Kohtaus, jossa Nucky kohtaa lopulta Tommy Darmodyn, yhdistettynä flashbackiin siitä, miten nuori sheriffiksi halajava Nucky pettää Gillian Darmodyn luottamuksen yli 30 vuotta aiemmin: puhdasta kultaa! Jotenkin todella tunteisiin menevä ja moralistinen lopetus koko sarjalle. Kuten viimeisen jakson nimikin "Eldorado" antaa ymmärtää, emme koskaan voi saada kaikkea haluamaamme, vaan karma puuttuu peliin. Vulture.comin analyysi BE:stä sarjana oli todella hieno ja analyyttinen, pieni ote tuosta kirjoituksesta:
The closest thing to a mission statement for the season occurs in this episode, in the scene where Nucky visits Eli and delivers a monologue explaining that opening image (which replaces the traditional opening credits, interestingly) of his swim into the ocean. He tells Eli he went out past the surf line for the first time in 45 years. “Keep going, I thought, keep going until you can’t turn back. That’s where there isn’t any choice … and you don’t know where that is. You can’t know until you pass it. And then it’s too late.”
Then again, maybe it was over for Nucky, and Chalky, and Van Alden, and Gillian, and everybody else long before that. “It’s all a dream to begin with,” Chalky tells Narcisse in the alley. “Ain’t nobody ever been free.”
Yksi tuon vulture.comin artikkelin heittämä kritiikin kohda on Al Caponen suhde kuuroon poikaansa: poikahan on mukana ekoilla kausilla, mutta vasta vikan kauden vikan jakson lopussa näyttäytyy uudelleen, kun Capone käy jättämässä tälle hyvästit ennen vankilareissuaan. Artikkelin mukaan kohtaus olisi ollut tunteikkaampi, mikäli poikaa ei olisi unohdettu parin kauden ajaksi kokonaan, mutta itse olen täysin eri mieltä: pointtihan on nimenomaan siinä, että kuuro nuorukainen on se Caponen oman elämän suuri salainen taakka, jonka tämä tarkoituksella häivyttää taka-alalle, kuitenkin jälkikasvuaan aina rakastaen. Mielestäni päätösjakso alleviivaa tätä upeasti.