TV-sarja: Game of Thrones (jenkkitahtiin)

  • 789 742
  • 3 873

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Benjen-setä on uusi Night King. Siihenkin ne helvetin metsänpeikot työnsi lohikäärmelasia ja se puoli-zombiutui. Kun se antoi Jonille hepan kesken hypotermiaan vajoamisen niin se sano että ei oo aikaa mun tulla mukaan, koska ei oo enää semmosta aikaa että se vois palata Muurin toiselle puolelle, hommat meni vituiksi ajat sitten jo. Jon ei nähny et se delasi, tulipallo vaan vaimeni ku zombit teki ison kasan sen päälle, ei ne sitä tappaneet, vähän tukkapöllyä antoivat ja heittivät sen tulipallon järveen ettei se enää tuu sen kaa sohimaan. Sinne se jäi Muurin taakse murjottamaan ku muut läks etelänmatkalle, ja kun tän kauden vika jakso on päättymässä, kamera ajaa vielä pohjoiseen, yli murtuneen Muurin ja pitkälle jäiseen helvettiin, ja kas, siellä jääpaasien keskellä istua kököttää sinisilmäinen, rusinaihoinen Benjen.
 
Kyle

Jäsen
Itselle särähtää aina korvaan/silmään kun joku löytää fantasia sarjasta niinkin suuren epäkohdan, kuin miten Arya pystyi hiipimään kuolleiden keskeltä tappamaan NK:n. Itse olin lukenut spoilerin Facebook päivitykses ennen jaksoa jossa hehkutettiin Aryaa, mutta en siis tiennyt mitä ja miten loppuratkaisu toteutettiin. Itse olin hetken varma kun Night King lähestyi Brania että jossain kohtaa Bran vetää naamion kasvoiltaan ja paljastuu Aryaksi, oikean Branin piilotellessa jossain. Tosin tuo skenaario olisi ilmeisesti vaatinut sen että Aryan olisi pitänyt ensiksi tappaa Bran.

Eiköhön Arya siellä kulisseissa ollut ottanut jonkun kuolleen ulkomuodon ja tämän turvin päässyt hiippailemaan Night Kingin selän taakse.

Voisiko joku avata enemmän Lordi Varyksen motiivia sarjan kannalta. Keskustelin joskus aikanaan ehkä 4-kauden aikoihin henkilön kanssa joka on lukenut nämä kirjat ja häneltä sain käsityksen että Varys ohjaisi enemmän tarinaa, toisin sanoen vetelisi enemmän naruista kuin mitä tv-sarja on antanut ymmärtää. Itse tunnustaudun aivot narikkaan seuraajaksi, eli lähinnä pelkän viihteen kannalta seuraan sarjaa ja en tajua miksi Varys on vielä hengissä jos mitään suurempaa roolia ei ole tarjolla.
 
F

Flonaldo

Tuskin arvon tuottajat olivat yhtään sen tyhmempiä kuin kukaan muukaan, mitä Martinin kirjoitustahtiin tulee. Heille oli pakkomielle päästä Red Weddingiin asti, tämänhän he ovat sanoneet itsekin. He halusivat kertoa sen tarinan. Kaikki sen jälkeen oli plussaa, tai ainakin sellainen kuva jäi aikoinaan kommentoinnista.
Minä en kyllä siis antanut tuottajille tuosta palautetta, vaan ihan pelkästään GRRM.

Hän oli siinä vaiheessa neljä kirjaansa tehnyt ja painiskeli viidennen kanssa. Hän oli ainoa ihminen maailmassa, joka tiesi tuossa kohdin, että sivuja on tulossa ainakin 3000 lisää olemassaolevan 3000 päälle - ja että kaikki vain monimutkaistuu tarinan edetessä.

Tuottajat lähtivät tietysti omilla tiedoillaan kausi per kirja ja että aikanaan kaikki kuusi (!) kirjaa ovat käytettävissä.

Martinin olisi siis pitänyt sanoa, että ehei pojat, tässä on nyt tulossa 12 kauteen matskut, jos haluatte ihan koko tarinan kertoa tv:ssä. Ja kun se olisi tietysti ollut pois laskuista vaihtoehtona, sanoa että mitä kaikkea on järkevä skipata itse ydintarinan kannalta tarpeettomana.
Tai vaihtoehtoisesti olisivat voineet jättää tappamatta ja tuhoamatta niin monta juonilankaa jolloin tarina vielä jatkuisi jokusen tovin pidempään. Tarina olisi säilynyt ehjänä, ei olisi tarvinnut soveltaa niin monessa paikkaa ja ehkäpä siitä Martinistakin olisi ollut enemmän apua auttamaan juonilankojen nyppimisessä. Nyt, kun ei osaaminen riitä niin lopputulos on juuri tuota juostenkustua.
Se että kaikki jatkuisi ennallaan vielä pari kautta tähän päälle ei ole vaihtoehto. Ei olisi näyttelijöitä, ei ohjaajia, ei käsikirjoittajia. Nyt tuottajat saivat kaikki suostuteltua vetämään homman pakettiin, kun sillä oli tiedossa vissi päätös ja jaksojen lopullinen määrä. Tämä on käynyt selvästi ilmi kaikkien näiden haastatteluista jo usean vuoden aikana.

Voitaisiin siis katsoa pari kautta lisää saippuaoopperaa, mutta eiköhän tämä vaihtoehto - kaikkine omine puutteineen - ole parempi.

Tai jos samassa minuuttien määrässä olisi pitänyt saada vielä enemmän lankoja nätisti loppuunsa (ilman teleporttauksia jne.), niin miten se olisi mielestäsi tapahtunut?
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itselle särähtää aina korvaan/silmään kun joku löytää fantasia sarjasta niinkin suuren epäkohdan, kuin miten Arya pystyi hiipimään kuolleiden keskeltä tappamaan NK:n.

Jep, sarjassa lennellään lohikäärmeillä, niin eiköhän yksi Arya sinne pujahda sekaan ongelmitta.

En tiedä, vähän blaah osastoa alkaa olemaan. Kyllä alun hienot dialogit ja perusteellisempi juonittelu loistaa poissaolollaan. Onneksi Cersei on vielä völjyssä! Got:ssa viehätti oikeastaan enemmän monisäikeinen juoni, hienot mestat, ja ajoittain hyvät pitkät dialogit (joita ei enää paljon nähdä). Itse en näistä tappelujaksoista niin välitä(vaikka visuaalisesti upeita kohtauksia ovatkin), ja zombeista jos päästiin eroon, niin hyvä juttu! White walkerit olivat parhaimmillaan silloin, kun olivat tuntematon uhka, jotka eivät ruutuaikaa nauttineet. Sinisilmien konkretisoituessa myös niiden merkitys tunnelman kannalta haihtui, ja kun Jon Snowface ratsastaa lohikäärmeellä ja tappelee NK:n joukkoja vastaan, niin meno suht supersankari-leffa.

Mutta kaikkinensa hyvä sarja kokonaisuutena, ja kyllähän uudet jaksot pitää heti katsoa, joten ei missään nimessä kehno esitys näin monen jakson saagaksi!
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti tuon kolmos jakson leikkaamaton versio tulee vielä joku päivä bluraylla tms., sillä se saattaisi hyvinkin hieman avata noita muutamia ongelma kohtia. Netissä on giffi ainakin siitä, kun Sansa ja Tyrion tappelevat tuolla kryptassa, eli sekin kohtaus on todellisuudessa nyt nähtyä laajempi ja järkevämpi.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Minä en kyllä siis antanut tuottajille tuosta palautetta, vaan ihan pelkästään GRRM.

Hän oli siinä vaiheessa neljä kirjaansa tehnyt ja painiskeli viidennen kanssa. Hän oli ainoa ihminen maailmassa, joka tiesi tuossa kohdin, että sivuja on tulossa ainakin 3000 lisää olemassaolevan 3000 päälle - ja että kaikki vain monimutkaistuu tarinan edetessä.

Tuottajat lähtivät tietysti omilla tiedoillaan kausi per kirja ja että aikanaan kaikki kuusi (!) kirjaa ovat käytettävissä.

Martinin olisi siis pitänyt sanoa, että ehei pojat, tässä on nyt tulossa 12 kauteen matskut, jos haluatte ihan koko tarinan kertoa tv:ssä. Ja kun se olisi tietysti ollut pois laskuista vaihtoehtona, sanoa että mitä kaikkea on järkevä skipata itse ydintarinan kannalta tarpeettomana.
Se että kaikki jatkuisi ennallaan vielä pari kautta tähän päälle ei ole vaihtoehto. Ei olisi näyttelijöitä, ei ohjaajia, ei käsikirjoittajia. Nyt tuottajat saivat kaikki suostuteltua vetämään homman pakettiin, kun sillä oli tiedossa vissi päätös ja jaksojen lopullinen määrä. Tämä on käynyt selvästi ilmi kaikkien näiden haastatteluista jo usean vuoden aikana.

Tai jos samassa minuuttien määrässä olisi pitänyt saada vielä enemmän lankoja nätisti loppuunsa (ilman teleporttauksia jne.), niin miten se olisi mielestäsi tapahtunut?

Eli sinun mielestäsi kaikki muut paitsi Benioff ja Weiss tajusivat, että Martinin kirjoitustahti ei tule missään vaiheessa olemaan kirja per kaksi vuosi, kun aiemman kahden kirjan kirjoittamiseen oli tuossa vaiheessa käytetty noin 10 vuotta. Martinin lukijakunnasta, kun noin 75% oli jo heittänyt kaikki toiveet menemään, että joku päivä julkaisee koko saagan (tämä jo siis vuonna 2007, kun Dance with Dragons ei vieläkään ilmestynyt).

Jos papparainen on kirjoittanut noin 1000 sivuisia eepoksia ja ilmoittanut haastatteluissaan, että viidennen kirjan jälkeen tulee vielä 2 kirjaa. Eikö sinun mielestäsi ole loogista päätellä, että tuolloin tekstiä on tosiaan vielä tulossa 3000 sivua lisää.

Mistä revit kuusi kirjaa? Siinä vaiheessa, kun Benioff ja Weiss ovat kuvioihin astuneet, on puhuttu seitsemästä kirjasta. Martin on jopa nimennyt kirjat hyvissä ajoin julkisesti.

Martin on myös alusta asti toivonut, että kaudet olisivat pidempikestoisia jaksomäärältään ja muistanut nurista tästä aika ajoin blogissaan. Martin on myös julkisesti laskenut kuinka kauan etenkin noiden viimeisimpien kirjojen materiaalin läpikäymiseen menisi aikaa (kaudet mittoina). Benioff ja Weiss eivät ole halunneet pidentää tuotantokausia, eivätkä ole missään nimessä olleet samaa mieltä Martinin kanssa siitä kuinka monta kautta sarjan läpi viemiseen menee aikaa. Turha siis sanoa, että Martin ei olisi heitä varoittanut, kun on tämän sanonut ihan julkisestikkin jo joskus toisen tai kolmannen kauden paikkeilla. HBO:n pääjehukin on jopa toivonut paria kautta enemmän. Rahastakaan ei siis ollut kiinni.

Loppuuko Hollywoodista ohjaajat kesken? Sarja on tähän mennessä käyttänyt 19 eri ohjaajaa. Jotenkin en jaksa uskoa, että pari vuotta pidempään ja näin iso sarja ei saisi houkuteltua huippuohjaajia edelleen ohjaamaan jaksoa tai paria siellä täällä.
Mihin ne käsikirjoittajat katoaisivat? Sarjanhan on pääosin kirjoittanut tuottajakaksikko itse. Bryan Cogman on toki ollut alusta asti mukana ja olisi sitä varmaan loppuun asti. Tuskin Cogman ihan huvikseen halusi tehdä omaan samaan maailmaan perustuvaa sarjaa, joten haluja on kyllä Game of Thronesin parissa jatkaa. Cogmanillakaan ei olisi mitään uraa Hollywoodissa ilman sarjaa.
Dave Hilliä tuskin kaipaa kukaan (mukana kaudet 5-8) ja kaksi uusinta käsikirjoittajaa on palkattu tätä uusinta kautta varten, kun tuottajakaksikko on tainnut jo kirjoittamisen suhteen keskittyä aika paljon Star Warssin ja heidän sittemmin hylätyn Confedarate -sarjaan.

Näyttelijöiden kanssa olisi pitänyt heti alkuun tehdä pitkiä sopimuksia. Sanoa heille, että kyseessä on näin ja näin pitkä sarja. Kyllä, kulut olisivat varmaan hypänneet jossain vaiheessa ylös jaksokohtaisia palkkoja neuvotellessa, kun ensimmäiset sopimukset umpeutuivat (tätähän ne tekivät jo nyt, muistaakseni alunperin sopimus oli 4 kaudesta). En ole itse kuullut yhtään huhua siitä, että kukaan pääosan esittäjistä olisi halunnut lopettaa sarjassa esiintymisen ja keskittyä kaikkeen muuhun. Tuottajakaksikko on ainoa kenellä on ollut selviä haluja poistua tuhoamaan Star Warssia.

Vikaan kysymykseesi. Miksi minun pitäisi keksiä sarjalle loppuratkaisu samalla minuuttimäärällä, kun olen ollut alusta asti sitä mieltä, että minuutteja olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän...
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Jep, sarjassa lennellään lohikäärmeillä, niin eiköhän yksi Arya sinne pujahda sekaan ongelmitta.

Sarjan sisäinen logiikka vain puuttuu. Lohikäärmeet kuuluvat tuohon maailmaan ja ne on esitelty sarjaan kuuluvaksi heti ensimmäisellä kaudella. Veikkaanpa, että narina olisi aika kovaa, jos tässä vaiheessa tarinaa jostain olisi löydetty Danylle lohikäärme millä kääntää taistelun lopputulos.

Jos fantasiasarjan ei tarvitse noudattaa omia sisäisiä sääntöjään tai mitään logiikkaa, koska siinä on fantasialementtejä, putoaa sarjalta myös samalla täysin pohja. Mikä vain menee läpi, koska siinä on lohikäärmeitä. En ymmärrä tämmöistä argumentointia lainkaan.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Sarjan sisäinen logiikka? Eli yllätä katsoja(7 vuotta jankutettu Snow pelastaa meidät ei(aikakaan toistaiseksi saamiemme tietojen mukaan) pitänytkään paikkaansa+ Aryan koulutuksella ei ole mikään yliluonnollinen temppu päästä ton armeijan ohi livahtamaan.

Sarjan sisäinen logiikka toimi noilta osin 100%. Se että kukaan iso starba ei Jorahia lukuunottamatta kuollut etulinjassa taas ei noudattanut sitä logiikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja tämä nyt on ihan puutaheinää, aivan samanlaista kuraa se on OLED ruudultakin katsottuna. Vika on todellakin materiaalissa, kuvan bitrate on liian alhainen ja/tai pakkaus on muuten vain surkeaa. Ja tämä myös Amazonin kautta jossa kuvassa oli käytössä korkeampi bitrate kuin HBO:n omassa kilkkeessä.

Itsehän totutuun tapaan waretin jakson.. juuri kuvanlaadullisista syistä. Palsmalla, jossa kontrastia ei tehdä lisäämllä valotehoa valkoiseen kuten LCD:ssä kuva oli mainio ja selkeä (plasma-artefaktit tietty on, eli pientä värinää.. jota sitten laatu OLED:ssa ei pitäsi olla). Pakkausartefakteja näkyi oiekastaan vain panorointivirheenä, eli liian nopeassa kuvanliikeessä vs FPS... yleensä vaivaa leffoja (24fps) ei niinkään sarjoja (jenkeissä se 30fps..tai no 29,97, jonka muunnoksessa meikäläiseen 25/50 FPS on artefaktiongelmaa, joka korostuu tietty että meikäläinen 50Hz/25FPS PAL järjestelmä ei ole teknisesti yhteensopiva LCD näyttöjen natiivivirkistystaajuuden 60Hz kanssa)
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Tai jos samassa minuuttien määrässä olisi pitänyt saada vielä enemmän lankoja nätisti loppuunsa (ilman teleporttauksia jne.), niin miten se olisi mielestäsi tapahtunut?

Tuossa yksi versio, miten seiskakausi olisi voitu toteuttaa hieman loogisemmin:

https://www.youtube.com/watch?v=BFUtVmIIAxM - How I Would Fix Game of Thrones Season 7, Part 1
https://www.youtube.com/watch?v=BFUtVmIIAxM - How I Would Fix Game of Thrones Season 7, Part 2

Linkit Youtubeen.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Sarjan sisäinen logiikka? Eli yllätä katsoja(7 vuotta jankutettu Snow pelastaa meidät ei(aikakaan toistaiseksi saamiemme tietojen mukaan) pitänytkään paikkaansa+ Aryan koulutuksella ei ole mikään yliluonnollinen temppu päästä ton armeijan ohi livahtamaan.

Sarjan sisäinen logiikka toimi noilta osin 100%. Se että kukaan iso starba ei Jorahia lukuunottamatta kuollut etulinjassa taas ei noudattanut sitä logiikkaa.

Sarjan sisäisen logiikan/sääntöjen mukaan hahmot ovat noudattaneet fysiikan lakeja (lohikäärmeitä ja wightejä lukuun ottamatta). Aryan supernopeus(?) ja loikka taas ei moisia noudata.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Sarjan sisäisen logiikan/sääntöjen mukaan hahmot ovat noudattaneet fysiikan lakeja (lohikäärmeitä ja wightejä lukuun ottamatta). Aryan supernopeus(?) ja loikka taas ei moisia noudata.

Supernopeus? Kyllähän siihen olisi riittänyt lohikäärmelooginen nopeus edelleen sen 7 vuoden äänettömyyshiippailutreenin lisäksi jonka vain yksi turvamiehistä huomasi. Loikassa ei mitään ihmeellistä.
Ehkä perus got-larppaaja joka on tietenkin stereotypinen läski äitinsä kellarissa ei pysty ymmärtämään että ihminen osaa loikata(ei ollut sinulle henk.koht. haha ei mulla ole kauheesti uskottavuutta sanoa ketään larppaajanörtiksi kun paukutan viidettä päivää lohikäärmesarjan keskusteluketjussa:D
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Näyttelijöiden kanssa olisi pitänyt heti alkuun tehdä pitkiä sopimuksia. Sanoa heille, että kyseessä on näin ja näin pitkä sarja. Kyllä, kulut olisivat varmaan hypänneet jossain vaiheessa ylös jaksokohtaisia palkkoja neuvotellessa, kun ensimmäiset sopimukset umpeutuivat (tätähän ne tekivät jo nyt, muistaakseni alunperin sopimus oli 4 kaudesta). En ole itse kuullut yhtään huhua siitä, että kukaan pääosan esittäjistä olisi halunnut lopettaa sarjassa esiintymisen ja keskittyä kaikkeen muuhun. Tuottajakaksikko on ainoa kenellä on ollut selviä haluja poistua tuhoamaan Star Warssia.

Tämä nyt on täysin fantasiamanagerointia ilman mitään ymmärrystä alan bisneksestä.

Jo 4 kauden sopparit ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä, eli hämmentävää luottoa on ollut menestykseen (ja en edes usko, että on ollut, eiköhän se ole ollut yhdenkauden diili, joka aluksi on tehty, kukaan tuottajataho ei rahojaan laita kiinni yhtään jaksoa tekemättömän sarjan neljään tuotantokauteen, kun yleisöreaktioista ei ole tietoa).

Ja kyllä on näyttelijöillä ollut haluja muihin proggiksiin, ja vain rahalla ovat jatkaneet. Lähinnä tietysti Emilia Clarke, joka tyhjästä nousi tähän kuluisiuuteen ja aikaa tehdä leffauraa on naisella aina aika rajoitutusti (sellanen se on se Hollywood, keski-ikäsille naisille ei juuri rooleja löydy). Sophia Turnerilla ja Maise Willaimsilla on sinänsä parempi tilanne, että tulivat tähän niin nuorina. Lena Headeyn (nelivitonen) osalta tämä on SE rooli ennen vanhannaisen mahdollisia rooleja 10-15 vuoden kuluttua.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsehän totutuun tapaan waretin jakson.. juuri kuvanlaadullisista syistä. Palsmalla, jossa kontrastia ei tehdä lisäämllä valotehoa valkoiseen kuten LCD:ssä kuva oli mainio ja selkeä (plasma-artefaktit tietty on, eli pientä värinää.. jota sitten laatu OLED:ssa ei pitäsi olla). Pakkausartefakteja näkyi oiekastaan vain panorointivirheenä, eli liian nopeassa kuvanliikeessä vs FPS... yleensä vaivaa leffoja (24fps) ei niinkään sarjoja (jenkeissä se 30fps..tai no 29,97, jonka muunnoksessa meikäläiseen 25/50 FPS on artefaktiongelmaa, joka korostuu tietty että meikäläinen 50Hz/25FPS PAL järjestelmä ei ole teknisesti yhteensopiva LCD näyttöjen natiivivirkistystaajuuden 60Hz kanssa)
Plasma/LCD ero on varmasti merkittävä, mutta olisiko kuitenkin niin, että tässä tapauksessa merkittävämpi ero tulee siitä, streamaako vai warettaako jakson? Itse katselin plasmalla (toki kyseessä jo vanha Panasonic Viera) HBO:n streamia, ja pikselöitymistä tapahtui paljon etenkin sumuisissa ulkotilojen kohtauksissa.

Sinänsä tietysti ihan sama, johtuuko heikko kuvanlaatu enemmän omien laitteiden riittämättömyydestä vai streamin pakkauksesta - kyllä tuotannossa on huomioitava asiat niin, että keskitason TV:llä Pertti Peruskatsojakin saa kuvasta selvää.
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sarjan sisäinen logiikka vain puuttuu. Lohikäärmeet kuuluvat tuohon maailmaan ja ne on esitelty sarjaan kuuluvaksi heti ensimmäisellä kaudella. Veikkaanpa, että narina olisi aika kovaa, jos tässä vaiheessa tarinaa jostain olisi löydetty Danylle lohikäärme millä kääntää taistelun lopputulos.

Jos fantasiasarjan ei tarvitse noudattaa omia sisäisiä sääntöjään tai mitään logiikkaa, koska siinä on fantasialementtejä, putoaa sarjalta myös samalla täysin pohja. Mikä vain menee läpi, koska siinä on lohikäärmeitä. En ymmärrä tämmöistä argumentointia lainkaan.

Noh, juu ja ei. Ei kai siinä mitäöän sisäisiä sääntöjä ole. Logiikka nyt on viimeinen asia, jota tältä sarjalta odotan, mutta muuten kyllä ihan hyvää settiä. Ja ei, en vihaa tai vähättele tarkoituksella Got:ia, päinvastoin oikein hyvä pläjäys, mutta käsikirjoituksen taso ei ole niin super nerokasta, mitä osa jengistä odottaa. Siis minun mielestä ei oöe super nerokasta, tarlennettakoon. Iso budjetti ja komeat maisemat antaa paljon sisältöä sarjaan ja huvän visuaalisen ilmeen pääosin, joskin pimeässä kuvattu jakso oli vähän "sieltä mistä aita on matalin" veto

Juu, ja en osaa kyllä argumentoida, enkä haluakaan, mielelläni olen omaa mieltä, ja hyväksyn muidenkin mielipiteet :)
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Katsoin sarjan ensimmäisen kerran kuusi viikkoa sitten, alusta seiskan loppuun kuudessa päivässä. Nyt kun täällä väännetään niin perkeleellisesti siitä, kuinka logiikka on alkanut ontua, niin päätin katsoa sarjan uudestaan alusta alkaen ja täytyy todeta, että logiikka on ontunut alusta alkaen monen monessa kohtaan. Dialogit ovat kieltämättä olleet paremmat, seksikohtauksista puhumattakaan, mutta selkeästä tason laskusta ei voi kyllä puhua millään mittarilla.
Otan tähän nyt vain yhden esimerkin. Kohdan, jossa Ned Stark taisteli Jaime Lannisterin kanssa. Jaime pisti Nedin avustajan kylmäksi, se kesti varmaan viisi sekuntia, juuri sillä hetkellä Ned oli ihan vieressä, kukaan ei juuri sillä hetkellä ollut Nedin kimpussa, joten Nedillä olisi hyvin ollut aikaa laittaa Jaime kylmäksi, mutta ei. Odotti, että Jaime pudottaa kuolleen avustajan, ottaen miekan sen silmästä, vasta sen jälkeen he aloittavat kaksintaistelun, joka päättyy siihen, että silloin yksi kaartilaisista päätti seivästä Nedin jalan. Ja mota vastaavaa kohtaa on tullut vastaan nyt, kun olen katsonut kaksi ensimmäistä kautta uudelleen. Samalla näen monen asian aivan uudessa valossa, koska alku selittää loppua.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Supernopeus? Kyllähän siihen olisi riittänyt lohikäärmelooginen nopeus edelleen sen 7 vuoden äänettömyyshiippailutreenin lisäksi jonka vain yksi turvamiehistä huomasi. Loikassa ei mitään ihmeellistä.

Muuten vaan joutuivat käyttämään vaijereita sen loikan toteuttamiseen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muuten vaan joutuivat käyttämään vaijereita sen loikan toteuttamiseen.

Ihme ettet puuttunut Aryan poikkeukselliseen fysiikkaan aikaisemmin, esim. tämän taistellessa Waifin kanssa. Olen siinä käsityksessä, että Aryalla on koulutuksensa seurauksena yliluonnollisia kykyjä mm. kyky vaihtaa ulkonäköään. Minusta on aika erikoista nillittää tämän jälkeen tuosta liukasta.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tämä nyt on täysin fantasiamanagerointia ilman mitään ymmärrystä alan bisneksestä.

Jo 4 kauden sopparit ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä, eli hämmentävää luottoa on ollut menestykseen (ja en edes usko, että on ollut, eiköhän se ole ollut yhdenkauden diili, joka aluksi on tehty, kukaan tuottajataho ei rahojaan laita kiinni yhtään jaksoa tekemättömän sarjan neljään tuotantokauteen, kun yleisöreaktioista ei ole tietoa).

Ja kyllä on näyttelijöillä ollut haluja muihin proggiksiin, ja vain rahalla ovat jatkaneet. Lähinnä tietysti Emilia Clarke, joka tyhjästä nousi tähän kuluisiuuteen ja aikaa tehdä leffauraa on naisella aina aika rajoitutusti (sellanen se on se Hollywood, keski-ikäsille naisille ei juuri rooleja löydy). Sophia Turnerilla ja Maise Willaimsilla on sinänsä parempi tilanne, että tulivat tähän niin nuorina. Lena Headeyn (nelivitonen) osalta tämä on SE rooli ennen vanhannaisen mahdollisia rooleja 10-15 vuoden kuluttua.

No sinähän varmaan sitten sivistät meitä lähteiden kera miten ala toimii. Itse muistan lukeneeni siltä originaalilta fanisivustolta, että sopimuksia tehtiin useampi vuotisina (päähahmoille, muutama sivuhahmo kuten GreatJon Umber jäi pitämättä sopimuksen alla) heti alkuun. Alfie Allenin sopimuksen muistelen olleen nelivuotinen, koska jenkit ja Hollywood, eiköhän noissa aika hyvät optiot ole ollut. Eikä tuotantotiimi ole luvannut maksaa neljän vuoden palkkoja, jos tarina saa kirveestä ekan kauden jälkeen. Eikä tämä tietääkseni ole mikään poikkeus muidenkaan tuotantojen tavasta toimia. Jos näyttelijöiden sopimukset olisivat ilman optiota, olisi jatkuvana riskinä, että näyttelijä vaihtaa sarjaa heti ekan kauden jälkeen, kun päätöstä jatkosta ei ole tehty ja toisaalta luvataan varma duuni. Samalla myös näyttelijöille ja heidän agenteilleen annettaisiin älytön neuvotteluvaltti, kun päätös toisesta kaudesta jonkun hittisarjan osalta tehdään. Budjetti paisuisi käytännössä heti.

Onko sinulla lähdettä tälle väitteelle, että Emilia Clarke on halunnut sarjasta ulos? Muuta kuin omat spekulaatiosi siitä, että mimmillä ei ole aikaa näytellä kaikissa leffoissa missä haluaa, koska GoT vie osan vuodesta. Aika kova mimmi, jos kaiken sairastelun ohella olisi vielä pitänyt ehtiä enemmän tekemään.

Rahalla jatkaminen on aika ikävä termi. Eiköhän kyse ole enemmänkin markkinataloudesta. Sarja on ollut valtava hitti, joten lienee ihan oikeutettua, että sarjan päähahmojen ansiotulot ovat myös nousseet uutta sopimusta tehdessä. Se ei yksistään viittaa siihen, että joku olisi halunnut lähteä sarjasta ulos, että tämä sai roiman palkankorotuksen. Agentit kyllä hoitavat asiakkailleen heille kuuluvan palkkion.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ihme ettet puuttunut Aryan poikkeukselliseen fysiikkaan aikaisemmin, esim. tämän taistellessa Waifin kanssa. Olen siinä käsityksessä, että Aryalla on koulutuksensa seurauksena yliluonnollisia kykyjä mm. kyky vaihtaa ulkonäköään. Minusta on aika erikoista nillittää tämän jälkeen tuosta liukasta.

Olen syvästi pahoillani, jos en ole jokaista asiaa täällä erikseen kritisoinut. Pyrin parantamaan tapani. Onneksi Arya sentäs selvisi siitä tikarista/miekasta masuun ilman sen suurempia ongelmia, joku ei-niin-koulutettu olisi varmaan heittänyt veivinsä. Parempi?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen syvästi pahoillani, jos en ole jokaista asiaa täällä erikseen kritisoinut. Pyrin parantamaan tapani. Onneksi Arya sentäs selvisi siitä tikarista/miekasta masuun ilman sen suurempia ongelmia, joku ei-niin-koulutettu olisi varmaan heittänyt veivinsä. Parempi?

Niin, ihmettelen vaan sinun kritiikin perustaa tuolle loikalle. Arya on muuttunut koulutuksensa seurauksena yliluonnolliseksi, taistelee hyvin sokeana, väistelee vastustajan miekan iskuja lähes virheettömästi, vaihtaa naamaansa sujuvasti jne. Minusta tuollainen loikka sopii hyvin Aryan pelaajaprofiiliin.
 
Se perusta sille on, että tuon olisi voinut tehdä paremmin ja uskottavammin. Mutta rule of cool, niin tämä on lopputulos. Samaa on tainnut huudella useampi henkilö niin täällä kuin toisaalla.

Eka neiti hiippailee täysin hiljaa keskellä vihollisen ylilluonnollista armeijaa ja pääsee tsompaloijaaloikan päähän vihollisesta, jonka ympärillä ja näköetäisyydellä edelleen on iso liuta niin wightejä kuin toisia white walkereita ja tietysti tässä vaiheessa pitää päästää sotahuuto esille, jotta kuurokin olisi tajunnut, että joku tulee selkään. Hyppy tulee vielä suunnasta missä Yön Kunkun omat kaverit seisoo.
Toisin sanoen hahmolle joudutaan keksimään viime sekuneilla uusia kykyjä, koska on kirjoitettu itsensä syvään koloon.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Toisin sanoen hahmolle joudutaan keksimään viime sekuneilla uusia kykyjä, koska on kirjoitettu itsensä syvään koloon.

Mitä uusia kykyjä? Arya pystyy vaihtamaan hahmoaan, joten hiippailu paikalle tuskin on mikään ongelma. Olet nyt juuttunut tuohon loikkaan, sen mahdottomuuteen. Mielestäni loikan lähtöä ei näytetty, joten emme oikeastaan tiedä kuinka isosta loikasta on kysymys, mutta joka tapauksessa tuo loikka on selitettävissä aika helposti Aryan taustalla, hänen "ninjakoulutuksellaan".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Nyt kun tuli jakso katsottua uudelleen, niin voihan sitä toki helposti yhtyä niihin mielipiteisiin, että aina voi tehdä asiat paremmin, mutta kyllä mulle kelpaisi Aryan käytöksen selitykseksi (siis siellä kirjastossa ja vielä vähän sen jälkeenkin) jonkinlainen taistelushokki ja sitä myöden ikäänkuin "maali kateissa". Vihollinen päässyt ikäänkuin "ihon alle" ja siinä tilanteessa ei pysty suoriutumaan ihan parhaalla tasolla ja siten ikäänkuin laskeutuu kaikessa tekemisessään lähes yliluonnolliselta näyttävältä tasolta -> tavallisen kuolevaisen tasolle. Siksi siis hiippailee siellä kirjastossa ja niin edelleen. Kun hän näkee sitten punaisen naisen, niin se toimii ikäänkuin herättäjänä, saa taas itsensä kasaan ja hahmottaa taas kokonaisuuden paremmin, maalia myöten.

Kyllähän se punainen nainenkin näyttää taas hitusen inhimillisiä piirteitä, kun vallihauta ei meinaa syttyä, useasta yrityksestä huolimatta. Äänen taso nousee ja selvää kireyttä ja jännittämistä on äänestä havaittavissa. Lopulta vallihauta kuitenkin syttyy ja punainen nainen on taas sillä fiiliksellä, että "en hetkeäkään epäillyt itseäni tai siis oikeammin valon herraa".

Ja vaikka täällä on ihmetelty myös jonkinlaista superloikkaa tyhjyydestä, niin kyllähän siinä hetki, ennen Aryan ilmestymistä yksi Night Kingin kenraaleista on huomaavinaan jotain ja koittaa etsiä jotain katsellaan. Samalla hänen hiuksensa hieman heilahtaa, ikäänkuin jotain olisi juuri mennyt kovalla vauhdilla ohi ja ilmeisen näkymättömänä/naamattomana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös