Mainos

TUTO Hockey kaudella 2013–2014

  • 407 421
  • 1 260

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
4.1.2014 TuTo - LeKi 4-1

TuTolla on monesti ollut vaikeuksia ns. itseään heikompia vastaan, mutta tänään otettiin suvereeni rutiinivoitto LeKistä. Hajuton ja mauton LeKi ei pystynyt käytännössä tekemään TuTon niskalenkissä juuri mitään. Itse peli oli varsin siisti, eikä siinä ollut aineksia suureksi spektaakkeliksi, mutta ihan hyvä niin. Hieno voitto joka tapauksessa! 3pistettä samalla, kun Liiga-Sport otti kuokkaan Jokipojilta ja eilen SapKolta.

Tämän päivän ykkösasiani on kuitenkin Salmivirta. Otin miehen tänään oikein erityisseurantaan, koska olen häntä niin paljon täällä kritisoinut. Nyt pitää antaa hänelle tämän päiväisen perusteella synninpäästö. Mies pelasi 100 % erilaisella ilmeellä ja liikkeellä kuin aiemmin tällä kaudella, ja oli lähellä tehdä pisteitä. Sanoisin, että oli Salmivirralta energisin ja sitä kautta paras peli tähän mennessä. Toivottavasti sama trendi jatkuu ja jossain vaiheessa alkaisi tulla niitä tehojakin. On syytä muistaa, että esim. Hakulinen pelasi viime kaudella erittäin energistä, liikkuvaa, näkyvää ja hyvää kiekkoa, mutta tehot jäivät siihen nähden varsin vähäisiksi. Tällä kaudella on sitten alkanut tulla tehojakin.

Hakulisesta pitää kyllä sanoa, että taitaa tällä hetkellä kärsiä vähän siitä, että Keni ja Pulliainen ovat olleet poissa rivistä. Peli ei ole ollut ihan samaa luokkaa kuin aiemmin syksyllä ja pistetahtikin on hidastunut melkoisesti. Onneksi Tuukka palasi tänään kehiin ja vielä, kun saadaan Keinänen riviin niin keväästä on lupa odottaa hyvää.

Ruikka teki tänään hienon comebackin!

Meriläinen on ottanut tällä kaudella sellaisen harppauksen, että kuka olisi uskonut? Alkaa muuten olla melkein sellainen tilanne, että ykkösveskarin nimi ei ole enää ihan selvä. Torjuntaprosentit ovat hyvin lähellä jo toisiaan, mutta betonilla toki vielä vähän parempi. Toisaalta Meriläinen on pelannut enemmän otteluita kuin Virtanen.

Virru ja VVV ovat ilahduttavasti nostaneet tasoa viime peleissä ja pisteitäkin on alkanut syntymään. Tämä enteilee hyvää!

Muita erittäin mainitsemisen arvoisia olivat tänään Olli-Pekka Heinimäki, Atte Sillanpää ja Antti Pusa. Onko Heinimäki muuten pakki vai hyökkääjä? Tänään pelasi taas pakkina, mutta nettisivujen mukaan on hyökkääjä. Heinimäki on jäänyt itselleni positiivisesti mieleen viimeisten viikkojen aikana, kun on saanut peliaikaa. Sillanpää ja Pusa olivat erittäin energisiä ja ovat myös taitavia. Molemmille myös maalit tänään palkinnoksi!

Kunhan vaan TuTo saisi kaikki äijät sairastuvalta riviin ja pysyisivät kevään tärkeimpien pelien aikaan terveinä niin kyllä tulee Liiga-Sportilla ja muilla olemaan iso työ lyödä TuTo. Sairastuvan ohella oma asenne ja työmoraali näitä ennakkoon heikompia vastaan on se toinen uhkakuva onnistumiselle.
 
Isopappa

Kyllä Olli-Pekka Heinimäki on hyökkääjä. Ässien A- nuorten kapteeni kaudella 2011-2012. Pelannut keskushyökkääjänä. Nyt Lehkonen peluuttanut pakkina muutamassa pelissä ja hyvin näyttää pärjäävän tälläkin paikalla.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tuskin on suuri vääryys laittaa tällainen tänne:

Onnea ja kiitokset, MIKKO LEHTONEN & KOKO JOUKKUE!

Perkele että voi olla hyvä fiilis.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Numero 1080p kirjoitti:
Tuskin on suuri vääryys laittaa tällainen tänne:

Onnea ja kiitokset, MIKKO LEHTONEN & KOKO JOUKKUE!

Perkele että voi olla hyvä fiilis.

Todella loistava saavutus U20 joukkueelta ja onnea heille kaikille, unelmafinaalissa oli unelmaloppu. Vaikeuksien kautta taisteltiin uhrautuvasti voittoon. Tämä avaa myös monelle U20 joukkueen pelurille aivan uusia ovia päästä tekemään uraa koviin sarjoihin ja antaa uutta virtaa koko junioritoimintaan ympäri suomea. TuTokin sai tosiaan MM-kultamitalistin riveihinsä, kun Lehtonen onnistui hoitamaan tonttinsa kunnialla. Lehtonen ei ollut mikään hirveän näkyvä pelaaja, mutta antoi paljon hyviä syöttöjä ja oli ehkä joukkueen varmimpia puolustajia. Mahtaako olla ensimmäinen U20 MM kultamitalisti TuTossa, historian havinaa? Artturi Lehkonenkin pelasi loukkaantumisesta huolimatta todella hyvin ja oli joukkueen kantaviavoimia, onnittelut hänellekin. Rutanenkin voi sanoa, että ei nyt ihan huonosta ryhmästä tippunut viimeisten joukossa.

Nyt voi hiukan rillata, Suomi on uusi maailmanmestari...

E: Lisätään vielä IS-juttu: Isältä onnittelut pojalle

Jkiekko - Ilta-Sanomat
 
Viimeksi muokattu:

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Tosiasia:"Mahtaako olla ensimmäinen U20 MM kultamitalisti TuTossa, historian havinaa?"

Ei.

Timo Seikkula pelasi muistaakseni TuTossa edellisestä mestarijengistä juuri MM-kultakaudellaan. Hänkin TPS:n lainaamana.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
toveri kirjoitti:
Timo Seikkula pelasi muistaakseni TuTossa edellisestä mestarijengistä juuri MM-kultakaudellaan. Hänkin TPS:n lainaamana.

On sitä näköjään ennenkin osattu, turhaan epäilin, heh.

Harvinaiseen joukkoon kuitenkin onnistui pääsemään, ei näitä nuorten MM-kultaa omaavia suomessa kauheasti taida olla, TuTosta nyt puhumattakaan. Lehtonen on myös ohittanut jo Seikolan TuTossa pelattujen pelien määrässä ja vaikka on TPS:stä lainalla omaa käsittääkseni loppukauden sopparin TuToon. Lehtosella on hyvät mahdollisuudet tehdä TuTossakin historiaa ja päästä tällä kaudella vielä toiseen harvinaiseen joukkoon, pelaajiin jotka ovat onnistuneet nostamaan joukkueen Liigaan. Vaikkei kabineteissa tänä vuonna paikkaa tulisi, niin mestarille voi seuraavana vuonna ovet aueta.

E: Valmentaja Kiveltä myös hehkutusta Lehtosen hienosta noususta joukkueessa tärkeään rooliin:

– Meillä on paljon eri tapoja, millä koitetaan saada yhtenäiseksi. Näistä tulee hienoja tarinoita. Esimerkiksi kun lähdimme Lake Placidiin elokuussa, Mikko Lehtonen tuli varamiehenä mukaan ja sen jälkeen oli joka turnauksessa mukana ja pelasi MM-kisat kakkosparissa. Tämmöiset ovat valmentajalle ihan huipputarinoita, Kivi hehkuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Harvinaiseen joukkoon kuitenkin onnistui pääsemään, ei näitä nuorten MM-kultaa omaavia suomessa kauheasti taida olla, TuTosta nyt puhumattakaan.

Niinpä, mutta Lehtonen pääsi todella harvinaiseen joukkoon jo siinä, että ylipäätään pelasi TUTOa edustavana pelaajana nuorten MM-kisoissa. Noita nuorten kultamitalisteja on Suomessa jo kolme joukkueellista, mutta TUTOa edustaessaan U20-kisoissa pelanneita pelaajia on sen sijaan ainoastaan viisi. Lehtosen ja Seikkulan lisäksi TUTOsta ovat kisoihin päässeet Pertti Hasanen -74, Janne Karelius -84 ja Jouni Kantola -86.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt sitten on varmistunut että Franssila jatkaa koko loppukauden TUTO-paidassa. Eli tällekkin lainalle saatiin hyväksyttävä kesto.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Nyt sitten on varmistunut että Franssila jatkaa koko loppukauden TUTO-paidassa. Eli tällekkin lainalle saatiin hyväksyttävä kesto.

Onko vielä tulossa se rightin pakki? Jos kaikki pakit ovat terveitä niin parit olisi varmaan jotain Vide-Mane, Bobi-Ruikka ja Franssila-Jortikka/Hämäläinen/Kuusisto. Jortikasta ei ole mitään tietoa ja on aika loukkantumis herkkä. Hämäläinen ja Kuusisto ovat erittäin hyviä rotaatiopakkeja. Ehkä olisi hyvä jos tosiaan tulisi vielä se yksi rightin pakki. Ehdotin täällä jo Julius Nyqvistin joka olisi ehkä ihan mahdollinen haku. Saa nähdä mitä tapahtuu. Aikaa on vielä kun se siirtoikkuna on auki helmikuun puoleenväliin asti.
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Olipa ponnetonta pelaamista tänään Vantaalla. Hakuliselta kuriton hyökkäyspään jäähy kolmannessa erässä ja Vantaa tasoitti pelin. 3-2 maalissa ponnetonta puolustamista. Ensin Virtanen pomputti kiekon eteensä ja sitten puolustus katseli vierestä kun Vantaan peluri laittoi kiekon sisään! Vierasottelut erityisesti näitä peräpään joukkueita vastaan ovat olleet Tuto:lle vaikeita. Toivottavasti viikonvaihteessa tahti muuttuu muuten alkaa tulla takaa ohi useampi joukkue.

Toivottavasti Keni saataisiin myös takaisin pelaavaan kokoonpanoon mahdollisimman pian. Nyt alkukauden paras kenttä on ollut siipirikkoinen ja tehot ovat olleet pelkästään Vainiolan kentän varassa.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ponnetonta oli kyllä. Nyt näyttää, että jokaisen hyvän pelin jälkeen tulee lasku alas. Tässä oli vielä pieni tauko edellsen pelin jälkeen. Tulee tuskainen reissu nyt. Hokki on aina paha kotonaan ja Jokipojat ovat tällä hetkellä hyvässä vauhdissa.

Hakuliselta ei nähty tavanomaisia nousuja lainkaan. K-Vantaa esti ne hyvin.
Ei löytynyt monelta taistelua voitista. Ehkä Kokkosen kentällinen yritti painaa peliä toiseen päätyyn.

Mutta paljon parempaa pitää olla, jos joku piste seuraavista halutaan saada. Toive olisi täydet kuusi seuraavista, mutta se on todella toive. Realiteetti taitaa olla toista.

Toivotaan, että miehet ja pojat ottavat tästä itseensä ja yllätyävät minut taas.
 
Oadie

Jäsen
Olipas onneton häviö tänään K-Vantaalle. Voitolla oltaisiin päästy iskuetäisyydelle Sportista, mutta nyt sen sijaan HCK pyyhkäisi maalieron turvin ohi. Kaksi peliä ollaan HCK:ta vähemmän pelattu. Mutta kaksi seuraavaahan ovat taas noita nyttemmin surkeasti sujuneita vierasotteluita. Mikähän siinä on taas kun tuo peli noin ailahtelee. Vantaa veti tänään kolmella ketjulla ja pelaajia vielä puuttui aika nippu. Aivan rutiinillahan tuo olisi pitänyt hoitaa. Vähän alkaa huolettaa tuo sohlaaminen ja muutamilla alkukauden kärkipelaajilla tuntuu olevan vaikeuksia. Henkisestä puolestako tuo on kiinni vai mistä?
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ponnetonta oli kyllä. Nyt näyttää, että jokaisen hyvän pelin jälkeen tulee lasku alas. Tässä oli vielä pieni tauko edellsen pelin jälkeen. Tulee tuskainen reissu nyt. Hokki on aina paha kotonaan ja Jokipojat ovat tällä hetkellä hyvässä vauhdissa.

Ihmettelen hieman tätä otteiden epätasaisuutta. Hyvää peliä seuraa nykyisin lähes säännönmukaisesti huono peli. Eivätkä matsit nyt olleet edes peräkkäisinä päivinä, vaan joukkueella oli aikaa levätä ja valmistautua monta päivää.

Nämä K-Vantaa -häviöt ynnä muut ovat niitä ratkaisevia häviöitä, jotka ratkaisevat sarjasijoituksia. Ei se auta, jos voittaa ns. kärkimatsin silloin tällöin, jos tulee useasti turpiin LeKille, K-Vantaalle yms. joukkueille, jotka nyt vain pitäisi pystyä TuTon materiaalilla kaatamaan käytännössä joka kerta.

Toivottavasti ei käy nyt tammikuun raskaiden "härkäviikkojen" myötä siten, että TuTo tippuu useamman sijan sarjataulukossa. HCK jo menikin ohi ja sysäsi TuTon kolmanneksi, ja äkkiäkö KooKoo ja Jukurit iskevät kantaan kiinni jos TuTo häviää vaikkapa viikonlopun kaukomatka-vieraspelit.

Ryhdistäytymistä kaivataan. Onhan se nyt jumalauta jos joku HCK päästettiin ohi ja joukkue häviää viiden korealaisen tähdittämälle farmiseuralle.
 
Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
En katsonut peliä Mestis-TV:stä, mutta Twitter-tweetit, lopputulos ja otteluraportin mukaan täysin samaa mieltä edellisten kommenttien kanssa. Loistopeli kärkijoukkuetta vastaan ja sitten kontataan. Enempi sääntö kuin poikkeus näköjään. Toki Mestis on tällä hetkellä tasainen sarja, mutta kun sekin on tiedossa niin pitäisi löytyä sitä asennetta pelata kurinalaisesti ja energisesti. Tuolla kokoonpanolla olisi pitänyt pystyä homma hoitamaan rutiinisuorituksella. Ei tässä voida enää Keinäsen perään huudella. Pääosa joukkueesta oli kuitenkin rivissä ja lohipaitojen sarjasijoitus kaukana TuTosta. Nyt herätys TuTo!!!!!
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Tänään keskustelin yhden kaverin kanssa, joka oli käynyt katsomassa Tuto-Leki peliä launataina. Oli katsomossa ensimmäisen kerran tämän kauden aikana. Hänen mielestään Tuto:n esitys ei siinäkään pelissä ollut kovin vakuuttava vaikka voittikin pelin. Itse en nähnyt peliä, joten en voi ottaa kantaa ko.pelin tasoon. Pitkässä sarjassa tulee kaikille joukkueille huonompia pelejä mutta tuo Vantaan pelin notkahdus ihmetyttää edelleen. Tuto:lla oli tosiaan hyvin aikaa valmistautua peliin mutta nyt jotakin meni pieleen. Lehkonenkin totesi, että alokasmaisia virheitä tehtiin erityisesti kolmannessa erässä. Toivottavasti huomenna ilme on erilainen, ja taistellaan pisteistä ensimmäisestä minuutista alkaen. Lehtonen toivottavasti tuo lisää kamppailuvoimaa oman maalin varjeluun. Missä on Manelius, oli pois jo Leki pelistä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tuto
Tänään keskustelin yhden kaverin kanssa, joka oli käynyt katsomassa Tuto-Leki peliä launataina. Oli katsomossa ensimmäisen kerran tämän kauden aikana. Hänen mielestään Tuto:n esitys ei siinäkään pelissä ollut kovin vakuuttava vaikka voittikin pelin.

En tiedä miten ulapalla saa olla, ellei tuo matsi ollut ihan vakuuttava. Kaksi erää tehtiin töitä, että saatiin taululle sopivat lukemat ja kolmannessa rikottiin peliä sen verran mitä pitikin. Leki ei missään vaiheessa päässyt TUTOn vauhtiin.

Tietysti jos vakuuttavalla tarkoitetaan sitä, että taululla on 10-0 ja lisäksi taklattu kentällinen miehiä teholle vastustajan puolelta ja naureskeltu päälle niin eihän se sitä ollut.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Teppo_Winnipeg kirjoitti:
En tiedä miten ulapalla saa olla, ellei tuo matsi ollut ihan vakuuttava. Kaksi erää tehtiin töitä, että saatiin taululle sopivat lukemat ja kolmannessa rikottiin peliä sen verran mitä pitikin. Leki ei missään vaiheessa päässyt TUTOn vauhtiin.

Aika samaa mieltä myös täällä ollaan. Mielestäni peli olisi voinut hyvinkin päättyä TuTon 4-1 voiton sijaan jopa 8-2. Jos jotain negatiivista pelistä haluaa löytää, niin viimeistely olisi voinut olla paremmalla tasolla ja loppua kohti hiukan löysättiin otetta. Tietysti TuTon otteiden heilahtelua selittänee hiukan ketjujen aika voimakas sekoittaminen mm. poissaolojen takia, mutta ei peli saisi heilua näin paljon. Taisi olla Pusa kun puhui LeKi pelistä rutiinivoittona, mutta kuitenkin Vantaa pelissä nyt nähtiin, että tämä "rutiinitaso" on venyvä käsite (varsinkin vieraissa). Eväät on pelata hyvällä tasolla on mielestäni joka ilta, mutta jostain syystä kuitenkin joissain vieraspeleissä taso laskee. Onko sitten kyse motivaatiosta, yleisömääristä tai mistä asia pitäisi saada korjattua. Yksi syy ehkä sille, että Sport johtaa sarjaa on heidän parempi ruutiinitasonsa. Vaikka TuTo on niskan päällä Sporttia vastaan pelatuissa keskinäisissä peleissä, niin Sport on harvemmin sortunut näihin kyykkäyksiin.

Tietysti yksi pohdittava asia on jo pudotuspelit. Näihin panostaminen saattaa heilutella myös otteita runkosarjassa ja kärkijoukkueilla on varaa panostaa tähän, koska pudotuspelit ovat heille jo lähes selviö. On myös mahdollista, että hiukan jopa yritetään piilotella vastuksilta joukkueen parasta virettä ja osaamista. Runkosarjan voitto on toki arvokas, mutta Mestaruudesta tai jopa liigapaikastahan tässä pelataan. Vaikka pudotuspeissä kotiedulla on merkitystä ja siitä saa pienen edun, jatkoon kuitenkin pääsee yleensä paremman materiaalin, kunnon, asenteen ja taktiikan omaava joukkue. Ikakin on monesti jo tällä kaudella puhunut pienistä testeistä, mitä poissaolot mahdollistavat. Periaatteessa valmentaja saa hyvän tilaisuuden punnita pelaajia pienessä rotaatiossa. Kuka hyödyntää avautuneen paikan, miten joukkue kestää muutoksia ja riittääkö pelaajilla motivaatio sivussa olemiseen ja harjoitteluun jne. Haittana tietysti on otteiden heilahtelu ja vaarana että toimivien kombinaatioiden kehitys tyssää. Täytyypä tarkkailla miten seuraava vieraspeli Hokkia vastaan sujuu, helpompaa ei liene ainakaan luvassa.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO:lla on pelaajamateriaali, jolla pitäisi kyetä voittamaan varmuudella tietyt pelit. Tällä kaudella on näkynyt heilahtelua useammalta joukkueelta. Tämä on kuitenkin urheilua parhaasta päästä ja yllätyksiä tapahtuu, jos niitä yllätyksiksi aina voi sanoa.

Välillä on hatjoiteltu puolustamista, vaälillä alivoimaa, välillä ylivoimaa ja välillä maalintekoa. Nämä on niitä esiin tulleita asioita.

Elinen peli oli sekaista. Itse ajattelin aamulla näkemämäni ilmaisun hieman vaikuttaneen myös. Tämä siis vain aavistelua omalta puolelta.

Leki peliä en nähnyt, mutta lukemani perusteella se oli aika selvä. Ja ottelukooste oikeastaan vahvisti hiukan asiaa.

Mutta katsoin myös tässä maalikoosten Sport ottelusta. Kun vastassa on hyökkäävä joukkue, niin pelissä tulee enemmän tilanteita ja kas kummaa, siinä lähes jokainen maali suora laukaus syötöstä.

Eilisessä pelissä ei ollut vastassa joukkue, joka hyökkäämälää ottaa pelin haltuun vaan pelaa ihan toisella tavalla.

En ole valmentaja ja kaukana katsomovalmentajastakin, mutta eri peleihin olisi saatava nopeati regointia ja pelitavan muutoksia.

Eilen K-vantaata vastaan hyökkäsys lähti muutaman tai kolemen pelaajan voimin. Syvyyttä siinä ei ollut. Otteleusta puuttui ne laukovat pelaajat. Eli takaa tuleva laukoo ja miehiä maalille. Ellei mene sisään niin ribarista sitten.

Eli se huhuiltu pakki toivon mukaan omaa hyvän laukauksen. Lisäksi mieluusti Manelius ja Keinänen takaisin. Siinä taitavat olla meidän laukovat pelaajat tällähetkellä. Elli Ana nyt ole ottanut sitä hommaa itselleen :-)
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tätä on odotettu. TPS:n kulttipelaajan comeback TuTon paidassa on seuraavassa kotipelissä:

TPS:n kulttipelaaja palaa jäille TUTOn paidassa - MESTIS - 10.01.2014 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Aika mielenkiintoista minkä tyyppiseen kenttään laitetaan, sopii mielestäni oikeastaan mihin vaan. Ehkä optimaalisin kokeilu paikka olisi VVV-Virru akselin kanssa, mutta jos vaikka halutaan kokoa ja rymistelyä ketju voisi olla Tuokko-Honka-Rautajoki. Muihinkin kenttiin tuo varmasti oman lisänsä. Erittäin suurella mielenkiinnolla odottaa nyt tätä seuraavaa peliä kotona.
 
Tuokon debyytti tekee kyllä arkipäiväisestä JYP-Akatemia -pelistä paljon tavallista kiinnostavamman.

Saa nähdä tosiaan, mihin kenttään Tuokko päätyy. Keinäsen poissaollessa voisi tietysti kokeilla rohkeasti suoraan ykköskenttääkin, koska Hakulinen ja Pulliainen kaipaisivat rinnalleen suoraviivaisempaa rymistelijää. Niin tietysti kaipaavat Virtanen ja Vainiolakin, joten heidänkin kanssaan Tuokko voisi pelata omilla vahvuuksillaan.

Voi tietysti olla, että Tuokko aloittaa aluksi vähän varovaisemmin esim. kolmoskentästä, kunnes saa pelituntuman taas päälle.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Tosi mukavaa saada Tuokko jälleen peliin mukaan! Harmitti paljon lopettaa ura Ruotsissa, toivottavasti nyt lähtee taas rullaamaan (jos itse vaan haluaa sitä). Tuo aikamoisen annoksen voimaa, ärsytystä ja kokemusta TuToon. Loistojuttu, kannu himaan!
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Rote Sau kirjoitti:
Tuo aikamoisen annoksen voimaa, ärsytystä ja kokemusta TuToon. Loistojuttu, kannu himaan!

Mukavaa, että naapurinkin puolella jaksetaan kannustaa näitä pelureita, vaikkei aina omissa väreissä näkisikään. Tuokon kokemus on TuTolle varmasti kullanarvoista, hän jos tietää miten mestaruudet hoidetaan kotiin.

TuTossa on kyllä kokemusta mukavasti siitä miten hommat pitäisi hoitaa kotiin eri sarjoista.

A-nuorten Liigan mestaruusvyöt omaavat:
Franssila, Jortikka, Salmivirta, Tuokko.

Mestiksen mestaruusdesta seppeleet ovat saaneet:
Keinänen, Pusa, Palonen, Jortikka, Vainiola

Liigasta jalometalleja kaulaansa ovat hamunneet:
Tuokko (3 kultaa+ 1 hopea), A.Virtanen (1 kulta+ 1 pronssi),
Parkkonen (1 kulta) Pulliainen (1 hopea), Manelius (1 prossi)

MM-tasolla unohtumattomia hetkiä omaa:
Lehtonen (U20 MM-kulta)
 
Tuokon debyyttiin mikäli kaikki ovat terveenä kokoisin seuraavat ketjut:

Tuokko-Vainiola-Virtanen
Hakulinen-Pulliainen-Keinänen(Rutanen)
Rutanen(Salmivirta)-Kokkonen-Pusa
Rautajoki-Koski-Palonen
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Mitähän Rauteen Mikko touhuaa nykyään? Stouni on Palloseuran palveluksessa, mutta olisihan se hienoa saada legendaarinen rottaketju kasaan, vaikka sitten TUTOssa.

Ihan asiasta sen verran, että mahtava homma tuo Tuokon paluu kaukaloon! Kuuluu ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkipelaajiini. Toivottavasti luistin liikkuu, mies pysyy ehjänä ja vittumaisuus vastustajaa kohtaan on edelleen tallella. Taidanpa perskele lähteä ihan varta vasten katsomaan Kupittaalle, kun Marco lanaa äijää seinälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös