Mielenkiintoinen näkökanta, että motiivi ei voisi olla fasistinen syntipukkifilosofia, jos on mielenterveysongelmia. Minusta on selvää, siis sen perusteella, kun vilkaisin tekijän YouTuben tykätyt videot ja luin poliisin tutkivan tekoa rasistisena viharikoksena, että tekoon on vaikuttanut sekä poliittinen ideologia, tai siis tämän luuserin oma representaatio sellaisesta, että ne mielenterveysongelmat.
Kyse on siitä, että pitää ensin tietää kumpi on johtanut kumpaan. Onko tämän tapauksen kohdalla natsismi ja fasismi, rasismi ja sen ihannoiminen johtanut siihen että mielenterveysongelmaisena hän on todennut tämän olevan hänen mielestään oikea tapa toimia. Vai onko mielenterveysongelmat johtaneet siihen, että hän on omaksunut jonkin aatteen ja sitten alkanut toimimaan mielestänsä tämän aatteen mukaisesti ja päätynyt tähän tekoon. Tässä on se iso ero. Kuten aiemmin mainitsin vesurilla metrossa päähän lyönnistä, missä jampan päässä oli äänet kertoneet, että näin täytyy tehdä. Jos hän olisikin tykännyt jostain aatu videosta youtubessa ja lyönytkin mustaa, olisiko hän ollut kanssa natsi? Vai siis mielenterveysongelmainen, joka on ongelmiensa takia saanut ärsykkeen jostain, tällä kertaa natsismista, aatteesta, mikä on hänet uskotellut toimimaan kuten toimi.
Mielenterveysongelmaisia ei ole syytä pelätä, mutta kun aletaan maalailemaan kuvaa kaikista hulluista natseina tai fasisteina, niin ei olla välttämättä ihan oikeilla jäljillä. Hulluja kulkee tuolla kaduilla, jos heillä napsahtaa niin siihen on hankala vaikuttaa. Mutta enempi minua huolestuttaisi ne ihan oikeat natsi ihannoijat, koska jos he päättäisi tehdä jotain niin todennäköisemmin se lopputulos muistuttaisi Breivikkiä, kuin miekalla kouluun tyyppiä. Tälläinen yleinen leimaaminen on oikeasti huono asia, varsinkin jos kyse on mielenterveystapauksesta.