Sarja on viime viikkoina muuttunut lähestulkoon katselukelvottomaksi. Lähinnä vuosikausien seuraamisen myötä muodostunut addiktio pitää minut tämän parissa.
Eva-Jiri-Aaro on rasittavaa saman kohtauksen toistoa, mikä nyt on muuttumassa murhayritykseksi. Jee. Aaro on lipsunut karikatyyriksi ylipitkäksi venähtäneen paluun myötä vähän samaan tyyliin kuin Marianna aikoinaan. Aaron vahvuus ensimmäisen ja varsinkin toisen stintin aikana oli juuri se, että hänestä ei koskaan ollut tarkoituskaan tulla "tavallinen" Pihlajakadun asukas, koska silloin katsojat olisivat kyllästyneet Aaroon.
Sanni&Aki on paskaa ja yli-imelää romanttista komediaa (olkoonkin että annan Sami Uotilalle ison tunnustuksen Kerttu Rissasen kaatamisesta tosielämässä, mihin tällä kuviolla on saattanut olla osansa) höystettynä väsähtäneellä Talella ja ajoittain Ullalla ja nyt Camilalla. Eli juuri niillä kahdella hahmolla, joita en osaa kuin kritisoida.
Mutta jos jokin on yli-imelää ja paskaa romanttista komediaa, niin Ismo&Jutta. Minulla nousee oksennus suuhun joka kerta, kun Esko Kovero hönkii "kultaaah" ja pianomusiikki soi lemmenparin taustalla.
Onneksi Benjaminin Anna-pakkomielle on sentään jäänyt vähemmälle huomiolle, tai muuten ei kestäisi. Yliampuvat Mustavaarat, Noel ja Kari ovat positiiviset asiat, Lola, Linda ja Pietarikin menee Peppi-nimisen riippakiven lähdettyä pois.
