Miinojen ongelma on, että halpuuden ja helppokäyttöisyyden ohella niissä on ikävä stigma. On totta, että tämä ei ole Suomen syy, ja Suomi todennäköisesti käyttäisi niitä vastuullisemmin kuin jotkut muut toimijat. Mutta kyllä erkullakin on pointti, kun hän kirjoittaa:
Vertauksena: räjähtävät luodit ovat erittäin halpa ja tehokas lisä puolustuskykyyn. Pitäisikö Suomen ruveta käyttämään niitä? (Haluan korostaa, että raflaavampiakin vertauksia olisin voinut keksiä...)
erku kirjoittaa seuraavaa:
Voidaanko kansainvälisessä aseistariisunnassa edetä, jos kaikki maat ajattelevat vain opportunistisesti itseään?
Jolloin perusolettamus on ilmeisesti se, että kansanaseriisunta on jollain tapaa tila johon tulisi pyrkiä - joka on tavoitteellinen tilanne globaalisti. On sitten aivan eri asia onko se todella sitä tai onko se välttämättä tila johon kaikkialla on järkevää pyrkiä samalla intensiteetillä - minusta alueelliset ongelmat ja tilanne on myös huomioitava ja annettava valtioille alueellisesti mahdollisuus itsenäisiin ratkaisuihin tai jopa antaa mahdollisuus vetäytyä aiemmin allekirjoittamistaan sopimuksista, syystä, että turvallisuuspoliittinen tilanne on voinut olennaisesti muuttua, liittolaissuhteet olennaisella tapaa muuttua, valtion poliittinen sitoutuminen on voinut olennaisella tapaa muuttua jolloin voidaan miettiä, että onko pakko noudattaa vuosikymmeniä vanhoja sopimuksia joiden allekirjoittamisen jälkeen valtion asema alueellisesti tai jopa globaalisti on tavalla tai toisella ratkaisevasti muuttunut.
Se, että globaalisti katsotaan, että imagollisista syistä johtuen jostain asejärjestelmästä on luovuttava ei tarkoita sitä, että paikallisesti niin on järkevää tehdä tai että niin tulisi tehdä ja tästä päästään sitten Suomeen ja itsenäiseen ajatteluun ja maamme edun mukaiseen ajatteluun. Lähtökohdan tulisi olla se, että pyritään toiminpitein edesauttamaan myös Suomen puolustamista ja sen puolustusvalmiuden ylläpitämistä, jota jv. miinoista luopuminen ei ole ollut - imagollinen "voitto" on minusta hyvin olematon verrattuna siihen, millainen seuraamus jv. miinoista luopumisella on ollut ja on etenkin jos maamme ajautuu aseelliseen yhteenottoon sen oletetuimman vihollisen kanssa, ja sen mukaiseen yhteenottoon perustuen se puolustusvalmius ja kyky tulisi kuitenkin laatia.
Jv. miinoista luovuttiin, mutta rinnalle on hankittu aivan liian vähän korvaavia asejärjestelmiä - aukkoa ei ole kyetty, ja näyttää sitä ettei ole edes pyritty täyttämään täydellä tehokkuudella, vaikka aikaa on ollut jo kohtalaisesti ryhtyä hankkimaan niitä korvaavia asejärjestelmiä riittävän paljon. Jv. miinat ovat toki yksi elementti puolustussodankäynnissä, niiden varaan ei pidä - eikä saa - laskea kaikkea vaan muihinkin toimenpiteisiin tulee ryhtyä, ensinnä mieleen tulee liittoutuminen (ja aito liittoutuminen eikä höpöttäminen "optioista", joilla ei tosi paikan tullen ole mitään arvoa) ja samalla on myös huomioitava yleisen puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen ja riittävä modernisointi - eli minun yhtälössä jv. miinojen ohella olisi myös niitä korvaavia asejärjestelmiä, kyky iskeä kauas - tarvittaessa satojen kilometrien päähän, ja tietenkin liittoutuminen siihen yhteisöön, jonka suurin osa EU-maista on jo tavalla tai toisella valinnut sotilaalliseksi liitokseen eli NATO:on. Jos näistä ulkoisia tukijoita - liittolaisia - ei hankita, on tällöin korvattava puute tavalla tai toisella ja nyt herää kysymys, että millä tavalla, millä asejärjestelmillä?
Olen aiemmin puhunut sitä vastaan, että Suomi hankkisi ydinaseen - jota se ei tietenkään tule hankkimaan - mutta jos spekuloisimme sen mahdollisuudella, niin sellaisen omistaminen nostaisi olennaisella tapaa sen potentiaalisimman vihollisemme halua aloittaa sotatoimet Suomea vastaan. Jos meillä olisi kyky iskeä taktisin ydinasein Pietariin, niin se olemassa oleva kyky saattaisi olennaisella tapaa laskea halukkuutta aloittaa operaatiot Suomea vastaan. Moskovassa saatettaisi miettiä kahdesti, että kannattaako hyökkäys Suomeen vai ei. Mutta tässä kohdin on kuitenkin huomioitava se, että mielestäni pelkkä ydinaseen olemassa olo ei välttämättä poista riskiä joutua hyökkäyksen kohteeksi, sen lisäksi on oltava halukas puolustamaan maataan ja oltava poliittisesti ja yhteiskunnallisesti riittävän vahva - epätasapainoon joutuessaan välttämättä edes se ydinaseen olemassa olo ei riitä "takuumieheksi" ts. Ukrainan kohdalla välttämättä ydinase ei olisi pelastanut maata Kremlin karhulta, kun maa muuten oli kaaoksessa ja komentosuhteet nurin ja yksi jos toinen taho vannoi edelleen uskollisuutta vallasta syöstylle johtajalle tai tämän liittolaisille tai Venäjälle.
Mutta loppuun, lyhyenä yhteenvetona, Suomen tulee puolustusta rakentaessaan huomioida erityisesti
Venäjä, Venäjä, Venäjä ja siltä pohjalta rakentaa ja pitää yllä puolustuskykyä - ja ottaa käyttöön puolustuskyvyn ylläpitämisen kannalta olennaiset asejärjestelmät mahdollisista imagollisista tappioista huolimatta.
vlad.