TV-sarja: Salatut elämät

  • 7 885 732
  • 24 745

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Camilla-kuvio ei mennyt aivan kuten ajattelin, mutta eiköhän viimeistään ennen joulua paljastu että Dahlia synnyttikin kaksoset. Sattui vain nukkumaan silloin.

Nikkis-pissistä häiriköi Seireeni, Aki tai Sergay. Näissä kahdessa jaksossa syötetty ilmoille kolme liian ilmiselvää nimeä.

Kari on aloittanut myös vahvasti ja tuo touhu tulee päättymään kolmen kimppaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Camilla-kuvio ei mennyt aivan kuten ajattelin, mutta eiköhän viimeistään ennen joulua paljastu että Dahlia synnyttikin kaksoset. Sattui vain nukkumaan silloin.
Itse taas mietin että juurikin tuo on se todennäköisempi ratkaisu että Camilla on adoptoitu kuin se että tämä Satu olisi vaan dumpattu pois. Toki koska kyseessä on Salkkarit niin mikä tahansa on vielä mahdollista.

Dahlia on kyllä ihan käsittämätön hahmo. Niin överiksi vedetty hienostorouva että ei mitään rajaa. Lisäksi nuo piikittelevät vittuilut kaikille muille hahmoille ovat kyllä kultaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuli jo eilen katsottua C Moresta kaikki jaksot kerralla, niin pitää hieman varovaisesti kirjoitella ettei vahingossa spoilaa tulevaa jaksoa. Helposti voi mennä päivät sekaisin kun katsoo kaikki jaksot kerralla :D

Alissan stalkkaaja on varmaan kuitenkin se Seireeni. Camilla ei saanut muijaa kiinni ja tehtävä oli hoidella Alissa ja Aki, niin kaippa se jotain suunnittelee. Sergei voi olla toinen, mutta enpä tiedä...
Sama vika Rahikaisella, täytyy olla tarkkana mitä näppäimistöltään laukoo kun on koko viikon jaksot jo katottuna.

Seireeni itelläkin on käynyt vahvana stalkkaajaehdokkaana mielessä. Nuo Alissan ja Akin epäilyksissä pyörineet Peppi, Helena ja Sebastian on liian ilmeisiä. Toki joku Sergein elossaoleminen ja omakätinen vainoaminenkin voisi olla mahdollista.

Muutenkin tuntuu, että Salkkareissa on viimeaikoina otettu vähän varovaisempi linja noiden henkilöiden tapattamisen kanssa eli jos joku henkilö oletettavasti kuolee niin tehdään kuolemasta sen verran hämärä ja kohtalosta avoin että henkilö voidaan vielä myöhemmin palauttaa sarjaan vähän kivuttomammin kuin Aaro.
Nyt paljastui myös että Alissan vainoaja/stalkkaaja on asentanut jotkut kameratkin Alissan kämppään ja seuraa Alissan elämää tv-ruudun välityksellä. Kukakohan tämä vainoaja nyt sitten onkaan?
Tuosta kohtauksesta on ainakaan paha mennä sanomaan vielä mitään kun oletetulla vainoajalla on tuttuun tapaan mustat nahkahanskat kädessään, huppari yllään ja kohtaus tapahtuu luonnollisesti hämärässä.
Nikkis-pissistä häiriköi Seireeni, Aki tai Sergay.
Edellämainitun hämäräkohtauksen perusteella sulkisin pois Akin. Jotenkin tuommonen hämärässä nyhjöttäminen soveltuisi paremmin piilossa elelevään Sergeihin tai sitten Seireenin touhuihin.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse kallistun vahvasti Sirgayn puoleen. Kuoleman jälkeinen kohtaus, jossa mystinen hahmo oli Pepin ja Taigan kuva kädessään on aika vahva vihjaus. Salkkareissa kun ei tapana ole ollut näyttää "turhia" kohtauksia, mutta olisi kuitenkin tarpeeksi lyhyt ja kauan sitten tapahtunut kohtaus, joten saattanut monilta unohtuakin. Plus että Sege vannoi kostoa Nikkisille, niin lavastettu kuolema auton räjähtäessä ei olisi edes kauaa haettu.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eikös sitä Pepin ja Taigan kuvaa kattonu joku poliisi?

Toki Sergei on elossa, mutta veikkaan että ei ole tämän vakoilun takana.

Annan ääneni Akille.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kari vetää aivan käsittämätöntä, yli pinna per peli alkukautta. Hyvillä mielin sarjan matkaan taas on hypätty. Jotain olennaista kesällä elämästä puuttuikin, kun sarja oli tauolla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kyllä se Sergei on. Tuo kuvio oli niin arvattavissa siitä jaksosta lähtien, kun Sergei sarjasta poistuikin. Salkkarit ei vaan osaa yllättää nykyään.
Valitettavan todennäköinen on tämä skenaario, vaikka toisaalta ihme kun Sergein paluusta ei ole jo puoli vuotta sitten ollut Iltalehdessä seksivau-otsikot että KUOLLUT HAHMO PALAA SALKKAREIHIN!

Toki olisihan se varmaan spoilattu myös että "Martina Aitolehti palaa Salkkareihin!" jos tuossa The Sirenistä olisi kyse.

Itse asiassa muuten, jos tuo on Seireeni niin veikkaan että jossain vaiheessa Alissa saa kirjeen missä on allekirjoituksena pelkkä S ja vetää siitä ihan karmeat hepulit ja epäilee Sergeitä, mutta se onkin Seireeni.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Mikä ihme asento Jutalla ja Iballa oli? Jutta saunan perällä ja Ismo ovella, melko metrilerssi ilmeisesti Laitelalla. Ainakin näytti tosi kummaliselta ja epämukavalta.

Itse haistan nyt, että tuo stalkkeri on Lola. En tiedä mikä logiikka tuossakin olisi hänellä Alissaa kiusata, mutta Marianna-flashback tuli tuosta kun Alissa tarvitsi peloissaan kämppiksen ja Lola sopivasti tietenkin oli valmis muuttamaan samantien. Tuo "livevideo-tyyppi" on vaan hämäystä ja Lola siinä itse katselee Telian jälkilähetystä, että toimiko kamerat studiossa.

Itse asiassa muuten, jos tuo on Seireeni niin veikkaan että jossain vaiheessa Alissa saa kirjeen missä on allekirjoituksena pelkkä S ja vetää siitä ihan karmeat hepulit ja epäilee Sergeitä, mutta se onkin Seireeni.

Seppo!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kari vetää aivan käsittämätöntä, yli pinna per peli alkukautta.

Tänään nähdyn tehoilun myötä alkukausi 2ppg. Aivan häkellyttävä back-cock-fore-cock-kiss-kiss äiteen ojennushetken kautta homostelukuittailuun.

Pilalle menneistä pätkistä näkee kyllä hienosti millaisella latauksella Taurula ottaa Karin hahmon haltuun.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Syyskauden ensimmäiset jaksot ovat vain vahvistaneet sen, että sarjan katsominen päättyy sillä sekunnilla, kun Kari poistuu ruudusta. Aivan käsittämätöntä dominointia jälleen. Hieman vanhaa Ismoakin ollaan "Karin ansioista" saatu ruutuun.

Heiskanen vastaan Kuulat oli aikanaan mielestäni aivan loistavaa työtä koko käsikirjoitustiimiltä, joten toivottavasti tästä Alissan vainoamisesta saadaan jotain samanlaista aikaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kauden alku on mielestäni ollut yllättävän hyvä. Ruutuaikaa keränneet kuviot ovat oikeasti edenneet ja jopa kiinnostavat. Ainoa mikä hieman hämmentää on Aaron nykyinen rooli, sillä eihän Aaro missään vaiheessa aiemmin näkyjä nähnyt, vaan oli puhdas psykopaatti.

Kari on aloittanut syksyn aivan mahtavasti. Pidä Laitela pää ylhäällä, koko ilta tulee! Ismoonkin tullut ihan eri tavalla särmää, kun joku on häntä ärsyttämässä vrt. aikanaan Aki.

Mikan näyttelijä on skoutattu harvinaisen hyvin. Tekisi nimittäin mieli lyödä turpaan moista äijää kuin Mika.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Karille voidaan totta vie jakaa ensimmäinen kuukauden pelaaja palkinto jo tämän viikon päätteeksi vaikka toinen viikko on vielä elokuuta pelaamatta. Viimeistely on ollut kliinisen tehokasta ja Taalasmaa saa jatkuvasti ketjukaverinsakin pelaamaan paremmin.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Avatkaa (=spekuloikaa) joku mulle mikä tossa Aaron ja kirjakieltä puhuvan Paulan jutussa on ideana? Itselleni ei oikein aukea tuo Eevan johdattaminen uskon tielle juttu.
 

Knap

Jäsen
Mikan näyttelijä on skoutattu harvinaisen hyvin. Tekisi nimittäin mieli lyödä turpaan moista äijää kuin Mika.
Mikan sarjaan tulosta lähtien oon miettinyt, että helvetin tutun näköinen jätkä. Tällä viikolla vihdoin hokasin mistä on tuttu. Hairahduin katsomaan Big Brotherin (viimeistä kautta?) jossa oli eräs tyttö kenen poikaystävä tämä "Mika", eli oikeasti Joni on. Helvetti. Vihdoin mielenrauha.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuli jo eilen katsottua C Moresta kaikki jaksot kerralla, niin pitää hieman varovaisesti kirjoitella ettei vahingossa spoilaa tulevaa jaksoa. Helposti voi mennä päivät sekaisin kun katsoo kaikki jaksot kerralla :D

Sama vika Rahikaisella, täytyy olla tarkkana mitä näppäimistöltään laukoo kun on koko viikon jaksot jo katottuna.

Vähän nyt niitä kuuluisia valoja päälle. Luulette, että ette paljasta mitään, mutta juurikin paljastatte vaikka mitä. Esimerkiksi sen, että stalkkaaja ei tällä viikolla vielä selviä. Totta, kestänee jouluun asti, mutta ei se ole mikään perustelu spoilailla minulla ompi kaikki kanavat tiedän, tiedän, tiedän.

(Ostaisin itsekin tuon palvelun, mutta modernissa maailmassa (terveisiä Telialle) ulkomaalainen kortti ei kelpaa, niin ei sitten katsota. Odotellaan Katsomoa VPN:n kautta.)

Tuossa on teidän temmellyskenttänne, jättäkää vajaakuntoiset rauhaaan:

Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vähän paskempi jakso, mutta nolojen tilanteiden kikuli-Kalle kertoikin uutiset omatoimisesti. Odotin että likainen siivooja tai Porin Ässiin yksivuotisen kirjoittanut Lari liittyisi itse paljastushetkeen. Puotipuksuun olisi nyt mahdollisuus lyödä painetta. Osteria tuo melkein kaipaisi. Serverin touhut olivatkin jo unohtuneet ja tuossa olisi eväitä syyskauden kliimaksiin. Ei muuta kuin Monicalle häkki ja varasto tilaukseen.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
"Kaikesta selviää huumorilla" alkaa olla asenteeni jo tämän sarjankin kanssa. Repesin nauramaan kaunista jakson päätöstä.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
"Onko tästä tullu joku homobaari" XD
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kuinkahan monta kertaa oli kuvattu kohtaus, kun sikaniska käy Kallen kimppuun baarissa, ja Kalle mätkii takaisin käsilaukulla :D
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ylilääkäri heitti sitten hattutempun ja paranteli asemiaan pistepörssissä. Aivan häikäisevä viimeinen vaihto ja siinä nöyryytettiin vastustajan läskiä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kuinkahan monta kertaa oli kuvattu kohtaus, kun sikaniska käy Kallen kimppuun baarissa, ja Kalle mätkii takaisin käsilaukulla :D

Ylilääkäri heitti sitten hattutempun ja paranteli asemiaan pistepörssissä. Aivan häikäisevä viimeinen vaihto ja siinä nöyryytettiin vastustajan läskiä.

Kalle on tosiaan jo pari-kolme vuotta ollut sarjassa ihan koomisuuteen asti sellainen surullisen hahmon ritari. Etenkin nyt kun Haukkala on siirretty käytännössä katsomoon, niin herra ylilääkärin yliampuva draamakuningatar sekoilu vain korostuu..
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olihan hieno, vaikka ehkä tavallaan odotin vähän enemmän. Kaveri laittoi viestiä oletko jo katsonut ja ketju ylhäällä. Siitä tiesi jotain tapahtuneen.

Niin no, tapahtui tämä, tästä on hyvä jatkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös