TUTO Hockey kaudella 2013–2014

  • 403 610
  • 1 260

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Hyvä Tuto, 7 pistettä vieraskiertueelta. Viikonlopun peleistä neljä pojoa riittää kahden pisteen keskiarvoon. Franssilasta on saatu varsinainen piiska viivalle, jo kolmas maali viivalta viikon sisällä! Pulliainen yllättää myös rankuilla. Kolmessa vieraspelissä vain kolme omiin. Taisi se akat pelin alisuorittaminen olla herätteenä puolustuspelaamisen suhteen? No ei se akat niin huono porukka ole, Sport sai tänään kunnon ryöpytyksen!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kausi on siinä vaiheessa, että nyt jokqinen pelaa viimeiseen asti pisteistä. Nyt siis haetaan paikkaa pudotuspeleihin ja mahdollisesti kotietuun. Kenenkään aliarvioisimeen ei ole. Tietysti näin oli jo kauden alusta, mutta heti tammukuussa lähes joka kausi tapahtuu muutoksia asenteessa. Niihin pitää reagoida. Jotkut reagoi nopeammin, jotkut paremmin.

Luojan kiitos tässä sarjassaon vielä jotain ja sarjan loppupäässäkin olevat joukkueet tavoittelevat vielä paikkaa ylempään ja haluavat välttää karsinnat.

Ja meillä pyritään ylöspäin, vaikka sen oven lukko lienee kohtaniin ruosrunut että ei enää avaudu.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Isopappa kirjoitti:
Taisi se akat pelin alisuorittaminen olla herätteenä puolustuspelaamisen suhteen? No ei se akat niin huono porukka ole, Sport sai tänään kunnon ryöpytyksen!

Akatemia on pelannut tammikuun aika hyvin. Heitä ei kannata aliarvioida tällä hetkellä ja hyvin tuntuvat pystyvän venymään varsinkin kärkeä vastaan.

Vaikea 7 ottelun jakso saatiin nyt kuitenkin päättettyä hyvin 3 ottelun voittoputkeen. Alku jaksolle oli vaikea ja ajauduttiin 4:n ottelun tappioputki kuoppaan, mutta onneksi kuopasta päästiin pois. Seuraavaksi pitäisikin olla hiukan helpompi jakso edessä, kun 8:sta seuraavasta ottelusta on peräti 6 kotimatsia. Lisäksi jos rivit täydentyvät, niin voi hyvinkin odottaa nousevan suunnan vahvistumista. Kuoppa kuitenkin opetti, että mihinkään vastustajien aliarviointeihin ei ole varaa, vaikka sarjasijoitus muuta näyttäisi. Jos oikein hyvin tuo seuraava jakso onnistuttaisiin suorittamaan, niin ehkä vielä voidaan jopa nousta haastamaan Sport runkosarjan voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Katsoin tänään KooKoo-TuTo -pelin Mestis-TV:stä ja täytyy sanoa, että oli hyvä ja vauhdikas peli molemmilta joukkueilta ja erityisesti TuTolta. Vaikka KooKoollakin oli tänään paikkoja ratkaista niin missään vaiheessa en uskonut heidän voittoon. Oli sellainen tunne, että TuTo hoitaa, koska liike koko kentällä ja erityisesti kurinalainen joukkuepuolustaminen osoitti sen, että nyt on lepsuilut lepsuiltu.

Todellakin se Akatemia peli näytti kammottavalta ja sitähän se oli. Sen jälkeen oli vaikea uskoa, että joukkue voisi yhtäkkiä alkaa taas pelaamaan, kuten syksyllä. Nyt on usko palautettu. Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ja perjantaina mukana ovat taas Tuokko ja Keinänen. Vaikka ei silti, mielestäni esim. Olli-Pekka Heinimäki on pelannut pakkina aivan erinomaisesti. Soisin jatkossakin peliaikaa O-P:lle, mutta kovempien nimimiesten palatessa kaukaloon, joutunee nämä heinimäet, ruotsalaiset ym. antamaan tilaa kokoonpanosta. Noh, hienoa, että reservissä on hyvää ukkoa. Kevään pleijareista tulee muuten todella raskaat.

Ja pakko muuten vielä todeta, että ehkä Akatemia on löytänyt jostain lisävaihteen, kun pöllytti Sportinkin tänään selvin numeroin. Kaiken kaikkiaan tämä todellakin on erittäin kiinnostava, tasainen ja urheilullinen sarja jos vaikka verrataan SM Liigaan. Ensin TPS, nyt KalPa ja seuraavaksi varmaankin Ässät. Ei ole kovinkaan hyvää mainosta Liigalle. Alkaa vastustus mediassakin kasvamaan näille sarjajärjestelmäuudistuksille siinä määrin, että en enää ihan kirkossa kuuluttaisi sitä, miten tämä lopulta tulee kääntymään...
 

AasiIhaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Keni is back!

Keinänen tänään taas kokoonpanossa, huippu juttu! Toivottavasti Keinänen-Pulliainen-Hakulinen-ketju pääsee heti omalle tasolleen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Keinänen tänään taas kokoonpanossa, huippu juttu! Toivottavasti Keinänen-Pulliainen-Hakulinen-ketju pääsee heti omalle tasolleen.

Mahtava uutinen! Tätä jo hieman lupailtiinkin, ja nyt Keni on taas pelikunnossa! Elävää TuTo-legendaa onkin jo erittäin kovasti kaipailtu, toki suoraan ykkösketjuun joka on jälleen alkukauden tehoketju Hakulinen-Pulliainen-Keinänen.

Toivottavasti nyt tämä viikonloppu tuottaa LeKiä vastaan toivotun tuloksen sekä kotona että vieraissa!
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Keni teki loistavan paluun. Ensimmäiset 10 min TuTon pelistä loisti peli-ilo, halu ja itseluottamus. Syötöt napsuivat lapaan ja joukkue suorastaan lensi kentällä ykköskentän johdolla. Nopeasti saatu 1-0 johto ja sitä seurannut hallinta ehkä sitten hieman vei parasta yritystä ja niinpä LeKi päästettiin salakavalasti vielä pari kertaa peliin mukaan. Parhaimmillaan TuTon peli ja tasoero LeKiin oli kuin olisi pelattu jotain aladivarijengiä vastaan. Näytti vähän siltä, että Kenille oikein haettiin sitä onnistumispaikkaa ja muutaman sutimisen jälkeen tulihan se sieltä. Kenillä oli jopa aikaa laittaa itselle pieni, virittää tykki rauhassa ja antaa painavan painua verkon perukoille.... (tässähän innostuu oikein runolliseksi). :)

Tällä kertaa pitää nostaa paljon parjattuja pakkeja jalustalle. Mielestäni Akatemia-pelin jälkeen arvosteluilla murskattu Ruikka pelasi varsin hyvän pelin. Kaveri oli paljon kentällä ja osallistui aktiivisesti peliin. Itse en myöskään bongannut mitään pahoja virheitä numero kakkoselta, mutta sen sijaan monta hyvää suoritusta.

Toinen pakki, joka on mielestäni tällä kaudella kasvanut todella paljon on Vidgren. Tänään Tony jopa laittoi LeKin miehiä pakettiin jos ei ihan liukuhihnalta, mutta useamman kuitenkin. Varsin miesmäistä pelaamista.

Franssila on ollut loistava vahvistus ja tullee kevään mittaan olemaan tärkeässä roolissa. Heinimäki ei häikäise millään erityisellä, mutta pelaa mielestäni varsin perusvarmaa ja tarkkaa puolustuspeliä. Hienoa nähdä, että mies on päässyt myös ylivoimiin mukaan.

Kolmoskenttä oli tänään todellinen energiakenttä, josta vauhtia ei puuttunut, mutta yhteispeli äijien välillä olisi voinut olla parempaa.

Jos joku tai jotkut kentät pitää mainita tänään, ei epäonnistujina, mutta sellaisina, joilla jäi enemmän parannettavaa niin VVV-Virru-Honka -kenttä ei päässyt ihan omalle korkealle tasolleen. En tarkoita, että olisivat pelanneet huonosti, mutta monta kertaa jäi kiekot pakkien jalkoihin ja kiekon pitämiseen nähden saatiin liian vähän laukauksia. Vanha sanonta, että 100 % niistä laukauksista, joita et vedä, ei mene maaliin.

Neloskenttä ei myöskään tänään ollu kovin vakuuttava, eikä tainnut sitten saada kolmannessa erässä enää lainkaan peliaikaa. Peli oli siisti ja hallussa, joten ehkä Ika halusi pelata varman päälle, eikä esim. Rautajoen tai Palosen ottaa turhia hyökkäyspään jäähyjä, joilla kaveri olisi voitu päästää vielä mukaan peliin. Eli varmasti järkevä veto tänään Ikalta, joskin yksi viihdyttävyysaspekti yleisön kannalta jäi pois loppupelistä. Parhaimmillaan Rautajoki-Palonen -akselillakin kiekko kulkee, mutta tänään ei erityisesti kulkenut peli, luistin eikä pommit.

Huomenna homma pitää hoitaa Lempäälässä rutiinilla. Nöyrästi töitä tehden, eikä mennä höntsäämään tai käy, kuten liian monta kertaa on käynyt. En pitäisi mahdottomana päästä vielä haastamaan Sporttia runkosarjan kärkipaikasta, mutta hasardeihin ei ole enää varaa. Toki, jos pitää hävitä niin mielummin nyt runkosarjassa kuin sitten pleijareissa.
 

Oadie

Jäsen
Tällä kertaa pitää nostaa paljon parjattuja pakkeja jalustalle. Mielestäni Akatemia-pelin jälkeen arvosteluilla murskattu Ruikka pelasi varsin hyvän pelin. Kaveri oli paljon kentällä ja osallistui aktiivisesti peliin. Itse en myöskään bongannut mitään pahoja virheitä numero kakkoselta, mutta sen sijaan monta hyvää suoritusta.

Samaa mieltä. Tuollahan otteluketjussa taas parjattiin Ruikan edesottamuksia ja osittain ansaistustikin, sillä ensimmäinen LeKin maali meni miehen piikkiin. Mutta mutta paljon siellä hyvääkin nähtiin esim. Ruikka avasi hienosti TUTO:n kolmanteen maaliin johtaneen tilanteen. Väläytti todella napakkaa rannelaukaustaan ja ei siellä puolustuksessa heikosti muutenkaan tuota yhtä virhettä lukuunottamatta esiintynyt. Noista avauksista sen verran, että kyllähän mies on siis ihan aikuisten oikeasti ainoa tuosta pakistosta joka osaa todellisesti avata peliä. Jos mies ei avauspaikkaa löydä niin silloin syöttää kiekkoa pakkiparilleen, mutta kun paikan näkee niin napakasti syöttö lähtee ja lapaan. Pelinluku on tuossa mielessä hyvällä tasolla. Kovin muuten Lehkonen opasti miestä fläpillä pariin otteeseen. Tiedä sitten mistä oli kysymys.

Nelosketju oli tänään heikko. Rautajoki tuntui olevan puolivaloilla liikenteessä, Palosenkin fyysinen peli kovin laiskaa ja Salmivirta, noh Salmivirta oli Salmivirta. Ansaittu penkitys siis. Muuten joukkueelta sellainen perussuoritus, jossa pisteiden menetys ei kuitenkaan kovin lähellä ollut. Huomiseen vierasmatsiin on kuitenkin hieman petrattava, sillä LeKi tulee varmasti kovemmin kimpuun kotonaan.
 
Viimeksi muokattu:

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Ruikka

Tällä kertaa pitää nostaa paljon parjattuja pakkeja jalustalle. Mielestäni Akatemia-pelin jälkeen arvosteluilla murskattu Ruikka pelasi varsin hyvän pelin. Kaveri oli paljon kentällä ja osallistui aktiivisesti peliin. Itse en myöskään bongannut mitään pahoja virheitä numero kakkoselta, mutta sen sijaan monta hyvää suoritusta.

Kyllä Lekin ensimmäinen maali oli Ruikan huolimattoman ja hitaan pelaamisen seurausta. Pelasi laiskasti oman maalin takana ja lähti huolimattomasti syöttämään kiekkoa maalin takana. Vastustajan hyökkääjä kiitti ja toimitti kiekon mallin edustalle, jossa oli valmis häsäkkä valmiina. Kohta kiekko olikin Tuto:n maalissa. Tuto:n peli oli ajoittain sekasortoista ja vastustaja pääsi paineistamaan Tuto:n pakkeja. Pakit syylistyivät myös ajoittain kiekon hautomiseen omissa ja sitten tulikin hätä kun piti antaa avavaa syöttö.

Huomenna pelataan pienemmässä kaukalossa ja omista pitää päästä nopeasti ylös muuten tulee hikinen ilta.

Tänään onnistujia olivat Ykköskenttä ja ajoittain kolmonen. Honkalta myös muutama osoitus kiekon käsittelytaidosta. Kunhan Honka saa lisää pelituntumaa, niin on täyttänee Famun jättämän aukon. Keinäsen vihainen pommi oli taas tervetullut näky. Pakeista Franssila on selkeä vahvistus. Manelius kun saadaan takaisin niin peräpäähän saadaan tarvittavaa rauhallisuutta. Huomenna yksi piste niin viikon keskiarvo kolmesta pelistä on kaksi, toki mielellään otetaan enemmänkin. Ei Leki kuitenkaan niin huono ole, ettei se voisi Tutoa selättää jos oma puolustuspelaminen on ajoittain sitä tasoa mitä tänään nähtiin muutamassa vaihdossa toisessa erässä.

Pitää kuitenkin antaa tunnustusta joukkueelle. Kolmas erä pelattiin kuriinalaisesti ja pidettiin oma pää puhtaana. Saatiin arvokkaat kolme pistettä ja noustiin sarjassa kakkoseksi, kun HCK hävisi suurinumeroisen oman pelinsä Vantaalla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Kyllä Lekin ensimmäinen maali oli Ruikan huolimattoman ja hitaan pelaamisen seurausta. Pelasi laiskasti oman maalin takana ja lähti huolimattomasti syöttämään kiekkoa maalin takana. Vastustajan hyökkääjä kiitti ja toimitti kiekon mallin edustalle, jossa oli valmis häsäkkä valmiina. Kohta kiekko olikin Tuto:n maalissa.

No nyt, kun maalikooste on tullut, niin totesin samaa. Vaikka varsinaisen syötön tuohon maaliin antoi tuomari luistimellaan. Noh, niin tai näin... mielestäni tästäkin huolimatta Ruikalta hyvä peli tänään.

Ei LeKi huono ole, mutta ei nyt erityisen hyväkään ja siinä se vaarallisuus juuri piilee. Mikäli TuTo vaan pelaa järkevästi oman pään kautta (kun ei tarvitse kotiyleisöä viihdyttää), kuten Mikkelissä, Savonlinnassa ja Kouvolassa, ja siihen päälle liukkaat hyökkäystriomme käyvät hoitamassa pari kertaa lätyn pussiin, niin asia on rutiinilla hoideltu.

Nämä LeKi-pelit eivät kyllä spektaakkeleina pääse historiankirjoihin... mutta pisteet ovatkin tärkeimmät.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Isopappa kirjoitti:
Kyllä Lekin ensimmäinen maali oli Ruikan huolimattoman ja hitaan pelaamisen seurausta. Pelasi laiskasti oman maalin takana ja lähti huolimattomasti syöttämään kiekkoa maalin takana. Vastustajan hyökkääjä kiitti ja toimitti kiekon mallin edustalle, jossa oli valmis häsäkkä valmiina. Kohta kiekko olikin Tuto:n maalissa. Tuto:n peli oli ajoittain sekasortoista ja vastustaja pääsi paineistamaan Tuto:n pakkeja. Pakit syylistyivät myös ajoittain kiekon hautomiseen omissa ja sitten tulikin hätä kun piti antaa avavaa syöttö

Pakko kompata. Vaikka tässä on tullut Ruikkaa puolustettua ja pidän häntä edelleen yhtenä TuTon syöttökoneena pakistossa, niin tuollaiseen ei saisi sortua. Käytännössä hän luki tilanteen täysin väärin tai häneltä puuttui pelirohkeus antaa avaava syöttö tuohon Vainiolalle eteen. Pakeille on varmasti korostettu laitojen kautta pelaamista ja keskustaan pelaamisella on tietysti riskinsä, mutta tämän myös vastustajat tietävät ja jos kuvio on aina sama siihen on helppo löytää vastalääkkeet. LeKin pelaajat haistoivat tilanteen ja Ruikka ajautui pahaan paikkaan. Seurauksena syöttöhasardi vastustajan lapaan ja karmea paniikkin leviäminen maalin eteen, josta lopulta vastustajalla helppo työ heittää kiekko tyhjiin. Osansa tilanteissa on myös hyökkääjillä, joiden pitäisi pystyä hakeutumaan hyvään syöttöpaikkaan. Vainiola oli tuossa kyllä ihan pelattavissa, joten todella huono ratkaisu Ruikalta kiepahtaa takaisin ahdistettuna kulmaan.

Pelissä muutenkin LeKin vahva puolustaminen pisti silmään. LeKi ei suinkaan ole ensimmäinen joukkue, joka yrittää kaataa TuToa kupittaalla vahvan puolustuksen kautta. TuTo ei vielä oikein ole onnistunut murtamaan näitä puolustus lukkoja, vaikka pitkiä myllyjä vastustajille on saatu. Helpointa maalin tekeminen olisi maalin edestä. Hyviltä sektoreilta voidaan myös laukomalla saada maaleja kauempaakin kovalla prosentilla. Tavallaan molempiin vaihtoehtoihin pitäisi kyetä kuitenkin vielä paremmin. Kulmamyllyistä edelleen suuri osa kuivuu aika kevyisiin ratkaisuyrityksiin tai kiekon menetyksiin. Pelaajien pitäisi pystyä lukemaan vastustajan peliä näiden myllyjen aikana siten että jos maalin edusta on tukossa, rakennetaan vetopaikka kauemmas ja isketään ribareille. Jos kuitenkin vastustaja peittää myös kauempaa vetoja niin silloin maalin eteen jää pakostakin tilaa voidaan sinne yrittää rakentaa tekopaikka. Kärjistäen voisi sanoa, että pelaajien pitäisi pystyä lukemaan vastustajan peliä siten, että nähdään mihin se tila jää ja mihin kannataa yrittää paikka rakentaa. Tekopaikan hyödyntämisessä ensimmäinen askel on paikalle hakeutuminen. Paikka ei ensinnäkään ole, jos kukaan ei osaa hakeutua paikalle. Seuraava vaihe on kiekon saaminen tekopaikalle ja lopuksi paikasta onnistuminen.

Hyville laukaisupaikoille voisi ehkä herkemminkin rakentaa tilanteita kauemmaksi, kun nykyään puolustus pitää maalinedustan tukossa aika hyvin. Tällaisen paikain hyödyntämisen avain on kuitenkin laukauksen laadussa. Jos puolet vedoista menee ohi maalista ja toinen puoli päin veskaria, niin hyötysuhde on aika huono ja tuntuu että pakko päästä sinne maalin eteen. Ongelman voi kuitenkin ratkaista myös noiden laukausten laadulla. TuTossa on hyviä laukojia, mutta saisi niitä olla vieläkin enemmän. Pakeille hyvä laukaus on oikeastaan peruselementti, koska suurin osa heidän tekopaikoistaan tulee luonnollisesti kauempaa. Varsinkin näiden hyökkäävien pakkien pitäisi omata laadukas laukaus. Tässä suhteessa esim. Ruikalla ja Vidgrenillä on kirittävää. Jotkut joukkueen puolustavammat pakit esim. Franssila tuntuu olevan heitä edellä tässä suhteessa, mikä sitten näkyy myös YV ajassakin.
 
Viimeksi muokattu:

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Leki

Kohta kiekko putoaa jäähän Lempäälässä. Täänän kun pelataan puolustuksen kautta ja pelataan Meriläiselle nollapeli niin pisteet lähtevät Turkuun. Onkohan Rautajoki flunssan kourissa, pelai jo eilen vähän puolivaloilla ja kolmannessa erässä ei enää vaihtoakaan. Sillanpää pelaa hänen tilallaan.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
1-10

Olipa teurastus Lempäälässä. Tämä viikko 8 pistettä. Ero Hck:hon venähti kuuteen pisteeseen ja Sport seitsämän pisteen päässä. Lisäksi Sport on pelannut yhden ottelun enemmän, joten tässähän pelataan vielä perussarjan ykkössijasta. Keni teki hattutempun. Kahdessa paluupelissä neljä häkkiä Kenille, ei huono!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä putki saatu päälle. Mutta pelit jatkuvat. Keskiviikon kierros monilla joukkueille tärkä. TUTO:n vastus jumbona oleva Peliitat. Asenne pitää olla kunnossa, eikä leijua tämä maaliiloittelun pauloissa.

Positiivista tämän päivän ottelussa oli lopputulos selvin numeroin, onnistumisia laajalla rintamalla ja Meriläisen onnistuminen tällaisessa vaikeassa pelissä.

Nyt kun lasarettia on saatu hieman tyhjennettyä, niin joukkueessa on vahvuutta useammassa kentässä. Kun kaikki pelaa parhaan mukaan, niin joku tekee tarvittavat maalit. Puolustuspää saatiin kuntoon ja kas lasaretissa on vielä pari pakkia. kun heidät saadaan kentälle, niin tulee ongelma keitä peluutetaan. Mutta loppukauteen on tällöin hyvä taas mennä.

Sport on edessä ja tavoitettavissa, mutta HCK myös vielä takana tulemassa 1 peli vähemmän pelanneena) ja myös Kookoo edeleen uhkana.

Kotietu jatkoa ajatellen näyttää vahvalta ja sittä on hyvä ponnistaa sitten eteenpäin.

Mutta vielä on pelejä jäljellä ja niihin keskitytään ensin. Yksi ottelu kerralaan eteenpäin jo nyt.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Hyvä putki saatu päälle. Mutta pelit jatkuvat. Keskiviikon kierros monilla joukkueille tärkä. TUTO:n vastus jumbona oleva Peliitat. Asenne pitää olla kunnossa, eikä leijua tämä maaliiloittelun pauloissa.

Positiivista tämän päivän ottelussa oli lopputulos selvin numeroin, onnistumisia laajalla rintamalla ja Meriläisen onnistuminen tällaisessa vaikeassa pelissä.

Nyt kun lasarettia on saatu hieman tyhjennettyä, niin joukkueessa on vahvuutta useammassa kentässä. Kun kaikki pelaa parhaan mukaan, niin joku tekee tarvittavat maalit. Puolustuspää saatiin kuntoon ja kas lasaretissa on vielä pari pakkia. kun heidät saadaan kentälle, niin tulee ongelma keitä peluutetaan. Mutta loppukauteen on tällöin hyvä taas mennä.

Sport on edessä ja tavoitettavissa, mutta HCK myös vielä takana tulemassa 1 peli vähemmän pelanneena) ja myös Kookoo edeleen uhkana.

Kotietu jatkoa ajatellen näyttää vahvalta ja sittä on hyvä ponnistaa sitten eteenpäin.

Mutta vielä on pelejä jäljellä ja niihin keskitytään ensin. Yksi ottelu kerralaan eteenpäin jo nyt.

Hck on pelannut yhden ottelun enemmän kuin Tuto. Pahin vastus takaa tulevista näyttäisi olevan Kookoo. Tuto:lla on jäljellä vain neljä vierasottelua, Sport, Jukurit, Hck ja Peliitat. Kahdeksan kotiottelua ja mm. Kookoo kohdataan kahdesti Turussa. Valmennuksen on tärkeää palauttaa joukkue haalarihommiin kun kohdataan jumbo Peliitat keskiviikkona. Pistemenetyksiin ei nyt ole syytä sortua. Sport kohdataan Vaasassa perjantaina ja asetelmat ovat herkulliset jos Pelitoilta ryövätään kolme pistettä.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Asetelmat runkosarjan lopun lähestyessä ovat varsin herkulliset. Jos kaksi seuraavaa peliä hoidetaan ero Sportiin kaventuu aika varmasti. Nyt eroa on "vain" 7 pinnaa ja Sportilla peli enemmän pelattuna. Tämän jälkeen on mahtava neljän pelin kotiottelu putki, joskin vastukset ovat myös tasokkaita. Tämän päiväisen tuloksen jälkeen on kuitenkin varsin luottavainen olo näitä kotipelejä kohtaan. Tässä oikeasti on täydet mahdollisuudet vielä pistää Sport tuon runkosarjan voiton kanssa selkä seinää vasten ja painaa ohi. Helppoa se ei ole, mutta takaa on hyvä nousta loppukirissä ohi juuri pudotuspelien starttiin. Jännäksi menee.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Hyvin joukkue on vielä Sportin kannoilla, vaikka tietysti Sportin ohittaminen vaatisi paitsi TuTolta hyviä voittopelejä myös Sportin häviöitä. Vaikka Sport-fanit jaksavatkin sattumatappioistaan kehittää usein maansuruja, niin Sport kuitenkin on sarjakärjessä tukevassa johdossa ja voittaa matseja useammin kuin häviää.

Sinänsä olen aika luottavainen pudotuspelien suhteen, vaikka Sport runkosarjan veisikin ja TuTo kohtaisi myöhemmin Sportin jossain vaiheessa haastajana ilman kotietua. Sen verran hyvin on TuTo Sportia vastaan tällä kaudella pelannut, että vierasvoitto Vaasasta olisi täysin realistinen pudotuspelisarjassakin.

Sen sijaan minulla on toive, että KooKoo ei tulisi TuToa vastaan pudotuspeleissä, sillä se ne ottelut ovat olleet erittäin tasaisia. Lisäksi vaikka joukkue ja valmentaja ovat eri, niin viime vuoden välieräsarja jätti kieltämättä traumoja ja lieviä pelkotiloja Kouvolan pelejä kohtaan. Ei noilla tietysti mitään merkitystä pitäisi olla tänä vuonna, mutta silti pidän kovaa kevätkuntoa lähestyvää KooKoota erittäin kovana kantona kaskessa, pelasi KooKoo sitten ketä vastaan tahansa.

Mutta nyt nämä pohdinnat seis, sillä mikään ei olisi TuTollekaan turmiollisempaa kuin ryhtyä tammikuussa pohtimaan jotain pudotuspelivastustajia etukäteen. Tärkeintä on pelata runkosarja loppuun mahdollisimman nousujohteisesti ja pyrkiä sekä hiomaan pelitapaa valmiimmaksi että pitämään muut joukkueet takana. Sitten voi runkosarjan loputtua katsoa sarjataulukkoa ja todeta mihin sijaan pisteet riittävät ja kuka on puolivälierissä tulossa vastaan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onpas harvinaislaatuinen tilanne turkulaisessa kiekossa. Vastaavaa ei oikeastaan koskaan ole täällä koettu, vaikka pitkä historia onkin takana. Mahtiseura TPS on aivan käsittämättömän syvässä pudotuksessa ja samaan aikaan TuTolla on käsissään todella hyvät eväät menestykseen omaava joukkue. Takavuosista poiketen nyt myös TuTolta löytyy resursseja nousta sille seuraavalle tasolle ja rakentaa sinne toimiva organisaatio. Kummallisia esteitä on kuitenkin vielä TuTonkin matkalla, muitakin kuin urheilullisia. Pitäisi jotenkin selvittää vielä tämä "kauhu kabinetti", josta voi kaikenlaisia kummituksia ilmestyä kahleiden kanssa lyömään ovia kiinni. Ei tällaista nykytilannetta olisi millään pysynyt ennustamaan vielä muutama vuosi sitten.

TuTo taisteli elämästä ja kuolemasta tosissaan jokunen vuosi takaperin. 2010-2011 TuTo oli Mestiksen runkosarjan viimeinen ja sen jälkeisestä voitetusta taistelusta lähti uusi nousu. Samaan aikaan naapurissa elettiin vielä edellisen vuoden mestaruuden jälkitunnelmissa. Naapurin tunnelmat ovat kuitenkin viime vuosina laskeneet ja nykytilanne on jonkunlainen pohjanoteeraus todella pitkältä ajalta. Oikein pistää ihmetyttämään mitä TPS:lle on tapahtunut? Muutoksen tuulet ovat vahvan tuntuiset, mutta mikä on tällä kertaa turkulaisen kiekon suunta? Onko tuuli kääntymässä ja mihin suuntaan?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onpas harvinaislaatuinen tilanne turkulaisessa kiekossa.

Jos asiat olisi kuten Mestis-väki haluaisi, niin tänä keväänä saatettaisiin ihan hyvin nähdä TPS-TuTo -ottelusarja Turun herruudesta, elämästä ja kuolemasta. TuTo on suurin piirtein yksi neljästä mahdollisesta mestarikandidaatista ja TPS vastaavasti jäämässä jumboksi noin 33% todennäköisyydellä.

Mutku...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jos asiat olisi kuten Mestis-väki haluaisi, niin tänä keväänä saatettaisiin ihan hyvin nähdä TPS-TuTo -ottelusarja Turun herruudesta, elämästä ja kuolemasta. TuTo on suurin piirtein yksi neljästä mahdollisesta mestarikandidaatista ja TPS vastaavasti jäämässä jumboksi noin 33% todennäköisyydellä.

Sitä voi vain kuvitella, minkälaisen kuhinan karsintasarja TPS-TuTo olisi aiheuttanut, kuinka paljon väkeä olisi ollut lehtereillä ja kuinka paljon mielenkiintoa se olisi tuonut turkulaiseen jääkiekkoiluun, olisi ottelusarjassa käynyt kuinka tahansa. Ja kuinka erilainen TPS:n seurajohdon asenteen olisikaan pitänyt olla: kenties tyhjennysmyynnit ja katsojien kusettaminen täysin miten sattuu pelaavalla joukkueella olisi vältetty?

Mutta kun ei. Liiga kun piti sulkea, jotta urheilullista draamaa ja maksavien katsojien kunnioittamista sarjatasosta riippumatta ei tarvitse tarjota. Saunatilojen selänpesijäveljesten mielestä parempi näin, eli annetaan SM-liigan mennä panoksettomaksi pelleilyksi ja näivetetään samalla suomalaisen jääkiekkoilun selkäranka eli alemmat sarjatasot ja Mestis nousu-unelmineen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musta Nuoli kirjoitti:
Sitä voi vain kuvitella, minkälaisen kuhinan karsintasarja TPS-TuTo olisi aiheuttanut, kuinka paljon väkeä olisi ollut lehtereillä ja kuinka paljon mielenkiintoa se olisi tuonut turkulaiseen jääkiekkoiluun, olisi ottelusarjassa käynyt kuinka tahansa. Ja kuinka erilainen TPS:n seurajohdon asenteen olisikaan pitänyt olla: kenties tyhjennysmyynnit ja katsojien kusettaminen täysin miten sattuu pelaavalla joukkueella olisi vältetty?

Itseasiassa tilanne olisi ollut todella ainutlaatuinen. Paikallispelejä ja karsintoja samassa paketissa, sekä täysin poikkeuksellinen isoveli-pikkuveli asetelma kymmenien vuosien värikkäällä historialla. Tälläista ei kaiketi suomikiekossa ole koskaan ennen koettu karsinnoissa?

Useampi vuosi takaperin vielä itsekin ajattelin TPS putoamisen olevan hyvä juttu TuTon kannalta ja tietynlaisen monopolin murtuminen. Nykyään kuitenkin toivoisin vielä enemmän, että molemmat nähtäisiin Liigassa ja päästäisiin oikein kunnolla ottamaan mittaa keskenämme. TPS:stä on tullut itselle jotenkin se "rakas" vihollinen, jota olisi mukava löylyttää, mutta ei nyt sentää haluaisi että sen taju lähtee lauteilla. Silloinhan se löylytys loppuisi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aki Keinänen näyttää dorkalle palan!

Iltasanomatkin noteerasi Aki Keinäsen hauiksen, joka oli julkaistu TuTon Facebookissa.

Tulee mieleen vanha Kummeli-sketsi. "Näytä dorkalle pala!" Sen jälkeen ei ollut mitään valittamista.

Kovassa kuosissa on Keni. Kyllä tuolla hauiksella kelpaa ampua Mestiksen tuhovoimaisimpiin kuuluvia laukauksia!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No sieltä se pakki sitten tuli eli Kärmenimi, joka aiemminlin meillä pelannut.
Häntä itse asiassa hiukan veikkailin, mutta jäi tänne kirjoittamatta. Hiukan ensin epäilin kyllä, koska HPK:lla taitaa olla jonkinlainen yhteistyö toisen seuran kanssa.

Kyseessä on kuitenkin nuori kaveri, niin Ika saanee hänestäkin lisää irti. Kyllä viimekaudellakin ihan positiivisen esiintymisen antoi, joten ihan hyvä haku.

Jortikan paluusta en tiedä, mutta pelkään pahoin että se voi viedä aikaa. Manelius olisi hyvä kuitenkin saada mukaan. Kukahan sitten jää pois, vai kokeillaanko vielä muitakin muutamissa pelissä? Kuusisto on tainut jäädä aika vähälle peliajalle. Mahtaako siis se väheentyä edelleen.
Edit: piti vielä käydä muualta etsimässä vahvistusta tälle ja twitteristä sitten löysin se.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musta Nuoli kirjoitti:
Kovassa kuosissa on Keni. Kyllä tuolla hauiksella kelpaa ampua Mestiksen tuhovoimaisimpiin kuuluvia laukauksia!

Kovassa kunnossa Keni tosiaan on. Vielä jos huomioidaan senkin, että kiekkossa voiman lisäksi kestävyyttä tarvitaan myös rutkasti ja sitäkin löytyy. Ei kentällä mitkään massiiviset lihaskimput kauaa perässä pysy, jos kestävyys on nollissa ja happi loppuu lihaksista.

Hiukan tuosta tulee jännästi pieni ajatusketju mieleen. Meinaakohan TuTo Hockey hypätä seuraavaksi mukaan kuntosali bisnekseen tai laajentua muutenkin? Salmelallahan on kokemusta toiminan laajentamisesta eri aloille omista bisneksistään. Jääkiekko joukkueiden brändeillä on vetoa, jota voisi olla mahdollista hyödyntää muussakin yritystoiminnassa. Vaiste voisi hoitaa eri aloille laajentumiseen tarvittavan rakentamisen ja "Mr Monaco" nostaisi TuTon brändin uusiin sfääreihin? Yhtäkkiä TuTon budjetiin voisi laittaa nollan perään ja noustaisiin Liigan kärkikaartiin. No, tästä ollaan vielä kaukana, mutta omistajilla voisi olla resurssit bisneksen kehittämiseen ja monipuolistamiseen yllättävänkin pitkälle. Onhan tässä muutenkin jo isoja edistysaskelia otettu viime vuosina.

Edit: Yhden numeron lisäyksellä TuTon budjettiin voisi jo hiukan sitä "palaa" vilauttaa tuonne naapurinkin suuntaan, heh.

Eesau_65 kirjoitti:
No sieltä se pakki sitten tuli eli Kärmenimi, joka aiemminlin meillä pelannut.
Häntä itse asiassa hiukan veikkailin, mutta jäi tänne kirjoittamatta. Hiukan ensin epäilin kyllä, koska HPK:lla taitaa olla jonkinlainen yhteistyö toisen seuran kanssa.

"Snake" saatiin pakistoon tukemaan hyökkäyksiä ja tuomaan kiekollisuutta. Pakisto vaikuttaa nyt varsin laajalta ja monipuoliselta. Pakeilla on vahvasti kilpailua omilla paikoillaan samoin kuin hyökkääjillä tällä hetkellä. Selvästi hyökkääviä pakkeja ovat mielestäni Ruikka, Vidgren ja Kärmeniemi. Selvästi puolustavia olisivat mielestäni Jortikka, Kuusisto, Hämäläinen ja Viirlas. Kahden suunnan pakkeja olisivat Lehtonen, Manelius ja Franssila. Käärmeniemi tuo myös yhden rightin pakin kokoonpanoon lisää. Hyvä paletti Ikalla on käytössä.
 
Viimeksi muokattu:

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Lauri Kärmeniemi

No niin tulihan se sieltä, rihgtin pakki. Nyt saadaan ylivoimaan lisää vaihtoehtoja. Lauri pelasi jo viime kaudella Tuto:ssa neljäkymmentä matsia, ja pärjäsikin niissä ihan hyvin. Kyllähän me kaikkia pakkeja tarvitaan, pelejä on vielä paljon ja toivottaan, että mennään päätyyn asti. Kolhuja tulee ja on tärkeää, että saadan huilivuorosta laadukasta voimaa takalinjoille!

Mahtaako Ikan poika Artturi vielä tehdä siirron loppukaudeksi Tutoon? Kalpahan on toivonut, että sopimuspelaajat ovat vapaat siirtymään muihin seuroihin kun omat mahdollisuudet pleijareista ovat menneet. Oliko niin, että Artturilla oli sopimus päättymässä Kalpan kanssa tähän kauteen?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös