonka luona hän vieraili sairauksien takia helikopterin näkemisen jälkeen. Navajo-heimon poliisin luutnantti Joe Leaphorn alkaa tutkia tutkii murhia

Ensimmäinen kausi perustuu pääasiassa kirjaan Listening Woman (1978) ja People of Darknes (1980) Toinen tuotantokausi on kohta ulkona ja pohjaa People of Darkness kirjaan.


Disneyketjussa jo puhuttukin paljon sarjan tokasta kaudesta, eli
The Bear

Ja koska tiän tässä ketjussa olevan monia laatudraaman ystäviä, niin pitäähän tätä nyt tännekin hehkuttaa. Osataan sitä ameriikoissakin draamaa tehdä, jos sille vaan annetaan mahdollisuus. Loistava sarja!


Outlander
Outlanderin 6. kausi saavutti puolenvälin ja kauden jälkimmäinen puolisko tulee sit myöhemmin, joskus talvella? Tammikuussa tms? Tokavikassa kirjassahan tässä mennään ja yks kirja on tän jälkeen jäljellä ja seiskakausi sitten onkin luvassa tuosta kirjasta tehtynä joskus 25



Star Trek: Strange New Worlds
Sarja ansainnee maininnan myös yleisketjussa, koska on sitä aiota ST kamaa ja vie francishea jopa eteenpäin.



Alone
10 kausi tätä realityä, jossa koitetaan pärjätä yksin erämaassa. Nykyään aina kylmemmässä ja kylmemmässä syksyssä näemmä. Näin eräharrastajaa tää sarja kovasti lämmittää näin kesäisin.

Fawlty Towers
Alottelin tätä huikeaa komediasarjaa nyt uusiksi vuosikymmenten jälkeen, kosak Cleese sano puuhaavansa ajtkoa. Onhan tämä klassikko jolle nauraa edelleen aika väkevästi.

Foundation
Kirjoja löyhästi seuraileva Säätiö on toisen kaudebn aikana onnistut jotenkin ehkä llöytämään oman punasen lankansa, mutta eihän tämä nyt ihan ole lähenyt vieläkään

Good Omens
Toinen kausi Gaimanin mustaa huumoria ja legendoja. Pääosat tätä edelleen vetää, sillä ovathan sekä Sheen että Tenannt loistavia tässäkin.

Only Murders in the Building
On löytänyt myös formaattinsa ja pääosien Short ja Martin (ja Gomes) varassa menneään pitkälti.


Siilo (hidas? mun milestä juostiin kiiruulla puhdistamatta jättämäistä), Koutsi, Bay, Bluelights, BabylonBerlin, Sisäpiirissä jo aikasemmin tullu jo käsiteltyäkin. Pitänee tsekata kehuttu Nolly Areenasta seuraavax. Sensijaan Syöksykierteen ekat jaksot ei niin lääkärisarjana ole napanneet, mutta siinäkin alkaa kierroksia löytymään jotta loppuun katotaan.

Edit: jaa nii Witcher 3 kausi unohtu.. niin, miksiköhän? Ja seurasin toki myös AmacingRace 33 kauden la illoissa. .. siltikin kesä tuli vietettyä pääosin ulkona
 
Viimeksi muokattu:

Teresa

Jäsen
Minulla on tässä parin viime vuoden ajan ollut projektina katsella kotimainen Uusi päivä ihan aasta ööhön Yle Areenasta. Seurasin kyllä kyseistä sarjaa aikoinaan telkkaristakin, mutta en aivan alusta lähtien ja myöhemminkin pitkään satunnaisesti, ennen kuin siitä vasta loppuvuosinaan tuli jokaviikkoinen rutiini. Nyt on kuitenkin siis kaikki jaksot plakkarissa, eli voisin laittaa parit kommentit sarjasta noin kokonaisuutena.

Jos vertaan kahteen muuhun tuntemaani suomalaiseen ”päivittäissarjaan” eli Salkkareihin ja Kotikatuun, niin Uusi päivä on tyyliltään noiden kahden välillä. Se on huomattavasti ensimmäistä realistisempi – ei siis mitään henkiinherätyksiä, elävältähautaamisia tai muuta täysin normaalielämästä irrallista –, mutta jälkimmäiseen verrattuna kuitenkin epäuskottava. Hahmot käyttäytyvät usein omituisen lapsellisesti ja ovat ihme tuuliviirejä merkittävienkin elämäänsä koskevien ratkaisujen suhteen. Mutta ei siis mitään ihan totaalisen överiä yleensä. Välillä sarjassa saattoi sitä paitsi olla ihmeen uskottavaa ja huolellistakin pohjustusta.

Tuon semirealistisuuden ohella Uudessa päivässä upposi erityisesti taidepainotteisuus ja huumori. Hahmokaartin nuoriso-osasto kävi kuvitteellisen Virtauksen pikkukaupungin taidelukiota, joten sen tiimoilta nähtiin paljon esimerkiksi bändikuvioihin, teatteriesitysten pykäämiseen ja tanssin harrastamiseen liittyviä juonia, jotka viehättivät ainakin minua, vaikken välttämättä itse olekaan mikään taiteellisuuden multihuipentuma. Taustamusiikit olivat sarjassa melkeinpä parempia kuin sarja itsessään – välillä saattoi tulla suosikkiartisteiltani eli vaikkapa Leevi and the Leavingsilta tai Juicelta joitakin vähemmän tunnettujakin biisejä. Toisinaan kohtaukset olivat niin hauskoja, että sai nauraa milteinpä ääneen. Esim. Salkkareihin verrattuna tunnelma oli muutenkin positiivisempi, sillä pettämistä ja kieroiluja ei esiintynyt aivan niin paljon, joskin sellaisten määrä kyllä ajan oloon lisääntyi. Pääsääntöisesti Uusi päivä pyrki kuitenkin olemaan iloisine pastellisävyineen sellainen hyväntuulen sarja.

Varjopuolena oli sitten se, että etenkin alkuvaiheessa ote oli hieman liiankin kevyt eikä dramatiikkaa juurikaan esiintynyt. Toki tarkoituksena olikin keskittyä ennen kaikkea arkipäivän sattumusten kuvaamiseen, mutta kyllähän ihmiseloon tragedioitakin mahtuu. Kahteen edellä mainittuun suomalaissarjaan verratakseni varsinkin Kotikatu alkoi hyvinkin raflaavasti toisen päähenkilöperheen tyttären yliajolla ja Salkkarit puolestaan legendaarisella rouva Puustisen kuolemantapauksella, kun taas Uudessa päivässä saatiin odottaa ensimmäistä rajumpaa juonenkäännettä aika kauan. Ulkomaalaisista sarjoista esimerkiksi Pieni talo preerialla onnistui mielestäni paremmin tuossa draaman ja kevyemmän hyväntuulenviihteen yhdistämisessä. Draamakomediaksihan Uusi päiväkin toki yritti profiloitua ja onneksi dramaattisten tapahtumien määrä lisääntyikin sitten sarjan edetessä – kuolemia, vammautumisia ja räjähdyksiäkin alkoi putkahdella aihevalikoimaan.

Jossakin vaiheessa draama alkoi sitten tietyllä tapaa ampua jo yli. Uuteen päiväänkin ilmaantui nimittäin loppua kohden sitä vaikkapa Salkkareista tuttua ongelmaa, että kun kaikki realistiset draaman aiheuttajat oli käsitelty, alettiin siirtyä yhtä enemmän epärealistisuuden hetteiköihin. Esimerkkeinä epäuskottavista juonenkäänteistä mainittakoon, että eräs hahmoista feikkasi olevansa raskaana ja toinen jätti morsiamensa alttarille – eihän tuommoista oikeasti tapahdu missään muualla kuin saippusarjojen käsikirjoittajien mielikuvituksessa. Samaten kaikenlaisten omaehtoisten dekkarileikkien määrä alkoi sarjan vanhetessa lisääntyä. Esimerkkinä moisista mainittakoon, kun poliisi värväsi muka erään hahmon avukseen kansainvälisen tason huumerikollisen kiinnisaamisessa – tuskinpa noihin operaatioihin tosielämässä mitään siviilejä sekoitetaan. Yhtäkkiä haudattuja juonikuvoitakin välillä esiintyi (esim. pääperhe Haaviston maille kaavailtu kaivoshanke unohdettiin ihan tuosta noin vain).

Saippuasarjojen helmasynnit eli väkisinväännetty juonenkuljetus ja ennalta-arvattavuus olivat niin ikään läsnä. Hahmojen riidat olivat usein ihan tekemällä tehtyjä ja heidän välisensä kanssakäyminen asettui helposti itseään toistaviin uomiin. Erityisesti orastavan pariskunnan Krista & Reino kohdalla oli perin selvää, että aina kun he ovat lähentymässä, jomman kumman vanha säätö ottaa juuri kriittisellä hetkellä yhteyttä tai kaikki menee muuten vain päin prinkkalaa. Sen lisäksi että tuo kerrasta toiseen toistuva kaava käy varsin pian ennalta-arvattavaksi, tuollaiset väkisin väännetyt sattumukset lisäävät samalla osaltaan sarjan juonenkuljetuksen teennäisyyttä ja epäuskottavuutta. Samanlaisia tekemällä tehtyjä sattumuksia sarjassa esiintyy muutenkin etenkin muidenkin orastavien parien kohdalla: esim. juuri kun Lauri on tunnustamassa tunteensa pitkäaikaiselle ihastukselleen Elinalle, tämän entinen kihlattu soittaa olevansa hengenvaarassa myrskyn silmässä ja tunnelma luonnollisesti ikään kuin lässähtää.

Sarjan näyttelijät olivat valitettavasti enimmäkseen kökköjä. Hahmot puolestaan oli värikkäiksi käsikirjoitettu, osa tosin oli vähän liiankin övereitä, mutta noh, taidelukioissa nyt voi varmaan oikeastikin tulla vastaan mitä ihmeellisintä hiipparia. Mitään erityistä suosikkia minulle ei hahmogalleriasta erottunut. Yleensä pidän eniten moniulotteisista henkilöistä, mutta sarjan ehkäpä moniulotteisin tyyppi Tero oli moniulotteinen huonolla tavalla, vaikka roolisuoritus oli sinänsä rautainen. Välillä hahmossa saattoi pilkahdella inhimillisyyden rippeitäkin, mutta enimmäkseen hän oli kiero kuin korkkiruuvi. Enemmän pitäisin rehellisesti mulkuistakin hahmosta, eikä hän myöskään saanut koskaan kunnolla nenilleen epärehellisyyksiensä takia. Hahmonkehitys sarjassa oli kautta linjan ontuvaa: joko hahmo muuttuu yhtäkkiä täysin vastakohdakseen tai ei koskaan muutu mihinkään suuntaan, vaikka muutosta kaivattaisiin kipeästi kuten edellä mainitun Teron kohdalla. Tai sitten hahmojen välisen suhteet polkevat paikoillaan, kuten Terolla ja hänen arkkivihollisellaan Otsolla.

Olihan tuo kaiken kaikkiaan vähän lapsellinen sarja, kun valtaosa ajasta kuvattiin lukiolaisia, mutta toisaalta tyyli myös uudistui jollakin tasolla onnistuneesti, kun viimeisinä vuosina tuotiin mukaan yliopistoelämää ja uusia miljöitä. Mielelläni olisin muutenkin suonut sarjan vielä jatkuvan, mutta ei sitten.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
@Teresa

Tero Kuusla on UP:ssa mielestäni ihan paras hahmo. Samalle tyypille sattuu ja tapahtuu isoja käänteitä elämässä, mutta luonne on kuitenkin aina tuollainen kiero korkkiruuvi, poislukien muutamaa jaksoa. Mies ei edes jouluna ollut hyvällä mielellä.

Niklas menee Teron ohella lemppareihin. Äijä säätää ihan omiaan ja sitten, kun tilanne eskaloituu, niin vastapuoli on aina erehtynyt. Sarjan parasta antia oli kohtaus, missä Niklas ja Asko päättävät jutella asiat selviksi ja päättävät kahvittelun ohessa maistaa leivoksia. Niistä keskusteluista tulikin vähän omituisemmat, kun leivosten sisältö olikin vähän tujumpaa. Askon näyttelijä muuten potkasi oikeassa elämässä tyhjää (rip) siinä vaiheessa, kun lähtivät Minnan kanssa Haavistosta. Se oli jotenkin omalla tavalla karmiva kohtaus, kun ihan kuin olisi tiedetty ettei näyttelijä enää Haavistoon palaa. Hanna-Riika Siitonen myös meni haudan lepoon, mutta Lissun hahmo kuitenkin jatkoi elämäänsä, itse en tästä ehkä tykännyt. Siitosella oli vielä aivan syöpänsä loppupäässä yhteiskohtauksia miehensä Janne Virtasen kanssa. Mahtoi olla vaikeat kohtaukset.

Ai niin, Niklaksen hahmolla on pieni easter egg. Niklas mainitsi olleensa nuorena ympäristöaktivisti ja on varmaan vaikea arvata millaista hahmoa Kai Vaine näyttelijä salkkareissa paljon nuorempana.

Nuoriso-osastosta tykkäsin Jimistä, ärsyttävä rebel ja lähtökin oli komia, vaikka pikkaisen överi. Muuten noiden junnujen hommat oli vähän blääh. Toki Janin kehityskaari oli hyvin kirjoitettu.

Sarja on vähän lapsellinen, mutta ihan kelpo katottavaa välillä. Isoina miinuksena surkea loppu ja ihmeelliset teemajaksot.
 

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Siiloa takana nyt muutama jakso ja kyllähän imaisi mukaansa nopeasti. Räväkkä alku ainakin ja malttamattomana odottaa jokaista lisäpaljaatusta mysteeristä. Vähän sama fiilis kuin aikoinaan Lostin alkutaipaleilla.

Mitäs muuta Applen valikoimista kannattaisi katsoa?
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Siiloa takana nyt muutama jakso ja kyllähän imaisi mukaansa nopeasti. Räväkkä alku ainakin ja malttamattomana odottaa jokaista lisäpaljaatusta mysteeristä. Vähän sama fiilis kuin aikoinaan Lostin alkutaipaleilla.

Mitäs muuta Applen valikoimista kannattaisi katsoa?

Foundation on, mun mielestä ainakin, oikein hyvää scifiä. Ted Lasso hyvää feelgood-komediaa. For All Mankind sitten taas vaihtoehtoista historiaa.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Tässä kesän mittaan tuli kateltua loppuun useampi sarja. Mun ongelmahan on se, että aloitan asioita (kuten tv-sarjat) tosi hyvin, mutta se loppuun vieminen on ongelma.
Picard tuli katsottua. Oikein hyvä nostalgia-trippi ihmiselle, jonka nuoruuteen Star Trek: The Next Generation kuului. Vahva suositus, tämä taisi olla HBO:n puolella.
Walking Dead viimein maaliin. Siinähän oli ihan kohtuullinen viimeinen jakso.
Full Circle tuli katsottua HBO:lta. Vähän vaikea päästä kärryille, mutta kaipa tuo loppujen lopuksi avautui.
Mulla on aamusarjana ollut jo tovin Cheseapeake Shores. Toimii sellasena kevyenä aamujuttuna siinä kahvin ja aamu-uutisten taustalla näin kiekkokauden ulkopuolella. Sekin päättyi ihan tyylillä. Kepeät mullat Treat Williamsille.
Uutena aamusarjana kiekkokauden alkua odotellessa toimii nyt The Good Witch. Siinähän on se JAG-sarjasta tuttu Catherine Bell noitana. Ja taattua Hallmark-channel matskua.
Iltaisin tulee väijyttyä ennen nukkumaan menoa aina jakso-pari Modern Familya. Sitä en ole koskaan katsonut sillai hallitusti. Outo homma.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mitäs muuta Applen valikoimista kannattaisi katsoa?
Jos Siilo uppoaa, uppoaa varmasti Severance. Hieno scifi, jossa siis ihmisen mieli erotetaan työ ja vapaa-aika mieleen. Ehdotonta kärkeä Apple.

Tietty myös The Morning Show kovine näyttelijöineen, jos uutiskanavadraama feministisaiheineen uppoaa.

..ja kyllä se Ted Lasso kandee kattoo
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuli aloitettua Band of brothers nyt uusintakierrokselle. Olen tosiaan nähnyt tämän vain kerran silloin ilmestyessään yli 20 vuotta sitten. Teki jo silloin suuren vaikutuksen, niin suuren, että jotenkin on vältellyt tarttumasta uudelleen. Nyt sitten viimein oli aika, ja uusintakierros vain alleviivaa sarjan täydellisyyttä. Kaikki menee ihan nappiin: Todellisia tapahtumia seuraava pääjuoni natsien kukistamisesta sekä kunkin jakson pikkuteema toimivat yhdessä kuin junan vessa. Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja taistelukohtaukset iskevät edelleen kuin miljoona volttia. Itse asiassa ei tule mieleen sotaleffaa/sarjaa, missä taistelut olisivat vaikuttavampia.

Yllättävän paljon sitä on unohtanut. Luulin muistavani paljon paremmin, mutta eihän sitä muista kuin palasia sieltä täältä.
 

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
BoB muuten taitaa lähiaikoina siirtyä HBO:lta Netflixin valikoimiin, näin muistelisin jostain lukeneeni. Pääasia, ettei kokoaan häviä valikoimista.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
BoB muuten taitaa lähiaikoina siirtyä HBO:lta Netflixin valikoimiin, näin muistelisin jostain lukeneeni. Pääasia, ettei kokoaan häviä valikoimista.
Joo, Netflix osti oikeudet, mutta se mulle epäselvää, että jääkö HBO:lle myös. Toivottavasti ei viikon sisällä tapahdu mitään, kun 4 jaksoa jälellä viel.

Edit: BoB säilyy myös HBO:lla. Vähän hassua se olisikin ollut, että oma original-sarja olisi kokonaan pois myyty.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aina kun syksyn ekat pakkaset tulevat niin mieleen tulee aina Bastogne-jakso ja silloin pitää elää uudelleen Easy-companyn taival Curraheelta Salzburghiin HBO:n muodossa.

Joka vuosi se on täydellinen matka ahdistusta, surua, ilon rippeitä ja veljeyttä.
Tämä myös ihan huikea jakso, juuri tänään meni tuo viimeisimpänä. Toisaalta tässä se ehkä ainoa pieni harmituksen aihe sarjassa, kun ei se kylmyys oikein tekolumen keskeltä ihan täysin välity, suomalaista ei voi kusettaa tällaisessa. Mutta ei tuokaan nyt oikeasti iso miinus ole.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Sipoon herttua on loistava. Tosin ensimmäisen kauden jälkeen taso on ehkä vähän laskenut, mutta hyvää viihdettä silti.
Minä kun inhoan kaikkea populaarikulttuuriin viittaavaakin (poislukien lätkähommat), niin vierastan ajatusta myös kehuttujen TV-sarjojen katsomisesta. Mutta Sipoon Herttuan mainos herätti kiinnostuksen, ja onkin ollut hyvä. Toka kausi nyt menossa.

Niin olen aina ajan hermolla näissä, etten ollut kuullut koko sarjasta koskaan ennen kuin alkoivat mainostaa kolmatta kautta.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
BoB muuten taitaa lähiaikoina siirtyä HBO:lta Netflixin valikoimiin, näin muistelisin jostain lukeneeni. Pääasia, ettei kokoaan häviä valikoimista.
Minulle paras sotasarja on myös HBO:lta löytyvä Generation Kill. Olen katsonut viitisen kerta ja itse asiassa parhaillaan taas katselussa.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Generation Kill on kyllä hyvä sarja, mutta ei mielestäni verrannollinen BoB:n kanssa.
En nyt Band of Brothersia niin hyvin muista, kun sen olen katsonut korkeintaan kahdesti, ja niistä kerroista on jo aikaa. Sen muistan, että BoB:ssa oli pateettisempi yleistunnelma kuin Generation Killissä. Tällaista inhorealismin ystävää lämmittää jälkimmäisen inhorealismi ja jalustoille nostamisen puute.

BoB:ssa sotilaat olivat sankareita. Generation Killissä eivät olleet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös