Kakkoskautta aloin katsomaan. Ai että tulee takaumia omaan abikevääseen pienellä paikkakunnalla. Tämä fiilis on onnistuttu hyvin paketoimaan tässä sarjassa. Toisaalta helppoa ja turvallista aikaa, toisaalta niin ahdistavaa ja pelottavaa.
Tuli vähän myöhässä väijyttyä tämä kausi, mutta luoja miten palkitsevaa oli. Itsessäni oli varmasti vikaa kun kesti kaksi kautta lämmetä kunnolla nelikon touhuille. Toki huikeutta on piisannut.
Nyt homma nousi kuitenkin uudelle tasolle. Suurin syy oli Jarkon taantuminen ehkä jopa porukan tasaisimmaksi tyypiksi. Keski-ikää kohti menevä ikiteini tuntui jopa sympaattiselta. Nyt myös säälistä saaminen tuntui sopivan kuvastoon kriisien kera. Oikeasti harmiton hölmö ja mukaäijä.
Tuomas sitten rohkeasti ja korostetusti pidettiin porukan tossuna ja ilman yhtäkään jaksoa tiesi mikä hänen rooli ja ennenkaikkea jengin hyväksikäytön kliimaksit ovat. Toimi minusta.
Matti oli Peten ohella kauden MVP ja pakko ihailla Tainan tyyppistä vaimoa. Ja erityisesti lapsien ymmärrystä isää kohtaan. Onhan tuo rakastava sekä läpeensä pihi faija, mutta kuoren alla on umpi-irstas friikkipervo yhä. Kauden huippuja oli Matin kauhistelut milloin mistäkin ja luonnollisesti itse ruokki sekä edesauttoi pelkäämiään asioita. Suorastaan taidetta.
Peten hyvesignalointi vietiin nyt kunnolla maaliin. Ei viitsi yksityiskohtia spoilata, mutta naisten vaivoihin liittyvää jaksoa teki pahaa katsoa. Klassinen "meinasin saada, puhumalla selvisin" -tilanne, mutta tuossa ihan loppuun saakka teki mieli katsojana piestä Pete. Ei tuo saatanan torvi vain tajunnut että lähes loppuun saakka oli tsäänssit. Sitten vain controller disconnect ja game over.
Mainittakoon nyt Vartija-jakso vielä ja pyyteettömästi rakastavat lesboäidit. Poika saa olla oma itsensä ja etsiä itseään. Ironisesti Petestä on kuoriutunut nelikon suurin hirviö ja jotenkin sopivaa tuolle ihmistyypille kun ideologia sokaisee.
Sivuhahmoina vieraileva Heikkisen perhe mainittava myös. Lauri Tilkanen ja Susanna Laine vetävät loistavasti ja lopulta nelikon on lyötävä voimat yhteen.
YLE sunnuntai illoissa on ollut pari hyvää minisarjaa tässä alkutalvesta. Showtrail oli jännittävä ja hyvin tehty oikeusalidraama, juuri loppunut Ridley Road hyvällä ajankuvalla tehty 60 –luvun brittifasismia käsittelevä jännäri.
Teeman sunnuntain perinteinen laatupaikka ysiltä ei sitten ole ollut ihan sitä laatua kuin on toetuttu. Kylmäävän tapauksen kakkoskausi oli hidas as fak ja Lumienkelit oli uusinta.
Tiistain saksalaisagenttisarja Deuchland 89 oli parempi kuin 86, vaan ei lähelläkään 83:n aitoa jännitysnäytelmää. Sen korvannut Hollington Drive ei oikein vetänyt imuunsa.
Teeman maanantai skandisarja paikalle tuli pitkästä aikaa islantilaista tuotantoa kun Mustaa hiekkaa alko maanantaina.
Keskiviikkosarja Paha paikka:kin on uusinta, mutta tää on siksi, että uusi 2. kausi tulee sit perään.
..torstaina pyörii Netflixixxäkin oleva hyvä brittisarja Bodyguard uusintana
Kaikki nää toki Areenassa, mutta mää näitä seurailen aina TV tahtiin.
Yle Areenasta löytyvä Napamiehet (Tommi Korpela ja Janne Reinikainen) oli positiivinen tapaus. Mielestäni parempi kuin Luottomiehen ja Modernien miesten viimeisimmät kaudet.
Amazon Primen Bosch saa nyt keväällä jatkoa. Bosch: Legacy -sarjan myötä. Mukana vanhasta kaartista tietysti mukana Harry, tämän tytär ja Honey Chandler. Jos taso on pysynyt samana, luvassa lienee jälleen kerran hemmetin hyvää kevyttä viihdettä.
Amazon Primen Bosch saa nyt keväällä jatkoa. Bosch: Legacy -sarjan myötä. Mukana vanhasta kaartista tietysti mukana Harry, tämän tytär ja Honey Chandler. Jos taso on pysynyt samana, luvassa lienee jälleen kerran hemmetin hyvää kevyttä viihdettä.
Bosch oli kyllä huikea sarja ja ennen kaikkea taso pysyi korkeana kaikki 7 tuotantokautta. Mukavaa, että Boschille saadaan jatkoa. Toivottavasti tämä näkyy muuallakin kuin Amazon Primen kautta. LOTR:n häpäisyn vuoksi mulla on kyseinen palvelu boikotissa.
Sorjonen muraalimurhia koitan tässä yle areenassa katsoa, elokuva on siis pilkottu sarjaksi ja ilmeisesti hieman erilailla tarina myös menee kun leffassa, mutta siis vaikka vasta toisessa jaksossa menossa niin mietin miten kovaa riman alitusta on edes mahdollista tehdää ja sisältää ties mitä epäolennaisuuksia ja tarinan pomppimista. Toivottavasti ei ainakaan ole oikeuksia myyty muualle Suomen ulkopuolelle leffaan.
Sorjonen muraalimurhia koitan tässä yle areenassa katsoa, elokuva on siis pilkottu sarjaksi ja ilmeisesti hieman erilailla tarina myös menee kun leffassa, mutta siis vaikka vasta toisessa jaksossa menossa niin mietin miten kovaa riman alitusta on edes mahdollista tehdää ja sisältää ties mitä epäolennaisuuksia ja tarinan pomppimista. Toivottavasti ei ainakaan ole oikeuksia myyty muualle Suomen ulkopuolelle leffaan.
Oli kyllä kovan luokan floppi. Ei oikein mitään järkevää voi tästä sanoa. Jotenkin keskittyminenkin herpaantui tätä katsoessa ja sitä ei jaksanut edes ihmetellä epäolennaisuuksia ja pomppimista. Ja jos ei olisi aikaisempia Sorjonen sarjan jaksoja nähnyt niin eihän tästä olisi tajunnut yhtään mitään.
Kyllä tuli Sorjosta katsellessa mieleen, että mitä ne muut taas meistä suomalaisista mahtaakaan ajatella... Kökköä kopiointia, jos vaikka mistä elokuvasta ja sarjasta.
Kyllä tuli Sorjosta katsellessa mieleen, että mitä ne muut taas meistä suomalaisista mahtaakaan ajatella... Kökköä kopiointia, jos vaikka mistä elokuvasta ja sarjasta.
Varmaan mainittu täällä aikaisemminkin, mutta Yellowstone on ollut kyllä yksi parhaimmista tv-sarjoista viime vuosina. Sarja kertoo karjatila-suvusta nykypäivänä ja siitä, miten muut haluavat heidän maat.
Casting on tehty aivan uskomattoman hyvin, oikeastaan yhtään hutia ei löydy. Costner on aina ollut aliarvostettu näyttelijä, mies on täyttä rautaa jälleen kerran. Muutenkin loistavia roolisuorituksia ala Luke Grimes, Kelly Reilly (jessus miten hyvä Kelly on näyttelemään), Cole Hauser jne. Sarja on mielestäni 9/10, vaikka neljäs kausi olikin hieman pettymys.
Katsoin viime viikolla Yellowstone-sarjan spinoffin eli 1883 joka kertoo Duttonien matkan 1800-luvulla nykyiseen Duttonien "valtakuntaan".
On kyllä armoton sarja, tulee mieleen toinen mahtava tv-sarja ala Deadwood, siis armottomuudestaan. 1883 kertoo Duttonien perheen matkasta nykyiseen olinpaikkaan ja se tarina on todella synkkä ja samalla upea ja voimaannuttava. Nuori näyttelijätär Isabel May on uskomaton uusi kyky, joka loistaa tässä sarjassa ja tulee olemaan jatkossa isoissa leffoissa. Ja tottakai ei pidä unohtaa esim. Sam Elliottia, vanhaa partaa joka on karismaattinen ja myös aliarvostettu. Loistava sarja, suosittelen sitäkin 8 1/2
Kiitos vinkistä! Katsottiin joskus aikaisemmin kaksi edellistä kautta ja digattiin tosi paljon.
Nyt luettuani sun viestin sanoin muijalle, että siellä olis kolmos kausi tarjolla, mutta uskaltaako kattoa, jos se on väkisellä väännetty siihen päälle jonkinlaisen suosion jälkeen ja homma kusee täysin.
No ei tarvinnut pettyä. Samaa timanttia edelleen joka sekuntti. Ai että mä arvostan ton sarjan tekijöitä. Niin sympaattisella tavalla autot ja kruisailu siinä keskiössä, että siinä oikeestaan unohtaa koko teinihommat vakavamman draaman alta ja sitten taas välillä naurahtaa, kun joku Volvon takalasi välähtää merkitsevästi :D
Varmaan mainittu täällä aikaisemminkin, mutta Yellowstone on ollut kyllä yksi parhaimmista tv-sarjoista viime vuosina. Sarja kertoo karjatila-suvusta nykypäivänä ja siitä, miten muut haluava
Lähdettiin katsomaan sarjaa kun jossakin kerrottiin että olisi kuin Succession. No, jotain samaa näissä toki olikin, muttei kyllä läheskään samaa laatua. Enemmän vertaisin Sons of Anarchyyn, tosin ne karja-agentti jutut sai aina hekottelemaan tahattomasti. Mutta ehdottomasti enemmän hyvä kuin huono sarja oli...
Lähdettiin katsomaan sarjaa kun jossakin kerrottiin että olisi kuin Succession. No, jotain samaa näissä toki olikin, muttei kyllä läheskään samaa laatua. Enemmän vertaisin Sons of Anarchyyn, tosin ne karja-agentti jutut sai aina hekottelemaan tahattomasti. Mutta ehdottomasti enemmän hyvä kuin huono sarja oli...
Onko kukaan muu seurannut Sykkeen 11. kautta? Itse sain juuri kaikki tähän mennessä julkaistut jaksot katsottua ja ajattelin tähän väliin kirjoittaa vähän mietteitäni kaudesta ja samalla ko. sarjasta ylipäätään.
Sykkeessähän on selvästi tavoiteltu sellaista jenkkisarja Teho-osaston tyylistä realistista päivystyspoliklinikan arjen kuvaamista, jossa sairaalasarjan elementit ovat etusijalla ja ihmissuhdedraamat pyörivät siinä taustalla mausteena. Osin tässä on mielestäni onnistuttu ja osin ei. Sarjan edetessä on myös osin tultu parempaan suuntaan, osin taas huonompaan.
Parasta Sykkeessä on aina ollut, että potilaskeissit ovat pääsääntöisesti ihan realistisia. Kertaakaan ei muistaakseni ole tullut vastaan esimerkiksi sitä lääkärisarjojen helmasyntiä, että defibrillaattorilla olisi yritetty kääntää sellaista sydämen rytmiä, joka ei oikeasti ole sähköllä käännettävissä. Toisaalta olen useampaan otteeseen ärsyyntynyt siitä, että Sykkeessä on annettu ymmärtää DNR (do not resuscitate) -päätöksen olevan jonkinlainen potilaan itse ilmaisema toive siitä, ettei hän halua itseään elvytettävän. Ehkäpä Jenkeissä onkin näin ainakin sikäläisten sairaalasarjojen perusteella, mutta Suomessa DNR:n tekee yksin lääkäri eikä potilaalla saatika tämän omaisilla ole mitään varsinaista sananvaltaa, vaikka toki heidänkin kanssaan tulee asiasta keskustella. Hoitotahdot ovat sitten erikseen. Tosin tuo on noloudestaan huolimatta tietystikin pelkkä yksittäinen virheellinen ajatus. Sen sijaan itse taudinkulkujen tai diagnostiikan suhteen en muista havainneeni Sykkeessä suurempia epärealistisuuksia, mikä lieneekin tärkeintä. Varmaan niitäkin on joskus ollut, mutta ei ainakaan mitään mieleenjäävää.
Huonointa Sykkeessä on aina ollut, että tuon traumapolin toiminta itsessään tuntuu varsin epäuskottavalta niin koko polin kuin siellä työskentelevien henkilöidenkin näkökulmasta. Mitään traumapoleja ei tarkkaan ottaen taida oikeasti olla olemassakaan, mutta kyseessä vaikuttaisi selvästi olevan jonkinlainen ensiapupoliklinikan tapainen järjestely. Näin ollen on aivan hullua, että sinne saattaa tulla akuutisti sairastuneiden ohella vaikkapa syöpäpotilaita sytostaattitiputukseen tai terminaalivaiheen potilaita saattohoitoon. Ainakin nimen perusteella voisi myös kuvitella tuossa ympäristössä hoidettavan ensisijaisesti juuri... noh, traumapotilaita. Sykkeessä samassa yksikössä käsitellään kaikki sisätautitapaukset ihan yhtä lailla. Tuollaisessa suuressa sairaalassa toiminnan luulisi olevan jotenkin eriytyneempää.
Myös traumapolin yksittäisten työntekijöiden toimenkuva on epäuskottavan laaja-alainen niin lääkäreiden kuin hoitajienkin osalta. Thorax-kirurgi saattaa hoidella rinta-ontelon leikkausten lisäksi ihan mitä tahansa muitakin operaatioita ja miksei myös sisätautitapauksia. Anestesialääkäri hääräilee omien varsinaisten töidensä ohella ensiavun puolella normaalia päivystysvastaanottoa tekemässä ja saattaa tulkita TT-kuvatkin radiologin puolesta. Sama hoitaja puolestaan usein hommailee yhden vuoron aikana niin leikkurissa kuin päivystyksessäkin. Puhumattakaan siitä, että tuolla traumapolilla tuntuisivat ylipäätään hilluvan samat työntekijät ihan vuorokauden ympäri. Kukaan ei kyllä oikeasti kykenisi moiseen jokapaikanhöylyyteen ja työnarkomaniaan.
Joiltakin osin sarjan realistisuus on kuitenkin lisääntynyt kausien mittaan. Hoitajien ja lääkäreiden välinen työnkuva on ainakin muuttunut sarjan edetessä uskottavamman tuntuiseksi, samoin kuin dialogikin jossakin määrin. Sykkeen alkuvaiheessahan ideana oli useimmista sairaalasarjoista poiketen keskittyä kuvaamaan erityisesti hoitajien työtä ja jättää lääkärihahmot statisteiksi. Sinänsä virkistävä ajatus, mutta tästä seurasi väkisinkin tiettyjä epäuskottavuuksia, kun hoitotyö ei sitten ilmeisesti itsessään ollutkaan tarpeeksi kiinnostavaa. Luonnollisesti keskeisimmät henkilöt tekivät myös kaikki keskeisimmät urotyöt, joten niinpä nuo hoitajapäähenkilöt diagnosoivat sairauksia ihan iloisesti, kun taas heidän lääkärityötoverinsa eivät tajunneet mistään mitään. Kaiken huippu oli kun hoitaja Johanna ja thorax-kirurgi törmäsivät Medi-Helissä muistaakseni elinsiirtokandidaatilla jänniteilmarintaan. Johanna diagnosoi tapauksen ihan kuin vettä vain, Max puolestaan oli ihan kuutamolla, vaikka hänen pitäisi sentään olla juuri kyseisen alueen kirurgiaan erikoistunut. Samaten Marleena-hoitaja onnistui joskus leikkauksen aikana toteamaan rasvaembolian paikalla olleiden toistaitoisten lääkäreiden seuratessa suurin piirtein mykistyneinä hänen diagnosointitaitojaan. Tuollaista ei vain oikeasti voisi tapahtua. Eikä siis missään nimessä ole tarkoitus vähätellä hoitajien osaamista – he ovat taitavia omalla alallaan, mutta diagnostiikka ei siihen kuulu millään muotoa.
Toisaalta Sykkeen ensimmäisillä kausilla oli jostakin syystä haluttu ylläpitää sellaista nykymaailmassa täysin paikkansa pitämätöntä stereotypiaa, että hoitajat olisivat pääsääntöisesti naisia ja lääkärit miehiä. Tästä seurasi kaiken muun hyvän lisäksi, että nimenomaan neljään naispuoliseen hoitajaan keskittyvässä sarjassa miesnäkökulma jäi oikeastaan täysin puuttumaan. Toki tekijöillä on oikeus päättää sarjansa fokus niin kuin he parhaaksi näkevät ja jonkinlainen priorisointi onkin tarpeen, mutta mielestäni Sykkeen näkökulma tuntui ensimmäisillä kausilla hieman turhankin yksipuoliselta. Ainakin parisuhdekuvioiden osalta olisi joskus ollut mukava päästä kurkistamaan siihen toisen osapuolen ajatusmaailmaankin. Noihin aikoihin tuntui järisyttävältä ihmeeltä, kun joskus päästiin kuulemaan muistaakseni Ilmarin ja Maxin välinen kahdenkeskinen vuoropuhelu. Se oli kuitenkin aivan kertaluontoista ja muuten mieshahmojen syvemmät mietteet jäivät arvailujen varaan. Nykyään asiat ovat siinä suhteessa paremmin, sillä päähenkilövalikoima on laajentunut ja sisältää niin naisia kuin miehiäkin, samoin kuin sekä hoitajia että lääkäreitä. Eri ammattiryhmien välinen työnjakokin on sitä myötä loksahtanut kohdilleen. Nykyään päähenkilökaartista löytyy lääkäreitäkin hoitamaan diagnostiikan, joten hoitajat voivat keskittyä täysipainoisesti omiin hommiinsa.
Dialogissa puolestaan on ollut tiettyjä puutteita sarjan alusta alkaen. Ongelmana on, että osa näyttelijöistä lausuu lääketieteelliset litaniat sen kuuloisina, etteivät he selvästikään yhtään ymmärrä mistä puhuvat. Ensihoitajien esittäjät ovat jostakin syystä tavanneet olla tuossa suhteessa erityisen kökköjä, poislukien ehkä Jaajo.
Pääsääntöisesti dialogi on kuitenkin kehittynyt kausien mittaan hieman luontevamman tuntuiseksi. Sarjan alkuvaiheessa käsikirjoittajilla oli nimittäin ikävä tapa yrittää teennäisesti ympätä sairaalaslangia ihan normaaleihinkin keskusteluihin. Marleena esimerkiksi kuvaili jotakin vaatekappaletta Clostridium-ripulin väriseksi. Ei kukaan oikeasti puhu tuolla tavalla. Sitä paitsi Clostridium-ripuli ei käsittääkseni ole sen kummemman väristä kuin mikään muukaan ripuli.
Joiltakin osin realistisuudessa taas on otettu takapakkia etenkin sen jälkeen kun sarja siirtyi Yleltä Neloselle. Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi jotakin Greyn anatomian tyylistä lääkärisarjan kaapuun puettua saippuaoopperaa, kun hahmot puivat ihmissuhdesotkujaan ja kähmivät toisiaan poliklinikan käytävillä minkä ehtivät ikään kuin työskentelisivät ennemminkin jossain ilotalossa kuin sairaalassa. Lisääntyneestä saippuasarjamaisuudesta kielivät myös myöhemmillä kausilla mukaan tulleet epäuskottavat sattumukset, hätäiset juonenkehittelyt ja ennalta-arvattavuus.
Epäuskottavista sattumuksista mainittakoon esimerkkinä vaikkapa se, kun Max oli juuri toivonutkin tulevansa isäksi ja sitten se hänen syrjähyppynsä (en nyt saa päähäni hahmon nimeä) pamahti paksuksi kertalaakista ehkäisystä huolimatta. Sepäs sattuikin sopivasti – ihan vain jotta saataisiin aikaan oikein kunnon soppa ja todennäköisesti vielä jonkinsortin parisuhdekriisi Maxin ja Johannan välille. Hätäisestä juonenkehittelystä voisin mainita esimerkkinä näin saman aihepiirin tiimoilta, kuinka yhtäkkisesti Max käänsi kelkkansa jyrkästä abortin vaatimisesta vastuunsa kantamiseen. Hänen kohtaamansa raskaana oleva potilas oli kai jotenkin toimivinaan aasinsiltana tuolle äkilliselle mielenmuutokselle, mutta mitenkään luontevalta se ei kyllä tuntunut. Yliluonnollisen nopeasta tapahtumien etenemisestä kielii osaltaan sekin, että oikeastaan kaikki tällä kaudella nähdyt konfliktit ovat rauenneet kuin taikaiskusta tyhjiin. Leevin ja Santerin alun perinkin hatusta heitetyn oloinen riitatilanne kesti vain yhden jakson, lopussa he olivat taas ihan hyvää pataa. Johannan ja Maxin sopiminen pettämistapauksen jälkeen tuli niin ikään perusteettomasti kuin salama kirkkaalta taivaalta – tämä taas varmaan siitä syystä, että saataisiin kasaan kolmiodraaman ainekset Johannan, Maxin ja sen Maxin hoidon (jonka nimeä en vieläkään muista) välille. Ennalta-arvattavista juonenkäänteistä pahin taas on tällä kaudella ollut Jessen isän kuolema, jonka arvasin tekevän tuloaan heti kun isä otti häneen yhteyttä vuosien tauon jälkeen.
Vähän sellaista ongelmaa tässä on myös viime aikoina ollut havaittavissa, että sarjantekijöiden ideavarasto saattaa mahdollisesti olla ehtymässä. Toisaalta aiemmilla kausilla on nähty niin dramaattisia käänteitä – kuten kuolemia ja vammautumisia –, että niiden tasolle on varmasti vaikeaa ellei mahdotontakin yltää. Ymmärrän sen kyllä, mutta jonkinlainen taso olisi silti syytä säilyttää.
Etenkin tuo 11. kauden alussa traumapolia ja koko pääkaupunkiseutua ravistellut lintuinflenssaepidemia oli tässä maailmanajassa melkoinen pohjanoteeraus. Parin vuoden koronakurimuksen jälkeen kaikenlaiset epidemiat ja pandemiat tulevat jo siinä määrin korvista ulos, ettei moinen olisi millään jaksanut kiinnostaa vielä fiktiivisen sarjan aiheenakin. Tällä kaudella on myös välillä heitetty toimivaa draamapotentiaalia sisältäviä aihioita omituisella tavalla roskakoriin. Esimerkiksi Lenitan pahoinpitelyn jälkeen olisi hyvinkin voitu seurailla hänen kamppailua hengestään ja kuntoutumista aivotapahtumastaan oikein pidemmän kaavan kautta, mutta jostakin syystä parin kuukauden aikahyppy päätettiin sijoittaa juuri tuohon kohtaan. Samaten Jarin ja hänen poikansa lintuinfluenssaan sairastumisesta olisi voitu saada irti paljonkin jännitystä, mutta sekin unohdettiin ensin moneksi jaksoksi ja kuitattiin sitten ihan parilla lauseella.
Näyttelijä- ja hahmomateriaalin suhteen Sykettä on aina vaivannut hienoinen epätasaisuus. Alkuperäisnelikosta Leena Pöysti & Iina Kuustonen & Tiina Lymi & Lena Meriläinen oikeastaan tuo viimeksi mainittu on ainoa edes suurin piirtein luontevaan replikointiin ja aitoon tunneilmaisuun kykenevä. Pöystilläkin tuo perusreplikointi on lähes uskottavan tuntuista, mutta mitään kummempia emootioita hän ei kykene välittämään. Kuustonen puolestaan oli niin kammottava puupökkelö, että pilasi puisevalla vuorosanojen lukemisellaan oikeastaan jokaisen kohtauksensa. Lymi taas värisytti jokaisessa kohtauksessa ääntään naurettavasti niin kuin olisi purskahtamassa itkuun hetkenä minä hyvänsä, mikä kyllä periaatteessa sopi tälle hahmolle, mutta lipsahti silti aika pahasti ylinäyttelyn puolelle. Kuustosen ja Lymin hahmot oli kaiken kukkuraksi kirjoitettu epärealistisiksi. Ensiksi mainittu oli hoitoalalla toimivaksi aivan liian tyly ja jälkimmäinen taas liian herkkis. Molemmat olisivat varmaan karsiutuneet jo opiskeluaikoina. Hoitajana ei pärjää sen paremmin potilaille vittuilemalla kuin itkua vääntämälläkään.
Suosikkihahmojani ovat tässäkin sarjassa olleet moniulotteisimmiksi kirjoitetut ja eniten kontrastia sisältävät. Tällaisten henkilöiden mukavat piirteet korostuvat sillä, että niiden vastapainona on sopivassa suhteessa veemäisyyttä. Pelkkä mukavuus tai varsinkaan pelkkä veemäisyys ei niinkään toimi. Elikkä Holopainen, Jari, Marjut ja etenkin se eräällä kaudella esiintynyt syöpäsairas Kassu ovat olleet eniten mieleeni. Edellä mainittujen näyttelijät ovat myös tehneet loistavaa työtä – erityismaininta annettakoon Nicke Lignellille, koska hän on aiemmissa häneltä näkemissäni roolisuorituksissa ollut kankea kuin rautakanki ja kehitys on ollut valtaisaa. Sebastian Rejman eläytyy myös rooliinsa loistavasti ja hahmo on kivan rento. Muut näyttelijät ja hahmot ovat ihan ok. Oikeastaan Kuustosen ja Lymin poistuttua tässä ei ole mitään ihan sysipaskoja räpeltäjiä tullut vastaan.
Mutta ihan hyvä sarja kaiken kaikkiaan ja hieno osoitus siitä, että kyllähän tuo sairaalasarjojen tekeminen Suomessakin luonnistuu. Kyllä varmaan tulee jatkossakin katsottua.
Onko kukaan muu seurannut Sykkeen 11. kautta? Itse sain juuri kaikki tähän mennessä julkaistut jaksot katsottua ja ajattelin tähän väliin kirjoittaa vähän mietteitäni kaudesta ja samalla ko. sarjasta ylipäätään.
Itse jopa olen ihan tykännyt kun sarja on juuri semmoista sopivaa kevyttä viihdettä jota voi myös seurata jos vaikkapa koneella jotain muuta samalla tekee, ei ihan heti tipu kerryiltä ja päitä kerennyt tippua jos joka kohtaa ei näe. Jopa jossain määrin sanoisin että sarja on löytänyt pikkuhiljaa hyvää keskitietä. Holopaista itse toivoisin takaisin, ehkä ainut sarja mitä katsonut missä näyttelijä ei ole osannut ärsyttää.
collider.com
deadline.com
