Dexter – Jakso 5: Nyt jännitys alkoi toden teolla tiivistyä ensimmäisen jakson naurettavaa hoppuilua lukuun ottamatta varsin rauhallisesti edenneen sarjan aloituksen jälkeen. Enkä siis tarkoita, että verkkainen alku olisi ollut mitenkään huono asia – onhan tapahtumien huolellinen pohjustus kaiken a ja o, jotta käsikirjoitus etenisi luontevan tuntuisesti. Viidennessä jaksossa salaisuudet lähtivät sitten hiljalleen keriytymään auki. Nuoria tyttöjä listineen sarjamurhaajan henkilöllisyys selvisi katsojille ja Dexterin todellinen nimi sille hänen poliisinaisystävälleen. Olipahan melkoisia paljastuksia, tai ehkä pitäisi sanoa ”paljastuksia”. Hipsut siitä syystä, että tuo ensiksi mainittu on ollut koko ajan selvää jokaiselle aivot omistavalle. Tosin oikeastaan käänne oli niin ennalta-arvattava, että se meni jo ennalta-arvaamattomuuden puolelle. En olisi millään uskonut, että syyllinen on joku noin ilmeinen – Kurt Caldwellin suuntaan viittaavia johtolankoja kun on ripoteltu alusta alkaen vähän joka käänteessä. Ehkä taustalla on kuitenkin vielä jokin nerokas twisti. Jospa Caldwell ei sittenkään ole se varsinainen Iron Laken sarjamurhaaja, vaan oli nyt ensimmäistä kertaa asialla. Hän toki piti tuota vitosjakson uhria vankinaan samaan tapaan kuin niitä muitakin on pidetty ja olisi myös ampunut tätä selkään samaan tarkka-ampujan tyyliin kuin ne muutkin on ammuttu, ellei tämänkertainen tyttö olisi yllättäen lähtenyt rynnistämään Caldwellia päin ja saanut luodin poikkeuksellisesti otsaansa. Vaan ehkäpä Caldwell onkin oppinut toimintamallin joltakin ne aiemmat murhat tehneeltä kaveriltaan, tai vähintäänkin hänellä on kulissien takana rikoskumppani, jonka henkilöllisyys loksauttaa paljastuttuaan kaikkien katsojien suut auki. Hope so. Jotakin tässä on vielä oltava tai olen hyvin, hyvin pettynyt.
Dexterin todellisen henkilöllisyyden paljastuminen puolestaan oli sinänsä ihan hyvä käänne, mutta ei mielestäni erityisen hyvin toteutettu. Dexin tyttöystävä Angela selvitti asioiden todellisen laidan niin ylimaallisen älykkäästi, että Sherlock Holmeskin olisi jäänyt toiseksi. Onhan Angela aiemmissa jaksoissakin näyttäytynyt ihan pätevänä pollarina, mutta rajansa kaikella. Hän siis sattui tapaamaan jossakin konferenssissa komisario Batistan, joka aikoinaan työskenteli Dexterin kanssa Miamin poliisivoimissa. Olihan noiden kahden kohtaaminen aivan satumaista tuuria jo itsessään, ja sitten Batista vieläpä väkisinväännetysti sivusi puheessaan veneonnettomuudessa traagisesti menehtynyttä Dexter Morgania ja tämän Harrison-nimistä poikaa. Tuossa vaiheessa zoomattiin Angelan ällistyneeseen naamaan – ikään kuin olisi verrattoman ihmeellistä, että jollain random-veneturman uhrilla oli samanniminen poika kun hänen miesystävällään. Eipä tuo Harrison nyt minun käsittääkseni niin harvinainen nimi ole, että moinen hämmästys olisi tuntunut mitenkään perustellulta. Myöhemmin Angela sitten kuuli tyttäreltään, että Harrison oli laverrellut huumehöyryissä isänsä elävän peitenimen turvin, mikä jostain syystä yhdistyi Angelan päässä oitis Dexter Morganiin. Siispä hän googlasi Dexterin nimen, löysi kymmenen vuoden takaisen kuolinilmoituksen ja kuinka ollakaan – huomasi tuijottavansa poikaystävänsä naamakuvaa. Olisin niin kovasti toivonut, että Dexterin valeidentiteetti olisi romuttunut jollakin vähän järkevämmällä tavalla. Eihän tuo Angelan päättelyketju ollut uskottava mitenkään päin. Odotan kuitenkin ihan mielenkiinnolla, mihin suuntaan tilanne lähtee tästä kehkeytymään. Toivottavasti ei tule liikaa déjà vu -elämyksiä alkuperäisen sarjan viimeisiltä kausilta, joiden aikana Dexterin salaisuudet alkoivat hiljalleen paljastua muille hahmoille.
Viidennessä jaksossa nähtiin myös tämän sarjan ensimmäinen varsinainen Dexterin murhateko – se vihan vallassa suoritettu Matthew Caldwellin listiminenhän meni enemmän tappokategoriaan. Olisin toivonut jotakin vähän erikoisempaa lähestymistapaa tähän ensimmäiseen murhaan 10 vuoden tauon jälkeen. Ei Dexter toki ihan vanhan kunnon rutiininsa pariin päässyt, kun se ylityöllistetty Logan-niminen tyyppi, joka hoitelee Iron Lakessa näemmä samanaikaisesti ylikonstaapelin, ensihoitajan ja painikoutsin virkoja, ilmaantui yllättämään hänet miltei itse teossa. Dexter joutuikin sitten lavastamaan pikaisesti yliannostuskuoleman sen sijaan että olisi perinteisesti iskenyt veitsen uhrinsa rintaan. Eli eihän tuo nyt mitään täyttä vanhan toistoa sentään ollut, mutta ehkä minua häiritsikin lähinnä motiivin hataruus, aivan kuin sen taannoisen Matthew’n tapon kohdallakin. Dexter oli kuitenkin ollut jo niin pitkään kuivilla surmatöistä, että olisi pitänyt tapahtua jotakin todella raflaavaa, että olisin ostanut hänen ns. repsahduksensa. Ensimmäisessä jaksossa tapon motiivina oli jokin hemmetin valkoinen peura, mikä oli enemmän kuin naurettavaa, ja tällä kertaa hän murhasi huumepohatan, jonka valmistamasta omatekoisesta fentanyylistä Harrison oli saanut yliannostuksen. Tietysti oli ihan hellyttävää ja sinänsä poikkeuksellista, että Dexter surmasi tällä kertaa henkilökohtaisista syistä kostaakseen poikansa puolesta, mutta itse en olisi kyllä tuossa tilanteessa syyttänyt sitä huumeiden valmistajaa. Eihän hän ollut opioideja Harrisonin kurkusta alas tunkenut.
Jakso oli kuitenkin ihan hyvä. Eniten minua kiinnosti se hotellin valvontanauhoilla näkynyt salaperäinen Matthew Caldwellina esiintyvä tyyppi. Batista oli myös kiva nähdä pitkästä aikaa – hänen yhtäkkinen ruudulle ilmestymisensä oli ehkä jakson suurin todellinen yllätys. Harrisonin mahdollinen Synkkä Kyytiläinen puolestaan jäi tässä jaksossa sivuosaan, mikä oli ehkä ihan hyväkin, sillä minua ei ainakaan jaksa innostaa, kun Dexter todennäköisesti alkaa vihkiä poikaansakin koodin saloihin. Kuudetta jaksoa en siis vielä ole katsonut, mutta odotukseni sen suhteen ovat tyypilliseen tapaan aika pessimistiset. Pelkään koko ajan, että sarja lipsahtaa liialliseksi vanhan toistoksi. Vaara on koko ajan olemassa, vaikka toistaiseksi siltä on onnistuttu välttymään.