TV-sarjaketju

  • 1 780 594
  • 8 301

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
People's Front of Judea
Itse otin myös hetki sitten paramountin Dexterin ja South Park -leffojen takia. Ei mitään ongelmaa kun laite pääsee nettiin mutta tein pienen ulkomaanreissun ja latasin offlineen vähän kamaa niin palvelu alkoi vittuilla puhelimessa.

Ensin pääsin sovellukseen ja se ilmoitti että "et ole netissä" joten menin Downloads -sarakkeeseen ja valitsin lataamani leffan mutta sitten palvelu kaatui. Teki tätä pari kertaa ja sitten lakkasi yhteistyön kokonaan.

Yritin mennä wifillä mutta se valitti että "palvelua ei tueta maassasi: keski-afrikan tasavalta"(vaikka olin saksassa) Tanskassa väitti että olen yhdysvalloissa eikä tueta sielläkään. Sitten otin laitteen pois wifistä ja tämän jälkeen sovellus vaan ilmoitti ettei löydä verkkoa eikä päästänyt enää downloads -sarakkeeseen.

Meni matka sitten pelaamalla pasianssia ja heitin palvelun hiuksista v*ttuun niinku Petri sanoisi.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens, Sea Monsters
Onkos kellään tätä Paramount+ suoratoistoa käytössä? Kiinnostaisi tietää, että miten tuo pelittää ja onko suomisubit kaikissa leffoissa/sarjoissa.

LG:n tv:sen ei saa appia tällä hetkellä. Sama vika taitaa olla osassa muissakin tv-malleissa. Eli kannattaa tarkistaa, mikä on toimivuus omassa tv:ssä, jos tuota meinaa katsoa tv:n kautta. AppleTV:n kautta tuon olisi saanut LG:lle, mutta se olisi vaatinut uutta Paramount+ -tiliä, koska jo olemassa olevaa ei tietenkään saanut linkitettyä tuohon Applen tiliin.

Netin kautta toimivuus on ollut kyllä täydellistä, mutta älytv:n kautta huonoin kokemus ikinä.
 

SM41

Jäsen
Wellingiä tosiaan oli tarkoitus kehua itsekin vielä erikseen tuolla toisessa ketjussa, mutta tosiaan oli kyllä hyvä Clark Kent. Muutenkin sarjan roolivalinnat on kyllä onnistuneita, ei siellä paljon huteja ole. No ehkä joku Justin Hartley oli turhan siloposki Green Arrowina ja ne Flashin roolissa olleet pari eri tyyppiä oli aika erikoisia, mutta muuten ok. Aquamanin roolivalinta on myös hieno vaikka kontrasti nykyiseen Jason Momoaan on "hieman" isohko, mutta toisaalta se Momoan versio Aquamanista ei kyllä vastaa yhtään sitä omaa mielikuvaa alkuperäisestä Aquamanista.


OC oli kyllä tosiaan kova. Tuli jokunen vuosi sitten katsottua tuo sarja uudelleen ja kyllähän tuo neljä kautta on hyvinkin passeli. Kyllä siinä kaluttiin hyvinkin kaikki mahdollinen eri elämänvaiheineen kun tarkoitus oli nimenomaan kuvata nuorten elämää, olisihan sitä voinut vielä jonkun 10 years afterin tehdä missä hahmot on aikuisia mutta ei se olisi mielestäni oikein toiminut. Viimeisessä jaksossahan sitä vähän näytettiin mitä hahmoille tapahtui.

Mitä tulee vielä näihin tuotantokausien määrään niin OC:ssä tuo neljä kautta oli hyvä ja yhtään enempää ei olisi tarvittu, mutta Smallvillen kohdalla kyllä tuntuu että tuo 10 kautta on pikkusen liikaa. Ehkä sitä alkupäätä olisi voinut vähän tiiviimpään muotoon saada, vaikka toisaalta hyvä ettei Clarkin kehityksessä kiirehditä liikaa ja kaikkia Teriksen supervoimia ei heti paljasteta.

Sen verran tosin pitää sanoa että mitä pidemmälle tuo sarja on edennyt niin sitä koukuttavampia kuvioita siinä on ja tuotantokausien cliffhangerit menee jatkuvasti parempaan suuntaan. Eli noh, ehkä se 10 kautta on just passeli.
Oc tuli just katottua ja kova kyllä oli, varsinki eka kausi. Hauska kyllä että pilotti sitte oli ehkä koko sarjan paras jakso.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Oc tuli just katottua ja kova kyllä oli, varsinki eka kausi. Hauska kyllä että pilotti sitte oli ehkä koko sarjan paras jakso.

Itse annan kolmannelle kaudelle kovan arvon. Muistan miten ahdistavaa seurattavaa tuosta tuli kun oli kuvitellut että Ryanin menneisyys oli se kovin haaste hienostolle. Ei. Edes. Lähellä. Vaikka tuolla se lähtölaukaus ammuttiinkin.

Neljännen ja samalla viimeisen kauden alkuosa varsinkin meni myös ihon alle kun odotti Ryanin "toimia". Osasivat tekijät vedättää sopivasti katsojaa case Volchokissa ja kieltämättä teki pahaa katsoa miten Melinda Clarken Julie Cooper oli muuttunut aina ylimielisestä ylemmistö-milffistä ihmisraunioksi. Samalla siinä nyt kuitenkin oli toinenkin tytär joka joutui korjaamaan vähän kaiken.
Ylipäätään tuossa vaiheessa oli vähän kaikki ihmiskuviot hajalla ja kolmas kausi loi pohjia tuolle.

Toki tuo alku oli ihan timanttia kun pystyi tietyllä tavalla samaistumaan Ryaniin. Onneksi Cohenit olivat erityisesti Sandyn johdolla about ainoa perhetyyppi joka loi kotoisampaa oloa.

Ja olihan tuossa upeasti tehty sekin miten ennakkoluuloisesti Ryaniin suhtauduttiin Kirsteninkin toimesta vaikka myös ihan hot mamma kätki pahimmat ajatukset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SM41

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Oc tuli just katottua ja kova kyllä oli, varsinki eka kausi. Hauska kyllä että pilotti sitte oli ehkä koko sarjan paras jakso.
Welcome to the O.C, bitch!

Tuollekin sarjalle löytyy oma podcasti youtubesta ja spotifysta jos jotakin kiinnostaa. Teininäyttelijät ilmeisesti ollut välillä ihan pöllyssä kuvauksissa yms. Bilson ja Brody taisi seurustella lähes koko sarjan kuvausten ajan. Viimeisellä kaudella sitten erosivat ja se ehkä näkyy joissakin kuvioissa kun Summer ja Seth on erossa myös toisistaan. Tässä jaksossa vierailee itse herra kulmakarva eli Sandy "Sandman" Cohen.





Muita teiniajan suosikkeja olikin sitten O.C.n lisäksi Buffy ja Dark Angel. Sarah Michelle Gellar ja Jessica Alba nahkahousuissa potkimassa pahiksia.

Buffy näyttääkin löytyvän Disney+:sta, mutta kyseessä taitaa olla ne "remasteroidut" laajakuvaversiot uusine efekteineen, värityksineen ja onpa sinne eksynyt huolimattomuutta jotain kuvaushenkilöstöä mukaan. Vahva suositus kuitenkin sarjan katsomiselle jos kiinnostaa tuommoinen kasvutarina nuoresta aikuiseksi ja missä nuo teini-iän ongelmat tai haasteet esiintyy mm. erilaisina hirviöinä ja monstereina Ja onpa sekaan mahtunut ihan läheisen kuolemaakin. Ainoa toinen vaihtoehto nimittäin olisi sitten ostaa dvd-boxit.

Vampyyrit ei myöskään ole mitään Twilight-kamaa sarjassa.
 
Viimeksi muokattu:

SM41

Jäsen
Itse annan kolmannelle kaudelle kovan arvon. Muistan miten ahdistavaa seurattavaa tuosta tuli kun oli kuvitellut että Ryanin menneisyys oli se kovin haaste hienostolle. Ei. Edes. Lähellä. Vaikka tuolla se lähtölaukaus ammuttiinkin.

Neljännen ja samalla viimeisen kauden alkuosa varsinkin meni myös ihon alle kun odotti Ryanin "toimia". Osasivat tekijät vedättää sopivasti katsojaa case Volchokissa ja kieltämättä teki pahaa katsoa miten Melinda Clarken Julie Cooper oli muuttunut aina ylimielisestä ylemmistö-milffistä ihmisraunioksi. Samalla siinä nyt kuitenkin oli toinenkin tytär joka joutui korjaamaan vähän kaiken.
Ylipäätään tuossa vaiheessa oli vähän kaikki ihmiskuviot hajalla ja kolmas kausi loi pohjia tuolle.

Toki tuo alku oli ihan timanttia kun pystyi tietyllä tavalla samaistumaan Ryaniin. Onneksi Cohenit olivat erityisesti Sandyn johdolla about ainoa perhetyyppi joka loi kotoisampaa oloa.

Ja olihan tuossa upeasti tehty sekin miten ennakkoluuloisesti Ryaniin suhtauduttiin Kirsteninkin toimesta vaikka myös ihan hot mamma kätki pahimmat ajatukset.
 

SM41

Jäsen
Itse annan kolmannelle kaudelle kovan arvon. Muistan miten ahdistavaa seurattavaa tuosta tuli kun oli kuvitellut että Ryanin menneisyys oli se kovin haaste hienostolle. Ei. Edes. Lähellä. Vaikka tuolla se lähtölaukaus ammuttiinkin.

Neljännen ja samalla viimeisen kauden alkuosa varsinkin meni myös ihon alle kun odotti Ryanin "toimia". Osasivat tekijät vedättää sopivasti katsojaa case Volchokissa ja kieltämättä teki pahaa katsoa miten Melinda Clarken Julie Cooper oli muuttunut aina ylimielisestä ylemmistö-milffistä ihmisraunioksi. Samalla siinä nyt kuitenkin oli toinenkin tytär joka joutui korjaamaan vähän kaiken.
Ylipäätään tuossa vaiheessa oli vähän kaikki ihmiskuviot hajalla ja kolmas kausi loi pohjia tuolle.

Toki tuo alku oli ihan timanttia kun pystyi tietyllä tavalla samaistumaan Ryaniin. Onneksi Cohenit olivat erityisesti Sandyn johdolla about ainoa perhetyyppi joka loi kotoisampaa oloa.

Ja olihan tuossa upeasti tehty sekin miten ennakkoluuloisesti Ryaniin suhtauduttiin Kirsteninkin toimesta vaikka myös ihan hot mamma kätki pahimmat ajatukset.
Juu siinä omasta mielestä sitte negaa vaan oli se pitkitetty Johnny-kuvio. Ja päätös oli kyllä rushattu, mutta kyllä siinä ihan hyvä loppu sitte oli.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Juu siinä omasta mielestä sitte negaa vaan oli se pitkitetty Johnny-kuvio. Ja päätös oli kyllä rushattu, mutta kyllä siinä ihan hyvä loppu sitte oli.

Kyllähän päätöskaudella toki asiat sen loistavan alun jälkeen kiirehdittiin loppuun, mutta eipä tuossa toisaalta ollut oikein enää mitään kerrottavaa kun tragedioista selvittiin ja kantava teema tuntui olevan anteeksianto, perheen merkitys ja elämän jatkuminen.

Esimerkiksi Taylorin osuus ja kasvanut rooli oli vähän väkisin väännetty, mutta toisaalta tuossa sitten saatiin Ryanin hahmolle sisältöä elämään.

Tuossahan olisi ollut katastrofin ainekset lähteä kertomaan jo läpikäytyä teinidraamaa uudestaan mihin One Three Hill sortui. Eli hyppy lukiosta nuorten aikuisten maailmaan jossa nyt oltiin vahvasti samojen teemojen parissa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Nosebleed

O.C:n aikana ja varmasti monien teinisarjojen kohdalla pöllyssä oleminen oli muodissa. Mischa Barton nyt taisi eniten skutsissa olla.

O.C. ei kuitenkaan lopulta tainnut jättää jälkeensä mitään hirveän rumaa jälkipyykkiä.

One Three Hillin Sophia Bush on jälkikäteen antanut kovaa löylyä sarjan ajalle ja kävihän tuo ruman eronkin läpi vastanäyttelijästä.

Gleen osalta on sitten aika synkkää päihdesettiä huhuiltu ja övereihin Monteith kuolikin 2013. Ja kyseisen sarjan näyttelijöitä nyt kuollut muutenkin reippaasti. Esimerkiksi lapsipornon vuoksi yksi näyttelijä päätti päivänsä ja tuorein tapaus oli traaginen hukkuminen.

Kunnon kuoleman sarja.
 

SM41

Jäsen
Kyllähän päätöskaudella toki asiat sen loistavan alun jälkeen kiirehdittiin loppuun, mutta eipä tuossa toisaalta ollut oikein enää mitään kerrottavaa kun tragedioista selvittiin ja kantava teema tuntui olevan anteeksianto, perheen merkitys ja elämän jatkuminen.

Esimerkiksi Taylorin osuus ja kasvanut rooli oli vähän väkisin väännetty, mutta toisaalta tuossa sitten saatiin Ryanin hahmolle sisältöä elämään.

Tuossahan olisi ollut katastrofin ainekset lähteä kertomaan jo läpikäytyä teinidraamaa uudestaan mihin One Three Hill sortui. Eli hyppy lukiosta nuorten aikuisten maailmaan jossa nyt oltiin vahvasti samojen teemojen parissa.
Juu Taylorista pidin kyllä mutta vähän turhan huumorin puolelle meni se hahmo ehkä siinä nelosella. Ja tosiaa päätösjaksossa nyt oli turhan epärealistisia kuvioita, mutta loppu nyt oli sitte hyvä onneksi
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan romuna yle areena, ihan romuna norjalainen draamasarja pikkukaupungin kruisailijoista. Muistaakseni jossain kohti muutamat harmitteli ettei ykköskautta löydy, nyt näyttäisi olevan taas näkyvissä ja jos oli jo aikaisemmin täällä niin kertaus on hyvä, ihan katsottava sarja kuitenkin norjalaiseksi (yleensä tulee vaan jotain poliisisarjoja tuoltapäin).
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
The Underground Railroad

fantasiahistoriallinen draama Apple+:lla. Underground Railroad oli siis aikanaan verkosto, joka salakuljetti vapauteen haluavia orjia etelävaltioista pohjoisvaltioihin 1800 –luvun puolenvälin teinoilla. Tässä sarjassa toi metaforallinen rautatie on oikeasti tunnelissa kulkeva rautatie.



Tosin ei sitä paljoa käytetä, suurin osa siirtymistä silti tapahtuu ihan maatapitkin matkustaen. Sarja perustuu Pulitzer -voittaja kirjaan ja varmaan tärkeä mustien historian käsittelyyn.. mutta kun siitä ihan oikeasta orjuudesta olisi ammennettavaa aika hemmetisti, oikeista julmuuksista, oikeasta rasistisesta kohtelusta jne. niin tällanen metaforallinen kerronta, jossa julmuudet on keksittyjä.. jaa a.

Barry Jenkins ohjaama sarja on välillä hemmetin hidas ja välillä todella nopea. Väkivalta on purskahduksia, ja ne toimii sinänsä hyvin, mutta kuten todettua, ois sitä oikeeta materiaaliakin olemassa. Visuaalisesti hyvin elokuvamainen, välillä aivan maagisen hienoja kuvauksia, välillä todella synkkää ja vakavaa, välillä aurinkoisia viinitarhoja... ja Cora kärsivän ilmeensä kanssa toistuu ja toistuu…

Ja kun parivuotta sitten tuli Harriet leffa, orja, joka oikeata Undeground Railroadia pitkin pakeni ja alkoi organisoimaan orjien siirtoa etelästä pohjoseen.. oli huomattavasti parempi kuin tämä



Täällä on jo arvostelu ollutkin

The Morning Show 2. kausi

Ei kyllä yllä ensimmäisen tasolle, vaikka toki laatutyötä tämäkin. Rodullistamiskysymykset on esitetty aika räikeessä/yksinkertasteussa valossa vrt. MeToo asiat. Samoin Anistonin jatkuva paniikki-itkuinen olemus alkoi kyllä tympiä. Toisaalta Witherspoonille ei oltu kirjoitettu läheskään yhtä mielenkiintoista hahmotarinaa kuin ekalla kaudella, tää lesposuhde on päälleliimattu ja kanavajohtaja Ellisonin romanttinen kaipuu on ainakin näyttelijätyön osalta täsyin epäuskottava.. Carell oli vähästä ruutuajastaan huolimatta keskiössä ja tälle olikin kirjoitettu kiinnostavin tarinankaari. Mutta oikeestaan tän kauden hahmoksi nousee Chip, Anistonin hahmon tuottaja.



The Expanse

Tästä laitoinkin jo Amazon ketjuun, mutta kuulunee tänne

Olipa hyvä päätös Expanselle. Kaikki oleellinen solmittiin yhteen ja kaikki jotka piti jättää auki, jätettiin.

Tarina oli niin sanotusti kokonainen ja päähenkilöt saavutti tasaisen pisteen tarinoissaan. Huippuhyvä avaruussarja, ehkä kaikkien aikojien paras.

Kolme kirjaahan viä ois, saas nähdä mitä niiden kanssa tehdään. 6 kirjaahan oli alkuperänen suunnitelmakin sarjalle. Toki sarjaan otetiin toi Strange Dogs novelli mukaan ja voishan se Spinffo liittyä Laconiaan… toivotaan

Hauska knoppi, joiusta huomasin Ackbari, G(ial) nimen jaksoa kattoessa (Star Wars hahmo, joka huutaa sen ”i’ts a trap”), ja sit kun palasin tähän, niin olihan toki tarkoituksella tehty.. se iskujoukko, joka lähti Roc:lta oli nimetty kyllä hienosti.

Ripley, E : Vasquez J : Hicks, D : Hudson, W: eli Aliens
Bowman, D: Space Odyssey 2001
Idaho, D: Dyyni
Deckard, D: Blade Runner
O’Neal, J: Stargate
Rico, J : Starship Troopers
Connor, S : Terminator
Riker, W: Star Trek
Quaid, D: Total Recall
Rogan, A :The Last Starfighter
Nesmith, J : Galaxy Quest
Cooper, J: Interstellar
Anderton, J: Minority Report
Banks, L: Arrival
Flynn, K: Tron
Neary, R: Close Encounters Of The Third Kind
Thrace, K: Battlestar Galactica
Stone. R: Gravity

Pari pelihahmoa:
Buck, E – Halo
Shepard, C : Mass Effect

Asimov kirjasarjasta Starr, L
ja sit scifikirjailija ja sarjiskirjottaja Shaenon K. Garrity (Narbonic aja Skinhorse)


Britannia 3. kausi

Hajanainen, epäselvä ja kummallinen. Jäsentyi vasta loppua kohden johonkin järkevään muotoon. Toki Cait (Eleanor Worthington-Cox) oli keskeisenä hahmona hyvä, mutta tää uskonnollinen juoni kristinuskon ja Britannian druidiuskon välillä oli kylä vähän hölmö. Varsinkin kun ikään kuin Druidit ois ennustanu tän, ja jessevainaan tappanutta keihästä niikun odotetiin. Sen verran sekametelisopaksi on sarja mennyt, että epäilen ettei neljättä kautta kyllä tule.



Ruutu+:sta huomasin aikanaan sivuuttamani sarjan

Gunpowder

Aika kuivakka historiallinen tarina ruutisalaliitosta. Aihe on toki briteissä niin tuttu, että mitään lisädramatisointia ei varmaan uskallettu tehdä, mutta kolme jaksoa olisi ollut helppo typistää yhdeksi leffaksi imo. No merkittävä tapaushan toi oli, ja edelleen englannissa (ja Kanadassa, Uuudessa seelannissa ja EteläafrikassA) vietään Guy Fawkes päivää ilotulitteineen ja miehen kasvomaski on aikas tunnettu edelleen, kun se on Anonymous-aktivistiryhmän käyttämä naamari (ju nou, kuten V for Vendetta leffassa)
 
Viimeksi muokattu:

Teresa

Jäsen
Entä nyt 8. jakson jälkeen? Eihän tästä voi mitenkään olla pitämättä.
Nyt sain kaikki jaksot katsottua, vastaus spoilereissa.
Kyllä minä tästä loppujen lopuksi pidin noin kokonaisuutena. Puhdasta perhedraamaa yhdistettiin rikostutkintaan ja hieman yllättäenkin perinteisen teinielokuvan elementteihin, mikä toimi mielestäni hyvin. Oli sitä aitoa alkuperäisen Dexter-sarjan tunnelmaa esimerkiksi legendaaristen sisäisten monologien ja ylipäätään mustan huumorin muodossa (viimeksi mainittua tosin oli mielestäni vähemmän kuin kausilla 1–8), mutta talvinen pikkukaupunkimiljöö oli virkistävän erilainen kuin alkuperäissarjan näyttämönä toiminut aurinkoinen Miami, ja myös Dexteriin henkilönä oli otettu kivasti uutta näkökulmaa, niin ettei homma lipsahtanut ihan pelkäksi vanhan toistoksi.

Onhan kyseessä toki aina ollutkin hyvin kirjoitettu hahmo – toisaalta murhanhimoinen psykopaatti, mutta kuitenkin yleviä moraalikäsityksiä noudattava sellainen. Kaikessa sosiaalisessa kömpelyydessään Dex on myös ollut ainakin itselleni jollakin tapaa samastuttava ja sympatioita herättävä tyyppi. Tällä kaudella henkilöä pystyi kuitenkin ymmärtämään vielä paremmin kuin aikaisemmin, sillä hänen inhimillisiä puoliaan korostettiin enemmän. Etenkin New Bloodin alkupuolella hän tuntui olevan ennen kaikkea omien sisäisten demoniensa uhri eikä niinkään saalistaja – Debrana ilmenevä omantunnon äänikin oli kääntynyt häntä vastaan. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa Dexter yritti tosissaan suitsia itseään lainkuuliaisen kansalaisen muottiin murhanhimoaan pidättelemällä ja nimenomaan siitä syystä häneen oli nyt entistäkin helpompi samastua; harvalla meistä kun on omankäden kokemusta tappotöistä, vaikka väkivaltaisia mielihaluja varmaan itse kullakin välillä esiintyy.

Hahmon inhimillisyys toki väheni kauden mittaan hänen alkaessaan päästä jälleen murhaamisen makuun, mutta myöhemminkin hänessä oli aiempaa enemmän herkkyyttä varsinkin poikansa kanssa vuorovaikuttaessaan, ja erityisesti loppu olikin sitten varsin sentimentaalista kamaa. Ennen muuta Dexteriä kävi sääliksi, sillä kaikesta vuosien varrella aikaan saamastaan pahasta huolimatta hän oli selvästikin pohjimmiltaan addikti, joka ei hyvästä yrityksestä huolimatta kyennyt paranemaan mielipuolisesta tappamisriippuvuudestaan. Alkuperäisessä sarjassa Dexteriä ei hatarahkojen muistikuvieni mukaan esitetty niinkään oman tappovimmansa uhrina, vaan enemmän hän oli sellainen antisankari ja uhrin asemassa olivat sitten ne hänen tarkoituksella ja tahattomasti surmaamansa hahmot. Eli lähestymiskulma oli nyt hieman toinen.

Muutenkin sarjan painotus oli uudenlainen, kun Dexterin murhatöiden sijaan keskityttiin enemmän hänen ja Harrisonin isä-poikasuhteeseen. Tämä toimi mielestäni hyvin, sillä melkeinpä jokajaksoista murhien tehtailua ei olisi enää jaksanut katsoa – tulihan moista jo kahdeksan kauden verran tiirattua, vaikka tokihan sarjassa on aina muutakin sisältöä ollut. Dexterin ja Harrisonin väliset kohtaukset olivat nautinnollisia jo siitäkin syystä, että Michael C. Hallin ja tämän Jack Alcottin kemiat tuntuivat pelaavan hyvin yhteen. Jännite oli käsinkosketeltava aina tuon kaksikon päästessä ruudulle samaan aikaan. Myös Harrison oli hahmona kiehtova jo itsessäänkin ja herätti katsojassa vielä isäänsäkin enemmän myötätuntoa. Hän oli selvästikin ollut koko elämänsä ajan hukassa itsensä kanssa eikä kukaan ollut häntä koskaan ymmärtänyt – kaikkein vähiten hän itse. Olikin kiintoisaa seurata, kun isä ja poika oppivan vähitellen tuntemaan toisensa.

Tappoihin liittyvät juonikuviot eivät olleet aivan niin mielenkiintoisia, vaikkahan kyllähän niitäkin ihan mielellään katseli. Pidin erityisesti siitä, että Dexterin murhatyötkään eivät pääsääntöisesti menneet tarkalleen sen vanhan tutun kaavan mukaan. Pari ensimmäistä hänen tällä tällä kaudella suorittamaansa surmaa olivat kyllä minusta turhankin huonosti perusteltuja, sillä valkoisen peuran kuolema Matthew Caldwellin tapon motiivina oli ihan naurettava, ja sen huumediileri Jasper Hodgen syyttäminen Harrisonin yliannostuksesta oli niin ikään vähän typerää. Oli kuitenkin virkistävää vaihtelua, että Dex murhasi tällä kertaa lähinnä tunnekuohujen vallassa tai muuten vain henkilökohtaisista syistä. Kyllähän erityisesti Kurt Caldwell sopi koodin vaatimuksiinkin varsin hyvin, mutta itse tulkitsin kuitenkin Harrisonin suojelemisen ja toisaalta ihan vain koston Dexterin ensisijaiseksi motiiviksi tämän tappamiselle – olihan Caldwell juuri edellisessä jaksossa yrittänyt ampua Harrisonin ja olisi saattanut myöhemmin yrittää vielä uudestaan. Nämä aiempaa henkilökohtaisemmat tappotöiden motiivitkin sopivat hyvin uudelle hieman emotionaalisemmalle Dexterin hahmolle.

Pahin juonellinen heikkous oli ehdottomasti Kurt Caldwellin ympärille rakentuneen murhamysteerin ennalta-arvattavuus. Melkeinpä alusta alkaen oli selvää, että juuri Kurt on se nuoria naisia kaappaava sarjamurhaaja. Odotin viimeiseen saakka siihen keitokseen jotakin nerokasta twistiä, mutta ei näköjään sitten. En myöskään ymmärtänyt, miksi se eräs miljonääri (Edward Olsen?) tuotiin suurella tohinalla hahmokaartiin, kun hänellä ei lopulta ollut muuta merkitystä kuin toimia pienimuotoisena hämäyksenä tämän nuorten naisten kaappaajan juonilinjan suhteen. Eikä tuo hämäyskään ollut paljon mistään kotoisin, sillä itse ainakin epäilin kuitenkin koko ajan Kurtia. Toki Olsenillekin olisi jonkinmoista roolia odottanut loppukähinöiden suhteen, mutta ei näköjään sitten.

Joitakin epäloogisuuksiakin juonessa oli. Kauden alkupuoliskolla Dexterin henkilöllisyyden selviäminen oli toteutettu ontuvasti ihan jo siksikin, että Angelan ja Batistan kohtaaminen poliisikonferenssissa oli jo sinällään epäuskottava sattuma, eikä myöskään Angelan päättelyketju vakuuttanut minua. Ensin Batista siis mainitsi Angelalle edesmenneen työkaverinsa Dexter Morganin Harrison-nimisine poikineen, ja myöhemmin Angela sai tietää poikaystävänsä ”Jim Lindsayn” käyttävän salanimeä, jolloin Angela jotenkin mystisesti onnistui yhdistämään nämä kaksi tiedonjyvää päässään toisiinsa.

Kauden loppupuoliskolla samaisen hahmon eli Angelan ”Bay Harbor Butcher” -päättely oli samanmoinen epäuskottavan älykäs ajatusketju. Sen Dexterin ”Runaway”-jaksossa tappaman huumediileri Jasperin kaulalta siis löytyi neulanpistojälki ja elimistöstä ketamiinia, minkä ei pitäisi olla mitenkään erityisen epäilyksiä herättävää huumeidenkäyttäjän ollessa kyseessä – heiltähän pistojälkiä voi löytyä ties mistä ja veressäkin voi olla ainetta jos jonkinlaista. Angela haistoi jälleen palaneenkäryä ilmeisesti jollakin yliluonnollisella poliisinvainullaan ja googlasi jostakin syystä sanat ”ketamine Miami homicide”. Näin ruudulle lävähti ensimmäisten hakutulosten joukossa Bay Harbor Butcheria käsittelevä sivu. No niinpä tietenkin. En viitsi edes kommentoida sitä, että Dexter ei oikeasti alkuperäisessä sarjassa ”Bucherina” toimiessaan käyttänyt ketamiinia vaan M99-nimistä ainetta. Se nyt oli aika pieni lapsus kuitenkin, vaikka kieltämättä harvinaisen nolo sellainen.

Muita juonellisia epäuskottavuuksia oli ainakin se, kuinka vuosikausia luolassa näivettyneen Iriksen ruumiin hampaista sattui vielä löytymään paljailla silmillä havaittavissa oleva ihosuikale ja erityisesti se, että Dexter ja Harrison vain yhtäkkiä ilmestyivät tyynesti joulupäivälliselle Angelan ja tämän tyttären luokse, vaikka molemmat pariskunnat olivat aikaisemmin eronneet. Toki Dexter on muutenkin sosiaalisesti rajoittunut, mutta rajansa kaikella. Noin törppö ei kukaan voisi oikeasti olla. Harrisonin painiottelussa tekemän tahallisen pahoinpitelyn villaisella painaminen oli myös enemmän kuin outoa. Hänelle ei ilmeisesti tullut siitä mitään seuraamuksia. Mielestäni oli myös epäuskottavaa, että Kurt Caldwell onnistui vain Dexterin takille varisseista titaaninsiruista päättelemään tämän syyllistyneen Mattin murhaan. Kaipa sitä titaania nyt Dexin takille olisi jostakin muualtakin voinut päätyä kuin Mattin säärinaulasta. Tai sitten minulta itseltäni meni vain jotakin pahasti ohi.

Noista hienoisista kökköyksistä huolimatta juoni oli ainakin rytmitetty hyvin: ensin huolellista pohjustusta, sitten vähitellen jännitys alkoi tiivistyä ja kaksi viimeistä jaksoa olivat melkoista rytinää. Erityisesti toiseksi viimeinen jakso oli mukavaa seurattavaa, kun Dexter paljasti pojalleen viimein todellisen karvansa. Olin tosin koko ajan ajatellut, että olisi turhan ennalta-arvattavaa ja vanhan toistoa, jos Dexter alkaisi opettaa kasvatti-isältään Harrylta oppimaansa tappotöitä ohjaavaa koodia omalle pojalleen. Sitten kun niin kävi, niin olihan se toki ennalta-arvattavaa ja vanhan toistoa, mutta samaan aikaan tuli sellainen olo, että näinhän tämän piti mennäkin. Tuntui palkitsevalta, kun naamiot viimein putosivat ja kaksikko löysi niin sanotusti yhteisen sävelen. Olihan sitä jo koko kauden odotettukin.

Viimeisessä jaksossa jaksossa oltiin sitten oikein kunnolla jännän äärellä, kun Dexter joutui ensimmäistä kertaa vangituksi ja oikein poliisikuulusteluun teoistaan – niin Matthew Caldwellin tappamisesta kuin epävirallisesti myös Bay Harbor Butcherin murhatöistä. Olihan sitä jo koko sarjan ajan odotettukin. Iron Liken ja Miamin juonilinjat punottiin luontevasti yhteen Angelan ja Batistan välisen puhelinkeskustelun muodossa – joskaan en pitänyt siitä, että Batistan ja Dexterin välinen uusi kohtaaminen jäi lopulta toteutumatta. Epäreilua herättää katsojissa toiveita noinkin legandaarisen tapaamisen mahdollisuudesta, jos se liukenee kuitenkin tyhjiin. Sitä paitsi Batistan merkitys sarjassa jäi nyt valitettavan vähäiseksi, vaikka toki häntä oli mukava päästä taas näkemään vanhan tutun näyttelijän tähdittämänä.

En muutenkaan ollut varauksettoman tyytyväinen loppuratkaisuun. Ensinnäkään Loganin tappaminen putkasta karkaamisen yhteydessä ei istunut uskottavasti Dexterin henkilökuvaan, samoin kuin sekään että hän selvästikin harkitsi myös Angelan puukottamista pidätystilanteessa. Onhan Dexter toki aikaisemminkin syyllistynyt muutamiin koodin vastaisiin tappoihin, mutta ei hän koskaan ole ollut lähimmäisilleen tai kavereilleen vaarallinen. Aivan absurdia ajatellakin, että hän olisi alkuperäisessä sarjassa vaikkapa yhtäkkiä tappanut Ritan tai Batistan. Tätä äkkiväärää persoonan muutosta ei selitetty tai pohjustettu oikein mitenkään. Ehkä Loganin tappamisen olisi voinut jotenkuten niellä, jos Dexter olisi ollut totaalisesti puun ja kuoren välissä eikä muitakaan vaihtoehtoja olisi ollut, mutta tuossa vaiheessa todisteet häntä vastaan olivat sen verran hataralla pohjalla, että hän olisi varmasti onnistunut osaavan asianajajan avustuksella luikahtamaan kuin koira veräjästä. Ei siis ollut mitään tarvetta tuollaiselle hätiköidylle ratkaisulle.

Kaipa tuolla tavoin haluttiin vain jonkinlainen väkisinväännetty perustelu sille, miksi Harrison tajusi yhtäkkiä isänsä todellisen karvan ja päätyi lopulta surmaamaan hänet. Dexterin kuolema – vieläpä poikansa tappamana – oli kyllä sopivan yllätyksellinen ratkaisu, sillä itse olin ainakin tuudittautunut siihen uskoon, että he karistaisivat viimeisen jakson lopussa Iron Liken pölyt jaloistaan ja aloittaisivat uuden elämänsä onnellisena sarjamurhaajaperheenä. Olivathan he juuri päässeet niin kivasti samalle aaltopituudelle. Toisaalta pystyin kyllä ostamaan senkin, että Harrison ei lopulta ollutkaan isänsä kaltainen, vaikka hänestäkin oma pimeä puolensa löytyi. Hänhän oli selvästi jo edellisessä jaksossa suhtautunut esimerkiksi koodiin aivan eri lailla kuin Dexter; hän painotti kaikkia sen avulla mahdollisesti pelastuvia ihmishenkiä, kun taas Dexterille Synkän kyytiläisen ruokkiminen on aina ollut etusijalla.

Itse olisin kuitenkin toivonut Dexterin jäävän henkiin. Ihan jo siksikin, että voisi haaveilla vielä tulevista kausista, jos hahmon seikkailuja alkaa taas joskus kaivata. Toisaalta varmaan ihan hyvä, että lopetetaan tässä vaiheessa, kun homma ei ole vielä muuttunut liian puisevaksi. Olisi silti ollut mielestäni tyydyttävä – joskin kieltämättä hieman turhankin ennalta-arvattava – lopetus sarjalle, jos Dex ja Harrison olivat viimein löytäneet toisistaan ymmärtäjän ja aloittaneet sopuisan yhteiselämän jossakin aivan toisaalla. Jos nyt kuitenkin haluttiin saattaa Dexter viimein vastuuseen teoistaan ja päättää sarja moraaliseen opetukseen (tappaminen on väärin kaikissa olosuhteissa), toteutustapa olisi voinut olla toisenlainen.

Olihan kieltämättä vaikuttavaa seurattavaa, kun Dexter joutui ennen kuolemaansa poikansa haastamana vihdoin katsomaan itseään peiliin ja näki silmiensä edessä vilisevän tärkeimpien aiheuttamiensa kuolemien uhrien naamat. Tämän jälkeen luontevampi jatko olisi kuitenkin ollut, että Harrison olisi vain pakottanut isänsä antautumaan poliisille. Kun Harrisonin hahmossa nyt ilmeisesti oli ideana, että hänellä ei ollutkaan mitään varsinaista Synkkää kyytiläistä vaan hän oli ihan kunnon poika, joka oli vain kipuillut isättömänä kasvamista, niin siihen kokonaisuuteen ei oikein istunut tuo murhateko. Nythän hän periaatteessa vajosi vähän niin kuin Dexterin tasolle. En oikein ymmärtänyt sarjan käsikirjoittajien tavoittelemaan sanomaa – murhaajienkin tappaminen on väärin, mutta Dexterin sai sitten kuitenkin tappaa? Harrisonilta myös kävi loppujen lopuksi tuo isäntappo yllättävänkin helposti. Olisin toivonut häneltä jotakin vahvempaa reaktiota siihen – vaikkapa heti siellä metsässä tai sitten viimeistäänkin autossa pakomatkan aikana. Angelan toiminta loppukähinöissä oli myös kyseisen henkilön aikaisemman persoonan ja käytöksen vastaista. Koko kauden oli rakennettu kuvaa tunnollisesta ja kunnollisesta poliisista, niin miten kummassa hän sitten yhtäkkiä päästikin kylmäveriseen isäntappoon syyllistyneen karkuun.

Tietysti tuo lopetus oli juurikin passeli mahdollista Harrisonin eli Jack Alcottin tähdittämää spin-offia varten. Hahmo oli suorittanut juuri ensimmäisen tapponsa, mutta jäi kuitenkin vapaalle jalalle, eli ehkä hän veren makuun päästyään alkaa seuraavaksi toteuttaa jotakin omaa versiotaan koodista. Minua tuollainen spin-off ei kuitenkaan kiinnosta. Ei Dexter-sarja olisi mitään ilman Dexteriä.

Eli yhteenvetona: tykkäsin kyllä Dexter – New Bloodista paikoitellen kovastikin, mutta lopetus jätti tunnelatauksestaan huolimatta hivenen karvaan maun suuhun.

Tulipas jaariteltua aivan kammottavalla tavalla, onneksi olkoon jos joku jaksaa lukaista näin pitkälle.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joitakin epäloogisuuksiakin juonessa oli.
Toki Dexter ei missään sarjan vaiheessa ollut loogisuuden riemuvoitto, mutta eniten minua tässä jatkossa häiritsi

Codyn ja Astorin katoaminen totaalisesti tarinasta. Oikeastihan Harrison olisi varmaan Miamiin joutuesssaan palannut isovanhempiensa huostaan eikä mihinkään lastenkotikierteeseen.

Ennnen New Bloodia katsoin läpi alkuperäisen sarjan ja ihan hyvin se oli aikaa kestänyt. Ja tämä New Blood sopi ihan hyvin jatkoksi siihen.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva
Codyn ja Astorin katoaminen totaalisesti tarinasta. Oikeastihan Harrison olisi varmaan Miamiin joutuesssaan palannut isovanhempiensa huostaan eikä mihinkään lastenkotikierteeseen.
Cody ja Astor menivät Paulin vanhemmille, eivät siis ole Harrisonille mitään sukua. Eikös Ritan äiti ollut aika raivohullu.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Cody ja Astor menivät Paulin vanhemmille, eivät siis ole Harrisonille mitään sukua. Eikös Ritan äiti ollut aika raivohullu.

Niin joo, termi olisi kai "step grandparents".... Mutta olivat kuitenkin osa perhettä ja varmasti nuo sisarpuolet olisivat olleet helpommin löydettävissä kuin isä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva
Niin joo, termi olisi kai "step grandparents".... Mutta olivat kuitenkin osa perhettä ja varmasti nuo sisarpuolet olisivat olleet helpommin löydettävissä kuin isä.
Ehkä spoiler tässä jo turha, mutta C&A varmaan olivat muuttaneet jo kotoa, selvästi vanhempia kuitenkin kuin Harrison. Kieltämättä kuitenkin tuo Codyn ja Astorin (täydellinen?) sivuutus oli vähän kökköä. Toisaalta varmaan ihan valinta käsikirjoittajilta pitää homma kurissa noiden reunioiden osalta. Batistakin jäi ihan marginaaliin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En ole koskaan jaksanut katsoa ruotsalaisia rosvo/poliisi-leffoja tai -sarjoja, mitä kaikkia beckejä, wallandereita ja lapiduksia näitä nyt onkaan. Mutta Yleltä tuleva ja Areenasta löytyvä Massi oli positiivinen yllätys. Ei kyllä mitenkään positiivinen fiilikseltään, vaan ennemminkin sellaista samanlaista ahdistavaa meininkiä kuin vaikkapa Kasipallo tai Paha maa -tyylin suomalaiselokuvissa.

Kannattaa tsekata. Tässä oli paljon arvattavissa olevia kliseitä, mutta myös joitain yllätyksiä. Ja jos mikään muu ei yllättäisikään, niin ainakin Laakso-yhtyeen suomeksi esittämä kappale tulee jotenkin puskista.

 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yleismies Jantusen dynastia, Everton
HBO maxin Peacemaker on aloittanut kyllä vahvasti, näköjään DC:kin saa halutessaan aikaan erinomaisen TV-sarjan olettaen, että meno jatkuu samanlaisena.

Samaan aikaan on tullut katsottua Attack on Titanin päätöskautta. Voisi melkein sanoa, että parhaat viimeisen vuoden aikana katsomani TV-sarjat on olleet animaatioita. Invincible Primesssa, Arcane Netflixissä ja AoT mm. Crunchyrollissa. Varsinkin kahdessa viimeksi mainitussa on suorastaan tajunnan räjäyttäviä kohtauksia. Jotenkin tuntuu että näytellyt sarjat on nykyään aika laskelmoituja tietylle yleisölle suunnattuja sarjoja kun taas animaation puolella koetellaan enemmän mielikuvituksen ja visuaalisuuden rajoja.
 

axe

Jäsen
Beforeigners yllätti mut, joka en oo jaksanut katsoa oikein mitään "oikeaa" sarjaa varmaan sitten originaali Twin Peaksin. No taisi X-Files mennä suht hyvin myös vielä. Mutta on jäänyt ihan tyystin välistä GOTit ja Lostit ja Wiret ja mitä niitä nyt onkaan tässä mennyt vuosikymmenten aikana. Ja sit vielä tykästyi tälläseen norjankieliseen hommeliin, kun ei yleensä hirveesti oo jaksanut muuta kuin tätä kotimaista englantia kuunnella. Vieläpä ylpeydellä sai katsella, että kyllä on hyvä näyttelijä tämä suomalainen. Toivon lisää kausia!
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mieheni vaimo, Yle.

Kotimainen draama, joka ei ole poliisisarja. Siitä iso plussa heti alkuun. Toinen plussa siitä, että toinen pääosanäyttelijöistä on Pirjo Lonka. Eikä Sara Souliekaan ollenkaan huono valinta ole.

Sarjan alkuasetelma on se, että Tallinnassa paljon reissannut suomalainen liikemies saa yllättäen sairaskohtauksen ja kuolee. Tämän jälkeen selviää, että hänellä on ollut perhe sekä Suomessa että Virossa.

Kaksi osaa on takana. Sarjaa uskaltaa niiden perusteella ihan suositella. Se ihmetyttää hieman, että virolaiset äiti ja tytär puhuvat keskenään lähinnä suomea. Mutta ehkä se löyhästi selittyy edesmenneellä suomalaisella perheenisällä. Joka tapauksessa katson sarjan loppuun ja annan vasta sitten lopullisen tuomion.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös