TUTO Hockey 2017–2018

  • 201 153
  • 841

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Back-to-back pelit menivät tuloksellisesti hyvin. 4 pistettä ja erityisen tyytyväinen jälkimmäisen pelin lopun taisteluun. Voittoa haettiin aktiivisemmin jatkoajalla myös. Jos sieltä taas tippui hyökkääjiä riveistä, niin alkaa olla aikamoinen lista jo. Keskiviikkona hyvässä vireessä oleva LeKi vastassa ja pisteet siitäkin pelistä olisi tärkeitä.
 
Back-to-back pelit menivät tuloksellisesti hyvin. 4 pistettä ja erityisen tyytyväinen jälkimmäisen pelin lopun taisteluun. Voittoa haettiin aktiivisemmin jatkoajalla myös. Jos sieltä taas tippui hyökkääjiä riveistä, niin alkaa olla aikamoinen lista jo. Keskiviikkona hyvässä vireessä oleva LeKi vastassa ja pisteet siitäkin pelistä olisi tärkeitä.

Pitkästä aikaa pääsin seuraamaan joukkueen otteita, toki Vantaalla töiden vuoksi. Paljonko Vantaalla yleensä on yleisöä?
Ihan mukava esitys, paikkoja oli varsinaisellakin ratkaista. Vaikka Ruusu ei ihan onnistunutkaan, niin mielestäni vähän turhaan heitetään yhden kentälläolijan piikkiin. Jos kolmen maalin jälkeen on kolmella pelaajalla jo -3, myös pelureilla lienee jonkinlainen tulosvastuu?

Pressissä hämmensi lausunto kahdeksasta hyökkääjästä? Helanto ei pelannut vaihtoakaan ja Elfekreeni ei kahdessa ekassa erässä lainkaan. Tietenkin jos heitä ei mielletä joukkueen sisällä hyökkääjiksi tai heillä on kremppaa, ymmärrän sen.

Missäköhän Jokila oli? En ole seurannut seurauutisia, niin ei ole osunut silmään. Häntä kun varsinaisesti lähdin seuraamaan, enkä katsellut rosteria ennen hallille saapumista.

Esitys kokonaisuudessaan oli eheä ja jäi pisteen vuoksi enemmän positiiviselle kuin negatiiviselle.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
@Askaisten Visa En itsekkään tykkää tyylistä heittää yksittäisiä pelaajia bussin alle lehdistötilaisuuksissa. Kyllä pelaaja itsekin tietää, että koppi ei tarttunut. Turhaa sitä julkisesti haukkua.

Jokila oli alunperin merkitty kokoonpanoon, mutta tippui pois. Samoin Pohjanoksa oli ainakin selostajan mukaan alunperin aloittava maalivahti.

Mielestäni lauantain matsi oli kovempi suoritus kapealla rosterilla kuin perjantain.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Eilen TuTo:lta hyvä esitys vaikka kaksi pistettä jäikin Vantaalle. Mielestäni TuTo oli pelillesti askeleen Vantaan edellä. Paikkoja oli useampaankin maaliin. TuTo:n pakit pystyivät hyvin avamaan peliä ja päästtiin melko helposti ylittämään hyökkäyssiniviiva. Hyvät maalipaikat selkeästi TuTo:lle. Pelattiin ottelu pienellä kokoonpanolla ja vielä pelin aikana putosi kokoonpanosta Juusela ja Arkiomaa. Juuselan loukkaantumista en huomannut pelin aikana mutta Arkiomaata taklattiin kyynärpäällä. Tuomio oli 2+10 päähän osunut taklaus. Ahoniemi teki taas maalin ja muutenkin kaverin luistin liikkuu upeasti. Hyvä hankinta meille. Jokila oli myös Vantaalla mutta ei pelannut. Käsitykseni mukaan hän on pelikunnossa keskiviikkona.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Keskiviikon peliin jos joudutaan lähtemään ilman Juuselaa, Arkiomaata ja jo aiemmin poissa olleita, niin venyminen pitää muilla olla sitten suurta. Huomasin juuri, että LeKi on vieraspeleissä taulukossa ykkösenä. Tiedä sitten mikä siinä on taustalla. Onko oma halli sitten heille liian ankea vai mikä siinä on. TUTO on tietysti kotikentällä myös hyvin pisteitä kerännyt, mutta jos hyökkäyspäästä alkaa kaverit vähetä kovaa tahtia, niin vaikeaa on. Ehkä sitten A-nuorista haetaan lisäaikaa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään ehkä Keni palaa kokoonpanoon. Muuten hyökkäyspäästä puuttuukin aika moni:
Päivitys loukkaantumistilanteeseen
Jarmo Jokila alavartalovamma 1 viikko
Eetu-Ville Arkiomaa ylävartalovamma päivä kerrallaan
Tomi Wilenius ylävartalovamma 1-2 viikkoa
Timi Lahtinen ylävartalovamma 3-4 viikkoa
Manu Honkanen keskivartalovamma 4-6 viikkoa
Aki Juusela alavartalovamma 1-2 viikkoa

Juusela, Jokila ja Arkiomaa siis tuonne lisätty nyt. Kyllä venyminen pitää jatkua pitkään, ennen kun tuo lista tyhjenee.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
TuTo on mielenkiintoisella kokoonpanolla liikkeellä tänään LeKiä vastaan. Juho Virtasen johtamassa kakkosketjussa A-junnuista nostettu Aaro Löyttymäki pelaa uransa ensimmäisen Mestis -ottelun. Ketjun toisessa laidassa pelaa Forssasta takaisin TuToon palannut Niklas Lehtimäki. Puolustuksessa Tepsistä tullut Olli Kaskinen debytoi Matias Haarasen pakkiparina. Yllätyksettä maalissa aloittaa viime aikoina hyvin pelannut Julius Pohjanoksa. TuTon erittäin kova ykkösketju, Aki Keinänen-Niclas Lucenius- Niko Ahoniemi, ratkaissee voiton Tovereille.
 

mrkrw

Jäsen
Heljanko LeKillä maalissa, mutta uskon kyllä voittoon. Ahoniemi on hakannut maaleja minkä kerkiää, ja Lucenius on Lucenius. Myös Keni palaa, joten ei tuossa nyt ihmeitä vaikka kapealla mennäänkin. Löyttymäki on mielenkiintoinen. Isokokoinen ja A:ssa ollut hyvä mitä olen nähnyt. Lisäksi Vuorio jälleen mukana. Hänelle sovittelisin jo paikkaa ensi vuoden Mestis-kokoonpanoon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Iso voitto tänään TuTolle aina vaikeasta LeKistä ja nousupaine kasvaa sarjataulukossa. Tiukkaa taistelua melkein koko ottelu ja molemmilla oli paikkoja ratkaista peli. Veskarit olivat tänään kuitenkin molemmissa hyvässä vedossa ja maalihanat pysyivät kiinni yli 55 minuuttia. Lopulta hyvin ratkaisevaksi muodostui TuTossakin aikanaan pelanneen vieraiden Anton Ollikaisen estämisestä tullut jäähy, missä TuTon Niko Ahoniemi kellahti LeKin vaihtoaition edessä. Useat LeKin pelaajat protestoivat voimakkaasti tilannetta ja jopa TuTon kapteeni Lucenius kävi aika kuumana. Ollikaisen jäähyn aikana TuTon Matias Lehtonen nousi ratkaisijaksi ja iski voittomaalin ylivoimalla. Koko ottelun pirteästi pelannut TuTon neloskenttä viimeisteli lopulta loppuluvut tyhjiin.

Pienestä maalimäärästä huolimatta peli oli mielestäni hyvinkin viihdyttävä ja jännittävä. Molemmat joukkueet kolisuttelivat tolppia ja oli läpiajoja, sekä useampi todellinen tuhannen taalan paikka. Kotijoukkue hallitsi ottelua, mutta Heljanko oli vieraiden maalissa ajoittain todella loistava. Häntä oli vaikea pelata tilanteesta ulos ja hyvin hän venytti torjuntoja tiukemmistakin tilanteissa. TuTon Pohjanoksan kesti loistavasti vieraiden harppuunat ja otti taas ne gamesaverit, sekä piti maalinsa puhtaana. Pohjanoksa selvästi yritti myös hyvällä mailapelillä toimia hieman alinpana pakkinakin välillä, mutta se oli lähellä kostautuakin. Sinänsä veskarin hyvä mailapeli tuo myös peliin uusia ulottuvuuksia ja muistissa on vielä Kähkösenkin maali.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tiukka peli oli ja pitkään kesti ennen kuin maali tuli. Tähän tietysti vaikutti myös molemmissa päissä hyvin pelanneet maalivaahdit. LeKi pääsi muutaman kerran yksin läpi, mutta ei tulosta. Kerran taisi Karlsson myös syöttää vastustajalle paikan. TUTO sai myös ainakin yhden läpiajoon ja muutaman paikan, mistä usein maali syntyy. Alkoi loppua kohden näyttää, että ekan maalin tekijä vie ottelun ja niin siinä kävikin. Hieno voitto kuitenkin.
Seuraavaksi sitten itä eli Jokipojat ja SaPKo. Jokipojat on hyvässä vireessä ja SaPKo taas hieman yskii. Tietysti kun TUTO lähtee repalaisena matkaan, niin suuria odotuksia ei ole. Toivotaan kuitenkin ettei tyystin ilman pisteitä palata kotiin. Juu matkan jälkeen kärki vastassa. Aika kova rupeama edessä siis.
Harmittavasti työmatka ja hautajaiset osuvat viikonlopun kohdalle, joten ei pääse paikanpäälle eikä varmaan muutenkaan seuraamaan idän kierrosta. Jos edes toisen näkisi fantseatin kautta ja toisen sitten tulosseurantaa vilkuillen.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Turkulaisten peli oli yritteliästä ja hyviä maalintekopaikkoja syntyi useita. TuTon viimeistely vain oli tehotonta. Toki Heljangolla oli muutama loistotorjunta kuten myös Pohjanoksalla. TuTo tiivisti ottelun kuluessa kokoonpanoa ja se pelasi toisessa ja kolmannessa erässä pääasiassa kolmella ketjulla, jolloin kolmosketju oli Vuorio-Virtanen-Hyvärinen, mikä teki TuTon toisen maalin. Tuota kolmikkoa voisi tulevaisuudessakin peluuttaa yhdessä. Viikonloppuna vieraissa ovat vastassa Joensuu ja Savonlinna. TuTo on nyt noussut sarjassa viidenneksi ja eroa kolmantena olevaan SapKoon on viisi pistettä. Ensi lauantaina on oiva tilaisuus kuroa tuota eroa umpeen.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO lähti tänään kohti itää. Huomenna vastassa siis Jokipojat, jolta 3 pistettä vieraspeleissä on otettu viimeksi 2012. Seuraavan vuonna 2 pistettä. 2014-2016 välillä 1 piste per vuosi. Jokipojat onnistuneet lähiaikoina ihan hyvin nappaamaan päänahkoja (KeuPa, SapKo). Jos tuolta siis halutaan pisteitä ja halutaanhan niitä, niin kaiken on mentävä nappiin. Seuraavassa pelissä sitten hiukan yskinyt SapKo, jolla maalissa varmaan Kaarlehto antaa muistutuksen.
Oikein kiinnostaa nähdä millä kokoonpanolla reissussa ollaan. A-nuorilla perjantaina ja lauantaina myös pelit ja niihin toivoisin myös satsattavan. Hankalaan paikkaan nämä loukkaantumiset ovat tulleet.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
TuTon ylivoimapelissa eilen kiinnitti huomiota, että Niclas Lucenius oli yleensä jäähyjen aikana koko ajan kentällä. Kun Luceniusta poikittaisella mailalla rikkoneen LeKi -pelaajan jäähy oli päättynyt, toinen pelaaja otti heti perään uuden jäähyn taas Luceniukseen kohdistuneesta poikittaisesta mailasta. Lucenius jatkoi edelleen kentällä vielä toisenkin jäähyn aikana puolentoista minuutin ajan. Peluutusta ehkä selittää, että aiemmin kakkosylivoimassa keskushyökkääjänä pelannut Aki Kangasmäki ei ole onnistunut ylivoimapelissään kovin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon ylivoimapelissa eilen kiinnitti huomiota, että Niclas Lucenius oli yleensä jäähyjen aikana koko ajan kentällä. Kun Luceniusta poikittaisella mailalla rikkoneen LeKi -pelaajan jäähy oli päättynyt, toinen pelaaja otti heti perään uuden jäähyn taas Luceniukseen kohdistuneesta poikittaisesta mailasta. Lucenius jatkoi edelleen kentällä vielä toisenkin jäähyn aikana puolentoista minuutin ajan. Peluutusta ehkä selittää, että aiemmin kakkosylivoimassa keskushyökkääjänä pelannut Aki Kangasmäki ei ole onnistunut ylivoimapelissään kovin hyvin.

Lucenius pelasi LeKi ottelussa ylivoimaa todella paljon. Yleisesti ottaen erinomaisesti hän on ylivoimaa pelannutkin ja johtaa ylivoiman pistetilastoja Valtolan ja Keinäsen kanssa. Hieman tuntui kuitenkin, että paras terä katosi pitkissä vaihdoissa jopa Luceniukseltakin. Variaatioita myös tuntui puuttuvan ja ratkaisevan paikan rakentelu kestää välillä liian pitkään. Välillä tuntuu, että yritetään väkisin puhkoa vastustajan neliötä ja kiekonmenetyksen riski nousee pitkissä syöttöketjuissa. Pitäisi saada enemmän suoraan syötöstä laukauksia, maskia maalille ja pärjätä paremmin kakkoskiekoissa. Luceniuskin voisi välillä laukoa enemmän, kun hänellä on ihan kelpo kuti ja vastustajat aika paljon odottavat häneltä näitä syöttöjä. Toisaalta pieni valelaukaus voisi myös avata tilaa syötöille.
 

Oadie

Jäsen
Muutaman todella hyvän pelin jälkeen totaallinen romahdus. Toiveissa oli että kelkka olisi oikeasti kääntyny, mutta ei. Kotietu lienee utopiaa, mutta pleijaripaikka toiveissa..
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO:lla on kuusi kolmeen kärkiketjuun mahtuvaa hyökkääjää telakalla, eikä Keinäsenkään meno ihan normaalilta näytä. Tämä näkyy jäällä väistämättä, Luceniuksen taakka on liian raskas.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pitkälti omista virheistä tuli paikat vastustajalle ja tehokkaasti käyttivät ne hyväksi. Ihan komeita maaleja siis. TUTO sai muutaman paikan, mutta niistä ei onnistuttu. Tänään uusi yritys ja jos virheitä pystytään välttämään, niin saadaan tasainen ottelu jossa kaikki on mahdollista.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo on tilastollisesti sarjan parhaita kotijoukkueita ja kotipeleistä on kerätty 2 pinnaa per peli. Vieraissa TuTo taas on sarjan heikoimpia joukkueita ja sieltä on saatu vain noin 1 pinna per peli. Luonnollisesti vieraspelit ovat vaikeampia, mutta ei eroa saisi olla näin paljon. Elomon pelitapa ei ole kauhean puolustus voittoinen ja siinä on painopistettä paljon pelaajien kehittymisessä. Koko kentällä olevan viisikon pitää olla koko ajan täysin hereillä tilanteissa ja pienikin uinahdus ja tilanteen väärinlukeminen näkyy hyvin helposti vihrheenä. Puolustusvoittoisemmalla pelitavalla näitä virheitä saa enemmän anteeksi, kun paikkaaja on yleensä lähempänä.

Syystä tai toisesta pelitapa toimii kotona ja uinahduksia ei satu pahemmin. Vieraissa tilanne on täysin päinvastainen ja paketti ei oikein millään tunnu pysyvän kasassa täyden 60 minuutin ajan. Syy tähän pitäisi Elomon löytää. Mikäli syytä ei löydetä tai se osoittautuu liian vaikeaksi korjata, niin suosittelisin pelitavan hienosäätöä ainakin vieraspeleihin. Pudotuspeleissä ainakin vain tulos merkitsee ja silloin pitäisi varmasti pystyä ottamaan vierasvoittoja. En usko kuitenkaan, että tämä käy ihan nappia painamalla ja systeemiä pitäisi ainakin hieman sisäänajaa jo runkosarjassa. Toisaalta voi olla, että Elomo haluaa hieman pitää osan korteistaan piilossa näitä pelejä silmällä pitäen ja rakennetaan sitä kautta yllätystä. Runkosarjaa on jäljellä enää 15 ottelua ja maaliskuun alkupuolella paketin pitäisi olla jo valmis ja iskussa, muuten noutaja tulee nopeasti.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tutolla näköjään varalla tänään Ketterän kolmosmaalivahti Joonas Tiippana.

E: Ruusu näköjään palannut Ilvekseen.
 
Viimeksi muokattu:

Oadie

Jäsen
En ihan ymmärrä että valitetaan kenttäpelaajien vajauksesta kun samaan aikaan osa hyökkääjistä pelaa 00:00 minuuttia ja muuta kärkipelaaja pelaa lähes puoli tuntia ottelusta. Vaikka kuinka sanoisi jaksavansa noin illasta toiseen niin ei tuo voi olla näkymättä otteissa..
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En nyt ole peliä seurannut kuin tulospalvelun kautta. Keinänen näköjään tiuhaan jäähylle. Ei luvannut hyvää ja kolmas maalikin ehtinyt kolmannessa erässä tulla. Nolla pistettä siis tältä idän kierrokselta.
 

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Kaarlehdolle nollapeli vanhaa seuraansa vastaan. Mitäköhän kiikasti TUTOssa ettei kulkenut yhtään?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaarlehdolle nollapeli vanhaa seuraansa vastaan. Mitäköhän kiikasti TUTOssa ettei kulkenut yhtään?

Edellisellä kaudella kulki, mutta tällä kaudella ei hänellä oikein mikään onnistunut. Huonot suoritukset seurasivat toisiaan ja ehkä paineen alla ei sitten enää saanut muutenkaan sitä rentoa ja parasta suoritusta irti itsestään. Nyt on varmasti jo nollannut tilanteen ja taso voi hyvinkin löytyä uudelleen. Harmittaa hieman Kaarlehdon menetys kilpailija SaPKolle, varsinkin nyt kun korvaajaksi hankittu Markus Ruusu ilmeisesti palasi Ilvekseen. Ilveksellä lienee myös hieman veskari ongelmia. TuTon A-nuorista voisi ehkä Riku Sirviötä kokeilla edustuksessa, jos Lindbergiä pelaa vain junioreissa ja tähtää USA:n juniorisarjoihin.

En nyt ole peliä seurannut kuin tulospalvelun kautta. Keinänen näköjään tiuhaan jäähylle. Ei luvannut hyvää ja kolmas maalikin ehtinyt kolmannessa erässä tulla. Nolla pistettä siis tältä idän kierrokselta.

TuTon vaikeat vieraspelit saivat taas jatkoa, kun SaPKo vei pinnat puhtaasti 3-0. Kahdessa edellisessä vieraspelissä pelissä vain 1 tehty maali ja omissa soinut 9 kertaa. Tänään näyttää myös hieman hermot pettäneen kärkipelureilta. Keinänen keräsi jäähyt 2+2+2+10, Lucenius 2+20 ja Virkki 2+10. Pohjanoksa tehnyt sen mitä pystyi ja torjui 33 laukausta. Riittä Elomolla taas analysoitavaa.
 

Oadie

Jäsen
Kaarlehdolle nollapeli vanhaa seuraansa vastaan. Mitäköhän kiikasti TUTOssa ettei kulkenut yhtään?
Varmasti maittoi Kaarlehdolle. Turussa ei saanut kiinni mitään, mutta hyvä kun pääsi muualle ja onnistumisiahan on tullut. TUTO on taasen aivan tuuliajolla. Joukkueen valmennus on paska, se on käynyt selväksi. Joukkue on aika ajoin täysin kuriton. Tietyt pelaajat ylipeluutetaan puhki ja esim. Keinäsestä ei ole hyötyä kuin ylivoimalla. Joukkue elää ja kuolee Luceniuksen mukana, jonka turhautuminen on tullut muutamaan otteeseen liian räikeästi esille.. Vielä ollaan täpärästi kasin sakissa, mutta ensi viikolla vastassa sarjakärki ja päälle tuskainen pohjoisen kiertue joten tilanne voi olla toinen. Tähän astista kautta pelillisesti voi kuvailla sanalla surkea...
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Ihmetyttää miksi maalivahti, joka esintyy TuTo:n nettisivuilla joukkueen maalivahtina pelaa ”Omaa” seuraansa vastaan. Pitäisikö poistaa TuTo:n sivuilta herran kuva ja nimi?

TuTo:lla ei ole mittään mahdollisuuksia Keupa:n voittamiseen jos kokoonpanosta putoaa lisää pelaajia. Eihän meillä ole Mestis tason joukkuetta keskiviikkona?

Herää myös kysymys, oliko Jokila puolikuntoinen jo liittyessään joukkueeseen, kun putosi kokoonpanosta viikko sitten?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös