Tulevan kauden kujeet

  • 378 770
  • 1 336
Tila
Viestiketju on suljettu.

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Tuolla lukon kotisivujen boardilla yksi asioista yleensä hyvin perillä ollut syväkurkku kertoili että Ilkka Heikkinen on ainakin kerhon kanssa neuvotteluissa. Mutta antoi myös ymmärtää että yksikään joukkue ei ole vielä ollut lähelläkään tarjota sitä mitä Heikkinen pyytää. Ajattelin että varmasti joitain saattaa kiinnostaa täällä, olisihan tuo Heikkinen hyvä vahvistus mille liigajengille tahansa.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Jubomir kirjoitti:
Eskelinen teki tällä kaudella 25 pistettä ja on siis todellinen tulevaisuuden sentterilöytö. Kaksi vuotta nuorempi Virtanen teki 19 pistettä ja ei osaa mitään. Siinäpä näkemystä kerrakseen.

Osui ja upposi - virhe Virtasen arvioinnissa myönnetään. Tällä kertaa luin vain linkitetyn sivun ja en tarkistanut Virtasen taustoja - ja heti kolahti omiin. Virtanen on ilmeisesti kehittynyt isoin harppauksin.

Silti Eskelisen suhteen pysyn rohkeasti veikkauksessani.
 

d2uce

Jäsen
Jakub kirjoitti:
Itse olen ihan tyytyväinen uusiin hankintoihin ja muutamalla täsmäohjuksella ollaan taas top6-joukkue. Täytyy ihmetellä mitä he miettivät jotka pitävät Salosen ja Andersonin hankintoja hyvinä, mutta eivät kuitenkaan ole valmiita antamaan heille roolia. Sitähän he ovat juuri tulleet hakemaan ja siksi heidät on hankittu että heistä tulee kahden ekan kentän laitureita tulevaisuudessa.

Itse mietin tässä, että toivottavasti Roni Anderssonille ja Pasi Saloselle ei käy ns. "lappalaisia", eli jyrää kauan HPK:n 4. -ketjussa, vaikka potentiaalia vaikka sinne 20 maaliinkin asti olisi. Toivottavasti puhkeavat kukkaan Kerhossa, niinkuin on monelle Helsingistä tulleelle käynyt.

Ensi kaudella nähdään mihin Lappalaisesta on oikeassa roolissa SaiPan paidassa. En hämmästyisi yhtään vaikka jo ensi kaudella paukuttelisi sen 20 maalia.
 

Zigismund

Jäsen
Oli aivan pakko katsastaa sopimattomia potenttiaalisia pelaajia ja jokusen löysinkin:

Puolustajat:
Tuomas Eskelinen, Blues
Markus Kankaanperä, Jokerit
Oskari Korpikari, Kärpät
Ilkka Heikkinen, Lukko
Anssi Salmela, Pelicans


Hyökkääjät
Janne Laakkonen, HIFK
Jussi Pesonen, Ilves
Tony Virta, Jokerit
Arto Koivisto, Jokerit
Kimmo Koskenkorva, SaiPa

No siinä olisi muutama potentiaalinen vahvistus vielä. Tuskin mikään noista toteutuu, mutta toivoahan saa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Axel K. kirjoitti:
Unohtuko yks? Nimikirjaimet J.S. Vai oonko taas käsittäny jotain väärin...
Jeps, Sailio unohtui vahingossa.

vilperi kirjoitti:
Ja Jani Hassinen. Mutta mielestäni nyt ei kannatakaan puhua laitureiden määrästä vaan tasosta. Vaikka noita laitureiden nimiä kuinka lukisin ja HPK-lasit päähäni pukisin, niin silti se huutaa kyllä 1-2 kovan luokan vahvistusta.
Tätä tuossa itsekin tarkoitin. Tällä hetkellä nuo laiturit vaan ei riitä tai sellaisia ykkösen ketjun kavereita ei oikein ole. Kuten vilperi tuossa mainitsee, niin kyllä sinne 1-2 laituriakin pitäisi hankkia. Tietenkin täytyy muistaa, että on tässä ennenkin haettu vaan "puolustajaa" ja on tullut 2 hyökkääjää ja maalivahti.

Jäähykunkku kirjoitti:
Puolustajat:
Markus Kankaanperä, Jokerit
Ilkka Heikkinen, Lukko


Hyökkääjät
Jussi Pesonen, Ilves
Kimmo Koskenkorva, SaiPa
Nämä kiitos. Etenkin tuo Pesonen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Sistis kirjoitti:
Veikkaan kuitenkin Pesosen hintalapun olevan aika kova ja itse käyttäisin sen summan mielummin juurikin sentterin hankintaan.
Niin, tuo markkinatilannehan on liigassa tällä hetkellä sellainen, että palkkapyynnöt ovat melko korkeita kun monista seuroista on jengiä lähdössä. Se on valitettavaa Kerhon kannalta, joka ei pysty kilpailemaan näiden isomman budjetin joukkueiden kanssa. Siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen näihin tänään julkaistuihin sopimuksiin - on ainakin saatu ihan kelvollisia pelaajia.

Ulkomailta on varmaan sitten helpompi hankkia laadukkaita pelaajia ja voi hyvinkin olla, että saadaan odottaa niitä ykkösketjun kavereita ihan jonnekin elokuuhun asti.

Pieni sivuhuomio: Itse odotan mielenkiinnolla Loikaksen otteita ensi kaudella. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että ko. herra nostaa tasoaan ja ottaa isomman roolin joukkueessa. Potentiaalia ja taitoa kuitenkin on. J-P taisi mainita yhdessä haastattelussakin, että kiekollinen peli sujuu ja jos saa vaan mahdollisuuden pelata hyökkäävämmässä roolissa, niin tulostakin tulee. Jos näin, niin hyvä homma.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja eikun repostelemaan. Huonolta näyttää, helvetin huonolta (varauksena, että olen ennenkin erehtynyt Kerhon hankintoja haukkuessani, mm. Kuhan tapauksessa).

Ja järjestyksessä:

Maalivahdit:

Teemu Lassila: keskinkertaisia suorituksia kausi toisensa jälkeen, ei voittavan joukkueen maalivahti. Ihmeitä pitää sattua tai ollaan kusessa. Erityisen katkeraa nähdä tämä mies tolppien välissä Chiodon jälkeen. Köyhän miehen Puurula.

Puolustajat:

Harri Tikkanen: OK hankinta.
Mikko Palomäki: Menee joukon jatkona
Markku Erholtz: Kukaan ei pelaa Mestiksessä kolmekymppisenä sattumalta. Myöhään kehittyvätkin siirtyvät liigaan aiemmin.


Hyökkääjät:

Pasi Tuominen: Laitetaan pikana Poriin ja pyydetään Joensuu, jolla sentään potentiaalia vaihtarina. Ei mitään käyttöä tälle miehelle. Odotusarvo 8+11
Pasi Salonen: Mielenkiintoinen pelaaja, hyvä hankinta.
Roni Andersson: Näytti pleijareissa ihan pelimieheltä, hyvä hankinta.
Jan-Mikael Järvinen: En kommentoi tiedon puutteessa
Ville Eskelinen: Ei juuri tietoa, kommentit myöhemmin (ainakin kokoa on).


Näillä eväillä ketjut voisivat sitten näyttää seuraavalta:

1. kenttä

Antti Pihlström - ? - ? (muita ykköskentän tasoisia joukkueessa ei nyt ole)

2. kenttä

Jonas Vihko – AUK – Jani Hassinen

3. kenttä

Jari Sailio – J-P. Loikas – Hannu Väisänen

4. kenttä

Pasi Tuominen – Pasi Salonen – Roni Andersson


1. puolustajapari

Mikko Mäenpää - ? (toista ykkösparitasoista ei ole)

2. puolustajapari

Harri Tikkanen – Vellu Laitinen

3. puolustajapari

Risto Korhonen – Mikko Palomäki


Lisäksi:

Jonas Andersson: VMTL –osastossa tai ihan missä vaan
Iivo Hokkanen: reservissä ja välillä pelissä
Joona Karevaara: reservissä
Ville Eskelinen: reservissä
Jan-Mikael Järvinen: reservissä
Markku Erholtz: Mestiksessä
Jussi Ruohola: 7. pakkina kokoonpanossa


Tästä nyt varmaan jo hieman lahjattomampikin näkee, ettei homma pelitä. Höttö on nyt julkaistu, seuraavaksi sitten niitä oikeita sopimuksia
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lassila sitten tuli, niin kuin vähän arvelinkin. Mielestäni pesee Oksan, Puurulan ja Weakmanin, vaikka Miika sen yhden mestaruuden onkin torjunut. Mahdollisesti "uusi Tarkki"?

Laituriosasto näyttää erittäin lupaavalle. Salonen, Vihko, Jonas ja Pihlström/Tuominen, siinä oivat laiturit ykkös/kakkos ketjuun. Tuomisessa ainesta tämän vuosituhannen "Kerho-flopiksi". Pihlström tuskin Kerhossa pysyy, vaikka saahan sitä aina toivoa...

Ykkösketjuun kaivataan kovemman luokan keskushyökkääjää. Loikaksen näen tulevana kakkosketjun vetäjänä. AUK kolmosen sentteriksi.

Puolustus osasto näyttää tällä hetkellä heikolta, mutta muutama mieshän peräpäähän on tulossa.

Ketjut voisivat mennä jotenkin näin, eli uutta ketjulottoa pystyyn.

1. Vihko - xxx - J. Andersson
2. Tuominen - Loikas - Salonen
3. Väisänen - AUK - R. Andersson
4. Hassinen - Hokkanen - Sailio


Vaikka tällä hetkellä näyttää kohtuullisen hyvälle, niin sanon, että tässä joukkueessa on ainesta todelliseen floppiin. Tämä joukkuehan rupeaa näyttämään jo JYP:iltä, ei kunnon ruhoa yhdelläkään miehellä, ei tappelu arsenaalia, Pihlströmin lähtiessä tämä joukkuehan ei enää edes taklaa. Muutama iso karju puolustukseen ja ykköseen kunnon sentteri, niin ehkä sitten...
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Chiodo on kuitenkin mahdollisesti jäämässä? "HPK:ssa kauden lopun erinomaisesti torjunut maalivahti Andy Chiodo on pyytänyt tarjousta Kerholta ja sellaisen myös saanut."

http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=53630&main=49

Se miten tässä nyt mun omasta mielestä kannattaisi toimia: tehdä Chiodon kanssa sopimus, sitten vaikka isollakin rahalla. Sopimukseen tietty NHL-pykälä ja jos Andy päättää lähteä kokeilemaan kotimantereelleen niin varalle jäisi kuitenkin Lassila. Mikäli Lassila ei alkukaudesta joukkuetta kykene kannattelemaan niin sitten loka-, marraskuussa vois yrittää hankkia uuden veskarin. Kyllä niitä aina jostain saa kuten esim. Oksan tapauksessa nähtiin. Lisäksi NHL:n organisaatioissa on monesti tapauksia, jotka osaa pelata mutta eivät saa jostain syystä peliaikaa.

Vielä toinen linkki: http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=53627&main=49
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tuomisesta saatte takuuvarman suorittajan, muttette kyllä mitään ykkösketjumiestä. Lassilla taas ei tuo paketti oikein pysynyt kasassa sen yhden huippukauden jälkeen ja Chiodon jatkosoppari olisi kaikille osapuolille pl. Lassila ja 13 muuta liigajoukkuetta loistoratkaisu.

Kertonee nämä nimet kuitenkin siitä, missä nykyliigassa mennään, suurin vahvistus joukkueille on pitää vanhojen sotaratsujen sopimukset, ja uudet miehet ovat joko over-the-hill tai sitten vasta uransa alkunosteella.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Loistavia juttuja:

Hämeen Sanomat kirjoitti:
Harri Tikkanenkin on tahkonnut liigaa SaiPan paidassa 33 ottelun verran, vaikka on vasta 25-vuotias.
Wou, mikä määrä pelejä, melkein junnu kuitenkin.
Hämeen Sanomat kirjoitti:
Maalivahti Hannu Lassila


Mutta itse asiasta, ei tuo voi olla lopullinen joukkue. Todellakin puuttuu se ykkösketju ja ykköspakki. Miksei kakkos/kolmospakkikin, riippuen mihin Mäenpään laskee. Tuo HäSan artikkeli kuitenkin loi vähän toivoa, että Chiodo jäisi. Paras, koskaan, ikinä, missään.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Teemu Lassila olisi varmaankin yksi SM-liigan historian kalleimpia varavahteja, jos Chiodo mahdollisesti jää.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
HäSa kirjoitti:
Totta kai annoimme Andylle tarjouksen, näytöt riittivät, naurahtaa HPK:n markkinointipäällikkö Hannu Savolainen, jonka mukaan Chiodon pyyntö ja HPK:n tarjous ovat aika lähellä toisiaan.

Jos ovat vielä lähellä toisiaan niin sopimus ja heti, muuten voipi kaudella kaduttaa kovastikin! Kaksi kunnon maalivahtia tarvitaan ehdottomasti, jos aiotaan mestaruudesta taistella.

HäSa kirjoitti:
Savolaisen mukaan HPK on keskustellut alustavasti myös erinomaisesti play off -otteluissa pelanneen Mika Strömbergin agentin kanssa Strömbergin jatkosuunnitelmista.

Ei olisi huono sopimus tuokaan.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ketjulottoa:
Salonen-R.Andersson-Tuominen
J.Andersson-Uusikartano-Vihko
Sailio-Loikas-Hassinen
Väisänen-Hokkanen-Karevaara
Eskelinen

Pillun jatkoa tottakai toivon, mutta olen myös realisti. Niinpä tiputin kaverin pois. Kyllähän tuosta neljä tasaista ketjua saadaan, mutta helposti on myös ongelmat huomattavissa. Hyökkäyspäästä puuttuu fyysisyyttä ja huipputason kiekollista osaamista. Voisi jopa sanoa, että kokolailla HMV. Fyysinen laituri tyyliin Pesonen/Pihlman sekä juonikas sentteri, niin johan näyttäisi paremmalta. Tuomisen hommaamista en ymmärrä, toivotaan että osoittautuu kuitenkin pelimieheksi.

Mäenpää-"laadukas"
Palomäki-Tikkanen
Laitinen-Korhonen

Pakisto on kasautumassa ihan mallikkaasti. Tohon, mieluummin ennen kauden alkua, laadukas pakki ja sitten joskus tammikuussa se "Strbak" niin hyvältä näyttää. Erholz ja Ruohola ylimääräisiä, jos sattuu tarvitsemaan.

Maalivahtipuolesta sen verran, että toivotaan Chidon ja Kerhon palkkanäkemysten olevan niin lähellä toisiaan, että natsaa. Chiodo-Lassila-kaksi kehityskelpoista junnua on kelpo maalivahtiosasto.

Ihan kelpo runko mielestäni. Seuraavat pelaajat saisivat toki olla luokkaa kovempia nimiä.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Jaa uusia pelaajia...

Jee jee, jepu jepu. Soppareita tuli että pärähti ja ei nyt oikein vielä vakuuta, joskin joukossa muutama ihan pelimieskin eittämättä löytyy.

Saipan kaksikko Palomäki-Tikkanen on, tuota miten sen nyt ilmaisisi... perustavaraa. Jos Tikkasta kuviteltaisiin Hietasen korvaajaksi, niin tasoa paskempi tuli. Petre olisi aiheuttanut jo tyytyväistä myhäilyä. Palomäestä ei niin paljoa tietoa ole, mutta käsittääkseni potentiaalinen sälli, mutta vielä aika raakile. Jos tässä on meidän kakkospakkipari, mitä syvästi epäilen, niin ei oikein vahvasti mene.

Osasto Helsinki. Andersson ja Salonen. Vaikka taasen mieluummin olisin ottanut kaksikon Lehterä-Keränen, mutta kun ei aina voi kaikkea saada, niin näillä mennään. Anderssonille enemmän jalkoja, niin siitä saatta tulla ihan pelimies. Salosesta ei ole oikein vahvaa kuvaa jäänyt. Eikös se aika kova menijä ole. No, tervetuloa kehittymään.

Tuomisen värvääminen on kyllä aavistuksen käsittämätöntä. Varmasti isohkoon rooliin hankittu ja mutta liigassa ollut aina täysi rivijamppa. Ei saisi olla ilkeä, mutta siinä meillä uusi Skyttä. Toivotaan kuitenkin onnistumista.

Tapaus Erholz onkin sitten luokkaa mielenkiintoisempi. Miehen otteita jokusen kerran nähneenä ihmettelen suuresti, jos Hämeenlinnan visiitti jää vain try outtiin. Ei ole kuitenkaan mikään löysä pakki eikä aivan kädetön. Vetokin on kohtalainen, joten ehjänä kun pysyy, niin taitaa Hämptoniin jäädä.

Lassila: epäilen. Ei muuta.

Siinä noin päämääräisesti aatoksia. Huutaa vielä aivan helvetin kovaa ykkössenaa ja ykköspakkia. Maalille se Kioto sitten. Harvoin on näin pessimistinen olo ollut Kerhon hankinnoista. Toivottavasti olen taas väärässä, niin hankintojen kuin uuden valmentajankin suhteen.
 

d2uce

Jäsen
Isle of Man kirjoitti:
Tapaus Erholz onkin sitten luokkaa mielenkiintoisempi. Miehen otteita jokusen kerran nähneenä ihmettelen suuresti, jos Hämeenlinnan visiitti jää vain try outtiin. Ei ole kuitenkaan mikään löysä pakki eikä aivan kädetön. Vetokin on kohtalainen, joten ehjänä kun pysyy, niin taitaa Hämptoniin jäädä.

Itsekin, kun joitain Mestiksen pelejä kuluneelta kaudelta seurasin, pidin Erholtzia ihan liigakelpoisena puolustajana. Ihmettelenkin, että mies ollaan tuomitsemassa heti epäonnistujaksi ja kotiinlähtijäksi, perustelujen ollessa tasolla "yli kolmekymppinen ja pelannut vain Mestistä, pienikin vielä". Mielestäni tällä hetkellä Erholtz ajaa Palomäen, Korhosen, Ruoholan ehkä jopa Tikkasenkin edelle, joten toivon miehelle onnistumisia try-outille.

Tuomisen suhteen menenkin sitten massan mukana ja olen valmis jo tässä vaiheessa tuomitsemaan miehen flopiksi, tietyin takinkääntöoptioin tietysti.

Andersson, Salonen, Karevaara, Sailio, Hokkanen, Loikas... Siinä nimiä joille pitäisi antaa rohkeasti vastuuta ja sitä kautta huippumahdollisuus kehittyä suurin harppauksin. Näistä Loikaksen uskoisinkin olevan isommassa roolissa ensi kaudella, mutta toivottavasti näistä muista ei tule mitään uusia "lappalaisia".
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Rinksu kirjoitti:
Ketjulottoa:
Salonen-R.Andersson-Tuominen
J.Andersson-Uusikartano-Vihko
Sailio-Loikas-Hassinen
Väisänen-Hokkanen-Karevaara
Eskelinen

Mäenpää-"laadukas"
Palomäki-Tikkanen
Laitinen-Korhonen

Tässä vaiheessa kautta tuo ei näytä yhtään pöllömmältä. Ulkkaripaikat kuitenkin vielä Juunasta lukuunottamatta vapaina. Jos tällä kertaa löydetään sedua ja svenssonia laadukkaampia pelimiehiä, tuosta voi hyvinkin saada kasaan ihan mukavan nipun. Tämä kuitenkin sillä varauksella, että ne yksi tai kaksi sentteriä ja kaksi pakkia, joista tuossa Hämeen Sanomien jutussa oli puhetta, ovat todella tulossa.

Maalivahtiosastolla olisi Chiodolle todellista tarvetta. Lassila oli varmasti näissä olosuhteissa kelpo hankinta, mutta silti kevari ei mielestäni ole mikään Thomaksen tai Hurmeen kaltainen varma suorittaja, joka omalla erinomaisuudellaan kannattelee joukkuetta ja pelaa sille voittoja illasta toiseen. Onhan näitä nimettömämpiäkin kavereita tosin noussut nopeastikin parrasvaloihin näyttöpaikan jossain saatuaan (esim. Tarkki ja Nurminen). Mielummin näkisin kuitenkin kerhon veskareilla aidon kilpailuasetelman.

Hyökkäyksestä vielä sen verran, että meillä on Pillun kokoinen aukko. Ja tuota aukkoa ei Kerhon perunoilla paikata ostamalla saman tasoinen ja tyylinen kaveri jostain muualta. Nyt vaadittaisiin sellaista tasonnostoa rosterissa olevilta kavereilta, jollaiseen en edes rohkeimmissa toiveunissa usko. Yksi maaleja mättävä laituri hänen tilalleen on siis hankittava, noiden senttereiden ja pakkien lisäksi. Pihlmanista voisi olla jonkinlaiseksi uudeksi "Pilluksi", mutta tuossakin hinta saattaa pompsahtaa tasoon nähden liian kovaksi. Kyseessä on kuitenkin Alatalolle tuttu mies, eli homma voisi toimia.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin melko tyytyväinen siihen, että joukkueen runko on nyt kasassa. Pillun lisäksi tuosta nipusta tuskin kukaan tulee lähtemään rapakon taakse, eli pahoja yllätyksiä on tuskin luvassa. Tuohon ryhmään nuo muutamat vahvistukset, niin ollaan taas ensi kaudella tiukasti pronssikannassa kiinni.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä joukkueessa Joni Lappalainen olisi ollut heittämällä kakkosketjun mies. Etenkin jos Pihlström lähtee, näyttää ensi kausi välivuodelta, sanoisin suorastaan jo etukäteen luovutetulta.

Katsellaanpa tulijat/lähtijät sektoria hiukan "sillä silmällä"

Ville Leino -> Ville Eskelinen: No comments!
Janne Lahti (20 + 14) -> Roni Andersson (3 + 7): Ei juuri naurata, vaikka potentiaalia toki on Ronillakin
Toni Mäkiaho (15 + 36) -> Pasi Tuominen (jämätehoja Sveitsissä): ei tehoja, ei kovuutta
David Moravec (7 + 10) -> Pasi Salonen (5 + 7): toinen näistä pelasi koko kauden...
Joni Lappalainen (7 + 8) -> Ei korvaajaa
Jani Keinänen (10 + 14) -> Ei korvaajaa
David Schneider (8 + 17) -> Harri Tikkanen (6 + 19): okei, hyväksytään
Juuso Hietanen (5 + 16) -> Mikko Palomäki (4 + 6): Ei painokelpoisia kommentteja.
Mikko Jokela (5 + 12) - > Markku Erholtz (ei vertailukelpoisia tilastoja): Hyvää yötä!


Repikää nyt näistä sitten huumoria. Tällä hetkellä meidän rosteri (jos oletetaan Pihlström lähteneeksi) on huonompi kuin esimerkiksi Ässillä, jotka sentään ovat saaneet kaksi ihan oikeata pelaajasopimusta (Petré ja Tähtinen) aikaiseksi kauden päättymisen jälkeen.

Herää epäilys, että tarkoitus on pitää kunnon välivuosi ja opettaa kannattajat arvostamaan pronssimitaleja jälleen. Toinen vaihtoehto on sitten, että ne ulkomaalaisvahvistukset ovat vanhan tyylin vahvistuksia malliin Simicek, eivätkä mitään Jonas Andessoneita.
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isle of Man kirjoitti:
Osasto Helsinki. Andersson ja Salonen. Vaikka taasen mieluummin olisin ottanut kaksikon Lehterä-Keränen, mutta kun ei aina voi kaikkea saada, niin näillä mennään. Anderssonille enemmän jalkoja, niin siitä saatta tulla ihan pelimies. Salosesta ei ole oikein vahvaa kuvaa jäänyt. Eikös se aika kova menijä ole. No, tervetuloa kehittymään.
Tämä osasto Helsinki omaa kyllä aivan järkyttävän potentiaalin, en todellakaan lähtisi väheksymään. Roni Anderssonia en niin paljoa ole päässyt seuraamaan, mutta asiantuntijat ovat pitäneet häntä hyvin pelaajana, jolla olisi edellytyksiä pidemmällekin. Juttua on vain tullut monelta suunnalta, että henkisellä puolella olisi suuresti kehitettävää. Hankalan pelaajan maine.

Salosen pelejä olenkin sitten nähnyt B-ikäisestä lähtien. Oli aikoinaan ikäluokkansa ehkä lahjakkain pelaaja Suomessa, joka on kärsinyt sittemmin pahoista loukkaantumisista. Pelaajana hän on sniper-tyylinen nopea ja taitava maalintekijä. Fyysisestä puolesta tulee myös välillä pilkoituksia ja tästä voi kysyä mm. Janne Pesoselta, joka keräsi Nordic Trophyssä kamojaan hämärän rajamailla täysin puhtaan vartaloon kohdistuneen taklauksen jäljiltä.

Ura HIFK:ssa ei ole lähtenyt käyntiin omasta mielestäni siitä syystä, että jälleen kerran seuralla ei ole ollut kärsivällisyyttä. Salosen peli on näyttänyt siltä, että hän ei ole saanut itseluottamustaan kuntoon loukkaantumisten jälkeen. Peliaikaa on pääsääntöisesti tullut nelosketjussa, joka ei ole se optimaalisin paikka HIFK:ssa Salosen tyyppiselle pelaajalle. Muutaman näytönpaikka on tullut 1-2 ketjussa, mutta jos pelit eivät heti ole lähteneet sujumaan, niin se ollut siinä.

Itse en olisi päästänyt pois sopimuksesta, mutta ilmeisesti Baxter oli eri mieltä. Saloselle tämä oli kuitenin ehdottomasti eduksi, kuin roikkua jengissä, jonka valmentajalta ei löydy arvostusta ja uskoa kykyihin.

Sen muistuttaisin vielä, että kyseessä on kuitenkin pelaaja, joka paria viikkoa myöhemmin syntyneenä olisi voinut pelata vielä tänä kautena A:ssa. Eli ei voi vielä kutsua miksikään ikuiseksi lupaukseksi tai vertailla johonkin Mikko Laineeseen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jussih kirjoitti:
Herää epäilys, että tarkoitus on pitää kunnon välivuosi ja opettaa kannattajat arvostamaan pronssimitaleja jälleen.

Tai sitten kyseessä on ihan laskelmoitu teko. Lähdetään kauteen vailla paineita ja annetaan nyt noille potentiaalisille nuorille vapaat kädet ja vastuuta. Sitten seuraavalla kaudella he ovatkin jo tähtiä... sitten silloin pari kovaa jamppaa lisää ja poika tulee kotiin.

Tässä on juuri melkoinen paradoksi. Jos menestystä halutaan nyt, täytyy hankkia pari kovaa vahvistusta. Jos kovia vahvistuksia hankitaan, lupaavien kavereiden peliaika vähenee ja kehitys vaikeutuu.

Odotellaan, kausi päättyi vasta hetki sitten.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Pluto kirjoitti:
Salosen pelejä olenkin sitten nähnyt B-ikäisestä lähtien. Oli aikoinaan ikäluokkansa ehkä lahjakkain pelaaja Suomessa, joka on kärsinyt sittemmin pahoista loukkaantumisista. Pelaajana hän on sniper-tyylinen nopea ja taitava maalintekijä. Fyysisestä puolesta tulee myös välillä pilkoituksia ja tästä voi kysyä mm. Janne Pesoselta, joka keräsi Nordic Trophyssä kamojaan hämärän rajamailla täysin puhtaan vartaloon kohdistuneen taklauksen jäljiltä.

Lisätään sen verran, että eikös Salonen valittu aikanaan Pohjolan-leirin parhaaksi pelaajaksi. Lisäksi kaveri dominoi B-juniori-ikäisenä häkkipäänä A-junnujen finaalisarjaa Jokereita vastaan HIFK:n A-junioreiden viedessä viimeksi mestaruuden. Vastapuolelta ainoastaan Valtteri Filppula pääsi lähelle samaa tasoa, muuten finaaleiden parhaasta pelaajasta ei ollut epäilystä.

Kerästä ja Salosta ei voi oikein vertailla, sen verran erityylisiä kavereita ovat. Molempien otteita junnuissa nähneenä, Salonen pisti kentältä enemmän esiin ja jo hyvin nuorena tuntui olevan suvereeni kaveri.

Salonen on puhdas laitahyökkääjä ja sniper, Keränen näkee kentän paremmin ja omistaa paremman pelisilmän, jonka vuoksi voi pelata myös sentterinä. Vaikea sanoa, kumman ottaisi mieluummin, molemmilla on hirveästi potentiaalia.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Pari juttua lisää Hämeen Sanomiin, eikä vieläkään kukaan tajunnut pistää sopimuksien pituuksia siihen. Ei tää näin vaikeeta voi olla, hei. Jatkoajan listauksessa on pistetty kaikille vain tulevan kauden kattava lappu, mutta kieltäydyn uskomasta sellaista idiotismia. No kommentoidaan nyt kuitenkin ensi kautta:

Chiodon kanssa toiminnasta ihan samaa mieltä kuin Rattlehead tuossa ylempänä. Panostettava, ja vaikka lähtisikin kesällä, niin kaikkien aikojen kallein kakkonen (heh, vrt. Riksman&Ahonen) jäisi silti. Pari junnua taustatukena, molemmille tulee varmasti pelejä ensi kaudella.
1. Chiodo
2. Lassila
3,4. junnut

Pakisto näyttää tällä hetkellä huonolta. Ströba! olisi pidettävä jo pelkän kulttipelaajastatuksensa takia, mutta ennen kaikkea kokemattoman ryhmän kaitsijana. On myös nykypakistosta ilkein. Hyvältä kuulostaa tuo, että kahta pakkia edelleen haetaan. Surullista koko liigan kannalta jos joku Heikkinen noilla näytöillä pyytää tosissaan yli 100k kaudesta. Kai sieltä joku vähemmän suuruudenhullukin löytyy.
1. Mäenpää - XXX
2. Tikkanen - XXX
3. Laitinen - Korhonen
4. Palomäki - Erholz
Ruohola

Hyökkäyksessä on taas helvetisti potentiaalia. Jos sen kaiken saisi yhdellä kaudella kaivettua esiin, niin tie olisi auki taivaaseen asti.

Olen noita tsaddin poikia hehkuttanut jo jonkun aikaa, varsinkin Salosta, mutten ikinä olisi uskonut, että Pena sen pystyisi tyrimään. Joutunut pelaamaan HIFK:ssa amatöörivalmentajien alaisuudessa mm. keskellä ja katsomossa. Anderssonista lähes samat sanat. Oletan, että molemmilla on useampivuotinen sopimus, jolloin Kerho kuittaa osan rahoista kun pojat huippukausien jälkeen änäriin viedään. Luotto on todella kova, että vähintään toinen breikkaa tosissaan.

Tuominen on outo veto. Pelannut yhden pisteiden valossa hyvän kauden urallaan, Jason Williamsin rinnalla, aloittaen kaikki yv:t jne. 23 maalistakin varmaan puolet rankkareista. Ässien miehet puhuvat monipuolisesta pelaajasta, joten kyllä sille käyttöä varmasti löytyy. Kuitenkin niin antikerholainen kaappaus kun olla ja voi.

Järvinen ja Eskelinen nuoria taitavia senttereitä, aina positiivista hankkia näitä. Järvisellä siis pakko olla se 3 vuoden pahvi, muuten täysin järjetöntä. Positiivisesti yllättynyt (tai negatiivisesti loukkaantumissuma tms.) jos jompikumpi liigasta jo tällä kaudella itselleen paikan ottaa.

Ulkomaalaispaikkoja on jäljellä 2 (uskon jostain syystä Chiodon soppariin) ja kahta sentteriä haetaan. Ensin tässä joku Pyymäki/Töykkälä vapauttamaan Hokkasen laitaan, vaikka kovemmankin kotimaisen ottaisin, jos jostain irtoisi. Elokuussa signataan "holden" ja yksi paikka jätetään sille tammikuun tshekille, jonka on pakko tulla jo kolmannella yrittämällä.

1. Salonen - XXX - R. Andersson
2. J. Andersson - AUK - Vihko
3. Tuominen - Loikas - Hassinen
4. Sailio - Hokkanen - Väisänen
"pyymäki"/"töykkälä"
Järvinen
Karevaara
Eskelinen

Nyt sitten peukut pystyyn, että Jaska, Dee ja Leino saavat änäristä laput. Pillun jätin jo tuosta pois.
 

Luiro

Jäsen
Minä veikkaan, että tämä ratkaisu, että lähdetään nuorella ja nälkäisellä joukkueella kauteen, on huomattavasti toimivampi kuin viime kauden joukkue. Ja ainakin parilta Jokereiden kannattajalta olen kuullut melkoista kiroilua nimenomaan tuon Anderssonin lähdön takia. Olisivat kuulemma pitäneet mieluummin kuin hankkineet eräitä valmiita tähtiä täältä itselleen.

Nyt vaan vastuuta nuorisokaartille. Ensi kaudella tapellaan tosissaan (sijoitus voi olla ihan mitä vaan ensimmäisen ja kymmenennen välillä), seuraavalla kaudella otetaan välieräpaikka ja mestaruus 2010.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Paketti on aika kivasti kasassa, Chiodolle ja Strömbergille sopimukset sekä pari hyvää ulkolaista niin se on siinä. Ei tuolla nyt mitään aivan supereita valmiita jätkiä ole MUTTA potentiaalia on kyllä aivan karsea määrä. Ihan varmasti Alatalo saa sen kaivettua esille kuten teki myön JYPissä. Liigan halvimmilla joukkueilla hyvää jälkeä pitemmän aikaa.

Anderssonit, Salonen, Sailio, Hokkanen, Loikas, Väisänen. Näistä nimistä täytyy ensi kaudella ammentaa suuremmassa roolissa kaikki irti. Sanoisin, että joka kaveri näistä voi tempaista sen 20-30 pistettä kun roolitus ja peliaika osuu kohdalleen. Sitten siellä on niitä 40 pisteen kavereita, Hassinen(kun pysyy ehjänä), Pillu, AUK, Vihko. Tuohon yksi kappaletta kokenut Tsekki/Kanukki sentteri joka tekee sitten sen 50-60 pinnaa ja nostaa pari nuorempaa uudelle tasolle ala Vujtek niin hyvä on, jos kaverille täytyy antaa jotain nimeä minkä tyylinen sopisi niin Rosa/Vlasak/Perrin. Ei tartte olla mikään hampaaton partasuu vaan pehmeämpikin ote käy, kunhan antaa paikkoja kavereille. Moravec kävisi myös hyvin ruusteriin vaikka ei ole sentteri.

Hassinen-"Perrin"-Salonen
Vihko-AUK-Pihlström
Andersson-Loikas-Andersson
Sailio-Tuominen-Väisänen

Tonne jää edelleen reserviin Hokkanen, Karevaara, Järvinen, Eskelinen.

Pakit.

Tikkanen-Mäenpää
Laitinen-Strömberg
Palomäki-Korhonen
Erholtz

Varmaan yhtä profiilipelaajaa huutaa, riippuu vähän saadaanko se Chiodo. Se kyllä ottais ne kiinni mitä se peruspakki miinus "Rullier" tuottaa negatiivista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös