Mainos

Tuomarointi ja säännöt

  • 478 453
  • 2 339

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No joo, en osannut tuota kirjoittaa oikein. Olet Musta susi tässä ihan oikeassa. Toki se vaatii sen, että tuo 7. mies tulee kentälle vaihtohärdellin ulkopuolella. Jos siinä vaihtotilanteessa tulee, niin silloin se ei ole tahallinen. En osannut tuota ajatusta tuoda julki, vaikka mielessäni tuota (ainakin omasta mielestäni) tarkoitinkin.

Tuossa K-Vantaan pelissä, siinä vaiheessa kun Ruutu seitsemäntenä miehenä kentälle hyppää, on kiekko jo aivan toisaalla ja maalivahdin aitioon tulosta on kulunut jo viisi sekuntia. Sen jälkeen kukaan muu pelaaja ei ole tullut tai tulossa vaihtoon. Ruutu ei tee ensimmäistäkään liikettä kentälle menon suhteen kuin vasta 5 sekunnin päästä viimeisen vaihtoaitoon tulijan jälkeen. Nähdäkseni tästä tuomittuna tahallinen vaihtovirhe olisi ollut ok, sillä tuo ei enää mene minun mielessä vaihtohärdellin piikkiin. Tästä saatamme jäädä ikuiseen erimielisyyteen.
Tuossa videossa minkä minä katoin niin siinähän tulee juuri ennen veskaa ainakin yksi vaihtoon, joten muutakin härdelliä siinä on kuin pelkkä maalivahdin saapuminen paikalle. Lisäksi kiekkohan on K-Vantaan puolustusalueella kun maalivahti vaihtoon tulee joten muutakin liikennettä tapahtuu kentällä. Ymmärtäisin pointtisi jos se kiekko olisi jo hyökkäysalueella tms. mutta tuosta videosta en ainakaan minä voi tahallisuutta nähdä, mutta pääsemme helpommalla kun sovimme olevamme eriävää mieltä tästä asiasta.

PS. JMA jos ei kelpaa että tahallisuudeksi lasketaan vain se käskytys tai muutoin aivan 110% varmuudella tahallisesti tapahtuva rike, niin sitten ihan saat vapaasti haukkua tyhmäksi. Minä nyt vain olen oikeassa siinä miten selvä sen tahallisuuden pitää olla että sitä voidaan tahallisena pitää.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tuossa videossa minkä minä katoin niin siinähän tulee juuri ennen veskaa ainakin yksi vaihtoon, joten muutakin härdelliä siinä on kuin pelkkä maalivahdin saapuminen paikalle. Lisäksi kiekkohan on K-Vantaan puolustusalueella kun maalivahti vaihtoon tulee joten muutakin liikennettä tapahtuu kentällä. Ymmärtäisin pointtisi jos se kiekko olisi jo hyökkäysalueella tms. mutta tuosta videosta en ainakaan minä voi tahallisuutta nähdä, mutta pääsemme helpommalla kun sovimme olevamme eriävää mieltä tästä asiasta.

Joo, liikennettä on sillä hetkellä, kun veskari ja se kenttäpelaaja tulee vaihtoon, ja heille tuleekin korvaavat pelaajat kentälle. Mutta katso vielä, missä vaiheessa Ruutu lähtee kentälle. Näkyy videosta noin 18 sekunnin kohdalla, kun alkaa nostaa jalkaansa laidan yli. Siinä on jo muut kuusi ehtineet olla kentällä jo hyvän tovin ja kiekkokin on jo keskiympyrässä yli punaviivan. Muut vantaalaiset (kaikki kuusi) ovat siinä keskialueella, yksi aivan Jukureiden vaihtoaiton edessä ja siksi ehkä vaikea aluksi havaita. Kukaan ei ole tullut tai tulossa vaihtoon enää hetkeen siinä vaiheessa kun Ruutu päättää kentälle lähteä. Minun mittareilla mitattuna tämän voi määritellä tahalliseksi, sen verran myöhään ja vaihtotilanteen ulkopuolella se ylimääräinen pelaaja sinne kentälle tulee.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sellainen kysymys tuli mieleen viime vkon Lukko-KalPa -pelin tilastoja tutkiessani, eli miten tulkitaan tuo Matt Generousin toisessa erässä ajassa 35:09 "koukkaaminen 0 min" tilastomerkintä? Käsittääkseni KalPa sai tilanteesta rangaistuslaukauksen, joka epäonnistui. Jatkuiko peli sen jälkeen 5 vs 5 vai saiko KalPa sittenkin YV:n?

Kiitos etukäteen vastauksesta.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mitenkä tilanne menee jos joukkue ottaa jatkoajalla vähintään kaksi samanaikaista jäähyä? Menikö tilanne oikein, kun Jokerit pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan Ilveksen saatua pari jäähyä samoihin aikoihin?
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jatkuu 5 vs.5...
Ja Generousille ei jää tilastoihin 2 min merkintää?
Mitenkä tilanne menee jos joukkue ottaa jatkoajalla vähintään kaksi samanaikaista jäähyä? Menikö tilanne oikein, kun Jokerit pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan Ilveksen saatua pari jäähyä samoihin aikoihin?
Meni oikein. Säännöt ei tunne 4 vs 2 tai 3 vs 1 vastaan alivoimia?

edit1: Tuplapostauksen esto muokkauksella.
edit2: Muokkauksien syyt lisätty.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Meni oikein. Säännöt ei tunne 4 vs 2 tai 3 vs 1 vastaan alivoimia?

Eivät tunne ei, mutta silti jäi kaivertamaan. Oman logiikkani mukaan jatkoajalla neljä on "täysvahvuus", joten oletin tuon jatkuvan vain 4-3:lla ja toisen jäähyn alkavan vasta ensimmäisen päättyessä.

Ei siinä, hyvä jos "rehellisesti" tuo voitettiin.
 
Rocco

Se on pakko tehdä noin, 5-3 yv, koska muutenhan ottelun lopussa alivoimalla rikkova joukkue saisi tehdä melkein mitä vaan, eikä rangaistukset näy kenttätilanteessa mitenkään.
 
Number 11

Jäsen
NCAA:n Northeast Regionin välierässä Minnesota-Duluth vs Maine tehtiin aika mielenkiintoinen maali. UMD:n pelaaja karvatessaan hyökkäyspäässä luisteli maalin pois paikoiltaan niin selvästi, että se siirtyi metrejä ja kääntyi väärinpäinkin. Käytännössä kaikki lopettivat pelaamisen, mutta pari Mainen pelaajaa eivät vaan kävivät värkkäämässä maalin toiseen päähän.

Tuomarit kokoustivat tilanteesta maalin jälkeen, mutta hyväksyivät sen. En tiedä onko tuolla erilaiset säännöt olemassa, mutta joku sääntöjä tunteva voisi avata tilannetta jos vastaava tapahtuisi Suomessa.

Pitääkö peli viheltää poikki heti kun maali siirtyy paikaltaan? (tätä ei ainakaan aina tehdä vaan pienissä siirtymisissä tuomari saattaa jopa itse käydä laittamassa maalin paikoilleen kun pelin painopiste on muualla, en tiedä onko sääntöjen mukaista). Voiko sillä olla merkitystä, että maalin siirsi kiekottoman joukkueen pelaaja? Kun vihellystä ei tule niin voiko maalia hylätä enää jälkikäteen johonkin pykälään perustuen?

Niin paljon ei kiinnosta, että lähtisin jostain jenkkifoorumeilta kaivelemaan kommentteja.
 
Jenkeissä tuomarit osaavat ja saavat soveltaa sääntöjä tilanteen mukaan. Tuossa tilanteessa kun karvaaja maalin kaatoi, se ei vaikuttanut pelitilanteeseen mitenkään, vaan peli jatkui "no harm, no foul" periaatteella. Vasta sitten kun kiekko menetetään tälle puolustavalle joukkueelle, pelin voi viheltää poikki. Tuossa varmasti katsottiin tilanteeksi se, että karvaaja olisi saanut joukkueelleen hyötyä kaatamalla maalin. Siksi peliä ei vihelletty poikki heti. Sanoisin, että hyvää pelisilmää tuomaristolta.
 
Jarkko Ruutu teki kepposen Petteri Wirtaselle. Pelitilanteessa tuosta vastustajan varusteiden siirtelystä voidaan tuomita estämisjäähy. Entäs tämä "kepponen". Voisiko tästä viheltää jäähyn. Filosofista pohdintaa näin viski-lasin ääressä kavereiden kesken, joten olisi kiva saada tähän vastaus sääntöasiantuntijoilta...
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jarkko Ruutu teki kepposen Petteri Wirtaselle. Pelitilanteessa tuosta vastustajan varusteiden siirtelystä voidaan tuomita estämisjäähy. Entäs tämä "kepponen". Voisiko tästä viheltää jäähyn. Filosofista pohdintaa näin viski-lasin ääressä kavereiden kesken, joten olisi kiva saada tähän vastaus sääntöasiantuntijoilta...
10 minuuttia epäurheilijamainen käytös. Jos olisi tapahtunut pelin kuluessa niin silloin kakkosen arvoinen, mutta muutoin ehdoton kympin temppu.
 
petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Mitenkä pelin viivyttäminen-kiekko katsomoon- sääntöä tulkitaan, jos pelaaja purkaa kiekon, mutta summeri soi kiekon ollessa ilmassa ennen kuin kiekko ylittää kaukalon reunan? Vihelletäänkö jäähy?
 
Nurmos_888

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Ducks
Mitenkä pelin viivyttäminen-kiekko katsomoon- sääntöä tulkitaan, jos pelaaja purkaa kiekon, mutta summeri soi kiekon ollessa ilmassa ennen kuin kiekko ylittää kaukalon reunan? Vihelletäänkö jäähy?
2 minuuttia voidaan tuomita niissäkin tapauksissa, kun kiekko laukaistaan tahallaan pelialueen ulkopuolelle pelikatkollakin, joten periaatteessa kyllä. Mutta onko se enää pelin viivyttämistä, kun peliaika on jo ummessa? Itse en antaisi jäähyä.
 
Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilannetta näkemättä tuossa Suomi - Norja höntsäilyssä mutta:

Siis WTF?? Mitä tuossa on tapahtunut?
Mäenpää lähti hakemaan kiekkoa omasta päädystä Ask perässään, josta puolivahingossa Ask koukkaa Mäenpäätä munista. Tuomari(Laaksonen?) metrin päässä. Kieltämättä vähän outo tuomio.
 
aatu10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viihdyttävä kiekkojoukkue, taitokiekko kunniaan!
Mäenpää lähti hakemaan kiekkoa omasta päädystä Ask perässään, josta puolivahingossa Ask koukkaa Mäenpäätä munista. Tuomari(Laaksonen?) metrin päässä. Kieltämättä vähän outo tuomio.

Olisko liian helppo arvaus: 2min kampituksesta ja sen jälkeen mussutus tuomarille ja sen mussutuksen takia ulos prk:n voimin...????
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisko liian helppo arvaus: 2min kampituksesta ja sen jälkeen mussutus tuomarille ja sen mussutuksen takia ulos prk:n voimin...????

Näinhän sen Mertaranta kertoi juuri käyneen eli mussutti itsensä pihalle....
 
aatu10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viihdyttävä kiekkojoukkue, taitokiekko kunniaan!

SjV

Jäsen
10-listan täyttymisestä

PRK:han tuottaa kymppilistaan vain yhden merkinnän. Mitenköhän siinä tapauksessa jos pelaaja A ottaa myöhemmin samassa pelissa toisen 10min rangaistuksen, joka muuttuu automaattisesti PRK:ksi (550d) -> tuleekohan tästä 1 vai 2 merkintää listalle?
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

Kaksi merkintää seuraavasta tapauksesta on annettu. Lukon Otto Honkaheimo taklasi Lukko-TPS-ottelussa niin että se katsottiin päähän kohdistuneeksi taklaukseksi. Tuomio siitä oli 2+10min. Honkaheimo ei tätä oikein sulattanut, vaan mussutti tuomareille jäähyn saatuaan. Tuomarit löivät kaupan päälle 20 minuutin rangaistuksen käytöksestä, ja näin kymppitilille merkittiin kaksi osumaa.
 
Jos A joukkueella hyökkääjiä hyökkäysalueella, ja kiekko laukaistaan keskialueelta kohti B joukkueen maalivahtia, kuitenkin niin, että se menisi selkeästi (0,5-1 metriä) yli, vihelletäänkö tästä tahallinen paitsio? Entä jos hyökkäysalueella olleet pelaajat kerkeävät tulla keskialueen puolelle?
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos A joukkueella hyökkääjiä hyökkäysalueella, ja kiekko laukaistaan keskialueelta kohti B joukkueen maalivahtia, kuitenkin niin, että se menisi selkeästi (0,5-1 metriä) yli, vihelletäänkö tästä tahallinen paitsio?
Ensinnäkin 0,5 metriä ei ole niinkään selvästi yli, vaan kiekkohan osuisi maalivahtia ylävartaloon, mikäli tämä seisoisi suorana. On vihelletty ja kuuluu viheltää tahallinen paitsio.
Entä jos hyökkäysalueella olleet pelaajat kerkeävät tulla keskialueen puolelle?

Mikä ajatus tässä nyt on? Sama tilannehan tuo on, ja edelleen tahallisen paitsion määreet tulevat täyteen.
 
Mikä ajatus tässä nyt on? Sama tilannehan tuo on, ja edelleen tahallisen paitsion määreet tulevat täyteen.

Tarkoitin siis sitä, että jos hyökkäävät pelaajat ehtivät tulla pois paitsiosta ennen kuin kiekko koskettaa maalivahtia, niin onko kyseessä silloin paitsio?

Entä jos joukkue B pelaa ilman maalivahtia ja joukkueen A pelaaja on paitsioasemassa kun kiekko laukaistaan alueelle, ja ko. pelaaja ehtii tulla pois paitsiosta ennen kuin kiekko on maalissa. Tälläinen tilanne sattui kerran tällä kaudella, ja silloin tuomiona oli maali. Oliko päätös oikea?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös