Mainos

Tunkilla ollut jo käyttöä?

  • 254 950
  • 1 554
On tiettyjä olosuhteita joilla kitkarengas on lähes kuin kesärengas. Mutta vastaavasti suurimman osan ajasta ainakin etelän suolatuissa kaupungeissa nastat ovat täysin turhat, aiheuttaen vain melua, polttoaineen kulutusta ja katupölyä. Nastoilla tai ilman, niin minusta tärkeintä olisi, että kumiseos on tuore eli ensimmäistä talvea ajossa. Sitten keväällä pois vanteilta ja kiertoon köyhille, kipeille ja muille idiooteille joille käy käytetty talvirengas. Pieni hinta hyvästä pidosta.
 

teppana

Jäsen
Tuo on totta. Tuorret renkaat tietenkin toimii paremmin. sen verran pihi luonne on ettei raaski vaihtaa ennen kun on loppuun ajettu. Kyllä ne Oulussakin suolaa teitä, mutta osa risteyksistä ei pysy auki sama mikä olisi.

Mutta auto on 90% maantiellä kun vaimoke ajaa työmatkat. Itse käytän polkupyörää kesät talvet. Ihan hyvin se auto tiellä on kitkoilla pysyny. Joskus vain tuntuu että jäällä mennään sinne minne auto sanoo eikä sinne minne kuski haluaa. aikaisempi auto oli Seat Ibiza joka oli massaltaan huomattavasti pienempi niin ehkä tuo valtava paino ja kokoero saa auton tuntumaan erilaiselta. Ibizalla uskalsi vetää kyllä mutkiin talvella eikä koskaan pelottanu että lähtee hallinnasta. Bemarin kanssa tuntuu välillä vähän epävarmalta.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minusta mikään ei ole niin karmeaa kuin toi saatanan suolaaminen. Parasta on nätti lumikerros, mitä sitten sopiva määrä nastallisia autoja käy rikkomassa, siinä toimii sitten niin kitkat kuin nastatkin. Se saatanan suola paskoo kaikki paikat ja hyötyä on tasan tarkkaan vain optimaalisissa olosuhteissa, hinta suhteessa hyötyyn on ihan olematon. Joku jäätävä tihku, niin silloin suolaus on hyvä, muutoin jättäsivät ennemmin sen suolan kippaamatta, kun seuraavaksi se on umpijäässä se tie.

Ja muuten älkää hommatko talviksi mitään läski renkaita, ohuet on parhaat sivupidon ja kääntyvyyden kannalta. Noilla leveillä läskeillä tuntuu ettei pidä mitään, silti jostain syystä niitä autojen alle tungetaan.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänään vaihtuu kesäkiekot alle, vaikka nyt taivaalta tulee lunta. Olin varannut ajan jo viikkoja sitten, joten en ala sitä enää vaihtamaan. Lisäksi pääsiäisen aikaan tulee liikuttua vain päiväsaikaan Etelä-Suomessa, niin eipä varmaankaan tarvitse liukkautta pelätä.

Enpä muista milloin viimeksi on renkaiden vaihto jäänyt näin myöhäiseksi tai olisi tarvinnut enää edes miettiä tähän aikaan vuodesta kelin vaikutusta vaihdon ajankohtaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Itse vihdoin renkaat omaan autooni maaliskuun puolella (en jaksanut kuunnella nastojen rapinaa kuivalla asfaltilla) ja vaimon autosta nykäsin kitkat pois ja kesägummit tilalle viime viikonloppuna.

Joo, muka lunta tulee taivaalta ja on pakkasta. Routa on jo mennyttä ja tiet jäätyvät uudelleen vasta parin päivän yhtämittaisen pakastuksen jälkeen ja sellaista jääkautta ei ole täällä etelässä enää näkyvissä. Toki hieman sovittaa tilannenopeutta mahdolliseen liukkauteen, mutta tänäänkin pakkasesta huolimatta tiet olivat lätäkköiset ja sulat.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ohessa linkki Forecan 10 päivän ennusteeseen Helsinkiin. Yöllä puskee miinus seitsemää pahimmillaan. Lätäköt ja rampit ehtivät saada mukavan riitteen aamuajelua varten. Mikäli matka on Helsingistä mihinkään muuhun suuntaan Suomessa, kehotan kesärenkaiden sijaan siirtymään julkisen liikenteen puolelle.

10 vrk sää Helsinki - Foreca.fi
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Vielä pari viikkoa ajan nastoilla. Ajan työkseni ja kun aikaisin aamulla lähtee, ei tarvi miettiä keliä.
Firman auto, firman renkaat, mitä niitä säästelemään. Nastat ja auto on sen verran hiljainen ettei nastojen ääni häiritse.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Onkos kellään palstalaisella kokemusta hankook ventus prime 3 kesänakeista? Melu? Ajotuntuma?

Autobildin testinkin voittanut mutta niinhän se Nokiakin testeissä pärjäili.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ärsytti minuakin se nastoilla ajaminen kuivilla teillä niin käytin vaihdossa jo 2-3 viikkoa sitten. Työmatka onneksi sujuu isoja pääteitä pitkin ja ei aamullakaan hirvitä lähteä ajelemaan vaikka olis tuon renkaanvaihdon kyllä jälkeenpäin ajatellen voinut vähän myöhemminkin tehdä.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kesäkumit sujahti alle jo pari viikkoa sitten. Minua saatte siis kiittää näistä viime päivien keleistä. Eilen oli tavallista jännempi työmatka vaimolla, kun viimeiset kymmenet kilometrit ajoi auraamattomalla tiellä lumeen muodostuneissa urissa. Ei kuulemma tehnyt mieli lähteä kenestäkään ohi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onkos kellään palstalaisella kokemusta hankook ventus prime 3 kesänakeista? Melu? Ajotuntuma?

Autobildin testinkin voittanut mutta niinhän se Nokiakin testeissä pärjäili.
Mulla taitaa olla nuo alla, jos oikein muistan. Jotkut ventukset kuitenkin, kun sunnuntaina kesäkiekot vaihdoin. En hirveästi katsellut, mitä myyjä mulle rengasliikkeessä myi, kun hyvämaineinen ja -tapainen liike oli kyseessä ja hinta sopiva. Voin suositella siltä osin että auto liikkuu eteenpäin ja olen pysynyt tiellä, tarkempaan analyysiin en kykene. Tästä oli varmaan paljon apua ostopäätökseesi, joten olen hyvä.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Voin suositella siltä osin että auto liikkuu eteenpäin ja olen pysynyt tiellä, tarkempaan analyysiin en kykene. Tästä oli varmaan paljon apua ostopäätökseesi, joten olen hyvä.

Mutta tuohan on täysin riittävää tietoa. Jos eivät kiinnitä huomiota, niin silloin niissä ei ole moitittavaa.

Täytyy kokeilla, sittenpä tuo selviää. Eiköhän tuohon Auto Bildin testiin voi nojautua riittävästi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Selailin eilen uusinta Auto Bildin kesärengastestiä ja siinä oli ilahduttavasti testattu myös kulutuskestävyyttä. Erot olivat aivan järkyttäviä, tai sellaiseen käsitykseen ainakin jäin. Conti oli muistaakseni paras (muutenkin) ja kesti moninkertaisesti vaikka Bridgestoneen tai (halpis?)-nokialaiseen verrattuna?
Kestävyyden painoarvo oli tosin käsittääkseni testissä aika pieni.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta tuohan on täysin riittävää tietoa. Jos eivät kiinnitä huomiota, niin silloin niissä ei ole moitittavaa.

Täytyy kokeilla, sittenpä tuo selviää. Eiköhän tuohon Auto Bildin testiin voi nojautua riittävästi.
Kertoile kokemuksesi melusta. Puolen kesän kulutuspinnat jäljellä kesänakeissa, ja pitäisi saada hiljaiset kummit. Ainakin hakka7 talvikiekkoja hiljaisemmat. Nykyiset dunlopit ei ole...
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kertoile kokemuksesi melusta. Puolen kesän kulutuspinnat jäljellä kesänakeissa, ja pitäisi saada hiljaiset kummit. Ainakin hakka7 talvikiekkoja hiljaisemmat. Nykyiset dunlopit ei ole...

Laitellaan tietoa kun saapuvat. Menee vielä 1-2vko.

Auto Bildin kesärengastesti 2016

2016 AutoBild Summer Tyre Test - Tyre Reviews

Sama 2017 mutta leveillä renkailla ja Hankook pärjännyt hienosti. Melutaso vielä hiljaisempi.

2017 Auto Bild Summer Tyre Test - Tyre Reviews
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noista renkaista mitataan ohiajomelu. Noi mun hakka7 on ulkometeliltään isommat kuin dunlopit, mutta auton sisällä tilanne on päinvastoin. Pitäisi tietää miten hyvin rengas välittää melun ja sitä ei testata.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Noita vertailuita lueskelin, ja alkoi omat Michelin pilot sport 4:t vituttamaan entistä enemmän. Pitoa kyllä piisaa, mutta niin piisaa meteliäkin. Normaalissa ajossa, tuolla vertailussa löydetyllä lisäpidolla ei tee yhtään mitään, mutta matala melutaso lisäisi ajomukavuutta varsin paljon.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Joku rengasmyyjä joskus kehui Pirellejä hiljaisiksi. Ostin lopulta Continentalit, joten en sitten tosiasiassa tiedä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Noista renkaista mitataan ohiajomelu. Noi mun hakka7 on ulkometeliltään isommat kuin dunlopit, mutta auton sisällä tilanne on päinvastoin. Pitäisi tietää miten hyvin rengas välittää melun ja sitä ei testata.
Mahdotonta on testata kun sen äänen taajuus ja auton äänieristys riippuu täysin autosta, renkaasta ja tienpinnasta. Se nyt vaan on voi voi, että jos tarkoitus on blokata taajuuden X tai Y ääniä niin ne tehdään eri tavoin. Katsos kun se liittyy sen äänen allonpituuksiin ja muihin mitättömiin asioihin. Olisi melkoiset testit kun haettaisiin kaikki autot markkinoilta viimesiltä vuosilta, että saatais sulle se sisälle kuuluva rengasmelu mitattua.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi mittarit pitää viedä auton sisälle, kun mitataan renkaan kykyä välittää ääntä? Minusta siinä ei tarvita autoa lainkaan!
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Taitaa mennä toukokuun puolelle nastarenkaista eroon pääseminen. Pakkasta ja lumisadetta on joka päivä, ei tässä uskalla lähteä vielä hötkyilemään.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Nyt on hetken ollut kesänakit ja aika antaa ensituomio.

Auto on Volvo V60 ja renkaat aikaisemmin mainitut Hankook Ventus Prime 3 215/55 v93 16. Renkaiden hinta 380€.

Ajettu ainoastaan nopeuksissa 1-80km/h, eli moottoritieajon metelit testaamatta. Kaupungissa renkaat on hiljaiset, vakaat, hyvä ajotuntuma eikä tunnu että oltaisiin laakereiden päällä vaikka kurviin menee lujempaakin. Ei siis mitään moitittavaa ja ollaan yritetty keksiä eroa aikaisempiin 650€ Micheliniin mutta ei löydy. Tosin Hankookit on ehkä hiljaisemmat jos vertaa kaverin volvoon ja samoihin Michelinin nakkeihin, sekä aikaisemman volvoni vastaaviin.

Hiukan kun nopeutta nostaa, niin toki ääntä lisääntyy kuten kaikilla nakeilla, kiitos teiden kunnon. Tässä kohtaa onkin sitten jo merkitystä myös auton äänieristyksillä.

Bildin testi ei höpöjä ollut.

Edit: Nyt 80-120km nopeuttakin testattu. Jonkin verran ääntä renkaista tulee, mutta kyllä tämän kanssa elää. Ajettavuus erinomaista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kyllä siirtyy pitkälle varikkopysähdys, kun koko ensi viikolle on luvassa yöpakkasia. Kaskoton ei riskeeraa, joten nastoilla jatketaan toukokuun puolenvälin yli...
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Varma syksyn merkki on kitkarengassmugistien herääminen kesäuniltaan haistelemaan omia pierujaan. Smugistien mielipidekirjoitusten mukaan nastarenkaat ovat ainoa syy lähes kaikkeen pahaan pienhiukkasista teiden kulumisen kautta ilmastonmuutokseen.

Aamulehdessä oli hiljan mielipidekirjoitus, jonka mukaan rantatunneli oli viime talvena nastarenkaiden aiheuttamasta pölystä niin pimeä, ettei eteensä nähnyt. Eipä tullut itse huomattua. Ehkä se olikin vaan kirjoittajan omaan autoon muodostunutta kitkarengassmugia.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Täytyisi varmaan ostaa uusi tunkki, kun vanha tuossa viime keväänä hajosi. Joku ihme hinku ostaa parempi nostin, vaikka käyttöä ei laitteelle kovin paljoa luonnollisestikaan ole. AC hydraulics ja Bacho taitavat olla sitä premium-tasoa, jotka maksavat jotain 300€ nurkilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös