Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 353 556
  • 10 338

Makija

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Yksi sarja mikä kolahti meikäläiselle on Forever. Sijoittuu nykypäivän New Yorkiin ja päähenkilönä on brittitaustainen mies joka ei kuole koskaan. Sarjassa on myös sopiva annos fiksua huumoria.

Forever vaikuttaa tosiaan melko mielenkiintoiselta tuttavuudelta, eikä vaadi liian intensiivistä seuraamista suht kevyen (joskin mielenkiintoisen) juonen vuoksi. Ilmeisesti sarjalla oli hieman tuskaisa alkutaival rapakon takana katsojalukujen kanssa, mutta saikin lopulta koko kaudelle tilauksen.

Uusia sarjoja tulee vähän varovaisesti katsottua koska on suht raivostuttavaa jos mielenkiintoiseksi havaittu sarja lopetetaan kesken kauden tai ensimmäisen kauden jälkeen. Esimerkkinä Constantine, josta pidän melkoisesti huolimatta sen osittaisesta kömpelyydestä. Sarjaa on NBC:n toimesta tällä hetkellä tilattu 13 jaksoa ja toive onkin, että saisi vielä kakkoskauden. En ole alkuperäiseen sarjakuvaan tutustunut ollenkaan, mutta ilmeisesti sarja on kuitenkin uskollisempi tälle, kuin Keanu Reevesin tähdittämä leffaversio. Hahmonahan tuo lontoota möngertävä manaaja on melko mainio.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Oon jäänyt kyllä totaalisen koukkuun tuohon Shark Tankiin. Kyllähän tuo Kanadankin Dragon´s Den toimii, kun Kevin O´Leary ja Robert Herjavec vaikuttavat siinäkin. Mutta tuo brittiversio on aivan kauheaa kuraa! Ja ihan oma lukunsa oli tuo Suomen Leijonan kita, kun kaikki kylähullut saivat sen 15 minuuttiansa...

https://www.youtube.com/watch?v=m5ymAm5QGUM
https://www.youtube.com/watch?v=dAUuuufhKNo
https://www.youtube.com/watch?v=ZeHTdeJBrUM
https://www.youtube.com/watch?v=lkwz3yLl-FM

Linkit Leijonan kita-klippeihin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Sama täällä. Tasan ainoa "reality" jota viitsii seurata, ja joka on (ainakin luultavasti) ihan aitoa realitya eikä mitään näyteltyä feikkipaskaa mitä 99.9% tämän genren kamasta on. Itseasiassa kaikki leijonan luolat (Shark Tank, Dragon's Den) ovat mielestäni ihan ok, myös tuo brittiversio. Suomiversiota en ole katsellut, kun ennakkoluulona on hyvin vahvasti että kaikki mikä täällä apinoidaan isosta maailmasta, tehdään se täysin päin helvettiä.
Mr. Wonderful on kyllä huikea äijä. Toisaalta täysi kokovartalokyrpä joka myisi mummonsakin rahasta, toisaalta eihän tuosta mulkvistista voi olla jollain kieroa tapaa pitämättä. Oikeastaan suurin osa noissa luolissa esiintyvistä sijoittajista puolustavat paikkaansa. Tai no se Duncan Bannatynen (?) mongerrus saa aikaan päänsärkyä.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Ainoa huono puoli O'Learyssä on, ettei hän edes yritä saada rahojaan sijoitettua. Sopii persoonana hienosti tuohon konseptiin ja vittuilee välillä suorastaan nerokkaasti joko toisille sijoittajille, tai luolaan tulijoille, mutta jokainen hänen tarjouksensa on sitten myös ihan pelkkää vittuilua. Hän on sekä jenkki-, että kanadaversiossa mukana pelkästään viihdyttäjänä ja muut rikkaat hoitavat sijoittamisen. Se mielestäni vähän keikauttaa vaakaa uskottavasta realitystä show-puolelle, mutta eipä tuo valtava murhe ole.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Kyllähän Kevin tekee hyvän tarjouksen jos kohde on hyvä. Vasta sijoitti 2.5 miljoonaa siihen ZipWine-systeemiin (vai mikä nyt olikaan). O'Learyn rooli on vain olla tuollainen kylmä ja laskelmoiva bisnesmies, joka pyrkii vain ja ainoastaan hakemaan isoa tuottoa itselleen. Kun taas joku Robert saattaa sijoittaa, koska uskoo ihmiseen ja haluaa auttaa.

Mutta tosiaan aivan loistava ohjelma. Mulle tuo Shark Tankin porukka on ylivoimaisesti mielenkiintoisin, eikä vaikkapa kanukkien versio oikein toimi, koska suosikkini Mark puuttuu.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Homeland on neloskauden osalta jaksoa vaille valmis. On ollut kyllä hemmetin hyvä kausi. Ei ollut oikein odotuksia kun sarja asteittain vähän lässähti ja jäi polkemaan paikoilleen huipputasoisen ensimmäisen kauden jälkeen. Mitä vielä, tämä neloskausi on ollut vähintään yhtä hyvää settiä kuin se eka kausi. Parasta tässä on se että kaikenlaiselet perhe ja teinidraamat on jääneet pois kokonaan ja keskitytään salaliittoihin ja jatkuvaan kuumotteluun. Harvemmin mikään sarja parantaa otettaan tällä tavoin tässä vaiheessa elinkaartaan kuin Homeland on nyt tehnyt. Toivon mukaan tällä linjalla jatketaan viidennellä kaudellakin.

Jos nyt jotain voi napista, niin ottaen huomioon, että kyseessä on CIA, niin välillä tehdään kyllä turhan humaaneja ja pehmoisia ratkaisuja. Vaikea uskoa, että muutamia sarjassa tapahtuneita asioita tapahtuisi oikeasti tiedustelupalvelun taholta. Kyllä oltaisiin kylmäverisempiä ja laskelmoivampia. Noh, sallittakoot draaman nimissä se, eikä nuo seikat nyt juttua huonoksi tee.

Ihan vuoden parhainta osastoa tv-sarjojen puolelta kyllä tämä neloskausi. Pitää otteessaan jaksosta toiseen.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kiitokset asianomaisille komedia-suosituksista, osaa olen testannutkin mutta koitetaan vielä uusiksi. En tosiaan tiedä mikä HIMYMissä mättää, mutta varmaan kolmisenkymmentä jaksoa olen aikojen saatossa seuraillut eikä yksikään ole ollut pätkääkään hauska paria irtonaurua lukuunottamatta. Cheers!

Tuosta mainitsemastani Peaky Blindersista muuten: aloitin juuri toisen tuotantokauden ja voi jumalauta että räjähti pankki erään näyttelijän osalta. En siis tiennyt mitään ennalta, joten laitan spoileritageihin jottei turhaan spoilata

Tom Hardy vetää aivan huikean osan juutalaisen "leipomoyrittäjän" roolissa. Siis aivan saatanan huikeaa dialogia ja castaus on kyllä onnistunut täydellisesti. Tai lienee koko osa kirjoitettu Hardylle. Parhautta!
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Myytinmurtajat jatkuu vihdoin 10.1. alkaen Amerikassa. Kari, Tory ja Grant siis potkittiin sarjasta ja nykyään sarjassa ovat enää sen alkuperäiset tähdet Adam ja Jamie. Saa nähdä miten sarja muuttuu, kun luulisi ettei jaksojen pituutta ainakaan karsita. Hieno kolmikko oli tämä "sivumyyttien" kolmikko, ikävä tulee. Ymmärtääkseni kukaan Karista, Torysta tai Grantista ei sen kummemmin ole julkisuudessa kertonut mitä aikovat jatkossa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Katseliko muuten kukaan aikanaan, olisiko ollut jostain 2000-luvun alusta muistaakseni johonkin puoliväliin Ylellä pyörinyttä Itse Valtiaita? Mielestäni loistavaa satiiria. Mahtaakohan noita löytää vielä jostain, netistä tai boxeina, pitääkin tutkia ja kokeilla vieläkö uppoaa. Tosin paremmaltahan tuo varmaan aikanaan tuntui kun läpät ja henkilöt olivat hyvinkin ajankohtaisia.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Myytinmurtajat jatkuu vihdoin 10.1. alkaen Amerikassa. Kari, Tory ja Grant siis potkittiin sarjasta ja nykyään sarjassa ovat enää sen alkuperäiset tähdet Adam ja Jamie. Saa nähdä miten sarja muuttuu, kun luulisi ettei jaksojen pituutta ainakaan karsita. Hieno kolmikko oli tämä "sivumyyttien" kolmikko, ikävä tulee. Ymmärtääkseni kukaan Karista, Torysta tai Grantista ei sen kummemmin ole julkisuudessa kertonut mitä aikovat jatkossa.
Karin ja Toryn roolithan on olleet lähinnä "silmänilo" ja "koheltaja", mutta kuka ne robotit nyt rakentaa jos Grant ei ole enää mukana?
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Myytinmurtajat jatkuu vihdoin 10.1. alkaen Amerikassa. Kari, Tory ja Grant siis potkittiin sarjasta ja nykyään sarjassa ovat enää sen alkuperäiset tähdet Adam ja Jamie. Saa nähdä miten sarja muuttuu, kun luulisi ettei jaksojen pituutta ainakaan karsita. Hieno kolmikko oli tämä "sivumyyttien" kolmikko, ikävä tulee. Ymmärtääkseni kukaan Karista, Torysta tai Grantista ei sen kummemmin ole julkisuudessa kertonut mitä aikovat jatkossa.
Tory ja Kari houstaavat Punkin Chunkin -ohjelmaa ja Imahara näyttelee Star Trek: Renegades tv-elokuvassa.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Tory ja Kari houstaavat Punkin Chunkin -ohjelmaa ja Imahara näyttelee Star Trek: Renegades tv-elokuvassa.

Täytyykin tutustua tähän Punk Chunkiin. Star Trek: Renegades-elokuvasta en tiennytkään. Heräsi heti mielenkiinto potenssiin 10, etenkin kun tuossa on tuttuja kasvoja, mm. Corin Nemec, joka tuurasi varsin hyvin "Daniel Jacksonia" SG1-sarjassa. Tulis jo.

Edit: Lyhyen tutustumisen jälkeen, Punkin Chunkinia ei tarvitse katsoa sekuntiakaan enempää. Jösses mikä amerikkalainen junttiohjelma.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Selvisi lisää tästä Myytinmurtajien tilanteesta. Kari, Grant ja Tory lähtivät sarjasta pois koska eivät saaneet taloudellisesti (omasta mielestään) tarpeeksi hyvää sopimusta. Normaalisti sarjassa esiintyvien henkilöiden palkka nousee per tuotantokausi ja tällä kertaa tuotantoyhtiö ei pystynyt nostamaan tarpeeksi heidän palkkaansa. Heidät haluttiin silti pitää ja siksi Discovery ja tuotantoyhtiö kehittelevät uutta ohjelmaa jossa kyseinen kolmikko voi olla mukana.

Lähde: http://insidetv.ew.com/2014/12/19/mythbusters-interview/
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
The Flashia olen väijynyt pari jaksoa ja itselle ei oikein iske yhtään. Johtuen juuri noista eroista. The Flash on vähän liian naiivi omaan makuuni ja nuo siihen ängetyt komediapiirteet aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Olin aika pettynyt myös tuohon taannoiseen yhteisjaksoon juuri The Flashin tuomien aineksien vuoksi.

Jossain toisaalla osuvasti mainittukin, mutta Arrow on enemmänkin kuin Batmanin tyylistä synkkää menoa ja Flash taasen Superman-kamaa pintapuolisten supervihujensa kanssa. Muutenkin Flash tulee kaiketi olemaan uusi Smallville ja tuon sarjan kerran läpi tsekanneena ei kiinnosta uusittu kuvio pienillä variaatioeroilla. Suosin siis vain Arrowta juurikin tarinallisen synkkyyden/kiehtovuuden vuoksi, mutta myös allekirjoittaneen jalat alta vievän Thean(Willa Holland) vuoksi. Ei vikaa muissakaan daameissa, mutta Thean näyttelijä jotenkin iskee ja toimii tässä sarjassa mainiona kakun päällysteenä. Sarjassa myös vielä törkeän paljon käyttämätöntä potentiaalia ja sopiikin toivoa ettei tätä pilata.

Supernatural on jatkanut surullisen paskaa antikliimaksiaan kohti, mutta ei tuota enää kesken halua jättää. Harmillisesti vain omalla tavallaan laadukas sarja pilattiin väärin rakennetuilla juonikuvioilla. Elementit oikeat, mutta rakenne täysin väärä kun mietitään sarjan pahojen asioiden järjestystä.

Pilattujen sarjojen joukkoon menee ikävä kyllä myös Revenge, mutta tämä tuhottiin huomattavasti nopeammin. Sarja omasi stooriltaan peruslaadukkaan 2-3 kauden potentiaalin.
 
Viimeksi muokattu:

EndCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Nyt täytyy hiukan avautua. Monihan täälläkin varmasti on seurannut Sons Of Anarchyn mc-draamaa ja todennut sarjan muuttuneen paskaksi sen nelos-/vitoskauden jälkeen. Ite kuitenkin pitkälti oon pystynyt nauttimaan täysillä sarjasta ehkä jopa kutoskauteen asti, mutta tämä seiskakausi... Ei helvetti sentään. IMDB:hen on ilmestynyt kysymysmerkillä kahdeksas kausi, jota en todellakaan vaivaudu katsomaan jos sellainen tulee.
Jotain hyvääkin kuitenkin, esimerkiksi Juicen kohtalon vaiheet olivat mielenkiintoisia ja jotenkin ns. hyvin tehty. Muuta ei sitten tainnut ollakaan. On toki vielä tuo 13. jakso katsomatta, josko sieltä sitten...

Sarjan seiskakausi on jo päättynyt, mutta pistän kuitenkin näin:
Tuon sarjan täydellinen maton alta veto on kyllä tuo seiskakauden "siviilidraama", joka kulminoituu maailman huonoiten Gemman kuolemaan. On niin kornia paskaa, ettei toista + kasa hymiöitä. IMDB vielä rankannut tuon 12.jakson 9.3/10...
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Sons of Anarchy loppui tuohon seiskakauteen, joten pelkoa jatkosta ei ole.

Tarkoitetaankohan tuolla 8 kaudella tuota Sutterin tekemää sopimusta tulevasta kerhon alkuaikoihin sijoittuvasta kaudesta? Mutta siihen menee vielä vuosia, koska Sutterilla on työn alla jo uusi sarja nimeltään Bastard Executioner, joka sijoittuu muistaakseni 1400-luvulle, joka kuvataan Brittein saarilla ja casting tulee koostumaan brittinäyttelijöistä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

No voihan helvetti. Itseltä on mennyt moiset uutiset ohi ja toivon, että Sutter antaa sarjan jo kuolla pois. Sarjaa kyllä seurasi, mutta vähän samalla tapaa kuin esim. 24:sen kanssa tuoreus rapisi hiljalleen sarjasta pois ja homma muuttui väkinäiseksi ja sisälsi lähinnä tyhmiä käänteitä. Minä en ainakaan halua nähdä hetkeen yhtään takaa-ajoa kohtausta missä SoA:n pojat jahtaavat autoilevaa "pahista".
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Vaikka pidän itseäni TV:n suurkuluttajana, oli sellainen sarja kuin Deadwood edelleen katsomatta. Asia korjaantui tänään, kun Sonera Viihteen HBO-tarjonnasta lähti sarja rullaamaan. Yllätyksekseni pääosasta löytyy Justified-sarjasta tuttu miekkonen. Molemmat sarjat toimii. Luulen, että HBO:n 6kk ilmaisjakson aikana pitää katsoa myös Sopranos alusta loppuun. Seurasin alkukausia joskus TV:stä, mutta vimeiset kaudet on näkemättä.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vaikka pidän itseäni TV:n suurkuluttajana, oli sellainen sarja kuin Deadwood edelleen katsomatta.
On kyllä hyvä sarja. Ainoa vika sarjassa on kuitenkin se että sitä tehtiin vain 3 tuotantokautta. Tarkoituksena oli vielä tehdä 4 kausi, mutta HBO sitten päättikin ylättäen toisin. Sikäli harmin paikka kun se kolmanen kauden aikana ajettiin uusia hahmoja sarjaan sisään ja vikasta jaksosta oikein huokuu että tarinan jää pahasti kesken.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Kiitos hälle joka suositteli täällä sarjaa Peaky Blinders. Olipa aivan mainio joululoman täyte.

Loistavat näyttelijät, loistava dialogi, monipuolinen käsikirjoitus ja gangsterimiljöö toimii kyllä aina allekirjoittaneelle. En edes ymmärrä miten tämä on aiemmin mennyt minulta ohi.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Olen alkanut katsoa Oz sarjaa, ja hyvä fiilis kun on vielä joku tällainen klassikko katsomatta. Tulee kyllä mieleen, että jos Wirestä tehtäisiin spin off sarja joka tapahtuu vankilassa niin se olisi Oz. The Wire tästä tulee muutenkin vahvasti mieleen, mutta sijoitettuna vain yhteen aiheeseen ja lokaatioon. Hauska myös tehdä näyttelijä bongailuja tästä sarjasta, ja näyttely koko sarjassa loistavaa.
Suosikki teemaksi noussut Beecherin ja Vernon Schillingerin välinen suhde. Poikkeuksellisen dramaattista, mutta aitoa hahmokehitystä. Ja onhan Agustus Hill kertoja hahmo nero.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös