benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Homeland on oikeastaan ihan eri sarja nykyään kuin alkujaan. Ja monella tapaa parempi, vaikka tietysti alkuasetelmakin oli herkullinen.
 
"Varmistaaksemme mahdollisimman korkeatasoiset keskustelupalstat,
emme valitettavasti myöntää kirjoitusoikeuksia automaattisesti kaikille hakijoille" -Modet
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
HBO:lla Westworldin aloitus on saanut kaiken huomion. Ja toki siinä on odotukset korkealla omasta mielestä surkean 2. kauden jälkeen.

Mutta, nyt taisi tulla puun takaa vuoden kovin sarjauutuus. The Wiren tekijän David Simonin The Plot Against America.
Eilen katsoin ensimmäisen jakson ja sarjan laatu lyö ällikällä. Erinomaisesti, elokuvallisesti kuvattu WWII aikaista Amerikkaa ja juutalaisten vainoa nimenomaan juutalaisperheen silmin. Ei voi kuin ihmetellä HBO-laatua, pelkästään miljöön, ajankuvauksen ja näyttelijöiden takia näitä katsoo jo mielellään.

Tässä Muron katsausta sarjaan.

 
”Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.”
-Alexander Stubb 1.11.2011 Pohjoismaiden neuvoston (PN) kokouksesta.-

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
HBO:lla Westworldin aloitus on saanut kaiken huomion. Ja toki siinä on odotukset korkealla omasta mielestä surkean 2. kauden jälkeen.

Mutta, nyt taisi tulla puun takaa vuoden kovin sarjauutuus. The Wiren tekijän David Simonin The Plot Against America.
Eilen katsoin ensimmäisen jakson ja sarjan laatu lyö ällikällä. Erinomaisesti, elokuvallisesti kuvattu WWII aikaista Amerikkaa ja juutalaisten vainoa nimenomaan juutalaisperheen silmin. Ei voi kuin ihmetellä HBO-laatua, pelkästään miljöön, ajankuvauksen ja näyttelijöiden takia näitä katsoo jo mielellään.

Tässä Muron katsausta sarjaan.

Kovana Wire-fanina ja muutenkin tuohan kuulostaa todella hyvältä. Pitää ehkä harkita jos ottaisi tuon HBO Nordicin taas jossain välissä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens
HBO:lla Westworldin aloitus on saanut kaiken huomion. Ja toki siinä on odotukset korkealla omasta mielestä surkean 2. kauden jälkeen.

Mutta, nyt taisi tulla puun takaa vuoden kovin sarjauutuus. The Wiren tekijän David Simonin The Plot Against America.
Eilen katsoin ensimmäisen jakson ja sarjan laatu lyö ällikällä. Erinomaisesti, elokuvallisesti kuvattu WWII aikaista Amerikkaa ja juutalaisten vainoa nimenomaan juutalaisperheen silmin. Ei voi kuin ihmetellä HBO-laatua, pelkästään miljöön, ajankuvauksen ja näyttelijöiden takia näitä katsoo jo mielellään.
Hitto. Ihan meni ohi, että tämä alkoi jo. Hesarista bongasin pari viikkoa sitten arvostelun, ja katsoin David Simonin sarja ja olin jo ihan äimänä, että miten en ole kuullut sarjasta mitään. Tiedänpähän mikä sarja pyörähtää kohta käyntiin.
 
Hate the living, love the dead.
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
JA tänään taas alkaa YLE 1:ssä 3. kausi sarjasta Syntinen (The Sinner).

ainakin 2 ekaa kautta on ollu mainoita.

Rikosetsivä Harry Ambrose saa hälytyksen kolaripaikalle tekemään rutiinitutkintaa. Kolarista selvinneen miehen tapaaminen herättää hänessä kalvavan tunteen - onko jokin pielessä?
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
YLE alkoi eilen esittää tositapahtumiin pohjautuvaa brittidraamaa ”Raastava tunnustus” (A Confession). Katsoin eilen ensimmäisen osan ja nyt olen katsonut YLE Areenasta loput viisi osaa.

Todella hyvä sarja ja hienoa näyttelijätyötä.
 

Fordél

Jäsen
Metsolat näköjään tehnyt paluun Areenaan, sopivasti näin tulevan laman alla...
Metsoloita kun katsoo niin ymmärtää kuinka paskoja monet nykyiset kotimaiset draamasarjat ovatkaan. Joo, ovat ehkä hienosti tehty, mutta monesti näyttelijäsuoritukset ovat kehnoja, juoni ampuu yli ja koko ajan on kiire. Metsoloissa on draamaa, mutta jalat tukevasti maassa, hienot näyttelijät ja mukavan rauhaisa kerronnan tahti. Kerta kaikkiaan hieno kuvaus 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alkupuoliskon Suomesta.
 
“You never actually own a Patek Philippe, you merely look after it for the next generation.”

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Metsoloita kun katsoo niin ymmärtää kuinka paskoja monet nykyiset kotimaiset draamasarjat ovatkaan. Joo, ovat ehkä hienosti tehty, mutta monesti näyttelijäsuoritukset ovat kehnoja, juoni ampuu yli ja koko ajan on kiire. Metsoloissa on draamaa, mutta jalat tukevasti maassa, hienot näyttelijät ja mukavan rauhaisa kerronnan tahti. Kerta kaikkiaan hieno kuvaus 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alkupuoliskon Suomesta.
Ja sitten ehkä se tärkein: sarjan voi tehdä myös ilman murhia. Kyllästyttää kaikki huonot kotimaiset Silta-kopiot. Ja ylipäänsä lähes kaikki rikossarjat.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs mieltä jengi on Westworldin uudesta kaudesta? Kaksi jaksoa katsoneena aika positiiviset fiilikset tästä uudesta kaudesta.

Vähän oli pelkona se, että hommasta katoaa fiilis, kun siirrytään puistosta oikeaan maailmaan. Mutta mielestäni tuo on hoidettu tosi hyvin tähän asti. Uusimmassa jaksossa oli muuten aika hauskat Game of Thrones cameot ja hauska viittaus Jurassic Parkkiin.
 
Burkan Bauhaja

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät. Pesäkarhut. KaMa.
Pitkän tauon jälkeen tulee kulutettua The Wire.

Henkilöhahmojen luonne, uskottavuus, painotukset. Narcosin kakkoskauden päähenkilö Felix saattaa olla vaikka sarjan realistisin hahmo/esitys, silti vaikuttaa jotenkin heikolta ja pehmeältä muihin verrattuna, esitettyyn vaikutusvaltaansa peilaten.

The Wiren satamakausi on timanttia, siitä huolimatta tuo Ziggy hyppää esiin melko överiks vedettynä tyyppinä, kuin sarjakuvahahmo. Miks kukaan lähipiirin kumppaneista ottais sitä mitenkään vakavasti bisnesideoineen? Asema isänsä poikana ei selitä kaikkea.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Modernien miesten toista kautta pari jaksoa takana. Kenen idea oli paskoa toimiva konsepti ja tehdä tästä uudesta kaudesta tällaista poukkoilevaa paskaa kahden markan kaksimielisyyksillä?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Modernien miesten toista kautta pari jaksoa takana. Kenen idea oli paskoa toimiva konsepti ja tehdä tästä uudesta kaudesta tällaista poukkoilevaa paskaa kahden markan kaksimielisyyksillä?
En tiedä johtuuko siitä että hyviä komediota ei Suomessa juuri, mutta itse nauroin ainakin vedet silmissä tuolle ekalle jaksolle kakkoskaudesta. Muut jaksot olutkin hieman heikompia mutta silti katsottavia.
 
Hockeyarena.net

Kipa84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Modernien miesten toista kautta pari jaksoa takana. Kenen idea oli paskoa toimiva konsepti ja tehdä tästä uudesta kaudesta tällaista poukkoilevaa paskaa kahden markan kaksimielisyyksillä?
Selvästi huonompaa settiä kuin ensimmäinen kausi. Tai no, taitaa olla vielä itselläni kolme jaksoa katsomatta tätä kakkoskautta mutta uskaltanee jo nyt tuomita.

Mielestäni sama kävi Luottomiehen kohdalla, eka kausi oli selvästi parempi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Homeland on oikeastaan ihan eri sarja nykyään kuin alkujaan. Ja monella tapaa parempi, vaikka tietysti alkuasetelmakin oli herkullinen.
Juuri näin. Ei alkukaan huono ollut, mutta todellinen tykitys alkoi vasta Brodyn poistuttua kuvioista. Kaudesta 4 eteenpäin todella kova sarja, vaikka ainahan pientä epätasaisuutta kausien välillä on. Ainoa mikä vähän ärsytti, oli Quinnin henkihieveriin saattaminen lähes joka kaudella, ja aina selvisi kuin ihmeen kaupalla.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
Ainoa mikä vähän ärsytti, oli Quinnin henkihieveriin saattaminen lähes joka kaudella, ja aina selvisi kuin ihmeen kaupalla.
Laitan nyt spoileritageihin, mutta jos on nähnyt seiskakauteen asti niin ei mitään ihmeellistä. Itseäni ärsyttää se:
että Carrie on pelastanut presidentin hengen, uhrannut itsensä useasti, selvittänyt venäläisen juonen savustaa presidentti ulos, pelastanut Berliinin räjähdykseltä ja mitä vielä, niin silti Carrie ja hänen motiivinsa ovat aina epäilyksen alaisina. Toki sillä saadaan draamaa, mutta come on?
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens
Pitkän tauon jälkeen tulee kulutettua The Wire.

Henkilöhahmojen luonne, uskottavuus, painotukset. Narcosin kakkoskauden päähenkilö Felix saattaa olla vaikka sarjan realistisin hahmo/esitys, silti vaikuttaa jotenkin heikolta ja pehmeältä muihin verrattuna, esitettyyn vaikutusvaltaansa peilaten.

The Wiren satamakausi on timanttia, siitä huolimatta tuo Ziggy hyppää esiin melko överiks vedettynä tyyppinä, kuin sarjakuvahahmo. Miks kukaan lähipiirin kumppaneista ottais sitä mitenkään vakavasti bisnesideoineen? Asema isänsä poikana ei selitä kaikkea.
Ziggyn hahmo pilaa aika paljolti tuota toista kautta. En oikein tiedä, mitä tuolla hahmolla yritettiin tuoda mukaan. Sukulaissuhteita? Ymmärrän kyllä, että serkkupoikaa ja samalla parasta kaveria autetaan niin paljon kuin mahdollista, mutta hieman tuo meni yli. Jos kyse olisi mistä tahansa muusta sarjasta, tuo hahmo ei erottuisi niin kovasti joukosta, mutta tässä sarjassa Ziggy hyppää kyllä naamalle kuin Alienin facehugger.

Itse voisin katsoa, vaikka loputtomiin tarinoita Baltimoresta noilla hahmoilla tai alati vaihtuvilla hahmoilla.
 
Hate the living, love the dead.

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Laitan nyt spoileritageihin, mutta jos on nähnyt seiskakauteen asti niin ei mitään ihmeellistä. Itseäni ärsyttää se:
että Carrie on pelastanut presidentin hengen, uhrannut itsensä useasti, selvittänyt venäläisen juonen savustaa presidentti ulos, pelastanut Berliinin räjähdykseltä ja mitä vielä, niin silti Carrie ja hänen motiivinsa ovat aina epäilyksen alaisina. Toki sillä saadaan draamaa, mutta come on?
Eipä tullut tuo spolereissa oleva edes mieleen, mutta näin jälkikäteen kyllä aivan täysin totta. Itse onnistuin pitämään aina kausien välillä niin pitkän tauon, että niitä pystyi pitämään täysin erillisinä kokonaisuuksina, joten sinänsä ikäänkuin kaikki aina alkoi alusta.

Homelandiin vähän liittyen, tuo Sacha Baron Cohenin The Spy oli katsomisen arvoinen ja myös aiemmin hehkuttamani Fauda on kovaa kamaa. Näemmä kolmaskin kausi tulee flixiin ensi kuussa! Huzzah!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
HBO:lla Westworldin aloitus on saanut kaiken huomion. Ja toki siinä on odotukset korkealla omasta mielestä surkean 2. kauden jälkeen.
Katsoimme juuri tuon 2. kauden uusiksi kolmannen kauden aloitusta varten ja muistui kyllä nopeasti mieleeni, miksi mielestäni tosi hyvän 1. kauden jälkeen tuo oli niin kova pettymys.

Ensinnäkin 1. kauden teema oli mukavan filosofinen ja arvoitukset, eri aikajanat ja vastaavat palvelivat juonen tarkoitusta. Westworld-maailma oli kutkuttava ja taitavasti käsikirjoitettu/rakennettu. Toisen kauden arvoitukset ja aikajanat taas näyttäytyvät sekavina ja itsetarkoituksellisina - käsikirjoittajan pitäisi herätä kyseenalaistamaan omia draivereitaan, jos hän huomaa tavoittelevansa katsojan maksimaalista hämäystä toimivan tarinan sijaan.

Muotoseikkoja pahempi ongelma on silti sarjan luopuminen omasta sisäisestä logiikastaan juonen kuljettamiseksi, klassinen laiskan/"puraisin liian ison palan"-kirjoittamisen merkki. Robottien vahinkomallinnukset (miksi joku mikä on kuolettavaa Maevelle ei tunnu Doloreksella missään?), ihmisten älykkyys/typeryys yms. yksinkertaisesti vaihtelee liikaa sen mukaan, mitä halutaan seuraavaksi tapahtuvan. Ristiriitaisuudet tuhoavat mahdollisuuden uppoutua ja elää sarjan tapahtumia.

Kun sarjan pääteema ihmisen kuolemattomuuden tavoittelun ympärillä on vielä täysin vajavainen, eikä sarja kohtalaisen syvällisestä tekoälyfilosofoinnistaan huolimatta keskity mielen kopioimisen ongelmiin (sarjassahan ei siis mitään ikuista elämää olla tavoittelemassa ainakaan kuolevan yksilön näkökulmasta), jää moni yksityiskohta ärsyttämään.[/quote]

Ensimmäisen kauden lupauksella täytyy nyt kuitenkin tuo 3. kausikin huomenna aloittaa. Odotukset eivät ole korkealla.
 
The world is done,
Aurora gone
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Linc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Manchester United, Calgary Flames
Mitäs mieltä jengi on Westworldin uudesta kaudesta? Kaksi jaksoa katsoneena aika positiiviset fiilikset tästä uudesta kaudesta.

Vähän oli pelkona se, että hommasta katoaa fiilis, kun siirrytään puistosta oikeaan maailmaan. Mutta mielestäni tuo on hoidettu tosi hyvin tähän asti. Uusimmassa jaksossa oli muuten aika hauskat Game of Thrones cameot ja hauska viittaus Jurassic Parkkiin.
Toimii todella hyvin,
Aaron Paul on saatu kivasti tarinaan mukaan ja viime kauden ärsyttävin hahmo Dolores on paljon parempi ja kiinnostavampi. Maeve/Bernard-jakso oli myös hyvä, vaikka siitä vähemmän pidinkin kuin ensimmäisestä ja kolmannesta. Eikä siitä tosiaan haittaa ole että sarja on visuaalisesti jäätävän kaunis.
Williamin paluu luvassa ensi jaksossa, tälle massiivinen peukku.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
People's Front of Judea
Rick and Mortyn neloskauden toinen puolikas eli viisijaksoinen jatkuu kuukauden päästä eli 3.5.2020!!!
 
Goalkeepers union, the only union that doesn't strike
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy