Mainos

TPS kaudella 2024–2025

  • 592 088
  • 3 677

Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Eikö Wolfsburgista hankittu Beduiini herätä mitään tunteita, jotka jalostuisivat märinäksi? Soveltunee miettiskiekkoon paremmin kuin aiemmat hankinnat Pohjois-Amerikasta ahokaskiekkoon. Annetaan pojalle mahdollisuus ennen kuin lyödään hänet teilipyörään. Onhan hänellä kuitenkin meriittejä, joilla pärjätä Liigassa. Nähtäväksi jää.
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Beaudin on muuten operoinut tehokkaasti 1,00 ppo keskiarvolla keskinäisissä otteluissa tulevaa työnantajaansa vastaan (ja samalla kaikissa pelaamissaan otteluissa Liigajoukkuetta vastaan) joten jos jatkaa samaan tahtiin niin lyö tauluun tehot 0+60 tulevan kauden runkosarjassa. Enää pitää löytää ne muut jotka tekevät yhteensä 60 maalia näistä syötöistä.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuossa vielä tuo Uraman kertoma. Tuolloin oli enää yksi pelaaja hakusessa (Beaudin?). Tämän jälkeen yllättäen lähti Heming ja Pikkarainen, tilalle tuli Savoie ja Oden. Onko tuolloin huhtikuussa tiedetty että Nurmi nostaa kytkintä, sitä tarina ei kerro. Nurmen ulkomaan option käyttämisestä tiedotettiin toukokuun alussa.

Nurmella oli huhtikuun loppuun asti mahdollisuus käyttää optio. Tuskin se tuossa kohtaa vielä varmaa oli. Ehkä se Savoie sitten oli se "Nurmen korvaaja" koska yhtä laituria haettiin koko kesä ja Savoie on melko varmasti sainattu heinäkuun aikana. Hän ei saanut Edmontonilta perustarjousta ja tuskin olisi tänne tullut mikäli olisi sellaisen saanut. Oden tuli tosiaan paikkaamaan Hemmingin ja Pikkaraisen lähtöjä. Nyt ollaan 1 hyökkääjää vielä vajaa siitä mitä Urama lupasi ja myös Kallio totesi viime viikolla joku nuori pelaaja on mahdollinen eli olisi tyyliin Pikkaraisen korvaaja.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin. Ammatin puolesta kiinnostelee kovasti, että minkälaisia odotuksia TPS-kannattajilla on pelaajista ja tämän kauden joukkueesta. En viitsi ihan kaikkien joukkueiden ketjuja läpi plärätä, niin siksi kyselen näin. Olen kiitollinen vastauksista joko ketjuun tai yksityisesti.
 
Temetsu

Ei ole mitään syytä etteikö joukkue jatka siitä mihin jäi. Melkeinpä kaikki viimekauden keskiarvoa paremmat pelaajat tekivät jatkosopimuksen: Lindroth, Wernblom, Dudas ja Lauridsen. Eikä uusista tulokkaista voi ketään heti haukkua huonoksi (perjantaina näkee mikä on esim, Savoien panos joukkueeseen).
Mikä tulee olemaan tepsin valttikortti on se että useiden muiden Liiga joukkueiden valmennus ja pelaajisto vaihtuu paljonkin.
Jatkoajan runkosarja veikkauksessa näyttää siltä että Tepsi äänestetään sijalle 8, mutta kyllä tuo joukkue tulee kamppailemaan sijoista 5-6
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin. Ammatin puolesta kiinnostelee kovasti, että minkälaisia odotuksia TPS-kannattajilla on pelaajista ja tämän kauden joukkueesta. En viitsi ihan kaikkien joukkueiden ketjuja läpi plärätä, niin siksi kyselen näin. Olen kiitollinen vastauksista joko ketjuun tai yksityisesti.

Odotukset ovat suhteellisen "korkealla" siis siinä mielessä, että itse ainakin nään TPS:n vähän kliseisesti kaiken natsatessa tämän kauden mustana hevosena, joka voi olla mitä tahansa 4.-10. välillä. Tässä yläpäässä on toki paljon jossittelua, mutta eiköhän sitä kaikilla joukkueilla aina ole ennen kauden alkua, tämä laji kun tuppaa olevan paljon muutakin kuin vain nimiä paperilla. Runkosarjasijoitus tulee paranemaan viime kaudesta, ellei kaikki minkä on mahdollista mennä pieleen, mene pieleen.

Marjala tuon ikäisenä kaverina tulee olemaan tulevan kauden soihdunkantaja, nyt ollaan kärkipelaajat Wernblomin ja Lindrothin muodossa saatu ajettua sisään pelitapaan, joukkueeseen ja kaupunkiin. Viime kaudella Wernblom ja Lindroth olivat Marjalan sekä playoff-Nurmen lisäksi ne "valopilkut" omasta mielestäni, ja nyt saadaan kavereista nauttia heti kauden alusta ilman hakemista pelitapaan yms. Jossitteluja löytyy mm. Salinin, Palmun, Savoien, Beaudinin osalta. Savoiesta oli juttua palstalla, että saattaa olla jalokala kyseessä.

Werner on hyvin todennäköisesti parempi maalivahti kuin Lindberg, joka auttanee voittamaan joitain pisteitä runkosarjan aikana. Valmennukseen tullut pieniä muutoksia, jonka myötä toivottavasti tukkoistakin tukkoisempi yv-peli saadaan tällä kaudella uomiinsa.

Paljon on jossittelua, mutta lainaan tähän loppuun vielä toisen palstalaisen loistavaa kirjoitusta.

Ei yllätä että ei kelpaa joillekin taaskaan, mutta koitetaan nyt silti analysoida isoa kuvaa sekä pelaajasta että joukkueen rakenteesta.

Beaudin on pikaisen verkkoselailun perusteella ollut aikoinaan Avalanchen (kirjoittajan mielestä) paras sentteriprospekti. Suhteellisen korkea varaus. On kuvailtu hyvää alivoimapeliä sekä vahvaa pelikäsitystä ja luotettavuutta. Nyt pitää muistaa että Marjala on niin solidi ykkössentteri kuin tähän sarjaan vain voi olla, ja hänen taakseen Fröbergin kaltainen kahden suunnan pelaaja sopii hyvin. Itse olen Beduiinin hankintaan oikein tyytyväinen. Esimerkiksi erona eilen Ouluun siirtyneeseen Melnickiin on, että viimeksimainitulla ei ole yli kahtakymmentä NHL-ottelua tilillään.

Toisaalta taas Fröbergkin oli monen mielestä ihan paska, joten tosiaan ei yllätä nämä muutamat reaktiot täällä. Fröberg pelasi kuitenkin ihan odotetunkaltaisen kauden.

Beaudinille odotusarvo lienee noin 25 pistettä ja vankkaa pelaamista molempiin suuntiin. Itse olen tyytyväinen jos tähän kykenee.

TPS:llä on nyt lähtökohtaisesti veskariongelma selätetty, sillä Wernerin pitäisi olla kovan luokan kassari. Viime vuonna päästettiin paljon yli odottaman maaleja ja nimenomaan alkukaudesta Lindbergin ja loppukaudesta Valin toimesta. Werner lienee vahva kiinnitys, uskon että onnistuu hyvin.

Ykköspakkia on huudeltu ties kuinka monta vuotta ja sellainen onneksi kesken viime kauden löytyi. On myös leveyttä, karvaperseisyyttä ja kovuutta pakistossa. Kahteen pariin on käsiä Lindrothin ja Salinin muodossa ja ylivoimalle kärkiosaamista samaten, ja loput pakit ovat rouheita, uskottavia hyvän standardin liigapuolustajia. Täysin kädetön Jürgenskin teki 16 pinnaa viime kaudella ja olisi voinut tehdä muutaman enemmänkin.

Myös ykkössentteri on lukittu jo aikoja sitten, eli tätä iänikuista debattia ei ole tarvinnut käydä että miksi jätetään taas hankkimatta, aina jätetään vajaaksi, vain Tepsi pystyy rakentamaan näin persiilleen jne. Marjalan rinnalle on laittaa yksi loppukevään parhaista liigapelaajista Lukas Wernblomin muodossa, ja kaiketi vielä se Nurmen korvaaja ollaan hankkimassa. Nurmi, vaikka kuinka oma poika ja hieno turkulainen (ruskolainen) mies onkin, on korvattavissa, sillä sielukkaiden pleijarinäyttöjen ohella viime kausi jätti ohueksi hyökkäyssuunnan tuotannon osalta.

Näiden tärkeimpien kenttäpelaajien osalta (ykkössentteri, ykköspakki) tilanne on myös poikkeuksellisesti se, ettei heidän tarvitse ajaa itseään sisään seuraan, kaupunkiin, joukkueeseen eikä pelisysteemiin.

On meillä oikeasti mennyt aika helkkaristi huonomminkin joukkueen rakentamisen osalta.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin. Ammatin puolesta kiinnostelee kovasti, että minkälaisia odotuksia TPS-kannattajilla on pelaajista ja tämän kauden joukkueesta. En viitsi ihan kaikkien joukkueiden ketjuja läpi plärätä, niin siksi kyselen näin. Olen kiitollinen vastauksista joko ketjuun tai yksityisesti.
Sanoisin, että TPS on mielenkiintoinen arpa. Todella kapea rosteri, joten parit pahat loukit voi pilata kauden, mutta jos hyvin sujuu, niin mitaleista taisteleminen on realistista.
 
SirBallWax

Mielenkiintoinen haastajajengi, joka on varmasti iskukykyinen ja yllättävä.
Niukka rosteri ja tämä ehkä suurin vaaran paikka. Terveenä ollessaan ja onnistuessaan voi yltää vaikka mihin.

Itse lukeudun noin ylipäänsä Palloseuran kannattajien posipettereihin ja oikein odottavaisella ja hyvällä fiiliksellä saa syksy tulla.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Sanoisin, että TPS on mielenkiintoinen arpa. Todella kapea rosteri, joten parit pahat loukit voi pilata kauden, mutta jos hyvin sujuu, niin mitaleista taisteleminen on realistista.
Tässäpä se hyvin tiivistettynä.

Tällä kertaa hyvä alku runkosarjalle on poikkeuksellisen tärkeä, koska uskon että miehistön täydentämiseen on rahkeita useammankin yksilön verran. Mutta edellyttänee enemmän voittoja kuin tappioita ~10-20x kierroksen jälkeen.
Toisaalta tietysti on niinkin että surkea aloitus pakottaisi reagoimaan, mutta tällä kertaa ennustan ensin mainittua skenaariota.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin. Ammatin puolesta kiinnostelee kovasti, että minkälaisia odotuksia TPS-kannattajilla on pelaajista ja tämän kauden joukkueesta. En viitsi ihan kaikkien joukkueiden ketjuja läpi plärätä, niin siksi kyselen näin. Olen kiitollinen vastauksista joko ketjuun tai yksityisesti.

Miettisellä on toinen kausi putkeen parempi joukkue käytettävissään kuin Ahokkaalla viimeisellä kaudellaan. Tällä kertaa se on myös Miettisen kokoama, joten nyt odotetaan tulosta.

Hyökkäys- ja keskialueen puolustuspeli on toivottavasti lisätty Miettisen pelikirjaan jo tälle kaudelle. Ei edes Werner torju 6-7 läpiajoa joka pelissä…

Odotuksena suora pudotuspelipaikka, jos Miettinen saa joukkueen ylisuorittamaan niin kuin Raipe ja Ahokas. 5-6 sijat ihan siedettävä keskitason suoritus. Loput sijat sitten tarjoaa eri tasoista pettymystä.
 
Viimeksi muokattu:

Mikko K

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsekin olen uskonut kuuden sakkiin pääsemisestä ja luotto Miettiseen on kova. Mutta kysymysmerkkejä on paljon. Kuinka kovia pelimiehiä nämä Savoie ja Beaudin loppupeleissä on? Tyylikäs nimi selässä ei ole ennenkään merkannut mitään. Kuitenkin näiden jätkien on Onnistuttava.
 
Elysée1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura

Savoiesta ja Beaudinista toki riippuu paljon. Mutta niin riippuu myös omista pojista Intosesta ja Teissalasta. Pääseekö Intonen takaisin raiteilleen rikkonaisen kauden jälkeen? On siellä potentiaalia, samoin Teissalalla.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uudet vahvistukset ovat vielä tässä kohtaa melkoisen arpoja mutta mitä noihin sarjasijoituksiin runkosarjassa tulee niin isolti vaikuttaa miten terveenä joukkue säilyy.
Joukkue on materiaaliltaan erittäin kapea ja jo parin avain pelaajan kuten esim. Marjalan ja Lindrothin saman aikainen poissaolo tulee vaikuttamaan jonkun verrankin sijoitukseen runkosarjassa.
Saatika jos avain pelaajia on saman aikaisesti useampia pois.
Siksi Tepsin sijoitusta on todella vaikeaa ennustaa.
En lähtisi siis kaatamaan kaikkea kuraa päävalmentajan niskaan jos joukkue ei tänä vuonna menestyisikään.
Mikäli joukkue saisi pelata koko kauden lähes parhaalla rosterillaan niin näkisin että Tepsillä olisi kaikki eväät taistella ihan hyvistäkin sijoituksista.
Kun muistelee edellisiä kausia niin on vain vaikea uskoa ettei niitä isompia loukkeja yhtäkkiä tulisi tänä vuonna juuri lainkaan.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Juurikin nuo loukkaantumiset jännittää aika paljon. Joukkue on ihan ok tällä kokoonpanolla, mutta matsku on hemmetin ohut. Jos kaikki pysyy suht.koht terveenä koko kauden, niin top6 on jopa mahdollinen (tosin tällä sijalla ei tee nykyään yhtään mitään), mutta jos tuosta alkaa menemään enemmän kuin pari pelaajaa saikulle, niin tiputus voi olla kova. Toki ehkä voidaan reagoida sitten, jos tilanne sitä vaatii. Ei kyllä ole mitään hajua, onko tepsillä vielä budjettia varattuna pahanpäivän varalle vai kaivetaanko sieltä sitten pelipaikoille junnuja pelkästään.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miettisellä on toinen kausi putkeen parempi joukkue käytettävissään kuin Ahokkaalla viimeisellä kaudellaan.
Tästä en tiedä, kumpi on parempi. Onhan rosteri nyt huomattavasti kapeampi kuin Ahokkaan viimeisellä kaudella. Jos tähän isketään samanlaiset poissaolot loukkaantumisten takia kuin tuolla Ahokkaan viimeisellä kaudella oli, saa Miettinen olla aikamoinen velho, jos meinaa saada joukkueen suoriutumaan tuon Ahokkaan viimeisen kauden tasolla.

Sen sijaan sanoisin, että joukkue saattaa nyt ollakin enemmän "Miettisen näköinen" kuin mitä tuo joukkue oli "Ahokkaan näköinen." Uskoisin, että pelaajabudjetti on myös fiksummin käytetty. On siellä Palmu tietysti kallis arpa, mutta vaikka ei jackpottia tuosta raaputusarvasta saataisikaan, niin uskoisin, että saadaan Palmusta kuitenkin enemmän irti kuin mitä Skalickýstä saatiin.

Itse asiassa jos ajatellaan käytössä olevia pelimerkkejä ja lähtökohtia, olen todella tyytyväinen siihen, millainen joukkue näillä reunaehdoilla on saatu kasattua. Tuntuu, että heti näkyy se, että kun rahaa on vähemmän, sitä on käytetty hieman fiksummin.

Käsillä olevan joukkueen pitäisi pystyä pelaamaan kaikilla neljällä ketjulla samantyylistä vauhtikiekkoa, jossa pyritään olemaan kaukalossa aloitteellinen joukkue. Tällöin yksittäisten pelaajien loukkaantumisten ei pitäisi olla suuri murhe, ellei kyseessä ole Marjala tai Werner, koska kaikki kentälliset ja pelaajat lähtökohtaisesti pystyvät tuottamaan samantyyppistä peliä. Jos loukkaantumisia kuitenkin alkaa olla enemmän, rosterin kapeus tulee äkkiä vastaan.

Marjala on melko varmasti yksi koko sarjan parhaista senttereistä. Wernerin pitäisi oletusarvoisesti olla keskitasoa parempi maalivahti. Jos muu joukkue kykenee suoriutumaan toivotulla tavalla, pitäisi olla mahdollista voittaa enemmän kuin hävitä.

Tässä pohdin vielä vähän Markus Nurmen poistumisen vaikutusta joukkueeseen. Nurmi oli varmasti kalliimmasta päästä pelaajia, joten Nurmen poistuminen on tuonut budjettiin liikkumatilaa, josta on voinut olla hyötyä Savoien ja Beaudinin naaraamisessa. Siis hypoteettisesti, jos Nurmen palkka on ollut vaikka 100 rahayksikköä (ei euroa) ja budjetissa olisi ollut 50 rahayksikköä käytettävissä yhteen hankintaan, olisi Nurmen lähdön jälkeen ollutkin 150 rahayksikköä kahteen hankintaan. Voi siis periaatteessa olla mahdollista, että jos vaikka Savoie onkin jollain laskuopilla "Nurmen korvaaja" niin jos Savoie on kuitenkin Nurmea halvempi, ei Beaudinin hankinta olisi ehkä ollut mahdollista ilman Nurmen poistumista, vaan olisi jouduttu etsimään jotain epävarmempaa ja halvempaa sentteriä. Nurmi ei myöskään ole ominaisuuksiltaan oikein "Miettisen kiekon" pelaaja. Voi hyvin olla, että runkosarjassa joukkue on vahvempi kuin mitä se olisi, jos Nurmi olisi mukana. Sen sijaan pleijari-Makke on kyllä niin kovaa valuuttaa, että siinä jäädään väkisin pakkaselle. Onhan se tässä viime vuosina nähty, että sinä kautena, jolloin Nurmi ei ollut joukkueessa, olivat kevään esitykset koko joukkueelta aika paljon muita vuosia heikompia.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Värilasit on täällä kaivettu joukolla esiin, siitä tietää että kausi lähestyy Turussa.

Minä lasken Tepsin edelle satunnaisessa järjestyksessä; Kärpät, Kalpa, Ilves, Tappara, Lukon, Pelicansin ja Hifkin. Näistä Pelicans uudella valmennuksella ja Hifk vanhalla valmennuksella voi kääntää meidät siihen eteen. Elikkä sijoituksena sanoisin näkemättä vielä yhtäkään harkkamatsia, ollaan siinä sijoilla 6. - 8.

Pakisto on hyvä, maalivahdisto katsomaton kortti. En suoraan luota ulkomailta tulevaan ykkösveskaan, huonojakin on tullut. Hyökkäys on kohtuullisen hyvä, mutta jotenkin keskinkertainen porukka. Toisaalta tasaisuus on etu. Kovuutta kaipaisin lisää.

Nurmi oli paikoin niin helvetin yössä runkosarjassa, että en laske suureksi menetykseksi. Arvo pleijareissa taas oli todella iso, mutta sinne on vielä aika matka. Joku voi nousta samaan rooliin kauden aikana.

Jo se että Kalto häipyi johtaa tämän kauden menestykseen! ;)
 
Jani45

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hc tps
Jotenkin huvittavaa on se että koko ajan puhuttiin kahdesta vahvistuksesta näiden oden ja savoin jälkeen. Ahl liigan pelaajien pyynnöt on noussut joten siinä varmaan on syy. Totuus nykyisestä joukkueesta on juuri se että ei kestä loukkaantumisia ja niitä kuitenkin tulee. Tällä hetkellä sija ei ainakaan 8 sijaa ylemmäs. Mietinnässä on myös luottaako TPS liikaa niin omiin kasvatteihin jotka nyt nähtävästi lähti jo paremman rahan matkaan. Tottakai omia tarvitaan mutta saman aikaisesti pitäisi olla silmät auki kotimaan markkinoilla
 
Niin no kenenkä paikalle sä hankkisit pelaajan, jos kaikki on terveenä?

Savoie - Marjala - Wernblom
Dudas - Beaudin - Palmu
Päkkilä - Intonen - Teissala
Haapanen - Talvitie - Oden/Munkki

Arell - Lindroth
Jurgens - Salin
Lauridsen - Sevänen/Lehtonen

Mun on hyvin vaikea lähteä tuosta tiputtamaan lähtökohtaisesti yhtäkään pelaajaa pois pelaavasta kokoonpanosta, etenkään tässä taloustilanteessa. Meillä on kuitenkin tässä hahmotelmassa vielä nelosessakin Haapanen ja Talvitie, jotka oletettiin kolmosketjun pelaajiksi tälle kaudelle, ja ovat taatusti kärkkäästi odottamassa loukkaantumisten tuomia paikkoja. Leveyttä tarvitaan lähtökohtaisesti osastolle "Oden/Munkki" sekä "Sevänen/Lehtonen". En tiedä onko omissa junnuissa potentiaalia olla 12. hyökkääjä tai 6. pakki, ja ellei ole, niin ulkopuolelta voi tarpeen tullen hankkia uuden "salinin" tai uuden "odenin" tuomaan leveyttä ja kilpailua, jos siltä näyttää.
 
Niin aina pitäisi olla tarpeeksi materiaalia jos joku loukkaantuu. Muutenkin on hyväksi että on tarpeeksi kilpailua joka varmasti lisää meno haluja. Ainakaan minua ei vakuuta oden tai teissala
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Niin aina pitäisi olla tarpeeksi materiaalia jos joku loukkaantuu. Muutenkin on hyväksi että on tarpeeksi kilpailua joka varmasti lisää meno haluja. Ainakaan minua ei vakuuta oden tai teissala

Kai mahdollisuuden voi kuitenkin antaa?
 
Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Niin aina pitäisi olla tarpeeksi materiaalia jos joku loukkaantuu. Muutenkin on hyväksi että on tarpeeksi kilpailua joka varmasti lisää meno haluja. Ainakaan minua ei vakuuta oden tai teissala
Muistaakseni tässä on nyt ainakin helmikuusta lähtien kerrottu useammankin urheilujohtoon kuuluvan herran suulla että leveys tämän kauden rosteriin otetaan junioreista.

Harmittaa itseäkin mihin tilanteeseen tämä Seura on ajautunut/ajettu mutta jaksaa turhauttaa tämä että samaan aikaan kummastellaan talouslukuja ja kuitenkin ihmetellään miten ei olekaan sainattu joukkuetta täyteen oulapalveita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös