Mainos

TPS kaudella 2019–2020

  • 590 006
  • 2 357

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tämä tilanne nyt toivoton ole, mutta ei tämän hetkinen joukkue nyt mitään suuria riemunkiljahduksia aiheuta. Aika paljon on kysymysmerkkejä ilmassa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Annetaan tällekin joukkueelle mahdollisuus eli ei tuomita etukäteen.

Maalivahtiosasto on ihan hyvä, eikä tämän suhteen pitäisi olla hätää. Loppukauden esitysten perusteella olisi mieluummin pitänyt Haukelandin, mutta kyllä Tirronenkin kuuluu liigan parhaimpien 1.maalivahtien joukkoon ehdottomasti. Pohjanoksa on hyvä 2.maalivahti ja uskon, että hän pystyy laadukkaasti tuuraamaan Tirrosta. Ei toki ole yhtä kova kaksikko, kuin Tirronen-Haukeland, mutta ymmärrettävästi molemmat haluavat olla selkeitä ykkösmaalivahteja, kun molemmilla kyvyt siihen riittävät.

Puolustusosasto: Piskulan osalta tiedetään, mitä saadaan. Vankka puolustava puolustaja, joka hoitaa puolustuspään hommat hyvin. Hyökkäyssuuntaan ei ole mikään maestro, mutta pelaa fiksusti ja yksinkertaisesti, eikä yritä leikkiä mitään Erik Karlssonia. Pyrkii ainakin omaan silmääni välillä avaamaan peliä ripeästi yksinkertaisilla siirroilla. Pyrkii myös helppoihin ratkaisuihin.

Salosen ja Sundin pitäisi olla ensi kaudella joukkueen johtavia kiekollisia pelaajia. Salonen aloitti Tepsissä vahvasti, mutta vähitellen hiipui. Pelaa kiekollisena hyvin ja hyvällä itseluottamuksella. Pelin avaaminen on hyvää tasoa. Aika näyttää pystyykö hoitamaan ensi kaudella johtavan kiekollisen pakin roolin hyvin. En nyt pitäisi vielä pomminvarmana kiekollisena johtajana, mutta kyllä siihen edellytyksiä on, jos kaikki onnistuu. Sundilla on alla hyvä kausi, mutta silti on kysymysmerkki, että pystyykö säilyttämään tasonsa ja jopa vielä parantamaan. Luistelee hyvin ja hyvä pelipää löytyy. Saa nähdä pystyykö olemaan puolustuksen johtava kiekollinen pelaaja yhdessä Salosen kanssa. On pelannut maajoukkueessa nyt aika hyvin. Lukka on mysteeri. Hänen pitäisi olla vahva kiekollinen puolustaja, joka kykenee tukemaan hyökkäyksiä. Laukauksenkin pitäisi olla hyvä. Olisi mielenkiintoista tietää, että miksi homma meni pieleen hänen osaltaan. Hänen kiekollista osaamistaan ei juurikaan näkynyt ja hyvää laukaustakaan ei saatu hirveästi ihastella. Nämä pitäisivät käsitykseni mukaan kuitenkin olla hänen vahvuuksiaan. No Lukalla on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Nyt hänen on kyllä pakko parantaa ensi kaudeksi ja noustava tasolleen. Toivotaan, että onnistuu ensi kaudella paremmin ja pystyy olemaan hyvä liigapuolustaja. Olli Kaskinen oli kauden ensimmäisen puolikkaan positiivisia yllättäjiä ja pelasi oikeasti tosi hyvin. Loppua kohden homma rupesi menemään huonompaan suuntaan ja sitten taisi itseluottamuskin kärsiä. Minulta löytyy kyllä luottoa tähän Kaskiseen, että hän on taas ensi kaudella vähän parempi ja pystyy ylläpitämään suoritustasonsa paremmin.

Forsströmin kohdalla on sanottava, että asenne riittäisi kevyesti pelaavaan kokoonpanoon, mutta kun se pelkkä asenne ei riitä. Taso ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyvä, että pärjäisi liigatasolla. Millään osa-alueella ei ole tarpeeksi hyvä. Täytyy tunnustaa, että minulle on mysteeri, että pystyisikö joku näistä junnupakeista Isiguzo, Viitasalo, Reini, Holtinkoski, Anttalainen tai Pulli lyömään itsensä läpi ensi kaudella ja nousemaan edes ajoittain pelaavaan kokoonpanoon. Olisi hyvä, jo joku heistä pystyisi tekemään läpimurron ensi kaudella ja taistelemaan tosissaan pelipaikasta pelaavassa kokoonpanossa ja auttamaan joukkuetta kentällä. Isiguzo taitaa olla lähimpänä. Puolutukseen tarvittaisiin ehdottomasti yksi jämäkkä ja fyysinen puolustava puolustaja, joka pystyy kiekollisena pelaamaan riittävän hyvin. Jos puolustuksessa kaikki pelaavat omalla parhaalla tasollaan ja kesän aikana vielä kehittyvät, niin kiekollista osaamista pitäisi olla ihan riittävästi. Kiekolliseen peliinkin liittyy pienoisia kysymysmerkkejä, mutta enemmän huolettaa puolustavien puolustajien puute. Piskula on ainoa sellainen, joka pystyy vääntämään oman maalin edessä hyvin lähes ketä tahansa vastaan. Muuten tuo puolustus on aika pieni ja heppoinen. Ehdottomasti yksi fyysinen pakki pitää joukkueeseen hommata, joka ei jää kaksinkamppailuissa kakkoseksi. Mielellään vielä toinenkin, kun puolustus oli päättyneellä kaudella ajoittain pahoissa vaikeuksissa kaksinkamppailutilanteissa. Nolan Yonkman -tyyppisten puolustajien aika on ohitse, mutta kyllä puolustuksessa pitäisi silti olla myös niitä fyysisiä puolustajia, jotka eivät kaksinkamppailuja häviä.

Suurin huolenaihe on Tepsin sentteriosasto. Virtanen on ihan hyvä 4.sentteri ja hän pystyy hoitamaan tarvittaessa myös järjestysmiehen roolia ja tuomaan fyysistä elementtiä kentälle. Karvosta ja Kurua koskee oikeastaan sama asia, kuin Forsströmiä. Ei auta, vaikka asenne olisi kunnossa, mutta kun muut ominaisuudet eivät riitä liigatasolle, eikä ainakaan liigan käripaikkoja tavoittelevan joukkueen 3.sentteriksi. Toinen heistä saattaisi mennä rotaatiopelaajana, joka tarvittaessa tuuraa Virtasta nelosen keskellä. 3. sentterin rooli on oikeastaan aika vaativa, kun pitäisi olla hyvä sekä puolustussuuntaan että hyökkässuuntaan ja pitäisi myös olla sopivan fyysinen, mutta myös jalan pitäisi liikkua kentällä melko rivakasti. Kuru ja Karvonen eivät täytä kriteerejä. Ilmeisesti valmennus ja Niittymäki ovat suunnitelleet, että Filppula pelaisi sentterinä, mutta hän kyllä edustaa menneistyyttä. Asennepuolella ja kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ovat suurimmat puutteet, eivätkä jalatkaan liiku tarpeeksi rivakasti. Hyökkäyssuuntaankin on vähän taantumista havaittavissa. En jaksa millään uskoa, että hän olisi Tepsin johtava sentteri ensi kaudella. En laittaisi häntä edes kakkosen sentteriksi. Kyllä aika on ajanut ohitse Filppulasta ja omasta puolestani olisin voinut tämän kauden jälkeen sanoa ,että kiitos ja näkemiin. Saatan olla ehkä nyt turhan kriittinen, mutta minusta Tepsi tarvitsisi kolme sentteriä eli kaikkiin kolmeen ylimpään ketjuun. Karvonen tai Kuru voisivat sitten tuurata Virtasta tai hätätilassa kolmosen sentteriä. Toivoa sopii, että Karvonen pysyy ehjänä ensi kaudella ja kesällä tapahtuu isoja kehitysloikkia. Olen vain hivenen skeptinen näiden molempien asioiden suhteen. Sentteriosastolla pitää myös huomioida se, että Filppula on ollut aika loukkaantumisherkkä, joten en nyt löisi vetoa sen puolesta, että pelaa ensi kaudellakaan läheskään kaikkia pelejä. Ei voi ainakaan sen varaan yhtään laskea, että pysyy kunnossa koko kauden tai sitten seurassa ei ole käsitystä, että mitä riskienhallinta tarkoittaa. Mielenkiinnolla odotan, että pystyisikö Juuso Pärssinen ottamaan haltuunsa 3.sentterin paikan. Niissä peleissä, joissa hän pelasi, niin hän oli kyllä hyvä ja ennakkoluuloton. Kaikki mahdollisuudet hänellä on ensi kaudella tehdä läpimurto ja nousta vakiokoonpanoon eli periaatteessa voisi riittää, että Tepsi hankkisi vain kaksi sentteriä. Pärssinen on niitä ensi kauden potentiaalisia läpimurtopelaajia, mutta en nyt hirveän kovia odotuksia kohdistaisi häneen.

Laituriosastolta löytyy myös paljon kysymysmerkkejä. Suoranta liikkuu kokoisekseen ketterästi ja nopeasti. Hän pelaa hyvällä asenteella ja tekee kovasti töitä. Hän on myös hyvä maalintekijä, joita Tepsissä ei liikaa ole. Mutta tuo loukkaantumishistoria on sellainen, että ei hänen varaansa voi hirveästi laskea tai rakentaa menestystä. Kunnossa ollessaan elintärkeä pelaaja Tepsille, mutta ei niistä kaikista hyvistä asioista ole iloa, jos 3/4 kaudesta menee katsomon puolella vaivoja parannellessa. Täytyy toivoa, että pysyy ehjänä ja pelikunnossa, mutta hivenen pessimistisyys valtaa alaa omassa mielessä tässä Suorannan tapauksessa. Toivotaan parasta, kun laatupelaaja on kuitenkin kyseessä. Korpikoski on sellainen tapaus, että hänestä ei pysty yhtään kyllä sanomaan, että kuinka paljon tulee pelaamaan. Jos kesän harjoittelukausi sujuu hyvin ja pääsee edes lähelle entistä tasoaan, niin edessä on hyvä kausi ja on joukkueen johtavia hyökkääjiä. Vaikea arvioida, kuinka paljon hän voisi tehdä liigassa pisteitä. Jos pääsee edes lähelle parasta kuntoaan, niin on kyllä liigan parhaimmistoa. Minä en kyllä UTJ:n ja valmentajan roolissa hirveästi uskaltaisi kyllä rakentaa Korpikosken varaan. Voi tietenkin olla, että seuran sisällä on parempaa tietoa tämän hetkisestä Korpikosken tilanteesta. Aika isoja riskejä Korpikoskeen kuitenkin liittyy.

Budish on parhaimmillaan hyvä maalintekijä, mutta suoritustaso ailahtelee aika paljon. Maaleja pitäisi tulla tasaisemmin. Välillä tuntuu olevan kokonaan pelin ulkopuolella. Nättinen on iso kysymysmerkki. Jos pystyy palaamaan toissa kauden tasolleen, niin hyvä. Potentiaalia pitäisi olla ja parhaimmillaan voi olla liigan parhaimmistoa. Ei häntä voi pitää minään varmana pistelinkona ja pelien ratkaisijana. Toivottavasti pystyisi ottamaan johtavan pelaajan roolia. Aika näyttää. Sitten tämä meidän tällä kaudella enemmän tai vähemmän flopannut osasto Pajuniemi-Nurmi-Väyrynen ovat myös isoja kysymysmerkkejä. Toivon hartaasti, että Pajuniemi pystyisi ensi kaudella tekemään läpimurtonsa liigan eliittiin ja olemaan tasaisen tehokas pisteiden valossa. Väyrynen osaa tehdä maaleja, mutta en tiedä mistä oikein kiikasti päättyneellä kaudella. Oli kyllä ihan pihalla. Jotenkin tuntui myös siltä, ettei valmennus oikein osannut ottaa hänestä kaikkea hyötyä irti. Nurmi on sellainen tapaus, että hänestä ei oikein tiedä, että onko hän lintu vai kala. Onko hän alempien ketjujen työmyyrä vai kärkiketjujen ratkaisupelaaja. Sanoisin, että lähimpänä läpimurtoa ensi kaudella on Pajuniemi. Ilmeisesti seurassakin lasketaan aika paljon tämän kolmikon varaan, mutta ovatko odotukset vähän turhan kovat. Pajuniemeltä nähtiin vuosi sitten erityisesti kevätkaudella lupaavia väläyksiä hänen potentiaalistaan. Nyt hänen on aika nousta potentiaalinsa edellyttämälle tasolle. Sitä joukkue tarvitsee. Myönnän, että junnujen osalta tietoni voisivat olla parempiakin, mutta näkisin Pärssisen olevan hyökkäyspään junnuista ainoa, joka voisi taistella tosissaan vakiokokoonpanon pelipaikasta ja tehdä läpimurtonsa. Tähän pohdintaan en nyt laske mukaan Pajuniemeä, Nurmea ja Väyrystä. Saa toki kommentoida, jos jollakin on parempaa tietoa näistä hyökkäyspään junnuista, että voisiko joku muu Pärssisen lisäksi olla potentiaalinen läpimurtopelaaja.

Lopputulokseni on se, että kyllä laituriosastollekin tarvittaisiin vähintään yksi varma pisteidentekijä ja ratkaisupelaaja. Maalintekijää tuo kokoonpano kaipaa kipeästi. Melkein sanoisin, että toisellekin varmalle maalintekijälle olisi tarvetta, jotta voisi olla levollisin mielin. Alempiin ketjuihin myös tarvittaisiin sellaisia Leo Komarov ja Otto Karvinen -tyyppisiä pelaajia mielellään pari kappaletta. Alemmista ketjuista puuttuu sopivaa ilkeyttä ja fyysisyyttä. Niittymäki puhui, että kesällä tulee 1-3 pelaajaa, niin minä pitäisin kyllä kolmea uutta pelaajaa ehdottomana minimääränä. Ei todellakaan lähdetä tuomitsemaan joukkuetta vielä, vaan annetaan mahdollisuus. Aika paljon on kuitenkin kysymysmerkkejä ilmassa ja epävarmuutta. Hyökkäyksestä puuttuu varmoja johtavia ratkaisupelaajia ja alempien ketjujen työmyyriä. Senttereitä puuttuu samoin puuttuu fyysisiä puolustavia puolustajia. Myös kiekollisiin puolustajiin liittyy pientä epävarmuutta. Nyt on vähän ilmassa sellaista, että toivotaan parasta ja pelätään pahinta. No ehkä tämä tästä.

(Edit:Yhdistin kaksi viestiäni) Eihän sen joukkueen tarvitse olla mikään erityisen nimekäs kuten HPK:n esimerkki osoittaa, jos joukkue on hyvin valmennettu ja hyvässä kunnossa. Pelitapa on rakennettu viimeisen päälle hyvin ja sellaiseksi, että se tukee pelaajia kentällä ja maksimoi vahvuudet sekä minimoi heikkoudet. Pelaajat ovat sitoutuneita ja ovat valmiita tekemään kaikkensa menestyksen eteen. Joukkue on hyvin roolitettu ja työmoraali on korkealla tasolla kuten vaatimustasokin. Kokoonpanosta löytyy monipuolisesti erilaisia pelaajatyyppejä ja haluavat menestyä. Jos joukkue saadaan hitsattua hyvin yhteen ja joukkueena pelaaminen on hyvällä tasolla, niin ei mikään ole mahdotonta.
 
Viimeksi muokattu:

Negapetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyvää pohdintaa tässä yläpuolella. Saa nähdä miten käy puhuttujen hankintojen kanssa, kun CHL jää väliin ja periaatteessa siitä johtuen leveyttä rosteriin tarvitaan vähemmän.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Suurmestari :lla ansiokasta pohdiskelua jälleen rivitolkulla. Vaikka aika vanha pieru olenkin, niin olen omaksunut hyvin jo nykyisen sukupolven tavat, joten yli kymmenen rivin tekstejä ei jaksa lukea ajatuksella. Pitää tiivistää, kato..
Vähän kyllä huolestuttaa, mihin ollaan taas menossa. Sivustaseuraajan näkemyksellä joukkue on heikentynyt viime kaudesta, mutta onhan tässä koko kesä aikaa haalia nimekkäitä vahvistuksia ja helmikuuhun saakka hankkia näitä kesken kauden arpoja. Valmennus kuitenkin on ja pysyy, mikäs hätä meillä..
 

Forre

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjoitetaan nyt illan ratoksi omiakin ajatuksia tänne, kun kauden päättymisestä on jo kuukauden verran.

Ensi kausi on Kaskisen TPS-uralle vedenjakaja, kauden jälkeen hänet muistetaan joko Kulta-Kallena tai yhtenä Tepsin historian häpeäpilkuista. Hänen ekasta kaudestaan olen valmis antamaan puhtaat paperit, lähes kaikki junnut ottivat valtavia askelia eteenpäin ja Tepsi nähtiin mitalipeleissä ekaa kertaa pitkään aikaan, vaikka ne synkästi päättyivätkin. Tämä kausi antoi odottaa, että mennään entistä pidemmälle, mutta kevät päättyikin järkyttävään sukellukseen. Sen lisäksi kaikki junnut Kaapoa, Kaskista ja Niemistä lukuunottamatta ottivat reilusti takapakkia. Nyt on Kaskisen aika näyttää, että hän osaa kehittää itseään. Täydellistä pelikirjan puutosta en allekirjoita, sillä olen Tepsiltä hänen alaisuudessaan nähnyt aivan loistavia esityksiä, esimerkkinä vaikka kotivoitto Kärpistä ja vierasvoitot peräkkäisinä päivinä Lukosta ja Tapparasta repaleisella kokoonpanolla. Tämä peli-ilme pitäisi vaan saada pidettyä, eikä lähteä keksimään jääkiekkoa uudelleen jokaisen ottelun jälkeen.

Maalivahteihin ei ensikään kaudella kaaduta, siitä en sen enempää jaksa kirjoittaa.

Kuten muutkin ovat täällä todenneet, puolustus kaipaisi juuri Joonas Järvistä tai vaikka Mark Fraseria, kunhan joku isompi kaveri saadaan Piskulan avuksi. Kiekollista osaamista pitäisi löytyä Salosen, Sundin ja Lukankin muodossa, jos hänen viime kautinen säheltäminen saataisiin loppumaan. Suuri kysymys ensi kaudella on, että tekeekö Sund "Lukat" vai "Nikkilät". Kaskinen teki hyvän sisääntulon tällä kaudella ja toivottavasti jatkaa siihen minne viime syksyllä jäi. Keväällä taisi rooli ja paineet kasvaa vain liian suureksi. Ensi kauden puolustus voisi olla esim. seuraavanlainen:

Piskula-Salonen
"Järvinen"-Sund
Lukka-Kaskinen
Forsström
+Anttalainen, Isiguzo jne

Tuon pitäisi mielestäni riittää hyvin suoran playoff-paikan saamiseen.

Hyökkäys onkin sitten aikamoinen työmaa vielä tällä hetkellä ja kaksi pelaajaa lisää on melko minimi. Uusia pelaajia on julkistettu vasta Nättinen, jonka suhteen olen varovaisen optimistinen, Viime kausi meni penkin alle, mutta uskon, että muutto uuteen kaupunkiin ja joukkueeseen saisi hänet jälleen heräämään toissakauden tasolle. Filppulasta on aika vaan valitettavasti ajanut ohitse, mutta kunnossa pysyessään pystyisi hän noin 40 pistettä koodinimi Wirtasen laidassa ja ylivoimaa pyörittäessä tekemään. En silti panisi pahakseni, jos hänen sopimuksensa purettaisiin, kunhan se pystyttäisiin tekemään sulassa sovussa ja vältetään suurempi imagotappio. Korpikosken suhteen en ole huolissani, nyt vaan täysi kesätreeni ja pelituntuma syksyn harjoituspeleissä, niin meillä on yksi Liigan parhaista voimahyökkääjistä. Suorannan suhteen en ole niin varma, hänen kroppansa ei vaan näytä kestävän jääkiekon pelaamista. Budish on hyökkääjistä varmin kortti tällä hetkellä, vaikka ei hänkään mikään tasainen suorittaja ole, mutta hänestä ainakin tiedetään mitä saadaan ja hän pysyy kasassa. Junnuilla on nyt elämänsä mahdollisuus ottaa paikkansa kärkiketjuista, toivottavasti ainakin yksi kolmikosta Väyrynen-Nurmi-Pajuniemi siihen pystyy tai miksei vaikka Pärssinenkin.

Hyökkäys voisi kauden avauksessa olla jotain tämänsuuntaista:

Filppula/Nättinen-"Wirtanen"-Pajuniemi
Korpikoski-Filppula/Nättinen-"Holm"
Budish-Pärssinen-Suoranta
Väyrynen-Virtanen-Lehtinen/Nurmi

+Karvonen, Kuru jne.

Ei hyökkäyskään mikään täysi katastofi olisi parin hankinnan jälkeen, edellyttäen, että Filppula ja Suoranta pysyvät jotenkin kasassa, heidän kiintiöloukkaantumisten aikana sitten vaan rohkeasti junnuja koittamaan ylempiin kenttiin ja hyökkääjäkaupoille suuremman kriisin koittaessa.

Ensi kauden joukkue tulee ainakin olemaan tasaisempi kuin tällä kaudella, mikä voi Kaskiselle sopia paremmin, kun ei ole yhtä suurta menestyspaineita ja joukkueessa ei ole yhtä suuria persoonia, kuin tällä kaudella. Ensi kauden toiveena olisi itsellä 4-5 sija ja kahta viime kautta kunniakkaampi poistuminen playoffeissa, jos ei torilla tavata. Tärkeä asia ensi kautta ajatellen on myös junnujen sisäänajaminen, jotta kokoajan lähestyvään satavuotiskauteen ei tarvitse lähteä aloittamaan uutta projektia, vaan koko joukkueen runko on kokeneita Liiga-pelaajia,
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Keskiviikkona on joukkueen esittely ja "Yhteinen ilta" Myllyssä. Uusia pelaajajulkistuksia ei ole tulossa, koska Niittymäen sanoin kesällä tulee mahdollisesti 2-3 pelaajaa. Vielä ei ole kesä, joten mitään megajulkistuksia ei siis ole luvassa. Olisihan nuo tilaisuudet hieman kiimaisempia jos olisi joku yllätys odottamassa ja toisi varmasti jengiäkin paikalle.
Rosteri vaatii vielä lisäystä. Sentteri ja laituri ilman muuta ja pakistoon "Järvinen". Eipä ole AIK:n huhutuista ruotsalaisitakaan enää kuulunut mitään. Näinköhän ovat tulossa.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä Mylly-juttua piti kehua, hyvä valinta tuo Mylly. Huomattavasti paremmin saavutettavissa kuin Skanssi tai keskusta. Ajankohtakin on hyvä. Olisi hieno juttu jos tuolla olisi sellaiset värkit paikalla että saisi virike/ePassilla kausikortin tai lippupaketteja ennakkoon ostettavissa. Tuolla on kuitenkin ihmisiä varmasti paljon ihan ostoksilla.

Joukkueen osalta merkit näyttää siltä että ollaan ens kaudella keskikastin joukkue korkeintaan. Pakisto on potentiaalinen mutta keskikaista olematon kuten monet ovat todenneet. Holm voisi olla mielenkiintoinen hankinta, hänellä pitäisi olla hyvä rannelaukaus. Jos Windlert tulee niin tuskinpa Heikkistä enää kiinnitetään.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Huomattavasti paremmin saavutettavissa kuin Skanssi tai keskusta.

Tätä täytyy kyllä ihmetellä, että miten esim. autottomalle Mylly on huomattavasti paremmin saavutettavissa kuin Turun keskusta johon menee 95% busseista max 2 korttelin päähän Hansasta jossa näitä on aiemmin pidetty? Myllyyn pääsee 2 eri bussilla keskustasta joten voittaa se Skanssin johon pääsee vain yhdellä bussilla.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä täytyy kyllä ihmetellä, että miten esim. autottomalle Mylly on huomattavasti paremmin saavutettavissa kuin Turun keskusta johon menee 95% busseista max 2 korttelin päähän Hansasta jossa näitä on aiemmin pidetty? Myllyyn pääsee 2 eri bussilla keskustasta joten voittaa se Skanssin johon pääsee vain yhdellä bussilla.
Ehkä tässä haetaan uusia ihmisiä osallistumaan tähän tapahtumaan? Moni autoileva lapsiperhe esim. ei varmasti halua ajaa keskustaan asti tämän takia, mutta Myllyyn saattaa tullakin. En itse missään nimessä näkisi vaivaa lähteä keskustaan vastaavaan tapahtumaan, etsiä autopaikkaa, maksaakin vielä siitä. Vs että ajat ilmaiseen parkkiin Myllyyn, ja käyt vaikka samalla reissulla pakollisilla ruokaostoksilla muksujen kanssa. Ei muuten onnistu keskustassa.

Käytännössä myös kehyskunnissa asuvien on nyt huomattavasti helpompi osallistua tapahtumaan kuin aiemmin. Omalla autolla kulkevia on kuitenkin aika paljon, näkeehän sen pelipäivinäkin Artukaisissa.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turun keskusta on semmoisessa myllerryksessä nykyisellään, että ei mielestäni mikään ihan paras veto olisi ollutkaan tapahtumaa sinne viedä. Hansassakin vastaan kävelevistä joka kolmas on raksaukko.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllähän tässä mietteliäs olo on kun katselee muiden joukkueiden julkistuksia. HIFK on eilisten julkistusten jälkeen omassa kastissaan ja Lukkokin todella hyvin rakennettu, kun saivat sainattua Westerholmin veljekset Ruotsista. Niittymäki on puhunut 1-3 mahdollisesta hankinnasta kesän aikana. Riittääkö kolmekaan? Hyökkäyksestä on lähtenyt Palveen, Kakon ja Niemisen myötä paljon tehoja ja juonikkuutta. Korvaajia heille ei ole oikeastaan vielä tullut. Filppulan, Suorannan ja Korpikosken täytyy vetää todella kova treeenikesä ja toivoa sormet ristissä, että pysyy kasassa. Jos he ovat puolikuntoisia ensi kaudellakin, niin kärki on niin kapea, että tulee todella haastava kausi. Itse toivoisin vielä kovaa sentteriä, kärkiketjujen laituria sekä pakistoon kahta fyysistä ja kiekollista pelaajaa (toinen voisi olla Heikkinen).
 
Viimeksi muokattu:

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaikkihan viittaa ihan tietoiseen välikauteen. Kallen seuraajaa ja toivottavasti isompia satsauksia seuraavalle kaudelle tässä odotellessa.
 

Fremont

Jäsen
Kyllähän tässä miettliäs olo on kun katselee muiden joukkueiden julkistuksia. HIFK on eilisten julkistusten jälkeen omassa kastissaan ja Lukkokin todella hyvin rakennettu.

Oletko oikeasti tuota mieltä? Setänen toistaiseksi ainoa maalivahti ja puolustuksen grand old man 24-v. Minusta tuo näytää kauhealta. Jos olisi Lukon urheilutoimenjohtaja, koittaisin saada hinnalla millä hyvänsä sen Heikkisen, vaikka lukko-osion katkerat jatkislaiset mitä määkisivät.

Muuten toki melko samaa mieltä, jos Wirtastakaan ei saada, niin aikamoinen ongelma tulee senttereiden kanssa. Ketä sinne olisi oikea kaveri johtamaan, joku ulkolainen arpako? En oikeasti keksi kovin montaa hyvää vaihtoehtoa, Kossilalla ja Lammikolla loppuisi sopimus, mutta tuskin kumpikaan niistä tänne eksyy, jos nyt edes kyselty. Filppulalla ja Karvosella mennään -> pulassa ollaan.

Puolustuksen osalta en ole ihan yhtä huolissani kuin keskushyökkääjien, tasapaksu nippu pelaa usein tiiviimmin kuin muutama bobby orr.
No, katsotaan ketä sinne vielä raahataan, turha toukokuun alussa on paniikkinappulaa hakata.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Oletko oikeasti tuota mieltä? Setänen toistaiseksi ainoa maalivahti ja puolustuksen grand old man 24-v. Minusta tuo näytää kauhealta. Jos olisi Lukon urheilutoimenjohtaja, koittaisin saada hinnalla millä hyvänsä sen Heikkisen, vaikka lukko-osion katkerat jatkislaiset mitä määkisivät.

Lukon pakisto on hyvä jos ulkomaalaiset onnistuvat. Niistähän ei ikinä tiedä. Toki Lukon rosteri elää myös vielä, joten saapa nähdä. Onhan Lehtinen käsittääkseni sopimuksenalainen maalivahti Lukossa? Sahlstedt rakentaa hyvää joukkuetta Raumalle. Enpä ihmettelisi jos olisivat TPS:n edellä ensi kaudella ainakin runkosarjassa.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Oletko oikeasti tuota mieltä? Setänen toistaiseksi ainoa maalivahti ja puolustuksen grand old man 24-v. Minusta tuo näytää kauhealta.
Tämä on tosiaan TPS:n kausiketju mutta korjataan nyt sen verran että Lukon viime kauden selkeä ykkösveskari jatkaa, sopimuskin on julkaistu. Ellei Fremontilla ole parempaa tietoa Lehtisen tilanteesta?
Ja kyllä se kokeneempikin pakki sinne vielä tulee, ole huoleti.
 

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sahlstedt rakentaa hyvää joukkuetta Raumalle. Enpä ihmettelisi jos olisivat TPS:n edellä ensi kaudella ainakin runkosarjassa.

Samaa mieltä. Lukko oli jo viime kaudella paikoittain erittäin hyvä ja omissakin papereissa Lukko on tuosta vain vahvistunut. TPS on sen sijaan lähtökohtaisesti heikentynyt viime kaudesta tai vähintäänkin joukkue on suuri kysymysmerkki. Toki olen mielessäni miettinyt myös sitä vaihtoehtoa, että TPS saattaa olla ensi kaudella todella vahvakin. Voihan olla, että tämä hieman nimettömämpi jengi sopii Kaskiselle paremmin. Ja toisaalta ei tuo meidänkään jengi sitten lopulta ole niin heikko, jos pelaajat vaan pysyvät terveenä ja homma lähtee myös pelitavallisesti toimimaan (vrt. HPK). Nuo toki ovat kaksi suurta jos-ehtoa, jotka voivat hyvin jäädä toteutumattakin, mutta aina on mahdollisuudet.
 

Fremont

Jäsen
Samaa mieltä. Lukko oli jo viime kaudella paikoittain erittäin hyvä ja omissakin papereissa Lukko on tuosta vain vahvistunut.

Hyökkäys on hyvällä mallilla, mutta kyllä nämä Press ja Nemecek ovat valovuoden mittainen downgreidaus Krejcikiin, Ahoseen ja Niskalaan verrattuna. Tosin ei kai tuo puolustus tuohon voi jäädä, mutta ei noilla palikoilla riitä edes sääleihin vaikka minkälainen hyökkäys parsittaisiin kasaan. Voihan tietysti olla, että nuoret ottavat steppejä ja ulkkarit osoittautuvat tilastojaan paremmiksi. Niin voi olla Tepsilläkin, viime kauden perusteella ei vain kovin pienellä kertoimella tämä vaihtoehto.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyökkäys on hyvällä mallilla, mutta kyllä nämä Press ja Nemecek ovat valovuoden mittainen downgreidaus Krejcikiin, Ahoseen ja Niskalaan verrattuna. Tosin ei kai tuo puolustus tuohon voi jäädä, mutta ei noilla palikoilla riitä edes sääleihin vaikka minkälainen hyökkäys parsittaisiin kasaan. Voihan tietysti olla, että nuoret ottavat steppejä ja ulkkarit osoittautuvat tilastojaan paremmiksi. Niin voi olla Tepsilläkin, viime kauden perusteella ei vain kovin pienellä kertoimella tämä vaihtoehto.

Miten Nemecek on downgrade Niskalaan, joka pelasi 44 peliä joista istui varmaan puolessa 7.puolustajana ilman jääaikaa, kun miestä ei kentälle yksinkertaisesti voinut laittaa? Siitä olen samaa mieltä, että Ahoseen ja Krejcikiin on downgrade, mutta näillä molemmilla on todella paljon potentiaalia olla ihan ykköspelaajia Liigassa. Nemecekin vertailu muutenkin Krejcikiin on hölmöä, koska miehen pitäisi olla käytännössä täysin puolustava pelaaja ja pelote, jonka avut täysin omalla alueella.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Jos sallitte jatkaa vielä hetken pientä offtopicia niin onhan tuo Lukon runko nyt ihan saatanasti edellä Tepsiä. Tepsillä kärki kaikkien galaksin tähtien ollessa oikeassa asennossa parempi, mutta tuo laajuus on kyllä aivan saatanan köykäistä osastoa ottaen huomioon, että meillä pelaa kärkiäijinä lasimestareita..

Lukko (Pelipaikat katsottu vain EliteProspectsista, joten ei kiveen hakattuja)

Eero Elo - Justin Danforth - Vili Sopanen
Toni Koivisto - Eetu Koivistoinen - Kristian Pospisil
Linus Nyman - Pathrik Westerholm - Ponthus Westerholm
Heikki Liedes - Tapio Laakso - Joel Janatuinen

Robin Press - Ville Heinola
Roni Sevänen - Tarmo Reunanen
David Nemecek - Vili Laitinen
Miska Kukkonen

Lassi Lehtinen / Oskari Setänen


TPS (Pelipaikat katsottu vain EliteProspectsista, joten ei kiveen hakattuja)

Lauri Korpikoski - Ilari Filppula - Zach Budish
Simon Suoranta - Topi Nättinen - Lauri Pajuniemi
Teemu Väyrynen - Elias Karvonen - Markus Nurmi
Hannu Kuru - Jonne Virtanen - "Oskari Lehtinen"
Aarne Intonen, Jesper Larinmaa, Mikael Pyyhtiä, Juuso Pärssinen, Olli Valtola

Tony Sund - Joe Piskula
Aleksi Salonen - Olli Kaskinen
Santeri Lukka - Jani Forsström
Bernard Isiguzo - Aleksi Anttalainen
(Valtteri Pulli - Nuutti Viitasalo)

Rasmus Tirronen / Julius Pohjanoksa


Ja nämäkin sillä oletuksella, että tässä olisi Lukon joukkue - Eikä ole. Toki Tepsilläkin tulossa "2-3 pelimiestä sisään", mutta en saa kyllä mitenkään riittämään. Lukon kohdalla voitaisiin puhua tuon riittävän, sillä Pospisil tuolla, samoiten kuin Janatuinen ovat kysymysmerkkejä hyökkäyksessä. Jos eivät onnistu niin uutta hyökkääjää tilalle. Pakisto heillä on kyllä lähtökohtaisesti ihan riittävä Liigaan, puhumattakaan maalivahdeista.

Mutta se Lukosta. Tuo TPS kyllä jaksaa edelleen vaan ainakin minua huolestuttaa - Varsinkin kun puhutaan tosiaan, että 2-3 vahvistusta olisi enää tulossa. Kuten aiemmin on todettu, kaikki kielii vahvasti välikaudesta. Holm ja Windlert olisivat tullessaan vahvistuksia pelaajistossa, mutta kertooko se enemmän tämän hetkisestä Tepsistä vai herroista itsestään? Jokainen päättäköön itse. Kaikesta huolimatta huutaa sitä 1. sentteriä, laituria ja paria pakkia, ihan kuten palstaveli @Juippi ylempänä esitti.

Holm, Windlert + 1. sentteri sekä yksi kovemman profiilin puolustaja niin voitaisiin jo alkaa puhumaan, että runko alkaisi olemaan kasassa. Ja se on aika turha mutista, että "entäs junnut". Ne junnut kyllä ottaa sen pelipaikan sieltä mikäli näyttävät sen ansaitsevansa.

Simon Suoranta - "Petteri Wirtanen" - Zach Budish
Lauri Korpikoski - Ilari Filppula - Lauri Pajuniemi
Topi Nättinen - Elias Karvonen - "Anton Holm"
Teemu Väyrynen - Jonne Virtanen - Markus Nurmi
(Intonen, Lehtinen, Kuru, Larinmaa, Pyyhtiä...)

Tony Sund - "Joonas Järvinen / Ilari Melart"
Aleksi Salonen - Joe Piskula
Santeri Lukka - Olli Kaskinen / "Filip Windlert"
Bernard Isiguzo - "Filip Windlert" / Olli Kaskinen
(Forsström, Anttalainen, Pulli, Viitasalo)

Rasmus Tirronen / Julius Pohjanoksa


Kyseisen kokoonpanon voisin jo niellä - Joskin vaatii sen, että siellä oikeasti pysyvät herrat Suoranta, Korpikoski & Filppula (etunenässä) pelikuntoisina suurimman osan kaudesta. Laajuttahan tuosta silti vielä puuttuisi hyökkäyksestä mikäli junnut eivät ota niitä steppejä eteenpäin.

Jos hankinnat ovat luokkaa "AHL-arpa", "Windlert" ja "Holm" niin voipi olla, että jouluna jo mennään alla olevalla kokoonpanolla kun tuo kolmikko on telakalla.

Simon Suoranta - Topi Nättinen - Zach Budish
Lauri Pajuniemi - Elias Karvonen - Anton Holm
Teemu Väyrynen - Hannu Kuru - Markus Nurmi
Jesper Larinmaa - Jonne Virtanen - Juuso Pärssinen


Koitetaan siinä sitten voittaa Lukkoa...
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tässä vaiheessa rosterien vertaaminen on aika turhaa puuhaa. Siirtorajaan menessä Seurassa pelaa 6-8 pelaajaa, jotka eivät ole tällä hetkellä listalla. Tämä ihan historiallisen otannan perusteella.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
En tiedä kuinka halvalla Antsa näitä Ruotsin divarista laahii , mutta voisi jättää hankkimatta. Lähtökohtaisesti kolmoskentän laitureita ja kolmosparin pakkeja ulkomailta, kun omia kasvatteja olisi niille paikoille tarjolla. Ulkomaiset pelaajat pitäisi olla vahvistuksia tai tarjota ominaisuuksia mitä joukkueessa ei ole.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En tiedä kuinka halvalla Antsa näitä Ruotsin divarista laahii , mutta voisi jättää hankkimatta. Lähtökohtaisesti kolmoskentän laitureita ja kolmosparin pakkeja ulkomailta, kun omia kasvatteja olisi niille paikoille tarjolla. Ulkomaiset pelaajat pitäisi olla vahvistuksia tai tarjota ominaisuuksia mitä joukkueessa ei ole.

Toisaalta samaa mieltä, mutta toisaalta taas on hyvin hankala löytää "valmiita " ja varmoja ulkomaalaisia vahvistuksia nykyiseen Liigaan, jonka maksuvoima on ihan eri tasolla esim. Ruotsin, Sveitsin, Saksan ja KHL:n kanssa. Skouttaustaito korostuu entisestään. Eipä Thorell ja vaikka Ekeståhl-Jonsson kovin huonoja olleet, vaikka Ruotsin divarista hekin haalittiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös