Miettisellä on toinen kausi putkeen parempi joukkue käytettävissään kuin Ahokkaalla viimeisellä kaudellaan.
Tästä en tiedä, kumpi on parempi. Onhan rosteri nyt huomattavasti kapeampi kuin Ahokkaan viimeisellä kaudella. Jos tähän isketään samanlaiset poissaolot loukkaantumisten takia kuin tuolla Ahokkaan viimeisellä kaudella oli, saa Miettinen olla aikamoinen velho, jos meinaa saada joukkueen suoriutumaan tuon Ahokkaan viimeisen kauden tasolla.
Sen sijaan sanoisin, että joukkue saattaa nyt ollakin enemmän "Miettisen näköinen" kuin mitä tuo joukkue oli "Ahokkaan näköinen." Uskoisin, että pelaajabudjetti on myös fiksummin käytetty. On siellä Palmu tietysti kallis arpa, mutta vaikka ei jackpottia tuosta raaputusarvasta saataisikaan, niin uskoisin, että saadaan Palmusta kuitenkin enemmän irti kuin mitä Skalickýstä saatiin.
Itse asiassa jos ajatellaan käytössä olevia pelimerkkejä ja lähtökohtia, olen todella tyytyväinen siihen, millainen joukkue näillä reunaehdoilla on saatu kasattua. Tuntuu, että heti näkyy se, että kun rahaa on vähemmän, sitä on käytetty hieman fiksummin.
Käsillä olevan joukkueen pitäisi pystyä pelaamaan kaikilla neljällä ketjulla samantyylistä vauhtikiekkoa, jossa pyritään olemaan kaukalossa aloitteellinen joukkue. Tällöin yksittäisten pelaajien loukkaantumisten ei pitäisi olla suuri murhe, ellei kyseessä ole Marjala tai Werner, koska kaikki kentälliset ja pelaajat lähtökohtaisesti pystyvät tuottamaan samantyyppistä peliä. Jos loukkaantumisia kuitenkin alkaa olla enemmän, rosterin kapeus tulee äkkiä vastaan.
Marjala on melko varmasti yksi koko sarjan parhaista senttereistä. Wernerin pitäisi oletusarvoisesti olla keskitasoa parempi maalivahti. Jos muu joukkue kykenee suoriutumaan toivotulla tavalla, pitäisi olla mahdollista voittaa enemmän kuin hävitä.
Tässä pohdin vielä vähän Markus Nurmen poistumisen vaikutusta joukkueeseen. Nurmi oli varmasti kalliimmasta päästä pelaajia, joten Nurmen poistuminen on tuonut budjettiin liikkumatilaa, josta on voinut olla hyötyä Savoien ja Beaudinin naaraamisessa. Siis hypoteettisesti, jos Nurmen palkka on ollut vaikka 100 rahayksikköä (ei euroa) ja budjetissa olisi ollut 50 rahayksikköä käytettävissä yhteen hankintaan, olisi Nurmen lähdön jälkeen ollutkin 150 rahayksikköä kahteen hankintaan. Voi siis periaatteessa olla mahdollista, että jos vaikka Savoie onkin jollain laskuopilla "Nurmen korvaaja" niin jos Savoie on kuitenkin Nurmea halvempi, ei Beaudinin hankinta olisi ehkä ollut mahdollista ilman Nurmen poistumista, vaan olisi jouduttu etsimään jotain epävarmempaa ja halvempaa sentteriä. Nurmi ei myöskään ole ominaisuuksiltaan oikein "Miettisen kiekon" pelaaja. Voi hyvin olla, että runkosarjassa joukkue on vahvempi kuin mitä se olisi, jos Nurmi olisi mukana. Sen sijaan pleijari-Makke on kyllä niin kovaa valuuttaa, että siinä jäädään väkisin pakkaselle. Onhan se tässä viime vuosina nähty, että sinä kautena, jolloin Nurmi ei ollut joukkueessa, olivat kevään esitykset koko joukkueelta aika paljon muita vuosia heikompia.