Walking Deadia tuli aikanaan katsottua muutama eka kausi ja sitemmin se vaan unohtui. Epäröin sarjan aloittamista uudelleen, kun taso kuulemma putoaa hienon alun jälkeen niin paljon. No nyt tullut katsottua sarjaa alusta alkaen uudelleen ja olen järkyttynyt. Voi pojat mitä tykitystä ollut tähän 6-7 kausien vaihteeseen asti.
Ainoa pieni suvantovaihe itselleni ollut jossain neloskauden paikkeilla, kun porukka poti useamman jaksollisen verran flunssaa siellä vankilassa.
Sarja leikittelee välillä ovelasti katsojallaan, mutta kuudennen kauden finaalissa ja seiskakauden avausjaksossa vedettiin homma aivan jäätävälle tasolle. En muista milloin olisi välittynyt tv:n läpi tuollainen epätoivo. Näin brutaalia ja synkkää tavaraa en todellakaan uskonut näkeväni. Tämä on taidetta, että saadaan katsojalle näin epämukava ja kuvottava olo rakennettua kotisohvalle. Ihanaa!
Vaikka sarja muuttuisi pökäleeksi heti tämän jakson jälkeen, niin kannatti investoida aikaa näihin vajaaseen seitsemään kauteen.
Mukana on ollut myös kovia hieman pääjuonesta irrallaan olevia jaksoja. Mieleen nousee Morganin hahmon kasvutarina, joka oli sykähdyttävä. Maggien ja Carolin panttivankijakso, joka kasvatti sarjan moraalisia ristiriitoja entisestään. Ketkä on lopulta "hyviksiä"?

Viimeksi muokattu: